Leivoskahviloiden kaipuusta ja ilmaisesta pt-tapaamisesta

Yksi asia, jota kaipaan Suomesta, on leivoskahvila. Ikävöin sellaista kahvilaa, josta saa suolaista ja makeaa, ihania leipiä, pasteijoita, kakkupaloja ja pullia. Sellaista kahvilaa, jossa ruoat syödään paikan päällä ja jossa tilat ovat viihtyisät ja tehty juuri siihen tarkoitukseen, että kahvilassa hengaillaan. Tästä starbucksien, peet'sien ja muiden ketjujen luvatusta maasta on kumman vaikea löytää tuollaisia kahviloita. Täällä kukoistaa enemmänkin grab & go -tyylinen meno tai sitten se starbucks-hengailu läppäreineen kaikkineen, mutta sellaista kahvilakulttuuria, johon Suomessa on tottunut, täällä ei ole. Luin tänään uutisen, että Dunkin' Donuts -ketju haluaisi avata liikkeitä Suomeen, mutta ei löydä kumppania. Ehkäpä koska Suomessa ei harrasteta tätä "otetaan kahvi ja donitsit mukaan" -tapaa, tiedä häntä...? (Dunkin' Donutsia ei muuten löydy Piilaaksosta. En tiedä, mistä tästä osavaltiosta löytyisi lähin vai löytyykö ollenkaan. Omat kokemukseni ovat muista osavaltioista lentokentiltä. Minusta ne donitsit ovat hyviä, ja harmittaa, kun täällä ei niitä ole.)

Olen tähän mennessä törmännyt täällä kahteen kahvilaan, jotka täyttävät ensimmäisen kriteerini: niistä löytyy leivoksia ja kakkupaloja. Toinen kriteeri ei kuitenkaan oikein täyty, sillä erityisen viihtyisiä tiloja niissä ei ole. Ei mitään sellaista, mihin Suomessa on tottunut. Jossain kauppakeskuksen Aschanissakin on helposti mukavammat tilat kuin täkäläisissa mestoissa.

Minä tyydyn kuitenkin nykyään vähään. Jos kahvilasta löytyy kakkupaloja ja istumispaikka, olen tyytyväinen. Täytyy silti myöntää, että pikkasen tänään meni fiilikset, kun edessä oli tämä:

Jokin tässä kuvassa mättää minun mielestäni.

Kaunis ja hyvä kakkupala, mutta se piti syödä kertakäyttöhaarukalla.

Kertakäyttöastiat eivät todellakaan ole täällä ennenkuulumattomia. Mm. joidenkin hotellien aamupalalla saattaa joskus törmätä siihen, että ruoka syödään kertakäyttölautasilta ja -välineillä. Vaikka luontoasiat eivät kiinnostaisikaan, niin hiukkasen kyllä ainakin minua ärsyttää syödä kaunista viiden dollarin kakkupalaa kerttishaarukalla. Enkä ihan käsitä, miksi näitä kertakäyttöjuttuja harrastetaan, kun se työvoimakin on täällä niin halpaa, että vaikkapa monissa ravintoloissa tarjoilijoita ja blokkareita on usein melkein yhtä paljon kuin asiakkaita.

Vähän meni siis kahvilahetki pieleen. Jääkahvikin tarjoiltiin muovimukista, jonka olisi voinut ottaa mukaan, vaikka tilatessa tehtiin selväksi, etteivät juomat ja syötävät ole mukaan. Ehkäpä porukka täällä sitten on vain niin kiireistä, ettei heillä ole aikaa litkiä sitä koko juomaa paikalleen istuen (tosin niissä Starbuckseissa on kyllä aikaa istuskella tuntitolkulla... niiden kertakäyttömukien kanssa).

