perjantai 31. lokakuuta 2014

No tulihan se Halloween vihdoin

Nyt ymmärrän, miksi kurpitsojen myynti oli niin suuri show, miksi tänne on auennut vain parin kuukauden ajaksi pelkkiä Halloween-koristeita ja -krääsää myyviä liikkeitä ja miksi viime aikoina täällä ei ole mistään muusta puhuttukaan kuin Halloweenista. Ei jessus mitkä bileet!
Halusin nähdä vähän aitoa amerikkalaista Halloween-menoa, joten lähdimme etsimään trick or treat -kierroksella olevia, koska tänne meidän lukittuun asuinkompleksiin sellaisia ei kyllä eksy. Täällä Bay Arealla on useampikin asuinalue tai katu, jossa koristelut ja trick or treat -kierrokset ovat kuuluisia. Yksi näistä kaduista on Los Gatoksessa, jossa kokonainen kadun osa on suljettu liikenteeltä kierteleviä lapsia ja aikuisia varten. Me menimme sinne.
Käynnissä oli ilmeisesti kunnon Halloween-bileet.
Olen lähes sanaton siitä, minkälainen meininki siellä oli. Kuvat kertokoon tarinaa. En voi käsittää, miten paljon nämä ihmiset panostavat. Talot olivat koristeltu ei vain roikkuvilla ruumiilla ja muulla rekvisiitalla, vaan myös valoin ja jopa savukonein. Siis savukonein! Monella pihalla oli sekä valoja että savua ja vielä lisäksi äänitehosteita tai musiikkia. Ei apua.
Savua riitti pitkin kadun vartta. Täytyy kyllä sanoa, että tehokas keino saada hyvä tunnelma aikaan.
Tämän talon kuistilla istui pitkän aikaa vanha pariskunta (varmaan talon asukkaat), jotka olivat pukeutuneet vampyyreiksi ja jotka vetivät aika hyvää roolia koko ajan. Ei voi kuin arvostaa ihmisten innokkuutta ja halua panostaa ja ilahduttaa muita.
En tiedä, kuinka hyvin tuo yksi Los Gatoksen katu kuvastaa aitoa ja oikeaa amerikkalaista Halloween-meininkiä. Siellä oli nimittäin sen verran suuri ryysis, että koko touhu vaikutti lähes absurdilta. Katu oli täynnä porukkaa. Suurimpaan osaan taloista oli jonoa. Luin muutaman uutisen viime vuosilta ja niissä alueen asukkaat kertoivat, että lapsia käy illan aikana yli 1000 ja että karkkia on hankittu kilotolkulla (joku oli ostanut 50 kiloa!).

Asukkaat eivät todellakaan istuneet suljettujen ovien takana, vaan he olivat pihaportailla tai kuistilla tai ihan portin pielessä jakamassa karkkia lapsille. Monella pihalla oli selkeästi juhlat. Yhdessä talossa oli kirjaimellisesti bileet, sillä pihalle oli pystytetty disko, musiikki raikui pitkälle ja talon seinä oli koristeltu välkkyvin valoin. Toisen talon pihalla esiintyi jokin bändi (varmaan asukkaan oma autotallibändi).
Näin paljon väkeä siellä oli. Tuossa on se diskotalo, mutta tällainen väenpaljous oli pitkin katua, ei vain diskoa ihastelemassa.
Tuolla kadulla asukkaat ottavat kyllä Halloweenin tosissaan, ei voi muuta sanoa. Tosin kyllä välissä näkyi myös monta pimeää taloa. Näytti siltä, että ne kadun asukkaat, joita ei kiinnosta, ovat paenneet paikalta, sillä kaikki ei-koristellut talot olivat täysin pimeinä. Mietin, miten mahtaa ärsyttää, jos on muuttanut tuonne, eikä tiennyt, että tuo on tuollainen hulabalooalue...
Pukeutuminen ei ole täällä vain lasten juttu. Monet lapsia saattavat aikuisetkin olivat pukeutuneet. Vastaanottavissa taloissa kaikki olivat pukeutuneet. Vaikka rekvisiitta ja koristeet ovat pitkälti pelottavaa laatua, Halloween-asuissa näkyi paljon ei-pelottavia juttuja, kuten supersankareita ja prinsessoja.
Tämän yhden juhlapäivän ympärille on rakentunut niin paljon, että kurpitsafarmit olivat vain raapaisu pintaa. Bay Arealta on löytynyt jo usean viikon ajan esimerkiksi monia kauhutaloja. Eivätkä ne ole vain lapsille, eivät todellakaan. Monessa jopa ilmoitetaan, ettei taloa missään nimessä suositella lapsille. Huvittelin hetken aikaa ajatuksella mennä katsomaan, mutta mies muistutti sitten, mitä tapahtui toissakesänä Los Angelesissa Universal Studiosin kauhutalossa: En ole ikinä eläissäni ollut niin pelottavassa paikassa! Siellä oli erilaisiksi hirviöiksi ja kammotuksiksi pukeutuvia työntekijöitä pelottelemassa asiakkaita. Siinä vaiheessa, kun olin jo kauhusta kankea ja kun joku epämääräisiin siteisiin pukeutunut hemmo ja hullun psykopaatin näköinen Yoda lähestyivät minua yhtäaikaa, kipristyin nurkkaan ja huusin heitä suomeksi jättämään minut rauhaan. (Onneksi kansainvälinen liian pelokkaan ja hermoromahduksen partaalla olevan ihmisen äänensävy tehosi väärästä kielestä huolimatta.) Kun vihdoin pääsin ulos talosta, melkein itkin. Mies totesi, että on ehkä parempi, että tämä kotitalous jättää Halloween-kauhutalot välistä.
Kauhutalojen lisäksi täältä löytyy kaikenmaailman esityksiä ja showta. Niin ja yksi kauhutaloista on BDSM-inspiroitunut aikuisten kauhutalo pornostudiossa. Ehkä siellä ei olisi itkettänyt?
Täällä muuten satoi kuin satoikin tänään vettä! Yhdessä vaiheessa jopa kaatamalla. Katsoin aamulla huvikseni "uutisia" (eli koko aamun kestävää jahkausohjelmaa), jossa sadetta vatvottiin ainakin vartti. Uutistenlukijat muistuttivat ihmisiä käyttämään pyyhkimiä autossaan. Ei hyvää päivää. Onneksi täällä oli tänään työmatkaruuhkien kannalta hiljainen päivä (ilmeisesti monet pitävät Halloweenin vapaana?), jos uutisia on uskominen, joten ehkä mitään kamalia kolareita ei ole sattunut. Nyt illalla teiden varsilla oleviin valotauluihin oli laitettu varoitus liukkaasta tiestä. Olenko jo maininnut, ettei täällä osata ajaa autoa sateella? :D
Säälin kyllä hiukan lapsia - täällä ei sada koskaan ja sitten sataa juuri tänään. Tuossa illallakin hiukan tihkutti ja oli kylmä (+10). Mutta ei pieni sade ja kylmyys näyttänyt häiritsevän Halloween-menoa ollenkaan.
Meillä ei ole mitään omaa Halloween-tunnelmaa. Se yksi ostettu kurpitsakin jäi kaivertamatta.

torstai 30. lokakuuta 2014

Las Vegas ja Britney

Suurin osa postauksen kuvista on kesältä 2012, mutta jostain kumman syystä Las Vegas ei ole muuttunut. 

