Kiitollisia ollaan

Jälleen on yksi Thanksgiving takana ja Black Friday ohitettu. Meidän kiitospäivärutiinit ovat näköjään pysyneet samoina vuodesta toiseen. Viime vuonna totesin, että voisin hyvin vain linkata edellisvuoden postauksen, sillä meininki oli aika samanlaista. Sama tilanne on nyt. Kiitospäiviin kuuluu minulla aina olennaisesti omat treenit aamulla kotitalomme kuntosalilla, sillä ohjauksia minulla ei ole, perään paljon kehonhuoltoa ja sitten mies mukana kavereiden luokse naapuritaloon viettämään Friendsgivingia eli kiitospäivää ystävien kanssa.

Tänä vuonna meille tarjoiltiin kokonaisen linnun sijaan kalkkunankoipia. Oikein hyviä! Kuten oli myös maissileipä ja saksalainen ruisleipä. Kuvasta puuttuvat salaatit ja muut. Lautanen aina puoliksi täyteen vihanneksia, oli kiitospäivä tai ei, niin hyvä tulee. :)

Edellisvuosista poiketen minulla oli tänä vuonna myös Black Friday vapaa ohjauksista. Minun piti kyllä ohjata omat aamutuntini normaalisti. Mutta koska Piilaaksossa satoi yhden päivän aikana eli keskiviikkona, kuntosalin katto alkoi vuotaa torstaina. Tervetuloa vanhoihin kalifornialaisiin rakennuksiin! (Tuon saman salin katto vuosi muuten myös alkuvuodesta, kun satoi.) Perjantain tuntini siis peruttiin, sillä tietenkään vesivahinkoa ei saatu korjattua kiitospäivänä.

Ruokakooma torstaina. Sama meno jatkui toki perjantainakin.

En ollut tuntieni peruutuksesta kovinkaan pahoillani, sillä savusta rasittuneet äänihuuleni kaipaavat lepoa. Laitoin kuitenkin kiitospäiväherkuttelut tehokkaaseen käyttöön ja ajelin toiselle kuntosalille tekemään pitkän jalkatreenin salin puolella. Sen jälkeen kelpasi lähteä siihen jo myöskin perinteeksi muodostuneeseen Friendsgiving Vol. 2 -herkutteluun eli syömään kiitospäivältä jääneet tähteet. San Jose Sharksien peli tuli katsottua siinä ohella, enkä minä muuten koskaan katso jääkiekkoa televisiosta.

Tänä vuonna Friendsgiving oli kyllä hiukan haikea, sillä tämä Suomi-porukka, jossa olemme viime vuosina kiitospäivät viettäneet, ei enää ensi vuonna pääse kokoontumaan samanlaisena. Yksi jäsenistämme muuttaa nimittäin takaisin Suomeen. Hän on mieheni työkaveri, joka muutti Piilaaksoon samaan aikaan meidän kanssamme. Luonnollisesti siis hänen päätöksensä muuttaa takaisin kolahtaa. Mutta ei siitä nyt enempää.

Tänä vuonna olimme kiitollisia siitä puhtaasta hengitysilmasta ja sateesta, jota tuli mustan perjantain kunniaksi lisää. Niin ja totta kai hyvästä ruoasta, jota meidän ei taaskaan tarvinnut tehdä itse. Kiitos kokkaajille ja järjestäjille!

Kiitospäivän aamuna näkyi tällainen ihme - sininen taivas! Sitä ei ollutkaan näkynyt pariin viikkoon kaiken savun takaa. 

Huomenna lauantaina koittaa arki sen suhteen, että ohjaan taas tavalliseen tapaan aamupäivän bodyflow-tuntini. Mutta onhan tämä fiilis tässä nyt ihan se, että viikonloppuja tulee kaksi kertaa putkeen. Kiitollisina kai siitäkin saa olla.

Ulkosuomalaisen joulu ainakin alkaa ajoissa - ruoan hamstraamisen suhteen

Joulu alkaa joka vuosi entistä enemmän ajoissa, muistan äitini joskus sanoneen Suomessa. Joulukamat ilmestyvät kauppojen hyllyille jo marraskuussa ja marketeissa alkavat soida joulun pilipalimusiikit. Täällä Piilaaksossa joulun merkkejä on näkynyt kaupoissa jo hetken, mutta Thanksgiving on hiukan rajoittanut joulun tunkua markkinoille. USA:ssa joulutohinat lähtevätkin käyntiin sekunnissa heti kiitospäivän jälkeen. Ja oikeasti sekunnilla tarkoitan sekuntia: joulutavaroiden määrä marketeissa eskaloituu kiitospäivän ja Black Fridayn jälkeisenä yönä, jolloin työntekijät ilmeisesti siivoavat pois loputkin kiitospäivän koristeet ja nostavat tilalle joulun; kiitospäivän jälkeinen viikonloppu on suosittu ajankohta ostaa joulukuusi (ja jo nyt puhutaan kuusien loppumisesta?! Kuusien kasvatuksessa lienee ollut huono sato jossain päin...?) ja kuusi koristellaan heti paikoilleen (olen seonnut laskuissa siitä, kuinka monta koristellun kuusen kuvaa näin viime viikonlopun aikana Facebookkini uutisvirrassa); ja joulukuusen lisäksi amerikkalaiset nostavat esiin muutkin joulukoristeensa ja -valonsa vissiinkin sillä energialla, jota ylenpalttisesta kalkkunan syömisestä on saatu (esimerkiksi meidän ovinaapurimme syksyinen ovikranssi vaihtui Black Fridayn jälkeisenä yönä joulukranssiin kuin taikaiskusta, ja olen kuullut ihmisten virittävän niitä amerikkalaisten övereitä jouluvaloja talojensa pihoihin keskellä yötä).

Vaikka minun joulufiilistelyni käynnistyi autossani jo viikko ennen kiitospäivää, kun eräs paikallinen radiokanava muuttui joululauluja soittavaksi kanavaksi (vuoteni kohokohta - rakastan joululauluja!), en silti missään nimessä kykenisi laittamaan joulukuusta esille ihan vielä. Viime vuonna meillä taisi olla yksi joulukoriste tässä vaiheessa, samoin edellisvuonna, mutta nyt ei ole kyllä sitäkään vähää vielä, koska on vähän laiskottanut.

Piilaakson säät ovat viilenneet 20 asteeseen ja alle, mutta viime viikonloppuna oli 26 astetta päivällä. Nautimme lämmöstä kävelylenkillä mieheni kanssa. Värit ovat enemmänkin syksyisiä kuin jouluisia. 

Sanoisin, että näyttää syyskuulta eikä ihan juuri joulukuun alulta.

Ulkosuomalainen ei kuitenkaan voi olla miettimättä joulua vakavasti tässä kohtaa. Jos nimittäin haluaa jotain Suomesta tuttuja jouluherkkuja, ne on joko pitänyt hamstrata itselleeen jo pari viikkoa sitten tai viimeistään tässä kohtaa. Piparit, glögit, luumuhillot ja joulukinkut ovat itsestäänselviä asioita Suomessa asuville, mutta eihän sellaisia täältä noin vain saa (ellei halua itse tehdä tietenkin).

Luumuhillon tilasin jo viikkoja sitten netistä (sitä saisi ehkä parista kaupastakin, mutten jaksanut mennä etsimään, ja vaikka sen tekeminen itse olisi helppoa, en jaksa sitäkään). Joulutorttuihin sopivaa voitaikinaa sentään onneksi saa vuoden ympäri perusruokakaupoista; tosin en ole omaani vielä ostanut. Glögit ja piparit ostin viikko sitten World Market -nimisestä kaupasta, joka myy esimerkiksi erilaisia eurooppalaisia tuotteita. Suomalainen kaverini totesi minun olevan liikkeellä hirveän ajoissa joulun herkkujen kanssa, mutta kokemuksesta tiedän, ettei glögipulloja ja piparipaketteja välttämättä olisi enää jäljellä pitkään (tai ainakin niiden perässä pitäisi juosta, kuten tein viime vuonna, kun jouduin käymään kahden eri kaupungin World Marketissa etsimässä). Suklaakonvehdeista saa täällä vain uneksia, harmi kyllä. Tosin jonkinlaisia suklaakonvehteja saisi ehkä Ikeasta, ja toki jos kelpuuttaisi vaikka jonkinlaiset saksalaiset konvehdit, niin niitä olisi kyllä tyrkyllä.

Tarpeelliset jouluherkut. Tuli kotoinen olo, kun ruotsalaisessa piparipaketissa oli isolla suomeakin. Tätä glögiä mainostettiin termillä Scandinavian winter drink.

