Taputtaisitko ryhmäliikuntatunnilla?

Sain houkuteltua anoppini lauantaina BODYFLOW® (Suomessa BODYBALANCE®) -tunnilleni. Anoppini ei ole koskaan käynyt bodybalancessa eikä hän ymmärrä englantia kovin hyvin eikä varsinkaan ryhmäliikunnassa ja joogassa käytettävää englanninkielistä sanastoa. Hänellä saattoi olla siis mielessä paljonkin kysymyksiä siitä, mitä kummaa tunnilla oli käynnissä.

Tunnin jälkeen anopillani oli kuitenkin yksi iso kysymys, jonka hän minulle ääneen esitti:

Miksi kummassa ihmiset taputtivat tunnilla kappaleiden välissä koko ajan?

Kysymyksen jälkeen hän totta kai vielä jatkoi legendaarisella lauseella (jota minä ja miehenikin edelleen neljän Kaliforniassa asutun vuoden jälkeen yhä viljelemme joskus kotonamme): Ei kyllä Suomessa koskaan... Ei kukaan. 

No ei, ei varmasti Suomessa kukaan taputa kesken tunnin kappaleiden välissä. Hyvä jos edes tunnin lopussa. Sen mitä minä Suomen Turun ryhmäliikunnasta muistan ja tiedän, niin tunnilla ollaan naamat aika vakavina, ja siellä kyllä keskitytään ihan muuhun kuin siihen, että oman ilon annettaisiin kuulua ja näkyä. (Anteeksi mahdollinen yleistys.)

Toisin on täällä. Olen jo aiemmin ajat sitten kertonut, miten amerikkalaisella ryhmäliikuntatunnilla helposti hihkutaan, high fivetetaan ja taputetaan. Amerikkalaiseen kulttuuriin näkyvä ilo kuuluu aivan eri tavalla kuin suomalaisen mielenmaisemaan.

Eri lajien tunneilla käyttäydytään täälläkin totta kai eri tavoin, ja tunnin ohjaajalla on suuri vaikutus siihen, miten osallistujat käyttäytyvät. Voin vannoa, että minun tuntini, jopa vauhdikas BODYATTACK®, on aivan erinäköinen kuin jonkun vaikkapa aasialaisen, amerikkalaisen tai Latinalaisesta Amerikasta kotoisin olevan ohjaajan tunti. Jokainen ohjaa omalla persoonallaan, mikä heijastuu osallistujiin. Erot omien kotimaiden kulttuureissa ovat nähtävillä myös osallistujien käytöksessä, sillä ovathan Piilaakson jumppatunnit täynnä maahanmuuttajia kaikista maailman kolkista ja joukossa on myös amerikkalaisia. Suurimmat hihkujat ja taputtajat ovat lähtöisin Aasian maista. Poikkeuksia toki on paljon, tämä on vain yksinkertaistus.

Mikä sitten on vastaus anoppini esittämään kysymykseen? Miksi ihmiset taputtivat? Lauantain bodyflow-tuntini osallistujat ovat kultaa. <3 Suurin osa heistä on aasialaistaustaisia ja joukossa on tietty naisten ryhmittymä, jossa tykätään taputtaa. Mutta miksi? Minä en osaa sanoa. Syitä on varmasti monia.

Osallistujat nauttivat siitä mitä tekevät ja haluavat antaa sen näkyä ja kuulua.

Osallistujat pitävät kappaleista ja niihin liittyvistä liikkeistä ja haluavat antaa sen näkyä ja kuulua.

Osallistujat haluavat arvostaa ohjaajan panosta ja haluavat antaa sen näkyä ja kuulua.

Osallistujat nauttivat siitä tunteesta, jonka kappale heihin jättää, ja he haluavat antaa sen näkyä ja kuulua.

Osallistujat haluavat yksinkertaisesti tehdä elämästä kivempaa ja hauskempaa olemalla iloisia sen sijaan, että oltaisiin naama mutrulla.


Tässä muutamia syitä, joita epäilen. Voisin esittää myös vastakysymyksen. Miksi et taputtaisi? ;)  Miksi et tekisi elämästäsi ja muiden kanssaihmisten elämästä edes hetkeksi vähän iloisempaa, hauskempaa ja mahdollisesti myös onnellisempaa?


Jos pidät jostakin, anna sen näkyä ja kuulua. Ainakin jumppatunnilla.



Miten olisi? Uskaltaisitko taputtaa kesken tunnin seuraavan kerran, kun menet ryhmäliikuntatunnille?

Niin ne ajat muuttuvat: kuntosalin takarivistä kulttuurishokin kourista salin eteen ohjaamaan ryhmäliikuntatuntia

Naamakirja muistutti minua viime viikolla tasan neljä vuotta sitten tehdystä statuksesta:

Juuri kun on hiestä litimärkä ja punainen kahden tunnin kovan treenin jälkeen, on amerikkalaisen mielestä oiva hetki esittäytymisille ja kuulumisten vaihtamiselle. Tosin kai se oli jo aikakin, kun ollaan oltu ainakin 4:llä samalla tunnilla. Kaipaan Motivusta ja suomalaisuutta - kaksi vuotta samoilla tunneilla, eikä koskaan edes tervehditty!

Tuolloin neljä vuotta sitten olin asunut San Josessa noin kaksi kuukautta. Olin liittynyt eräälle kuntosalille ja alkanut käydä ryhmäliikuntatunneilla. Koin montakin erinäistä kultuurishokkia tuolla salilla. Ihmiset tervehtivät toisiaan, jopa juttelivat toisilleen ja olivat niin iloisia jumpatessaan... En ollut tottunut moiseen Turussa jumppatunneilla, joissa kävin parikin vuotta samojen ihmisten kanssa. Juuri kukaan Turussa ei paljoa puhellut toisilleen, elleivät sattuneet olemaan toistensa tuttuja tai kavereita ja elleivät kuuluneet samaan "klikkiin". (Tämä on totta kai puhtaasti vain ja ainoastaan minun oma kokemukseni.)

Minä olin San Josen kuntosalilla ehkä erikoisuus, sillä en ottanut osaa small talkiin. Hengailin jumppasalissa takarivissä omissa oloissani. Toki nopeasti opin, että tuntemattomia muita osallistujia tervehditään vähintään siinä vaiheessa, kun on oltu parilla samalla tunnilla. Mutta siihen se jäi. Ohjaajille en puhunut koskaan, lähinnä vain tervehdin. Ei kai nyt suomalainen puhu jumppaohjaajalle, ellei ole ihan vakkarikävijä, hah! Mutta San Josen salilla small talkia oli ilmassa aina. Minä tutkin ilmastoa salaa ja naputtelin kotona blogipostauksia kulttuurishokeistani.

Nyt neljä vuotta myöhemmin näin tuon kirjoittamani statuksen ja yritän muistella, millaista tuo aika oli. Ne bodypump-tunnit, joilla tuolloin nelisen vuotta sitten kävin, ovat edelleen salin aikataulussa. Minä olen nykyään niiden tuntien ohjaaja. Muistikuvani menneestä ovat hiukan hataria. Muistan kyllä täsmälleen sen paikan, johon aina hakeuduin tunneilla. Muistan edelleen, miten vähän kammoksuin sitä, kun joku yhtäkkiä tuli puhumaan minulle. En ole unohtanut, miten shokissa olin, kun ihmiset high-fivettivat toisiaan tunneilla ja hihkuivat ja jopa taputtivat käsiään joidenkin kappaleiden jälkeen. Enkä ole unohtanut sitä, miten tietyllä tavalla vähän pelkäsin erästä ohjaajaa, joka veti tuntejaan sellaisella asenteella, johon en todellakaan Suomessa ollut tottunut. Monet osallistujat juttelivat hänen kanssaan, mutta minä en koskaan sanonut mitään. Saavuin tunneille, menin takariviin, ja tuntien päätyttyä hipsin nopeasti pois.

Tuollaista menoa jatkui vuoden ajan, kunnes juuri tuo vähän pelkäämäni ohjaaja asteli minun luokseni sinne takariviin ja muutti elämäni kertaheitolla. Tuo ohjaaja, jota myös mentorikseni olen kutsunut, on kertonut monille erinäisille ihmisille siitä todella ujosta takarivin tytöstä, joka salin eteen lopulta päästyään muuttui totaalisesti. "She is so quiet and shy, never speaks to anyone, but then she comes to the front of the room, takes the mic and completely blows me away" ja sitä rataa.

Nykyään minä olen se, jonka mieleen ei edes tulisi olla kyselemättä nimiä ja kuulumisia, oli ilmassa hikeä tai ei. Ei siksi, että kontaktien luominen on osa työtäni totta kai, vaan siksi, että kohteliaisuus, ystävällisyys ja kanssaihmisen huomioiminen ovat niitä parhaimpia asioita, joita amerikkalainen kulttuuri sisältää. En enää koe tervehtimistä ja esittäytymistä shokkina tai toisen yksityisyyden loukkaamisena. Koen sen kohteliaana eleenä.

Olin aina ennen yksinäinen puurtaja, vaikka rakastinkin nimenomaan ryhmäliikuntaa. Olen kuitenkin hahmottanut jumppatunteja Piilaaksossa ohjatessani sen, että ryhmäliikunta on ryhmäliikuntaa nimenomaan sen ryhmän takia. Kaikille se ryhmä ei ole tärkein pointti, eikä sen tarvitse olla, mutta joillekin se saattaa olla kuin pelastusrengas. Tämän vuoksi arvostan suuresti amerikkalaista tapakulttuuria kiinnittää huomiota tuntemattomaan kanssaihmiseen. Ryhmäliikunnan ohjaajalla on kova työ sitouttaa uusi ihminen uuteen treeniin, mutta ohjaaja saa olla tyytyväinen tietäessään, että ryhmäkin pitää uudesta tulokkaasta huolta.

Jos Turussa jumppatunneilla vain tutut puhuivat toisilleen, San Josessa jumppatunneilla kaikki ovat tuttuja toisilleen - yhdistäähän ihmisiä se sama ryhmäliikuntatunti. Mitään muuta siihen ei tarvita.

Sertifioitu Les Millsin BODYFLOW® / BODYBALANCE® -ohjaaja

Jee, olen saanut sertifikaatin ohjata Les Millsin BODYFLOW® (Suomessa ja muualla USA:n ulkopuolella nimellä BODYBALANCE®) -formaattia. Osallistuin koulutukseen maaliskuun lopussa. Lopulliseen sertifiointiin Les Mills vaatii kokonaisen tunnin ohjaamisen, tunnin videoimisen ja tallenteen lähettämisen LM:n arvostelijoille. Tein videoni viime viikon lauantaina, kun sijaistin yhden tunnin, eli tein videoni siis täysin oikeiden osallistujien kanssa. Arvostelupalautteen sain torstaina, samoin sertifikaattini, joten videoni arvosteltiin todella nopeasti.

Olen nyt kansainvälisesti sertifioitu ohjaamaan bofyflowta. Mutta missään muualla kuin USA:ssa tämä formaatti ei kulje nimellä bodyflow, vaan nimellä bodybalance. Sitä ei kuitenkaan mainita todistuksessa.