Viikonlopun road trippimme ensimmäinen pysähdyspaikka oli Las Vegas, jonne suuntasimme torstaina illalla. Meiltä Las Vegasiin voi ajaa joko yläkautta Yosemiten kansallispuiston ja vuorten lävitse tai sitten alakautta Kaliforniaa etelään päin ajamalla. Koska Yosemiten suunnalla ja vuoristossa tiet voivat ilmeisesti olla jo suljettuja tähän aikaan vuodesta lumen takia ja koska vuoristoon hortoilemaan lähteminen ei kuulosta tehokkaalta ja hyvältä idelta, jos vuoristo ei ole määränpää, me ajoimme alakautta. Se on myös nopeampi reitti, joskin totta kai tylsempi. Matkaan meni yhden pysähdyksen kanssa noin 8 tuntia. Autolla ajaminen oli todellakin kannattavaa, koska lentokoneprosesseihin olisi mennyt lähes yhtä monta tuntia ja huomattavasti enemmän rahaa.

Kiinnitin matkalla huomiota siihen, että Kalifornian keskiosassa niin kutsutulla Central Valley -alueella on tien varsissa lukuisia kuivuudesta kertovia, jonkinlaisia propagandakylttejä. Tyyliä "No water = no jobs". En tiedä, mitä tien varrella tai tuolla alueella kasvatetaan, mutta kuivalta ja pölyiseltä siellä näytti koko satojen kilometrien matkan. Huomioni kiinnitti itse asiassa kyltti, jossa luki: "Congress created dust bowl". Näitä kylttejä oli runsaasti keskellä kuivia peltoplänttejä. Tiedän totta kai, että amerikkalainen hallinto on kykenevä lähes kaikkeen, mutta hiukan jäi pimentoon, miten poliitikot voisivat vaikuttaa kuivuuteen. Tuskin USA sentään säätä hallitsee... Googletus auttoi jonkin verran, joskin koko kuvio on edelleen hieman hämärän peitossa: ilmeisesti veden säännöstelyn takia vettä ei anneta kaikille Central Valleyssa.
Matkan varrelta löytyy tällainen jännän niminen katu. Kuva otettu v. 2012 kesällä, kun ajoimme Los Angelesista Las Vegasiin. Tällä kertaa ajoimme jo pimeän tultua, tosin siellä se sama katu kummitteli.
Mutta takaisin asiaan eli Las Vegasiin. Vegasin suuntaan oli paljon liikennettä jo torstaina illalla, vaikka yleensä pahin ryysis on perjantaina. Kaupunki on suosittu viikonlopunviettopaikka. Las Vegas sijaitsee keskellä Nevadan erämaata.
Lähimpään suureen kaupunkiin on 502 mailia eli yli 800 kilometriä! Keskellä ei-mitään ollaan siis.
Vaikka Vegas onkin keskellä erämaata, en silti ymmärrä, kun ihmiset hehkuttavat sitä, miten hieno tunne se on, kun yhtäkkiä erämaasta ajaessa edessä nousevat Vegasin korkeat hotellit keskeltä ei-mitään. Ainakin Kalifornian suunnalta ajaessa kasinokaaos alkaa heti Nevadan puolelle tultaessa. Vegasin pääalue ei siis todellakaan ole ensimmäinen asia, jonka erämaassa kohtaa, vaan ensin tulee tämä "köyhänmiehen Las Vegas". Ja Vegasin korkeiden hotellien valot uppoavat tähän alkuun - ei se mikään erikoinen näky mielestäni ole.
Osavaltioiden rajojen ylitys on huomaamatonta puuhaa. Hyvä jos edes hoksaa tulleensa uuteen osavaltioon. Erilaisten lakien takia rajat ehkä kuitenkin kannattaa huomioida...
Nevadan puolella alkaa kasinokaaoksen lisäksi suurien ilmoitustaulujen perusteella Highway Patrolin Zero Tolerance Zone. Tämä vähän naurattaa minua - hyväksyykö poliisi Kalifornian puolella enemmän epämäräistä toimintaa vai mitä tämä tarkoittaa?
Kyltti on huvittanut minua selvästi jo vuonna 2012, vaikken silloin mitään Highway Patroleista tiennytkään.
Me olemme siis käyneet Vegasissa aikaisemmin kerran, kesällä 2012 Kalifornian lomallamme. Viivyimme siellä silloin 1,5 päivää ja se oli tarpeeksi. Las Vegas on kamalin kaupunginkuvatus, jossa koskaan olen käynyt. Kyseessä on varmasti paikka, joka herättää hyvin voimakkaita tunteita joko puolesta tai vastaan. Minä inhoan kyseistä paikkaa sen teennäisyyden, kamalien vanhojen hotellikasinoiden ja niiden tupakankatkun ja löyhkäävien kokolattiamattojen takia ja koska Vegasissa ei ole mitään tekemistä päivää pidemmäksi ajaksi, ellei tykkää uhkapelata, maata poolilla tai bilettää.
Las Vegasin pääkatu The Strip lokakuisella meiningillään. 
Liikennettä riittää ympäri vuorokauden. Kuvassa myös pleksilasista lievästi heijastuva bloggaaja. Tämäkin kuva on ihan tältä reissulta.
Miksi maailmassa sitten menimme Vegasiin uudestaan? Koska siellä esiintyy tällä hetkellä varhaisteini-ikäni suurin idoli Britney Spears. :) Britney vetää showtaan parina iltana viikossa Planet Hollywood -hotellissa kahden vuoden ajan. Tai itse asiassa nyt neljän vuoden ajan, sillä hän taisi juuri allekirjoittaa uuden kahden vuoden sopimuksen ko. hotellin kanssa. En ole konsertti-ihminen, eikä minulle tullut mieleenkään mennä katsomaan Britneyta silloin, kun hän kävi Suomessa. Kuitenkin kun varmistui, että muutamme tänne, ilmoitin heti miehelle, että haluan ehdottomasti mennä katsomaan Britneyta Las Vegasiin. Vain tämä yksi asia sai minut palaamaan tähän kammotusten kaupunkiin! Valitsimme ajankohdaksi viime viikonlopun, koska vietimme silloin 1-vuotishääpäiväämme ja halusimme juhlistaa elämää jossain muualla kuin kotona kykkien.
Eiffel-torni löytyy totta kai. Miksi turhaan matkustaa Pariisiin? Tässä heijastun näköjään vuodelta 2012, pahoittelut näistä epämääräisistä kuvista. :)
Olin innoissani Britneysta, vaikka olinkin lukenut, että esitys on monen mielestä lähinnä pohjanoteeraus. Kyseessä ei missään nimessä ole keikka eikä konsertti, vaan show. Tarkemmin sanottuna Las Vegas -show. Valitettavasti vain erittäin huono sellainen. Jos joku asia Vegasissa on mielestäni hyvää, niin sen iltashowt. Monella hotellikasinolla on omat, vuosia pyörivät shownsa, joista osa on ilmeisesti todella upeita. Me kävimme toissakesänä katsomassa Cirque du Soleilin O-esityksen (sirkustemppuja ja uimahyppyjä) Bellagio-hotellissa ja se oli näin kliseisesti todettuna henkeäsalpaava. Britney oli jotain täysin muuta.
Siellä se kekkuloi.
Saatoin ehkä olla esityksen alussa melkein jopa liikuttunut, kun vihdoin näin entisaikojen idolini livenä. Liikutus vaihtui muutamassa minuutissa lievän epäuskoiseksi. Britney ei tehnyt lavalla yhtään mitään. Miehen sanoin hän vain "käveli edestakaisin ja heilutteli käsiään". Alusvaatteillaan ja peruukki päässä tietenkin. Taustatanssijat olivat totta kai hyviä, mutta ei niitä ollut paljoa. Britney itse taisi tehdä ehkä kaksi tanssiliikettä. Rekvisiittaa oli kaikenlaista, Britney mm. roikkui katosta, mutta eivät ne lavasteetkaan kovin kummoisia olleet. Ei todellakaan lasvegasmaista showta. Ja se musiikki... Eihän se kenellekään tule yllätyksenä, ettei Britney laula itse. Hänen artistiuransa on aina perustunut muuhun kuin livenä laulamiseen. Onko hän muka joskus laulanut livenä? Playbackina se kaikki tulee, enkä mitään muuta odottanutkaan. Mutta esityksessä ei oltu edes yritetty saada kappaleita kuulostamaan aidolta - ne olivat kuin suoraan levyltä. Paitsi että suurin osa kappaleista oli miksattu niin lyhyiksi, että niistä tuli vain kertosäe. Ja valitettavasti nämä kappaleet olivat niitä vanhoja hittejä, jotka vetosivat minuun silloin vuosia sitten ja joita olisin mieluusti kuullut.
90-luvulla huippukautensa kokeneiden artistien on ehkä pakko päästä roikkumaan katosta vielä tänäkin vuonna...?
En tiedä, onko Britney tullut vain vanhaksi ja väsyneeksi vai eikö hän vain jaksa monena iltana vetää samaa rumbaa vai mistä johtui, mutta aika köyhää hänen meininkinsä oli. Ihmisten Yelpiin jättämien kommenttien perusteella meininki on samanlaista jokaisessa esityksessä. Mutta ei kai tyhmä ole se, joka pyytää, vaan se joka maksaa? Britneyn esitykset myyvät hyvin, vaikka lippujen hinnat ovat korkealla (niin kuin Vegasin esityksissä yleensä on). Luin artikkelin siitä, että tämä show on tuottanut Planet Hollywoodille huimat tuotot ja nostanut hotellin kiinteistön hintaa. Me maksoimme lipuista $150/hlö (noin 120 euroa), mikä oli suurinpiirtein keskitasoa. Ei todellakaan ollut tuon arvoista. Teatteri oli pieni, ja vain muutamaa riviä taaempaa olisi saanut liput alle satasella ja sieltä olisi nähnyt ihan yhtä hyvin. Mitään screeniä tuolla ei ole - salaliittoteorioiden mukaan siksi, ettei näkyisi, ettei Britney kykene liikuttamaan huuliaan tarpeeksi nopeasti kappaleidensa tahdissa.