Eilen kävimme mieheni kanssa tilaamassa jouluun myös kinkun. Suomalaista perinteistä harmaasuolattua joulukinkkua vastaa täällä kuulemma Swedish Ham, jota ei todellakaan myydä perusruokakaupoissa. Piilaaksossa on muutama lihakauppa, joka tarjoaa Swedish Hamia, mutta tilaus pitää tehdä hyvissä ajoin ennen joulua. Viime vuonna en tiennyt tällaisesta mahdollisuudesta, mutta tänä vuonna muistin viime vuonna oppimani. Tilauslistassa näkyikin jo monta nimeä ennen kuin sinne rustattiin minun nimeni. Kinkku on nyt siis tilattuna. Saa nähdä, mitä sieltä sitten tulee.

Lihakaupasta löytyisi myös herkkuja, kuten Mozartin kuulia ja After Eightteja (!). Harmi, etteivät ole koskaan kuuluneet minun lemppareihini. 

Seuraava stressin aihe onkin graavattu lohi. Ostin Ikean tarjoamia pakasteita viime vuonna todella ajoissa, mutta nyt ei ole ollut asiaa Ikean suuntaan. Muutamassa ruokakaupassa olen nähnyt graavattua lohta myynnissä, joten täytyy toivoa, että joulunkin aikaan on. Tai sitten laitan meille jouluvieraaksi tulevan äitini tekemään. :)

Ulkosuomalaisen voisi olla helpompi, jos olisi sellainen kätevä emäntä, joka jaksaa tehdä aivan kaiken itse. Mistähän spesiaalikaupasta sitä kätevyyttä ja emännyyttä saisi ostettua...


Mutta hei, kukas muu on jo joulufiiliksissä ja ovatko muut ulkosuomalaiset etsimässä vähänkään tuttuja herkkuja joulupöytiinsä...?

Friendsgiving eli kiitospäivä ystävien kanssa

Eilen torstaina vietettiin amerikkalaista Thanksgivingia eli kiitospäivää. Voisin melkein linkata tähän viime vuotisen postaukseni ja todeta, että vietimme päivän aikalailla samoin tavoin kuin viime vuonna.

Minulla oli omista ohjauksistani vapaa päivä, sillä ohjaan tällä hetkellä torstaisin vain Googlella ja kiitospäivä on (monissa) toimistoissa vapaapäivä. Lepopäivää en silti viettänyt, vaan aloitin aamuni omalla treenillä, kuten viime vuonnakin. Tänä vuonna en kylläkään mennyt ryhmäliikuntatunnille, vaan tein salitreenin talomme kuntosalilla ja vedin perään supertehokkaan 8 minuuttia kestävän HIIT-pyrähdyksen. Lähti päivä käyntiin ehkä vähän turhankin tehokkaasti, sillä HIIT tuntui kropassa pitkään...

Aamiaisen aikana avasin telkkarin ja laitoin tavaratalo Macy'sin New Yorkissa olevan kiitospäiväparaatin pyörimään. En kyllä jaksanut enää kiinnostua paraatin katselusta kuten aiempina vuosina - se on joka vuosi ihan samannäköinen. Ehkä joskus tulevaisuudessa pitäisi mennä itse paikan päälle. En ottanut edes valokuvaa tv:sta tänä vuonna, sillä päätin, että blogissani on jo tarpeeksi kuvia tästä paraatista television kautta.

A Minion Reasons... to be thankful, kuvittelisin, vaikka sanoma näyttää  hajonneen hieman käsiin. Tämä oli yhdellä kuntosalilla, varmaan lastenhoidon lasten tekemä. Kuinka monta syytä sinulla on kiitollisuuteen?  

Päivääni kuului viime vuoden tapaan myös kehonhuoltoa foam rollauksen ja lyhyen joogapätkän merkeissä. Elämäni ja kiitospäiväni kuulostavat hirveän rutiininomaisilta näköjään.

Iltapäivällä suunnistimme naapuriin kaveripariskunnan luokse. Kiitospäivää voi viettää kenen kanssa haluaa: perheen, sukulaisten, naapurien, kavereiden, puolituttujen... Jos sitä viettää kavereiden kanssa, puhutaan usein Friendsgivingista. Meillä oli nyt toisena vuotena putkeen Friendsgiving suomalaisseurueessa. Kaveripariskunta oli kokannut jälleen kaikki perinteiset kiitospäiväruoat. Aivan kuten viime vuonna, minä ja mieheni ja pari mieheni kollegaa tulimme paikalle vapaamatkustamaan. Voi vitsit että kelpaa! Olen kiitollinen kokkaavista ystävistä. :)

Ennen ruokailua saimme oikein kirjallisen menun. Ruokien kanssa oli valittu sopivat viinit, jotka minä tosin skippasin.

Alkupalaksi myskikurpitsakeittoa ja maissileipää. Näin tiivistettynä. Hienot yksityiskohdat näkyvät menusta. Pidän maissileivästä muuten aika paljon, ja tällainen tummempi itsetehty oli aivan älyttömän hyvää.

Kiitospäivän kuningas eli kalkkuna. Minusta tämä tipu oli söpö tuossa ketarat levällään. Taustalla näkyy vähän stuffingia eli täytettä, joka ei ollut siihen ihan perinteiseen tapaan linnun sisällä, vaan erikseen valmistettu (lienee nykyään yleisempi tapa pitää täyte pois kalkkunan sisältä). Stuffing on herkkua (sisältää mm. leivän palasia) ja aika jytkyä tavaraa.

Kiitospäivän ruokia: kalkkunaa ja kastiketta, karpalohilloa, stuffingia, bataattia, ruusukaaleja ja salaattia. Jälkkäriksi oli vielä ihanaa omenapiirakkaa. 

Ruoasta tuli lievä ähky totta kai. Amerikkalaisten kiitospäivä vastaa kuin suomalaista joulua: ennen juhlapäivää media ja some täyttyvät vinkeistä siitä, miten välttää ähky ja kuinka paljon kaloreita mikäkin ruoka sisältää, suurin osa ihmisistä syö kuitenkin liikaa ja sitten seuraavat päivät podetaan morkkista.

Minä olen viime aikoina syönyt hiukan liian vähän ravintorikasta ruokaa kulutukseeni nähden, sillä 90 Days Challengen (ehkä vähän turhan extreme) ruokavalio on jäänyt vielä osittain päälle, vaikka haaste päättyi ajat sitten. (Pahoittelut muuten siitä, etten ole tehnyt yhteenvetoa haasteestani; siitä kirjoittaminen on tuntunut jotenkin henkisesti raskaalta.) Söin siis paljon kiitospäivän herkkuja ja todella hyvällä omallatunnolla. Alkoholiin en kyllä koskenut, sillä en koe tarvetta sille, vaikka ruokiin mätsäävät viinit olivatkin ilmeisesti oikein maukkaita.

Pääruoan jälkeen ennen jälkiruokaa päädyimme kaverini kanssa sohvalle lötköilemään ja sulattelemaan. Pääosassa kuvassa piti olla kaverin ihana koira, mutta jostain syystä jalkani halusi kuvaan koiraa enemmän. 

Tänään perjantaina olikin sitten Black Friday eli päivä, jolloin minä pysyttelen ehdottoman kaukana kaupoista ja ostoskeskusten läheisyydestä. Ohjasin omat aamun ja aamupäivän tuntini normaalisti. Pitäähän ihmisille antaa purkautumiskanava sille morkkikselle ja potkia kalkkunaan kyytiä. Varsinkin bodypump-tuntini olikin ihan täpötäynnä porukkaa! Iltapäivä minullakin on sentään vapaa, sillä normaalisti käyn iltapäivällä Googlella ohjaamassa, mutta Black Friday on kiitospäivän tapaan yleinen vapaapäivä joissakin (monissa?) toimistoissa. Käytin vapaan aikani minkäs muun kuin kehonhuollon parissa taas vaihteeksi.

Tänään illalla jatkammekin sitten samoissa merkeissä kuin eilen: Friendsgiving Vol 2 samalla porukalla. Eihän se kalkkuna vielä eilen tullut syödyksi. Pidän kiitospäivän ruoista todella paljon, ja tällainen syömiseen keskittyvä juhlapyhä on muutenkin mieleeni, haha.

Toivottavasti kaikki USA:ssa asuvat suomalaiset ovat viettämässä mukavaa ja rentouttavaa pitkää viikonloppua! Ja hyvää viikonloppua kaikille muillekin!

Cheat meal -päivä ja hektinen viikonloppu

Tänään oli 90 Days Challengeni 63. päivä, ja ensimmäistä kertaa oli vapaus syödä cheat meal. Tähän saakka jokainen päivä on ollut tarkkaa ruokavaliota, ilman mitään herkuttelua. Termi cheat meal on varmasti monelle tuttu. Fitness-ihmiset ja jotkut muutkin hard core -fitnesspopulaa astetta kevyemmät terveellisten ja puhtaiden syömistapojen suosijat sallivat itselleen silloin tällöin aterian, jolloin saa syödä kaikenlaista, jota normaalisti ei söisi. Jotkut vannovat tämän systeemin nimeen. Cheat mealin tarkoituksena on vähän boostata aineenvaihduntaa.

