sunnuntai 30. huhtikuuta 2017

Tyynenmeren rannalla Santa Cruzissa

Kävimme viikonloppuna sekä lauantaina että sunnuntaina rannikkokaupunki Santa Cruzissa. Piilaaksoon on leimahtanut helleaalto, mutta rannikkoa kohti mentäessä ilma yleensä viilenee, joten lämpöä oli kiva lähteä vähän karkuun. Lauantaina tsekkasimme suositun turistinähtävyyden, Santa Cruzin Mystery Spotin, mutta siitä lisää myöhemmin. Tänään sunnuntaina kävimme vähän kävelemässä Tyynenmeren rannalla Wilder Ranch State Parkissa.

Tässä muutamia kuvia lyhyeltä tunnin reitiltämme:
Halusin puistoon katsomaan, onko siellä kevätkukkia, ja olihan niitä.
Osa kukoistavista puskista muistutti miestäni Suomen kesäniityistä.
Random junarata.
Sitten päästiin rantaan.
Siellä se meri pauhaa.
Tällaisissa rannikkomaisemissa on mielestäni jotain tosi jylhää, vaikka tämä nyt ei edes ole jylhimmästä päästä.
Jotkut uskaltautuivat lähelle pudotusten reunoja.
Reitin varrella näkyi muutama eri ranta. Ainakin yksi niistä oli sellainen, jossa pystyisi hengaamaan ja johon meni ihan kulkureittikin. 
Näissä pauhuissa ei kyllä tietenkään uida.
Kävelyreittimme oli muuten aika tuulinen, vaikka päivä oli lämmin.
Yritin kuvata tuota aallon yläpuolella olevaa kallion nyppylää, joka oli violetti siellä kukoistavien kukkien ansiosta. Ei oikein kännykällä onnistunut.
Kevään loistoa.
Olen yleensä vienyt vieraamme ihastelemaan rannikkomaisemia pohjoisempaan Half Moon Bayhin, mutta tämä oli kyllä upeampi paikka. Parkkeeraus maksoi kympin, koska kyseessä oli state park, mutta totaalisesti sen arvoista.
Valokuva siitä, kun minä valokuvaan.

torstai 27. huhtikuuta 2017

4 keinoa alkaa ikävöidä Suomea

Haluaako joku ulkosuomalainen aiheuttaa itselleen kovan ikävän Suomeen? Tai niin kuin minä Suomi-ikävää kutsun: kotikoti-ikävän.

Tässä neljä keinoa siihen:

1) Ajattele kevään tuloa.

Vaikka tämä Kalifornian talvi on tänä vuonna ollut pahempi kuin edellisenä kahtena vuotena (eli on satanut paljon ja tulvimalla ja kuukausia putkeen), kevään tulo tuntuu silti välillä vähän laimealta täällä. Toki kukat kukkivat ja kasvillisuus vihertää, mutta kun lämpöasteet aina välillä vuoden alussakin heittävät yli kahdenkymmenen ja kun uima-allaskausi avattiin jo maaliskuussa, niin eihän se kevät tunnu paljon muulta kuin nopeasti kylään piipahtavalta kesältä.
Kukkien takia on kyllä kova kevätfiilis.
Sulava lumi, ne ensimmäiset ihanat kevätauringon säteet, vappu (hyvä vappua vain kaikille, menee meiltä ihan ohi sekin!), ekat t-paitakelit... Kevään tulo Suomessa on jotain aivan käsinkosketeltavaa, ja kun ajattelen sitä, alan ikävöidä Suomeen.

2) Ajattele tulevan kesän rientoja.

Olen missannut ulkomailla asuessa monia bileitä ja juhlia. Vähän aikaa sitten minulle selvisi, etten pääse kaverini polttareihin kesällä, koska ne ovat kuun lopussa ja meidän pitää osua Suomeen kuun alussa ristiäisten takia. Kesä on Suomessa erinäisten kekkereiden ja kokoontumisten aikaa, ja jos haluat ruveta ikävöimään omaa kotimaatasi, kannattaa vain ajatella kaikkia niitä ihania juhannusmökkejä, festareita, grilli-iltoja, retkiä rannoille ja ehkä hengailuja jokirannassa, jos satut tykkäämään Turusta, niin johan varmasti ikävä Suomeen kohahtaa pintaan.

Ulkosuomalaisen vaaleanpunaisten lasien sisään ei tietenkään mahdu mitkään realiteetit: en ole ollut juhannusmökillä tyyliin ikinä varhaisteini-ikäni jälkeen, festareilla olen käynyt ehkä kolme kertaa ja muutoinkin eikö 30-vuotias ole liian vanha sellaisiin, grilli-iltoja järkättiin kavereiden kanssa ehkä kerran koko kesässä, missään rannoilla en ole käynyt vuosiin ja jokirannassakin hengaavat varmaan lähinnä vain teinit... Aivan irrelevantteja faktoja.

