Ensimmäinen Super Bowl Sunday -viettoni

Katsoin eilen elämäni ensimmäistä kertaa Super Bowlia eli jenkkifutiksen loppuottelua. Olen asunut Yhdysvalloissa pian neljä vuotta, mutta kertaakaan aiemmin en ole noteerannut päivää nimeltä Super Bowl Sunday yhtään millään tavoin. Silloinkin kaksi vuotta sitten, kun peli ja kekkerit olivat naapurissamme, me olimme Suomessa, joten missattua tuli sekin.

En ole kiinnostunut urheilusta, joten miksipä olisinkaan huomioinut jotain amerikkalaista jalkapalloa. Super Bowl on kuitenkin huiman iso tapahtunut Yhdysvalloissa. Se tuntuu keräävän ainakin kaiken peliin liittyvän oheistoiminnan vierelle sekä ne, jotka oikeasti ovat todella kiinnostuneita futiksesta, kuin myös ne, jotka muuten vain voivat harrastaa penkkiurheilua. Kaverini totesikin eilen, että Super Bowl Sunday on 4th of Julyn eli itsenäisyyspäivän jälkeen vuoden toiseksi merkittävin päivä amerikkalaiselle: ostetaan ruokaa ja kaljaa ja kerätään iso porukka yhteen viettämään aikaa. Osittaisella vitsillä heitetty kommentti osui varmasti lähelle totuutta.

Super Bowl Sunday on hyvä tekosyy maata sohvalla ja syödä paljon ruokaa. Joissakin osavaltioissa sään salliessa (no okei, eli siis lähinnä Kaliforniassa ;D) meno voi olla aivan kuin 4th of Julyna ja sisältää grillailua ulkona. Kaliforniassa sää sallii - eilenkin Piilaaksossa oli yli 20 astetta lämmintä. Sen perusteella, mitä ihmiset ostivat kaupasta lauantaina, monella taisi olla grillaus mielessä.

Ei se kyllä varmaan ole mikään ihme, että Super Bowl on iso juttu täällä. Olen huomannut Kaliforniassa asuessani, että monet amerikkalaiset ovat ainakin jollain tasolla erikoisen kiinnostuneita urheilusta, oli se urheilu sitten baseballia, jenkkifutista tai (NHL-)lätkää. Porukkaa ravaa peleissä sesonkien aikana harva se viikko koko perheensä ja kaveriporukoidensa voimin, ja oman kotialueen joukkueita kannatetaan t-paidoin, lippiksin ja hupparein ihan arkipäivässäkin. Tällaista en ole huomannut Suomessa. En ikinä ole tuntenut ketään, joka olisi käynyt edes epäsäännöllisen säännöllisesti joissain peleissä. Täällä asuessani someni uutisvirta täyttyy pelikuvista ja erinäisten otteluiden kisakatsomoista aivan liian usein. Urheilun seuraaminen on jotenkin todella amerikkalainen juttu. (Kokemukseeni vaikuttaa totta kai piirit, joissa pyörin Suomessa, sekä se, että minulla on nykyään somessa huomattavasti enemmän kavereita kuin ennen. Vertailu on siis aivan epäsopivaa, mutta ymmärrätte varmaan pointtini kuitenkin.)

Me vietimme Super Bowl Sundayta suomalaisten kavereidemme kanssa. Joku heistä ehkä ymmärsikin jenkkifutiksesta jotain. Minä olen muuten ollut varhaisteini-iässäni vaasalaisen amerikkalaisen jalkapallojoukkueen cheerleader-joukkueessa, enkä silti tiedä tästä urheilulajista mitään. (Joukkueemme kyllä keskittyi siihen oikeaan cheerleading-kisaamiseen eikä mihinkään pelikentän laidalla kekkalointiin. Parin vuoden aikana olin pelikentällä ehkä kerran.) Super Bowl oli kuitenkin vain hyvä tekosyy kerääntyä yhteen viettämään päivää, syödä friteerattua kanaa ja sipsejä sekä juoda kaljaa keskellä päivää.

