torstai 30. huhtikuuta 2015

Torstain kävelylenkki Alviso Marina County Parkissa

Hyvää vappua! Minun elämässäni vappu ei näy mitenkään muuten kuin kavereiden naamakirjapäivityksissä. Ei näkynyt viime vuonnakaan. Huomenna vappupäivänä saan sentään munkkeja ja perunasalaattia, kun kaverit tekevät. Tippaleivät olisivat kova sana, mutta minkäs teet, jos et itse tee niitä.

Suomessa ei vappusää ilmeisesti ollut kovin kummoinen, mutta täällä oli tänään 30 astetta ja ylikin lämmintä. Olen ollut viime aikoina mukamas niin kiireinen, että olen joutunut vain kateellisena katsomaan, kun naapureita lötköttelee uima-altaalla, kun itse olen mennyt salille harjoittelemaan ruumishyökkäystä. Mutta tänään pääsin itsekin vähän ruskettumaan, kun menimme Riikan kanssa kävelemään San Franciscon lahden eteläkärkeen. Oikeastaan voisi sanoa, että menimme kävelemään lahdelle, sillä kävelimme veden päällä kulkevilla reiteillä.
Olimme paikassa nimeltä Alviso Marina County Park, joka sijaitsee meiltä noin 10 minuutin ajomatkan päässä. Sieltä lähtee veden päällä kulkevia reittejä, jotka ovat useita kilometrejä pitkiä ja joita pitkin pääsee esimerkiksi Mountain Viewiin puistoon. Olen yhden kerran aikaisemmin joskus vuosi sitten käynyt kääntymässä tuolla alueella ja todennut, että sinne pitäisi päästä kävelemään. Tuo on jopa paikka, jonne uskaltaisi hyvin mennä yksin, toisin kuin kukkuloille, koska tuolla on puhelimessa kenttää. En vain koskaan ole saanut aikaiseksi.
Alviso Marina County Park ja sieltä lähtevät reitit San Franciscon lahden päässä. Asuinpaikkani on jossain tuolla kartan oikeassa alareunassa.
Riikka on käynyt tuolla pyöräilemässä ja havainnut, että noiden vesialtaiden välissä ruskettuu aika hyvin. Lähdimme siis kävelyn lisäksi ruskettumaan. Minä uskalsin olla sortseissa ja urheilurintsikoissa, koska tuolla ei oikein ollut ketään. Täällä on tavallista, etteivät jotkut naiset viitsi kesäaikaan laittaa urheilurintsikoiden päälle mitään toppia esimerkiksi ulkoillessa tai kuntosalilla. Kropan koolla ja timmiydellä ei ole mitään väliä, vatsamakkarat ja muut saavat vapaasti olla valloillaan, eikä porukka katso pahalla tai nenänvarttaan pitkin. Otin siis muista mallia, ja ei muuta kuin rohkeasti liikkeelle. Täällä on kyllä ihanan vapauttavaa olla. ;)
Vesi oli sinistä.
Paitsi että altaissa se saattoi olla myös tällaista ruskeaa. Tulee mieleen Aurajoki.
Vaikka oli yli 30 astetta lämmintä, pystyi hyvin kävelemään, sillä tuolla rannalla ei ollut niin tukalaa, vaikka käsittämättömän lämmin sielläkin oli. Kävelimme parisen tuntia, noin 13 kilometriä. Olimme oikeastaan aivan yksin liikkeellä, vain yksi nainen tuli vastaan alussa ja lopppupuolella pari pyöräilijää. Mutta kukas hullu sitä tällaisessa kuumuudessa ulkoilisi.
Lahdessa meni kauhea junatrafiikki. 
Näimme ainakin kaksi matkustajajunaa (molempiin suuntiin menevät) ja yhden tavarajunan. Ei tietoa, minne tuo juna menee, mutta kyseessä taisi olla Amtrak, joka kulkee Kaliforniassa ja myös muihin osavaltioihin. Ihmisiäkin näkyi vaunuissa. Eli vau, joku matkustaa täällä ihan oikealla junalla eikä vain omilla autoilla.
En itse asiassa muuten oikeasti tiedä, lasketaanko nuo vesialtaat San Franciscon lahteen kuuluviksi, mutta kaipa ne lasketaan. Nuo ovat jotain suola-altaita, jotka on säilytetty eläimiä varten (kait). Hirveästi lintuja tuolla näkyikin. Ja kuului. On ilmeisesti suosittu lintubongauspaikka.
Toinen näistä kuulosti saavan jonkinlaisen astmakohtauksen, kun ohitimme nämä. Ohitimme kahdesti ja molemmilla kerroilla lintu rääkyi meitä kohti.
Onkohan tuossa toisellakin puolella ollut joskus vesiallas, joka on kuivunut ja kasvanut umpeen?
Tuo Alviso-kaupunginosa on kyllä kummallista aluetta. Siellä on ainakin yksi hylätty tehdas, ja alue vaikuttaa jotenkin muutoinkin vähän autiolta. Siellä on kuitenkin asuintaloja jonkin verran. Kun ajoin puistoon, näin katujen varsilla meksikolaisia istumassa varjoissa. Aiemmin, kun olen käynyt tuolla, olin liikkeellä toisen kaverin kanssa, ja silloinkin havaitsimme, että paikka on aika meksikolaispainotteinen.
Tämä kyltti vähän nauratti. Eipä tuossa paljoa tuota suljettua "areaa" ole, ellei lasketa tuota vettä.
Kyllä tässä kävellessä rusketus tarttui. Sen verran mitä se nyt tarttuu vaaleaan ja herkkään suomalaiseen ihoon SPF50:n kanssa voi tarttua.
Tällä viikolla on muuten tullut ruumishyökkäiltyä. Olen käynyt kolmen päivän aikana neljä kertaa bodyattack-tunnilla. Eilen kävin kaksi kertaa. Toinen kerta oli virhe, sillä ensimmäisellä kerrallakin olin jo niin väsynyt, etten olisi jaksanut. Kolmella tunnilla olen ohjannut tunneista noin puolet, neljännellä olin vain osallistujana. Kroppa on aika loppu, pohkeet jumissa ja penikkatautia molemmissa säärissä. Ei siis hyvä. En ole syönyt tarpeeksi kunnollista ruokaa, minkä vuoksi olen iltaisin vetänyt energiavajeeseeni kasapäin hedelmiä, pähkinöitä, viikunapatukoita ja Whole Foodsin raakaruokaherkkuja (ja yksi päivä varmaan puoli purkkia jäätelöä, hups). Voikohan pähkinöistä saada vaarallisen yliannostuksen...? Eilen illalla olin niin väsynyt, että hyvä, että jaksoin käydä suihkussa. Kun energiavaje oli tasapainotettu, kaaduin sänkyyn ja nukahdin samantien ja sellaista ei tapahdu minulle koskaan. Tänään oli siis syytä pitää tauko attackista; tosin kävin pumpissa ennen kävelylenkkiä. Viikonloppuna tarvitsisi jaksaa attack-tunnille sekä lauantaina että sunnuntaina, sillä mentorointiryhmästäni kaksi kuvaa videonsa viikonlopun aikana ja ehdottomasti haluan mennä osallistumaan niihin tunteihin. Aion kuvata oman videoni viikon päästä ja pitäisi varmaan harjoitella sitä tekniikkaa myös ihan itsekseen ilman tunneille osallistumista...
Seinä kaislikkoon.
Jotain runsaan liikunnan ja huonon ruokavalion yhteydestä kertonee ehkä se, että olen sortunut tällä viikolla pari kertaa amerikkalaiseen tapaan hakea juotavaa autoon. Eilen Whole Foodsin mehubaarin punajuuriomenamehua ja tänään Starbucksin vanillajääkahvia. Olisin halunnut hakea useamminkin, mutta olen hillinnyt itseni. Mikä minua vaivaa nykyään??
Ihanan jenkkiä. Olin näköjään ehtinyt juoda jääkahvini ennen valokuvaamista. :D Tuo punajuuriomenamehu oli muuten älyttömän hyvää! Haluan oman mehukoneen Vitamixin lisäksi...

tiistai 28. huhtikuuta 2015

Leivoskahviloiden kaipuusta ja ilmaisesta pt-tapaamisesta

Yksi asia, jota kaipaan Suomesta, on leivoskahvila. Ikävöin sellaista kahvilaa, josta saa suolaista ja makeaa, ihania leipiä, pasteijoita, kakkupaloja ja pullia. Sellaista kahvilaa, jossa ruoat syödään paikan päällä ja jossa tilat ovat viihtyisät ja tehty juuri siihen tarkoitukseen, että kahvilassa hengaillaan. Tästä starbucksien, peet'sien ja muiden ketjujen luvatusta maasta on kumman vaikea löytää tuollaisia kahviloita. Täällä kukoistaa enemmänkin grab & go -tyylinen meno tai sitten se starbucks-hengailu läppäreineen kaikkineen, mutta sellaista kahvilakulttuuria, johon Suomessa on tottunut, täällä ei ole. Luin tänään uutisen, että Dunkin' Donuts -ketju haluaisi avata liikkeitä Suomeen, mutta ei löydä kumppania. Ehkäpä koska Suomessa ei harrasteta tätä "otetaan kahvi ja donitsit mukaan" -tapaa, tiedä häntä...? (Dunkin' Donutsia ei muuten löydy Piilaaksosta. En tiedä, mistä tästä osavaltiosta löytyisi lähin vai löytyykö ollenkaan. Omat kokemukseni ovat muista osavaltioista lentokentiltä. Minusta ne donitsit ovat hyviä, ja harmittaa, kun täällä ei niitä ole.)

Olen tähän mennessä törmännyt täällä kahteen kahvilaan, jotka täyttävät ensimmäisen kriteerini: niistä löytyy leivoksia ja kakkupaloja. Toinen kriteeri ei kuitenkaan oikein täyty, sillä erityisen viihtyisiä tiloja niissä ei ole. Ei mitään sellaista, mihin Suomessa on tottunut. Jossain kauppakeskuksen Aschanissakin on helposti mukavammat tilat kuin täkäläisissa mestoissa.

Minä tyydyn kuitenkin nykyään vähään. Jos kahvilasta löytyy kakkupaloja ja istumispaikka, olen tyytyväinen. Täytyy silti myöntää, että pikkasen tänään meni fiilikset, kun edessä oli tämä:
Jokin tässä kuvassa mättää minun mielestäni.
Kaunis ja hyvä kakkupala, mutta se piti syödä kertakäyttöhaarukalla.

Kertakäyttöastiat eivät todellakaan ole täällä ennenkuulumattomia. Mm. joidenkin hotellien aamupalalla saattaa joskus törmätä siihen, että ruoka syödään kertakäyttölautasilta ja -välineillä. Vaikka luontoasiat eivät kiinnostaisikaan, niin hiukkasen kyllä ainakin minua ärsyttää syödä kaunista viiden dollarin kakkupalaa kerttishaarukalla. Enkä ihan käsitä, miksi näitä kertakäyttöjuttuja harrastetaan, kun se työvoimakin on täällä niin halpaa, että vaikkapa monissa ravintoloissa tarjoilijoita ja blokkareita on usein melkein yhtä paljon kuin asiakkaita.

Vähän meni siis kahvilahetki pieleen. Jääkahvikin tarjoiltiin muovimukista, jonka olisi voinut ottaa mukaan, vaikka tilatessa tehtiin selväksi, etteivät juomat ja syötävät ole mukaan. Ehkäpä porukka täällä sitten on vain niin kiireistä, ettei heillä ole aikaa litkiä sitä koko juomaa paikalleen istuen (tosin niissä Starbuckseissa on kyllä aikaa istuskella tuntitolkulla... niiden kertakäyttömukien kanssa).

