Tapahtuipa eilen ja tänään

Mieheni ajokortti on vihdoin saapunut! Kolme hurraa-huutoa DMV:n "tehokkaalle toiminnalle"! Ei siihen vaadittu kuin reilut 7 kuukautta aikaa ajokokeen suorittamisesta, uusi käynti DMV:n toimistolla, muutamia puheluita ja paperien faksailu. Mutta tulipa vihdoin, ja nyt kuukausien sekoilu on ohi. Olisi oikeastaan ihan kuohuvan paikka, jos olisi kuohuvaa ja jos hetki olisi vähän otollisempi alkoholille, koska kyllä sitä korttia sen verran kauan odotettiin ja ihmeteltiin.

Huvittavasti miehen ajokortti vanhenee jo reilun vuoden päästä, elokuussa 2016. Minun vanhenee joulukuussa 2016. Nämä lyhyet voimassaoloajat johtuvat siitä, että passimme voimassaoloajat umpeutuvat tuolloin. Normaalisti CA-ajokortit ovat ilmeisesti voimassa 5 vuotta. Mutta eipä meidän tarvitse noista ajokorttien voimassaoloajoista murehtia, jos muutamme täältä pois ensi vuoden huhtikuussa.

Suomeen paluu on muuten ollut tässä vähän mielessä sen takia, että minun toinen virkavapaavuoteni alkoi keskiviikkona. Silloin, kun muutimme tänne, olin saanut virkavapaata vain vuodeksi, mutta hain toistakin vuotta ja se myönnettiin viime alkusyksystä. Tällä viikolla olin hölmöistä byrokraattisista syistä muutaman päivän vuosilomalla ja sain siis palkkaa. Vau mikä tunne pitkästä aikaa! Mutta siis minun pitäisi palata töihin vuoden päästä, jos haluan virkaani palata. Tämä ensimmäinen vuosi meni niin vauhdilla, että tällainen "vielä vuosi jäljellä"-tilanne aiheuttaa väistämättä ajatusten siirtymistä Suomeen ja siellä olevaan (ja odottavaan) elämään. Mutta turha sitä tulevaisuutta nyt tietenkään on liian pitkälle vielä miettiä, onhan tässä aikaa.

Tänään Milpitaksessa. 

Ja sitten toiseen asiaan: Aivan kuten ennustin, en kuollut niihin antibioottien syömiseen, haha. Mutta eipä niiden kanssa nyt ihan hyvinkään lopulta käynyt. Kuurini päättyi perjantaina, ja sunnuntaina ja maanantaina ihoni alkoi oireilla. Poskeni, kaulani ja rintani oli maanantaina aamulla täynnä punertavia pieniä näppyjä. Koska ihoni on oireillut täällä Kaliforniassa pahemmin kuin koskaan ennen ja koska olen tottunut siihen, että ihoni saattaa räjähdellä milloin mistäkin syystä, en osannut aluksi liittää oireita antibiootteihin. Syytin sitä lauantaina syötyä pancakes-kasaa ja Cheesecake Factoryn kakkua, ja ilmoitin, etten enää koskaan syö noita Factoryn kakkupaloja (haha, as if). Oireet kuitenkin pahenivat tiistaina eivätkä helpottaneet keskiviikkona, jolloin aloin jo todella ihmetellä, miten voi olla mahdollista, että ihoni menisi näin huonoon kuntoon vain syömisten takia - etenkin, kun olin syönyt kakkuja ja pannareita aikasemminkin ja kun reaktio vaikutti aika massiiviselta syömisten määrään nähden. Mutta sitten muistin ne antibiootit. En ole koskaan aikaisemmin reagoinut allergisesti miellekään lääkkeelle, joten ei kai se ole ihme, etten ihan heti hoksannut, mistä voisi olla kyse. Tuomitsin heti jenkkilääkkeet - mitähän EU:ssa kiellettyjä aineita niihinkin tungetaan :D -, mutta ovathan nuo antibioottiallergiat aika yleisiä Suomessakin.

