lauantai 31. joulukuuta 2016

Sotku uuden ajokortin saamiseksi, Vol 4: NYT SE TULI!

Postauksen kuvat ovat San Franciscosta, jossa kävimme torstaina äitini kanssa.

DMV antoi minulle loistavan lahjan uutta tulevaa vuotta varten: uusi ajokorttini tuli postissa perjantaina.
San Franciscon Union Sqaurella on luistinrata, jossa oli meneillään huoltotauko tätä kuvaa ottaessa. Jono luistelemaan oli pitkä.
Union Squarella ei ole unohdettu Hanukkaa, vaikka Macy's-tavaratalon joulukuusi viekin ehkä enemmän huomiota kuin tämä. 
Joulukuun alussa, toisen faksauskerran jälkeen, papereitani hoitanut virkailija lupasi soittaa minulle sen jälkeen, kun saa lailliselle maassaolostatukselleni verifikaation. Hän ei soittanut, mikä ei missään nimessä yllättänyt minua. Epäilin hänen unohtaneen koko jutun, sillä välissä oli kuitenkin ollut monta päivää ja vielä viikonloppukin ja koska DMV tuntuu aina välillä vain unohtavan keskeneräiset asiat. Yritin soittaa DMV:n Legal Presenceen muutamia kertoja, mutta kun ne linjat ovat aina päivisin niin tukossa, ettei uusia puheluita oteta koskaan jonoon, joten enhän minä päässyt puhumaan kenenkään kanssa.
Chinatownissa, turistipuolella.
Viime viikolla pari päivää ennen joulua pystyin soittamaan heti, kun puhelinpalvelu aukesi. Linjat aukesivat kello 9 ja kello 9:06 puheluni oli jo ohitse. Tehokasta siis! En saanut puhua saman virkailijan kanssa, joka asiaani oli hoitanut, mutta joku toinen virkailija katsoi tietojärjestelmästä, että verifikaatio maassaolostatukselleni oli saatu ja että ajokorttini oli laitettu käsittelyyn. Hän sanoi uuden kortin tulevan postissa 2-3 viikon kuluessa.
Olen seissyt ihailemassa tätä risteystä viimeksi heinäkuussa 2013, kun olimme kesälomamatkalla SF:ssa mieheni kanssa, eikä meillä ollut hajuakaan siitä, että joskus muuttaisimme Kaliforniaan.
Eilen perjantaina se sitten jo tulikin! Kaunis, kiiltävä uusi ajokortti. Tai siis ohut, pahvinen läpyskä, jollaisia kalifornialaiset ajokortit ovat. Mutta kolme hurraa huutoa DMV:lle! Jos ei oteta huomioon sitä, että tämä prosessi vaati usean puhelinsoiton, pitkiä jonotuksia puhelimessa, yhden paperien postituksen, kaksi paperien faksauskertaa ja yhden käynnin DMV:n toimistossa, hommahan kulki nopeasti: vanha korttini umpeutui 1. joulukuuta, uusi tuli 30. päivä joulukuuta.
Kipuamassa mäkeä ylös kohti Coit Tower -näköalatornia.
Joku oli tallentanut portaisiin mäyräkoiran. 
Näkymiä portailta.
Kohta tämä prosessi pitää käydä lävitse uudestaan. Uusi korttini on voimassa heinäkuuhun 2018. Kuvittelin saavani kortin, joka olisi voimassa siihen saakka kuin viisumimmekin ovat eli vuoden 2018 marraskuuhun. Mutta ilmeisesti kortin voimassaoloaikani on tasan kaksi vuotta siitä, kun ensimmäinen ajokortti on myönnetty minulle. Jos olemme täällä edelleen heinäkuussa 2018 viisumien turvin, on mielenkiintoista nähdä, mahtaako DMV myöntää minulle enää uutta ajokorttia viisumin perusteella, koska viisumini umpeutuu marraskuussa ja koska heinä- ja marraskuun välissä ei ole kovin paljon aikaa. Tuskin tuollaista tilannetta kuitenkaan tulee, sillä Green Cardin saaminen on varmasti selvinnyt siihen mennessä.
Coit Tower, jonne emme sitten lopulta menneetkään sisälle, sillä jonotusaika oli tunnin. Me olemme olleet tornissa vuonna 2013, joten meillä ei ollut pakottavaa tarvetta päästä uudelleen, eikä äitini kuulemma halua minnekään, mihin pitää jonottaa tunti.
Onneksi näkymät Coit Towerin kukkulalta ovat ihan kivat ilman torniakin, mitä nyt vähän pusikkoa tiellä. Kuvassa Bay Bridge, silta, joka menee SF:sta Berkeleyhin ja Oaklandiin.
Siellä kaukana häämöttää Golden Gate Bridge. Olisi ollut upea ilma näköalojen tutkailuun, sillä kerrankin sumujen kaupunki San Francisco oli sumuton.
Aidan raosta väkisin otettu kuva. 
Tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi, uusi ajokortti ja ID lompakossa. Toivottavasti vuosi 2017 tulee olemaan DMV:tön.
San Francisco on täynnä mäkiä, joiden huipulta aukeaa kivat näkymät. Jos SF:ssa haluaa tehdä jotain ilmaista ja terveellistä, kannattaa vaikka kävellä mäkiä ylös alas ja ihailla maisemia. Samalla saa hyvää liikuntaa ja kipeät pohkeet.