Odotin videoni tekemisessä tällä kertaa aika kauan, yli kuukauden. Yleensä olen kuvannut videoni nopeasti koulutusten jälkeen (bodysteppia lukuun ottamatta, mutta silloin viivästys johtui terveysseikoista). Nyt en jotenkaan saanut aikaiseksi, kun oli New Yorkin reissua välissä, flunssaa ilmassa ja yleistä laiskuuttakin lähistöllä. Oli kyllä toki hyvä antaa ajan vähän kulua ja miettiä koulutuksessa oppimaani. Ennen ensimmäistä sijaistustuntiani ja videoimistani kävin tiimiohjaamassa yhden toisen ohjaajan tunnilla kaksi kertaa, harjoittelin hiukan itsekseni ja sitten päätin vain hoitaa homman pois alta.

Les Millsin arvostelijan mielestä flexibility on selvästi suurimpia vahvuuksiani. Itse olen eri mieltä. Koen olevani kankea kanki. En kuitenkaan näytä sitä ulospäin. :D 

Bodyflow / bodybalance on 5. Les Millsin formaatti, jota saan nyt ohjata. Ohjaan sen lisäksi bodyattackia, bodypumppia, bodysteppia ja cxworxia. Lisäksi ohjaan Jillian Michaelsin bodyshred-formaattia, joten kaiken kaikkiaan bodyflow on nyt 6. formaattini. Flow on kuitenkin ainoa ns. rauhallisempi formaatti, jota ohjaan. Eräs kollega totesikin minulle juuri, että "so you teach all the high-intensity crazy stuff". Jepjep. Bodyflown kaltainen ohjelma tulee siis todella tarpeeseen kropalleni, vaikkei se nyt mikään heppoinen venyttelytunti olekaan.

Ohjaan vain formaatteja, joita rakastan, ja neuvoni kaikille kuuluukin, että jos valitsemasi liikunta (oli se mitä tahansa) ei saa sinua hymyilemään, etsi hyvä ihminen itsellesi jokin toinen tapa liikkua! 

Olen myös saanut jo ensimmäisen oman bodyflow-tuntini. Aloitan ohjaamaan oman tunnin ensi lauantaista alkaen. En ole ohjannut viikonloppuisin omia tunteja pariin vuoteen - hankin viikonloput vapaaksi aikoinaan ääniongelmieni takia. Päätin kuitenkin nyt uhrata yhden tunnin lauantain aamupäivästäni bodyflowlle. Tämä formaatti antaa ihanan kevyen ja raukean fiiliksen, joten kroppani ei joudu liian kovalle koetukselle (ainakaan toivottavasti). Sitä paitsi haluan oman säännöllisen tunnin heti tähän alkuun, jotta pääsen kunnolla tämän formaatin ohjaamisen pariin.

Bodyflown pilates-puolella. Selvästi pitäisi ohjata niskan asentoa vieläkin enemmän, kun katson osallistujien niskan asentoa... Olen muuten kohtalaisen tunnettu säännöllisten osallistujieni keskuudessa siitä, että puhun niskan asennosta kutakuinkin aina bodypump-tunneillani. 

En malta odottaa, että pääsen ohjailemaan bodyflowta. Varsinkin kun tuntini on uudella salilla, joka on juuri auennut ja tuonut bodyflown ohjelmistoonsa. Kyseessä on iso kuntosaliketju, joka aukaisi juuri nyt viikonloppuna uuden toimipisteen kohtalaisen lähelle kotiani. Tämä saliketju ei ole aiemmin tarjonnut bodyflowta tällä alueella ollenkaan, joten pääsen ohjaamaan tätä formaattia nyt asiakkaille, jotka ovat todennäköisesti aivan uusia bodyflown parissa. Mikäs sen kivempaa kuin päästä flown pariin ihan uusien ihmisten kanssa. Vähän minua kyllä jännittääkin!

Viiden päivän kroppahyökkäys-bileet: BODYATTACK® 100 -ohjelma korkattu!

Heräsin tänään aamulla sellaiseen oloon kuin olisin nukkunut betoniin haudattuna. Koko kroppani oli väsynyt, jalkani ilmoittivat, etteivät millään haluaisi kävellä muutamaa metriä vessaan ja päätäni särki. Yleensä minulla on tuollainen olo joskus lauantaiaamuisin, kun arkiviikon jumppaohjaukset painavat päälle, mutta nyt viikonloppuni meni erinäisissä Les Mills -tilaisuuksissa ja edellisestä lepopäivästä on aikaa yli viikko, joten kroppani oli vähän sitä mieltä, että lauantainfiiliksen voi vetää jo tiistaihin.

Olen oppinut vanhoista virheistäni sen, ettei lepopäivistä tingitä. Yleensä latailen itseäni viikonloppuisin, mutta nyt viime viikonloppu meni Les Millsin uusien ohjelmien launching-tilaisuuksissa. Lauantaina osallistuin BODYPUMP®in, BODYATTACK®in ja CXWORX®in uusien ohjelmien julkistamiseen - tosin onneksi näistä pumppia ei tarvinnut tehdä itse kokonaan, sillä tankoja ei ollut tarpeeksi kaikille ohjaajille ja näin ollen vain yhden kappaleen ohjaaminen riitti. Sunnuntaina vedin uudelleen bodyattackin toisella salilla.

Kollegani itselleen hankkima lippis oli minusta ihan loistava. Hän itse epäili saavansa Piilaaksossa pahoja katseita niiltä, jotka katsovat kaukaa. 

Kannatti kyllä uhrata lepopäivät, sillä bodyattackista tuli käyttöön ohjelma numero 100. Bodyattack on nyt 25 vuotta vanha formaatti. Ohjasin tämän uuden ohjelman monen eri ohjaajan kanssa sekä lauantaina että sunnuntaina. Bileet olivat mahtavat! Energia oli niin katossa, etten ole aiemmin nähnyt, vaikka launching-tilaisuutemme ovat useinkin aika ylienergisiä. Sykkeeni oli yli 170 esimerkiksi 8-biisissä, mikä nyt on ehkä hiukan liikaa tuohon biisiin, haha. Mutta voi vitsit mikä fiilis!

Lauantain bileissä meillä oli (hiukan kuljetuksessa kärsinyt) täytekakku ja ilmapallojakin. Tämä oli jokin semi-terveellinen kakku. Olisin kyllä joka tapauksessa syönyt kaksi palaa. 

Olen itse ohjannut bodyattackia vain ohjelmasta 88. alkaen eli keväästä 2015 alkaen. En siis ole ollut mukana kauaa, mutta attack oli ensimmäinen formaattini, jota aloin ohjata ja se on edelleen lemppariformaattini. Rakastan bodyattackia paljon, vaikkei lajin ohjaaminen ja tekeminen ole kropalleni kovin hellää. Jalkakipuni jälkeen ohjasin pitkään vain yhden tunnin viikossa ja se tunti oli "vain" 45 minuutin express-versio (joka on muuten mielestäni haastavampi kuin tunnin versio). Minulla oli hetkittäin sellainen olo, että olen putoamassa pois formaatin aitoudesta ja päätin korjata tilanteen hankkimalla lisää tunteja. Nyt minulla on jälleen kolme bodyattack-tuntia viikossa. Valitettavasti ne ovat kolmena peräkkäisenä päivänä.

Minä ja kollegani vetämässä 9-biisiä. "Näyttää feikiltä", mieheni totesi tämän kuvan nähdessään, mutta ei kyllä ole. Kuvauskulma toki saattaa antaa meille hiukan etua. Jos haluat hypätä korkealle ja onnistua kerähypyissä, tee voimatreeniä jaloille ja vahvista corea. Ei siihen photoshoppia tarvita. 

Bodyattack 100 -bileet jatkuvatkin siis tällä viikolla, kun ohjaan ohjelman yksinäni. Eilen maanantaina jouduin vielä ohjaamaan vanhaa miksausta eräällä salilla, jossa uusia ohjelmia ei ole vielä otettu käyttöön, mutta tänään sain nauttia 100-ohjelman 45 minuutin versiosta ja huomenna aamulla olisi tiedossa kokonaisen tunnin vetäminen. Mistä tulikin mieleeni, että minun pitäisi vähän vielä tutkia ohjauksen eri layereita eikä kirjoitella blogipostauksia.

Joudunkin (tai saan?) vetämään attackia putkeen 5 päivää. En suosittele. En muista, milloin jalkani olisivat olleet näin alipalautuneen oloiset (syynä ei ole vain attack, vaan myös ne kaikki bodypumpit, cxworxit ja bodystepit, joita ohjaan viikon aikana). Onneksi lähden torstaina viettämään pitkää viikonloppua mieheni kanssa New York Cityyn, joten saan lepopäiväni sitten siellä.

Toivottavasti kaikki bodyattackissa käyvät lukijani pääsevät nauttimaan 100-ohjelman menevästä menosta ja haasteista! Loistava ja hyvin kehittävä ohjelma minun mielestäni.

Les Mills BODYFLOW®/BODYBALANCE® -ohjaajakoulutus

Osallistuin viime viikonloppuna Les Millsin BODYFLOW®-formaatin ohjaajakoulutukseen. Suomessa ja muualla kuin Yhdysvalloissa asuvat tuntevat tämän lajin nimellä BODYBALANCE®. Kyseessä on täysin sama laji, mutta USA:ssa lajin nimi on bodyflow, sillä täältä löytyy pilatesfirma nimeltä Balanced Body, ja tuon firman nimen takia nimeä bodybalance ei saa käyttää.

Bodyflow tai bodybalance on yhdistelmä taijita, joogaa ja pilatesta. Tunnit sisältävät myös noin 10 minuutin loppurentoutuksen ja meditaation. Kuten kaikki muutkin Les Millsin formaatit, bodyflow on koreografioitu musiikkiin. Oikeanlaisella hengityksellä on lajissa suuri merkitys, aivan kuten perinteisessä joogassa ja pilateksessakin on. Bodyflow kehittää mm. kehon joustavuutta, voimakkuutta ja tasapainoa, rauhoittaa mieltä ja vähentää stressiä.

Valmiina koulutukseen! Ostin jokin aika sitten joogamaton, joka maksoi melkein $70. Aiemmin olen kärvistellyt parinkympin tavaratalomatolla, mutta ranteeni kipeytyivät, kun käteni luisuivat matolla ja jouduin käyttämään kamalasti energiaa luisumisen estämiseen. Vanha mattoni oli myös aivan liian ohut, ja polviini sattui usein. Uusi matto on paksu ja painaakin yli kaksi kiloa. Hinta hirvitti, mutta onneksi sain sentään ryhmäliikunnan ohjaajana tuntuvan alennuksen.

