tiistai 15. elokuuta 2017

Kotiovelle saa tilattua mitä vain, myös reseptilääkkeet

Yksi tehokkaimmista ja kivoimmista asioista USA:ssa asuessa on se, että mitä vain saa tilattua kotiin ja todella nopeasti. Tuoretta ruokaa ja kauppakasseja tuovat erilaiset palvelut ovat todella yleisiä, juomavettä saa suoraan kotiovelle isoissa kanistereissa tai pulloissa, Amazon Primella saa tilattua ilman postituskuluja ja kamat ovat perillä yhden tai kahden vuorokauden sisällä, ihan näin vain muutaman esimerkin mainitakseni. Posti jaetaan kuutena päivänä viikossa, ja tietyt jakelutahot toimittavat nettitilauspaketteja koteihin myös sunnuntaisin. Ja mikä parasta, paketit tulevat suoraan kotiovelle tai asuintalomme vuokraustoimistoon; mihinkään postiin ei todellakaan koskaan tarvitse lähteä.

Uuden terveysvakuutuksemme myötä minulle on auennut myös uusi puoli tässä postitustehokkuudessa: reseptilääkkeet saa tilattua apteekista suoraan kotiin postitse. Voi vitsit mitä ihanuutta!

En ole koskaan syttynyt amerikkalaisille apteekeille, joissa säheltää monta työntekijää, mutta silti mitään ei saada tehtyä tehokkaasti. Ensin asiakkaan pitää mennä drop off -luukulle reseptin kanssa, sitten odotellaan 15-30 minuuttia, että joku annostelee lääkkeet sellaiseen tv:sta tuttuun oranssiin muovipurkkiin, sitten jonotetaan pick up -luukulle maksamaan ja sitten vielä odotellaan tovi farmaseuttia luukulla numero 3. Ei mitään järkeä. Lääkkeiden uusintojen kanssa tai kerran sähköisen reseptin kanssa kuvio on ollut hiukan helpompi, mutta kuka sitä nyt ehdoin tahdoin haluaa ajaa jonnekin ja mennä jonottelemaan.
Yksi amerikkalainen apteekki ja sen kolme luukkua. Vaikka jonoja ei ole näkyvissä, odottelua kesti 20 minuuttia. 
Eipähän tarvitse enää jonotella. Nykyisen lääkäripalveluni nettipalvelun kautta saan uusittua reseptini ja tilattua lääkepurkin kotiin tarvittaessa. Toimitusaika on noin viikon. Aiemman terveysvakuutukseni kanssa sain asioida missä tahansa apteekissa ja asioin yleensä samassa, mutta minulla ei ollut koskaan säännöllistä lääkitystä, eikä näin ollen tarvetta selvittää, olisiko postitus sielläkin ollut mahdollista. Todennäköisesti olisi.
Tällainen lääkkeet sisäänsä kätkevä pussukka pöllähtää postiluukkuun. 
Ainoa miinuspuoli lääkekuvioissa täällä on edelleen se, että lääkkeet saa vain 30 päiväksi kerrallaan. Tai näin on ainakin ollut kaikissa niissä apteekeissa, joissa olen asioinut - ja olen kyllä yrittänyt pyytää kahden kuukauden lääkkeet kerralla.

Mutta esitinpä tuossa miehelleni kysymyksen, johon hänkään ei tiennyt vastausta. Saako Suomessa nykyään reseptilääkkeitä tilattua kotiin? Joskin mikäli olen oikein ymmärtänyt, siellä ei kohta enää jaata edes postia joka arkipäivä...

lauantai 12. elokuuta 2017

Iltakävelyllä

Olen ollut tämän viikon todella väsynyt, sillä läpikäyn juuri treenien ja ruokavalion suurta muutosvaihetta (siitä lisää ehkä myöhemmin). Juuri muuhun ei sitten olekaan ollut energiaa, paitsi tietysti omien tuntien ohjaamiseen.