Kävin keskiviikkona värjäyttämässä kulmani ja ripseni kosmetologini luona (ekaa kertaa täällä asuessa, on nimittäin sen verran kallista touhua täällä päin maailmaa: maksoi $45; vertauskohta Turun kosmetologien/kampaajien hinta, joka on ollut minulla noin 25 euroa - toki täältä kynsisalonkien englantia puhumattomilta saisi varmaan samat palvelut halvemmalla). Kosmetologini vilkaisi ihoani ja ilmoitti sitten, että minulla on selvästi iso allerginen reaktio ja että minun tulee heti mennä lääkäriin. Tai no, itse asiassa hän ensin epäili, että minulla on vesirokko, mutta kun kuuli, etteivät näppylät kutia, ettei minulla ole kuumetta ja että olen syönyt antibiootteja, hän päätyi allergiseen reaktioon (meillä oli alussa kielimuuri minun selvästi heikosta sanavarastosta johtuen, enkä osannut kertoa hänelle heti, että olen jo sairastanut chicken poxin lapsena). Hän kysyi myös, olenko ollut auringossa ja käyttänyt aurinkorasvaa, sillä ne nimittäin (ainakin hänen mielestään) altistavat ihon allergiselle reagoinnille antibioottikuurin aikana ja sen jälkeen. Ja kyllä, minähän olin ollut, sillä sunnuntaina kävimme ulkoilemassa. Ihoni olikin reagoinut juuri niistä kohdista, joista se joskus reagoi aurinkorasvan takia, mutta nyt tuhat kertaa pahemmin. Olisi tietenkin ollut ihan kiva, että joku terveydenhuoltoalan ihminen olisi maininnut siitä, että auringossa olemista pitää välttää lääkekuurin aikana - asumme sentään Kaliforniassa, jossa aurinko paistaa tällä hetkellä aina, kun se on maapallon sijainnin puolesta mahdollista, ja jossa vain tyhmä on käyttämättä aurinkorasvaa korkeiden uv-indeksien takia. Vaikka vaikeahan sitä on sanoa, ehkä oireeni olisivat yhtä pahoja ilman aurinkoa ja aurinkorasvaakin.

Kosmetologini onnistui saamaan minut vakuuttuneksi siitä, että pitää mennä lääkäriin. Kävin siis eilen uudelleen siellä urgent caressa. Tällä kertaa tapasin jonkun elämäänsä kyllästyneen lääkärin, mutta vasta sen jälkeen, kun joku hoitaja oli taas kysellyt minulta ne samat asiat, jotka viime viikollakin kysyttiin (lomakkeita ei sentään tarvinnut täyttää uudelleen). Lääkäri ilmoitti heti, että olen selvästi allerginen kyseiselle antibiootille ja kysyi, haluanko lääkityksen edesauttamaan paranemista. Kysyin uuden lääkkeen mahdollisista sivuvaikutuksista, mutta lääkärin mukaan sellaisia ei ole kuurin lyhyyden takia. Ilmoitin, että minulla on viikonloppuna tapahtuma, jossa minun täytyy olla hyvässä kunnossa, mutta lääkäri ilmoitti, että "if anything, you'll get more energy from this". Otin siis reseptin. Apteekissa kuitenkin kuulin farmaseutilta, että kyseinen lääke aiheuttaa monilla unettomuutta, sillä tabletteja vedetään illalla ennen nukkumaanmenoa. Kärsin nukahtamisongelmista jo ihan ilman mitään lääkkeitäkin, joten en todellakaan voi nyt aloittaa tällaista kuuria, koska tarvitsen kaiken mahdollisen energian ja levon ennen viikonloppua. Sitä paitsi lääkemääräkin kauhistutti: 6 tablettia per päivä ja siitä aletaan vähentää aina 1 tbl/pvä kuuden päivän ajan. Aika iso määrä tabletteja ihottumaan.