Minua ei silti harmita hetkeäkään, että menimme, koska tämä oli ainoa asia, jonka varmasti halusin tehdä. Tulipa nähtyä. Mies ei ollut lainkaan vakuuttunut, mutta kiellän ehdottomasti, että hänet olisi raahattu paikalle väkisin.
New York New York -hotellikasino ja sen vuoristorata.
Toki me teimme Vegasissa muutakin kuin tsekkasimme Britneyn. Meillä oli perjantaipäivä aikaa, koska esitys oli vasta illalla. Olin vähän sitä mieltä, että olisin oikeasti voinut kököttää hotellihuoneessa koko päivän, koska astuminen ulos vegasmaiseen menoon ei oikeastikaan houkutellut, mutta loppujen lopuksi ulos piti tietenkin päästä.

Me olimme jo kiertäneet kaikki suurimmat hotellikasinot lävitse ensimmäisen vierailumme aikana. Jokaisella hotellilla on jokin oma juttu, oli se sitten Venetsian kanaalit, New Yorkin silhuetti, Pariisin tunnelma, muinaisajan Rooma tai jotain muuta. Ovat näkemisen arvoisia, en kiellä sitä, mutta nopeasti koluttu läpi. Uuteen tai tarkempaan kierrokseen meillä ei ollut siis tarvetta.
Vapaudenpatsaskin löytyy, totta kai. Ja myös Brooklynin sillan minikopio.
Halusin käydä tekemässä sen, mikä edellisellä reissulla jäi välistä: ajamaan New York New York -hotellin vuoristoradan. Oli hauska! Ylihinnoiteltu ($14/hlö/ajo), mutta rajumpi kuin luulin. Koska yhteen vuoristorataan ei saanut koko päivää kulutetuksi, kävimme myös Mandalay Bay -hotellin Shark Reef Aquariumissa, jota viimeksi emme edes harkinneet kovien lippuhintojen vuoksi ($18/hlö). Oli ihan jees. Akvaariossa on isoja ja pieniä haita ja muita mereneläviä. Ja jättimäisiä kilppareita! Kyllä Havaijin honut kalpenevat rinnalla.
Tämä kaveri oli minun lemppari. Yritin olla ajattelematta sitä, miten pieni tila sillä on käytettävissään.
Hmm, jostain syystä haiherra (tai rouva) näyttää tässä kuvassa huomattavan robotilta eikä oikealta. Ehkä meitä on huijattu?
Aah, jättikilppari!!
Lisäksi kävimme syömässä buffetissa. Las Vegasissa tällaiset ruotsinlaivoilta tutut buffetit ovat suosittuja. Ne ovat toki julmetusti suurempia kuin ruotsinlaivojen vastaavat. Ja myös julmetusti kamalampia. Me kävimme ensimmäisen Vegas-vierailumme aikana Bellagio-hotellin buffetissa. Bellagio on 5 tähden hotelli ja yksi vanhimmista ja arvostetuimmista Vegasin hotelleista ja sen buffet on suosittu. Valitettavasti buffetravintolan kokolattiamatot löyhkäsivät kuolemalta ja meiltä meni molemmilta ruokahalu. Ruokakin oli kamalaa moskaa. Ja buffet maksoi en-edes-halua-muistaa-kuinka-paljon. Vielä näin yli vuodenkin jälkeen jaksamme muistella, miten hirveä kokemus Bellagion buffet oli.
Näitä kylttejä näkyy usein naisten vessoissa, niin täällä Kaliforniassa kuin Las Vegasissakin. 
Totta kai meidän siis piti päästä kokeilemaan jotain toista buffettia! :D Jos vaikka buffet voisikin olla Vegasissa hyvä kokemus niin kuin monet väittävät. No ei ollut. Harmittaa, ettemme menneet Gordon Ramsayn pihviraflaan. Me suunnistimme Wynn-hotellikasinon buffettiin, koska se on saanut hyviä arvosteluja. Siellä ei haisseet ruumiit, mutta hirveä kokolattiamatto sieltäkin löytyy (ja totta kai meidät istutettiin juuri kokolattiamattopuolelle, eikä siistimmälle feikkiparkettilattiapuolelle). Ruoka oli yhtä kamalaa moskaa kuin Bellagiossakin. Ruokapuoli on muutenkin aika luotaantyöntävä, mutta ehkä buffetit vain perusluonteeltaan ovat sellaisia. Ainakin minusta. Jälkkärit oli ihan jees ja niitä oli pirun paljon. Miehen mielestä Wynnin buffa oli ihan ok eli valituksen aiheet saattavat johtua vain minun asenteestani.