Kävin tänään saksalaisen naapurini (joka hänkin kaipaa eurooppalaista kahvilakulttuuria) kanssa lounaalla ja tuolla kahvilla. Lounaan söimme pitsaravintolassa, jossa tarjoillaan sellaisia pitsoja, joissa ei ole tomaattikastiketta. En ole aikaisemmin sellaisia syönyt. Oli aika mielenkiintoista. Kuvaa ei valitettavasti ole, mutta toisaalta tavalliselta pitsalta se pitsa näytti, vain ilman sitä punaista kastikkeen väriä. Ei oikein maistunut miltään ilman lisättyä pippuria ja parmesaania, mutta toisaalta minun omassani olikin vain juustoja, oliiviöljyä, valkosipulia ja vähän basilikaa. Ei ollut siis kuivaa, vaikka vähän muistuttikin ehkä sitä, että söisi rapeaa ja ohutpohjaista leipää noilla täytteillä.

Kävin tänään myös kuntosalillani 24 Hour Fitnessillä ilmaisessa personal trainerin tapaamisessa. Sain tapaamisen, kun jäsenyyttäni tuli täyteen vuosi. Myös jo silloin, kun puoli vuotta tuli täyteen, minulle tarjottiin tapaamista, mutta unohdin käyttää sen. Nyt päätin olla unohtamatta, vaikka ajan saaminen vaikutti naurettavan hankalalta. Menin tiskille ja kerroin, että sain sähköpostilla tarjouksen. Aikoja pystyi antamaan vain fitness manager, joka oli kokouksessa, mutta minun nimeni ja numeroni otettiin ylös ja minulle luvattiin, että manager soittaa myöhemmin. Jo tässä vaiheessa tiesin, ettei kukaan koskaan soittaisi. Joskus olen kuitenkin pessimistisen sijaan toiveikas ja odotin kaksi päivää. Jatkossa jatkan pessimistisyyttäni, sillä kukaan ei tietenkään soittanut. Eilen sitten menin tiskille uudestaan ja nyt manager oli vapaana ja varasi minulle ajan. Täällä kyllä tarvitaan kummallisiin asioihin näitä managereita. Rivityöntekijät eivät tunnu saavan tehdä mitään.

Asiaan täysin liittymätön pikkupalmu. Oli ehkä minun korkuiseni eli noin 160 cm.

Tapaamisen sai jo täksi päiväksi, koska kalenterini on niin joustava. Osa 24 Hour Fitnessin salilla pyörivistä personal trainereista ei näytä kovin uskottavilta, jos nyt saa sanoa näin rumasti ja ulkonäköpainotteisesti, mutta minä sain ihan kovakuntoisen näköisen ja oloisen nuoren miehen. Kun kysyttiin, onko minulla toiveita, kenet haluan, sanoin, että jonkun "strong and coaching".

Tapaaminen oli tietenkin todella yleisluontoinen, eikä siitä nyt kauheasti saanut irti. En ollut valmistautunut siihen mitenkään, joten varmasti saan syyttää itseänikin. Olen kuullut, ettei pt-koulutus täällä ole välttämättä kovinkaan kummoinen, mutta tällä pt:llä tuntui olevan tietämystä ja osaamista sen verran, että ainakin tällainen pieni amatööri saatiin vakuuteltua. Hän näytti minulle salin puolella muutamia sellaisia liikkeitä, joita en ollut koskaan tehnyt ja joita en olisi missään nimessä osannut sellaisilla laitehärpättimillä tekemään. Minä olen yrittänyt käydä kotimme kuntosalilla, mutta enemmänkin vain häröilen siellä käyttäen apunani ohjelmaa, jonka minulle on tehnyt Motivuksen pt joskus pari vuotta sitten. Motivaatio on ollut kadoksissa (enkä viime aikoina ole kyllä enää käynytkään), koska en tiedä, mitä oikeasti kannattaisi tehdä ja koska sen takia en oikein saa kunnon tuloksiakaan. En kertonut tänään pt:lle, miten olen salilla treenaillut. Mutta kun kerroin, mitkä voisivat olla tavoitteeni, hän antoi vastauksia, joiden mukaan minun pitäisi tehdä salilla aivan muuta kuin sitä, mitä olen tehnyt. Aivan kuten olen pelännytkin.