Sitä paitsi jo Suomen kesä itsessään herättää pahan ikävän. Tänä vuonna sentään näen sen, sillä reissu Suomeen on suunnitteilla.
Kupla, jonka sisältä tämä ulkosuomalainen ajattelee Suomea, on varmaan vielä vaaleanpunaisempi kuin nuo hailakat kukat.
3) Kuuntele suomalaista musiikkia ja/tai angstaa, kun et saa sitä käsiisi. 

En ole tykännyt kuunnella suomalaista musiikkia oikein koskaan. Jotenkin täällä ulkomailla asuessa sitä kuitenkin joskus tulee sellaisia hetkiä, että on pakko päästä kuuntelemaan kotimaan musiikkiantia. Jos sitä nyt jostain löytää. USA:n alla olevan Spotifyni kanssa ei aina mene ihan niin kuin toivoisi, sillä jostain syystä suomalaiset haluavat pitää musiikkinsa Suomen rajojen sisällä; tästä aiheesta olen kirjoittanut angstinhuuruisen postauksenkin aikoinaan ja sama angsti jatkuu.
Pari vuotta sitten Antin musiikkia ei ollut saatavilla ollenkaan Spotifyssani. Nyt on sentään tapahtunut kehitystä ja löydän nämä kappaleet sekä muutaman vanhan albumin. Olin ratketa ilosta, KUNNES minulle selvisi vasta pari viikkoa sitten, että Antilla on nykyään uusiakin kappaleita. Eikä niitä tietenkään ollut minulle tarjolla. Itke, ulkosuomalainen, itke - uusi suomalainen musiikki ei kuulu enää sinulle.
Tältä Antin suosituimmat kappaleet näyttävät, kun Spotify on Suomen alla. YouTube sentään on olemassa ja pelastaa joskus, mutta sielläkin törmää "video ei ole saatavilla maassa, jossa olet nyt" -ilosanomaan. Ette kuulkaa varmaan Suomessa asuvat suomalaiset edes ymmärrä, miten hankalaa ulkosuomalaisen elämä joskus on. 
Täytyy siis vain tyytyä siihen, mitä ulkosuomalaisena saa, ja itkeä niiden muiden perään. (Tai "lainata" mieheni Spotifyta, sillä se on onnistuttu säilyttämään Suomen alla.) Ja näillä aiheillahan saakin sitten sen kotikoti-ikävän aikaiseksi ja kovaa.

4) Katso jotain suomalaista ohjelmaa jotakin sellaista kautta, missä tulee mainoksia. 

Katsoin Vain Elämää -jakson (senkään näkeminen ei muuten ole ihan yksinkertaista, sillä maksuttoman palvelun kautta törmää vain tähän: "Johtuen sisältöoikeuksista tämä ohjelma ei ole katsottavissa maassa jossa olet nyt") ja mitäs siellä sitten mainostettiin? No hitsit Valion jäätelöä ja Fazerin karkkeja. Voi itku! Mistä minä nyt tähän hätään saan ässämiksejä ja missääksiä ja jotain uutuusjätskejä... Jo pelkästään vain suomalaisen ohjelman katsominen saattaa laukaista kotikoti-ikävän, mutta minulle sen tekivät vasta nämä mainokset.
Ulkosuomalainen saattaa joskus kuukahtaa ikäväänsä yhtä pahasti kuin nämä alle viikossa (!) vihreän kukoistuksensa kadottaneet ja kuolleet korret. 
Jos tämä postaus aiheutti jollekin ulkosuomalaiselle pahan ikävän Suomeen, olen pahoillani, etten ole kovin pahoillani. Jakakaa ikävänne - se tekee siitä helpompaa.

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Whale watching Monterey Bayssa