Budlight, virallinen Super Bowlin kisajuoma? Kyseistä merkkiä mainostettiin mainoskatkoilla muutamankin kerran. Merkki saa nyt vähän lisää mainostusta tällä kuvalla. Minä en kyllä kaljaa juonut. 

Kaverin itse tekemää friteerattua kanaa. Oli todella hyvää ja mehukasta. Friteeratut kanankoivet taitavat olla yksi suosituimmista Super Bowl -herkuista kautta USA:n. 

Super Bowl on onneksi myös paljon kaikkea muuta kuin sitä peliä ja syömistä: pelin aikana tulevia mainoksia tapitetaan silmä kovana (ne mainokset maksavat mainostajille maltailta!) ja väliaikashowsta kouhkataan päivätolkulla. Vaikken itse Super Bowl -peliä ole koskaan katsonut, olen kyllä joskus nähnyt niitä pelin aikana tulevia mainoksia jälkikäteen Youtubesta. Ovathan ne aika viihdyttäviä joskus. Tänä vuonna ei kyllä ollut mielestäni mitään erikoista, vaikka nostin kyllä kulmiani sille, että M&M-karkkimainoksessa Danny DeVito karkkina jäi auton töytäisemäksi, minkä jälkeen ruutuun ilmestyi teksti "Always fun". Auton alle jääminenkin voidaan siis yhdistää hauskuuteen... Mutta joo, en varmasti ole oikea ihminen antamaan näistä Super Bowl -asioista yhtään mitään arviota. Annan kuitenkin totta kai. Se väliaikashow Justin Timberlaken kanssa oli aika kamalaa harmaata kuraa, ja minä sentään olen tykännyt Timberlaken biiseistä.

Väliaikashowta parempaa ohjelmaa järjesti kavereiden koira.

Peli kesti mielestäni aivan liian kauan, mainoksia tuli käsittämättömän usein (niin kuin Yhdysvalloissa on tapana - minä en vain koskaan katso tv-kanavia, joten en ole tottunut tähän) ja olin täysin puutunut siinä vaiheessa, kun peli päättyi joskus varmaan yli neljä tuntia alkamisensa jälkeen. Mutta jes, olen nyt kokenut ensimmäisen Super Bowl Sundayni!

NHL-pelissä: San Jose Sharks

Thanksgiving-viikonloppuun kuuluu monesti urheilun seuraaminen. Tv-sarjojen perusteella tavallisinta olisi katsoa jotain amerikkalaista jalkapalloa tv:sta, mutta oikeasti kaikenlaista urheilua löytyy. Meitä pyydettiin tänä viikonloppuna jopa kahteen eri urheilutapahtumaan: koripalloon ja jääkiekkoon.

Somesta päätellen aika monet Piilaakson suomalaiset suunnistivat perjantaina illalla katsomaan koripallo-ottelua, jossa pelasivat vastakkain täällä East Baylla sijaitsevan Oaklandin Warriorsit ja Chicagon Bullsit. Warriors on kait kohtalaisen iso juttu täällä Bay Arealla, mutta suomalaisia taisi kiinnostaa enemmän tuo vastajoukkue. Siinä kun pelasi suomalainen Lauri Markkanen. En todellakaan tiennyt tätä, vaan kaverit kertoivat.

Me olemme kokeneet täällä asuessa baseballin ja jääkiekon, joten koris olisi kyllä vähän kiinnostanut. Amerikkalaiset urheilutapahtumat ovat aina elämys, vaikkei urheilulajista niin välittäisikään. Lippujen hinnat olivat kuitenkin minusta sen verran suolaiset (jotain $125), etten kokenut tarpeelliseksi käyttää yli sataa dollaria siihen, että pääsen katsomaan korista. Jostain ihmeen solidaarisuudesta miehenikin päätti sitten olla menemättä. Ehkä vielä joku päivä menemme sitten yhdessä.