Päätin siis olla aloittamatta kuuria nyt. Onneksi kaapista löytyi Orionin hydrokortisonivoidetta, joka jo ensimmäisen yön aikana auttoi hiukan kaulaan ja naamaan (rintaan ei). Öh, eivätkö nämä harrasta täällä voidelääkkeitä ihottumiin? Jännä juttu, kun käsikauppavoidekin auttaa heti, mutta lääkärissä ainoaksi vaihtoehdoksi annettiin kasa tabletteja, jotka eivät edes lääkärin mukaan olisi pakollisia. Tuntuu oudolta, mutta ehkä olen nyt vain ennakkoluuloinen täkäläisen terveydenhuollon suhteen. Parempi kai olisi tällaisena maallikkona olla ottamatta kantaa näihin juttuihin.

Strip mall, jossa kävin tänään hierontapaikassa. Tällaiseen mestaan ajetaan autolla, sitten ajataan toiseen strip malliin kauppaan ja sitten ehkä vielä kauppakeskukseen ja johonkin ravintolaan = tavallista elämää tässä autoilun luvatussa maassa.

Onneksi minulla ei noussut ihottumaa minnekään muualle kroppaan, sillä minulla oli tänään aika hierontaan, enkä olisi halunnut perua sitä. Kävin kokeilemassa kaverini suosittelemaa hierontapaikkaa, jota voisin kuvata ammatilliseksi aasialaishieronnaksi, joka on monta astetta parempaa kuin tämä ostarihieronta. Tässä paikassa hierojat ovat licensed massage therapisteja ja hieronta on kunnon hierontaa öljyn kanssa paljaalla iholla, mutta hinta ei ollut mitenkään järkyttävä (täällä kun kosmetologien tapaan nämä ammattihierojatkin ovat kalliita): 2 tunnin kokovartalohieronta maksoi $100. Päälle tipit (tippasin $18). Ongelmiin puuttumista ei tämäkään hieronta ollut, vaan hieroja vain alkoi hieroa kyselemättä muuta kuin voimakkuutta. (Varmasti toki saa sanoa, jos haluaa jotain tiettyä.) Hierojia ja hierontahuoneita kyseisessä mestassa oli monta. Työntekijät taisivat olla jostain Thaimaasta, en ole ihan varma.

Hyvä, että homma tehdään selväksi kyltillä. 

Vaikka tämäkään ei ollut sellaista hierontaa, johon Suomessa fysioterapeuteilla olen tottunut, olin todella tyytyväinen. Olin kahden tunnin hieronnan jälkeen niin rentoutunut ja pöhnähtänyt, että yritin maksaa hierojalla kaupan kanta-asiakaskortilla ja kotimatkalla en osannut kuunnella enkä lukea navigaattorin ohjeita ja aivoni olivat niin jumissa, etten tajunnut meneväni väärästä motarin sisäänkäynnistä ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Ja liian myöhäistä siis siksi, että oli arki-iltapäivä ja kello vähän vaille kuusi eli pahin mahdollinen ruuhka-aika. Se suunta, johon minun olisi pitänyt mennä kotiin päästäkseni, oli lähes tyhjä, mutta se suunta, johon vahingossa päädyin, oli aivan tukossa. Pelmahdin siis autoni kanssa keskelle jumissa olevaa motariliikennettä. Matkaa seuraavaan exittiin oli reilu maili ja vierähtihän siinä pieni hetki ennen kuin pääsin takaisin samalle motarille, mutta oikeaan suuntaan.

Yritin ikuistaa nähtäväksi tätä työmatkaruuhkaa, mutta aika onneton yritys. Ruuhka-aika on asia, joka pitää vain kokea itse (tai ehkä mieluiten kuitenkin olla kokematta). Huom. Autojono ei liikkunut sillä hetkellä, kun otin kuvan, eli en ole valokuvaillut samalla, kun ajan autoa, joka liikkuu. En toki silti suosittele kenellekään tällaista kuvaustoimintaa.  

Mutta hyvä hei käydä välillä tutustumassa näihin työmatkaruuhkiin, niin saa olla hetken aikaa todella tyytyväinen siitä, että on kotirouva ja että ei tarvitse kärsiä työmatkoilla. :D