Viikonloppuna olisi ollut Les Millsin Advanced Instructor Training Module 2 -koulutus, johon minulla on ollut lippu puoli vuotta. Valitettavasti jouduin nyt lykkäämään Advanced-ohjaajaksi tulemista ja perumaan koulutuksen sairaslomani vuoksi. Sen takia halusin tehdä jotain erikoista viikonlopun aikana, jottei ehtisi harmitella liikoja. Viikko sitten luin netistä, miten paljon valaita on bongailtu nyt kevään aikana rannikon läheisyydessä, ja päätimme sitten mieheni kanssa vihdoin ja viimein lähteä whale watching -kierrokselle.
Moss Landing -pikkukaupungin satama lauantaina aamulla.
Valaidenkatselureissu on ollut mielessä pitkään, myös joidenkin vieraidemme kanssa, mutta koskaan emme ole saaneet aikaiseksi. Minua on epäilyttänyt erinäiset asiat. Näkyykö niitä valaita kuitenkaan niin hyvin, että viitsisi maksaa reissusta? Osa firmoista taitaa taata sen, että reissun aikana törmää valaaseen (tai saa seuraavan reissun ilmaiseksi), mutta fakta on tietenkin se, että kun eläimiä lähdetään katsomaan niiden oikeaan elinympäristöön, mitään ei voida taata. Whale watching tourit eivät ole ihan halpoja, joten yhdestä pienestä vilauksesta ei haluaisi maksaa. Olen nähnyt valaiden pyrstöjä kaukana merellä ihan rannaltakin. Entäs sitten kuinka hirveää se merenkäynti on? Tyyni valtameri ei todellakaan ole mikään tyyni täällä päin. Yksi kaverini on kertonut kauhutarinaa siitä, miten hänen reissullaan puolet veneen matkustajista tuli merisairaaksi ja porukka vain oksensi yli laidan, retki kesti tunteja, eikä siinä oksentamisen ohessa mitään valaita pystynyt katsomaan. Minä en tiedä, tulenko helposti merisairaaksi, mutta nykyään saan helposti oudon olon aikaiseksi jo ihan vain autossakin, joten ei ole tehnyt mieli selvittää muita mahdollisia ongelmiani.
Veneen kyydissä jo.
Lopulta päätin kuitenkin uskaltautua, koska kyllähän tuollainen retki pitää kokea, kun täällä nyt kerran asuu. Ostin apteekista matkapahoinvointitabletteja, joita vedin matkanjärjestäjän suosituksesta yhden illalla ja yhden aamulla ennen lähtöä. (Ne eivät saaneet oloani yhtään uneliaaksi, vaikka Suomessa kerran ottamani matkapahoinvointilääke aiheutti järkyttävän pilkkimisefektin, enkä moisia lääkkeitä sen kokemuksen jälkeen ole halunnut syödä.) Lisäksi vuokrasin matkanjärjestejältä Relief Bandin eli merisairautta estävän rannekkeen. Matkanjärjestäjä sanoo siitä näin: "Developed by NASA for airsick astronauts, the Relief Band works on the same principle as the sea bands which go on your wrist and exert gentle pressure. - - Relief Band emit an electronic pulse which is far more effective." Kuulosti totaaliselta humpuukilta, mutta seitsemän dollarin vuokraa vastaan oli helppo kokeilla. Jotenkin olin kuvitellut rannekkeen oikeasti olevan NASAn kehittämä, mutta nyt kun luen tuon pätkän uudelleen, tajuan rannekkeen vain perustuvan johonkin NASAn omaan. Entistä enemmän humpuukia siis, mutta tulipa testattua.
Tällainen se oli. Ranneke värisi kuin kännykän värinähälytys koko ajan ranteessa. Puolen tunnin välein piti muistaa painaa virta takaisin päälle. Tai no, muistaa ja muistaa. Minä tajusin aina puolen tunnin välein tärinän lakanneen, joten nakkasin laitteen uudelleen päälle. 
Whale watching -reissuja järjestetään paljon täällä Bay Arealla. Valaita on meressä rannikon läheisyydessä ympäri vuoden, mutta vuodenajasta riippuen lajit vaihtelevat. Meiltä etelään olevassa Monterey Bayssa eli Montereyn lahdessa olevia valaita pääsee katsomaan ainakin Montereysta, Moss Landingista tai Santa Cruzista usean eri firman kautta. Pohjoisempana reissuja järjestetään totta kai San Franciscosta. Me päädyimme lähtemään Moss Landingista, sillä olin saanut suosituksen yhdestä firmasta tutultani. Lisäksi muistelin kuulleeni, että Moss Landingista matka valaiden luo on suojaisampi ja helpompi kuin Montereysta, minkä takia kannattaa mennä sieltä, mutta näin reissun kokeneena en ole enää varma.
Meidän reissumme sijoittui Montereyn lahteen.