Cheat mealin voi toteuttaa hyvin tai sitten sen voi totta kai toteuttaa myös hyvin huonosti. Haasteen valmentaja suositteli meille kohtuullisen kokoista annosta (ei siis kokonaista pitsaa tai purkkia jäätelöä) ja rasvaisen ruoan sijasta esimerkiksi perunan, pastan tai leivän kaltaisia hyviä hiilihydraatteja. Aterian oli ehdottomasti sisällettävä hyvää proteiinia. Eikä cheat mealia saanut syödä ihan milloin vain tänään, vaan 90 minuutin sisään treenin (20 minuutin HIIT-tyyppinen treeni) jälkeen.

Minun ei ole kauheasti tehnyt mieli mitään tiettyjä ruokia, paitsi ehkä thai-ruokaa, mutta pidin thaita liian tuhtina ajatuksena. Itse asiassa ajatus cheat mealista ei herättänyt minussa mitään erityistä intoa. Viikonloppuni oli niin kamalan kiireinen, että jopa cheat mealin syöminen tuntui vain suorittamiselta, ja ruokailu jäikin ihan tähän sunnuntai-iltaan. Minun olisi vähän ehkä tehnyt mieli syödä pastaa, muttei tullut kuuloonkaan, että olisin ehtinyt tehdä sellaista ja ravintoloiden pasta-annokset olisivat olleet aivan liian kermaisia, juustoisia ja/tai rasvaisia. Päädyin lopulta take away -sushiin, jota mieheni haki illalla.

Sushia minulle ja miehelleni. Emme syöneet kaikkea, vaan miehelleni jäi tästä huomiseksi päivällinen. Me olemme muuten mieheni kanssa koko haasteeni ajan syöneet ihan samaan ruokaa iltaisin. En siis todellakaan ole millään dieettiruoalla, vaan syön ihan kuten me yleensä normaalistikin olemme ilta-aterialla syöneet. 

Huomasin, että vedin aika innolla annokseen kuuluvaa lisäkesalaattia, johon en normaalisti ikinä ennen ole edes koskenut, sekä sushiin kuuluvia inkivääripaloja liiaksikin. Jotain on siis tapahtunut makuhermoilleni. Sushikin kyllä upposi, muttei sellaisella vauhdilla kuin se ennen on uponnut, vaikka päiväni on ollut aktiivinen.

Kiintoisaa nähdä, miten kroppani reagoi nyt tällaiseen ruokaan. Testaukselle oli oivallinen hetkikin nyt, sillä olen kohta matkustamassa Saksaan lomalle ja häihin 1,5 viikon ajaksi. Vähän jännittää, mitä kroppani meinaa siitä, että kohta syödään paljon ravintoloissa, olkoonkin että (toivottavasti) terveellisesti.

Mutta hei, kerrotaan tässä nyt samalla vähän viikonlopustani. Edellisessä postauksessa kuvaamani maanantaipäivä ei ollut mikään erikoinen, vaan kuvasti aikalailla sitä hektisyyttä, jossa olen nyt viime aikoina elänyt. Tämä viikonloppu ei ollut poikkeus: Lauantaina kello soi aamukuuden jälkeen ja olin puoli kahdeksalta lähisalilla aloittamassa haasteeseeni kuuluvaa tiukkaa jalkatreeniä. Siihen meni 1,5 tuntia. Sitten kotiin ja hidasta aamupalaa sekä hiukan foam rollausta ennen kuin piti lähteä sijaistamaan bodyattack ja cxworx, jotka olin hulluuksissani lupautunut tekemään ajat sitten. Yritin laiskuuttani saada erästä toista ohjaajaa sijaistamaan puolestani, mutten onnistunut. Noh, menivät rutiinilla. Tuntien jälkeen olisi ollut kiva rentoutua loppupäivä, mutta sen sijaan minun piti myöhäisen lounaan jälkeen siirtyä kotitaloni kuntosalille harjoittelemaan bodystepin ohjausta. Muistatteko, kun yli vuosi sitten sertifioiduin siihen lajiin, mutten koskaan alkanut ohjata sitä? No nyt minulle on viimein tullut mahdollisuus yrittää päästä bodystepin ohjaamiseen vähän kiinni. Näin yli vuoden tauon jälkeen siihen palaaminen on vaikeaa ja vaatii todella sitä, että menen harjoittelemaan itsekseni paljon. Illalla kävin lojumassa hetken porealtaassa ja sitten olikin aika mennä nukkumaan.

Onneksi kotitalossani on kuntosali ja tilaa harjoitella omia juttuja. Ei tarvitse kauas lähteä. Steppilaudan roudaaminen kotoa salille käy kyllä jo liikuntasuorituksesta - käytän tuota kuvassa näkyvää Ikean kassia apuna siihen.

Tänään sunnuntaina sain sentään nukkua hiukan pidempään, mutta puolenpäivän jälkeen lähdin yhteen koe-esiintymiseen. Siellä menikin muutama tunti. Jouduin osallistumaan aivan liian monen ohjaajan zumba-koe-esiintymiseen ja vielä ulkona yli 25 asteen lämmössä. Onneksi sentään tuuli. Kirjoittelen tästä koe-esiintymisestä ehkä myöhemmin, sillä se oli vähän erilainen kuin ne, joissa aiemmin olen käynyt. Prosessi ei kuitenkaan ole vielä ohitse, joten en viitsi siitä vielä kirjoittaa enempää. Koe-esiintymisurakan jälkeen söin kotona nopeasti ja siirryin jälleen treenaamaan bodysteppia. Sitten piti suorittaa vielä haasteeni oma treeni, lyhyt 20 minuutin hiittimäinen pyrähdys. Rehellisesti sanottuna olin miettinyt skippaavani tämän sunnuntain treenin, sillä bodystepin harjoittelu olisi ollut tarpeeksi ja oikeasti tarvitsisin vain lepoa. En kuitenkaan lopulta skipannut, koska siinä tapauksessa myös cheat meal olisi pitänyt rehellisesti jättää väliin.

Oli siis lähes järkyttävä viikonloppu, etten sanoisi. Mutta sainpahan sushia. Myös jälkkärin sai sisällyttää cheat mealiin. Minä söin yhden baananin sellaisen nut butterin kera, joka on tehty paahdetuista ja suolatuista pähkinöistä. En olekaan muuten syönyt hedelmiä (tai sokeria) 62 päivään! Banaani maistui kyllä aivan samalta kuin ennenkin.

Jälkkäriä. Söin kyllä vähän ekstrapähkinöitäkin vielä.

Harrastaako joku arjessaan hyvin kurinalaista tai edes todella terveellistä ruokailutapaa ja tuo mukaan aina välillä cheat mealit? Miten toteutatte omat cheat mealinne?

Minne viedä Yhdysvaltoihin muuttaneet suomalaiset? No Costco Wholesaleen tietenkin!

Meillä oli tänään hauska paikka treffeille kaveripariskunnan kanssa: Costcossa. Jos on jokin mesta, joka pitää esitellä Yhdysvaltoihin muuttaneille suomalaisille (ja ihan muillekin ulkomaalaisille), niin se on ehdottomasti Costco - tuo tukkukauppa, joka myy tavaraa niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin.

Muistan edelleen elävästi, kun minut ja mieheni vietiin ensimmäistä kertaa Costcoon. Mieheni kollega nappasi meidät kyytiin, ja yhtäkkiä olimme suuressa varastohallissa, joka oli täynnä tavaraa laidasta laitaan, massiivisia ruokapakkauksia, hulluja asioita vielä hullumman kokoisissa pakkauksissa. Tarkemmin en muista, mitä Costcosta sillä ensimmäisellä hetkellä ajattelin - olin varmaan vähän päästäni sekaisin; kyseessä oli kuitenkin ensimmäisen tai toinen asuinviikkomme täällä. En ollut muuten koskaan kuullutkaan mistään Costcosta Suomessa asuessani. Monien muiden tavoin en ole nähnyt sitä jotain Modern Family -tv-sarjan Costco-jaksoa.

Olen jo aiemmin esitellyt Costcon blogissani ja postaus löytyy täältä. Jos siis tämä tietynlainen amerikkalaisuuden multihuipentuma ei ole tuttu, kannattaa käydä lukaisemassa.

Costcoon sisälle ei ole asiaa ilman jäsenkortin näyttämistä. Kortti näytetään ostosten maksun yhteydessä kassalla, joten jos sisään pääsisikin livahtamaan ilman jäsenyyttä, matka tyssää kassalla. 