Energiavajeen takia meidän lauantai sujui leppoisissa merkeissä. Kävin halvauttamassa jalkani jalkatreenillä kuntosalilla, foam rollasin ja venyttelin varmaan puolipäivää, katsoimme vähän telkkaria ja illalla päätimme lähteä ihan pienelle kävelylle.
Viimeisissä ilta-auringon säteissä oli kiva vähän ulkoilla, joskin tämä vilukissa veti kyllä pitkähihaisen päälle. 
Lähipuistossa oli massiivinen lasten pomppulinna. Käynnissä oli jonkinlainen tapahtuma. 
Meidän kotikadulla näyttää kummallisen syksyiseltä, kun maassa on pudonneita ja kuihtuneita lehtiä. Kuivuus?
Toivottavasti teillä kaikilla lukijoilla riittää mukavaa, rentouttavaa, aktiivista tai vilskeistä viikonloppufiilistä, mitä kukin ikinä viikonlopuiltaan sitten toivookaan.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Kolme päivää San Diegossa

Eteläisimmässä Kaliforniassa sijaitsee San Diego, jossa vietimme edellisviikonloppuna ja viime viikon alkuviikosta kolme kokonaista ja yhden puolikkaan päivän. San Diego on 1,4 asukkaansa kanssa Kalifornian toiseksi suurin kaupunki Los Angelesin jälkeen ja koko USA:n 8. suurin kaupunki (L.A. on 2., San Jose 10. ja San Francisco 13.) Se on myös Yhdysvaltain asevoimien sotilassatama (termi suoraan Wikipediasta, kuulostaa minusta vähän mahtipontiselta suomennukselta) ja Meksikon rajakaupunki. San Diego on ollut ihan ehdoton vierailukohde siitä saakka, kun muutimme Kaliforniaan. Yli kolme vuotta siinä kuitenkin meni ennen kuin saimme aikaiseksi lähteä tutustumaan noin kauas etelään.
San Diegoa. 
Meiltä on San Diegoon matkaa yli 750 kilometriä. Me päätimme mennä lentämällä, sillä San Josen kentältä lentää hyvin tehokkaalla ja lyhyellä lennolla San Diegoon. Ajaminen ei houkutellut yhtään, sillä välissä olisi Los Angelesin suuralueen ruuhkat plus totta kai ihan muutkin ruuhkat. Navigaattori saattaa myönteisessä fiiliksessään antaa ajoajaksi jotain 8 tuntia, mutta käytännön kokemuksesta tiedämme, ettei tuossa ajassa välttämättä ajaisi edes Losiin - eikä etenkään ruuhkaisena perjantaina, jolloin olimme lähdössä matkaan. Realistinen ajoaika olisi varmaan ollut jotain ainakin plus 12 tuntia.

Mitään halpaa Kalifornian matkailu ei ole. Jo pelkät lennot ja hotelli kustansivat meiltä noin 1800 dollaria (euroissa vajaa 1600), siihen vielä vuokra-auto päälle, ja kyseessä oli siis vain muutaman päivän reissu. Varasimme kaiken tosi myöhään, vain muutamaa viikkoa ennen matkaa, mikä totta kai vaikutti hintoihin. Monet hotellit olivat esimerkiksi jo täynnä. Lisäksi halusin hotellin joko downtownista tai rannikolta, mikä totta kai pahensi hintoja, mutta aika "kaukana kaikesta" hotelli olisi kyllä saanut olla, jotta sellainen olisi irronnut erityisesti halvemmalla. Olemme tottuneet Kaliforniassa ja viime kesän itärannikkoreissuilla koviin hintoihin, mutta tämä meni kyllä kaikkien yli. Meneillään oli totta kai pahin sesonkiaika, sillä koulut eivät ole alkaneet ja San Diegossa on kaikenlaista lapsiperheille ja muillekin kohdennettua turistitouhua.
Kuva Seaport Villagesta, joka on aikamoinen turistikaaosalue ravintoloineen ja kauppoineen. Tällainen rauhallinenkin kulma löytyi. 
Tapasin reissun aikana myös Kaukana kotona -blogin Veeran. Tarkoitus oli nähdä myös Matkalla jonnekin -blogin Emmiä, jonka olen kerran aiemmin tavannut, mutta valitettavasti aikataulut eivät aivan menneet yhteen. Seuraavalla kerralla sitten! Todella kiva päästä lomilla tapaamaan muita kanssabloggaajia.