Hyvää uuttavuotta!

torstai 29. joulukuuta 2016

John Steinbeckin kotikaupunki Salinas

Yleensä täällä asuvat valittelevat vähän sitä, kun jokaisen vieraan kanssa käydään aina katsomassa niitä samoja paikkoja ja nähtävyyksiä. Meillä on käynyt vieraita vain harvoin ja pitkän aikavälin aikana. Kyllästymistä ei siis ole vielä tapahtunut. Minusta on kiva kierrellä viemässä ihmisiä nähtävyyksille. Mutta nyt äitini kanssa tilanne onkin vähän eri: hän on nimittäin ollut kiinnostunut paikoista, joissa minä en ole koskaan käynyt, saati edes kuullut niistä.

Kaksi viikkoa sitten kävimme äitini kanssa Salinaksessa. Se on pieni kaupunki meiltä etelään, noin tunnin ajomatkan päässä. Siellä on syntynyt kirjailija John Steinbeck. Äitini halusi Steinbeck Centeriin, jossa on museo.
Steinbeck Center.
Museo keskittyi pitkälti Steinbeckin eri romaaneihin. Sisältö ei ihan auennut minulle, sillä olen lukenut elämäni aikana vain yhden Steinbeckin kirjan, Hiiriä ja ihmisiä, enkä siitäkään muista enää yhtään mitään. Ilmeisesti Steinbeckin romaaneissa on paljon kertomuksia Salinaksesta ja sen lähialueilla maatiloilla työskentelevistä ihmisistä. Äitini tykkäsi museosta ja piti sitä kattavana. 
Seinämaalauksia Steinbeckin kirjoista.
Museon lisäksi Salinaksesta löytyy Steinbeckin kotitalo. Siellä on ravintola ja kauppa. Me pääsimme vain kauppaan, sillä ravintola oli juuri mennyt kiinni. Talo sisältä jäi siis näkemättä, sillä kauppa sijaitsi talon alakerrassa, eikä ylös ollut pääsyä.
Tässä talossa Steinbeck on sitten ilmeisesti asunut.
Salinas on tunnettu paitsi Steinbeckista, myös siitä, että alueella kasvatetaan paljon salaattia. Steinbeck-museossa pyöri yksi video alueen maataloudesta. Salinas Valleyta kutsutaan termillä "salaattikulho", Salad Bowl of the World. Alueella tuotetaan ilmeisesti 70 prosenttia USA:n salaateista. Jäävuorisalaatti ja pussitettu salaatti on kehitetty Salinasin alueella. (Lähde.)
Steinbeck ja salaatti, ainoita, joita Salinaksella on tarjota?
Salaatti tulee Salinas Valleysta.
Kaupunkina Salinas oli todella pieni, sellainen kuin monet pienet kaupungit täällä ovat: siellä oli yksi iso pääkatu, jonka varrella oli muutamia kauppoja ja ravintoloita, ja pieni keskittymä, josta löytyi poliisi, oikeustalo ja postitoimisto. Steinbeckin kotitalon ja museon lisäksi Salinaksessa ei ollut yhtään mitään nähtävää. Siellä ei edes ollut ketään. Monet kaupatkin näyttivät olevan kiinni keskellä päivää ja keskellä arkiviikkoa.
Minulla on monesti sellainen olo, että jokin paikka näyttää "perinteiseltä amerikkalaiselta pikkukylältä", vaikken tiedä, miltä sellainen näyttää, ja epäilen, ettei sellaista ole edes olemassa tässä maassa, jossa osavaltiot ovat keskenään niin erilaisia.
Salinaksessa oli syksyisen autiota. Tai siis talvisen autiota, mutta tämä talvi näyttää mielestäni enemmän syksyltä kuin miltään talvelta.
Tulipa käytyä Salinaksessa. Äitini tuli tyytyväiseksi, se on tärkeintä. Hänellä olisi myös paljon sanottavaa Steinbeckin romaaneista, siitä, miten niissä on kuvattu pelloilla työskenteleviä ihmisiä ja työläisiä ylipäänsä ja siitä, miten tämä kaikki linkittyy nykyajan Salinakseen ja pelloilla työskenteleviin, joista osa lienee laittomia maahanmuuttajia. Onneksi en kirjoita sellaista blogia, jossa puhuttaisiin näin sivistyneistä ajatuksista. ;)