Me saimme nyt kolmen ja puolen vuoden täällä asumisen jälkeen vihdoin toimia itse Costcon esittelijöinä tänne muuttaneille suomalaisille. Kaverustuin keväällä erään ikäiseni suomalaisen naisen kanssa, joka minun tavoin on muuttanut Piilaaksoon miehensä työn takia, ja keskusteluissamme tuli ilmi, etteivät he ole puolisonsa kanssa koskaan käyneet Costcossa. Kauppaan sisälle kun ei pääse edes katsomaan ilman jäsenyyskorttia, ellei onnistu jotenkin livahtamaan sinnne (ainakin meidän lähi-Costcon ovensuutyöntekijöillä on muuten haukkojen katseet). Costco luonnollisesti kiinnosti heitä, joten sovimme Costco-treffit. Aiemmin olemme vieneet Costcoon vain turisteja eli vieraitamme - heille pääsy tähän kauppaan menee ihan turistinähtävyydestä.

Costco on elämys minä tahansa päivänä, mutta viikonloppuisin siinä on ihan omanlaisensa meininki: Jo parkkipaikka on tupaten täynnä autoja, autoja pyörii ympyrää vapautumassa olevia paikkoja etsien ja yleensä vähintään yksi tai kaksi autoa on poikittain jossain tilanteessa eikä kukaan tiedä, mihin suuntaan mennä. Näin ainakin meidän lähi-Costcossa, jonka asiakaskunta on muuten ihan kuin North San Josen asukaskunta: hyvin aasialaispainotteista. Sen jälkeen, kun auto on saatu pysäköityä, itse kaupassa selviytyminen vaatii usein hermoja, pitkäjäntäisyyttä ja rauhallisuutta. Cosctcossa nimittäin kuhisee lauantaisin ja sunnuntaisin päiväsaikaan.

Perussunnuntaikaaos Costcossa. 

Me päätimme siis ehdottomasti lähteä Costcoon sunnuntaina (ihan toki jo käytännön syistäkin - työskenteleville ihmisille työpäivän jälkeiset treffit ovat ruuhkien takia aika ikäviä, jopa mahdottomia). Emme itse asiassa tavanneet Costcossa, vaan joimme ensin puolenpäivän aikaan meillä vähän kahvia ja teetä ja valmistauduimme koitokseen. Sitten yhteisellä autolla eli carpoolilla paikalle. Kello oli yksi ja parkkipaikalla oli jo täysi hässäkkä, mutta meillä kävi tuuri, ja saimme paikan nopeasti.

Kuvassa näkyy tee, jota minä sain litkiä. Suolaiset ja makeat keksit sekä lehtikaalisipsit jäivät minulta syömättä, sillä tiukkaan ruokavalioon eivät kuulu moiset humpuukit. Olen yllättynyt itsekuriini, joka on kasvanut huimasti 90 Days Challengeni myötä. Ennenhän en kieltäytynyt koskaan mistään. Tosin en ole tyytyväinen siihen, että kaapissamme on nyt tällaisia herkkuja, vaan yritän tuputtaa mieheni syömään ne äkkiä pois.  

Itse asiassa meininki kaupassa sisällä oli hiukan rauhallisempaa kuin joskus aiemmin, kun olemme erehtyneet sinne viikonloppuna päivällä (liian usein...). Kavereiden suut loksahtivat auki jo aikalailla heti sisään astuttuaan. Onhan se Costco aika... omanlaisensa. Iso varastohalli täynnä tavaraa ja asiakkaita kärryineen.

"Voi vitsit mikä jättimäinen varastohalli", kaverini totesi. 

Costcot tosiaan ovat isoja varastohalleja, niin sisältä kuin ulkoakin.

Costcossa ei ole mitään hyllykylttejä tai opasteita siitä, mitä tuotteita on missäkin. Kamaa vain on ympäriinsä. Useimmat tuotteet ja tuoteryhmät ovat aina samoissa paikoissa, mutta joidenkin tuotteiden paikat saattavat joskus vaihdella, sillä tuotteetkin vaihtuvat. Me mieheni kanssa haemme Costcosta vain tiettyjä tavaroita ja ruokatarvikkeita (lähinnä wc- ja talouspaperia, kananmunia, kalaa ja vesipulloja ja sitten joskus jotain hedelmiä, vihanneksia tai marjoja, jos menekkiä on enemmän), emmekä usein jää tutkailemaan hyllyvälejä.

Kerron aina tietämättömille, miten Costcosta voi ostaa autonrenkaita, patjoja, puolentoista kilon pähkinäpusseja, kahden kilon laatikon tuoretta pinaattia ja sitten siitä ohimennen 50 000 dollarin sormuksen. Näköjään olen aliarvioinut Costcon korujen hinnan... Miten olisi yli 200 000 dollarin sormus mukaan siinä tukkushoppailun lomassa? Tosin noita kalleimpia tuotteita saa vain tilaamalla, eivät ne ole esillä. 

Nyt kävimme pitkästä aikaa vähän tarkemmin lävitse, mitäs kaikkea Costcosta löytyykään. Silmälaseja ja piilareita, koruja, telkkareita ja elektroniikkaa, keittiötarvikkeita, vaatteita, huonekaluja ja patjoja, alkoholia, kirjoja, tarjouksia elokuvalippuihin, Disneylandiin ja Universal Studiosiin, vihanneksia ja kasviksia, paljon erilaisia lihoja, maitotuotteita, hyllykaupoittain pakasteita, vielä enemmän hyllykaupalla kuivatuotteita, pesuaineita, kosmetiikkaa, käsikauppalääkkeitä ja reseptiläkkeitä, herkkuja, lisää herkkuja, voi niitä kaikkia herkkuja... Tuossa vain osan mainitakseni. Ja kaikki totta kai isoissa pakkauskoissa. Emme useinkaan osta ruokatarvikkeita Cosctosta juuri siitä syystä, että kahden aikuisen taloudessa jotkut kilon ja puolentoista kilon pakkaukset ovat monesti aika turhia.

Costco saattaa olla alkoholin suurkuluttajan taivas. Mukavan kokoisia (yleensä joku 1,75 litran) pulloja myydään 6-packeissa. Näitä kyllä saa ostaa yksittäinkin, jos jostain kumman syystä ei halua yli kuutta litraa viiniä, vodkaa tai giniä. Tosin tässä kohtaa tulee muistaa, että Costcossa eivät asioi vain yksityisnhenkilöt, vaan tukkukaupalle ominaisesti yritykset, kuten esimerkiksi varmasti monet ravintolat. 

Millainen perhe mahtaa tarvita 4,5 kilon pussin pannukakkumix-valmistaikinaa? Toisaalta vielä kiintoisampi kysymys: mahtaakohan moni diner täällä valmistaa aamupalapancakesinsa jostain tällaisestä...? 

Tekisi mieli vähän sipsejä. Costcossa tarjolla on vain tällaisia 850 gramman pusseja. Siinä on eväät illan elokuvahetkeen. 

Pieniäkin sipsipusseja löytyi tällä kertaa. Mitä nyt 1,5 kilon yhteispakkauksessa. Laiskojen ja/tai kiireisten kotiäitien vastaus siihen, mitä pakata lapsille lounasevääksi kouluun...? 

Me päätimme mieheni kanssa aikoinaan jo ensimmäisen Costco-reissun jälkeen hankkia jäsenyyden. Halvin hinta jäsenyydelle on vain reilut viitisenkymppiä vuodessa. Kaveripariskunta jäi vielä miettimään asiaa, vaikka tarttuihan heiltäkin muutamia ostoksia mukaan meidän jäsenkorttimme turvin.

Finlandia juusto herättää aina puhetta suomalaisissa. Edit 25.9: Mainitsin alun perin tässä, ettei tällä oikeasti ole mitään tekemistä Suomen kanssa, mutta Facebookissa ja kommentissa minua jo korjattiin: Finlandia on Valion USA:n markkinoiden tuote. Eli siis sinänsä suomalaista siis, voisi kai sanoa. Myös Arlan juustoa löytyi. Se näytti hyvältä (en ole täkäläisten juustojen fani, ja olen 3,5 asuinvuoden aikana löytänyt noin yhdenlaisen juuston, jota tykkään syödä). Harmi, etten saa syödä juustoja tällä hetkellä.

Sunnuntaitreffit Costcossa olivat hyvä idea! Kiitos seuralle hauskasta shoppailuhetkestä!

Joulukin oli saapunut Costcoon. Onhan jo syyskuun loppu.

Lisää energiaa hiilihydraateista

Nyt se on todistettu minun kohdallani: kroppani todellakin tarvitsee ja kaipaa hiilihydraatteja jaksaakseen liikkua ja treenata.

Vähähiilihydraattista ruokavaliota ja 90 Days Challengeani koskeva postaus keräsi paljon lukijoita ja kommentteja, etenkin Facebookin puolella. Ilmeisesti aihe siis kiinnostaa. Kerron nyt lisää siitä, mitä haasteeseeni on kuulunut ruokavalion osalta sen alun 10 päivää kestävän supervähähiilihydraattisen puristuksen eli metabolic resettin jälkeen.