Suomessa asuessani en ollut kuullutkaan mistään bodybalancesta, vaikka kävin useamman vuoden ajan Les Mills -tunneilla. Löysin bodyflown (BF) Piilaaksoon muuton jälkeen, mutta vasta sillon, kun olin jo itse alkanut ohjata tunteja. Minulla oli jumppaohjaajan urani alussa aika hullu ohjausaikataulu, ja muutaman kerran jäin torstaisin aamutuntieni jälkeen osallistujaksi BF-tunnille. Olin aina jo tuossa vaiheessa viikkoa aivan kuollut, mutta bodyflown jälkeen oloni oli kuin uudestisyntynyt. Ihastuin lajiin todella, mutten käynyt tunneilla kuin muutaman kerran, sillä olin aivan liian väsynyt osallistumaan mihinkään ylimääräiseen omien tuntieni jälkeen. Jotenkin päätin kuitenkin haluavani kouluttautua ohjaamaan lajia, jos mahdollisuus joskus tulee, sillä jokin tunnin fiiliksessä veti minua puoleensa hyvin vahvasti. Minun oli hyvin helppo päästä bodyflowssa flow-tilaan. Kun minulla vuosi sitten oli alaselkäkipuja, aloin tehdä bodyflowta kotona omatoimisesti, hyvin epäsäännöllisesti mutta kuitenkin. Huomasin sen hyödyt, ja ihastukseni lajia kohtaan vain kasvoi. Lisäksi mentorini ja yksi tuttu joogaohjaaja ovat puhuneet minulle jo kauan siitä, että olemukseni ja ääneni on kuin luotu BF:n ohjaamiseen.

Bodyflow ei ole kovin suosittu Les Millsin formaatti täällä päin, joten koulutuksia Piilaaksossa tai lähialueilla ei ole ollut. Yli vuoden odottamisen jälkeen koulutus viimein putkahti ja vieläpä ihan San Josehen vartin ajomatkan päähän meiltä. Koulutus myytiin loppuun parissa viikossa; maksimimäärä osallistujia oli 16.

Koulutuksen luennot pidettiin pienessä kokoushuoneessa. Istuimme pitkän pöydän ääressä kuin jossakin komiteaistunnossa. Yleensä Les Millsin ohjaajakoulutuksissa istutaan jumppasalien lattioilla, ja kun lattialla pyörii 20 tuntia, niin siinä on kyllä joka paikka jumissa sen jälkeen. Pöytä ja tuolit olivat siis aivan ennenkuulumatotonta autuutta. 

Koulutus kesti koko viikonlopun, 10 tuntia lauantaina ja 10 tuntia sunnuntaina. Oli siis hyvin työntäyteinen viikonloppu. Ohjelma, jolla sertifioidun, on bodyflow / bodybalance 80. Koulutusviikonloppu sisälsi hyvin paljon luentoja, joista osan sisältö oli minulle tuttua asiaa - onhan kyseessä jo viides Les Mills -formaattini - mutta myös paljon uutta. Bodyflown ohjaaminen eroaa muiden formaattieni ohjaamisesta aikalailla. Esimerkiksi hengityksellä on suuri osuus lajissa, mutta myös coachingin eli sanallisen ohjauksen layerit eroavat muista lajeistani. Hiljaisuudella on bodyflowssa vielä olennaisempi osa kuin muilla LM:n tunneilla. Äänihuuleni tulevat rakastamaan tämän lajin ohjausta. ;)

Kuka kuvittelee jumpan ohjaamisen olevan yksinkertaista ja helppoa? Tässä vain pieni osa sitä, miten vaikkapa bodyflowta ohjataan.

Koulutusviikonloppu oli fyysisesti todella paljon helpompi kuin esimerkiksi bodypumpin tai bodyattackin koulutus (joka on tunnetusti ehkä GRIT-formaatin ohella hulluin LM:n koulutus). Olin silti äärimmäisen loppu viikonlopun jälkeen. Voisi kuvitella kropan olevan todella venynyt bodyflown täyteisen 20 tunnin jäljiltä, mutta lihakseni olivat kyllä kohtalaisen jäykät sunnuntaina illalla. Bodyflow saattaa jonkun korvaan kuulostaa kevyeltä venyttelyltä, mutta se ei todellakaan ole sitä. Tunnilla tulee helposti hiki, ja jos liikkeet suorittaa suurella ja oikeanlaisella tekniikalla, jotkut lihasryhmät saavat kivaa kyytiä. Bodyflow antaa myös kunnon haasteita, esimerkiksi tasapaino-kappaleissa, vaikka monimutkaisimpia joogan asentoja ei tunneilla nähdäkään; tosin minun koulutusohjelmassani numero 80 on kyllä sekä Bird Pose että Bird in a Basket and Flight (en tiedä asentojen "oikeita" jooganimiä, sillä sellaisia ei BF:ssa käytetä).

Toki koulutuksessa myös asetettiin kroppa tarkoituksella koville. Jokainen Les Millsin ohjaajakoulutus sisältää kyseisen formaatin oman Challengen, haasteen. Olin mietiskellyt paljon etukäteen, millainen haaste bodyflown kaltaisessa kohtalaisen rauhallisessa formaatissa voisi olla. Loppujen lopuksi haaste tarkoitti sitä, että teimme samoja liikkeitä monta kertaa putkeen ja pidimme asentoja staattisissa pidoissa. Voin sanoa, että kun hengailee Warrior 1 tai 2 -asennoissa pari minuuttia tai kun pitelee Crocodile Posea (joogan termein Chaturanga?) eli lähes kuin ojentajapunnerrusta alhaalla yli minuutin (varpailla tietenkin!; ohjaajat eivät saa olla koulutuksessa polvet maassa, haha), niin kyllähän se alkaa tuntua. Koulutuksessa tehtiin myös aurinkotervehdyksiä vääränlaisella hengitystahdilla, jotta käytännössä havainnollistettiin hengityksen rooli, ja sekin oli kyllä aika kamalaa. Ikävintä oli ehkä kuitenkin se, kun aurinkotervehdyksiä piti tehdä täysin hiljaisessa huoneessa ja samalla ajatella elämänsä surullisinta hetkeä. Monella oli kyyneleet silmissä.

Bodyflown perusasennon, Mountain Posen eli vuoriasennon, A B C. 

Koska bodyflow lajina ei ole minulle läpikotaisen tuttu, koulutus toi mukanaan joitakin yllätyksiä. En ollut täysin käsittänyt etukäteen sitä, miten äärimmäisen tekninen laji bodyflow on. Les Millsin kaikki formaatit korostavat oikeaa tekniikkaa (siksi rakastan Les Millsin tunteja - en voi sietää sitä, ettei tekniikkaan kiinnitetä tarpeeksi huomiota ryhmäliikunnassa tai missä tahansa liikunnassa) ja sisältävät todella paljon pieniä mutta tärkeitä yksityiskohtia, joten sinänsä teknisyyden ei olisi pitänyt tulla minulle yhtään yllätyksenä. Lisäksi ohjaan CXWORX®-formaattia, joka on ehkä kaiken teknisyyden ja pikkusälän multihuipentuma, mutta bodyflow saattaa jättää cxworxin varjoonsa. Tai ehkä BF:n teknisyys yllätti minut vain siksi, ettei laji ole minulle niin tuttu ja siksi, ettei minulla ole jooga- tai pilatestaustaa.

Tekniikan pintaraapaisua. Nämä asiat sentään tiesin.

Vaikken ole mikään kokenut bodyflowaaja ennalta, koulutus meni osaltani erittäin hyvin. Ohjasin 80-ohjelman Balance-kappaleen 4a viikonlopun aikana kolme kertaa ja varjostin pilatekseen perustuvan selkä-/core-kappaleen 7. Tekniikassani näiden kappaleiden osalta ei ollut mitään korjattavaa. Kouluttaja ei myöskään korjannut minua tekniikan work shopissa viikonlopun aikana muuta kuin kerran, joten olen ilmeisesti oikeilla jäljillä puuttuvasta taustastani huolimatta. Myös sanallinen ohjaukseni eli coaching meni nappiin oman kappaleeni osalta. Koin bodyflown ohjaajan roolin rauhallisuuden ja harmonisuuden (joihin kuitenkin yhdistyy voimakkuus) itselleni vähän vieraana, sillä muut ohjaamani lajit ovat niin täysin erilaisia. Kuulemma kuitenkin istuin täydellisesti in the essence of bodyflow. Ehkä mentorini on siis ollut aina oikeassa sanoessaan minun sopivan tämän(kin) lajin pariin.

Kuvittelin muuten jossain vaiheessa, etten ole tarpeeksi venyvä bodyflown ohjaamiseen, mutta koulutuksessa selvisi, ettei ohjaajan tarvitse olla mikään supernotkea. Sillä se tekniikka on kaiken alku ja juuri, eikä notkeus välttämättä auta tekniikassa. Ihmiset ovat erilaisia ja näyttävät erilaisilta - toiset taipuvat enemmän, toiset vähemmän, mutta kun liike lähtee liikkeelle (haha) oikeanlaisesti ja kun hengityksen avulla etsitään ja löydetään omat rajat, ollaan oikealla tiellä. Totta kai ohjaajan täytyy kuitenkin olla sen verran venyvä, että pystyy toteuttamaan liikkeet oikeanlaisella tekniikalla. Viikonlopun aikana muuten selvisi, että aika moni LM-ohjaaja kärsii samoista ongelmista kuin minäkin: kireyttä takareisissä, tiukkuutta lonkankoukistajissa, jäykkyyttä selässä... Sillä on hintansa, kun ohjailee bodypumpin, bodyattackin, bodystepin tai bodycombatin (en ohjaa sitä itse) kaltaisia lajeja lukuisia tunteja joka viikko. Kehonhuoltoa ei missään nimessä saisi laiminlyödä hetkeksikään.

Tree Pose. Menetin tasapainoni kolmen ohjauskerran aikana vain kerran enkä silloinkaan ihan kokonaan. Onneksi it's about the journey, not the destination, kuten bodyflown parissa sanotaan.

Läpäisin koulutuksen kevyesti. Les Mills on muuttanut ohjaajakoulutuksien läpäisykriteerejä sitten sen jälkeen, kun minä viimeksi osallistuin koulutukseen (melkein kaksi vuotta sitten). Kriteerit ovat nyt tietyllä tavalla tiukemmat, mikä on mielestäni erittäin hyvä asia. Koulutuksen läpäiseminen ei kuitenkaan vielä tarkoita sitä, että saa lisenssin ohjata bodyflowta. Seuraavan 60 päivän aikana pitää kuvata video kokonaisen tunnin ohjaamisesta ja lähettää video Les Millsille arvioitavaksi. Vasta hyväksytyn videon jälkeen saa lopullisen sertifioinnin. Myös videon läpäisyn kriteerit ovat tiukentuneet sitten edellisen sertifiointivideoni. En kuitenkaan epäile yhtään, ettenkö läpäisisi videoni, kunhan vähän harjoittelen. Varsinkin oikeanlaisen hengityksen saaminen liikkeisiin - ja hengityksen ohjaaminen osallistujille - on minulle varmasti haaste, sillä se on niin uutta minulle. Minua jännittää myös ajatus loppumeditaation ohjaamisesta, mutta kaipa kaiken oppii.