Kun pohjoiskalifornialainen menee Etelä-Kaliforniaan


Miettikääpä hetki Lapin ja pk-seudun välistä eroa. Vähän samalla tavalla toisistaan eroavat Pohjois- ja Etelä-Kalifornia. Ilmasto on vähän erilainen, yleisfiilis on erilainen, luontokin näyttää hiukan erilaisia puoliaan ja ihmisetkin vaikuttavat vähän rennommilta etelässä kuin Piilaakson työoerientoituneessa maahanmuuttajakuplassa. 
Sunset Cliffs -aluetta. Maisemat muistuttivat paljon meidän lähellä olevan rantakaupunki Santa Cruzin maisemia, pidemmässä mittakaavassa tosin. 
Yksi isoista eroista oli ilmastossa. Sääennusteen perusteella pelkäsin San Diegossa olevan kylmä, sillä ennusteet näyttivät maksimissaan 25 astetta, mikä kuulosti kylmältä, kun Piilaaksossa on näin kesäisin 30 astetta ja yli. Kaiken lisäksi sääennusteet näyttivät pilvistä. Tuttuni kuitenkin vakuuttivat minulle San Diegon tuntuvan huomattavasti lämpimämmältä kuin Piilaakson ja olihan se totta kai. Olennaisimman eron teki ehkä kosteus: Piilaaksossa on kuuma, mutta lämpö on kuivaa. San Diegossa oli selkeästi kosteampaa, mikä aiheutti sen, että olimme läkähtyä jo vain siinä 20 asteessa. Mittari ei siis tosiaankaan kerro täällä päin kaikkea. Parhaimmillaan eron huomasi meren rannalla: Pohjois-Kaliforniassa Tyynenmeren vieressä saa usein vetää pitkähihaista päälle, San Diegossa ei todellakaan noiden parin päivän aikana tarvinnut mitään takkeja miettiä (paitsi ehkä auringonlaskun jälkeen). Myös merivesi oli lämmintä, tosin kävimme uimassa vain kerran. Tietenkään yksi viikonloppu ei anna mitään oikeaa vertauskuvaa, mutta näin koin tällä kertaa. 
Gaslamp Quarter, downtownin liepeillä oleva ravintoloiden ja ylöelämän täyttämä alue. Kävimme tuolla yhtenä iltana syömässä.

Alla parhaimpia paloja reissustamme.

Yöpymispaikkamme Mission Beach


Meidän hotelli sijaitsi 5 minuutin kävelymatkan päässä meren rannasta Misson Beach -alueella. Halusin hotellin rannan läheltä, mutta loppujen lopuksi emme edes käyneet Mission Beachilla muuta kuin saapumisiltana syömässä ja viimeisenä aamuna vähän kävelemässä ja aamupalalla. Yhden kerran ajoimme myös "pääkadun" lävitse. Rantaelämään emme siis tutustuneet, mutta tuntuihan sellainen tuolla kukoistavan. Mission Beachilta löytyy myös boardwalk huvipuistolaitteineen. 
Mission Beach eräänä aamuna.
Ekana iltana kävimme illalla syömässä rannalla. Kelpasi drinksutella pimenevää merta katsellessa. 
Meidän hotelli oli sellainen vanha resort, jonka kokolattiamatot kertoivat omaa tarinaansa, ehkäpä siitä San Diegon rannikkoalueen kosteudesta: vuosia vanhan huoneen kokolattiamatot olivat niin ikuisuuskosteudessa, että kun huoneessa käveli sukkasillaan, sukan pohjat tulivat kosteiksi ja myös likaisiksi. Aika ällöttävää itse asiassa, koko mesta oli varmaan jossain homeessa. Ja siitä siis maksoimme $300 per yö. Muutoin hotelli oli kyllä kiva. 
Misson Beachilla.
Hotellimme tarjosi ilmaisia veneristeilyitä Mission Baylla eli ei meressä, vaan sisämaan puoleisessa lahdessa. Kävimme sellaisella lauantaina illalla. Pimeällä maisemat eivät olleet ihan kohdallaan, mutta tulipahan koettua. Minulla oli heinäkuun viimeisenä lauantaina synttärit, ja ennen tuota venematkaa kävimme syömässä ravintolassa, joka sijaitsi hotelliamme aivan vastapäätä, mutta toisella puolella pientä vesialuetta. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana (yli 4 km maata pitkin), että piti mennä uberilla. Ehkä suppauslaudalla olisi päässyt... Synttäridinner ei tietenkään vetänyt vertoja viime vuotiselle Teemu Selänteen omistaman ravintolan kokemukselle (en edes viitsi linkittää postausta tähän, koska se löytyy helposti tuosta sivupalkista; jostain käsittämättömästä syystä se on yksi blogini luetuimmista postauksista), mutta maisemissa ei ollut valittamista. 
Drinkit ja synttäridinner Mission Bayn rannassa. Toisella puolella vesialuetta sijaitsi hotellimme. 
Mission Bay illalla risteilyllä. Tuo joulukuuselta näyttävä hökötys kaukana oli joku Sea Worldin koriste. Kiersimme muuten Sea Worldin, tuon San Diegon yhden suosituimman turistikohteen, kaukaa. Vesipuistoilu tai vapautensa menettäneet eläimet eivät kiinnosta, eivätkä etenkään sen jälkeen, kun näin Blackfish-dokumentin.   
Mission Bayn rannat täyttyivät viikonloppuna ihmisistä. Kaikki eivät halunneet sinne meren puolelle. Tämä kuva yhdeltä illalta, jolloin oli jo hiljaisempaa. 