Hiilihydraatit salitreenin ympärille kolmeksi viikoksi

Mainitsinkin jo aiemmassa postauksessani, ettei haasteessa ollut tarkoitus karsia kaikkia hiilareita menemään ja jäädä elämään vähähiilihydraattisella (VHH) ruokavaliolla. Haasteessa treenataan kovaa ja tosissaan, joten tokihan hiilareita tarvitaan kroppaan. (Joku on tästä varmasti eri mieltä ja saa ihan vapaasti olla.) Tarkoitus oli vain saada 10 päivän alun aikana kroppa tottumaan vähempään hiilihydraattimäärään.

10 päivän superkuurin jälkeen salitreenin ympärille alettiin kerätä hiilareita: steel cut -kaurahiutaleita ennen treeniä ja heti treenin jälkeen perunaa. Näiden lisäksi kasviksia sai vaihtaa aiemmista pelkistä vihreistä kasviksista hiukan hiilaripitoisempiin, kuten vihreisiin papuihin, kukkakaaliin ja ruusukaaliin. Ruokavaliossa oli tarkkaan määritelty, minä aterioina mitäkin kasviksia sai syödä. Perunan ja kauran määrät olivat minun mielestäni vähäisiä, mutta voi mikä vaikutus näillä hiilihydraateilla olikaan minulle!

En ole ollut mikään perunan ystävä, ellei ranskalaisia lasketa. Nyt antaisin mitä vain, että saisin syödä näitä: yksinkertaisia, valkosipulijauheella, kuminalla ja/tai muskottipähkinällä hieman maustettuja perunaviipaleita. Ei öljyä. Ei missään nimessä suolaa. Nam! Harmi vain, että näitä saa syödä vain ja ainoastaan heti salitreenin jälkeen.

Jaan perunat valmiiksi annoksiksi pusseihin, jotka voin napata mukaan salille, sillä peruna pitää syödä vartin sisään treenin lopettamisesta. Tekee muuten mieli puurtaa treeni tehokkaasti loppuun, jotta pääsee syömään vähän perunaa, yleensä autoon, haha.

Minähän olin äärimmäisen väsynyt niiden 10 päivän ajan, kun hiilihydraatit olivat minimissään (eli tulivat vain vihreistä kasviksista), ja kävin läpi paljon ikäviä sivuoireita. Pienet peruna- ja kauramäärät eivät tehneet suuria ihmeitä, mutta kyllä ne helpottivat joitakin VHH-alun tuomia sivuoireita ja toivat hivenen lisää energian tunnetta. On totta kai vaikea sanoa, mitä olisi tapahtunut, jos minun olisi pitänyt jatkaa kituuttamista VHH-dieetillä - olisiko kroppani tottunut menoon vai olisinko pysynyt väsyneenä? Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut kokeilla. Ei ole minun juttuni ihan noin vähähiilihydraattinen elämä, ei näillä liikuntamäärillä ja nykyisellä aktiivisuustasolla.

Yritän pitää säännöllisestä syömisaikataulusta kiinni, olin sitten kotona tai töitteni ja omien treenieni välissä jossain autossa. Tämä autossa nopeasti syöty kyhäelmä oli ensimmäinen annokseni, joka sai sisältää steel cut -kauraa. Tämän syömisen jälkeen minulle selvisi, että annettu määrä kuuluu mitata valmiista puurosta, ei kuivista hiutaleista. No oho. Ero on muuten valtaisa! Tässä kuvassa näkyvässä annoksessa on noin neljä kertaa enemmän kauraa kuin mitä saan syödä. Onneksi ehdin syödä virheellisesti mitattua ruokaa vain kerran. Ja kyllä, tämä oli ihan juuri niin kuiva annos kuin miltä näyttääkin. Olen onneksi kehittynyt sitten tästä ensimmäisestä viritelmästä.

Tällaisilla eväillä - salitreenin ympärillä olevan kauran ja perunan kanssa siis - jatkettiin kolmisen viikkoa. Samaan syssyyn ruokavalioon kotiudettiin muutamat uudet ravintolisät. En muuten ole tottunut vetämään mitään ravintolisiä, ellei monivitamiineja ja omegakolmosia lasketa. Noiden kolmen viikon jälkeen ruokavalio muuttui taas.

Riisi, kaura ja bataatti mukaan aterioihin

Haasteen 5. viikolla ruokavalioon tuotiin lisää hiilihydraatteja ja tällaisella ruokavaliolinjalla mennään edelleen: nyt muutaman aterian yhteydessä (aterioiden järjestys on tarkasti määrätty) saa syödä riisiä, bataattia tai niitä steel cut -kaurahiutaleita. Kunnon monipuolisia aterioita siis, sisältäen terveellisiä hyviä hiilihydraatteja, proteiinia ja totta kai kasviksia. Aamupalalla ja päivän viimeisellä aterialla ei ole hiilareita, mutta sen sijaan on lisättyä rasvaa. Tuossa juuri viikonloppuna kauhukseni huomasin, että lisätty rasva pitäisi olla yksi ruokalusikallinen. Minähän olen tulkinnut termin "1 Tbsp" teelusikalliseksi, en kyllä yhtään tiedä miksi. Hopsansaa.

Bataatteja, ilman öljyä, mutta lievillä mausteilla (ei suolaa). En muuten pahemmin ole syönyt bataatteja kotona, muuta kuin jouluna bataattilaatikossa. Sen sijaan bataattiranskalaisia ravintoloissa rakastan!

Kun hiilihydraatit tuotiin osaksi normiateroita, myös treenimäärä lisääntyi: aiemmin tehtiin vain salitreenejä, mutta nyt mukana on melkein päivittäiset aerobiset- tai HIIT-treenit. Kuvio on siis aika selkeä: mitä enemmän liikuntaa, sitä enemmän hiilihydraatteja. Viikon ainoa lepopäivä on poistunut, ja sunnuntaisin on aina jonkinlainen lyhyt haaste. Eilen se oli esimerkiksi 200 burpeeta niin nopeasti kuin pystyy. Viikonloppuisin hiilihydraatit ovat muuten minimissään edelleen, sillä lauantaisin tehdään vain salitreeni ja sunnuntaisin lyhyt haaste. Sen sijaan terveellistä rasvaa lisätään useammin kuin niinä päivinä, kun hiilaripitoisia aterioita on useampia.

En maininnut edellisessä postauksessani yhtä hyvin olennaista seikkaa. Nimittäin sitä, että minähän en ole normaalisti syönyt paljon hiilihydraatteja arkiaterioitteni yhteydessä. En syö kotona perunaa, pastaa tai riisiä. Leipää en syö melkein koskaan, koska USA ja paha leipä. Ateriani ovat koostuneet yleensä kasviksista, salaatista ja proteiinin lähteestä. Totta kai olen saanut paljon hiilareita, mutta ne ovat tulleet herkuista, joita olen syönyt. Hyvin epäterveellisiä hiilihydraatteja siis. Jos olen syönyt ravintolassa ja yleensä melkein viikottain olenkin kerran tai pari, olen syönyt paljon hiilaripitoisia ruokia, kuten riisiä, nuudeleita ja leipiä.

En ole Instagramissa, mutta se on kuulemma täynnä ihmisten meal prepping -kuvia. Minä en fancyile. Tässä minun väkerrökseni. Ajavat asiansa paremmin kuin hyvin. Mukaan lisään yleensä vielä vähän lehtikaalia tai Romaine-salaattia.

Olen jo pitkään pitänyt arkiruokaa, joka ei sisällä terveellisiä hiilihydraatteja, ongelmani ytimenä: koska en saa tarpeeksi laadukasta ravintoa lounaistani ja päivällisistäni, olen sortunut helposti herkkuihin. En ole silti saanut korjattua syömisrutiiniani, vaikka lapsikin tietää, miltä ruokaympyrä näyttää. Mieluummin olen syönyt hedelmiä, pähkinöitä ja herkkuja kuin jotain tylsää riisiä. Suomessa asuessani söin kyllä kotona pastaa tai riisiä. USA on keikauttanut ruokavalioni monin eri tavoin (olen muuten luonnostellut siitä postausta, jonka ehkä joskus vielä julkaisen).

Nytpä olen siis saanut elää siten, että heitän vaikkapa lounaani yhteyteen kasan riisiä. Kroppani on muuten todellakin kaivannut tällaisia laadukkaita hiilihydraattien lähteitä kaiken tämän haasteeseen kuuluvan treenin ja omien ohjausten kanssa. Energiatasoni on noussut selkeästi sen jälkeen, kun nämä hiilihydraattipitoiset ateriat tuotiin haasteeseen. Kyllä se vain niin on, että aktiivisesti liikkuva ja treenaava ihminen tarvitsee hiilareita. Hiilihydraatit eivät ole pahoja - ydin on siinä, mistä niitä saa.