Matkaan lähdettiin aamulla puoli kymmeneltä. Matkustajia oli 30, ja henkilökuntaan kuului kapteeni, meribiologi-matkanjohtaja ja valastähystäjä, joka toimi myös valokuvaajana. Vene oli kohtalaisen pieni, mutta siellä oli kuitenkin sisätila vessan kanssa ja liikkumavaraa. Sisätilan kulmassa oli totta kai pieni snäksikori, josta sai ostaa eväitä. Kaikki tarvittava siis löytyi. Pienen veneen ja kohtalaisen pienen ryhmän ansiosta reissu oli aika intiimi ja henkilökohtaista apua ja neuvoa olisi ollut hyvin tarjolla sitä halutessaan. Me näimme merellä toisten firmojen isommat veneet, ja täytyy kyllä sanoa, että tällaisen pienen ryhmän kanssa on varmasti kivempaa. Toki pienessä veneessä on omat miinuspuolensa.
Me seisoimme mieheni kanssa paljon näillä kapeilla reunoilla, joista näki hyvin.
Sisätila oli oikeasti pieni, eikä siellä pystynyt olemaan, jos vähänkään pelkäsi pahoinvointia, sillä veneen keikunta tuntui sisällä pahemmin kuin ulkona kannella.
Aamulla oli kohtalaisen lämmin ja tyyni. Tosin kun sataman suojasta päästiin ulommas merelle, tuuli alkoi tuntua heti. Minä olin pukeutunut kahteen tekniseen pitkähihaiseen, lämpimään huppariin ja kansitakkiin. Lippis, aurinkolasit ja huppu pysyivät pitkälti päässä ja hanskat käsissä. Kylmä ei tullut, mitä nyt farkuista tuuli vähän läpi (en omista tuulenpitäviä housuja). Suurin osa oli varustautunut hyvin kuten minä, mutta totta kai joukkoon mahtui pari sellaista, jotka olivat t-paidassa ja flipflopeissa koska Kalifornia. Minä olisin kyllä jäätynyt ilman hyviä vaatteita.
Tyyntä myrskyn edellä. Ei nyt ihan kirjaimellisesti, mutta sinne päin. 
Jo Moss Landingin satama-alueella sai ihastella merisaukkoja ja merileijonia, ja paikka onkin ilmeisesti tunnettu merisaukoistaan.
Nuo möykyt ovat merileijonia köllöttämässä laiturilla. Niitä oli paljon.
Pikselimössöinen sea otter
Kun pääsimme ulommas merelle - tai lahteen; en tiedä, kumpi on oikea termi -, aika nopeasti löytyi ensimmäinen ryhävalas (humpback whale) ja myöhemmin niitä näkyi lisää. Valas oli kohtalaisen helppo bongata mereltä aallokon keskeltä pilkistävänä tummana möykkynä tai näkyvänä vesisuihkuna (miksi sitä sanotaan?), mutta henkilökunta tähysti valaiden olinpaikkoja myös kiikareilla. Lähinnä näistä isoista valaista näkyi vähän niiden pintaa ja peräpäitä pyrstöineen.
Siellä se on.
Tässä taisi olla kaksikin yksilöä. Ehkä. Tai sitten vain yksi. Meribiologin kertomat jutut menivät välillä vähän ohi.
En kauheasti uskaltanut ottaa kuvia kännykälläni, koska minulla ei ollut mitään turvanarua sille, joten pienestä veneen keikahduksesta puhelin olisi voinut helposti lentää mereen. Sitä paitsi kuviin tallentui pitkälti tätä. Jotain siellä tapahtui hetkeä aiemmin. 
Vene pysytteli mukavan kaukana valaista, joten eläimiä ei lähdetty häiritsemään millään tavoin. Merellä näkyi jonkin verran pieniä kalastusveneitä, jotka menivät paljon lähemmäs. Ilmeisesti rapuja varten jätetyt verkot aiheuttavat muuten aina silloin tällöin ongelmia valaille.

Halusin laittaa alla olevan lyhyen videopätkän vedessä uivasta ryhävalaasta tänne lähinnä siksi, että siitä kuulee sen, millaista on olla matkassa todellisten amerikkalaisten kanssa. Siis ihan jokainen pienikin vilaus valaasta oli wwwaaauuuawesome tai amazing -ylistyksen arvoinen. Minulla ja miehelläni oli taas kerran vaikeuksia pitää naamaa peruslukemilla, kun porukka vieressä oli ihan wooooww koko ajan.

Video ei valitettavasti taida näkyä kännykällä lukiessa, pahoittelut siitä.