Hyvä puoli Wynnin buffassa on se, että se ei sulkeudu lounas- ja päivälliskattauksen välissä. Me menimme paikalle 15 minuuttia ennen lounaskattauksen päättymistä ja pääsimme sisään jonottamatta (yleensä Vegasin buffetteihin pitää etenkin ilta-aikaan jonottaa kauan) ja lounaan hinnalla. Kuitenkin jo alkusalaatin aikana lounaskamat oli siivottu pois ja tilalle oli tuotu kattavammat päivällisruoat. Säästimme tällä pelillä yli 50 dollarin summan ja pääsimme silti syömään dinnerjutut. Mutta en siis suosittele Vegasin buffetteja, en edes tällä halvemmalla lounashinnalla, ellei ole buffettien ystävä.
Luojan kiitos! Vegasissa näkyy pukeutumisen suhteen kaikenlaista hiihtäjää. Me muuten yövyimme tässä Flamingo-hotellissa.
Jos ei ole koskana käynyt Vegasissa, sen fiilistä on ehkä vaikea kuvata aidosti. Ajatelkaa vanhaa kulahtanutta ruotsinlaivaa potenssiin miljoonatsiljoona. Tosin tämä vertaus on mielestäni loukkaus ruotsinlaivoja kohtaan, koska Vegas painii paljon pahemmassa sarjassa. Jokaisella hotellilla on oma kasinonsa, ja vaikka hotelleilla on erilaiset pääsisustukset, kasinot ovat kaikki yhtä kamalia. Ei ole ikkunoita, kunnon valaistusta eikä kelloja. Tupakkaa saa polttaa, minkä takia ilmassa leijuu kamala ilmanraikastimen ja tupakan savun sekoitus. Alkoholitarjoilu pelaa ympäri vuorokauden ja joka paikassa pauhaa musiikki, eikä koskaan ole hiljaista. Ei edes aamulla aikaisin. Kasinoissa on silloinkin porukkaa. Hotellikasinoista ei tarvitse astua ulos, koska niistä löytyy kaikki: kasinot, baarit, ravintolat, ostoskeskukset ja uima-altaat.
Me emme ole koskeneetkaan pelikoneisiin, koska ei ole meidän juttu. Ja koska juuri ja juuri pystyin pysähtymään tälle alueelle kuvan ottaakseni. ;)
Koska Vegas on vanha, myös suurin osa hotelleista on vanhoja. Muutama uudempikin löytyy, mutta suurin osa kärsii vanhoista ja kulahtaneista kokolattiamatoista ja vanhasta hajusta. Oikeasti, älkää uskoko sumeasti, kun ihmiset hehkuttavat Vegasin 5 tähden hotelleja. Eivät ne mitään luksusta ole. Huoneet ovat toki remontoituja, mutta kuka niissä huoneissa hengaa? Hotellit ovat myös todella massiivisia ja niistä löytyy tuhansia huoneita. Siivouksen taso voi siis olla samaa kuin ruotsinlaivoilla. Meidän Flamingo-hotellissa oli kyllä ihan siisti huone. Viime kerralla yövyimme Bally's-hotellissa, josta löytyi yksi märkä pyyhe, mutta muutoin sekin oli ihan ok.
Vegasissa voi törmätä kaikenlaiseen.
Tässä linnassa emme ole käyneet sisällä, mutta se on varmaan sisältä yhtä kamala kuin muutkin hotellit.
Pahoittelut tästä runsassanaisesta Vegasin haukkumisesta! En vain voi sietää kyseistä kaupunkia (vaikka voisin silti käydä siellä vielä, koska siellä olisi myös Shania Twainin - toisen teiniajan lempiartistini (älkää kysykö miksi :D) - show). Älkääkä ymmärtäkö väärin. Las Vegas kannattaa ehdottomasti käydä kokemassa, jos siihen tarjoutuu mahdollisuus. Ja mielipideasiahan tämä on, toiset hehkuttavat kyseistä paikkaa. Jos olet vanhojen ja tupakan hajuisten kokolattiamattojen ystävä, suosittelen Vegasia ehdottomasti!
Vale-Venetsian kanaalit. Ja tämä on sisätiloissa - hämäävä katto, eikö totta?
Ja onhan Vegasissa hyvätkin puolensa. Ne showt ensinnäkin. Edullisiakin lippuja löytyy pääkadun varrella olevista kioskeista. Monet hotellikasinot järjestävät myös ilmaisia katsottavan arvoisia esityksiä. Lempparini on Bellagio-hotellin suihkulähteet, joissa on tasaisin väliajoin kunnon show. Vesi räjähtää kymmenien metrien korkeuteen musiikin ja iltaisin valojen tehostuksella. On oikeasti tosi hieno, ja esityksiä on useita erilaisia! Hyvä puoli on myös se, että vaikka porukka kävelee Vegasissa ympäri vuorokauden olutpullot kädessä, kukaan ei silti ole selkeässä kännissä eikä kukaan todellakaan örvellä. (Tai sitten en vain ole nähnyt tai ollut heräillä oikeaan aikaan yöstä.) En käsitä, miksi suomalaisilla karkaa mopo käsistä heti, kun vähän otetaan alkoholia... Niin ja löytyyhän Vegasista myös korkean tornin Stratospheren katolla oleva pieni huvipuisto, joka tarjoaa varmasti adrenaliinin katkuista menoa niille, joille ei riitä huvipuistolaite, joka vie vain korkeuksiin. Nämä katolla olevat laitteet vievät ihan katon ulkopuolelle kieppumaan korkean pudotuksen ylle. Ei riitä meidän rohkeus. (Tornista pääsee myös hyppäämään jonkun vaijerin kanssa tai jotain muuta yhtä suisidaalista.) Niin ja jos tykkää pelata uhkapelejä, niin kasinoissa on ilmainen alkoholitarjoilu pelaajille (myös pelikoneiden näprääjille).
Bellagion suihkulähde-esitys.
Hyvä puoli on myös syksy: Vegasissa oli nyt siedettävä ilma. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta, mutta lämpöä oli vain vajaa 30 astetta. Viimeksi olimme liikkeellä heinäkuussa, jolloin mittari näytti yli 40 astetta päivin ja öin ja jolloin kadulla ei voinut ottaa askeltakaan, vaan aavikon kuumuutta halusi pakoon hotelleihin ja kasinoihin.
Pelikoneilla on porukkaa aamuin, päivin ja illoin. Todennäköisesti myös öisin, mutta minä olen nukkunut silloin.
Tämän kertaista Vegasin reissuamme varjosti myös se tosiasia, jota en viimereissulla tiennyt. En voinut olla koko ajan ajattelematta sitä, mitä jalkojeni alla tapahtuu. Suomessahan juuri julkaistiin juttu siitä, miten Las Vegasin kodittomat asuvat kaupungin alla sadevesitunneleissa, joista heillä on vain muutama minuutti aikaa päästä elävänä ulos, jos sade tulee. Pahentaa entisestään mielipidettäni Las Vegasista: hirveän sairaalloinen kontrasti kahden maailman välillä. Tosin hyvähän se on, että näille kodittomille löytyy jokin viileä paikka olla; siihen kuumuuteenhan kuolisi muutoin.
Yksi iltakuva. Minulla ei valitettavasti ole näitä iltakuvia, mutta Vegas on huomattavasti hienompi pimeällä kaikkien valojensa kanssa. Ja huomatkaa liukuportaat ulkona - niitä Vegasissa riittää! Koska eihän kukaan hullu jaksa nousta kadun yli kulkevalle ylikulkusillalle muutamaa porrasta, jos ulkona on yli 40 astetta...
Mutta se Vegasista. Toivottavasti kukaan ei vedä palkokasvia nenäänsä tästä negatiivisesta postauksestani. Kaikesta ei tarvitse tykätä.