tiistai 27. joulukuuta 2016

Meidän joulu näytti tällaiselta

Viime vuonna joulu meni ohitse nopeasti kavereiden kanssa, tänä vuonna meno oli ehkä hiukan perinteisempää. Minä, mieheni ja äitini sekä paljon jouluruokaa, suomalaisittain se kolme päivää putkeen. Viime vuoden tapaan olin kipeä. Toivottavasti siitä ei tule perinnettä.
Valokuvassa ja Skypen kautta kuusemme nähnyt perheenjäsen totesi, että on niin paljon koristeita, ettei kuusta edes näy niiden alta. Haha, kuusi on kyllä niin tuuhea, ettei siitä paljon oksia erottaisi edes ilman koristeita. Tuoksuukin hiukan kuuselta tänä vuonna, viime vuonna ei tuoksunut niin paljon. Neulasia varisee vain muutamia. Vettä tämä ei juo nimeksikään.

Aattoaamuna syötiin riisipuuroa. Äitini teki sen, joten ihan kuin ennen vanhaan siis.
Joulurauhan julistuksen katsominen joko televisiosta tai paikalle menemällä silloin, kun olemme minun teini-iässäni asuneet Turussa, on kuulunut minun ja vanhempieni perinteeseen. Täytyyhän sitä siis katsoa täälläkin, mitä nyt aikaeron takia melkein puoli vuorokautta myöhemmin. Monet varmasti huomasivat "terveisiä sinne merien taakse" -kyltin, jota joku yleisössä piteli, ja mahdollisesti moni ulkosuomalainen piti sitä aika söpönä. 
Tilasimme Whole Foodsista Holiday-ruoat. Tarkoituksena oli tilata samat ruoat, joita Kiitospäivänä syödään. Mikäli olen ymmärtänyt oikein, amerikkalaisilla ei ole muita perinteisiä ruokia jouluksi, vaan monilla ruoka on pitkälti samaa kuin Kiitospäivänä tai sitten jotain ihan muuta "juhlavaa". En tiennyt, että Whole Foodsista saisi muutakin kuin kiitospäiväruokaa. Kuitenkin kun aloimme tutkailla valikoimaa, kävi ilmi, että sieltähän saa myös esimerkiksi kinkkuruokaa tai vaikkapa Hanukka-ruokaa. Sekä mieheni että äitini innostuivat hiukan kinkusta, joten menimme sitten sillä, vaikka itse olisin tykännyt kalkkunasta. Valinta osoittautui kyllä oivaksi, sillä kinkku oli ihan hyvää ja siitä tuli aika jouluinen fiilis.
Joulu sujui näissä villapaidoissa. Ostimme äidillenikin oman "ruman jouluvillapaidan". Hänen omansa oli paljon hienompi kuin meidän, koska siinä oli vilkkuvat valot. 
Edellisen postaukseni jälkeen opin varmaksi sen, että täältä tosiaan saa suomalaisen joulukinkun tapaista kinkkua tilaamalla hyvissä ajoin ennen joulua ja ihan valmiiksi suolattunakin. Whole Foodsin valmiiksi paistettu kinkku oli sekä ulkonäkönsä että hiukan makunsa puolesta erilaista kuin mikään joulukinkku, jota Suomessa olen koskaan syönyt, varmaankin koska se ei ollut harmaasuolattu. Sen nimi oli Spiral-Cut Ham, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan, minä en näistä kinkuista tiedä. Kaikki me kolme analysoimme, mikä teki tästä kinkusta erilaisen kuin suomalainen joulukinkku, mutta emme löytäneet mitään maatamullistavaa eroa, vaikka eroja olikin. Kinkku kuin kinkku. Menisi ensi vuonnakin ihan hyvin joulukinkusta. Sinappina toimi englantilainen hyvin vahva sinappi, joka sekin toimi oikein hyvin kinkun kaverina.
Mieheni ensin kielsi julkaisemasta tällaista kuvaa, koska hänen mukaansa joku saa sydärin hänen kinkunkäsittelytaidoistaan.  Lupa irtosi kuitenkin lopulta. Kinkku oli muuten valmiiksi viipaloitu, tosin ei ihan kunnolla..
Kinkun lisäksi Whole Foodsin Holiday-ruokapakettiin kuului kinkun lievästi sinappinen kastike, perunaparsakaalijuustogratiini, bataattimuusi, vihreitä papuja ja vehnäsämpylöitä, jotka olivat sen verran pahoja, etten tykännyt syödä niitä edes uunilämpiminä. Jälkkäriksi tuli omenakarpalopiirakka. Koko setti oli tarkoitettu kahdeksalle hengelle, eikä pienempää valitettavasti saanut. Hinta oli $130, kinkun hinta tuosta oli kinkun päällä olevasta hintalapusta päätellen noin puolet. Ruoat olivat sämpylöitä lukuun ottamatta hyviä, mutta en ehkä ostaisi uudestaan, koska kinkun olisi voinut ostaa erikseen ja kaiken muun tehdä itse helposti tai korvata jollain muulla. Mutta tulipa kokeiltua. Ja nyt meillä on pakastin täynnä bataattimuusia, sillä sille ei tullut käyttöä ollenkaan, kun bataattilaatikko oli omasta takaa.