Ocean Beach


Ranta-alueita San Diegossa tuntuu riittävän. Kävimme Ocean Beach -alueella yksi aamu syömässä aamupalaa ja vähän tsekkaamassa fiilistä. Alueella olisi voinut hengailla pidempäänkin, mutta meillä oli aikaa vain lyhyeen visiittiin. 
Ocean Beach. Tämä kuva ei ehkä anna parasta kuvaa alueesta. Vaikutti kivalta paikalta.
Ocean Beachin pääkadun varrella. 

Cabrillo Monument 


Kävimme ensimmäisenä päivänä Point Loma -niemimaan kärjessä sijaitsevalla Cabrillo Monumentilla. Me menimme sinne ihastelemaan maisemia, mutta paikalla on myös iso historiallinen merkitys: vuonna 1542 eurooppalainen tutkimusmatkailija Juan Rodriguez Cabrillo saapui tuonne. Hän oli ensimmäinen tutkimusmatkailija, joka saapui alueelle, josta myöhemmin muodostui West Coast of the United States eli USA:n länsirannikko. Tämä nyt oikeastaan selvisi meille vasta paikan päällä, kun aloimme ihmetellä, miksi alue luokitellaan kansallispuistoksi ja viralliseksi historialliseksi maamerkiksi.
Juan Rodriguez Cabrillo itse. 
Historiasta ei sen enempää, mutta maisemat olivat kyllä hienot. Valitettavasti ei ollut kirkasta, joten näimme lähinnä San Diegon downtownin pilvenpiirtäjät, Point Loman ja San Diegon downtownin välissä olevalla Coronado Islandilla sijaitsevan Yhdysvaltojen asevoimien lentotukikohdan (josta lähti ainakin kaksi hävittäjää meidän ollessa monumentilla - kaamea mekkala!) sekä myös Point Lomassa monumentin alapuolella sijaitsevan laivaston tukikohdan.
San Diegon downtown kaukaisuudessa. 
Oikealla kuvassa lentotukikohta. 
Kirkkaalla säällä monumentilta voi nähdä Meksikoon saakka, mutta emme nyt valitettavasti nähneet. Sen sijaan pääsimme lähemmäs Meksikoa kuin koskaan aiemmin: operaattorimme luulivat meidän olevan Meksikossa ja saimme tekstiviestit "Welcome to Mexico". Olin hyvin kiukkuinen ja halusin heti valittaa operaattorillemme (vaikka oikeasti liittymääni sisältyy ihan samat ilmaiset tekstarit ja netit niin ulkomailla kuin USA:ssakin, joten mitään väliä asialla ei ollut). Onneksi huomasin kuitenkin yhdestä infotaulusta pienen tekstin siitä, että kansainvälinen roaming tuolla alueella on hyvin yleistä. Onhan se Meksiko siinä ihan vieressä. Saa nähdä, pääsenkö koskaan tämän lähemmäs Meksikoa.
Näkymät meren suuntaan olivat myös kivat. 