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Voi syksyä

En nyt pysty postailemaan viikonlopun reissustamme, koska en saa valokuvia koneelleni. Koneeni kovalevy on täynnä, eivätkä kuvat näin ollen siirry kännykästäni koneelle. Hankimme minulle eilen ulkoisen kovalevyn kuvien tallettamiseen, mutta koneen siivoaminen on niin suuri operaatio, etten nyt ole kyennyt siihen.

Ajattelin sitä vastoin kertoa siitä, millainen sää täällä on näin syksyllä, koska säästä meiltä kysytään aika usein. Mies kertoo jokaiselle Suomesta käsin kysyjälle, että täällä on kylmä. Minä totean siinä vieressä, että kyllä kylmyys on aika suhteellinen käsite ja että älä nyt hyvä ihminen mene sanomaan Suomessa asuvalle, että täällä on kylmä - sehän on silkkaa ilkeilyä. Mies on mielestäni aikalailla kalifornialaistunut sään suhteen, kun valittaa kylmyyttä... Täällä on aamuisin noin 10-15 astetta ja puoleenpäivään mennessä lämpömittari nousee 20 asteeseen. Päivän mittaan lukemat voivat nousta vielä tuostakin joillakin asteilla, välillä jopa yli 25 asteeseen. Tooosi kylmä siis. Pilviä on useammin kuin kesällä, jolloin niitä ei ollut koskaan, mutta harvoin silti edelleen.
Tämän lokakuun alussa nautimme vielä 30 asteen lämmöistä.
Mutta onhan miehellä pointti totta kai. Eihän tätä säätä voi verrata siihen, mitä Suomessa olisi. Ja onhan täällä todellakin syksyistä ja kylmempää kuin alkusyksystä oli. Tosin lokakuun alussa oli vielä se hullu viikko, kun mittari nousi lähemmäs 30 astetta monena päivänä... Mutta aamut ovat poikkeuksetta kylmiä - jos tuota reilua 10 astetta nyt haluaa kylmäksi kutsua. Nämä mittarilukemat eivät kuitenkaan mielestäni kerro koko totuutta. Olen edelleen sitä mieltä, että 20 astetta täällä on paljon kylmemmän tuntuista kuin 20 astetta Suomessa. En tiedä, johtuuko se ilmanlaadusta vai tuulesta vai kuvitelmistani. Tai ehkä itsekin olen jo vähän kalifornialaistunut sään suhteen? (Tosin olin tätä mieltä jo maaliskuussa heti muuton jälkeen.)

En tiedä, minkälainen sää täällä on ollut viime viikolla, kun olimme reissussa. (Ja täällä muuten todellakin on kylmä, jos vertaa Dallasin säähän! Huh, siellä oli lämmintä vielä iltapimeälläkin.) Viikonloppuna saattoi jopa sataa (?!). Sadetta on luvattu myös tämän viikon perjantaille ja lauantaille. Saa nähdä, sataako oikeasti ja enemmänkin kuin sen muutaman pisaran verran.

Porukka pukeutuu täällä syksyisesti, on pukeutunut jo syyskuun alusta alkaen. Suurin osa kulkee villatakeissa, farkuissa ja kunnon saappaissa, vaikka lämpöä olisikin se yli 25 astetta. Sitä tunnettua kalifornialaista (vai hollywoodmaista?) tyyliä - sortsit tai minihame kunnon syyssaappaiden kanssa - näkee jonkin verran, mutta ei kauheasti. Ehkä se on enemmän eteläkalifornialaisten juttu, siellä kun taitaa olla huomattavasti lämpimämpi kuin täällä. Minä en ole vielä luopunut flipflopeista tai balleriinoista, mutta en kyllä aamuisin tai iltaisin kylmällä liikukaan missään.

Täällä jo pidemmän aikaa asuneet suomalaiset ovat muuten sanoneet, että ensimmäinen syksy menee vielä tällaisissa "onpa täällä ihanan lämmintä, en todellakaan laita syyskenkiä jalkaan" -tunnelmissa, mutta seuraavana syksynä sitä jo kaivaa takin ja syyskengät nopeasti esille.

Tänään oli kunnolla lämmin päivä, taisi olla jotain 25 astetta. Olen edelleen niin loppu viikonlopun jäljiltä, että kävin huonosti kulkeneen jumpan jälkeen vähän lepäämässä uima-altaalla. Näin syksyllä uv-indeksi on pieni, eikä iho pala heti kunnon suojakertoimista huolimatta. Aurinko tosin ei enää paista korkealta, joten asuintalojen luomien varjojen takia altaalla on vain muutama paikka, jonne säteet osuvat iltapäivän kuumimpaan aikaan ja vain parin tunnin ajan.
Tämän kuvan sain keploteltua koneelleni. Kuva otettu tänään kahden aikaan. Ei tekisi mieli värjötellä tuolla varjossa...
Kummallisesti en edes ollut ainoa altaalla. Täällä ihmiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että kun tulee syyskuu, altaalle ei ole asiaa näytti mittari mitä tahansa. (Tästä asenteesta kertonee ehkä sekin, ettei altaamme vesi ole lämmitettyä ympäri vuoden.) Tänään siellä oli minun lisäkseni jopa neljä muuta. Lokakuun alussa, kun kävin poolilla kääntymässä, olin siellä lähes yksin.

maanantai 27. lokakuuta 2014

We made it!