Kävin tänään saksalaisen naapurini (joka hänkin kaipaa eurooppalaista kahvilakulttuuria) kanssa lounaalla ja tuolla kahvilla. Lounaan söimme pitsaravintolassa, jossa tarjoillaan sellaisia pitsoja, joissa ei ole tomaattikastiketta. En ole aikaisemmin sellaisia syönyt. Oli aika mielenkiintoista. Kuvaa ei valitettavasti ole, mutta toisaalta tavalliselta pitsalta se pitsa näytti, vain ilman sitä punaista kastikkeen väriä. Ei oikein maistunut miltään ilman lisättyä pippuria ja parmesaania, mutta toisaalta minun omassani olikin vain juustoja, oliiviöljyä, valkosipulia ja vähän basilikaa. Ei ollut siis kuivaa, vaikka vähän muistuttikin ehkä sitä, että söisi rapeaa ja ohutpohjaista leipää noilla täytteillä.

Kävin tänään myös kuntosalillani 24 Hour Fitnessillä ilmaisessa personal trainerin tapaamisessa. Sain tapaamisen, kun jäsenyyttäni tuli täyteen vuosi. Myös jo silloin, kun puoli vuotta tuli täyteen, minulle tarjottiin tapaamista, mutta unohdin käyttää sen. Nyt päätin olla unohtamatta, vaikka ajan saaminen vaikutti naurettavan hankalalta. Menin tiskille ja kerroin, että sain sähköpostilla tarjouksen. Aikoja pystyi antamaan vain fitness manager, joka oli kokouksessa, mutta minun nimeni ja numeroni otettiin ylös ja minulle luvattiin, että manager soittaa myöhemmin. Jo tässä vaiheessa tiesin, ettei kukaan koskaan soittaisi. Joskus olen kuitenkin pessimistisen sijaan toiveikas ja odotin kaksi päivää. Jatkossa jatkan pessimistisyyttäni, sillä kukaan ei tietenkään soittanut. Eilen sitten menin tiskille uudestaan ja nyt manager oli vapaana ja varasi minulle ajan. Täällä kyllä tarvitaan kummallisiin asioihin näitä managereita. Rivityöntekijät eivät tunnu saavan tehdä mitään.
Asiaan täysin liittymätön pikkupalmu. Oli ehkä minun korkuiseni eli noin 160 cm.
Tapaamisen sai jo täksi päiväksi, koska kalenterini on niin joustava. Osa 24 Hour Fitnessin salilla pyörivistä personal trainereista ei näytä kovin uskottavilta, jos nyt saa sanoa näin rumasti ja ulkonäköpainotteisesti, mutta minä sain ihan kovakuntoisen näköisen ja oloisen nuoren miehen. Kun kysyttiin, onko minulla toiveita, kenet haluan, sanoin, että jonkun "strong and coaching".

Tapaaminen oli tietenkin todella yleisluontoinen, eikä siitä nyt kauheasti saanut irti. En ollut valmistautunut siihen mitenkään, joten varmasti saan syyttää itseänikin. Olen kuullut, ettei pt-koulutus täällä ole välttämättä kovinkaan kummoinen, mutta tällä pt:llä tuntui olevan tietämystä ja osaamista sen verran, että ainakin tällainen pieni amatööri saatiin vakuuteltua. Hän näytti minulle salin puolella muutamia sellaisia liikkeitä, joita en ollut koskaan tehnyt ja joita en olisi missään nimessä osannut sellaisilla laitehärpättimillä tekemään. Minä olen yrittänyt käydä kotimme kuntosalilla, mutta enemmänkin vain häröilen siellä käyttäen apunani ohjelmaa, jonka minulle on tehnyt Motivuksen pt joskus pari vuotta sitten. Motivaatio on ollut kadoksissa (enkä viime aikoina ole kyllä enää käynytkään), koska en tiedä, mitä oikeasti kannattaisi tehdä ja koska sen takia en oikein saa kunnon tuloksiakaan. En kertonut tänään pt:lle, miten olen salilla treenaillut. Mutta kun kerroin, mitkä voisivat olla tavoitteeni, hän antoi vastauksia, joiden mukaan minun pitäisi tehdä salilla aivan muuta kuin sitä, mitä olen tehnyt. Aivan kuten olen pelännytkin.

Silloin, kun muutimme tänne, toiveissani oli, että voisin ruveta treenaamaan personal trainerin kanssa. Mutta se vähän jäi, kun ryhmäliikunta vei kaiken ajan. Luonnollisesti ilmaisen pt-tapaamisen tarkoitus on yrittää myydä asiakkaalle niitä maksullisia ja oikeita pt-tapaamisia. Yllättäen myyntiä oli jotenkin aika vähän. Tai se ei ainakaan ollut sellaista ihan hirveää tyrkyttämistä. Toisaalta ei ehkä tarvinnut tyrkyttää, sillä olin jo valmiiksi vähän kiinnostunut. Olisihan se nyt kivaa, jos joku neuvoisi ja treenittäisi minua siellä salin puolella nyt, kun elämäni on lähes pelkkää cardiota satunnaisia viikottaisia pumppitunteja lukuunottamatta. Hinnat vain valitettavasti ovat aika kovat tällaiselle tulottomalle kotirouvalle. Lisäksi minua jotenkin edelleen epäilyttää se näiden saama koulutus ja ammattitaito, vaikka en oikeasti tiedä asiasta hölkäsenpöläystä. En edes osaa sanoa miksi minua epäilyttää. Enhän minä mitään huippuosaamista tarvitse, kun en ole huippu-urheilija enkä sellaiseksi tulossa.

Minua hiukan epäilyttää myös sitoutuminen, vaikka kyseessä olisikin vain lyhyt treenausjakso. Olen valmis tekemään joitain muutoksia, mutta mitään kurinalaista elämää en aio ruveta elämään. En rupea erityisille dieteille enkä muillekaan, elämä on aivan liian lyhyt sellaiseen, ja jos minun tekee mieli herkkuja, niin minä syön niitä. Mutta toisaalta ainakin tämä pt:n käsitys ruokavaliosta tuntui aika helposti lähestyttyvältä, ja hän sanoikin (ilman, että minä mainitsin asiasta mitään), ettei hän usko mihinkään dietteihin ja muihin, vaan että maalaisjärjellä pärjää hyvin. Joskin hän ilmoitti suoraan, että todennäköisesti minun tarvitsisi syödä enemmän ja varmasti enemmän proteiinia, vaikka hän ei tiennyt ruokavaliostani mitään. Mutta joo, eipä minulla tässä toukokuussa olisi aikaakaan sitoutua mihinkään personal treinaukseen, joten voin mietiskellä asiaa rauhassa. Ja etsiä rahoitusta. Saan varmaan vetää aika monta attack-tuntia saadakseni rahat kasaan, hmm...
Pienen lapsipalmun läheisyydessä oli tällainen todella kummallinen palmu. Mitähän tuollekin on tapahtunut...?
Tapaamiseen sisältyi muuten pieni kuntotesti. Tulokset kyllä motivoivat minua jatkamaan eteenpäin tällä urheilun saralla, oli personal traineria tai ei. (Omien urheilutulosten kehuminen on monen mielestä erittäin ärsyttävä tapa, myös minun mielestäni joskus, mutta hei tämä on minun blogini, joten ajattelin nyt kerrankin. Lupaan yrittää olla perustamatta mitään liikuntafitnessblogia. ;) ) Silloin, kun päätin mennä bodyattack-koulutukseen ja kun kuulin, että kurssilla on kuntotesti, halusin alkaa jostain käsittämättömästä syystä treenata juuri punnerruksia. Tiesin, ettei tuloksella ole kurssin arvosanan kanssa mitään tekemistä, mutta punnerrukset tuntuivat mielestäni tärkeiltä. Jaksoin minuutissa noin 36 ja pidin tavoitteenani saada 40 rikki. (En tiedä, mikä on hyvä ja mikä ei sellaiselle, joka oikeasti harrastaa liikuntaa, mutta yleistaulukoiden perusteella tuo 40 olisi jo minun ikäiselle miehelle erinomainen tulos, ja naisilla rajat ovat huomattavasti pienemmät.)

En minä kuitenkaan mitään harjoitella ehtinyt ja sitten tulin kipeäksikin. Eikä sitä kuntotestiäkään sitten lopulta kurssilla ollut. Mutta tänään meni minuutissa 40 rikki. Tai ainakin pt:n mukaan. Hiukan epäilen, koska hän vielä sanoi, että tein enemmänkin, mutta hän ei voinut laskea kaikkia, koska en punnertanut tarpeeksi alas. Kummallisesti siis olisin yhtäkkiä kehittynyt, ja vielä kaiken lisäksi tämä testi vedettiin ihan kylmiltään. Mutta elän nyt kuitenkin siinä uskossa, että tein 40. Seuraava tavoite 50 minuutissa, ja ehkä joskus 100, haha. :D Ja nämä ovat siis niitä ns. miesten punnerruksia eli varpailla. Inhoan tuota termiä "miesten punnerrus", sillä niillä tunneilla, millä käyn, suurin osa miehistä punnertaa ihan neitinä polvet maassa ja minä - ja pari muuta naista - aina varpaillaan. Että se siitä miesten punnerruksesta.

Kuntotestissä oli myös kyykkyjä minuutissa, missä pärjäsin myöskin hyvin, mutta en päässyt kiinni ennätykseen, joka pt:n naisasiakkaiden keskuudessa on (70 kpl minuutissa; tämä ennätys kertoo varmasti enemmän asiakaskunnasta kuin mistään muusta). Mutta lankkutesti oli mielenkiintoinen, sillä se kesti myöskin vain minuutin. Eihän tuo minuutti tuntunut oikein missään, vähän kuin olisi makoillut lattialla, ja pt kehuikin, että oli paras lankku, jonka hän on hetkeen nähnyt, vaikka minulla olikin vähän hankaluuksia olkapäiden ja lapaluiden kanssa. Pt kysyi, kuinka usein treenaan lankkua. No enhän minä mitään lankkuja - niin kuin en niitä punnerruksiaan - mitenkään erityisesti treenaa. Kunhan käyn attackissa ja pumpissa. Niin että eivät ne Les Millsin tunnit siis mitään ihan turhia ole, minä olen siitä elävä esimerkki. Kaikki kunnia lankuilleni kuuluu bodyattackille. (Ei, Les Mills ei maksa minulle tästä, vaikka heidän kyllä varmasti kannattaisi.)

Osaava pt totta kai motivoi ja kehuu, jotta saisi lisää asiakkaita. Amerikkalainen pt kehuu varmasti vielä suomalaista enemmän (ehkä? mutu-tuntuma? yleistys?). Osui ja upposi kuitenkin minuun, vaikka tiedostinkin tilanteeseen liittyvän markkinoinnin. Tällä hetkellä tarvitsin myös hiukan kehuja, sillä kaksi attack-mentorointiryhmässä kanssani ollutta on minua hiukan parempia attackissa tekniikan suhteen ja sekös jos mikä vähän minua ärsyttää. :D (Toinen heistä on muuttamassa pois, joten ei onneksi tule kilpailemaan samoista työpaikoista, hahaha.)

Yhden miinuspuolen kyllä huomasin. Joskus vain on sellainen olo, että nämä jenkit eivät yksinkertaisesti kuuntele. Eilen kerroin managerille tulevani bodyattack-ohjaajaksi. Pt:llä oli tänään käsitys, että tulen combat-ohjaajaksi. Korjasin asian. Lyhyen tunnin aikana minä vaihtelin hänen puheissaan attack-ohjaajasta combat-ohjaajaksi ja jopa pump-ohjaajaksi. Siinä oli miehen lesmillsit ihan sekaisin.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Eka kokonainen bodyattack-tunti ja muita viikonlopun juttuja

Ohjasin eilen ensimmäistä kertaa kokonaisen bodyattack-tunnin, alkulämmittelystä venyttelyyn. Ihan oikealla kuntosalilla ja ihan oikeille osallistujille. Aiemmin olen vetänyt oikeilla tunneilla vain muutaman biisin putkeen. Oli kyllä huikea fiilis tunnin jälkeen, kun kaikki ohjauksessani sujui hyvin. Ja minulla oli hauskaa!