Mites niiden kaikkien VHH-dieetin kanssa tulleiden sivuoireiden kanssa on käynyt?

Osa niistä sivuoireista, joita sain alun 10 päivän aikana, kun ruokavaliosta oli karsittu melkein kaikki hiilihydraatit pois, katosivat jo heti pienten kaurahiutale- ja perunamäärien kanssa. Tahmea maku suustani katosi muutamassa päivässä. Oi mikä autuus, kun hampaidenpesun jälkeen jopa tuntui siltä, että hampaat ovat puhtaat! Jatkuva tarve käydä vessassa väheni ehkä ihan hitusen, mutta valitettavasti yölliset vessahädät jatkuivat ja jatkuvat edelleen.

Aloin saada myös aivokapasiteettiani takaisin heti, kun kroppani sai sisäänsä hiukan perunaa ja kauraa. Lihaksetkaan eivät puutuneet ihan niin pahasti kuin alun superkuurin aikana. Mitä enemmän ruokavalioon lisättiin hiilareita, sitä vähemmän puutumista oli ja sitä enemmän kropassani tuntui olevan virtaa tehdä kunnon salitreenejä ja ohjata bodypumppia. Totean siis vielä kerran: ainakin minun liikkuva ruhoni ja aivoni tarvitsevat hiilihydraatteja toimiakseen kunnolla.

Kaikki sivuoireet eivät kuitenkaan ole kadonneet. Yölliset vessahädät eivät ole ainoa ikävä sivutuote, jonka tämä haaste on tuonut elämääni. Kärsin vieläkin unihäiriöistä, eikä nukkumiseni laatu ole parantunut mielestäni tarpeeksi. Herään ainakin kerran yössä ja yleensä siihen vessahätään. En nukahda hyvin illalla (joskaan en koskaan ole nukahtanut) ja herään aina joskus viiden-kuuden aikaan aamuyöstä. Olen kuullut sanottavan, että iltaherkut, etenkin sokeri, huonontavat unenlaatua, mutta minä nukuin paljon paremmin silloin, kun vedin iltaisin kasan herkkuja sohvalla ennen nukkumaanmenoa. Ehkä kroppani vain tottuu hitaasti...

Olen nyt välillä ollut kuntosalilla jo aamuseiskalta tekemässä omia treenejäni. Kun kerta kuitenkin herään aikaisin, enkä saa nukuttua. 

Uusi ruokavalio on tuonut paljon positiivisia vaikutuksia, mutta ei tämä helppoa ole 

Olen ollut hyvin tyytyväinen uuteen ruokailutottumukseeni nyt, kun aterioiden yhteyteen tuotiin hiilihydraatteja. Tänään oli haasteen 43. päivä ja olen jo nyt saavuttanut paljon sellaista, mitä halusinkin. Olen saanut tolkkua ruokailutottumuksiini ja irtaantunut epäterveellisestä herkkukierteestä. Olen kadottanut herkkuhaluni kokonaan. Päivittäisiä sokeriherkkuja ei tee mieli mitenkään erityisesti (tosin totta kai voisin syödä niitä ihan iloisena :D), enkä halaja edes hedelmien tai marjojen, joita tässä haasteessa ei toistaiseksi sallita, perään. Tämä on paljon ihmiseltä, joka aiemmin söi päivittäin lisättyä sokeria. Uskon, että saan kiittää tästä saavutuksesta säännöllistä ja riittävää syömistä. Minun arkiruokani ovat usein olleet pieniä, mutta tämän haasteen ateriat sisältävät aktiivisen liikkujan ja treenaajan proteiinimäärät.

Ihoni kunto on pysynyt parempana kuin koskaan. Sen muutoksenhan huomasin jo alun 10 päivän superkuurin aikana. Sokeri ja rasva, ne ovat ne iho-ongelmaisen viholliset. Sen sijaan kynsinauhoihini tämä uusi ruokavalio ei vaikuttanut ihan niin hyvin kuin parin ekan viikon aikana oletin: ne parantuivat hiukan, mutta ovat kyllä jatkaneet repeilyään. Syytän sitä, että kokkaan enemmän ja useammin kuin ennen, minkä vuoksi joudun myös pesemään käsiäni paljon ja siivoamaan keittiön tasoja sekä tiskaamaan.

Olen saanut myös loistavaa motivaatiota ja ideoita omiin treeneihini, mutta tämä postaus ei nyt käsittele treenejä. Itse en ole ajatellut tätä haastetta minään laihdutuskuurina, vaan ponnahduslautana parempiin elintapoihin, mutta onhan se paino pudonnut aika rutkasti (varmasti pitkälti ehkä nesteitä) ja senttejä on karissut. Viimeisen kahden-kolmen viikon aikana jotkut osallistujani ja muutama kollega ovat tulleet kysymään, mitä ihmeessä olen tehnyt. Vastaus kuuluu: hyvin kovaa työtä.

Ei se ole vain se ruokavalio, vaan myös treeni. Eikä se ole vain se treeni, vaan myös ruokavalio. 

Valitettavasti ikäviäkin puolia on ilmassa. Olen edelleen todella väsynyt, en niin pahasti kuin alun 10 päivän aikana, mutta kuitenkin. Toisaalta huomaan, että hiilihydraatteja sisältävät ateriat ovat nostaneet energiatasoani. Treenit ovat kulkeneet paremmin (tosin totta kai tässä kuukauden aikana muutoinkin treeni alkaisi luistaa entistä ehommin, sillä olen kyllä ihan tosissani tehnyt töitä salin puolella) ja olen saanut ohjauksiini enemmän energiaa. Toisaalta kuitenkin huomattava on, että liikuntamääräni on noussut paljon siitä, mitä se on viimeisen vuoden aikana ja kaikkien terveysongelmieni kanssa ollut. Haasteen salitreenien ja aerobisten/HIIT-treenien sekä omien ohjauksien myötä liikuntamääräni huitelevat jossain 20 tunnissa per viikko. Myös intensiteettini on noussut etenkin omissa treeneissäni, kun olen alkanut hiffata asioita salitreenistä ja kun olen saanut energiaa ravinnosta. Kun näihin liikuntamääriin yhdistetään ne uniongelmat ja 5-6 tunnin katkonaiset yöunet, lopputulos ei ole kovin kiva.

Luovuttaa en kuitenkaan ajatellut (tosin 90 päivään saakka en tule pääsemään, sillä olen matkustamassa Saksaan ja se nyt väistämättä tuo joitain rajoituksia). Olen äärimmäisen ylpeä siitä, etten ole lipsunut. Noudatan annettua ruokavaliota ja treenejä ja sillä siisti. Parin viikon päästä ruokavalioonkin taitaa tulla taas muutoksia, ehkä jo aiemmin.

Syksykin on tässä yhtäkkiä tullut kaiken tämän kaaoksen keskellä. Kylmä ei kyllä ole ollut. Normisyksy, 22-30 astetta melkein joka päivä.

Takana kaksi viikkoa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla

Postauksen otsikko herättää varmasti monissa vahvoja tunteita, niin puolesta kuin vastaan. Niin minussakin. En ole koskaan seurannut tietynlaista ruokavaliota, vaan ajatellut, että "kaikkea kohtuudella" (tosin en ole elänyt ihan tämän opin mukaisesti, haha) ja että kunhan ei liho, asiat ovat kohtalaisen hyvin. Vähähiilihydraattista ruokavaliota olen aina kummaksunut - miksi kukaan haluaisi elää syömällä kauheat kasat pelkkää proteiinia? Viime vuonna ennen kiitospäivää kokeilin yhden Les Millsin puhdistushaasteen avulla vähähiilihydraattista dieettiä kahden viikon ajan, enkä vakuuttunut. Olin niin väsynyt, etten jaksanut kääntää edes auton rattia, ja siinä kunnossa piti ohjata lukuisia omia tunteja. Tuomitsin vähähiilihydraattisen ruokavalion epäsopivaksi minulle, joka liikkuu, ellen jopa kaikille, jotka liikkuvat. Sitä paitsi kun hiilarit toi takaisin ruokavalioon, pöhötys ja kilot palasivat. Ihan hullun hommaa siis, totesin, ja ajattelin, etten enää koskaan ryhdy moiseen kidutukseen.

Noh, nyt olen ollut kaksi viikkoa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Koska ammattilainen on käskenyt. Otan osaa ryhmäohjelmaan nimeltä 90 Days Challenge. Ohjelmaa myy TeamEvansFit, joka on Jeremiah Evansin yritys. Nimi ei varmasti sano mitään kenellekään muulle kuin Les Mills -ohjaajille. Evans on tunnettu Les Mills -videoista. Hänellä on mm. urheilu- ja ravintopuolen vankka yliopistokoulutus, liikunta- ja ravintoalan yhdysvaltalaisia sertifikaatteja ja yli 10 vuoden kokemus personal trainingista sekä tietenkin oma pitkä urheiluhistoria.