video
Kun muutama ryhävalas oli nähty, vene jatkoi matkaansa eteenpäin. Tässä vaiheessa ihmettelimme vähän mieheni kanssa, mikähän idea henkilökunnalla mahtaa olla, mutta kyllä he totta kai tiesivät, mitä he tekivät. Jatkoimme nimittäin matkaa kauas paikkaan, jonne oli kokoontunut useampi whale watching -vene. Montereyn lahdessa kulkevat eri whale watching -firmat ovat yhteydessä keskenään ja jakavat tietoa valaiden olinpaikoista. Siksi meidänkin veneemme osasi suunnistaa oikeaan paikkaan. Kilpailu on ehkä kovaa, mutta ystävällisiä kuitenkin ollaan.
Useamman firman vene. Tässä kohtaa oli jopa vähän aurinkoista. Näyttää tyyneltä, mutta kyllä vene silti keikkui ihan selvästi koko ajan. 
Veneet olivat keskittyneet samaan paikkaan syystä: siellä oli noin 15-20 miekkavalasta (killer whale, meribiologi käytti kyllä koko ajan hienompaa nimeä orca). Ilmeisesti ne syöpöttelivät siellä harmaavalaan jäännöksiä. Lähistöllä ui myös muutama ryhävalas, ilmeisesti yrittivät tulla väliin ja sekaantua miekkavalaiden rauhaan. Lisäksi ilmassa liiteli paljon lokkeja, jotka tekivät syöksyjä kohti vettä ja miekkavalaita. Käynnissä oli siis aito luonnon näytelmä. Ryhmämme johtaja eli se meribiologi tuntui osaavan asiansa ja hän kertoili paljon näiden eri valaslajien käyttäytymisestä ja eri lajien välisestä kanssakäymisestä. Valitettavasti osa jutuista meni vähän ohi huonon kuuluvuuden (vaikka biologi käytti veneen radiota) ja kielimuurin takia. En ollut muuten tiennyt, että valaista lähtee ääntä, joka kuuluu vedenpinnan yläpuolelle. Nyt tiedän, koska olen kuullut sitä paljon. Jännittävää.
Miekkavalaat kulkivat laumoina. 
Toisen firman vene ja esimerkki sellaisesta isosta whale watching tour -veneestä. Jos joku on kiinnostunut näistä reissuista, kannattaa miettiä, haluaako isompaan veneeseen vai intiimimmän kokemuksen. Molemmissa on puolensa, sillä intiimiys tarkoittaa pienempää kulkuvälinettä.  
Tässäkään kohtaa valaita ei häiritty millään tavoin. Veneitä oli paikalla useampia, mutta ne pysyttelivät pitkälti kaikki paikoillaan, mitä nyt tuulen takia aallokkoa oli kyllä ja veneet keikkuivat. Miekkavalaat vaikuttivat olevan leikkisiä ja jopa pitävän showta, ja ne kävivät välillä aivan veneiden vieressä. Miekkavalaat ovat muuten delfiinien sukulaisia ja niiden uimatapa muistuttikin paljon delfiinien tapaa. Mieheni kuvasi kivan videon miekkavalaslaumasta, mutta valitettavasti Blogger ei salli isojen videotiedostojen lataamista, ja pienentäminen aiheuttaa sen, ettei videosta saa kunnolla mitään selvää. Enpä siis laita sitä tänne.

Olimme tässä samassa kohtaa aika kauan, enkä minä tainnut olla ihan ainoa matkustaja, jota alkoi kyllästyttää. Keskipäivän jälkeen oli alkanut tuullakin kunnolla, taivas oli ihan pilvinen (silti nenäni paloi - note to self: vain SPF50 on oikeasti tarpeeksi riittävä minulle näillä UV-indekseillä ja vielä veden luona). Vaatteeni pitivät pahimman kylmän aika pitkälti pois, mutta yltyvä tuuli sai kyllä aikaan sen, että toivoin kotimatkan jo alkavan.

Lopulta sitten olikin tarkoitus lähteä takaisin. Ei kestänyt kuitenkaan kauaa ennen kuin reissumme sai aika eeppisen finaalin: löysimme kaksi ryhävalasta, jotka järjestivät upean näytöksen. Meribiologi käytti termejä logging ja breaching, enkä oikein tiedä, mitkä oikeat suomen kieliset vastineet olisivat, vaikka logging totta kai kuvaa niin kuin kelluvaa tukkea. Noilla viitattiin siihen, että valas pysyttelee veden pinnassa, on kyljellään ja jopa hyppii (breaching taitaa viitata juuri hyppyyn). Pyrstöt liehuivat ja evät vilkuttelivat.
Sinkkuvilkutus.
Tuplavilkutus.

Kaikkein maagisinta oli se, että valas jopa hyppäsi ja minä näin sen - enkä vain kerran, vaan jopa kahdesti! Tässä kohtaa alkoi tuntua aika epätodelliselta. Ja jos ne amerikkalaiset olivat jo aamusta ja ekasta valaan pyrstöstä alkaen hokeneet niitä ylistyssanojaan, niin tässä kohtaa jopa tämä suomalainen taisi sanoa ääneen jotain kaunista, jolla antoi ymmärtää olevansa otettu.