Mentorini kuvasi tämän tunnin, joten sain itselleni videon, josta nään virheeni ja sen, mitä kannattaa parantaa. Ja tietenkin myös sen, mikä on hyvää. Tekniikassa on paikkapaikoin jotain selkeää korjattavaa (ne käteni olivat edelleen paljon löysemmän näköiset kuin kuvittelin, apua!), mutta olin positiivisesti yllättynyt siitä, että näytin omiini silmiini ihan hyvältäkin, jopa ihan sellaiselta jumppamaikkamaiselta. :D Olin olettanut, että itsensä tuomitsee aivan kamalan näköiseksi - onhan sitä itse itsensä pahin kriitikko -, mutta ei. Kuulostan kyllä hassulta, etenkin kun puhun englantia, mutta oman äänensä kuuleminen nyt on tietenkin aina vähän outoa.
Siellä tää hyppii. Kuva on screenshotti iPadilla kuvatusta videosta. 
En aio lähettää tätä videota Les Millsille sertifiointivideoksi, eikä se ollut tarkoituskaan. Tämä oli vasta harjoitteluvideo. Mutta tunnillani mukana ollut, pari vuotta attackia ohjannut mies totesi minulle, että voisin aivan hyvin lähettää tämän videon, koska se varmasti menisi läpi, sillä tekniikkaongelmia saa aina olla jonkin verran - ja aivan varmasti niitä on aina, sillä koskaan ei voi olla täydellinen. Mutta en silti halua lähettää videota ihka ensimmäisestä tunnistani, etenkin, kun näin videolla joitakin isoja korjauksen aiheita, jotka pystyn korjaamaan pienellä vaivalla. Ja siis mentorinikin on sitä mieltä, että teemme uuden videon aivan niin kuin suunnitelmana olikin.

Ohjasin tunnin Palo Altossa YMCA:n salilla, jossa mentorini toimii. Itse en ole paikan jäsen, mutta pääsin ilmaiseksi ohjaajan vieraana. Tämä sali sallii sen, että ei-vielä-lisenssoitu-ohjaaja kuvaa tuntinsa oikealla tunnilla oikeiden asiakkaiden kanssa, kun taas esimerkiksi 24 Hour Fittness, jonka jäsen olen, ei salli kuvaamista oikealla tunnilla.
YMCA eli Young Men's Christian Association. Suomessa kulkee nimellä NMKY. YMCA:n Palo Alton salilla on aika hyvin tarjolla Les Millsin tunteja (esim. attackia joka päivä!), mutta silloin, kun minä etsin itselleni omaa salia, skippasin tämän ketjun ihan täysin, koska... noh, YMCA ja NMKY. Oikeasti minä en tiedä asiasta yhtään mitään, eikä minulla ole mitään käsitystä siitä, onko tämän mestan toiminta enää nykyään millään lailla kristillistä vai mitä se on. Mutta ilmeisesti YMCA:n tunneilla on hyvä meininki ja siellä toimivilla Les Millsin ohjaajilla tiivis pieni ryhmä (tosin samat ohjaajat ne ohjaavat 24 Hour Fittnessillakin, pienet on piirit). 
Mutta eka koko tunti siis korkattu ja vedetty, jes! Upea fiilis. Palkitsin itseni tunnin jälkeen jääkahvilla. Toisilla kaikenmaailman iced coffeet ja muut makukahvit kuuluvat arkeen, mutta minulla ne kuuluvat vain spesiaalitilanteisiin niiden korkean sokeripitoisuuden ja kalorimäärän takia (en vain käsitä starbucksihmisiä - miksi joku haluaa pelkästä kahvijuomasta reilusti yli 200 kaloria ja jopa enemmän?). Lähdin navigoimaan salilta lähimpään Starbucksiin (kyllä, Starbucksiinkiin pitää joskus navigoida, vaikka niitä onkin täällä joka kulmalla), mutta ajomatkalla ohitin Philz Coffeen, joten tein äkkikäännöksen ja meninkin sinne.
Palo Alton Philz Coffeella on vähän hippimäisen oloinen "terassi", joka oli täynnä ihmisiä lauantaina päivällä. Parkkipaikka oli ihan täysi, joten minun piti pysäköidä vieressä olevan viinakaupan ja pesulan parkkikselle (aijai).
Näitä ohjeita ei oltu noudatettu, koska juurikin siellä viinakaupan ja pesulan parkkipaikalla lojui muutama Philz-kuppi. Voi että, kun ihmiset eivät osaa käyttää roskiksia.
Olen käynyt ko. ketjun kahvilassa vain kerran San Franciscossa. Minut, miehen ja miehen kollegan vei sinne San Franciscossa asuva tyyppi, joka kehui ketjua ja erityisesti kahvilan mojitojääkahvia. Tilasin ekallakin kerralla tämän Mint Mojito Iced Coffeen, mutta silloin en ihan lämmennyt sille. Päätin antaa sille nyt toisen mahdollisuuden ja kyllä kannatti. Oli todella hyvää. Maistuu vähän kaukaisesti mojitolle, mutta todella kaukaisesti siis. Ihanan raikas.
Suosittelen minttumojitojääkahvia.
En tiedä, olinko niin fiiliksissä ekasta ohjatusta tunnista vai vaikuttiko kahvin kofeiini jollain tavalla, mutta olin ihmeellisen hyperenerginen vielä monta tuntia attackin jälkeen. Kävimme miehen kanssa Costcossa, ja vaikka yleensä vihaan Costcoa viikonloppuisin (ja silti olemme siellä aina juuri silloin), nyt kauppareissu ei herättänyt mitään kärsimättömyyden tunteita.
Tässä Costcon jono kassojen jälkeen ulko-ovelle, jossa tarkistetaan, että on maksanut kaiken, mitä ostoskärrystä löytyy. Eli ulko-ovelle päästäkseen pitää jonottaa. Costco <3 (Tuo jono menee kyllä todella nopeasti, vaikka näyttääkin pieneltä kaaokselta.)
Ihmiset eivät yleensä vie ostoskärryjä takaisin, kun ovat pakanneet ostokset autoonsa, mutta Costcon pihalla tämä tapa vaikuttaa olevan ainoa tapa toimia. Tällä kertaa oli ennätysmäärä kärryjä hylättynä parkkipaikan kulmaan. Nuo on sentään laitettu fiksusti tuohon yhteen kasaan, eikä jätetty siihen keskelle sitä parkkiruutua.
Yksi ostoskärry oli eksynyt myös kauas kaikista kaupoista, keskelle risteystä. Joko koditon saanut siitä tarpeekseen? Jostain syystä San Josessa näkyy usein tällaisia yksinäisiä, hylättyjä kärryjä milloin missäkin...
Minun kaikki aikani on tuntunut viimeisen parin viikon aikana kuluvan kuntosalilla harjoittelemassa attackia tai sitten attack-tunnilla, eikä tämä viikonloppu ollut poikkeus. Mihinkään viikonloppujen ulkoiluihin ei nyt ollut aikaa. Autosta pistimme merkille, että viimeistään nyt ne kukkulat ovat jo kellertyneet. Uskomatonta, miten aurinko ja sadettomuus tekee tehtävänsä parissa viikossa. Edellisyönä tosin satoi. Saa nähdä, tuleeko vielä sadekerta. Viime vuonna nähin aikoihin tulivat viimeiset sateet ennen monta kuukautta kestävää kuivaa kesää ja syksyä.
Keltaista on. Jossain suunnassa saattaa vihertää vielä hiukan, mutta ei kyllä paljoa. 
Edellinen postaukseni, joka koski luottohistoriakuvioita, herätti Facebookin puolella keskustelua. Olen nyt oppinut, että aina kun joku tarkistaa credit scoren - oli se sitten scoren omistaja itse tai luottokorttifirma, tuleva työnantaja tai jokin muu taho - score laskee. Osasta tarkistuksista vähän vähemmän (esimerkiksi siitä omasta tarkistuksesta), osasta enemmän. Tilanteen saa tietenkin korjattua käyttämällä taas lisää ja enemmän omia luottokorttejaan. Että näin täällä.

En muuten tiennyt, että työnantajatkin voivat tarkistaa työnhakijan credit scoren. Jotenkin hullua. Mutta kertoohan se toki ihmisen luotettavuudesta ja elämänhallinnasta jotain.

Ai niin, tänä viikonloppuna tapahtui viimein se, mitä vähän ennustin tyylipostauksessa. Lähdin ulos jumppahousuissa, vaikka en ollut menossa urheilemaan. Treenitrikoot oli tietenkin yhdistettynä flipfloppeihin. Tästä se lähtee. Tosin olin ollut jumpassa näissä housuissa, enkä vain jaksanut vaihtaa housuja enkä käydä heti suihkussa. Se selittää tilannetta hiukan. Ja sitä paitsi kävin urheilukaupassa, joten ei sellaista varten kannatakaan panostaa vaatetukseen yhtään enempää.
Jumppahousut ja flipflopit, eikä jumppaan menosta tietoakaan.
Minä pidän taloa seuraavan viikon ajan yksin, kun mies lähti lyhyellä varoitusajalla Montanaan Butteen työmatkalle. Tuo kaupungin nimi on herättänyt meissä vähän hilpeyttä, kun emme oikein tiedä, miten se lausutaan oikein...

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Missä meidän luottohistoria on ja mitä sekoilua siitä on syntynyt?

Viime elokuussa kävimme pankissa mm. sen takia, että meitä hiukan ihmetytti, kun miehellä ei näkynyt mitään credit history - eli luottohistoriatietoa netin kautta (jos et tiedä tai olet unohtanut, miksi credit history on USA:ssa tärkeä, klik). Tällöin virkailija vakuutti, että miehen social security number (SSN) oli kyllä rekisteröity pankin tietoihin ja että näissä asioissa vain kestää. Kummallisen kauan tuntuu tosiaan kestävän, nimittäin sitä luottohistoriatietoa ei löydy vieläkään netin kautta katsoessa. Netissä on sivusto CreditKarma, jonka kautta pystyy tarkistamaan omat credit history -tiedot. Kun mies yrittää tarkistaa tietojaan kirjautumalla omalla nimellään, osoitteellaan ja SSN:llaan, sivusto herjaa, ettei tietoja tällä nimellä, osoitteella ja SSN:llä löydy. Minun tiedoillani tulee täsmälleen sama ongelma.

Kummallinen juttu siis. Me tiedämme, että meillä on molemmilla pakko olla jonkinlaista luottohistoriaa, sillä meille tulee jatkuvasti luottokorttitarjouksia molempien nimillä - ja nyt parempia tarjouksia kuin aikaisemmin. Mietimme, että ehkä vika on CreditKarmassa. Mutta miehen kollegalla, joka muutti tänne muutama viikko meidän jälkeemme, tiedot näkyvät sivustolla. Ja toisaalta sivusto ei siis sano, etteikö luottohistoriaa olisi, vaan herjaa nimen, osoitteen ja SSN:n puuttuvaa yhteyttä. Mies päättikin alkaa selvittää kuviota omalla kohdallaan.

Mistä tarkistaa oman credit historyn tiedot?

CreditKarma on sivusto, johon on kerätty tiedot kahdelta luottoluokituslaitokselta. Näitä luottoluokituslaitoksia, jotka ylläpitävät luottohistoriarekistereitä, on ainakin kolme, ilmeisesti neljä, mutta me emme tiedä, mikä se neljäs on. Itse asiassa noita voi olla enemmänkin, mutta emme ole vain kuulleet niistä. Mutta tuo CreditKarma hakee siis luottohistoriatiedot kahdesta laitoksesta. CreditKarmasta saa ilmeisesti aina tietonsa, joskaan emme ole tästä varmoja, koska emme ole koskaan mitään tietoja sieltä saaneet. Ja olen muuten kuullut, ettei näitä omia tietoja vissiin kauhean usein saisi katsoa. En tiedä miksi. Ehkä se vaikuttaa liian epätoivoiselta tai jotain.