Olen pitkään halunnut maistaa amerikkalaisten bataattilaatikkoa vaahtokarkkikuorrutteella ja nyt vihdoin sain, kun tein sellaisen äitini kanssa. Maku oli hyvä, supermakea totta kai, koska laatikkoon lisättiin sokeria ja päälle vielä vaahtikset, mutta makea on juuri minun makuuni. En kuitenkaan yhtään tykännyt ruoan koostumuksesta, sillä vedin bataatit liian sileäksi soosiksi. Seuraavan kerran pitää jättää enemmän rakennetta, jotta lopputulos on oikeasti laatikkoruoka, ei bataattimuusi.
Miksi kaikki eivät laita bataattilaatikkonsa päälle vaahtokarkkeja...? Loistava yhdistelmä hei. Karkeista tuli uunissa kivan rapsakoita. Niin ja tämä on siis pääruoan lisuke, ei jälkiruoka, vaikka joku ehkä saattaa erehtyä niin luulemaan karkkien takia.
Ne itsetehdyt lanttu- ja porkkanalaatikko onnistuivat mainiosti ja maistuivat aivan joululta. Olen kyllä aika ylpeä siitä, että onnistuimme tekemään ne. Toisaalta kyllä muistan katsoneeni reseptejä jokin aika sitten ja todenneeni, että vaikuttavat yksinkertaisilta tehdä, mutta eiköhän nekin voisi jollain tavalla pilata aika totaalisesti. Hirveä väkertäminen niissä kyllä oli kahdellekin kokille, mutta kyllä ne olivat vaivansa arvoisia.
Graavilohi ja kylmäsavustettu lohi sekä silli olivat Ikeasta. Joululimpun äiti toi mukanaan.
Vaikka ruoassamme olikin vahva amerikkalainen twisti, kaiken kaikkiaan täytyy sanoa, että aika helposti löytyivät sellaiset ruoat, joilla sai joulun tunnelman. Vielä vähän harjoitusta, niin johan täällä syntyisi täsmälleen sellainen ateria kuin Suomessakin, jos nyt sellaista kaipaa. (Tosin laatikoiden tekoon käytetty siirappi oli Suomesta, mutta se olikin sitten ainoa asia, joka tuotiin sieltä saakka.)
Perinteisten joulutorttujen lisäksi väkersin Nutella Christmas Treen. Nutellaa ja voitaikinaa, ei voi epäonnistua. Vasemmalla näkyvä viritys on mieheni tekemä kalifornialainen vahvistus joulupuulle: Nutella Palmu. Minusta näyttää aika paljon vasaralta, mutta en väitä miehelleni vastaan. ;) 
Mielenkiintoinen jouluhuomio oli muuten se, että tämä ulkosuomalainen ei enää välitä Pandan juhlakonvehdeista, joita pyysin äitiäni tuomaan. "Onpa tää suklaa pahaa, ihan kuin pilaantunutta", sanoin. Äitini testasi ja totesi konvehtien olevan täsmälleen samanlaisia kuin aina ennenkin. "Ei nää oo edes makeita", valitin, mutta kyllä ne kuulemma olivat. Miehenikin tykkäsi, joten Amerikka ei ole (ainakaan vielä) pilannut meitä molempia. Minä söin kyllä niitä konvehteja, koska ei ole olemassa karkkia, jolle sanoisin "ei", mutta kyllä paljon enemmän vetelin menemään täällä myytävää Ghirardelli-suklaata.