Sen sijaan lähdimme katsomaan eilen lauantaina lätkää eli San Jose Sharkseja. Menimme sillä samalla porukalla, jonka kanssa vietimme kiitospäivän ja Black Fridayn. Suomalaiset kaverimme seuraavat aitojen sanjoselaisten tapaan kohtalaisen tosissaan San Jose Sharksien pelejä. Ja olihan tässäkin matsissa niitä suomalaisia pelaamassa tietenkin, Joonas Donskoi Sharkseissa ja kukahan-muu vastajoukkueessa Winnipeg Jetseissa.

San Jose SAP-Centerin edustalla. Palmut ovat saaneet hienot valot.

Olemme olleet vain kerran aiemmin San Josen SAP-centerissä eli the Shark Tankissa katsomassa kotikaupunkimme kuninkaita. Siitä kerrasta voi lukea täältä. Minä olisin pärjännyt hyvin, vaikken olisi kokenut tätä toista kertaa, mutta toisaalta olihan se kiva tapa viettää iltaa kavereiden kanssa. Kävimme ensin syömässäkin, koska kaksi päivää putkeen kiitospäivän ruokia ei ole ollut tarpeeksi saamaan ähkyvarastoja täyteen.

Hervottoman kokoinen mac and cheese. Tämä ei ollut pääruoka, vaan small plate, jonka otin alkupalaksi mieheni kanssa puoliksi. Halusin havainnollistaa suuruutta mieheni käden avulla, kunnes tajusin, ettei se mitään auta - ihmisillä kun on eri kokoisia käsiä. Saan joskus tosi hyviä älynväläyksiä. No, iso tämä kuitenkin oli.

Pulled Pork Sandwich eli vissiinkin suomalaisittain sitä nyhtöpossua. Mielestäni suomenkielinen termi nyhtöpossu on huomattavasti vastenmielisempi kuin pulled pork. Possuparan nyhtäminen kuulostaa raadollisemmalta kuin sen pullaaminen. Ja kyllä, mietin outoja asioita.

Meininki matsissa oli aika samanlaista kuin viimeksikin, kun siellä olimme. Kaikkiin asioihin reagoidaan voimakkaasti, vastajoukkueelle buuataan ja Sharks-fanit tosissaan antavat äänensä kuulua. Sharks-fanien kummallisista rituaaleista voi lukea tuolta ensimmäisestä postauksestani.

Sharksien pelaajat tulevat jäälle hain suusta.

Amerikkalaiset suhtautuvat kansallislauluun kohtalaisen riehakkaasti. Hurraus ja taputus kuuluvat asiaan. En ole koskaan ollut urheilumatsissa laulamassa Suomen Maamme-laulua, joten en tiedä, tönötetäänkö niissä hartaana laulun aikana?

Sharksit voittivat tämän pelin, joten kannatti mennä. Jouduin muuten kysymään kaveriltani, miksi ihmeessä matsissa laulettiin Kanadan kansallislaulu... NHL-jutut eivät tosiaan ole hallussa.

Voitto tuli.

Tänään sunnuntaina olisi ollut tarjolla myös amerikkalaista jalkapalloa. En käsitä, miten paljon urheilutapahtumia tänne mahtuu... Jenkkifutiksen haluan ehdottomasti käydä joskus kokemassa, mutta se jäänee tulevaisuuteen.

Äänestä ja baseballista

Vaikka osallistuin viime viikonloppuna koulutukseen (bodyattackin Advanced Instructor -koulutukseen, josta lupaan vielä kirjoittaa) ja puhuin reissun aikana kohtalaisen paljon, tilanne ääneni suhteen oli viikko sitten parempi kuin pitkään aikaan. Ääneni oli hiukan käheä, mutta kipu oli poissa. En muista, koska olisi viimeksi ollut päivä, jona äänihuuliani ei ole särkenyt.

Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, kun viikonlopun jälkeen maanantaina ohjasin kolme tuntia. Vaikka kuinka olin varovainen, rasitus jätti jälkensä. Sitten tiistaina saatoin innostua attack-tunnilla hiukan liikaa. En sillä tavalla kuin ennen innostuin, mutta liikaa kuitenkin. Kipu palasi, ja sitten keskiviikon kolmen tunnin ohjaaminen palautti myös sen pahan käheyden. Kävin toistaiseksi toiseksi viimeisellä puheterapiatapaamisella torstaina, ja terapeutti kommentoi heti, että kuulostan huomattavasti pahemmalta kuin edellisviikolla. Silloin hän oli kuvannut ääneni olleen jo aika clear. Takapakkia siis tuli.

Käyn puheterapiassa ison ja hyvämaineisen sairaalan outpatient-kuntoutusosastolla. Odotustilassa olevat lehdet ovat suurimmaksi osaksi espanjan kielisiä. 

Ääniongelma on selvästi kuin rupeutunut haava. Jos sitä alkaa repiä ennen kuin se on parantunut, se menee pahemmaksi. Puheterapeuttini sanoikin, että minun pitää vain malttaa odottaa kauan ja vasta sitten, kun ääni on pitkän aikaan ollut palautuneena normaaliin tilaan, voin miettiä pientä innostusta.

Onneksi kipu ei sentään ole ihan niin voimakasta enää kuin se oli aikaisemmin. Se jopa välillä katoaa. Olen silti äärimmäisen ärsyyntynyt ja olo tuntuu voimattomalta, vaikka vähentynyt kipu antaakin toivoa siitä, että olen suuntaamassa parempaan suuntaan. Kuulin myös mentoriltani, että hän on 16 vuotta sitten joutunut käymään läpi puheterapian ja nykyään hän selviää hyvin yli 30 ohjaustunnista viikossa. Ehkä minusta siis vielä ihan hyvä tulee. Tosin olen varma, että mentorini on vain syntynyt harvinaisen voimakkaiden äänihuulten kanssa, sillä hän nimittäin huutaa ja aina.

Mitä minun nyt sitten pitäisi tehdä, että ääni paranee? Minun pitäisi oppia puhumaan eri tavalla, siten, etteivät äänihuulet joudu rasitukseen koko ajan. Ei saisi puhua kurkusta, vaan enemmän vatsasta ja artikuloida suussa, mitä ikinä tämä tarkoittaakin. Olen yrittänyt puhua siten, ja mieheni totesi heti, että kuulostan ihan erilaiselta. Puhun normaalisti nopeasti ja matalalta, mutta kovaa, mihin verrattuna uusi tapa kuulostaa hyvin rauhalliselta, hitaalta ja siltä, kuin minulla oikeasti olisi todella paljon ongelmia muodostaa lauseita. Ehkä joskus opin paremmin. Tosin uutta tapaa on vaikea muistaa ja välillä huomaan pälättäväni aivan kuten ennen - ja silloin tosiaan kuulostankin hyvin käheältä. Lisäksi pitäisi edelleen antaa äänen levätä niin paljon kuin mahdollista aina välillä.

Kun on parempi olla hiljaa, on hyvä lähteä seuraamaan urheilutapahtumaa, vai mitä? Olimme taas mieheni kanssa saaneet kutsun baseball-peliin siltä uudelta kaveriltani, joka käy attackissani ja joka vei meidät meidän ensimmäiseen San Francisco Giants -peliin huhtikuussa. Eilen kävimme toisessa pelissä. Istuin lähes koko pelin ajan hiljaa ja yritin kovin ponnekkaasti seurata, mitä on meneillään.

Kaunis kesäilta kuvassa, todellisuudessa oli älyttömän kylmä ja vähän tuulistakin, mutta onneksi tuuli ei osunut siihen, missä me istuimme.