Jes, kotona ollaan! Emme hyytyneet kotimatkalla emmekä kironneet suunnitelmaamme ajaa kotiin yhden päivän aikana. Ajoimme muutaman kilsan päälle 1200 kilometriä ja aikaa meni tasan 12 tuntia pysähdyksien kanssa. Lähdimme liikkeelle aamulla aikaisin ennen auringonnousua, koska halusimme olla kotona mahdollisimman ajoissa ja koska olimme jo edellisaamuna nousseet katsomaan auringonnousun ja siten saaneet itsemme vähän totuteltua tällaiseen aikaiseen herätykseen.

Starttasimme Arizonasta Grand Canyonin vieressä sijaitsevasta Tusayanin kylästä aamulla puoli kuusi. Google Mapsin navi näytti tuolloin ajoajaksi 11 tuntia. Me pysähdyimme matkan aikana kaksi kertaa. Ensimmäisen puolen tunnin pysähdyksen saimme kurottua kiinni hyvin sujuvan liikenteen takia. Toinen pysähdys oli tunnin, joka sitten pidensi matka-aikaa tunnilla.
Joku Kaliforniassa on alkanut vähän runoilla. Näitä näkyi torstaina menomatkalla todella usein Kalifornian teiden varsilla. Tärkeästä asiasta muistuttavat - täällä kun kännykän näprääminen on ihan arkipäiväistä kovissakin ajovauhdeissa.
Minä hoidin ajamisen lähes koko matkan. Mies ajoi aamulla ensimmäiset pari tuntia ennen kuin tuli kunnolla valoisaa. Sen jälkeen minä ajoin loput 9 tuntia. Meidän oli tarkoitus vaihtaa vielä loppua kohden, mutta se vähän jäi niissä hyvissä vauhdeissa.

Ei tehnyt erityisen tiukkaa. Viimeinen 1,5 tuntia oli paha, koska oltiin niin lähellä, mutta silti yhä niin kaukana. Kumpikaan meistä ei ole sitä mieltä, että matkan varrelle olisi pitänyt jäädä yöksi jonnekin. Se olisi ollut ihan turhaa ajan hukkaa, koska omaa sänkyä oli jo sen verran ikävä. Eikä tuossa nyt enempää ole istumista kuin mannerten välisessä lentomatkassakaan. :)

Matkan varrella ei ollut yhtikäs mitään muutamaa hassua kylää ja pientä kaupunkia lukuun ottamatta. Ajoimme toki useampaa eri tietä matkan aikana, mutta suurimmaksi osaksi tiet olivat lähes suoria keskellä erämaata meneviä. Kaukaisuudessa näkyivät kukkulat ja vuoret sekä Arizonan että Kalifornian puolella, mutta maa ennen kukkuloita oli silkkaa erämaata. Täytyy silti sanoa, että reitti oli mukavampi kuin odotin. Se ei nimittäin ollut betonilla vuorattua motaria.
Arizonan suora tie. Tässä ovat kaistat yhteen suuntaan. Toinen puoli menee ison penkan toisella puolella. Niin kuin suomalainen moottoritie siis.  
Kiinnitin huomiota muutamaan seikkaan ajomatkan aikana. Kuten olen jo ennenkin maininnut, porukka vetelee täällä oikeastaan aina ylinopeutta. Meininki maanteillä oli aivan samanlaista kuin muuallakin, eikä ilmoitetulla nopeusrajoituksella ollut mitään merkitystä. Arizonan puolella nopeusrajoitus oli 75 mph (noin 120 km/h), mutta Kaliforniassa 65/70 mph (noin 100-110 km/h). Nopeusmittari minulla näytti keskimäärin 85 mph/h (noin 135 km/h), monesti jopa reilusti yli 90 mph, ja kuljin nopeasti menevän liikenteen tahdissa. Nuohan ovat ihan hulluja vauhteja, kun kyseessä ei kuitenkaan ole mikään autobahna ja etenkin kun kukaan ei harrasta minkäänlaista turvaväliä, vaan kaikki ajavat toistensa puskureissa kiinni. 90 mailia on jo 144 kilometriä. Totta kai monet noudattavat nopeusrajoituksia, mutta he ajavat oikean puoleisella "köröttelijöiden kaistalla". Mielenkiintoisesti Kalifornian puolella alkoivat heti kyltit "Slow traffic keep right". Arizonan puolella tällaisia kylttejä joko ei ollut tai sitten niitä oli niin harvassa, etten hoksannut.

Ylinopeuden ajaminen ei todellakaan ole mikään kehun aihe, päinvastoin. Mutta täällä nopeusrajoitus ei vain tunnu olevan samanlainen "sääntö" kuin Suomessa, ja jos menee rajoituksen mukaan, on yleensä vain muiden tiellä. Valitettava tosiasia. Tänään liikkeellä ei näkynyt edes highway patroleja valvomassa. Menomatkalla niitä näkyi kahdesti. Patroolin läsnäolo liikenteessä selvästi hidasti keskimääräistä ajovauhtia jonkin aikaa.
Kalifornialainen maantie. Meille tuli muuten vähän yllätyksenä se, että Arizonan Tusayanista ajoi Kaliforniaan jo alle kolmessa tunnissa. Suurin osa tämän päivän ajomatkasta meni siis läpi Kalifornian. 
Liikennettä oli paljon. Rekkoja oli niin runsaasti, että uskon niitä olleen liikkeellä enemmän kuin Suomessa on rekkoja yhteensä. :D Hulluja määriä ja jonoja! Tässäkin syy sille, miksi ylinopeus on tarpeen: jos ei aja ylinopeutta, on jumissa rekkojen keskellä, kun kaistoja per suunta on vain kaksi, eikä hitaasti ajava voi tukkia vasemman puoleista kaistaa. Mutta minne ihmeeseen ne kaikki henkilöautot olivat menossa maanantaina keskellä päivää?

Tosin amerikkalaisilla taitaa olla vielä käynnissä jonkinmoinen lomailukausi nyt, kun esimerkiksi Grand Canyonin tapaisessa kohteessa ei ole enää niin tuhottoman kuuma. Liikenteessä oli älyttömän paljon matkailuautoja. Eikä mitä tahansa matkailuautoja! Amerikassa kaikki on suurta, joten rv:t voivat olla jopa ison minibussin kokoisia. Sitä paitsi jenkille ei riitä vain pelkkä matkailuauto, vaan sen lisäksi mukana täytyy olla jäätävän kokoinen henkilöauto tai kunnon avolava. Jotenkin naurattaa näky siitä, kun joku ajaa isolla rv:llä, joka vetää mukanaan isoa avolavaa (tai sitten avolava vetää sitä matkailuvaunua, mutta harvemmin niin päin). Mitä tää porukka oikein tekee? Parkkeeraa minibussinsa ja sitten ajelee ympäriinsä sillä avolavalla? Tosin kai se on ihan ymmärrettävää, ettei kukaan määränpäässään sillä jättimäisellä matkailuautolla voi liikkua paikasta toiseen. Mutta siis voi luojan tähden niiden matkailuautojen kokoa! Liikkeellä oli esimerkiksi tällaisia:
Tämä on jo isompi kuin pelkkä minibussi. 
Kuva on täältä

Meidän pidennetty viikonloppu oli oikein onnistunut muutenkin kuin tämän kotimatkan osalta. Kirjoittelen tässä viikon aikana jotain. Täytyy kyllä myöntää, että nyt on vähän väsynyt olo. En ehkä aja autoa ihan heti uudelleen. ;) Tuntuu siltä, että olen ehkä ajanut tänään enemmän kuin koko elämäni aikana yhteensä...

lauantai 25. lokakuuta 2014

Loma Havaijilla osa 8: Big Islandin Mauna Kea -tulivuori

Tämä olkoon viimeinen Havaiji-postaus. Voisin kirjoittaa varmaan 20 postausta tästä yhdestä saaresta enkä silti saisi ikuistettua kaikkea haluamaani tänne. Matkamme päättyi Big Islandilta Oahu-saarelle, jossa tutkimme Honolulua ja koko saarta, mutta en taida kirjoittaa enää siitä, koska eihän tälle lomapostaustulvalle muuten tule loppua koskaan.