Mitä on kokeiluni taustalla?

Palataanpas hiukan taaksepäin. Mikä ajatus muhii mielessäni, kun olen ryhtynyt tällaiseen haasteeseen? Alkukesästä kyllästyin lopullisesti noidankehään, jossa olen elänyt jo aivan liian pitkään: olen ollut liian väsynyt, unohtanut kaikki omat treenini ja elänyt pelkästään ohjausteni varassa (pahin virhe, jonka ryhmäliikunnanohjaaja voi tehdä!); olen syönyt liian vähän ja huonoa perusruokaa ja sitten kompensoinut energiavajettani päivittäisellä herkuttelulla; kehno ruokavalio on aiheuttanut vieläkin väsyneemmän olon; ja siitä sitten palataan kehän alkuun ja kuvio toistuu.

Tekemässä omaa käsitreeniä asuintalomme kuntosalilla ennen omaa työkeikkaani, koska 90 Days Challenge käski. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi harrastanut liikuntaa kotisalillani. 

Olen tiedostanut ongelmakohtani pitkään, muttei se ole tarkoittanut sitä, että olisin jaksanut katkaista kierteen. Myös terveyteni kanssa kokemat vastoinkäymiset ovat vähentäneet motivaatiotani, vaikka kuvion olisi ehkä kannattanut olla päinvastainen. Nyt kuitenkin vihdoin päätin kokeilla, josko saisin muutoksia aikaiseksi. Realistina tiesin, etten ehkä ilman ulkopuolista motivaattoria saa muutettua mitään. Tarvitsin myös kipeästi vinkkejä omaan treeniin. Yksityiseen personal traineriin en kuitenkaan kokenut olevani valmis, jotenkin sellainen tuntui liian isolta. Sitä paitsi halusin ehdottomasti myös ravintopuolen suosituksia, eikä silloin pelkkä PT riittäisi, vaan pitäisi olla joku, joka on myös licensed nutritionist.

Päädyin siis Evansin ohjelmaan, joka alkoikin sopivasti juuri tässä elokuussa. Kyseessä ei ole yksilöllinen ohjaus, vaan 30 henkilön sosiaalinen ryhmä, jota Evans valmentaa sosiaalisen median ja sähköpostin välityksellä. Ryhmässä treenataan kovaa ja tosissaan ja katsotaan tarkasti, mitä syödään, näin lyhyesti tiivistettynä. Nimensä mukaisesti homma on haaste ja muuten isolla H:lla.

Käytännössä teen kaikki omat treenini omien ohjausteni jälkeen. Saankin siis viikossa treenata kolmella tai neljällä eri kuntosalilla. Näissä maisemissa tein vatsalihasliikkeitä. Kyseessä on hyvin kallis ja arvostettu sali, jonka tiloissa kelpaa liikkua. Koska olen vakituinen ohjaaja, saan käyttää tiloja ilmaiseksi. Ikinä aiemmin en vain ole käyttänyt. 

Tällaiselta näyttää vähähiilihydraattinen ruokavalio

Siirrytäänpäs takaisin siihen vähähiilihydraattiseen (VHH) ruokavalioon. Haaste alkoi 10 päivän metabolic resetilla eli ruokavaliolla, josta karsittiin kaikki turhat hiilihydraatit pois. Ainoat hiilarit tulivat kuitupitoisista, vähähiilihydraattisista kasviksista, käytännössä vihreistä kasviksista. Olen syönyt kananmunia, kanaa, valkoista kalaa, kalkkunan jauhelihaa, sieniä, pinaattia, lehtikaalia ja paljon vihreitä kasviksia sekä muutaman mantelin päivässä. Päälle ravintolisät. Siinä kaikki. Minun osaltani metabolic reset -vaihe kesti muuten käytännön syistä 11 päivää.

10 päivän tiukan kuurin tarkoituksena oli saada kehosta pois turhat glykogeenivarastot, jotta kroppa alkaisi käyttää energianlähteenään rasvaa.

Ruoan valmistaminen ja aterioiden kokoaminen etukäteen on mielestäni avain onnistuneeseen tiukkaan ruokavalioon. 

Nämä kasvikset tulivat tutuiksi.

Nälkä ei 10 päivän aikana tullut, sillä tällainen annos oli esimerkiksi ihan vain välipalana lounaan ja päivällisen välissä. Kalkkunan jauhelihaa löytyy tuosta aika kiitettävä määrä. 

Mitä kropassani tapahtui ja miltä minusta on tuntunut vähähiilihydraattisen kahden viikon aikana

Koska olin aiemmin kokeillut VHH-dieettiä, tiesin, mitä odottaa vähähiilariselta ruokavaliolta, enkä odottanut sitä innokkaana. Onneksi Evans antoi ryhmälle tieteen ruokavalion takana, mikä paransi motivaatiotani huomattavasti. Hän oli kirjoittanut auki, mitä kropassa tapahtuu minäkin päivänä, kun turhat hiilarit jätetään pois. Joka kerta, kun voin pahoin ja väsyneesti, palasin katsomaan faktapommia todetakseni oloni olevan "normaali". Siitä sai vähän apua.

VHH-ruokavalio on aiheuttanut minussa paljon oireita. Jokainen ihminen on erilainen ja kokee hiilarittomuuden vaikutukset yksilöllisesti. Minä lähdin haasteeseen niin sanotusti isolla pudotuksella ja täysin seinästä: olin vetänyt hiilareita ja herkkuja ihan viimeiseen päivään saakka. Mistään kevyestä aloituksesta ei siis ollut tietoakaan. Ehkä sen takia kroppani ja mieleni ovat oireilleet voimakkaasti.

Ensimmäinen viikko oli kamala, eikä toinen välttämättä yhtään helpompi

Ensimmäinen päivä, maanantai, sujui kevyesti. Olin edellisenä päivänä vetänyt kasan thai-ruokaa, joten olihan siinä kiva keventää. Omat tunnit ja haasteeseen kuuluva oma treeni sujuivat sutjakkaasti. Tiistaina alkoi vähän väsyttää. Bodyattackin ohjaaminen tuntui kohtalaisen työläältä. Cxworx vasta kamalaa olikin. Ohjausteni jälkeen tekemä oma treenini loppui lähes siihen, etten vain yksinkertaisesti kyennyt enää (tein kyllä kaiken). Kolmantena päivänä eli keskiviikkona alkoi väsyttää jo toden teolla, enkä meinannut päästä ylös keittiönpöydän äärestä sen jälkeen, kun olin saanut syödä aamiaiseksi vain kananmunia, sieniä ja kasviksia. Bodypumpin ohjaaminen ja oma treeni päälle, ja olin kuin kuoleman oma koko loppupäivän. Torstaina olotila paheni. Se oli neljäs päivä ja ehdottomasti pahin päivä. En saanut muodostettua kunnollisia lauseita bodypump-tunnillani ja tunsin olevani aivan loppu. En koskaan halua kokea sellaista uudelleen. Perjantaina helpotti, kunnes sitten lauantaina ja sunnuntaina eli 6. ja 7. päivä olivat taas pahoja. Herätessä ei ollut energiaa ja tuntui kuin en olisi nukkunutkaan (enkä oikeastaan paljon ollutkaan, siitä lisää alempana).

Kerran oli pakko syödä lounasta ohjausteni ja oman treenin välissä. Kuntosalin seinät ovat oranssit, siksi omituinen valaistus. Oli muuten todella surullinen lounashetki, enkä tuntunut saavan ruoasta yhtään lisää energiaa, kun ei siinä ollut hiilareita.

Toinen eli tämä nyt päättynyt viikko on myös tuntunut hyvin väsyttävältä. Ohjaukset ja omat treenit eivät ole kulkeneet edelleenkään kovin energisesti, tosin onneksi osaan feikata omia tuntejani ohjatessani eivätkä osallistujani tiedä mitään, haha. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin huomata, miten kehoni selvästi hiukan tottui siihen, ettei se saanut hiilareita eikä niitä herkkuja, joilla yleensä olen kroppani tankannut. Keskiviikkona tuntui helpottavan. Sitten valitettavasti sotkin kroppani juomalla kahvia, ja keskiviikon ja torstain välisenä yönä nukuin kaksi tuntia. Sen jälkeen olikin sitten vaikea tietää, mikä väsymys johtui mistäkin. Myös seuraavana yönä unitunteja kertyi vain viisi, joten univelka jatkui. Univaikeudet muutoinkin ovat olleet koko tämän kahden viikon aikana todella iso ongelma minulle, joten ylipäänsä on vaikea sanoa, miksi olen ollut niin väsynyt. Toisaalta hiilarittomuus aiheutti minulle univaikeuksia, joten oikeastaan sitä voi syyttää.