Kaiken ruoan ja syömisen vastapainoksi piti vähän ulkoilla, vaikka olinkin hiukan kipeä. Joulupäivänä kävin äitini kanssa vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä olevassa Alvisossa kävelemässä "veden päällä". Parkkipaikka oli täynnä autoja.
Alviso Marina County Park, jossa kävelytie menee vesialtaiden lomassa. Alue sijaitsee ikään kuin San Franciscon lahden poukamassa.
Alueella on paljon erilaisia lintuja.
Lintujen lisäksi paikalla voi bongata junan, joka kulkee veden yli. Äitini kauhisteli sitä, miten pienen penkereen päälle raide on rakennettu. Penger on siis täsmälleen samanlainen toisellakin puolella ja siellä on vettä, mitään muuta maata junalle ei tässä kohtaa ole. Kieltämättä aika hassua, etteivät rankkasateet aiheuta mitään vahinkoa tuolle radalle, kun luonnonilmiö nimeltä mud slide vie täällä talojakin kukkuloiden rinteitä alas tai rannikolta mereen. Vaikka mistäs minä tiedän, vaikka olisikin aiheuttanut. 
Tapaninpäivänä, jota täällä päin maailmaa ei tunneta, menimme kaikki kolme Big Basin State Parkkiin katsomaan kalifornialaisia punapuita, joita äitini halusi nähdä. Väkeä oli täysistä parkkipaikoista päätellen paljon, mutta me olimme paikalla vasta kahdelta päivällä ja kävelimme noin 5 kilometrin lenkin, jossa ei kyllä ollut paljon muita kulkijoita enää tuohon aikaan.
Iso on.
Ja korkeita ovat.
Tartutin äitiini puunhalausvimman.
Koska viime aikoina on satanut, metsässä oleva vesiputous jopa muistutti vesiputousta. Ainakin täkäläisellä mittakaavalla. Äitini mielestä moista lirua ei ehkä ihan voisi kutsua vesiputoukseksi, mutta kuivalla Kalifornialla onkin ihan oma ajatuksensa vesiputouksista.
Kalifornialainen vesiputous.
Olen nähnyt tämän putouksen aiemmin keväällä toukokuun alussa, ja silloin se oli vielä surkeampi. Täältä vanhasta postauksesta näkee kuvan, jos kiinnostaa. Kesäisin tuolla tuskin on vettä ollenkaan.
Metsässä oli muuten kylmä (noin 5 astetta), kun aurinko oli jo matalalla. Tällä kertaa minä en ollut ainoa, joka palelsi.
Punapuut ovat suojeltuja. Kun ne kaatuvat, niiden annetaan mahdollisimman paljon vain olla rauhassa, jos se suinkin on mahdollista.

Syömisen ja ulkoilun lisäksi joulun aikana katsoimme monta todella laadutonta jouluelokuvaa sekä pari lasten elokuvaa, koska halusin vihdoin ja viimein sivistää itseäni ja selvittää, mitä ihmettä ne minionit oikein ovat. :D

perjantai 23. joulukuuta 2016

Se on sitten joulu!