Silloin, kun muutimme tänne, toiveissani oli, että voisin ruveta treenaamaan personal trainerin kanssa. Mutta se vähän jäi, kun ryhmäliikunta vei kaiken ajan. Luonnollisesti ilmaisen pt-tapaamisen tarkoitus on yrittää myydä asiakkaalle niitä maksullisia ja oikeita pt-tapaamisia. Yllättäen myyntiä oli jotenkin aika vähän. Tai se ei ainakaan ollut sellaista ihan hirveää tyrkyttämistä. Toisaalta ei ehkä tarvinnut tyrkyttää, sillä olin jo valmiiksi vähän kiinnostunut. Olisihan se nyt kivaa, jos joku neuvoisi ja treenittäisi minua siellä salin puolella nyt, kun elämäni on lähes pelkkää cardiota satunnaisia viikottaisia pumppitunteja lukuunottamatta. Hinnat vain valitettavasti ovat aika kovat tällaiselle tulottomalle kotirouvalle. Lisäksi minua jotenkin edelleen epäilyttää se näiden saama koulutus ja ammattitaito, vaikka en oikeasti tiedä asiasta hölkäsenpöläystä. En edes osaa sanoa miksi minua epäilyttää. Enhän minä mitään huippuosaamista tarvitse, kun en ole huippu-urheilija enkä sellaiseksi tulossa.

Minua hiukan epäilyttää myös sitoutuminen, vaikka kyseessä olisikin vain lyhyt treenausjakso. Olen valmis tekemään joitain muutoksia, mutta mitään kurinalaista elämää en aio ruveta elämään. En rupea erityisille dieteille enkä muillekaan, elämä on aivan liian lyhyt sellaiseen, ja jos minun tekee mieli herkkuja, niin minä syön niitä. Mutta toisaalta ainakin tämä pt:n käsitys ruokavaliosta tuntui aika helposti lähestyttyvältä, ja hän sanoikin (ilman, että minä mainitsin asiasta mitään), ettei hän usko mihinkään dietteihin ja muihin, vaan että maalaisjärjellä pärjää hyvin. Joskin hän ilmoitti suoraan, että todennäköisesti minun tarvitsisi syödä enemmän ja varmasti enemmän proteiinia, vaikka hän ei tiennyt ruokavaliostani mitään. Mutta joo, eipä minulla tässä toukokuussa olisi aikaakaan sitoutua mihinkään personal treinaukseen, joten voin mietiskellä asiaa rauhassa. Ja etsiä rahoitusta. Saan varmaan vetää aika monta attack-tuntia saadakseni rahat kasaan, hmm...

Pienen lapsipalmun läheisyydessä oli tällainen todella kummallinen palmu. Mitähän tuollekin on tapahtunut...?

Tapaamiseen sisältyi muuten pieni kuntotesti. Tulokset kyllä motivoivat minua jatkamaan eteenpäin tällä urheilun saralla, oli personal traineria tai ei. (Omien urheilutulosten kehuminen on monen mielestä erittäin ärsyttävä tapa, myös minun mielestäni joskus, mutta hei tämä on minun blogini, joten ajattelin nyt kerrankin. Lupaan yrittää olla perustamatta mitään liikuntafitnessblogia. ;) ) Silloin, kun päätin mennä bodyattack-koulutukseen ja kun kuulin, että kurssilla on kuntotesti, halusin alkaa jostain käsittämättömästä syystä treenata juuri punnerruksia. Tiesin, ettei tuloksella ole kurssin arvosanan kanssa mitään tekemistä, mutta punnerrukset tuntuivat mielestäni tärkeiltä. Jaksoin minuutissa noin 36 ja pidin tavoitteenani saada 40 rikki. (En tiedä, mikä on hyvä ja mikä ei sellaiselle, joka oikeasti harrastaa liikuntaa, mutta yleistaulukoiden perusteella tuo 40 olisi jo minun ikäiselle miehelle erinomainen tulos, ja naisilla rajat ovat huomattavasti pienemmät.)