Balboa Park


Balboa Park on iso puistoalue San Diegossa. Se on kuuluisa ainakin siitä, että siellä sijaitsee San Diegon eläintarha. Me emme eläintarhaan halunneet ja kävimme Balboa Parkissakin vain nopeasti kääntymässä yhdessä vaiheessa, kun meillä oli aikaa reilu tunti. Emme siis nähneet jättimäisestä puistosta muuta kuin aivan marginaalisen osan. Bongasimme sieltä kuitenkin oikeastaan ihan vahingossa House of Finlandin, House of Pacific Relationsin kansainvälisiin mökkeihin kuuluvan Suomen edustajan. Paikka ei ollut auki, mutta tulipa poseerattua Suomi-talon kanssa, vaikkemme itse asiassa oikein edes tiedä, mitä tarkoituksia varten mökki palvelee. 
Balboa Parkissa oli ihan kohtalaisen hulppeaa rakennusta.
House of Finland. 
Kävimme kurkistamassa maisemat downtowniin yhdestä Balboa Parkin kulmasta.

La Jolla


San Diegon pohjoispuolella sijaitsee alue La Jolla, joka on ikään kuin oma pieni kaupunkinsa isomman kaupungin sisällä. Luulin La Jollaa ihan omaksi kaupungikseen, mutta monessa paikassa lukee sen olevan a community, joten en sitten tiedä, miten virallisesti on. Kyseessä on kallis ja varakas alue aivan meren rannassa. 
La Jollassa voi ihastella esimerkiksi hylkeitä ja merileijonia. Montako hyljettä löydät kuvasta?
Kävimme La Jollassa sunnuntaina syömässä aamupalaa ravintolassa, jonne tuntui menevän kaikki muutkin, sillä paikka oli saanut huimat arvostelut Yelpissä ja pöytää piti odottaa reilun puolisen tuntia. Taivaallinen French Toast oli kyllä sen odottamisen arvoista.
Some food porn. Ehkä paras French Toast, jonka olen syönyt. Ja olen syönyt useita. 
Aamiaisen jälkeen kävelimme hiukan rannassa ja ihmettelimme, miten voikin olla niin ihanan lämmintä, vaikkei ollut vielä edes keskipäivä ja vaikka taivas oli aivan pilvessä. Pienen tutkistelun jälkeen lähdimme vielä vähän pohjoisemmaksi haikkaamaan Torrey Pines State Natural Reserveen, mutta palasimme ulkoilun jälkeen La Jollaan hetkeksi uimaan Tyynessä valtameressä. Merivesi oli mielestäni kivan lämmintä, luonnollisesti aivan eri maata kuin saman meren vesi täällä meillä 700 kilometriä pohjoisemmassa. Mieheni ei ollut aivan vakuuttunut lämmöstä, mutta pienen pulikoinnin jälkeen hänkin suostui myöntämään, ettei vesi nyt ihan kylmää ollut. 
Aamupäiväkävelyllä aamupalan jälkeen.
Tämä kuva on aamulta, mutta iltapäivällä kävimme uimassa näillä kulmilla. 

Torrey Pines State Natural Reserve


Suunnistimme La Jollasta vähän ulkoilemaan Torrey Pines -nimiselle alueelle. Siellä olisi pystynyt tekemään kunnollisia pitkiä kävelyitä, mutta meitä vähän väsytti ja miehelläni oli jalassaan flipflopit, koska hän ei suostunut pakkaamaan lenkkareita mukaan reissuun yhden pienen ulkoiluhetken takia. Flipflopit nyt totta kai ovat validit jalkineet kalifornialaiseen haikkailuun (joka toisella vastaantulevalla kävelijällä on tyyliin aina sellaiset), mutta käytän sitä nyt kuitenkin tekosyynä siihen, ettemme tehneet mitään urotyötä. Ulkoilimme reilun tunnin ajan.
Kalifornian rannikkoa Torrey Pinesissa. 
Maisemat olivat kauniit, mutta kun on ulkoillut Big Surissa ja kun kotoakin pääsee alle tunnissa samanlaisiin maisemiin, en oikein saanut sellaista lomailuun ja uuteen paikkaan kuuluvaa vau-fiilistä. Kaunis ulkoilupaikka kuitenkin. 
See the sea. 