Olen nyt ollut viime päivät pienessä kuumeessa. Piti jättää jotkut ohjaustunnit välistä ja skipata äidin kanssa suunniteltu päiväretki, mutta joulua on kyllä fiilistelty. Keskiviikkona särkylääkkeen turvin käytiin katsomassa Silicon Valleyn sinfoniaorkesterin ja venäläisten balettitanssijoisten Pähkinänsärkijä-yhteisteos. Oli ihan kiva, joskin hiukkasen lyhennelty versio siitä "oikeasta" Pähkinänsärkijästä. Esityksen jälkeen voin vielä sen verran hyvin, että kävimme nopeasti kiertämässä lävitse San Josen keskutassa olevan pienen Christmas in the Park -tapahtuman.
Sanjoselainen perinne.
San Josen joulukuusi.
Viime vuonna kävimme mieheni kanssa tämän tapahtuman avajaisissa ja totesimme sen olevan lapsille suunnattu, mutta oli kiva kävellä alue lävitse nyt uudelleen. Siellä oli muutamia huvipuistolaitteita, koristeltuja joulukuusia ja -valoja, snäksikioskeja ja luistinrata. Niin ja joulupukki on joskus. Ruuhkaa oli todella paljon vielä iltayhdeksän jälkeen. Lapset taitavat olla lomilla kouluista.
Palmujen alla olisi kiva luistella, mutta koska olen ollut kipeä, emme nyt ole päässeet.
Ihmemaa Oz liittyy jouluun selvästi. Tämä oli paikallisen rautatavara-kaupan mainos, siksi kait tuo Oz-nimen muunnelma.
Maailmanpyörä pyöri sellaista vauhtia, että olisin varmaan kuollut pelosta sen kyydissä.
Tänään perjantaina teimme äitini kanssa lanttu- ja porkkanalaatikot. En ole koskaan aiemmin tehnyt niitä itse eikä ole kyllä äitinikään, paitsi kerran joskus parivuosikymmentä sitten. Viime vuonna emme jaksaneet mieheni kanssa ruveta väkertämään mitään.
Porkkanalaatikko uunia vaille valmis.
Makua ei ole vielä testattu, mutta ulkonäkö ainakin on ihan kohtalaisen onnistunut. Teimme myös sitä amerikkalaista herkkua, jota olen jo kauan halunnut maistaa: bataattilaatikkoa vaahtokarkkikuorrutteella. Se tosin paistetaan vasta huomenna, joten kuvaa ei nyt vielä tähän ole.
Siinä ne nyt on. 
Muita suomalaisia jouluruokia emme tee. Silliä, graavilohta ja kylmäsavulohta on Ikeasta. Mitään sellaisia suomalaisia joulukinkkuja täältä ei saa. Tai taitaa jostain saada (ainakin tilaamalla) jotain vähän sinne päin olevaa, mutta ne pitää käsittääkseni itse suolata, joten ei tosiaan ruveta tekemään itse. (Jos jostain saa valmiiksi suolattuja, vinkatkaa ihmeessä. Ehkä sitten ensi vuonna. ;) ) Olemme tilanneet Whole Foodsissa jonkinlaisen Holiday-ruoan, jonka mukana tulee jonkinlainen kylmä kinkku. Saas nähdä, millainen jouluateria syntyy.
Riisipuuroa tuli tehtyä tänään ensimmäistä kertaa tänä vuonna. Äiti teki tällä kertaa. Onnistuu hyvin paikallisella risottoriisillä.
Kävimme myös katsomassa lisää amerikkalaisten joulupihoja illalla, kun ensin koko päivä oli kokattu.
Taas vaihteeksi tungettu aika paljon asiaa yhteen pihaan. Vilkkuivat musiikin tahdissa, totta kai.
Tästä ei ottanut selvää. 
Ei yhtäkään liikaa.
Rakastan näitä jouluvalovirityksiä todella paljon! Ne ovat niin överejä. Eivätkä nämä ole vielä kait oikeastaan mitään. Olen nähnyt kuvia joistakin East Baylla olevista taloista, joissa on aivan mieletön meininki. Nyt ei vain ole ollut asiaa siihen suuntaan. Rajansa silläkin, kuinka paljon näiden takia viitsii ajella - nytkin on liikuskeltu jo aika laajasti ympäri Piilaaksoa.
Joulu on täällä aika disneymäinen monelle, missä ei minusta ole mitään vikaa. Mutta löytyi tästäkin talosta pari korttelia toiseen suuntaan talo, jossa oli seimi, eli on sitäkin sarjaa.
Bongaa kuvasta silmät ja suu. Ne liikkuivat musiikin mukana kuin laulaen.
Täällä oli mäyräkoira, joten sen on pakko olla minun lempparini.
Oikein hyvää joulua kaikille!