En minä kuitenkaan mitään harjoitella ehtinyt ja sitten tulin kipeäksikin. Eikä sitä kuntotestiäkään sitten lopulta kurssilla ollut. Mutta tänään meni minuutissa 40 rikki. Tai ainakin pt:n mukaan. Hiukan epäilen, koska hän vielä sanoi, että tein enemmänkin, mutta hän ei voinut laskea kaikkia, koska en punnertanut tarpeeksi alas. Kummallisesti siis olisin yhtäkkiä kehittynyt, ja vielä kaiken lisäksi tämä testi vedettiin ihan kylmiltään. Mutta elän nyt kuitenkin siinä uskossa, että tein 40. Seuraava tavoite 50 minuutissa, ja ehkä joskus 100, haha. :D Ja nämä ovat siis niitä ns. miesten punnerruksia eli varpailla. Inhoan tuota termiä "miesten punnerrus", sillä niillä tunneilla, millä käyn, suurin osa miehistä punnertaa ihan neitinä polvet maassa ja minä - ja pari muuta naista - aina varpaillaan. Että se siitä miesten punnerruksesta.

Kuntotestissä oli myös kyykkyjä minuutissa, missä pärjäsin myöskin hyvin, mutta en päässyt kiinni ennätykseen, joka pt:n naisasiakkaiden keskuudessa on (70 kpl minuutissa; tämä ennätys kertoo varmasti enemmän asiakaskunnasta kuin mistään muusta). Mutta lankkutesti oli mielenkiintoinen, sillä se kesti myöskin vain minuutin. Eihän tuo minuutti tuntunut oikein missään, vähän kuin olisi makoillut lattialla, ja pt kehuikin, että oli paras lankku, jonka hän on hetkeen nähnyt, vaikka minulla olikin vähän hankaluuksia olkapäiden ja lapaluiden kanssa. Pt kysyi, kuinka usein treenaan lankkua. No enhän minä mitään lankkuja - niin kuin en niitä punnerruksiaan - mitenkään erityisesti treenaa. Kunhan käyn attackissa ja pumpissa. Niin että eivät ne Les Millsin tunnit siis mitään ihan turhia ole, minä olen siitä elävä esimerkki. Kaikki kunnia lankuilleni kuuluu bodyattackille. (Ei, Les Mills ei maksa minulle tästä, vaikka heidän kyllä varmasti kannattaisi.)

Osaava pt totta kai motivoi ja kehuu, jotta saisi lisää asiakkaita. Amerikkalainen pt kehuu varmasti vielä suomalaista enemmän (ehkä? mutu-tuntuma? yleistys?). Osui ja upposi kuitenkin minuun, vaikka tiedostinkin tilanteeseen liittyvän markkinoinnin. Tällä hetkellä tarvitsin myös hiukan kehuja, sillä kaksi attack-mentorointiryhmässä kanssani ollutta on minua hiukan parempia attackissa tekniikan suhteen ja sekös jos mikä vähän minua ärsyttää. :D (Toinen heistä on muuttamassa pois, joten ei onneksi tule kilpailemaan samoista työpaikoista, hahaha.)

Yhden miinuspuolen kyllä huomasin. Joskus vain on sellainen olo, että nämä jenkit eivät yksinkertaisesti kuuntele. Eilen kerroin managerille tulevani bodyattack-ohjaajaksi. Pt:llä oli tänään käsitys, että tulen combat-ohjaajaksi. Korjasin asian. Lyhyen tunnin aikana minä vaihtelin hänen puheissaan attack-ohjaajasta combat-ohjaajaksi ja jopa pump-ohjaajaksi. Siinä oli miehen lesmillsit ihan sekaisin.