CreditKarman lisäksi on sivusto nimeltä Annual Credit History. Sieltä saa lain mukaan kerran vuodessa ilmaiseksi omat luottotietonsa. Mies yritti katsoa tietonsa, mutta mitään ei tullut sitäkään kautta. Annual Credit History hakee tiedot kolmesta luottoluokituslaitoksesta, josta jokaisesta tuli miehelle sama ilmoitus: "We cannot display your credit file disclosure as the identifying information you provided does not match data currently in our system."

Eli miehen nimen, osoitteen ja SSN:n yhteydessä siis todellakin oli jotain häikkää. Jokainen luottoluokitustaho pyysi lähettämään kirjeitse identifiointitositteet: tositteen, joka näyttää identiteetin (esim. SSN-kortti, palkkakuitti SSN:n kanssa) ja tositteen, joka näyttää osoitteen (ajokortti, vuokrasopimus, palkkakuitti osoitteella tai utility bill). Yksi tosite per vaatimus olisi riittänyt, mutta mies päätti pelata varman päälle ja lähetti useampia tositteita. Tositteiden piti olla tietenkin kopioita. Siinä oli siis paperimäärää kaikille kolmelle taholle.

Luottoluokituslaitosten vastaukset

Vastausten saamisessa kesti 1,5-3 viikkoa, vähän luottoluokituslaitoksesta riippuen.

1) Ensimmäinen laitos lähetti suoraan miehen luottohistoriatiedot. Laitoksella oli kuitenkin väärä osoite. Tai no, osoitteita näkyi kaksi, joista toinen oli oikein. Emme tiedä, miten tiedot ovat taholle päätyneet - ovatko ne ehkä tulleet niiltä, jotka ovat kyselleet miehen luottohistoriaa? Sanotaan vaikka, että meidän osoite on 600 Kiemura Way Apt. 170.  Tämän oikean osoitteen lisäksi laitoksella oli osoite mallia tämä: 600 Kiemura 170 Wy. Ei siis mitään järkeä, kuka kuvittelee tuollaisen sotkun edes olevan oikea osoite? Maalaisjärki kannattaa nyt selvästi unohtaa, sellaista ei täällä tunneta. :D No ei, tuohan on varmaan vain jonkinlainen outo lyhennystapa.

Lisäksi laitoksella oli tiedoissa kahden eri osoitteen kanssa erilaiset Type of addressit eli talotyypit: toisessa osoitteessa oli single family, joka tarkoittaa googletuksen perusteella omakotitaloa, toisessa multifamily, joka tarkoittaa tällaista apartmentkompleksia ja joka on siis oikein.

2) Myös toinen luottoluokituslaitos lähetti luottohistoriatiedot suoraan. He lähettivät kaksi kirjettä samana päivänä. Toinen kirje oli vain yksi lappu, jossa taho ilmoitti investigoineensa asiaa ja että investigoinnin tuloksena he ovat hyväksyneet ja lisänneet miehen ilmoittaman SSN:n. Ihan hyvä joo muutoin, paitsi että tässä kirjeessä miehen syntymäaika oli väärin: päivä ja kuukausi olivat oikein, mutta vuosi oli väärä (sattumalta se oli minun syntymävuoteni). Ei hajuakaan, mikä pointti tällä kirjeellä oli, kun se tuli vielä samana päivänä kuin toinen kirje:

Tässä toisessa kirjeessä tulivat sitten ne luottohistoriatiedot. Ja näissä tiedoissa syntymävuosi onkin yhtäkkiä oikein! Myös nimi ja osoite ovat oikein. Kaikki olisi siis hyvin, ellei olisi tullut tuota toista kirjettä väärällä syntymävuodella sekoittamaan pakkaa.

3) Kolmas taho ei lähettänyt luottohistoriatietoja, vaan he olivat mielestään saaneet riittämättömät tiedot ja pyysivät proof of current mailing address. Alun perin mies oli lähettänyt osoitteen tositteeksi SSN-kortin (joka on edelleen kiinni kirjeessä, jossa näkyy osoite), utility billin ja sähkölaskun. Tositteeksi osoitteesta kelpasivat kirjeen mukaan esimerkiksi juuri nämä. Luottoluokituslaitos pyysi siis uudelleen näitä samoja tositteita, jotka mies oli jo lähettänyt. Tajutonta touhua. Tositteiksi osoitteesta olisivat käyneet muutkin asiakirjat, mutta mies lähetti uudelleen samat kopiot kuin ekallakin kerralla. Ja läpi meni.

Noin 1,5 viikon jälkeen tältä laitokselta tuli uusi kirje, jossa oli vihdoin ne luottohistoriatiedot. Tällä taholla oli kaksi eri tapaa ilmoittaa miehen nimi ja siten mies sai kaksi eri luottohistoriakuvausta. Oletetaan, että mieheni on Ville Juhani Virtanen. Hän sai tiedot Ville Virtaselle sekä Ville J. Virtaselle. Vain Ville J. Virtasella on luottohistoria, Ville Virtasella ei. Ville J. Virtasella myös osoite on oikein. Sen sijaan Ville Virtasella on kaksi eri osoitetta: oikea osoite ja sitten samaan asuinkompleksiin kuuluvan toisen asuinrakennuksen osoite. Tämä väärä osoite selittyy kyllä helposti: luottohistoriapaperista näkee, mikä taho on kysellyt luottohistoriatietoja, ja siitä näkee, että Ville Virtasen tietoja on kysellyt helmikuussa 2014 silloinen tuleva, nyt nykyinen vuokranantajafirmamme, joka käyttää toisen asuintalon osoitetta.

Nuo kaksi nimeä eivät oikeastaan ole virheitä. Täällähän on tapana käyttää tuota toisen nimen ensimmäistä alkukirjainta ilmoitetussa omassa nimessä. Mutta koska kahdella muulla luottoluokituslaitoksella mieheni nimi oli kirjattu Ville J. Virtaseksi ja koska tällä tyypillä selvästi on luottohistoriaa, mies päätti, että hänen kannattaa käyttää nimestään tätä versiota.

Miten korjata luottoluokituslaitosten väärät tiedot?

Luottoluokituslaitosten vastausten perusteella kävi nopeasti selväksi, miksi CreditKarmasta ei ole löytynyt tietoja miehen nimellä, osoitteella ja SSN:llä. Laitoksilla näytti olevan kaikenlaista tietoa vähän miten sattuu. Näitä vääriä tietoja piti siis ruveta korjaamaan.

Mies otti kopiot kaikkien luottoluokituslaitosten virheellisistä sivuista ja merkitsi virheelliset tiedot kopioihin. Hän kirjoitti kirjeet, joissa selitti virheelliset tiedot, ja lähetti tositteita, jotka todistivat nämä tiedot virheellisiksi ja jotka samalla ilmoittivat uudet, oikeat tiedot. Ekalle luottoluokituslaitokselle hän ilmoitti, että toinen osoite ei ole oikea osoite. Tokalle taholle hän ilmoitti, että syntymävuosi on väärin (paitsi että toisessa paperissa se oli oikein - tästä mies ei kyllä maininnut). Ja kolmannelle taholle hän kirjoitti, että Ville Virtasen - tyypin, jolla ei ollut historiaa - toinen osoite on väärin. Siinä oli jälleen kasa kirjeitä ja tositteita. Onneksi on niitä postimerkkejä.

Luottoluokituslaitosten vastaukset korjauspyyntöihin

Tällä viikolla saimme postissa luottoluokituslaitosten vastauksia miehen korjauspyyntöihin.

Ensimmäinen taho ilmoitti, että he olivat tulkinneet miehen kirjeen suspicious activityksi - he olivat "determined that it was not sent by you" -, eivätkä aio tehdä mitään. Ja lisäksi he ilmoittivat, että toimivat jatkossakin näin "in an effort to safeguard your personal credit information" eli eivät aio tehdä mitään. Siis voi elämä. Alan olla sitä mieltä, että näille ihmisille on ihan oikein se, että palkat täällä lähtevät jostain kahdesta dollarista per tunti, kun eiväthän nämä edes tee mitään töitä. Todetaan vain, että oh no, epäilyttävää toimintaa, en tee mitään enkä aio jatkossakaan tehdä, kiitos hei. (Tosin kuviolla on tietenkin kaksi puolta: en minäkään tekisi duunia, jos siitä maksettaisiin vain muutama dollari...) :D Mutta tokihan henkilökohtaisten tietojen turvaaminen on tärkeää.

Kirjeessä oli mukana puhelinnumero, johon voi soittaa. Luvassa on siis todennäköisesti aikamoista jonottelua langan päässä ja selvittelyä. Saas nähdä, tulkitaanko mahdollinen puhelinsoittokin epäilyttäväksi toiminnaksi.

Toinen taho ilmoitti, että miehen toimittamat identifiointitiedot eivät mätsää heidän rekistereissä oleviin tietoihin (no ei varmaan mätsääkään, kun heidän tiedot ovat vääriä syntymävuoden osalta, duh!) ja ettei kirjeen mukana tullut tarpeeksi identifiointitietoja. Eli heille pitää lähettää lisää tositteita.

Kolmas taho oli korjannut kaksi erilaista nimeä sillä tavalla, että mies on nyt Ville J. Virtanen. Paitsi että itse asiassa tuo toinen nimi ei ole enää vain tuo alkukirjain, vaan nimeksi on nyt laitettu Ville Juhani Virtanen. Väärä osoitekin on poistettu.

Kolmesta tahosta siis yksi on nyt hoidettu. Jes! One down, two to go. Katsotaan, miten homma etenee. Jostain pitäisi kaivaa esiin se neljäskin luottoluokituslaitos ja olla yhteydessä sinne. Ja niin... tämä sama kuviohan on minullakin edessä, sillä minultakaan ei siellä CreditKarmassa näy mitään. Todennäköisesti minustakin on siis virheellisiä tietoja ylhäällä, mikä aiheuttaa sen, etteivät ilmoittamani oikeat tiedot mätsää CreditKarman rekisterin kanssa. Voi että. En malta odottaa, että saan aikaiseksi tehdä jotain tämän asian eteen.

Mutta mites se itse luottohistoria sitten?

Vääristä tiedoista huolimatta miehelläni näkyy sitä luottohistoriaa laitosten lähettämissä selvityksissä. Luetteloissa näkyy vain luottokorttikäyttäytyminen, joka on helppo tulkita, koska siellä on rivi "OK"-merkintöjä. Syvemmästä analyysista ei ole tietoa, ihmeellisiä koodeja ja muita niissä papereissa kyllä vilisee. Mutta huomiomme kiinnittyi heti siihen, ettei papereissa näy mitään maksettuja laskuja. Meidän käsityksemme mukaan ne kait vaikuttavat luottohistoriaan. Niiltä ihmisiltä, jotka ovat saaneet tietonsa CreditKarman kautta, kuulimme, ettei laskunmaksukäyttäytyminen ole näkynyt siellä, eli tuskin tämän asian suhteen on syytä huoleen. Vaikka kukapa näistä selvää ottaa.

Ja minä puhun nyt siis credit historysta eli luottohistoriasta. Historian lisäksi luottoluokituslaitokset ylläpitävät jokaiselle credit scorea. Sen saaminen kuitenkin maksaa. Tai sitten ei maksa. Tämä(kin) on meille vähän epäselvä asia. Mies osti scorensa yhdestä laitoksesta laittamalla kirjeensä mukaan $18 shekin. Hän sai scoren, joka on numero, ja lisäksi graden (gradet ovat A-F, joskin E:tä ei ole tuolla välissä laisinkaan). Emme osaa tulkita näitä, emme scorea emmekä gradea. Mukana tuli kyllä jotain vertailutietoja, ja niiden perusteella miehen score vaikuttaa ihan hyvältä.