Alhaalla on veneessä olevan valokuvaajan ottama kuva. Minä seisoin aivan hänen vieressään ja olen nähnyt tämän hetken oikeasti, vaikken näin jälkikäteen enää edes usko sitä.
Breaching humpback whale. Creditit näkyvätkin kuvassa eli kuvan on ottanut Chase Dekker, firma on Sanctuary Cruises, Moss Landing, CA. Kuva firman Facebook-sivuilta täältä
Lopulta kotimatka alkoi. Olimme 8 mailin päässä (vajaa 13km) Moss Landingin satamasta, joten tämän takia en ole aivan varma, olisiko Montereysta kuitenkin ollut lyhyempi matka. Toisaalta reitit vaihtelevat valaista riippuen, enkä kyllä itse asiassa edes tiedä, missä olimme. Mietimme mieheni kanssa, mikä luokitellaan avomereksi ja mikä ei. Monterey Bay on nimensä mukaisesti lahti, ja rannikko oli näkyvillä molemmilla sivuilla koko ajan. Huvittavasti puhelimen sääappi antoi sijainniksi United States, samoin valokuvieni sijainti on United States. Avomeri tai ei, Montereyn lahti ei siis näköjään ole minkään kaupungin.
Vilkutuksen sijaan taputus?
Tässä kohtaa tuuli oli yltynyt jo aika paljon. Aluksi vene meni aika kovaa vauhtia, mutta lopulta vauhti hidastui paljon, varmaankin kovan aallokon takia. Kapteeni ei todennäköisesti halunnut, että vettä löisi veneen takaosaan sisälle, mutta lopulta sitä kyllä tuli muutamaan otteeseen. Vedenpitävät kengät olisivat olleet kova sana, mutta onneksi minulta kastui vähän vain nilkka. Kelloa en katsonut, mutta paluumatka tuntui kestävän ikuisuuden. Lopulta pääsimme kuitenkin sataman suojaan turvallisesti. Merenkäynti olisi varmasti voinut olla paljon paljon pahempaakin.

En tullut merisairaaksi eikä ollut kertaakaan edes yhtään huonon olon fiilis. En tiedä, johtuiko ottamistani lääkkeistä vai humpuukirannekkeesta vai molemmista, mutta jostakin apua kuitenkin oli, sillä olen aika varma, että ilman mitään apuja minulla olisi ollut paha olo siinä veneen keikunnassa. Kukaan muukaan ei tainnut tulla todella merisairaaksi, mutta muutama kyllä taisi tuntea olonsa vähän huonoksi, sillä matkanjohtaja kävi antamassa parille helpotusta eteerisillä öljyillä. Onneksi en tarvinnut helpotusta, sillä uskoni moisiin öljyihin on aika nolla. ;)
Kaukaisuudessa näkyvät Moss Landingin savupiiput. Tässäkin kohtaa näyttää hämmentävän tyyneltä, vaikkei sitä kyllä ollut. 
Koko reissu kesti 4,5 tuntia ja oli kyllä aivan loistava! Olen niin iloinen, että menimme. Matka maksoi $55/hlö, mikä ei tunnu enää ollenkaan kalliilta, kun ottaa huomioon kaiken sen, mitä näimme. Meillä oli todellakin hyvä tuuri! Myös henkilökunta sanoi, että tuuri oli hyvä, sillä miekkavalaita ei näy läheskään aina noin paljoa, eikä ryhävalaiden breaching todellakaan ole mikään taattu juttu.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Kun USA meni sekaisin yksisarvisista

Tiesittekö, että unicorn food on joku juttu? Minä en tiennyt ennen kuin eilen, kun näin Starbucksin mainoksen heidän eilen myyntiin tulleesta uutuustuotteestaan, Unicorn Frappuccinosta, jota on saatavilla tämän viikon loppuun saakka.

Juoma näyttää mielestäni teollisuusväripainajaiselta:
Tällainen juoma. Todelliset tuotteet näyttävät itse asiassa tätä mainoskuvaakin kamalammilta. Kuvan lähde Starbucksin nettisivut.
En käy juuri koskaan Starbucksissa enkä todellakaan käynyt siellä nyt tuollaisen kammotuksen takia, mutta ilmeisesti juoman suosio räjähti käsiin heti ekana päivänä. USA Todayn otsikko ilmoittaa, että "People are freaking out over Unicorn Frappuccino", mikä ei ole lainkaan liioiteltua. Monet ostavat. Ne, jotka eivät osta, huutelevat pitkin nettiä siitä, miten kamalasta tuotteesta on kyse ja miten paljon siinä on sokeria (katso esimerkiksi täältä, jos kiinnostaa, mutta vastaus: suurimmassa 76 grammaa ja keskimmäisessä 59 grammaa - ja kyllä, kieltäydyn käyttämästä niitä Starbucksin mysteerisiä kokonimityksiä :D). Tässä vuorokauden aikana on tuntunut siltä, että jokainen mahdollinen taho puhuu tästä juomasta. Jokaisessa lehdessä tuntuu olleen artikkeli tästä menestyksekkäästä hittituotteesta, the New Yorker julkaisi pilapiirroksen ja lopulta yksi Starbucksin työntekijäkin sai tässä yhden päivän sisällä hermoromahduksen, valitettavan julkisesti Twitterissä.

Siis ihan hullua. En ole koskaan ymmärtänyt starbucksien päälle ja tätä kohua ymmärrän vielä vähemmän. Jotain juoman suosiosta kertoo ehkä se, että kilpaileva kahviketju Peet's ilmoitti, että heiltä saa jokaisesta juomasta 50 prosenttia alennusta sunnuntaihin saakka. Ilmeisesti ovat kokeneet selvän piikin kävijätilastoissa vai pitääkö vain pysyä uutisoinnissa mukana...?
Peetsin mainos. Lähde Peetsin Facebook-sivut.
No reason to chase unicorns kuuluu Starbucksin kanssa kilpailevan Peetsin mainoslause. Kilpailijoiden mainitseminen nimeltä on täällä tunnettu mainoskikka (esim. Dunkin' Donutsin "Friends don't let friends drink Starbucks" -mainoskyltit), mutta tässä kohussa ei tarvinnut turvautua siihen, mainos toimii tehokkaasti juuri noin.