Matkani bodyflown osalta on siis vasta aivan alussa. En malta odottaa, mitä tämä formaatti tuo mukanaan elämääni. Huomasin eron jo viikko ennen koulutusta, kun harjoittelin 80-ohjelmaa joka päivä - koko kehoni oli joustavampi ja vähemmän kipeä kuin aikoihin, vaikka foam rollailen ja venyttelen säännöllisesti. Toisaalta myös reiteni olivat kipeät, koska voi jestas kaikkia niitä Warrior-asentoja. :D Kaikkien kovien intensiteetin lajien ohella kroppani kuitenkin varmasti kiittää mahdollisuudesta päästä flown tilaan.

Onko jollakulla lukijalla kokemuksia bodyflowsta / bodybalancesta?

Viisi positiivista asiaa viiden arkipäivän ajan

Kaukana kotona -blogin Veera päätti viikko sitten haastaa itsensä kirjaamaan viikon ajan joka päivä ylös viisi iloista asiaa. Päätin kopioida Veeran positiivisen asenteen ja tarttua haasteeseen, koska se kuulosti sellaiselta, joka yksinkertaisuudessaan saattaisi parantaa elämänlaatua huomattavastikin. Minä pääsin kirjauksissani tosin vain viiden arkipäivän yli, sillä olin tänä viikonloppuna vähän kipeä, joten iloiset asiat jäivät vähäisiksi, kun en edes liikkunut kotoa muuta kuin kauppaan. Minunlaiselleni ihmiselle, jolle negatiivinen valittaminen on harrastus, tämä viisikin päivää oli kuitenkin huima saavutus.

Näin viikkoni iloisissa merkeissä eteni:

Maanantai

1) Sain nukkua niin pitkään kuin halusin (tarkoitti puoli kahdeksaa, hah). Aion aloittaa ohjaamaan uusia tunteja maanantaiaamuisin uudella salilla, mutta se ei ole vielä auennut (ks. tiistain viimeinen iloinen asia). Olen tätä varten luopunut aiemmasta aamutunnistani, joten olen saanut vähän "armonaikaa" maanantain aamuihini.

2) Edellisen takia minulla oli aikaa aloittaa aamuni verkkaisesti tekemällä pienen joogaharjoituksen. Kroppani tuntuu aina kamalan jumiutuneelta, etenkin aamuisin, ja olen todella huomannut ison eron olooni sillä, että vähän vetreyttelen ja venyttelen ennen aamupalaa.

3) Minulla oli yksi tunti (tai oikeastaan kaksi: 30 minuuttia bodyshredia ja 30 minuuttia cxworxia) Googlella, joten pääsin ohjauksen jälkeen syömään ilmaista lounasta Googlelle. Jälkkäriksi otin brownien mukaan - todella positiivinen seikka siis.

There's no such thing as a free lunch. Paitsi silloin, kun on. Ilmaiseen lounaaseni tänä maanantaina kuului paljon kasviksia ja hiukan tofua sekä friteerattua kalaa.

4) Minulla oli aikaa mennä ostoskeskukseen keskellä arkipäivää, kun siellä ei ollut kamalaa ruuhkaa ja kun sovituskoppeihin pääsi jonottamatta.

Ostoskeskuksessa keskellä maanantain arkea.

5) Kävin lauantaina sijaistamassa bodystepin yhdellä salilla, jossa en ennen ollut käynyt, ja näin heti maanantain kunniaksi sain sähköpostiini kivan viestin salin ryhmäliikunnan managerilta. Viestissä luki näin: "Hanna - our members gave rave reviews about your bodystep class this past Saturday. They have requested to see if you have an available day to teach bodystep here in the evening." En ohjaa iltaisin, enkä valitettavasti oikein saa mahdutettua aikatauluuni uutta bodystepin kaltaista korkean intensiteetin ja impaktin tuntia, mutta voi vitsit tulin hyvälle tuulelle tästä viestistä.

Tiistai

1) Sain edelleen nukkua niin pitkään kuin halusin, sillä ensimmäinen tuntini tiistaisin on nykyään vasta 11:45am. Yleensä herään joskus seitsemän aikoihin, mutta jostain syystä tänä tiistaina kroppani herätti minut vasta hiukan ennen kahdeksaa. Luksusta!

2) Koska eka tuntini on vasta puolenpäivän aikaan, minulla oli aikaa tehdä uusi miksauslista päivän bodyattack-tunnilleni ennen tuntia. Yleensä valikoin uusia kappaleita (= kuuntelen kappaleita ja kertaan koreografiaa ja coachingia, sillä en todellakaan muista vanhojen ohjelmien koreoita noin vain ulkoa) iltapäivisin, jolloin ei kyllä yhtään huvittaisi.

3) Bodyattack-tunnillani oli hyvä osallistujamäärä. Kyseinen tunti on aina kärsinyt hiukan huonosta osallistujamäärästä (koska se on arkipäivänä keskellä päivää ja hiukan liian myöhään niille, jotka tulevat lounastauolla), ja minä tein managerini kanssa jo kerran päätöksen tunnin lopettamisesta, mutta sitten ne vähäiset osallistujat valittivat lopetuspäätöksestä ja tunti sai uuden mahdollisuuden. Suoraan sanottuna mielelläni kyllä luopuisin koko tunnista, mutta valittavien osallistujieni takia päätin tämän nyt olevan yksi positiivinen seikka päivässäni. :)

4) Olin aika väsynyt tiistaina, joten olin mielissäni, kun pääsin bodyattack- ja cxworx-tuntieni jälkeen kaupan kautta takaisin kotiin lepäämään. Oli sellainen olo, etten ole paljon mitään tehnyt, mutta jos kroppa kaipaa lepoa, sille kannattaa antaa juuri sitä. Monilla ei ole mahdollisuutta tällaiseen arkena, joten saan varmasti olla iloinen.

5) Sain tietää yhden uuden kuntosalin avajaispäivämäärän. Minulla on sovittuna tunteja tuolle salille kahtena aamuna viikossa, ja salin piti avautua jo joukuussa ja sitten tammikuussa ja sitten nyt helmikuussa... Nyt avajaispäivä on vihdoin lyöty lukkoon ja se on erittäin iloinen asia.

Keskiviikko

1) Jaksoin herätä jo 6.30 ja ehdin sekä tehdä vartin aamujoogan että syödä aamupalan istualtaan pöydän ääressä ennen kuin piti lähteä ohjaamaan aamubodyattackia. Yleensä ehdin juuri ja juuri vetää aamupalan seisaaltaan tiskialtaan edessä ennen kuin pitää jo lähteä aamuruuhkaan, joten tällainen aamu oli mukava aloitus päivään.

2) Näin kaveria iltapäivällä kahvilla ja saimme vaihdettua kuulumisia.

3) Bodyattackin 100. ohjelma on tulossa pian, ja kollegani on tehnyt meidän launching-tiimille paidat tätä suurta tapahtumaa varten. Kävin sovittamassa hänen mallikappaleitaan ja samalla osallistumassa hänen illan bodyattack-tunnilleen (mikä oli ehkä virhe, sillä olin jo ohjannut aamulla oman attack-tuntini ja myös bodypumpin). Tämä kollegani on mies ja niin loistava attackissa, etten löydä edes sanoja kuvaamaan sitä loistavuutta. Niinpä paidan sovittamisesta ja tunnista tuli ehdottomasti päiväni kohokohta.

4) Kun odottelin kollegani tunnin alkua, osallistujat näkivät minut ja yksi heistä huudahti iloisena: "Yay Hanna, are you teaching for us today?". Olen joskus sijaistanut attackia kollegalleni ja ilmeisesti tehnyt hyvää työtä, kun vastaanotto oli noin iloinen.

5) Tilaamani Birkenstockin kengät tulivat postissa. Kutsuin tämän merkin kenkien ostamista ensimmäiseksi askeleeksi kohti keski-ikäistymistä (koska kengät ovat ihan melkein terveyssandaalit), kunnes katselin kuvia netistä ja tajusin, että birkenstockit ovatkin ilmeisesti jonkinlainen trendijuttu. Olen täysin pihalla trendeistä, koska Piilaaksossa normi on flipflopit ja jumppahousut. Mutta olen siis ilmeisesti ainakin hiukan trendikäs?

Tällaiset popot hankin, mutta kiiltonahkaisena. Nämä olivat kaupassa, jossa sovitin oikeaa kokoa, ja tilasin omani sitten netistä, sillä kaupassa oli vain tylsiä värejä.

Torstai

1) Keskiviikon kahden bodyattack-tunnin ja yhden bodypumpin jälkeen aamulla herätessäni vain toinen reiteni oli hellänä. Hyvin positiivista. Olisin voinut olettaa, että molemmat. ;)

2) Minulla on vielä parin viikon ajan torstaiaamut vapaita, ja tänä torstaina näin kavereitani aamukahvittelun merkeissä. Aamukahvit kuuluvat kotirouvien luksukseen, enkä minä ole enää kotirouva, vaikka blogini nimi ja tämän postauksen yksi tagi niin edelleen sanookin. Niinpä tällainen aamuhetki tuntui suurelta luksukselta.

Aamupäivällä kahvilassa kavereiden kanssa.

3) Olen niin hyvässä asemassa, että ohjailen viikottain Googlella yhtä pumppituntia, jossa käy vain noin 4-7 osallistujaa (mikään peruskuntosali täällä ei pitäisi näin alhaisen osallistujamäärän tuntia aikataulussaan). Koska edessä on pitkä viikonloppu (nyt maanantaina on President's Day, joka on vapaapäivä monissa työpaikoissa) ja koska meneillään on myös Chinese New Year -pippalot, osa googlelaisista oli häipynyt lomailemaan jo torstaina. Niinpä kukaan ei tullut tunnilleni. Miksi tämä on positiivista? Koska minulle vapautui aikaa päästä lähtemään työpaikalta hiukan aiemmin ja menemään kauppaan ostamaan juttuja, joita tarvitsen tulevaa Meksikon matkaani varten. En valita, vaikka ikävää olikin, ettei kukaan tullut jumppaamaan. Minulle nyt kuitenkin maksetaan joka tapauksessa (joskin tämä oli eka kerta ikinä, kun olen tällaisessa tilanteessa, ja toivottavasti viimeinen).

4) Tarvikekauppareissun jälkeen hain itselleni burriton päivälliseksi. Mieheni syö usein lounaaksi burritoja ja olen aina ihmetellyt tätä ruokalajia (olen kyllä joskus ajat sitten syönyt burriton ja varmaan parikin kertaa), mutta nyt päätin kokeilla itse. Burrito maistui hyvältä, mutten ehkä silti ala syömään niitä usein, sillä jötkälemäinen ruoka ei oikein sopinut suuhuni. Kuva unohtui ottaa, sillä olin hyvin nälkäinen.

5) Mainitsin maanantain kohdalla viestistä, jonka sain siltä yhdeltä ryhmäliikunnan managerilta. Kun kerroin hänelle ohimennen ohjaavani bodystepin lisäksi paljon muitakin lajeja, hän innostui ja pyysi minua heti ohjaamaan heille myös Jillian Michaelsin bodyshredia. En taida saada tätäkään mahdutettua mihinkään, koska haluan suojella sitä, ettei ääneni taas rasitu liikaa, mutta on ihanaa tietää, että kysyntää on.