Big Islandin Waipi'on laakson ja Volcanoes National Parkin lisäksi yksi lempparikohteistamme oli Mauna Kean nukkuva tulivuori. Mauna Kea on itse asiassa maailman korkein vuori. Jos tätä joskus kysytään tietovisassa, niin muistakaa, ettei oikea vastaus ole Mount Everest. ;) Mauna Kean juuri alkaa merenpinnan alapuolelta, ja jos korkeus mitataan tästä merenpinnan alapuolella olevasta juuresta huippuun, tämä vuori on kaksi kertaa korkeampi kuin Mt. Everest. Mauna Kean huippu nousee kuitenkin vain reiluun neljään kilometriin merenpinnan yläpuolelle.
Mauna Kealle lähtevä tie ja vuori pilvien peitossa.
Mauna Kea sijaitsee Big Islandin keskellä ja sinne ajetaan saaren keskisuunnassa läpäisevää Saddle Roadia pitkin. Tuo Saddle Road on joskus ollut todella vaarallinen ja hankala tie ja turisteilta kielletty, mutta nyt se on kunnostettu. Tie kärsii kuitenkin usein sumusta, ja esimerkiksi näkymättömät lehmät ovat siellä todellinen riski.
Varo näkymättömiä lehmiä.
Me kävimme Hilossa yöpyessämme Mauna Kean huipulla katsomassa auringonlaskun. Huipulle ei todellakaan tarvitse kiivetä jalan, vaan sinne pääsee kätevästi ajamaan autolla. Huipulle vievä tie on hankala (tai niin monet väittävät; me olemme kuitenkin ehkä vähän eri mieltä), eikä ylös ajamista suositella kaikille. Huipulle menevälle tielle tarvitaan nelivetoauto. Big Islandin kaikki autovuokraamot yhtä lukuunottamatta kieltävät autojensa viemisen Mauna Kealle aivan kuten Waipi'on laaksoon ja Green Sand Beachillekin. Toisin sanoen autovuokraamot kieltävät autojensa viemisen kaikkialle sinne, minne nelivetoautoa ylipäänsä tarvittaisiin Big Islandilla.

Meillä ei ollut nelivetoautoa vuokrattuna koko loman ajaksi. Niinpä menimme vuokraamaan yhdeksi päiväksi kunnon auton siitä ainoasta autovuokraamosta, joka sallii autojensa viemisen Mauna Kealle (Harper). En ole koskaan eläissäni ollut niin suuren auton kyydissä! Konepelti ylti minua jonnekin kainaloihin. Auto syynättiin autovuokraamossa todella tarkasti ennen vuokrausta ja palautuksen jälkeen. Jopa auton alle katsottiin peilin kanssa. Tosin eipä se mikään ihme, koska vuokraamo vuokraa truckeja ja nelivetoja aikamoisiin tarkoituksiin ihan paikallisillekin...

Epäilimme ja pohdimme Mauna Kean huipulle ajamista Havaijin matkamme aikana eniten. Arvoimme jonkin aikaa, lähdemmekö ajamaan huipulle itse vai otammeko kiertoajelun. Nimittäin kun googlettaa Mauna Kean huipulle ajamista ja auringonlaskua, netistä löytää pitkät listat ihmisiä, jotka sanovat, ettei missään nimessä kannata lähteä ajamaan huipulle. Monet kutsuvat alastuloa elämänsä pelottavimmaksi kokemukseksi. Jos joku suomalainen harkitsee Mauna Kean huipulle ajamista ja etsii tietoa siitä, toivon hänen löytävän tänne blogiini. Koska kerron nyt, ettei huipulle ajamisessa oikeasti ole mitään pelottavaa tai edes mitään kovin vaikeaa. Älkää uskoko amerikkalaisten hapatuksia, he nyt varoittavat Kinder-suklaamunistakin.