Ja uskomatonta mutta totta: CreditKarma-sivustolle on nyt ilmestynyt miehen tiedot! Ne ovat ilmestyneet molemmilta kahdelta luottoluokituslaitokselta niin kuin kuuluukin. CreditKarmassa näkyy myös miehen credit score, mikä puhuisi sen puolesta, ettei sen tietoon saaminen maksa, ei ainakaan tuon sivuston kautta.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Les Mills BODYATTACK® Certification Training eli bodyattack-ohjaajan koulutus

Jos Bodyattack®, Les Mills, jumppaohjaus tai minun elämääni liittyvät ei-Amerikka-jutut eivät kiinnosta, kannattaa skipata tämä postaus. :)

Les Millsin Bodyattack® Certification Training eli ohjaajakoulutus järjestettiin San Franciscossa 24 Hour Fitnessin tiloissa. Koulutus kesti kaksi päivää, lauantain ja sunnuntain, 9 h/pvä. Koulutukseen osallistui 10 ihmistä, joista minun lisäkseni neljä muuta oli ollut siinä erään ohjaajan vapaa-ajallaan pitämässä mentorointiryhmässä. Viidestä muusta ainakin yksi oli tullut kurssille jostain kauempaa, ihan Teksasista saakka, mutta muut olivat lähialueilta. SF:n kaksi edellistä attack-koulutusta on kuulemma peruttu, koska osallistuja olisi ollut vain yksi tai kaksi (en tiedä, kuinka usein koulutuksia on; nyt seuraava on lokakuussa).
Matka kurssipaikalle San Franciscossa lauantaina aamulla. Mieheni toimi minun kuljettajanani, koska en halua ajaa San Franciscoon. Hän ajoi 4 kertaa kodin ja SF:n välisen matkan (75 km/suunta) viikonlopun aikana eli suuret pointsit siitä! <3
Suhtauduin kurssiin vähän pelonsekaisesti. Olin googletellut ja löytänyt aihetta käsitteleviä blogipostauksia. Jotenkin olin saanut niistä sellaisen kuvan, että kyseessä on fyysisesti erittäin raskas koulutus. Lisäksi mentoriohjaajani oli sanonut, että kurssi on raskas ja että jotkut eivät ensimmäisen päivän jälkeen halua enää palata toiseen päivään, että heiltä loppuu usko. Suurin osa lukemistani postauksista käsitteli Yhdysvalloissa käytyä koulutusta, mutta luin myös pari Suomessa käytyä koulutusta koskevaa juttua. Koska Les Mills on kansainvälinen ja koska tunnit ja kriteerit ohjaajille ovat kansainvälisesti samat, koulutukset noudattavat varmasti pitkälti samaa kaavaa. Joitain eroja saattaa silti olla.

Ennakko-odotukseni kurssin rankkuuden suhteen eivät toteutuneet. Kurssi ei ollut fyysisesti mitenkään hirveän vaikea tai raskas, vaikka se pistikin koville. Muut mentorointiryhmässä olleet olivat samoilla fiiliksillä.
Bodyattack-kurssille ei pakata kevyesti. Tässä ekan päivän vaihtovaatteet (viisi settiä vaihtovaatteita) ja lämpimässä säilyvät eväät tungettuna kassiin. Kassi painoi kuin synti. Kylmät eväät olivat pienessä coolerissa, mutta siitä en hoksannut ottaa kuvaa. Suurin osa eväistä jäi syömättä. Vaihtovaatteita tarvitsin vain kolmet kappaleet. Niin ja noita vesipulloja roudasin mukanani, koska kuntosalien juoma-automaateista tuleva vesi on järkyttävän pahaa (kloorista). Tosin tämän SF:ssa olevan salin vesi oli huomattavasti parempaa kuin San Josessa olevan lähisalini. 
Trainer eli kurssin kouluttaja oli Amanda Scales, joka on mm. Les Millsin US Program Coach ja Les Mills Trainer bodyattackissa. Minulle tämä nimi ei tietenkään sanonut yhtään mitään, kun kuulin sen ensimmäisen kerran, mutta joillekin mentorointiryhmässäni oleville nimi herätti vähintäänkin pientä kunnioitusta. Mentoriohjaajani oli hehkuttanut Amandaa ja hänen attack-kykyjään maasta taivaisiin niin paljon, että olin varma kohtaavani vähintäänkin jonkun pienen attack-jumalattaren. Toisaalta ohjaajani oli saanut Amandan kuulostamaan myös pelottavalta, minkä takia jännitin vielä enemmän, kun tapasin Amandan ensimmäisen kerran lauantaina aamupäivällä. Hän oli äärimmäisen kovakuntoinen, sporttinen ja timmi ja jotenkin hyvin amerikkalainen, oikeastaan jopa ihan kalifornialainen (hän on asunut täällä jossain päin Bay Areaa, ja ihan muutama viikko sitten muuttanut itärannikolle): blondatut hiukset, älyttömän ruskettunut iho, valkaistut hampaat ja kovin kiintynyt sanoihin "awesome" ja "amazing". Ja tiedättekö, miten täällä päin maailmaa ihmiset tervehtivät toisiaan, kun tapaavat ensimmäisen kerran? Halaamalla. Minun pelonsekaiset fiilikseni haihtuivat hiukan, kun kättelemisen sijasta tämä kalifornialaisen hyvinvoinnin ulkoinen multihuipentuma päätti halata minua ensitapaamisen hetkellä. Eikä Amanda muuten mikään ihan turha tyyppi ole: hän on yksi seuraavan BA-ohjelman eli 89-ohjelman vetäjistä virallisella Les Millsin release-videolla. Huh missä seurassa pääsi siis olemaan.
Amanda oli liimaillut salin peileihin kaikenlaista. Tämä iski minuun kovaa, sillä en olisi ollut paikalla koko salissa ja koko kurssilla ilman mentoriohjaajaani, joka uskoi minuun. 
Kurssi alkoi lauantaina aamupäivällä klo 11. Alussa kävimme lävitse viikonlopun ohjelmaa ja teimme muutamia yhteishenkeä synnyttäviä harjoituksia. Sitten vuorossa oli master class eli bodyattack 88 -ohjelman tunti Amandan vetämänä. Olin odottanut tätä ehkä jopa kaikkein eniten koko kurssista, koska olin kuullut niistä Amandan attack-kyvyistä niin paljon. En pettynyt. Amanda oli energinen ja upea, ja hänen tekniikkansa ja liikeratansa loisteliaita. Hän ei hyppinyt, hän suorastaan lensi. En ole ikinä nähnyt, miten jossain sivuttaisuunnan liikkeissä ihminen pystyy liikkumaan niin tajuttoman pitkälle. Siinä on esikuvaa ja tavoiteltavaa kerrakseen.

Master classin jälkeen oli aika vaihtaa vaatteet ja sitten siirryimme teorian pariin. Kurssin materiaali lähetettiin kurssilaisille kaksi viikkoa ennen viikonloppua, ja materiaalin mukana tuli paljon sellaista, mitä minä kutsuin vähän humoristisella mielellä Les Millsin propagandaksi: tutkimustuloksia mm. siitä, miten hyvin bodyattack toimii, siitä, kumpi on tärkeämpää hyvinvoinnin kannalta: ruoka vai liikunta, ja siitä, minkälaista ruokaa ja miten kannattaisi syödä. Tällaisiin asioihin ei kuitenkaan kurssilla puututtu, vaan teoriassa keskityttiin olennaiseen eli bodyattackin ohjaamiseen.
Täytyy hallita koreografia, tekniikka, coaching eli ohjaus, connection eli yhteys osallistujiin ja fitness magic. 
Teoriahetkiä oli viikonlopun aikana muutamia, enkä nyt erittele sen enempää, mitä ne pitivät sisällään missäkin kohtaa. Yleisesti niissä käytiin lävitse esimerkiksi sitä, mitkä ovat bodyattack-ohjaajan tehtävät ja mitä nämä tehtävät pitävät sisällään ja millaisia erilaisia rooleja attack-ohjaajalla on tunnin aikana. Paljon keskityttiin myös siihen, miten ohjata tunti käytännössä, eli ohjauksen kolmeen layeriin eli tasoon (suomenkielisissä blogipostauksissa käytetään termiä "layer" eli ilmeisesti kukaan ei ole vaivautunut suomentamaan näitä termejä, mutta minä puhun nyt kuitenkin tasosta). Koska kyseessä on Les Mills, attackin ohjaukselle on määritelty tarkasti kolme tasoa, joiden sisältö pitää toteutua jokaisen kappaleen kohdalla. Näitä juttuja oli kirjallisessa materiaalissakin, ja kun olen itse käynyt attack-tunneilla, olin osannut loksautella palaset kohdalleen aika hyvin jo vain materiaalia lukemalla. (Kurssillamme oli yksi, joka ei ole koskaan osallistunut attack-tunnille, joten ei ole mitenkään itsestäänselvää, että ohjaajiksi haluavat ovat joskus osallistuneet tunnille.) Jotenkin minulle jäi vähän sellainen olo, ettei teoria tällä kurssilla tuonut aiheesta ihan hirveästi enempää tietoa, vaikka toki se avarsi asiaa paljon.

Ensimmäisen teoriahetken jälkeen oli lyhyt lounastauko. Koulutuspaikka oli SF:n Financial Districtissä, jossa lähes kaikki raflat ovat viikonloppuisin kiinni. Jotain pikaruokapaikkoja löytyi, mutta minä - niin kuin moni muukin - olin onneksi varustautunut tuomalla omat eväät. Minulla oli pieni cooleri täynnä ruokaa. Ennustukseni mukaisesti kannoin lähes kaiken ruoan mukanani takaisin kotiin. Minulla oli myös 12 proteiinipatukkaa, ja pelkäsin, etteivät ne riitä kahta päivää. Söin niistä neljä koko viikonlopun aikana, haha.

Lounaan jälkeen koitti tekniikkatuokio. Amandan ohjauksella kävimme läpi kappale kappaleelta jokaisessa biisissä esiintyvät liikkeet ja niiden tekniikkaa. Bodyattack saattaa näyttää helpolta hyvän ohjaajan tekemänä, mutta oikeassa tekniikassa on kyllä niin paljon pientä nippelijuttua, että voi hyvänen aika.
Näitä lauseita Amanda huusi meille lämmittelyissä ja ne piti sitten huutaa perässä, siinä samalla kun punnerrettiin tai juostiin tai hypittiin. Kun sunnuntaina illalla pääsin kotiin, päässäni pyöri vain koko ajan "Bodyattack is no dance class!". Onneksi en ole koskaan erehtynyt sellaista luulemaankaan.
Ensimmäisen päivän aikana saimme myös ensimmäisen kerran ohjata muulle ryhmälle sen kappaleen, joka meille oli määrätty. Ainakin tässä kohdin koulutukset eri maissa eroavat toisistaan; tosin eroja syntyy myös sen perusteella, kuinka monta henkilöä koulutukseen osallistuu. Meille oli määrätty jokaiselle vain yksi kappale ja sen sai tietää etukäteen kaksi viikkoa ennen kurssia. Aikaisemmin ainakaan täällä ekana kurssipäivänä kappaletta ei ole vedetty, vaan ohjaukset on tehty vasta toisena päivänä. Nyt ekana päivänä sai kuitenkin ohjata jo hetken, ei ihan koko kappaletta, vain noin minuutin verran. Ja siitä sai sitten palautetta, jotta esitystä voisi parantaa seuraavaa päivää varten.

Minulle oli määrätty kappale 6 eli juoksukappale. Valitettavasti saatoin suhtautua tähän vähän sillä tavalla, että se on helppo kappale koreografiansa suhteen. Minulle kuitenkin selvisi, että jokin niinkin yksinkertaiselta vaikuttava liike kuin swing backwards (suomenkielisestä nimestä ei mitään hajua) on jumalattoman tekninen. Sain siitä hiukan rakentavaa palautetta. Jonkin verran korjattavaa oli myös käsien liikeradassa. Bodyattack on jokin aika sitten tehnyt suunnan enemmän atleettiseksi, joten voimakkaille käsien liikeradoille annetaan todella paljon painoa. Eniten minua huolestutti palautteessa kuitenkin se, että Amandan mukaan minulla oli hivenen verran ajoitusongelmaa. Se johtui siitä, että ohjattavien edessä ollessa kaikki pitää tehdä tietenkin peilikuvana, ja juoksuni eteenpäin ja swingini taaksepäin vasen jalka ekana lähtien ei tullut minulta ihan luonnollisesti koko aikaa. Oman haasteensa asiaan toi myös se, että siinä vaiheessa, kun juoksubiisissä ollaankin osallistujien kanssa ringissä (attackissa käyneet tietävät 6-biisin rakenteen, pahoittelut muille näistä jaaritteluista), liikkeet tuleekin tehdä aivan kuten osallistujatkin yleensä tekevät eli oikealla jalalla lähtien. Myönnän, etten ollut ajatellut juoksua ja swingiä ihan niin tarkasti. Mutta onneksi palautetta sai jo ekana päivänä.