Perjantai

1) Vaikka oli pitkä viikonloppu tulossa ja se kiinalainen uusivuosikin ja aamuruuhkassa selvästi normiperjantaita hiljaisempaa, niin kaikilla tunneillani oli paljon osallistujia ja paljon energiaa.

2) Neljän eri tunnin ja kahdessa eri kaupungissa ohjaamisen jälkeen palasin kotiin puolenpäivän jälkeen ja minulla oli aikaa syödä rauhallinen lounas ja foamrollailla sekä venytellä ennen iltapäivän viidettä tuntiani.

3) Päivän viidennen tuntini jälkeen jaksoin raahata väsyneen kroppani ohjaajatuttuni joogatunnille. Tämä tunti on noin 15 minuutin ajomatkan päässä sieltä, missä ohjaan perjantaisin viimeisen tuntini, ja silti en koskaan jaksa mennä joogaamaan. Vaikka se olisi fiksua ihan senkin takia, että joogatunnin jälkeen työmatkaruuhkat kotiin ovat hiukan helpottaneet verrattuna aikaan ennen joogatuntia.

4) Joogatunnin jälkeen sain tutultani henkilökohtaista opastusta. Olen päättänyt kouluttautua ohjaamaan Les Millsin bodyflowta (Suomessa ja muualla Euroopassa tämä laji kulkee nimellä bodybalance) ja sitä varten nyt on aika opetella yhtä ja toista. Kun hyvä opettaja neuvoo kädestä pitäen, löysin tänäkin perjantai-iltani kropastani ulottuvuuksia, joita en tiennyt olevankaan.

Viime viikolla harjoittelimme Bird Posea, jonka ko. ohjaaja opetti minulle jo vuosi sitten. Lopetin silloin harjoittelun, joten nyt jouduimme aloittamaan prosessin alusta.

5) Positiivista - ei vain tässä päivässä, vaan jokaisessa päivässä - on se, että ympärilläni on ihmisiä, jotka uskovat minuun ja näkevät minussa sellaista, jota itse en näe. En ole mikään joogi, enkä varmaan koskaan olisi päättänyt nyt lähteä edes bodyflown kaltaisen ohjelman pariin, ellei tämä jooga-ohjaaja, mentorini ja eräs kolmaskin joogan ja Les Millsin tuntien ohjaaja olisi motivoinut minua jo parin vuoden ajan. Kuulemma olemukseni ja ääneni on kuin luotu myös tällaisten rauhallisten lajien ohjaamiseen. He puhuvat minulle aika-ajoin myös joogan ohjaamisesta, mutta minulla ei riitä kärsivällisyys edes pitkään joogatuntiin, saati sitten vuosikausien opetteluun ja joogan ymmärtämiseen. Positiivista on kuitenkin se, että joku sanoo minulle "YES, you can! And you will!", kun minä sanon "I can't do that".

Tänä perjantaina siirryimme asentoon, joka bodyflowssa kulkee nimellä Birds in a Basket. Asento ei nyt näytä ihan tällaiselta, haha, mutta kokeilin tätä ensimmäistä kertaa elämässäni. "I can never do that", totesin ensin, mutta parin minuutin kuluttua siitä toteamuksesta olinkin jo tässä asennossa, kiitos hyvän opettajan. Hymyilin koko kotimatkan autossa onnistumiselleni, eikä se kotimatka muuten ole ihan lyhyt.

Tällaista menoa kuului siis arkiviikkooni. En aio ottaa tavaksi positiivisten asioiden kirjaamista, mutta sen sijaan aion yrittää jatkossakin tajuta sen, miten pienistä asioista ilon voi löytää, kun vain omaa asennetta vähän korjaa.

Vähän erilainen koe-esiintyminen

Kävin edellissunnuntaina pitkästä aikaa koe-esiintymässä. Tämä oli jo viides koe-esiintymiseni, mutta poikkesi edellisistä siinä suhteessa, että tähän sisältyi myös pieni haastattelutilaisuus. Kaiken lisäksi koe-esiintyminen järjestettiin ulkona rakennustyömaan vieressä.

Koe-esiintyminen oli kuntosalille, joka on vielä vähän rakennusvaiheessa. Paikka kutsuu itseään termillä luxury club, ja siltä se esittelylehtisen perusteella vaikuttaakin. Klubista tulee löytymään esimerkiksi ainakin neljä uima-allasta (ellei enemmänkin, olen jo unohtanut), viisi ryhmäliikuntastudiota ja todella kattava aikataulu ryhmäliikuntatunteja, esimerkiksi kaikkia Les Millsin -formaatteja (en tiedä tällä alueella yhtäkään salia, joka tarjoaisi kaikkia formaatteja).

Päädyin hakemaan tälle klubille töihin, koska eräs tuttuni suositteli minua sinne. Innostuin kuullessani kattavasta Les Mills -tarjonnasta. Toivon saavani ainakin bodystep-tunnin. Käytännössä aikataulussani ei ole kauheasti tilaa uusille tunneille, sillä äänihuuliani suojellakseni minun ei kannata lisätä ohajustunteja viikkoon enempää. Tulevaisuudessa ajattelin kuitenkin tehdä mahdollisesti pieniä muutoksia aikatauluuni, jos uusia, parempia tunteja tulee tarjolle.

Koe-esiintymistilaisuus oli jännä, sillä klubille ei päässyt sisälle, koska se ei ole vielä valmis. Rekrytointiprosesseja hoidettiin rakennustyömaan vieressä olevassa parakissa, jonne on pystytetty membership office. Klubi on myynyt kuulemma jo satoja jäsenyyksiä, vaikka tarkka avaamisajankohta on hiukan epäselvä. Sisätiloja asiakkaat eivät pääse tutkimaan muuta kuin nettisivujen interaktiivisten esittelyjen kautta. Jotenkin mielenkiintoista, että joku ostaisi jäsenyyden jo tuossa vaiheessa, mutta toisaalta miksikäs ei. Avaamisajankohta ei kuulemma ole kaukana, ja rakennukset näyttivätkin jo ulkopuolelta valmiilta.

Uuden klubin rekrytointiprosessi on kovassa käynnissä. Tämä mainoskyltti oli sisällä parakissa.

Koe-esiintymisiä ei mahtunut pitämään parakissa. Me jumppasimme ulkona parakin vieressä parkkipaikan ja rakennustyömaan välissä. Oli kyllä erikoisin järjestely, johon toistaiseksi olen törmännyt. Minun piti ottaa valokuva, mutta unohdin siinä jännityksessä. Lämpöä oli yli 25 astetta eikä taivaalla pilviä. Meille oli ilmoitettu, että paikalle tuodaan katos suojaksi auringolta. Minulla oli mielessäni sellainen iso juhlien katos, mutta katos olikin pieni ja sen alle mahtui vain pari ihmistä liikkumaan. Auringossa siis pitkälti oltiin. Hyvä puoli oli se, että tuona päivänä tuuli todella kovasti. Ei siis tullut kamalan kuuma. Huono puoli oli se, että katos pysyi hädin tuskin pystyssä heinäpaalujen avulla siinä tuulessa ja tuuli lennätti heinänkorsia ympäriinsä.

Koe-esiintymisessä oli minun lisäkseni muitakin ohjaajia. Tarkemmin sanottuna 12 zumba-ohjaajaa ja sitten minä, ainoa Les Millsin edustaja. (Koe-esiintymisiä oli kolmena eri päivänä, joten muitakin LM-ohjaajia oli ollut.) Oli kohtalaisen kamala kokemus, jos nyt suoraan sanon. Minä en todellakaan ole mikään zumbaaja ja olen käynyt zumba-tunnilla vain satunnaisia kertoja pari vuotta sitten. Tällaisissa koe-esiintymisissä me ohjaajat olemme yleensä osallistujina toistemme koe-näytössä. Siinä oli varmaan 12:lla upealla zumba-ohjaajalla pokassa pitelemistä, kun minä yritin pysyä tahdissa ja tehdä liikkeitä perässä. En ole mistään ihan jäykimmästä päästä, mutta voin sanoa, etteivät nämä paikalliset kalifornialaiset, aasialaiset ja latina-amerikkalaiset zumba-ohjaajatkaan ole mitään kovin energittömiä tai pieniliikkeisiä tapauksia, haha. Itse asiassa osan energia oli niin isoa, että olin tukehtua. Liekö tunteeni taustalla ollut kulttuurieroa vai henkilökohtaisempaa syytä, en tiedä.

Onneksi jokainen ohjaaja veti vain muutaman minuutin ajan, joskin zumba-ohjaajat joutuivat ohjaamaan kahta erilaista kappaletta ja osa koe-esiintyi vielä Zumba Strong -formaattia vartenkin. Minun piti ohjata vain noin parisen minuuttia yhdestä bodyattackin ja yhdestä cxworxin kappaleesta. Muita ohjaamiani formaatteja en voinut tässä tilaisuudessa esitellä, sillä meillä ei ollut saatavilla mitään välineitä. Muutama ohjaaja koe-esiintyi zumban lisäksi joogaan ja POP-Pilatakseen. Joogamatolla hengailu asfaltin päällä ei muuten ole kiva kokemus, en suosittele kenellekään.

Koe-esiintymistilaisuuteen sisältyi siis tosiaan myös pienimuotoinen työhaastattelu. Haastattelu ei ollut koe-esiintymisiä seuraavan ryhmäliikunnan managerin kanssa, vaan ylemmän tason managerin kanssa. En stressannut itse koe-esiintymistä paljon, sillä tiesin osaavani vetää valitsemani kappaleet loistavasti, mutta haastattelua jännitin hiukan. Yhdessäkään aiemmassa koe-esiintymisessäni ei koskaan ole ollut mitään erillistä haastattelua. Muistan joskus aiemmin googlanneeni, millaisia asioita ryhmäliikunnanohjaajalta kysytään työhaastatteluissa. Vaivannäköni oli silloin turhaa, sillä minulta ei ole ikinä kysytty mitään sellaisia "työhaastattelukysymyksiä". En myöskään koskaan ennen ole tavannut koe-esiintymisissä muita managereita kuin ryhmäliikunnasta vastaavia.

Olin miettinyt mielessäni vastauksia muutamiin kysymyksiin tätä haastattelua varten, mutta turhaa se oli taas. Yleismanagerin pitämä haastattelu oli enemmänkin tämän managerin ylistyspuhetta siitä, miten hieno ja mahtava klubi he tulevat olemaan. Tapaaminen kesti ehkä vartin ja suurimman osan ajasta manageri hehkutti klubia höystettynä pepsodent-hymyllä ja kalifornialaisittain valkaistuilla hampailla. Hän kysyi minulta vain, miksi haluan juuri heille töihin ja miten olen päätynyt liikunta-alalle. Jälkimmäiseen liittyvän kertomuksen hän totesi olevan "great story". (Jos tarina ei ole tuttu, siitä pääsee lukemaan vähän täältä.) Onneksi olen kolmen vuoden Kaliforniassa asumisen aikana oppinut jo jotain turhanpäiväisestä löpöstelystä, pääsin hyvin juttelun makuun ja pystyin jopa kommentoimaan ylistyspuhetta muutamaan otteeseen omilla näkemyksilläni.