Coronado Island


Maanantaina lähdimme vähän tutkimaan Point Loman -niemen ja San Diegon downtownin välissä olevaa Coronado Islandia. Kyseessä on saari eikä kuitenkaan ihan pelkkä saari, sillä maayhteys kyllä löytyy. Coronadon saarelta löytyy asevoimien Naval Air Station, jonka siis näimme Cabrillo Monumentilta. Saarella näkyikin joitakin ihmisiä univormut (vai työasut?) päällä.
Coronado Islandilla oli kaunista.
Ja sieltä on upeat näkymät San Diegoon.
San Diegoon löytyy siltayhteys, alempaa etelästä löytyy myös maayhteys. Käytimme molempia. 
Coronado Islandilla kukoistaa ainakin rantaelämä. Me emme kyllä käyneet rantailemassa. Saarella sijaitsee myös historiallinen vanha hotelli, Coronado Hotel. Kävimme sisällä piipahtamassa, selkeästi muutaman muunkin turistin kanssa.
Kuva, joka ei kerro sitä, millainen vilinä Coronado Islandin rannalla oli. Taustalla näkyy muuten se Point Loman niemi, jossa Cabrillo Monument on.
Hotel Coronado. On muuten valtaisa kompleksi. 

San Diego Old Town - Kalifornian syntypaikka


Viimeisenä päivänä ennen lentokentälle menoa kävimme pyörähtämässä San Diegon vanhassa kaupungissa. Espanjalaiset lähetyssaarnaajat perustivat 1700- ja 1800-luvuilla länsirannikolle missioneita (ikään kuin kirkkoja), ja näistä missioneista Kalifornian ensimmäinen sijaitsi San Diegossa. Missionin ympärille kehittyi paljon espanjalaista asutusta, ja San Diegon vanhakaupunki on siis se, mitä tästä asutuksesta on jäljellä. Nykyään alue toimii puistoalueena. 
Old Town on State Park. 
Rehellisesti sanottuna vanhakaupunki on turisteille suunnattu alue: siellä on restauroituja vanhoja taloja, mutta myös uudempia rakennuksia, ja kaikki on sullottu täyteen pieniä museoita ja krääsäkauppoja. Tiistaina keskellä päivää ei onneksi ollut mitään turistiryysistä, mutta emme silti jaksaneet tutustua alueeseen pitkään. Ei se oikein antanut meille paljon mitään, vaikka museot olivatkin aiheeltaan ihan mielenkiintoisia. 
Tällaisia museoita puistosta löytyy useampia. 
Yksi alkuperäisistä rakennuksista, adobe (suomeksi savitiili) 1800-luvulta. Tällainen espanjalaisten jälkeenjättämä talo löytyy myös ihan San Josen downtownista. Se näyttääkin luonnollisesti ihan samalta. 
Vanhasta kaupungista löytyy paljon myös meksikolaisia ravintoloita. Meksikolainen ruokahan on se, mitä San Diegossa kuulemme kannattaa syödä. En ehkä suosittelisi ketään hakemaan tätä elämystä Old Townin kaltaisesta turistikeskittymästä. Me emme olleet ehtineet meksikolaista syödä koko reissun aikana (meidän kodin läheltäkin löytyy autenttista hyvää meksikoruokaa), mutta ennen lennolle lähtöä poikkesimme yhteen Old Townin liepeillä olevaan ravintolaan, joka oli saanut hyvät nettiarvostelut. Ruoka oli vain ihan ok, ja hinnat olivat järkyttävät. En siis suosittele. Jostain tacoständistä saa varmaan sata tacoa sillä rahalla, mitä me jätimme taaksemme ravintolaan, ja huomattavasti paremmat safkat.  
Ei mitään autenttisinta meksikolaista, mutta ihan hyvää, jos hintaa ei ajattele.