Me päätimme siis lähteä ajamaan huipulle itse ja onneksi niin. Tärkein seikka on varmaan se, että pysähtyy matkan varrella sopeutumaan korkeuseroon ja ohueen ilmaan, jotta välttää pahan vuoristotaudin. Kaikille huipulle ajaville suositellaan pysähtymistä Mauna Kean Visitor Information Centerissä (VIS) ja sopeutumista siellä jonkin aikaa. Mauna Kea on yksi maailman harvoista paikoista, joissa merenpinnan tasolta voi ajaa yli 4 kilometrin korkeuteen muutaman tunnin aikana, joten pysähtyminen ja totuttautuminen ohueen ilmaan on tarpeellista. VIS on 2800 metrin korkeudessa, joten se on hyvä (ja ainoa) paikka pysähtyä. Ja itse asiassa VIS:ssä on pakkokin pysähtyä kuuntelemaan työntekijöiden ohjeet, jos huipulle halajaa. Samat ohjeet olimme lukeneet jo matkaoppaasta ja kuullet autovuokraamossa. Ihme varoittelua.
Varoituskyltit totta kai.
Suositus on, että VIS:ssä hengaisi ainakin 45 minuuttia, mutta meillä oli aikaa olla siellä reilusti yli tunti. Kävelimme yhden pienen kukkulan huipulle ihailemaan sitä, että pilvet olivat jo alempana kuin me.
Näkymät kukkulalta VIS:n läheltä.
Täytyy kyllä sanoa, etten ole koskaan puuskuttanut niin pahasti kuin kukkulalle noustessani. En kuitenkaan ollut hengästynyt, sillä puuskutus loppui heti, kun pysähdyin. Taisi se ilma siis olla aika ohutta. Muutoin kumpikaan meistä ei kärsinyt minkäänlaisesta vuoristotaudista tai edes lievästä pahasta olosta VIS:ssä ollessamme.
Tie VIS:ltä huipulle.
Sitten alkoi ajaminen huipulle. VIS:iin saa ajaa vielä tavallisella kaksivetoautolla, mutta tämän pisteen jälkeen huipulle vievä 7 kilometrin pituinen mutkitteleva ja jyrkkä tie muuttuu kapeaksi hiekkatieksi. Asfaltti loppuu VIS:n jälkeen, jotta talvella liukkaalla (kyllä, tuolla voi totta kai olla lunta) ylös ajaminen on helpompaa. Asfaltti tulee takaisin juuri ennen huippua.
VIS tarjosi mielenkiintoisia kuvia autoista, joilla on yritetty ajaa huipulle. Pientä liioittelun makua ilmassa vai tosijuttuja, tiedä häntä...
Meillä ei ollut mitään ongelmia ylös ajamisessa. Hiekkatie on aika huonokuntoinen: hiekka on pehmeää ja tiessä on todelliset "nimismiehen kiharat". Kunnon nelivetoauto pehmentää menoa kuitenkin todella hyvin. Näimme huipulla useammankin selkeästi kaksivetoauton, joilla huipulle ei kyllä olisi suositusten mukaan saanut ajaa. Yksi pariskunta ei ollut edes yrittänyt, sillä he olivat lähteneet matkaan autovuokraamon pienimmällä mahdollisella kaksivetoisella kotterolla. Mutta ylös olivat päässeet.
Hiekkatieltä ei saanut lähteä ajamaan ulos. En tiedä, miksi kukaan edes haluaisi...
Porukka ei muutenkaan mitenkään noudattanut suosituksia ja sääntöjä. Kaksivetoautojen lisäksi suurin osa huipulle ajavista turisteista tuli sinne niiden autovuokraamojen autoilla, joilla ei olisi saanut. Näimme vain yhden toisen samasta paikasta vuokratun auton kuin meidän. Siinä olisikin autovuokraamoille hyvä bisnes, kun palkkaisivat jonkun sakottamaan VIS:ltä huipulle väärillä autoilla lähteviä. Mutta taitaapi kyseessä olla vain vaiettu tosiasia.
Huipulla.
Sanotaan, että ohut ilma ja vuoristotauti saattavat aiheuttaa humalamaista tunnetta. En tiedä, johtuiko vuoristotaudista vai mistä, mutta minua nauratti ihan vietävästi se nelivetoautojen määrä, jonka turistit toivat mukanaan huipulle. Todelliset nelivetoautojen kokoontumisajot! Nauroin tätä varmaan jokaisen 5 minuutin välein sen tunnin aikana, kun istua kökötimme autossa ja odotimme auringonlaskua. Naurukohtausten lisäksi havaitsin ehkä lievää päänsärkyä, mutta minulla nyt särkee usein päätä, joten en tiedä, johtuiko se vuoristotaudista vai ei. Mies voi hyvin koko ajan.
Nelivetojöntikät parkissa. Tässä pieni murto-osa. Tuo valkoinen oli meidän.
Mauna Kean huippu on ilmeisesti yksi maapallon parhaimmista paikoista pitää observatoriota, koska se on niin keskellä ei-mitään, etteivät kaupunkien valot häiritse. Huipulta löytyy amerikkalaisten yliopistojen sekä monen eri maan observatorioita, ja näin ollen huippu on työpaikka monelle ihmiselle ympäri vuoden. Suomella ei jostain kumman syystä ole omaa observatoriota tuolla. :D Observatoriot eivät ole avoinna turisteille.
Auringon UV-säteily on erittäin voimakasta ja vaarallista näin korkealla pilvien yläpuolella. Aurinkolasit olivat siis kovaa kamaa, mutta myönnän, etten käyttänyt niitä ihan koko aikaa...
Yksi observatorioista.
Huipulla oli kylmä. Taisi olla noin 5 astetta. Eihän se ole suomalaiselle mikään paha, mutta kun oli tottunut Havaijin (ja myös Kalifornian) lämpimään ilmaan... Meillä ei ollut hanskoja eikä pipoja, vaikka monella oli, mutta kunnon takit onneksi löytyivät. Tulihan siinä vähän vilu. Ja auringon laskeuduttua vasta kylmä tulikin.
Lisää observatorioita.
Olin odottanut auringonlaskun olevan upea, ja olin kuvitellut mielessäni punaiseksi värjäytyviä pilviä. Sellaisia ei todellisuudessa näkynyt. Auringonlasku oli hieno, muttei mikään järisyttävä kokemus.
Siellä se menee...
Ehdottomasti kyllä suosittelen Mauna Kean huipulle meneviä menemään sinne juuri auringonlaskun aikaan, koska ei siellä muutoin ole mitään erityistä näkemistä (paitsi toki, jos ei ole pilviä, on varmaan hienot näkymät).
Ja sinne se katosi, hämmästyttävän nopeasti...
Kun aurinko oli laskenut ja observatorioiden katot alkaneet aukeilla, alkoi alas ajaminen. Se oli tietenkin haastavampaa kuin ylöstulo, jo pelkän auringonlaskun jälkeen nopeasti laskeutuvan pimeydenkin takia ja etenkin, koska kaikki turistit lähtivät alas yhtä aikaa jonossa. Jyrkkä alamäki jatkui usean kilometrin verran, eikä koko aikaa saanut tietenkään jarrutella. Meillä mies meni oikeaoppisesti moottorijarrutuksella, mutta meidän edellä menevillä paloivat jarruvalot koko matkan ajan. Sanomattakin selvää, että on aika ikävää, kun porukka ajaa huipulle tuolla tavalla kielletyillä vuokra-autoilla, eivätkä koskaan kerro reissustaan vuokraamolle. Ei ole kivaa sille seuraavalle, joka auton vuokraa ja jolla jarrut sitten lopulta pettävät. Olin aivan varma, että sen autovuokraamon pienimmän kotteron jarrut pettävät ja auto tulee sieltä sitten mäkeä pitkin suoraan meidän päälle. No ei tullut.
Alasmenossa ei ollut mitään vaikeaa. Täytyy sanoa, että kokemus oli todellinen antikliimaksi kaiken sen Tripadvisorissa paasaavien ihmisten varoittelun ja kuolemalla pelottelun jälkeen. Toki jos ei osaa ajaa varmasti ja jos on vääränlainen auto... Mutta toisaalta selvisivät ne kotteroita ajavatkin. Ainoan vaaratilanteen aiheuttivat mielestämme muutamat pienet turistikiertuepakettiautot. Ne kun eivät jaksaneet kulkea jonon mukana, vaan ohittivat koko letkan alamäessä. Ymmärrän, että meno on varmasti helppoa, jos joka päivä ajaa saman mäen ja samat kurvit alas, mutta silti riskialtista muiden autoilijoiden takia.

Auringonlaskun jälkeen porukka pakkautui VIS:iin, joka järjestää iltaisin pimeän laskeuduttua ilmaisen star gazing -tilaisuuden. Aika pieniä tähtiä ja epämääräisiä sumukuvioita siellä näkyi, vaikka kaukoputket olivat jotain yli 15 000 dollarin putkia. En aina edes tiennyt, mitä kaukoputkesta pitäisi nähdä. Parhainta oli se, että näimme Saturnuksen ja sen renkaat. Nyt voin olla varma siitä, että Saturnuksella on renkaat, kun olen ne omin silmin nähnyt.

Tunnin ajomatka takaisin Hiloon pimeässä oli helppo, sillä tien kaistat ovat todella hyvin valaistu heijastinmerkein.
Taidetta tai sitten vain todella huono kuva.