Tämä koe-esiintymistilaisuus poikkesi edellisistäni myös siinä suhteessa, ettei tulosta saanut kuulla heti. Ryhmäliikunnan manageri ja yleismanageri tekivät päätökset yhdessä muutaman päivän sisällä. En epäillyt, ettenkö tulisi valituksi, koska olen oikeasti aika hyvä valinta, jos nyt itse sanonkin. Sainkin parin päivän kuluessa sähköpostin siitä, että olin läpäissyt sekä koe-esiintymisen että yleismanagerin seulan.

Seuraava askel prosessissa on saatavuudesta ilmoittaminen. Olen ilmoittanut, mihin ajankohtiin voin ottaa tunteja. Ryhmäliikunnan manageri alkaa koostaa tuntiaikataulua, joka tosiaan vaikuttaa todella kattavalta. Jos ajankohtani mätsäävät klubin aikataulutarpeiden kanssa, rekrytointiprosessi lähtee liikkeelle. Klubi palkkaa kuulemma vain sellaisia ohjaajia, jotka voivat vetää mieluiten ainakin kaksi säännöllistä tuntia viikossa. Katsotaan, mitä minulle tarjotaan.

Johan tässä on aikaa siitä, kun hankin uuden työnantajan. Kun luovuin San Jose State Universityn kanssa solmimastani työsuhteesta viime vuonna, minulla on tällä hetkellä "vain" neljä työnantajaa.

Saavutuksia: ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaatti ja paluu BODYSTEPIN® ohjaukseen

Olen viime ja tämän viikon aikana saavuttanut kaksi asiaa, jotka ovat olleet työn alla melkein vuoden ajan: tein ja läpäisin ryhmäliikunnan ohjaajaan sertifikaattiin vaadittavan kirjallisen kokeen ja ohjasin vihdoin ja viimein Les Millsin BODYSTEP®-tunnin.

1) Aloitetaan sertifikaatin saamisesta. Läpäisin siis ryhmäliikunnan ohjaajan kansalliseen (national) sertifikaattiin vaadittavan kokeen. Olen nyt Athletics and Fitness Association of American sertifioima ryhmäliikunnan ohjaaja, tasolla Primary.

Postissa tulee jossain vaiheessa vähän hienompikin todistus, mutta näin alkuun sai tällaisen kevyen sähköisen version.

Kurssi oli itsenäisesti suoritettava nettikurssi, joka taisi maksaa vähän alle kaksisataa dollaria. Kurssiin kuului paksun kirjan lukeminen ja nettiluentojen katsominen, ei mitään käytännön tunteja. Aiheet käsittelivät esimerkiksi energiansaantia, ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa sekä tietenkin ryhmäliikunnan ohjaamista niin yleisellä tasolla kuin tarkemmalla tarkastelulla keskittyen erilaisiin tunteihin (strength training, cardio training, flexibility yms.).

Kokonaisuus oli hyvin kompakti ja enemmänkin vain pintapuolinen raapaisu aiheisiin. Kurssin olisi suorittanut noin kuukaudessa, jos olisi opiskellut joka päivä. Aikaa suorittamiseen annettiin kuitenkin vuosi. Ostin kurssini viime vuoden marraskuun lopussa, mutta aloitin lukemisen vasta tämän vuoden loppukeväästä. Alkuvuodesta en löytänyt itsestäni motivaatiota tällaisten asioiden opiskeluun ollessani sairauslomalla selkäkivun takia. Sitten kun aloitin opiskelun, etenin hyvin leppoisasti ja pidin kesällä viikkokausia taukoa. Nyt otin sitten sellaisen loppukirin ja suoritin homman pois alta ennen kuin aika loppui kesken.

Lihasten nimiä piti opetella, joskin aika pintapuolisesti. Ryhmäliikuntaa ja etenkin bodypumppia yli kaksi vuotta ohjanneelle näissä ei kyllä ollut mitään uutta.

Kurssi läpäistiin suorittamalla kirjallinen loppukoe, joka oli monivalintatesti ja joka tehtiin kotona omalla tietokoneella, mutta valvonnan alaisena. Tuo valvonta oli muuten minulle ihan uudenlainen kokemus. Valvoja oli jonkin ulkopuolisen tahon, ei kurssin järjestäjän, kautta, ja häneen otettiin videoyhteys. Hänelle piti näyttää huone ja ympäristö, jossa kokeen suoritin, mutten kyllä muuten usko, että hän yhtään tutkaili minua kokeen aikana.

Monivalintatestissä oli 100 kysymystä ja jopa 20 olisi saanut olla väärin. Minulla oli 5 väärin. Täytyy myöntää, että näin ehkä hiukan turhaa vaivaa, kun opiskelin niin tosissani ja stressasin koetta. Olisin läpäissyt testin todennäköisesti lähes lukematta jo pelkästään niillä tiedoilla, joita Les Millsin formaatteihin kouluttautuminen on minulle antanut ja myös vähän maalaisjärkeä käyttäen. Mieheni tolkutti minulle monta kertaa tässä kuukausien aikana, että "Muista, tämä on Amerikka" - viitaten esimerkiksi naurettavan helppoon ajokortin kirjalliseen testiin, jonka oikeasti läpäisee aika kevyesti vain maalaisjärkeä käyttäen. Olin kuullut myös kollegaltani AFAA:n kokeen olevan naurettavan helppo. Mutta hikke mikä hikke. Sitä paitsi opiskelin itseäni ja uraani varten, en koetta varten. Opinkin jonkin verran uusia asioita, joita voin hyödyntää. Kohtalaisen suppea kurssi tämä kuitenkin oli.

Hankin tämän sertifikaatin oikeastaan huvin vuoksi. Yksikään työnantajani ei toistaiseksi tällaista yleistä ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaattia ole minulta vaatinut, enkä tule saamaan enemmän palkkaa. Periaatteessa yksi työnantajani on vaatinut jonkinlaista sertifikaattia, asia on kirjattu työsopimukseeni, mutta minut palkattiin kuitenkin ilman, eikä kukaan ole koskaan kysellyt sertifikaatin perään jälkikäteen. Minä olen siis aiemmin kouluttautunut ohjaamaan vain tiettyjä Les Millsin formaatteja; en saisi ohjata mitään itse tekemiäni tunteja, ns. freestyle-tunteja. En itse asiassa tiedä, saisinko ohjata sellaisia tämänkään sertifikaatin turvin - tämä maa kun on täynnä erilaisia sertifikaatteja tähän alaan. En kyllä osaisikaan tehdä omaa tuntia tämän kurssin perusteella, oli se sen verran suppea. Laajempiakin kursseja on tarjolla, ja ehkä joskus tulevaisuudessa kouluttaudun vielä lisää.

Kuten yllä olevasta todistuksesta näkyy, tämä sertifikaatti ei ole voimassa ikuisuutta, vaan vaatii ylläpitoa. Tulevaisuudessa pitää opiskella tietty määrä kahden vuoden välein, jotta pysyy sertifioituneena ohjaajana. Onneksi ainakin Les Millsin tapahtumiin osallistuminen lasketaan opiskeluksi.

Onpahan hoidettu. Olen nyt AFAA Certified.

2) Ja sitten Les Millsiin ja BODYSTEP-aiheeseen. Tänään sunnuntaina ohjasin elämäni ensimmäisen bodystep-tunnin oikeille osallistujille. Jee! Kouluttauduin ohjaamaan tätä formaattia yli vuosi sitten, mutta erinäisten terveyshankaluuksien takia ohjaaminen jäi. En ole koskaan ohjannut tuntia sen jälkeen, kun ohjasin sertifiointivideotani varten kavereilleni ja tutuilleni viime vuoden kesällä. Tässä reilun vuoden aikana olen muutaman kerran miettinyt, pitäisikö minun vain luopua sertifikaatistani (sitä ylläpitääkseen pitää maksaa uudesta ohjelmasta 4 krt/vuosi), koska BS-tunteja ei pahemmin ole tarjolla tällä alueella. En koskaan voinut edes sijaistaa, sillä en opetellut uusia ohjelmia ja vähän kuin putosin rutiinista pois. Olen kuitenkin pitänyt sertifikaatistani kiinni, ja nyt vihdoin ja viimein oli aika yrittää, josko minusta kuoriutuisi bodystepin ohjaaja.

Tänään aamulla ennen tuntiani. Mitäs muuta sitä Piilaaksossa kuvaisi kuin parkkipaikkoja? Täällä oli muuten tänään mukava lokakuinen ilma: 28 astetta lämmintä. Metsäpalojen savut tuntuvat vielä joissain paikoissa, mutta itse en ole viettänyt aikaa ulkona, enkä pahemmin ole huomannut mitään. 

Ja löytyihän minusta kunnon steppaaja! Viime maanantaina kävin vierailemassa yhden toisen ohjaajan tunnilla ohjaamassa puolet kappaleista ja tänään sunnuntaina ohjasin oman tunnin. Tunti meni hyvin ja olin kyllä aivan fiiliksissä. Ihanaa stepata! Bodystep on minulle oikeastaan aika uusi laji: kävin kahdella BS-tunnilla, rakastuin lajiin ja lähdin heti kouluttautumaan ohjaajaksi käymättä muilla tunneilla. Vuoden tauko kouluttautumisesta ei antanut parasta lähtökohtaa lähteä ohjaamaan tuntia tässä kohtaa, mutta olen varmaan synnynnäinen steppaaja, sillä pääsin kuvioihin kiinni kohtalaisen helposti. Hiukan itsenäistä harjoittelua ja tekniikan hiomista ja olin valmis ohjaamaan. Olen jo niin rutinoitunut ohjaaja, että opin sanallisen ohjauksen todella nopeasti.

Fiksu ihminen olisi ehkä ottanut kuvan vain tuosta mainostaulusta, jottei tarvitsisi tehdä näitä mustapäitä.

Minulla ei edelleenkään ole omaa viikottaista bodystep-tuntia, vaan ohjaan yhtä tuntia 1-2 kertaa kuukaudessa. Tunti on normaalisti freestyle-step-tunti, ja minä käyn ohjaamassa bodysteppia, joka on kyllä aivan erilaista näiden täkäläisten freestyle-steppien kanssa. Katsotaan, miten alkaa luistaa, sekä minulta että osallistujilta. Toiveissani on saada ainakin yksi vakituinen BS-viikkotunti, jotta pääsisin kunnon rutiiniin tämän lajin kanssa. Saisin tunnin varmaan tältä salilta, jossa ohjaan nyt pari kertaa kuukaudessa, mutta valitettavasti sali sijaitsee Palo Altossa, jonne en voi ajaa arkisin ruuhka-aikoina, ja ei-ruuhka-ajat kalenterissani ovat jo buukattuja muille tunneille.