Kurssipäivä loppui illalla kahdeksalta. Olin positiivisesti yllättynyt illalla siitä, miten fyysisesti helppo eka päivä oli ollut. Attack-ohjelma kokonaan lävitse vain noin kolmisen kertaa. Mentorointiryhmässämme me olimme kaikki siinä käsityksessä, että ekana päivänä olisi kuntotesti, sillä sellainen on kuulunut Les Millsin koulutuksiin. Piippijuoksua 100 kertaa edestakas, punnerrustesti, vatsalihastesti, venytystesti... Kuntotestiä ei kuitenkaan tullut ja olimme aika ihmeissämme. Mieheni tuli hakemaan minut SF:stä kotiin, ja ilmoitin hänelle heti autossa, että päivä oli ollut löysä.
Attackin eri biisit edustavat erilaisia tunteita, ja näitä tunteita ja fiiliksiä yhdessä ohjelmassa riittää. Tässä meidän ryhmän näkemykset meissä nousseista tunteista.
Ennen ekan päivän loppumista Amanda sekä kehotti lepäämään ennen seuraavaa päivää että harjoittelemaan omaa kappaletta annetun palautteen perusteella. Ihan kiva joo, paitsi että seuraava kurssipäivä alkoi sunnuntaina aamulla jo klo 8. Missä vaiheessa tässä ehtii sekä harjoitella että levätä, mietin autossa kotimatkalla. Olin päättänyt tulla yöksi kotiin, vaikka aikaa ei ollut paljon. Onneksi ajomatka SF:n Financial Districtiltä kotiin kesti vain alle tunnin (!) lauantaina illalla. Söin illalliseksi ylijääneitä eväitä autossa kotimatkalla, ja kotiin päästessäni lähdin suoraan salille vielä harjoittelemaan kappalettani ja setvimään sitä ajoitusongelmaa.

Lähtö salille oli virhe. Yöllä kymmeneltä 9 tunnin koulutuspäivän jälkeen ei ole paras hetki ruveta harjoittelemaan. Ihmettelin kappalettani reilun puolen tunnin ajan, minkä jälkeen palasin kotiin ja ilmoitin miehelleni itku kurkussa, etten tiedä, miksi olen lähtenyt tällaiseen hommaan, koska en edes osaa lähteä juoksemaan tietoisesti juuri tietyllä jalalla. Tässä vaiheessa tajusin, että loppujen lopuksi eka kurssipäivä oli ollut raskas, jos ei fyysisesti, niin ainakin henkisesti, ja että Les Mills selvästi koettelee osallistujien henkisiä kapasiteetteja sietää painetta, väsymystä ja treeniä.

Suihkun jälkeen oli vielä pakko vähän venytellä, sillä toinen polvitaipeeni oli kipeytynyt päivän aikana (eli kaipa sitä liikuntaa sitten kuitenkin oli ollut tavallista runsaammin ja se oli ollut erilaista kuin normaalisti), ja pääsin nukkumaan vasta puolenyön aikaan. Nukahdin yhdeltä (onko lukijoissa muita nukahtamisongelmaisia, jotka osaavat samaistua siihen, kun on fyysisesti ihan loppu ja väsynyt, mutta silti ei saa unta?) ja kello soi 5.30. Onneksi olen tottunut siihen, etten välttämättä saa nukuttua kunnon yöunia. Pakaroihini ja polvitaipeeseeni sattui. Hieroin niihin kipuvoidetta, mutta en ole onnistunut löytämään täältä mitään sellaista Suomen Mobilatia tai Voltarenia vastaavaa, ja kipugeelini ainoa vaikutus on se, että se aiheuttaa iholle pistelevän tunteen ja täten vähentää vähän kivun tuntua (se on jotain voidetta Cosctcosta). Siihen se vaikutus sitten jää ja kestää vain hetken. Mutta ei auttanut muuta kuin vetää taas liikuntavaatteet päälle ja lähteä liikkeelle. Säästin aikaa syömällä aamiaisen autossa.
Etukäteen illalla (tai siis yöllä) tehty amupala autossa. Maistui yhtä surulliselta kuin miltä näyttääkin.
Toinen kurssipäivä oli jännittävä jo siinäkin mielessä, ettei kukaan ollut tullut avaamaan 24 Hourin salia vielä kahdeksankaan aikaan, vaikka salin olisi pitänyt aueta seiskalta. Ei kuulemma ole eka kerta tämän salin kohdalla - jälleen esimerkki siitä, miten kaikki ei ole aina niin justiinsa täällä päin maailmaa. Asiakkaita oli ollut ovella odottamassa aika paljon jo seiskan aikaan. Amanda selvitteli asiaa sillä välin, kun käski meitä harjoittelemaan kappaleitamme siinä kadulla. Mahtoi niillä muilla odottajilla olla hauskaa, ja hupaisaa oli varmaan myös FedExin toimiston työntekijöillä, sillä käytin heidän ikkunaansa peilinä. :D Lopulta kävelimme muutaman korttelin päähän toiselle 24 Hourin salille.
Tokan päivän vaihtovaatteet ja proteiinieväät (niiden muiden eväiden lisäksi). Jälleen vaihtovaatteita oli liikaa. Ostin muuten tätä kurssia varten uusia urheilutoppeja, sillä aiemmin olen jumppaillut urheilu-t-paidoissa, mutta mentorini mukaan pitää käyttää toppeja. "You need to show your arms and muscles." Mieheni ihmetteli, miten voi olla, että joillain vaatteilla on merkitystä, mutta kyllä se kroppa muuten näyttää vähän freesimmältä olkapäät paljaina kuin t-paidan kanssa, vaikkei minulla mitään supertreenattuja käsivarsia olekaan. Aiemmin tunsin oloni alastomaksi, jos olkapäät ja selkä oli paljaana, mutta en enää. Seuraava askel on varmaan se, että uskaltaisin käyttää sortseja salilla...
Heti aamusta oli vuoro ohjata kappaleemme, nyt ihan kokonaan. Tällä kertaa ne myös videoitiin. Minun vetoni meni paremmin kuin lauantaina, mutta kauhistuin nähdessäni itseni videolta, sillä käteni liikkeet olivat paljon löysemmän näköiset kuin olin kuvitellut. Rakentavaa palautetta tuli totta kai taas, niin minulle kuin kaikille muillekin. Olin huomannut, että sekoilin sen suhteen, millä jalalla lähteä liikkelle siinä ringissä, ja olin vähän masentunut, vaikka Amanda ei edes maininnut tästä. Katsoimme kaikki videot kaikista ja kuuntelimme palautteen ja korjausehdotukset.

Sitten tuli aika sille, mitä moni oli pelännyt: Bodyattack Challenge. Kyseessä on tietynlainen riitti, joka jokaisen BA-ohjaajaksi haluavan on käytävä lävitse. Challenge kuuluu siis kaikkiin BA-ohjaajan koulutuksiin, mutta sen sisältö kait vaihtelee. Kyseessä oli circuit eli kuntopiirimäinen treeni. Pisteitä oli viisi. Jokaisella pisteellä oli kolme liikettä, yksi jokaisesta kolmesta bodyattackin ulottuvuudesta: Sport-, Strenght- ja Aerobic-ulottuvuudesta. Jokaista liikettä tehtiin minuutti eli jokaisella pisteellä oltiin 3 minuuttia. Sitten vaihdettiin pistettä, polvennostojuosten tai kävellen, jos halusi vähän enemmän palautusta. Pisteiden vaihtamiseen annettiin aikaa 10 sekuntia ja sitten mentiin taas. Kun kaikki viisi pistettä oli kierretty lävitse, tuli vuoroon 88-ohjelman nelosbiisi eli plyo-biisi (hyppybiisi) Amandan vetämänä. Sen jälkeen vedettiin circuit uudestaan eli kaikki viisi pistettä.

Kun selitin miehelleni BA-haasteen, hän totesi: "Eihän se oo kuin 15 minuuttia per kierros." Ahahahaha. Mieheni, jonka liikuntaharrastus jää siihen, että hän kävelee töihin, ei tietenkään ole tietoinen mistään tabata- tai HIIT-treeneistä. Mutta ne, jotka ovat tietoisia, tietävät, että jo muutama minuutti voi riittää siihen, että syke on huipussaan ja että hiki juoksee. Ja sykettä ja hikeä BA-haasteessa todellakin riitti. Liikkeet vedettiin täysillä, se ei ollut mitään rauhallista jumppailua.
Esimerkki yhdestä pisteestä: 1) kyykkyjä ja hyppyjä kyykystä, 2) aerobicmainen polvennostoliike liikkuvilla käsillä ja 3) hooverista nousu punnerrusasentoon ja punnerrus ennen paluuta hooveriin.
Loppujen lopuksi challenge ei ollut niin paha kuin olin odottanut. Olin haasteen aikana vähän maassa ohjausesitykseni takia ja tietenkin väsynyt jo valmiiksi (ja polvitaipeeni oli todella kipeä), eikä minua huvittanut treenata, minkä takia fiilikseni challengen aikana eivät olleet kauhean hyvät. Mutta ei se fyysisesti mikään paha ollut.

Miksi tuollainen challenge sitten sisältyy koulutukseen? Tarkoituksia on ainakin kaksi. Ensinnäkin liikkeet ovat tuttuja attackista, joten tarkoitus on, että oppisi ja pystyisi tekemään liikkeet hyvällä ja kauniilla tekniikalla silloinkin, kun kroppa on täysin loppu ja mieli huutaa kuolemaa. Toiseksi tarkoitus on muistuttaa ohjaajia siitä, miltä tunnille osallistujista tuntuu tunnin aikana. Amandan sanoin: "This is how your participants will feel during track 9. And maybe in track 4. And some... already in track 3." Noh, minä muistan tasan tarkkaan, miltä attack tuntui silloin, kun aloitin sen, enkä tarvitse kuntopiirihaasteita muistuttamaan minua niistä tuntemuksista. Ja kai tarkoitus on myös se, että ohjaajat saisivat tästä haasteesta inspiraatiota pitää itselleen tuollaisia treenejä, jotta pääsisivät kuntoon, jonka nimi on "bodyattack fit".

Koska kuntotestiä ei ollut, BA-challenge oli kurssin fyysisesti rankin osuus. Olin lukenut, että heti challengen jälkeen siirryttäisiin jälleen ohjaamaan oma kappale, että Les Mills koettelee sitä, pystyykö ohjaajaksi haluava vetämään oman biisinsä loistavalla tekniikalla ja muilla vaadituilla kriteereillä vielä senkin jälkeen, kun on jo täysin loppu. Mutta challengen jälkeen olikin lounastauko. Oli siis aikaa käydä pikasuihkussa ja syödä. Me vaihdoimme myös takaisin alkuperäiselle kuntosalille. Lounaan jälkeen tuli vielä hetki teoriaa ja aikaa harjoitella omaa kappaletta aamulla annetun palautteen perusteella. Sitten jännityksiä laukaistiin pitämällä hauskaa vähän aikaa (taputteluja, rummutuksia jalkoja vasten ja tanssimista sekä hyppimistä musiikin tahtiin), ja vasta sitten tuli viimeinen ohjauskerta.

Tiesin viimeisen ohjauskerran olevan tärkein, joten totta kai onnistuin vähän panikoitumaan tavalla, jolla en ollut panikoitunut aamulla enkä edellisenä päivänä. Mielestäni viimeinen vetoni meni huonommin kuin aamuinen, vaikka olinkin ottanut opikseni saamastani palautteesta. Mutta en usko, että ohjaukseni oikeasti meni yhtään huonosti. Minulla nyt vain on taipumusta pessimistisyyteen ja kamalaan itsekritiikkiin.