Kahvi, joka sotki nukkumiseni entistä pahemmin. Itsekurini on muuten sittenkin parempi kuin luulin: tapasin kaverini kahvilla ja hän joi hyvän näköisen smoothien, mutta minä join vain mustaa jääkahvia ilman maitoa ja makeutusta ja minä muuten inhoan kahvia mustana. 

Tämä viikonloppu ei ole tuonut helpotusta. Oloni on vain kertakaikkiaan hyvin vetämätön. Toistaiseksi en ole saanut lisää energian tunnetta, mitä moni kuvaa tapahtuvan, kun hiilarit ja etenkin sokeri jätetään pois. Toisaalta takana on vasta kaksi viikkoa - muutos varmasti ottaa aikansa.

Kahden viikon aikana olen läpikäynyt paljon sivuvaikutuksia, sekä huonoja että hyviä. Alla niitä.

Negatiiviset sivuoireet

Jos googlettaa VHH-ruokavalion sivuvaikutuksia, minä koin varmaan useimpia niistä. Kävin läpi esimerkiksi näitä:

• Väsynyt ja täysin energitön olo. Kropassani ei ole tuntunut olevan paljon energiaa liikuntaan. Siitä huolimatta olen totta kai ohjannut omat tuntini ja niiden lisäksi vääntänyt haasteeseen kuuluvat omat treenit. Liikuntaa on tullut vajaa 15 tuntia viikossa. Intensiteetti on tosin ollut paikoitellen turhan matala.

• Nukahtamisvaikeudet ja unihäiriöt. Olen aina ollut huono nukkumaan ja nyt ongelmani ovat paisuneet potenssiin miljoona. Ensimmäisen viikon aikana heräsin joka yö ensin kahden ja kolmen välillä ja sitten uudelleen viiden aikoihin. Joka ikinen yö. Toisen viikon aikana heräsin jälleen kahden aikoihin, mutten välttämättä enää joka yö myöhemmin uudelleen. Yleensä heräsin järkyttävään vessahätään.

• Lisääntynyt tarve käydä vessassa. Ks. ylempi.

• Edellisestä huolimatta kuitenkin myös ummetus. TMI?

• Jatkuva janontunne, vaikka olen juonut vettä koko ajan.

• Äärimmäisen paha maku ja tahmea tunne suussa, mihin mikään juominen tai hampaiden pesu ei tunnu auttavan.

• Lihasten puutuminen. Melkein joka aamu jaloissani on ollut sellainen olo kuin olisin istunut niiden päällä vuorokauden. 

• Aivokapasiteetin nollaantuminen. Oikeasti, yksinkertaisten lauseiden saaminen ulos suusta on ollut paikoitellen aika raskasta.

Entäs sitten ne positiiviset vaikutukset?

Vaikka tällä hetkellä pidän VHH-ruokavaliota pahimpana mahdollisena keksintönä, tokihan olen huomannut itsessäni myös hyvin myönteisiä vaikutuksia:

• Hiilaripöhötys on kadonnut ja nesteet ovat lähteneet liikkeelle. Vaaka näyttää huomattavasti alempaa lukemaa kuin tasan kaksi viikkoa sitten. Laihtumisesta ei kuitenkaan ole missään nimessä kysymys, vaan nimenomaan nesteiden katoamisesta. Jos hiilarit toisi nyt takaisin, painokin palaisi. Yksi syy siihen, miksi olen pitänyt VHH-dieettejä typerinä. 

• Aamuisin ei ole niin ällöttävä olo, kun illalla ja edellisenä päivänä on syönyt puhtaasti. Vanhoihin tapoihini on kuulunut iltamässyttäminen, ja olotila seuraavana aamuna on luonnollisesti ollut sen mukainen. Vaikka nyt syön viimeisen ateriani hyvin myöhään iltaisin, aamuisin on silti hyvä olo. 

• Ihoni kunto on parantunut mielestäni selvästi. Olen kärsinyt todella huonosta ihosta Kaliforniassa asumisen aikana, ja olen aina tiennyt ruokavaliollani (niillä herkuilla...) olevan vaikutusta asiaan, vaikka haluankin aina syyttää kaikkea muuta. Nyt näyttäisi siltä, että ruokavaliolla on ehkä suurin merkitys koskaan, mutta jatkan tutkintaa. Ärsyttävää kyllä, kun perjantaina sain syödä vähän hiilihydraatteja (kauraa ja perunaa), heti lauantaina ihossani oli pari uutta näppyä. Sattumaako?

• Aina halkeilevat kynsinauhani ovat hiukan parantuneet. Olen kokeillut monia eri saippuoita ja käsirasvoja täällä ja todennut kaikki kohtalaiseksi myrkyksi, sillä kynsinauhani ovat oireilleet pahemmin kuin Suomessa koskaan. Näyttäisi siltä, että ruokavaliolla on siihenkin osuutensa, mutta empiirinen koe jatkukoon vielä.

• Alaselkääni ei ole sattunut kertaakaan koko kahden viikon aikana! Tämä on HUIMA asia! Sen jälkeen, kun kipuni kroonistui alkuvuodesta, se ei kertaakaan ole ollut poissa muutamaa päivää kauempaa. En tiedä, voiko ruokavalio oikeasti vaikuttaa tuollaiseen kipuun... Tuntuu vähän omituiselta. Syynä kivun katoamiseen saattaa ehkä olla se, etten ole ehtinyt enää maata sohvalla niin paljon, sillä olen viettänyt aikaa omia treenejä kuntosalilla tehden. Ehkä entistä aktiivisempi elämä parantaa kivut, vaikka selvästi ryhmäliikunnan ohjaaminen ei pelkästään ole riittänyt... Katsotaan, mitä tapahtuu. 

Mitä seuraavaksi?

Tämän 10 päivän metabolic resettin jälkeen ruokavalioon tuli muutos. Niinä päivinä, kun tehdään salitreeni, saa syödä hiilihydraatteja: steel cut -kaurahiutaleita tunti ennen treeniä ja heti treenin jälkeen perunaa. Määrät ovat mielestäni vielä kohtalaisen pieniä. Niinä päivinä, kun salitreeniä ei tehdä, ei syödä myöskään noita hiilareita. Onneksi toistaiseksi salitreeni on tehty 6 krt/vko, joten hiilarittomia päiviä tuskin on monia tulossa. Tänä viikonloppuna tosin en ole saanut syödä yhtään hiilareita, sillä lauantaina oli lepopäivä ja tänään sunnuntaina salitreenin sijasta plyo-treeni. VHH on siis käytännössä jatkunut. 

Nämä hiilihydraatit sai tuoda 10 päivän jälkeen treenipäiviksi. Määrät ovat edelleen pieniä. 

Kauran ja perunan lisäksi ruokavalioon sai tuoda myös entisiä hiilaripitoisempia kasviksia, kuten kukkakaalia, ruusukaalia ja vihreitä papuja. Tällaisella ruokavaliolla on tarkoitus jatkaa seuraavat kaksi viikkoa. 

Ei aamupuuroa, josta haaveilen, vaan ennen treeniä syötäviä annoksia, joita ei missään nimessä saa syödä yksinään, vaan jotka on yhdistettävä proteiiniseen ruoka-annokseen.

Jos jotakuta alkoi nyt huolettaa ruokavalioni, niin voin kertoa, että se proteiinin ja kasvisten määrä, jota tässä haasteessa syödään, on mielestäni TOLKUTON. Hyviä rasvoja unohtamatta, niitäkin on paljon. Ruokaa syödään säännöllisin väliajoin ja sitä tulee sellaisia määriä, ettei kyllä muuten ole nälkä. Jos joku haluaa toteuttaa VHH-ruokavaliota, kannattaa pyytää ammattilaisen apua. 

Onneksi täällä on olemassa Costco. Sieltä löytyy halvalla eväät terveelliseen ruokavalioon: kananmunia, kalaa, kuusi salaattikerää, melkein kilo vihreitä papuja ja melkein kilo kukkakaaliriisiä (ihan perus-costcokokoa, gotta love Costco!). Kurkut ja tomaatit ovat valitettavasti miehelleni. 

Tällaista kuuluu siis minun elämääni tällä hetkellä. Ruokien ostaminen ja valmistaminen vie älyttömiä määriä aikaa, samoin ne omat salitreenini, sillä en vielä liiku laitteiden ja irtopainojen seassa samalla tehokkuudella kuin ryhmäliikunnan puolella. Odotan myös sitä hetkeä, kun saan energiani takaisin. Toivon kokevani sen valaistuksen, josta kaikki puhuvat: miten hienolta tuntuu, kun sokeri ja turhat hiilarit jätetään pois. Toistaiseksi en pysty uskomaan moiseen.... Mutta onhan kaksi viikkoa lyhyt aika.

***

Onkos joku lukija kokeillut koskaan vähähiilihydraattista ruokavaliota? Tai elääkö joku ihan arkipäiväisesti ja säännöllisesti sellaisen kanssa? Olisi kiva kuulla kokemuksia.