Challengeeni viime viikolla ilmestynyt cheat meal toistui tänään. Valitsin poke bowlin, ehdottoman lempparini! Ruokaahan tuossa on vaikka kuinka paljon, mutta kaipa silti kohtalaisen terveellisestä päästä, jos nyt ajatellaan ravintola- ja take away -ruokia. Ennen annosta vedettiin 20 minuutin oma HIIT-treeni. Pidin muuten eilen lauantaina ihan kokonaisen lepopäivän, tiedoksi huolestuneille. ;)

Tällaista on siis kuulunut viime aikoina. Toivottavasti kaikilla on ollut hauska viikonloppu!

Ryhmäliikunnanohjaajan ja liikuntahaasteessa elävän maanantai näyttää esimerkiksi tällaiselta

Monissa blogeissa näkyy aika ajoin postauksia, joissa seurataan kirjoittajan arkipäivää kellon tarkkuudella. Siitä huolimatta, että tykkään itse lukea tuollaisia postauksia (ihmisten arki on mielenkiintoista!) muiden blogeista, en ole pitänyt omaa arkeani niin ihmeellisenä, että olisin tehnyt samanlaisia postauksia.

Tänään päätin kuitenkin kertoa, millaiselta jumppaohjaajan ja liikuntahaasteessa elävän maanantai saattaa näyttää. Joskus esimerkiksi tällaiselta:

Herätyskelloni olisi ollut soimassa aamulla kello 5:45am, muistuttamassa minua siitä, että pitäisi mennä kotitalon kuntosalille hoitamaan haasteeseeni kuuluva cardio-treeni pois alta. Mitään syytä herätykselle ei tänään ollut, sillä olin heräillä jo viiden jälkeen. Takana on noin 5 tunnin yöunet, jotka ovat katkenneet kerran vessareissuun. Ei siis mikään paras lähtökohta nousta ylös liikkumaan, mutta haluan hoitaa treenin pois alta, sillä myöhemmin päivällä minulla ei ole aikaa ja illalla en jaksa. Nousen sängystä hiukan puoli kuuden jälkeen.

Vedän jumppakamat nopsasti päälle, avaan hiukan kehoani foam rollerilla ja lähden ulos ovesta. Kuntosalille päästäkseni minun pitää kävellä pihan poikki ja sen takia vedän ylleni kevyen pitkähihaisen, sillä inhoan kylmyyttä. Vaikka mittari näyttää 14 astetta, Pohjois-Kalifornian aamukuuden hämäryys on oikeasti aika vilpoinen, vaikka ehkä Suomen lokakuuta tällä hetkellä elävä ei sitä uskokaan. 

Matka kuntosalille vie sisäpihan poikki. Kukaan ei ole uimassa aamulla kuudelta. Sen sijaan kuntosalilla oli minun lisäkseni kaksi muutakin ihmistä vetämässä aerobista. Olin tänään siellä kolmannen maanantain putkeen samaan aikaan ja kahdella edellisellä kerralla siellä on ollut ne kaksi täysin samaa ihmistä. 

Olen valinnut aamuaerobiseksi liikuntahetkekseni spinningpyörän polkemisen. En ole koskaan tykännyt sisäpyöräilystä, mutta olen nyt yrittänyt antaa sille mahdollisuuden. Se ei aiheuta impaktia alaselkääni, kuten juoksumatolla juokseminen aiheuttaisi. Asento pyöräilyssä ei tietenkään ole paras alaselän kannalta, mutta koitan elää. Ulkona olo voisi tehdä hyvää, mutta en oikein voi juosta sielläkään, eikä kävely nosta sykettäni mielestäni tarpeeksi ylös tätä treeniä ajatellen. 

Kotitalomme kuntosalilla on cycle room. Siellä on aika ajoin ohjattuja tunteja. En ole eläissäni käynyt, eivätkä ne kyllä olisi edes ilmaisia.

Alhaalla salin puolella on lisää cardiovälineitä. En tajua, miksi salillamme on panostettu moniin juoksumattoihin, pyöriin ja steppereihin lihaskuntolaitteiden sijasta. 

Valitsen Youtubesta jonkun kohtalaisen kämäisen cycling-videon, joka kestää 30 minuuttia. Kokeilin tänään aamupyöräilyä kolmatta kertaa ja kolmannen erilaisen Youtubesta löytyvän videon voimin. Ne kaksi edellistä (enemmän HIIT-tyylisiä) olivat kamalan teennäisiä, enkä voisi kuvitella käyväni niitä uudestaan lävitse. Tubessa on mielestäni hyvin kaikenmaailman jumppavideoita, mutta jostain syystä en ole onnistunut löytämään hyvää cycling-videota... (Vinkkejä?)

En ole mikään haka sisäpyöräilyssä, enkä oikein jaksa pysyä videon tahdissa. Haasteeni cardiotreenin minimiaika on 30 minuuttia, ja jaksan juuri sen. Eikä pidempään olisi kyllä aikaakaan, sillä minun pitää mennä töihin. 

Pimeys katoaa täältä aamuisin nopeasti. Seiskan aikaan oli jo valaistunut. 

Hiukan ennen seitsemään palaan asuntooni, otan pikasuihkun, vedän päälle uudet jumppavaatteet, venytän hiukan jalkojani, keitän kahvia ja syön aamupalaa. En näköjään ottanut valokuvaa mistään. Aamupalani oli egg cupcake: munan valkuaisia, lehtikaalia, selleriä ja kesäkurpitsaa paistettuna uunissa muffinssivuoassa - valmistin ne eilen. Muffinin sivuun toinen kasa samoja vihanneksia kuin muffinissa jo on. Syön ja selaan uutisia (voi Las Vegas ja joukkoampumiset sentään). Tarkkailen samalla vähän liikennetilannetta navigaattorista. Minulla on bodypump-tunti Mountain Viewssa puoli kymmeneltä. Viime viikolla olin lähes myöhässä pahan aamuruuhkajumin takia, enkä halua olla myöhässä kahta viikkoa putkeen. Kun kello alkaa lähentyä kahdeksaa, navigaattori näyttää moottoritiet jo pitkälti punaisella ilmoittamassa siitä, että ruuhkaa ja jumeja on. Matkaa minulla on vajaa 20 kilometriä, mutta lähden yleensä vähintään 50 minuuttia ennen tuntini alkua. Yleensä matka vie 30-40 minuuttia. Tänään lähdin jopa vähän aikaisemmin, jotta varmasti ehtisin ja olinkin paikalla hyvissä ajoin.

Jono motarin liittymään. Tänään olin tässä vain ehkä jonkun reilun 5 minuuttia. Viime viikolla varmaan melkein vartin. 

Ohjaan tälle ryhmälle ensimmäistä kertaa bodypumpin 103-ohjelman. Kyykkyybiisi saa jotkut kadottamaan hymynsä, hah. Samoin ojentaja-biisi (se on kyllä aika armoton!). Jostain syystä Justin Bieberin Let me love you -hauisbiisi saa osan laulamaan ääneen... Noh, hyvä että tykkäävät. Askelkyykkybiisi nyt odotetusti saa ihmisissä aikaan voimakkaita reaktioita. Nautin sen ohjaamisesta, sillä tiesin, että 32:n bottom-half pulsen (miksi tätä kutsutaan Suomen pumppitunneilla?) esiin tuominen on rajua monelle perusjumpparille. Tuntini menee hyvin ja nautin ohjaamisesta, vaikka lyhyet yöunet ja pyörällä solkkaaminen painaakin päälle jo tässä vaiheessa. 

Tuntini jälkeen vedän nopeasti vatsaani vähän steel cut -kauraa ja munan valkuaisista tehtyä mössöä, kirjaan tuntini kuntosalin järjestelmään palkkani saadakseni ja sitten siirryn lihaskuntolaitteiden ja vapaiden painojen puolelle. Ei muuta kuin omaa treeniä tekemään taas! 

Bodypumpin ohjaaminen ei ole mikään minun treenini, vaan treenaan omat juttuni tunnin jälkeen. Tai siis treenaan nyt, kun haasteeni niin käskee. Normaalisti paneutuisin kehonhuoltoon ja foam rollaisin. Tykkään itse asiassa enemmän tästä lihaskunnon jynssäämisestä. PS. Nuo painot ovat muuten ihan paunoissa, eivät kiloissa, hih. 

Maanantaisin haasteessani treenataan selkää. Minulla on vajaa 60 minuuttia aikaa ennen kuin joudun lähtemään seuraavalle tunnilleni. Liikun ehkä liian hitaasti ja aikani loppuu lähes kesken. Menee jopa vähän hosumiseksi. Varttia vaille kaksitoista ryntään parkkipaikalle autolleni, vedän esiin takaluukun coolerista perunapussin (haasteeni mukaan heti salitreenin jälkeen pitää syödä perunaa) ja lähden ajamaan kohti seuraavaa työpaikkaani, Googlea, jossa ohjaan bodyshredin ja cxworxin puoleltapäivin. 

En siinä kiireen keskellä ehtinyt kuvata perunoitani, mutta tämä kuva on parin viikon takaa ja kiteyttää tilanteeni: uunissa kypsennettyjä perunaviipaleita kevyillä mausteilla (ei suolaa, ei öljyä). Tällä kertaa jouduin syömään ne samalla, kun ajoin autoa. Onneksi niitä on helppo syödä ja tarvitsee vain yhden käden, sitäkin vain välillä. 

Googlen kampus on onneksi lähellä, mutta lähdin hitusen liian myöhään ja olen jumppasalissa 12:01pm, kun tunnin pitäisi alkaa tasalta. Hups. Kukaan ei yleensä ole ajoissa näillä tunneilla; normaalisti minä odottelen kiireisiä googlelaisia. Tänään totta kai minua odottaa neljä ihmistä. Ei hyvä. Pyytelen anteeksi, mutta kukaan ei tunnu olevan kovin kiireinen tänä maanantaipäivänä. Tosin paikalla on vain 7 ihmistä, normaalin noin 12-15 sijaan. 

Vaikka söin salitreenini jälkeen perunani autossa, vetoni alkaa loppua ohjatessani. Onneksi osaan fake it 'till you make it -linjan, enkä anna oman fiilikseni vaikuttaa ohjaukseeni. Bodyshredin ja cxworxin päätyttyä hoipertelen takaisin autolleni ja suhautan kotiin. Piti ottaa valokuvia, mutta unohdin. En ole muuten saanut nauttia Googlen lounaista kahteen kuukauteen haasteeni takia - tavallisesti menisin tuntieni jälkeen syömään viereiseen ravintolaan ilmaisen lounaan.

Nykyään syön vain kotona. Tällaista oli tänään. En muista, milloin olisin syönyt punaista lihaa kotona (paitsi satunnaista naudan jauhelihaa), mutta nyt koitin sen ikuisen kanan, kalkkunan ja kalan tilalle vähän lihaa, sillä haasteeni ruokavalioon sisältyy mahdollisuus syödä vähän vähärasvaista, punaista lihaa. Tässä on London Broil -nimellä löytyvää nautaa (ei mitään hajua, mitä se on suomeksi) sekä sipulia, purjoa ja paprikaa. 