Mutta kysymys kuuluukin, että kuuluiko tämä kohu lätäkön toiselle puolelle saakka? Yksisarvisjuomaa ei ilmeisesti saa kuin USA:n Starbuckseista (ja ehkä Kanadasta?) eli varmaan Suomen kahdessa Starbucksissa pitää vain itkeä - joko surusta tai ilosta, kukin päättäköön itse. Vai onko Suomessa muuten Starbuckseja jo enemmänkin kuin kaksi? Aiheutan aina kauhistusta täällä ilmoittelemalla erinäisissä paikoissa, että kotimaassani on tasan kaksi Starbucksia. Olen siitä niin ylpeä! Suomessa ymmärretään oikeiden kahviloiden päälle.

Mutta hei, kuka USA:ssa asuva tunnustaa maistaneensa?

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Menetetty pääsiäinen

Toivottavasti kaikilla oli Suomessa kiva pääsiäinen! Meiltä meni tuo juhla ihan totaalisen ohitse, niin kuin moni muukin Suomeen kuuluva juhla täällä asuessa on mennyt. Suomen itsenäisyyspäivän juhlinnan missatessani kirjoitin siitä, miten suomalaiset juhlapyhät saavat ulkomailla asuessa korostuneemman aseman kuin kotimaassa, mutta pääsiäistä en jaksanut edes kunnolla noteerata. En ole uskonnollinen, joten pääsiäisellä ei ole minulle sellaista merkitystä. Mutta pääsiäinen Suomessa nyt kuitenkin on aina pääsiäinen Suomessa ja siihen liittyy kivoja tapoja ja omia ihania muistoja: lammasruoat ja valkosipuliperunat, suklaamunat ja mämmit ja ennen kaikkea se neljän päivän pyhäputki.
Kävimme lauantaina ulkoilemassa ja pystyin hyvin kävelemään tunnin ilman kipujeni lisääntymistä. 
Koska pääsiäinen on uskonnollinen juhla, sitä ei huomioida tässä osavaltiossa sillä tavalla laajasti. Eilisen sunnuntain kohdalla kalenterissa luki Easter, mutta ko. päivä ei ole federal holiday eikä state holiday Kaliforniassa. Mitään perjantaita tai maanantaita ei todellakaan huomioida. (Huom! Puhun siis vain Kaliforniasta nyt, muusta USA:sta en tiedä mitään.)