Yhteenvetona San Diego oli loistopaikka



San Diego oli juuri niin kiva kuin olin ajatellutkin sen olevan, iso ja monipuolinen kaupunki. Tykkäsin kovasti niistä alueista, joita ehdimme vähän nähdä. Fiilis oli täysin erilainen kuin Piilaaksossa. Vibat olivat myös vähän erilaisia kuin Los Angelesissa, joka sijaitsee parin tunnin ajomatkan päässä San Diegosta. L.A.:n alue ei ole parin vierailukerran ja parin vierailuviikon perusteella koskaan vakuuttanut minua, mutta San Diegoa sanoisin jo vain tämän yhden lyhyen kerran perusteella mukavaksi paikaksi. 

Haluaisin San Diegoon ehdottomasti joskus uudelleen, jotta voisin tutkia enemmän eri kaupunginosia (nyt näimme pitkälti vain rantoja ja downtownia), nauttia vähän enemmän siitä rantaelämästä, syödä sitä San Diegon kuuluisaa meksikolaista ja ehkä vierailla parissa turistikohteessa, jotka nyt jäivät näkemättä (kuten USS Midway -museossa, johon meillä ei mieheni kiinnostuksesta huolimatta ollut aikaa). Täytyy tosin sanoa, että lentojen ja hotellien hinnat saavat laskea aika paljon, jotta uudelleen lähtisin kaupunkiin, jossa olen jo käynyt, kun maailma on täynnä uusiakin paikkoja. Ehkä tämän pahimman turistisesongin sijasta oiva halvempi ajankohta olisi joskus talvella. Minkähänlainen on sandiegomainen talvi...

sunnuntai 6. elokuuta 2017

Fastest Wieners of the West - mäyräkoirien juoksukilpailu

Kävimme tänään mieheni kanssa katsomassa Annual National Wiener Dog Race -tapahtumaa eli mäyräkoirien juoksukilpailua. Mieheni kuuli tästä sattumalta radiosta ja naureskelimme sille kotona hetken, kunnes todellakin päätimme lähteä katsomaan.
Juoksukilpailut järjesti Wienerschnitzel-snägärikiskaketju. En ole muuten koskaan käynyt syömässä sellaisessa.
Jos joku lukija ei vielä tiedä, niin meillähän on siis ollut mäyräkoira. Valitettavasti emme halunneet altistaa selkävaivaista koiraa pitkään ja kovaan muuttoon lentokoneineen, joten mäyris muutti äitini luokse, kun me muutimme Piilaaksoon. Perheessäni on ollut mäykky siitä saakka, kun olin ekaluokkalainen, joten olen aina ollut pienoinen mäykkytyttö.

Emme selvittäneet mäykkyjuoksutapahtumasta muuta kuin ajan ja paikan. Vasta perillä tajusimme juoksukilpailun oleva Santa Clara County Fair -tapahtuman sisällä. Kilpailun nettisivu oli väittänyt tapahtuman olevan ilmainen ja olihan se - kunhan ensin oli ostanut maalaismarkkinoille sisäänpääsylipun, $10/hlö. Maksoimme siis parikymppiä plus vitosen pysäköintimaksua pienestä tapahtumasta. Onneksi mäykyt ovat aina tuon arvoisia.
County Fairin sisäänkäynti.
Aamupäivällä oli mäykkyjuoksun esikarsinnat. Kahdeksan lähtöä ja kahdeksan mäyräkoiraa joka lähdössä. Finaaliin valittiin jokaisen lähdön nopein. Pienoisena mäykkytyttönä en ihan hyväksynyt sitä, että mukana oli myös koiria, jotka eivät kyllä olleet mäyräkoiria. Säännöissä luki, että vain "genuine, low-to-the-ground" (ihana käännös matalalle maavaralle) mäyräkoirat hyväksytään kisaan, mutta ei se vissiin sitten ole ihan niin justiinsa. Osa näytti olevan jotain mäyräkoiran ja chihuahuan risteytyksiä ja ilmeisesti ne olivatkin juuri sellaisia, nimittäin googletin asiaa ja minulle selvisi, että chiweenie on olemassa.
Ennen lähtöä maaliviivalle menevät omistajat näyttivät koirille kaikenmaailman leluja ja helistimiä, joiden kanssa koiria sitten huudeltiin maaliviivalta.
Kova kilpailu. Tuo harmaa oli minun lempparini, niin kaunis! En ole nähnyt tuollaista väriä koskaan Suomessa.
Kova kisa.
Vipinää ja vilskettä riitti. Oli kyllä niin ihania makkaroita että voi vitsit! Tuli totta kai kauhea mäykkykuume, mistä etukäteen varoittelinkin miestäni, sillä arvasin niin käyvän. Olen Piilaaksossa asuessa epäsäännöllisen säännöllisesti haikaillut mäyriksen perään, mutta käytännön syistä emme ole uutta koiraa hankkineet.
Loppukiri maaliviivalle.
Alla lyhyt video, koska en voi saada mäyriksistä tarpeekseni. Jos meillä olisi mäykky, se varmaan moisessa kilpailussa käyttäytyisi juuri noin kuin tuo yksi rassukka, joka ei ihan hoksaa, mikä on homman nimi. (Video ei näy mobiiliversiossa, pahoittelut.)
video