Tällä kurssilla ohjausesityksestä arvioitiin vain kolme osa-aluetta: koreografia, tekniikka ja coaching eli ohjaus. Yhteensä osa-alueita on viisi, ja ne kaksi muuta ovat connection eli yhteys osallistujiin ja fitness magic, jota en osaa selittää - se syntyy noista muista neljästä osa-alueesta ja on se fiilis ja tunne, jonka ohjaaja luo tunnille oman persoonansa avulla. Mutta näitä kahta ei siis tarvinnut hallita vielä tällä kurssilla. Eikä ohjauksestakaan tarvinnut osata kuin ykköstaso eli piti osata selittää, miten liike tehdään oikein ja turvallisesti. Aika moni oli kyllä jo siirtynyt tekemään myös ohjauksen kakkostasoa eli selittämään, miten nostaa liikkeiden intensiteettiä, myös minä. Se kolmostaso on muuten sitten sitä connectionia ja motivointia. Kutosbiisi vaatii ehdottomasti tätä connectionia osallistujien kanssa, joten minulla oli sitäkin esityksessäni.

Esitys arvioitiin siis kolmen eri osa-alueen kohdalta, pistein 1-3. Pisteistä 3/3 ja 2/3 olivat täysiä läpäisyjä. Piste 1/3 oli pass pending eli vaatii kurssin jälkeen sen, että omaa kappaletta vielä harjoittelee ja sitten videoi sen ja lähettää Les Milssille. Täydestä hylystä ei puhuttu missään, enkä tiedä, olisiko sellainen mahdollinen. Mentorimme oli sanonut meille, että jokaisen meistä on saatava pisteitä 3/3, joten paineet olivat kovat. Olin varma saavani vain 2/3 jalkasekoilujeni vuoksi, mutta olin aliarvioinut taitojani (ja varmasti kouluttaja katsoi kokonaiskuvaa) ja sain 3/3. Jei! Ei tarvinnut hävetä. Korjattavaa kutosbiisin osalta on vielä tekniikan suhteen. Tiedän, että mentoriryhmästämme ainakin kaksi muuta sai myös täydet, epäilen että kolmaskin sai. Yksi taisi joutua pettymään ja pahasti.
Kyllä helpotti, kun käteen tyrkättiin tämä arviointilomake. 
Ihmiset olivat kyllä todella helpottuneen ja raukean oloisia sen jälkeen, kun viimeinen ohjauskerta oli ohitse. Meillä oli jälleen aikaa käydä pikasuihkussa, ja sen jälkeen saimme palautteen, kävimme läpi lopulliseen BA-ohjaajan sertifiointiin tarvittavan videon tekoa ja kokosimme päivien aikana tapahtunutta. Amanda tuntui ymmärtäneen minun syvimmän olemukseni parin päivän aikana ja puhui minulle siitä, että minulla on loistava yhteys osallistujiin, kunhan vain päästän itseni irti. "Get outside your head, stop thinking too much, connect to them, you've got it, I've seen it in your eyes." Ja tuollainen olen aina ollut: mietin pääni sisällä, pieni perfektionisti sisälläni elää, eikä päästä minua valloilleen. Jännää, miten ammattitaitoinen ihminen voi 18 tunnin aikana huomata minusta jotain tuollaista.

Oloni kurssin loppuessa oli mahtava. Väsynyt, mutta mahtava ja tietyllä tavalla aika energinen. Olin niin huojentunut siitä, että läpäisin täysin pistein, joten sain siitä varmaan jonkinlaisen adrenaalinivirtauksen.

Toinen kurssipäivä päättyi viideltä. Minulta jäi taas eväitä (vaikka otin niitä vähemmän mukaan kuin ekana päivänä), mutta niiden syöminen ei tullut enää kuuloonkaan, vaan kotimatkalla oli pakko päästä syömään jotain hyvää. Roudasin juuri kotona pitsaa syöneen mieheni intialaiseen. Syömisen jälkeen ja kotiin palattua ilta jatkui tällä:
Ihanan rentouttavaa ja vielä kotipihalla.
Käymme äärimmäisen harvoin porealtaassamme, mutta nyt se teki hyvää. Ja kyllä maittoi uni. En edes herännyt aamulla siihen, kun mieheni yritti yhdeksän aikaan käydä makkarissa varmistamassa minulta, että hän voi ottaa auton, ja minä herään yleensä kaikkeen, etenkin tuohon aikaan.

Mutta niin, minä en siis ole vielä sertifioitu BA-ohjaaja. Les Millsin kriteerit ovat vaativat, joten pelkkä kurssi ei riitä. Nyt pitää alkaa treenailla ohjaamista ja koko ohjelmaa (onneksi osaan sen jo). 60 päivän sisällä täytyy kuvata itsensä ohjaamassa koko tunti eli koko 88-ohjelma, yhteen putkeen ilman taukoja ja oikeassa ympäristössä oikeille ihmiselle (joskaan ei välttämättä maksaville asiakkaille, kaikki kuntosaliketjut eivät hyväksy sellaista toimintaa). Video lähetetään sitten arvioitavaksi Les Millsille, joka joko hyväksyy sen ja antaa lopullisen sertifikaatin tai hylkää sen ja antaa toisen mahdollisuuden videon tekoon.
Kurssin jälkeen aamulla sähköpostiin putosi tämä. I am now part of the Les Mills Tribe!  
Minulle jäi vähän sellainen olo, ettei kurssi valmistanut kunnolla videon tekemiseen ja kokonaisen tunnin ohjaamiseen. Käytännön tekniikkaosuus oli lyhyt, ja kappaleiden ohjaus perustui vain ja ainoastaan siihen yhteen omaan kappaleeseen. En ole ainoa, joka ajatteli näin. Ja sitten on totta kai vielä se, ettei BA 88 -ohjelma tietenkään sisällä kaikkia attackin liikkeitä, ja liikkeitähän tulee aina uusia. Eli kyllä se ohjaaja tekee ihan yksin sen oman harjoittelunsa ja tekniikkansa hiomisen.

Mikä lopullinen tuomioni kurssille sitten oli? Fyysisesti helpompi kuin oletin, varmaankin sen takia, ettei sitä kuntotestiä ollut ekana päivänä. Täällä eräs Les Millsin ohjaajana toimiva suomalainen nainen sanoikin minulle ennen kurssia, että kyllä kurssin läpäisee kevyesti, jos on vähänkin kuntoa ja kunhan hallitsee kappaleensa koreografian. Kurssi oli kuitenkin mielestäni aika huippu kokemus, jo senkin takia, etten koskaan olisi kuvitellut päätyväni mihinkään tuollaiseen.

Mutta lukuisat treenaustunnit salilla peilin edessä ovat siis vasta alussa. Mentorini ilmoitti, että pyrimme kuvaamaan sellaisen harjoitteluvideon heti alussa, jotta pääsee näkemään, miltä näyttää ja mitä pitää vielä hioa. Ja nyt minulla on tietenkin myös se virallinen oikeus ohjata oikeaa tuntia. Ei saa ohjata yksin, mutta jonkun sertifioidun ohjaajan kanssa. Minä ohjasin tänään mentorini tunnilla 88-ohjelman kappaleesta 7 loppuun saakka. 9-biisi ei muuten ole mikään kovin helppo ohjattava, tuntui, että henki loppuu kesken. Mutta tästä se lähtee. Les Millsin mukaan menee yleensä ainakin 30 päivää ennen kuin on siinä kunnossa, että pystyy ohjaamaan kokonaisen tunnin. Ja mikäs tässä treenatessa, hyviä etujahan siitä itselle tulee. Kuten vaikkapa tämä:
Lähde Les Mills. 

maanantai 20. huhtikuuta 2015

Jumppaohjaajaksipa hyvinkin

Anonyymi arvasikin, mistä viikonlopussani oli kysymys. Jumppaohjaaja osui aika oikeaan. Olen nimittäin kouluttautumassa Les Millsin Bodyattack®-ohjaajaksi ja kävin ohjaajakurssilla viikonloppuna.

Mikä ihmeen Bodyattack®? Tsekkaa täältä. Ja etsi vaikka Youtubesta videoita hakusanoilla Bodyattack sizzler (tuo sizzler on ikään kuin teaser), jos kiinnostaa enemmän.
Bodyattack®-mainos. Lähde Les Mills, yllättäen.
Bodyattack (otan nyt vapauden luopua tuosta ®-merkin käytöstä, eiköhän asia tullut jo selväksi kaikille :D) on laji, jonka olen löytänyt elämääni vasta täällä San Josessa. Olen rakastanut Les Millsin tunteja ja käynyt niillä jo vuosia, mutta lajini ovat olleet bodycombat ja -pump. Attackia olin halunnut kokeilla pitkään, mutta Turun Motivus ei tarjonnut sitä. Täällä lähisalini 24 Hour Fitness tarjoaa ko. tuntia ja innoissani menin tunnille ensimmäistä kertaa viime toukokuussa (en ehtinyt aikaisemmin, sillä tunnit olivat aina samaan aikaan kuin kielikurssini, jolla kävin viime keväänä). Alussa pidin attackia vähän liian aerobicmaisena, mutta jatkoin tunneilla käymistä, koska ne olivat minulle sopivaan ja hyvään aikaan ja koska tunti vaikutti todella tehokkaalta treeniltä. Itse asiassa pidin tuntia alussa aivan tajuttoman rankkana ja ihmettelin kerta toisensa jälkeen vitosbiisin jälkeen, miten voi olla, että tämä tunti on vasta puolessavälissä. Mutta siitä se sitten lähti, ja yhtäkkiä huomasin rakastuneeni bodyattackiin aivan täysin. Se musiikki, se fiilis, se tajuton tunnetila, joka tunnista syntyy, ja sitten vielä se kalorimäärä, jota tunti polttaa (kerran minulla oli sykemittari, ja 55 minuutin aikana kului noin 600 kaloria)! Olen käynyt lähisalini attack-tunneilla kahdesti viikossa (tämä sali ei tarjoa attackia enempää) lähes joka viikko, jossei lasketa kesän parin kuukauden taukoa ja joitain satunnaisia muita pikkutaukoja.