Pääsiäinen ei pahemmin näkynyt täällä Piilaaksossa muuta kuin kauppojen karkki- ja krääsävalikoimassa ja joidenkin tahojen järjestämissä Easter Egg Hunt -lastentapahtumissa. Tajusin pääsiäisen tulevan vain näiden kauppojen valikoimien takia. Viikonlopun Facebook-statuksista päätellen täkäläisistä tutuistani vain harva tuntui viettävän juhlaa nimeltä Easter. Jos sitä vietettiin, siihen näytti sisältyvän perhe- ja sukupäivälliset sekä lasten pääsiäismunakorit. Ehkä hieman useampi tuttuni tuntui kuitenkin hehkuttavan juhlaa nimeltä Passover. En tiedä, pitäisikö hävetä, mutten tiennyt mitä tuo tarkalleen tarkoittaa ennen kuin selvitin: kyseessä on tietenkin juutalaisten pääsiäinen.
Vihreydestä päätellen tätä ei ihan heti uskoisi Piilaaksosta löytyväksi kulmaksi.
Polkujen varsilla oli kukkia.
Vaikka olen jo elänyt läpi kolme pääsiäistä täällä, olin silti yhä vähän hämmentynyt. Kun toisaalta pääsiäinen ei ole virallinen juhlapyhä eikä sitä huomioida laajasti, mutta sitten kuitenkin toisaalta se vaikuttaa elämään. Kysyin yhdeltä kollegaltani, onko yritysten jumppatunteihin nyt maanantaina yleensä muutoksia pääsiäismaanantain takia (vaikka sellaista ei täällä siis ole edes olemassa, mutta muistin viime vuodelta kevyemmän liikenteen, mikä viittaisi monien lomailleen), ja hän vastasi minulle: "There is no Easter here. Jesus", mikä vastasi kysymykseeni kahdella eri tasolla: ei ole pääsiäistä, koska se liittyy Jeesukseen, ja ei ole pääsiäistä, duh. Mutta miksi jotkut kuntosalit vähensivät tuntitarjontaansa tai poistivat tunnit kokonaan sunnuntaiksi Easter Sundayn kunniaksi? Ja miksi toiset paikat eivät sitten huomioineet tuota päivää ollenkaan? Miksi jotkut kaupat olivat eilen sunnuntaina kiinni tässä maailmankolkassa, jossa kaupat ovat aina auki, koska oli Easter Sunday, vaikka ko. päivä ei ole state holiday? Ja miksi suurin osa kaupoista kuitenkin oli auki ja miten maailmassa pitäisi voida tietää, mikä on auki ja mikä ei? Ja jos kerta suurin osa ihmisistä ei täällä huomioi pääsiäistä jeesusteluineen, niin miksi ihmeessä täällä sitten edes on kaikenmaailman pääsiäismunanmetsästystapahtumia ja muita? Koska kaikki erikoispäivät täytyy saada markkinoistettua jotenkin, oli päivän tausta mikä tahansa? En vain ihan ymmärrä. Nämä hämmennyksenaiheeni ovat muuten samoja lähes joka juhlapäivä, sillä loogisuutta kalifornialaisista juhlapäivistä ei kannata yrittää löytää.
Jos olisimme olleet ulkoilemassa kolme tuntia aiemmin, olisimme voineet osallistua ilmaiseen "California Wild Flowers" -kävelykierrokseen. Ehkä sen jälkeen olisin tiennyt, mikä kukka tämä on.
En tiedä, lieveneekö tämä hämmennykseni koskaan, koska olen tottunut siihen, että Suomessa kaikki toimivat samalla tavalla. Pitäisi muistaa, että tämä osavaltio ja maa koostuu niin monista eri uskontokunnista, ihmisistä ja kansalaisuuksista, ettei mitään tiettyjä, kaikille kuuluvia pyhiä tietenkään voida viettää. Asiat eivät ole valtion määräämiä ja yksioikoisia täällä, vaan jokainen taho saa päättää itse, mitä tekee. Olisi silti kiva tietää, miksi kolmesta vierekkäin olevasta kaupasta vain yksi päätti olla auki Easter Sundayna. (Ehkä koska se oli ruokakauppa, kaksi muuta ei?)
Joku oli päättänyt sulkea niityn.
Viime vuonna en tainnut mainita pääsiäisestä mitään täällä blogissani. Niin ohi se menee täällä asuessa. Se on ihan niin kuin mikä tahansa muukin ajankohta vuodessa. Perjantaina mieheni oli töissä ja minä kävin tolkuttoman kiireisessä lounasraflojen keskittymässä hakemassa itselleni ruokaa, lauantaina kävimme ulkoilemassa ja ulkona syömässä sekä Costcossa (jossa oli muuten hämmentävän hiljaista noin niin kuin viikonlopuksi!?), sunnuntaina laiskottelimme muuten vain ja tänään maanantaina oli taas paluu tavalliseen arkeen. Miehelläni ei siis ollut lomaa, joskin hän olisi saanut pitää sitä, jos olisi halunnut. Meille ei tullut mieleenkään tehdä mitään pääsiäisruokia, vaikka lammas olisikin hyvää, koska emme ole kovia kokkaajia. Mämmiä en ole syönyt yli kolmeen vuoteen, mutta suuni muistaa tarkalleen, miltä mämmi maistuu vaniljakastikkeen kanssa (nam!). Kindermunat ovat ihania, mutta en halua rikkoa lakia, enkä kyllä tiedä, mistä niitä laittomuuksia edes löytäisi. Muut suklaamunat tai pääsiäiskarkit eivät jaksaneet innostaa, koska tavalliset karkit ovat paljon parempia. Mitään koristeita en halunnut laittaa pölyä keräämään parin hassun päivän, jotka tuntuvat samoilta kuin kaikki muutkin päivät vuodessa, takia.
Ulkoilun jälkeen lauantaina kävimme syömässä ihan parasta intialaista ruokaa. Olen aiemmin käynyt täällä vain sellaisissa intialaisissa ravintoloissa, joista saa samanlaista ruokaa kuin Turussa olevistakin intialaisista. Mieheni oli kuitenkin löytänyt intialaistaustaisen työkaverinsa avustuksella ravintolan, jossa tarjoiltiin erilaisia kastikkeita leipien kanssa. En tiedä intialaisen ruoan alalajeja tai niiden nimiä, enkä edes tiedä, mitä tämä ruoka tarkemmin oli, mutta tajuttoman maukasta se oli ja nousi uudeksi lempparikseni.
Ehkä joku päivä tämä ulkosuomalainen vielä löytää sen keskitien siinä, mitä juhlia ja tapoja tuoda omasta kotimaasta uuteen kotipaikkaan ja mitkä vain suosiolla unohtaa ilman sen kummempia tunnontuskia. Tästä postauksesta päätellen en ole vielä siinä pisteessä.