Googlen ruoan sijaan väkerrän kotona kasaan proteiinia, vähän hiilareita ja vihanneksia ja vedän ruokani nopeasti samalla Facebookia ja taas uutisia selaillen. Sitten vedän päälle bikinit, levitän aurinkorasvaa ja suuntaan uima-altaalle. En suinkaan rentoutumaan, vaan opiskelemaan. Minulla on ollut melkein vuosi aikaa suorittaa ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaatti. Homma on kerta toisensa jälkeen jäänyt, ja nyt kun vuosi on kulumassa umpeen marraskuun lopussa, otan tällaista paniikkimaista loppukiriä.

Tämäkin kuva on viime viikolta. Tänään oli sama meininki, miinus kahvi. Olin viime viikolla niin väsynyt, että oli pakko vetää Starbucksin jääkahvia (mustana, ilman makeutuksia - lisäsin itse kotona vähän mantelimaitoa), jotta jaksaisin opiskella. Tänään sinnittelin ilman.

Vaikka lokakuu juuri alkoi, täällä on vielä lämpöä. Tänäänkin oli kunnolla yli 20 astetta ja altaalla oli juuri sopiva. Aurinko tosin paistaa iltapäivästä jo aika matalalta ja jouduin vaihtamaan paikkaani kolme kertaa parin tunnin aikana, jotten jäisi asuintalojen luomaan varjoon. Kahden tunnin luku-urakan jälkeen hengasin hetken porealtaassa ja sitten palasin kotiin. Tein 30 minuutin mobility- ja venyttelyjumpan Youtubesta ja sitten söin taas. Olikin jo kaamea nälkä! Naudan lihaa ei riittänyt enää yhteen annokseen, joten jouduin tekemään emävirheen ja ottamaan lihan vierelle kanaa. Oheen taas vähän hiilareita ja iso kasa vihanneksia. Tuo annos ei todellakaan ansainnut valokuvaa. 

Syömisen jälkeen aloin kirjoittaa tätä postausta. Osa valokuvista on tosiaan viime viikolta, sillä minun piti tehdä tämä postaus jo silloin, mutta se jäi (viime maanantaini oli lähes täysin samanlainen kuin tänään, sillä erotuksella, että kävin kiropraktikolla altailun ja opiskelun sijasta). Kirjoittaessani vedin tässä hiukan samalla vielä lisää vihanneksia, vaikka haasteeni sallima kourallinen tuli kyllä jo täyteen ruoka-annoksen yhteydessä. Noh, vihanneksia tuskin voi syödä liikaa. 

Nyt kello on jo puoli kahdeksan. Pitäisi mennä suihkuun (ihossani haisee kloori, hyi) ja kohta olisi jälleen aika syödä uudelleen. En malta odottaa.

Huomenna samanlainen rumba käynnistyy uudelleen: aamulla on taas herätys ennen kuutta, edessä oma salitreeni (vuorossa rintalihakset) ja heti sen perään HIIT-treeni (yäk apua!) ja sen jälkeen bodyattackin ja cxworxin ohjaus. Ja lisää opiskelua. 

Joskus viikonloppuisinkin vain mennään

Minun viikonloppuni on mennyt siten, että olen ollut koko ajan liikkeellä. Sinänsä menot ovat olleet mukavia, mutta kaipaisin kyllä hetken rauhoittumista ja pysähtymisen tunnetta viikonloppuihini. Etenkin kun 90 Days Challengeni on edennyt pisteeseen, jossa salitreenien lisäksi tehdään cardio- ja HIIT-treenejä lähes päivittäin. Kun omat ohjaukseni luetaan mukaan, liikuntatunteja alkaa kertyä nyt karkeasti laskettuna 18-19 tuntia viikossa. Hiukan väsyttää siis.

Lauantaina heti aamusta minun piti valmistaa vähän ruokaa. Onneksi sain sentään viettää pitkän ja rauhaisan aamiaishetken. Sitten oli vuorossa kauneudenhoitoa kulmien ja ripsien värjäyksen muodossa. Värjäyksen jälkeen takaisin kotiin syömään sitä ruokaa. Syömisen ja pienen sulattelun jälkeen oli aika suunnata kuntosalille tekemään haasteeseeni kuuluva jalkatreeni. Tällä kertaa vedettiin esimerkiksi 5 kertaa sata jalkaprässiä ja jokaisen sadan toiston välissä aina hyppysetti. Vieressäni paljon rautaa penkistä työntävä karju tutki menoani selvästi peilin kautta ja lopulta kommentoikin, että näyttää aika rankalta puuhalta. Olihan siinä työntämistä, puskemista ja sisäistä motivaatiokarjuntaa havaittavissa.

Kun jalat olivat noiden ja muutaman muunkin harjoituksen ja setin jälkeen nuudeleina, minun piti vielä vähän kiriä haastetta kiinni cardio-treenin osalta. Tarkoitus oli saada cardiotreeni perjantaihin, mutta kun olin silloin herännyt joskus aamuviiden jälkeen, tehnyt oman 1,5 tunnin salitreenin ja sen jälkeen päivän aikana ohjannut kolme ja puoli tuntia, oli pakko luovuttaa sen aerobisen osalta - en vain saanut sitä mahtumaan päivääni ilman, että olisin kuollut väsymykseen. Täytyy kyllä sanoa, ettei kuntopyörän polkeminen (jonka valitsin cardiokseni, vaikken ole mikään sisäpyöräilijä) lauantainakaan innostanut sen jalkatreenin jälkeen, mutta sain sentään hiukan irvistettyä menemään. Sen jälkeen nopeasti takaisin kotiin, jossa vuorossa oli lisää kokkausta (!) ja syömistä. Sitten taas ulos ovesta ja nopea autoilu hierontaan. Siellä sentään sai rentoutua, joskin kroppani lisäksi mieleni käy nyt hiukan ylikierroksilla ja olisi kaivannut erillisen, oman hieronnan.

Kun pääsin hieronnasta kotiin, oli jo ihan ilta. Lisää syömistä. Venyttelyä. Sitten pitikin mennä nukkumaan, sillä sunnuntaina oli edessä aamukuuden herätys. En edes päässyt sänkyyn aikaisin, taisi mennä melkein yhteentoista. Herätyskello olisi soinut kuudelta, mutta totta kai kehoni ja mieleni oli jo puoli kuudelta sitä mieltä, että on aika herätä.

Kello 6:20 sunnuntaina aamulla näytti tältä. Yksi muukin naapuri oli valoista päätellen hereillä. 

Tänään sunnuntaina oli vuorossa Les Millsin Mini Quarterly. Suomalaiset LM-ohjaajat taitavat tuntea tällaiset tapahtumat nimellä jatkokoulutus. Kyseessä on uusiin, muutaman viikon päästä käyttöön tuleviin ohjelmiin liittyvä koulutus. Mini Quarterlyja järjestetään täällä Bay Arealla joskus uusien ohjelmien yhteydessä, muttei aina, eikä todellakaan neljää kertaa vuodessa (jolloin uudet ohjelmat aina ilmestyvät). Olen käynyt tällaisessa vain kerran aiemmin ja kirjoittanut siitä täällä. Mini Quarterlyt eivät ole pakollisia meille usalaisille ohjaajille. Suomessa jatkokoulutukset ovat ilmeisesti ohjaajille pakollisia muutaman kerran vuodessa (?).

Sunnuntaiaamun hiljainen liikenne on parhautta.

Osallistuin bodypumpin 103-ohjelman ja cxworxin 28-ohjelman koulutuksiin. Bodyattackia ei ollut tarjolla, sillä se ei ole niin suosittu laji täällä päin. Olen erityisen ihastunut moneen bodypump 103:n kappaleeseen, mutta sitäkin enemmän olen rakastunut cxworx 28:n koko musiikkilistaan. Ja huhheijaa, että on myös hyvä treeni siinä! En vain voi ylistää cxworxia tarpeeksi. Se yllättää jokainen kerta. Aina kun luulee hallitsevansa jotain, seuraava ohjelma lyö melkein jalat alta. Loistoformaatti.

En ole aina näin värikoordinoitu, mutta tänään vahingossa onnistui. Les Millsin vaatteita totta kai (miinus kengät). 

Minulla oli aikaa tulla bodypumpin ja cxworxin välissä kotiin, sillä niiden keskellä oli muiden LM-formaattien koulutuksia, enkä halunnut osallistua yhteenkään ylimääräiseen tuntiin (sitä paitsi se olisi maksanut lisää). En kuitenkaan saanut viettää mitään rauhallisia paria tuntia kotona, sillä kun tiesin, että pitää uudestaan lähteä, kotona vietetty aika meni sellaisissa lievissä lähtöfiiliksissä. Ei siis pysähtymisen tunnetta.

Puoli kuudelta illalla olin taas kotona ja oli aika syödä. Samalla väkersin nopeasti teille tätä luettavaa. Sitten uitin itseäni vähän aikaa kylpyammeessamme Epsom-suolassa, jota ostin jokin aika sitten, sillä jotkut vannovat sen nimeen lihasten rentouttamisessa. Kokeilin nyt toista kertaa, enkä menisi vielä vannomaan mitään. En ole myöskään ihan vakuuttunut siitä, että tällaiset apartmenteissa olevat kylpyammeet olisi tarkoitettu kylpemiseen. Tai ei ainakaan meidän oma (tosin kaipa nuo ovat jotain standardi-kokoa?). Minä olen 160 cm pitkä ja mahdun ammeeseen vain jotenkuten, eikä asento välttämättä ole kaikkein rentouttavin. En nyt ehkä muutoinkaan ota kylpemistä tavaksi (tämä oli siis toinen kerta täällä asuessa), sillä vaikka Kaliforniaa vaivaava virallinen kuivuus onkin ohitse, onhan kylpeminen aika vettävievää puuhaa, kun kuitenkin suihkutellakin pitäisi.

Liian intiimi kuva blogiin? :D Jalkani ovat muuten tuollaisilla pienillä mustelmilla foam rollauksen takia. Hierojani hiukan ihmetteli, mitä olen tehnyt. 

Illan päätteeksi venyttelin vielä hiukan, hoidin pari asiaa ja söin lisää. Haaveilin aikaisesta nukkumaanmenosta, mutta ei näytä siltä, sillä kello on jo yli yhdeksän.

Tämä viikonloppu oli siis tällainen tehokkuus. Jos jotakuta säälittää aviomieheni, jonka vaimo vain tulee ja menee, niin tiedoksi, että mieheni teki töitä koko viikonlopun. Olemme siis nykyään aika kiireistä sakkia näköjään.

Se 90 Days Challengeni sujuu muuten hyvin. Tänään oli päivä numero 35. Melkein joka päivä minun on ollut tarkoitus kirjoittaa uudesta ruokavaliosta ja fiiliksistäni, mutta kaikkien liikuntatuntien, meal preppauksen, kehonhuollon, ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaattia varten opiskelun ja uusien koreografioiden opiskelun ohella ja ihan vain yleisen elämänkin vallitessa en ole ehtinyt enkä jaksanut. Palaan kyllä asiaan vielä.