Esikarsintojen ja finaalin välissä oli aikaa parisen tuntia, emmekä kyenneet odottamaan finaaliin saakka, joten meille ei selvinnyt, kuka oli the Fastest Wiener of the West. Tai siis pikemminkin the Fastest Wiener of the Bay Area. Katselimme kyllä yli tunnin ajan County Fairin menoa, mutta oli kyllä niin väsynyt tapahtuma, ettei siellä kyennyt kuluttamaan aikaa. Huvipuistolaitteita, snäksikioskeja ja krääsäkojuja, jotain epämääräisä esityksiä sekä pieniin häkkeihin sullottuja erinäisiä elukoita lapsille ihasteltavaksi. Eihän siellä ollut aikuisille mitään, paitsi ehkä kaljan ja viinin maisteluun tarkoitettu teltta, muttei sielläkään kyllä puolenpäivän aikaan vielä kukaan ollut. Kaiken lisäksi oli ihan kamalan kuuma. Mäykkyjuoksut kyllä olivat vetäneet porukkaa, joten emme tainneet olla ainoita, jotka tulivat paikalle vain mäyristen vuoksi ja kaikkosivat saman tien.
Väsyneet maalaismarkkinat ja tolkuttoman kuuma päivä.
Huvipuistoilua olisi ollut tarjolla.
Maailman surullisin iso kilpikonna. Onneksi olen nähnyt näitä niiden oikeassa elinympäristössä Havaijilla.
Surkuttelin näitä possuja, kunnes mieheni totesi, ettei niillä kasvatettavilla sioilla ole oikeissa karsinoissaan yhtään sen paremmat oltavat, varmaan vielä huonommatkin. 
Vuohia. Eikun lampaita. Eikun en tiedä.
Tämä oli kaikkein surullisin: sea lion eli merileijona suljettuna pieneen vesialtaaseen. Porukka sai isoa maksua vastaan poseerata kuvaan elukan kanssa, vielä suuremmasta maksusta sai pusun poskelle ja heittää palloa. Toivon, että nuo tuolla olevat vanhemmat veisivät lapsensa katsomaan merileijonia sinne, missä tuon lajin edustajat elävät juuri siten kuin haluavat, esimerkiksi Santa Cruzin rantaan tai San Franciscoon.
Mäykkyjuoksujen esikarsintojen lisäksi katsoimme hot dogin syöntikisat. Jo pelkästä katsomisesta aloin voida vähän pahoin, vaikka olin itse asiassa nälkäinen.
Kolme minuuttia aikaa syödä. Voittaja söi 7 hotdoggia. Ei ehkä ihan Coney Islandin kuuluisan hotdogin syöntikisan vertainen kokemus, mutta katsominen sai silti suustani ulos kommentin "Hulluja nää amerikkalaiset".
Vipeltävistä mäyräkoirista sai kyllä ihanaa energiaa viikon alkuun! Voi kunpa joka viikonloppu pääsisi maykkytapahtumiin.