Helmikuussa eräänä keskiviikkoaamupäivänä attack-tunnin jälkeen tunnin ohjaaja nappasi minua hihasta kiinni. Vaikka olin käynyt tämän ohjaajan tunnilla säännöllisesti monen monta kuukautta, en ollut koskaan puhunut hänelle sanaakaan, jos ei lasketa sitä, kun hän kerran tuli ohjeistamaan minua siitä, miten teen vatsalihasliikkeen oikein. Olin varma, että ohjaaja aikoo taas valistaa minua siitä, miten teen jotain väärin, mutta hän totesikin minulle: "I want you to go to a Bodyattack Instructor Training." Toivoisin, että voisin nähdä, miltä näytin, sillä olin todennäköisesti aika pöllämystyneen näköinen. "I'm sorry, what?" minä kysyin. En ollut ikimaailmassa ajatellut, että minusta voisi tulla minkään tunnin ohjaaja. Olen varmasti joskus ajatellut, että vähän olisi siistiä vetää ryhmäliikuntatuntia, mutta en minä tosissani ollut koskaan ajatellut asiaa, koska enhän minä mielestäni mitään jumppamaikkamateriaalia ole. Ohjaajani ehdotus tuntuikin mielestäni kaukaahaetulta ja epärealistiselta, mutta kuitenkin minussa nousi jo muutaman minuutin keskustelun aikana selkeä mielenkiinto, oikeastaan jopa innostus.
Menossa kovat treenit kurssia varten asuintalomme kuntosalin pienessä peilisalissa. Onneksi meidän asuinkompleksista löytyy tällainen sali, koska enhän minä kotona olisi voinut treenata, kun näissä täkäläisissä äänieristyksissä alakertaan kuuluu sekin, kun joku kävelee sukkasillaan yläkerran asunnossa. Kurssimateriaalina tulleen bodyattack-ohjelman sai kätevästi pyörimään tietokoneelta salin tv:seen, ja salin ovella välillä pyörimässä käyneet kanssa-asujat ovat luoneet kaihoisia katseita siihen, mitä tv:ssä pyörii. Varmaan ne rassukat ovat yrittäneet etsiä samaa ohjelmaa salin seinässä kiinni olevasta tabletista, jossa on tallennettuna jumppaohjelmia. (Nämä kanssa-asujat ovat olleet intialaisia, joiden sosiaaliset käyttäytymistavat ovat kuin suomalaisen, eli he eivät missään nimessä ole tulleet yksinkertaisesti kysymään, mitä minä teen.)
Innostukseni kasvoi muutamassa tunnissa, todellista ennätysvauhtia. Käytin koko loppupäivän ja illan asian ihmettelyyn ja googlailuun. Epäilin, että ryhmäliikuntatunnin ohjaajalta vaadittaisiin muitakin pätevyyksiä, koulutuksia tai sertifikaatteja, ja eihän minulla mitään sellaisia ole. Juttelin asiasta lisää seuraavana päivänä ohjaajani kanssa, ja hän vakuutti, että Les Millsin koulutus ja sertifikaatti riittävät tunnin ohjaamiseen. Innostukseni siis kasvoi. Löysin myös Facebookin kautta käsiini parin suomalaisen ryhmäliikuntaa täällä ohjaavan naisen, ja kyselin heiltä kokemuksista - suuri kiitos Amerikantädille, joka löysi aikaa keskustella puhelimessa tällaisen hänelle täysin tuntemattoman tyypin kanssa! :) Seuraavan parin viikon aikana ohjaajani kannusti minua vielä muutaman kerran lisää - amerikkalaiseen tapaan "You are amazing! You are so beautiful! You need to work on some of your technique but you'll be so amazing!" ja sitä rataa -, ja lopulta päätin lähteä hommaan.

"Jumppamaikka" ei todellakaan ole termi, jota olisin kuvitellut voivani missään tilanteessa soveltaa itseeni, mutta kaverini sanoin "eikös kuka tahansa voi olla Amerikassa mitä tahansa, kunhan vain tarpeeksi yrittää". ;) Kuten olen jo aiemmin kertonut (tässä postauksessa), täällä eivät ihan kaikki ryhmäliikunnan ohjaajat ole sellaisia timmejä ja supersporttisia niin kuin Suomessa monesti on (tosin kaikki täällä näkemäni attack-ohjaajat ovat kyllä todella hyväkuntoisen näköisiä), joten hommaan tuntui senkin takia vähän helpommalta lähteä. Rima oli ikään kuin vähän matalammalla. Uskalsin lähteä projektiin senkin takia, että ohjaajani lupasi auttaa minua. Hän kertoi alkavansa mentoroida pientä porukkaa, joka oli menossa tähän attack-ohjaajakoulutukseen. Hän lupasi auttaa myös lopulliseen sertifiointiin tarvittavan videon teossa ja suositella minua kuntosalin managereille sitten, kun ohjaajan lupa on minulla taskussa.
Pelkkä videon tuijottaminen ei riitä, vaan lisäksi on pitänyt kahlata lävitse koreografia-vihkoa.
Mutta tärkeimpänä kaikesta oli se, että minusta todella tuntui siltä, että minä haluan lähteä tähän. Minusta tuntui, että minä pystyn siihen. Työfiiliksistäni kertovassa postauksessani mainitsin kadehtivani niitä, joilla on jokin niin suuri intohimo, että siitä saisi aikaiseksi vähintään melkein kuin työtä. Minulla ei sellaista ole ollut, mutta tänne muuttaessa liikunnasta on tullut iso osa arkeani. Olen käynyt parhaimmillaan arkipäivien aikana harrastamassa 8-10 tuntia liikuntaa (ja turha tulla kommenteissa pätemään, ettei 10 tuntia 5 päivän aikana ole paljon - minä en ole mikään huippu-urheilija) ja voisin sanoa, että jos jokin on minulle tällä hetkellä intohimo, niin se on varmasti ryhmäliikunta ja etenkin juuri bodyattack. Siitä, tuleeko tästä projektista joskus oikeasti niitä töitä, en osaa sanoa, enkä minä tähän hommaan työn tai rahan takia missään nimessä lähtenyt. Minä lähdin tähän sen takia, että minulla on mahdollisuus kehittää itseäni alalla, joka on minulle tällä hetkellä hyvin tärkeä ja mieluinen ja jonka parissa haluan mielelläni viettää enemmän aikaa. Ja tämä ohjaajani ehdotus oli siis juurikin se "yllättävältä taholta tullut yllättävä ehdotus", josta mainitsin työfiiliksiäni koskevassa postauksessa ja joka tuli kuin kohtalon omaisesti juuri sillä hetkellä, kun kipeästi tarvitsin jonkinlaista suuntaa tähän kotirouvaelämääni (ajankohta varmasti vaikutti nopeasti kasvaneeseen innostukseeni). Minun ei itse asiassa pitänyt kirjoittaa tästä projektista tänne blogiin ihan vielä, mutta muutin mieleni.

Tässä maalis- ja huhtikuun aikana olen käynyt muutaman kerran ohjaajani omalla ajallaan pitämillä mentorointitunneilla, joissa oli minun lisäkseni kuusi muuta kurssille tulijaa (heistä kaksi ei lopulta kuitenkaan tullut). Suurin osa näistä muista on jo ryhmäliikunnan ohjaajia joissakin muissa lajeissa. Näistä tunneista oli apua, sillä kun minä en ole koskaan ohjannut mitään missään, ihmisten eteen meneminen ja siinä ohjaaminen mikin kanssa tuntui alussa tietenkin aika oudolta. Mutta pääsin siis ensimmäistä kertaa ohjaamaan kappaleita tässä mentorointiryhmässä, joten mikin kanssa ei tarvinnut ensimmäistä kertaa hypellä nyt viikonlopun kurssilla. Itse asiassa viimeisen viikon aikana ennen kurssia ohjaajani (ja myös eräs toinen attack-ohjaaja) antoi minun vetää pari kappaletta myös oikealla attack-tunnilla. Hän ei varmastikaan saisi, sillä en ollut vielä käynyt kurssia, mutta olen iloinen, että hän antoi mahdollisuuden. On nimittäin aika iso ero vetää kappaletta ihmisille, jotka tietävät, mitä tekevät, ja jotka jopa osaavat koreografian itsekin ulkoa, kuin kasalle ihmisiä, jotka tuijottavat silmä kovana, mitä minä teen ja joiden ilmeistä ja eleistä näkee helposti, jos he eivät ymmärrä jotain.

Kurssi oli siis nyt viikonloppuna. En kuitenkaan ole vielä ohjaaja, sillä Les Millsin ohjaajaluvan ja sertifioinnin saadakseen ei riitä pelkkä kurssi. Kurssin lisäksi pitää ohjata ja videoida kokonainen tunti ja lähettää video Les Millsille arvioitavaksi. Jos video hyväksytään, saa sertifikaatin ja luvan ohjata omia tunteja.
Yksin treenaaminen on rankkaa, kun kukaan ei ole potkimassa lisää energiaa ja motivaatiota. Lattialla makoilun lomassa on toki aina aikaa valokuvata. ;)
Uskoni tämän projektin kanssa on muuten vähän ollut koetuksella. Melkein heti sen jälkeen, kun tein päätöksen lähteä kurssille, polveni kipeytyivät jälleen siten kuin ne viime keväänä kipeytyivät. Uusien kenkien hankkiminen auttoi jonkin verran, mutta silti vaivoja on. Kun rupesin tosissani treenaamaan kurssia varten ja kun siirryin attackoimaan lähes 2 tuntia päivässä (normaalien ryhmäliikuntatuntieni lisäksi) sen entisen 2 tuntia viikossa sijaan (joo tiedän, olisi taas voinut aloittaa vähän varovaisemmin ja hitaammin :D), sain kamalan penikkataudin. Olen kärsinyt penikkavaivoista joitakin vuosia sitten, kun kävin juoksukoulussa, eikä vaivoihin auttanut silloin säännöllinen venyttely, hieronta, tekniikan korjaus tai mikään ihmetekokaan. En siis suhtautunut kovin myönteisesti siihen, että penikkatauti teki nyt paluun. Minusta rupesi vain tuntumaan siltä, että kroppaani ei ole luotu harrastamaan niin paljoa liikuntaa.

Ja sitten tulin kipeäksi, kolmisen viikkoa ennen kurssia. Olin tehnyt suunnitelman siitä, miten treenaisin kurssia varten. Minun oli tarkoitus treenata attackia joka arkipäivä ja sen lisäksi käydä niillä kaikilla tunneilla, joilla normaalistikin käyn (attack, pumppi, grit), sillä tavalla, että kuntoni nousisi ja että kurssiviikon olisin voinut pyhittää pelkälle viime hetkien attackoinnille ja myös kunnon levolle. Mutta kaksi viikkoa kestävä flunssa pilasi suunnitelmani. Jouduin olemaan urheilematta kaksi viikkoa, ja kaikki liikuntaa harrastavat varmasti tietävät, mitä tuollainen tauko tekee kropalle ja mielelle.

Kaiken lisäksi kurssin materiaali uuden bodyattack 88 -ohjelman kanssa tuli saataviksi kurssilaisille kaksi viikkoa ennen kurssia ja samalla tietoon tuli myös se, mikä kappale pitäisi osata ohjata kurssilla. (Tiedoksi niille, joille Les Mills ei ole tuttu: tuntien ohjelma vaihtuu aina noin 3 kk välein, ja juuri nyt julkaistiin uusi attack-ohjelma nro 88.) Oli siis kaksi viikkoa aikaa opetella uutta ohjelmaa ja omaa kappaletta ennen kurssia. Ja näistä kahdesta viikosta minä olin kipeä melkein koko ensimmäisen viikon. Minulle jäi siis aikaa viikko. Onneksi olin kuitenkin osallistunut mentorointiryhmään, sillä olimme siellä ohjaajamme kanssa tehneet uuden ohjelman lävitse muutaman kerran. Muutoin olisin voinut olla aika hukassa, sillä itku ei ollut kaukana, kun avasin 88-ohjelman koreografia-vihkosen ja tuijotin kauhuissani koreografia-tekstejä, joissa jokainen liike on määritelty sekunnin tarkkuudella biisin sanojen mukaan mitä ihmeellisimmin lyhentein ja merkinnöin. En ymmärtänyt sanaakaan, vaikka merkinnät ja lyhenteet oli totta kai selitetty. Koreografia-vihkon mukana tuli myös video, jossa koko uusi ohjelma on esitettynä ja jossa kuva on käännetty sillä tavalla, että ohjaaja voi oppia siitä tunnin ohjaamista varten tarvittavat peilikuvaliikkeet tekemällä liikkeet samaan suuntaan kuin kappaleiden vetäjät videolla. Aika nopeasti opin myös tulkitsemaan vihkosta videoon vertaamalla.

No eipä se minun kuntoni varmaan oikeasti mihinkään kahden viikon flunssailun takia laskenut. Ja minulle määrätyn oman kappaleen lisäksi osasin kurssiin mennessä kaikki muutkin kappaleet koreografian osalta, vaikka edellytys oli osata vain oma kappale. Koreografian opettelu oli loppujen lopuksi kohtalaisen helppoa, vaikka toki se vei aikaa. Ehkä, koska olen käynyt attackissa niin pitkään, tai koska olen aikaisemminkin joutunut opettelemaan muiden tekemiä koreografioita harrastaessani cheerleadingia ja tanssia. Mutta jokainen mentorointiryhmässä ollut osasi koko ohjelman ulkoa kurssiin mennessä, en minä todellakaan ollut ainoa - meillä oli kova porukka kasassa!

Ajattelin kirjoittaa kurssista oman postauksen, jos jotakuta vaikka kiinnostaa, mitä Les Millsin ohjaajakurssi pitää sisällään (ja vaikka ei kiinnostaisikaan, sori vaan, haha).