Vastakkain pelasivat Philadelphian Phillies ja Giants. Pysyin ehkä hiukan paremmin mukana pelissä kuin viimeksi, mutta silti baseballissa on edelleen asioita, joita en vain tajua. Miksi ne seisoskelevat niin paljon paikoillaan? Mitä se syöttäjä siis oikeasti yrittää ja mitä ne on ne kaikki asiat, joita sen syöttäjän ja lyöjän välillä tapahtuu? Ja miksi se peli kestää niin kauan? Nyt taas kolme tuntia, aivan kuin viimeksikin. Tosin nyt peli tuntui mielessäni etenevän nopeammin kuin viimeksi. Varmaan siksi, että olin paremmin kärryillä enkä niin väsynyt. Ja koska ei satanut vettä. Viimeksi oli kylmä ja satoi, mikä sai kaiken tuntumaan paljon pidemmältä. Nyt oli taas kylmä, mutta tällä kertaa tajusin ottaa kaverini kehoituksesta mukaan viltin, joka lämmitti ihanasti pois sen kylmän, joka jäi kahdesta takista (!), hanskoista ja kaulahuivista huolimatta viipymään koko kroppaani.  San Franciscon kesäilta ja -yö on oikeasti jäätävä!

Paikalla oli taas reilusti yli 40 000 ihmistä.

Ihmettelin, kun kaverini kysyi meidät mukaan toistamiseen, vaikka viimeksi olimme mieheni kanssa mielestäni aika huonoa seuraa. Nyt emme olleet sen parempia. Keskustelua pelistä tai edes pitkäaikaista small talkia meistä ei saa irti. Onneksi kaverini on harvinaisen rauhallinen ja hiljainen ja ilmoitti illan päätteksi (= joskus vähän ennen puoltayötä, kun olimme päässeet takaisin laaksoon SF:sta), että kutsuu meidät taas uudelleen, kun hänellä on ylimääräisiä lippuja. Hän ei suostunut taaskaan ottamaan vastaan maksua lipuista, mutta me maksoimme ruoat ja parkkipaikan, joille hintaa tuli kyllä niin paljon, että huh huh. Baseball-pelissä käyminen ei taida olla köyhien puuhaa. Kolme kälyistä pientä leipäpalaa ja kaksi limsaa maksoivat stadionilla yli 60 dollaria!

Stadionilla jaettiin eilen faneille tällaiset bobblehead-figuurit. Nimi tulee siitä, että tuo pää on iso ja liikkuu. Näiden jako on kuulemma aina iso juttu. Kun kävelimme stadionille, näimme ihmisiä, jotka kävelivät stadionilta pois näiden laatikoiden kanssa, siis ennen pelin alkua. Kaverini mukaan osa ihmisistä käy hakemassa vain tämän nuken, heillä ei ole edes tarkoitusta mennä seuraamaan peliä, vaikka heillä on lippu.

Mutta kyllä meistä vielä baseball-faneja tulee. Tai sitten ei. En oikeastaan edes ole mikään urheiluihminen, joten en ihan käsitä, miten päädyin jo toistamiseen baseball-matsiin.

Näkymät SF Giantsien kotikentältä At&T Parkista ovat kyllä hienot. 

Tänään sunnuntaina meille tulee muuten vieras: yksi kaverini päätti aika yhtäkkisesti matkustaa meille kylään kahdeksi viikoksi. Olemme asuneet täällä yli kaksi vuotta ja tämä on nyt ensimmäinen kerta, kun joku kavereista tulee kylään. Hauskaa!

Beat L.A!

Aikoinaan, kun aloin ohjata keskiviikkoiltaisin yhtä pumppituntia (josta sittemmin olen luopunut), kiinnitin aika nopeasti huomiota siihen, että aina samassa paikassa takarivissä oli eräs nuori mies. Tämä heppu veti kunnon painoilla ja hyvällä tekniikalla. Hän oli aina siellä, täsmälleen samassa paikassa ja hänellä oli aina täsmälleen sama ilme. Sellainen vähän tympääntynyt. Jos joskus sainkin häneen katsekontaktin kaikkien muiden hänen edessään olevien ihmisten välistä ja hymyilin, hän ei koskaan hymyillyt takaisin. Miksiköhän toi tyyppi inhoaa mua, mietin välillä. Olin silloin vielä niin urani alussa, että otin jokaisen tympääntyneen ilmeen henkilökohtaisuutena, enkä hoksannut ajatella, että joillakin ihmisillä nyt vain sattuu olemaan luonnostaan sellainen sitruunan nielleen ilme (vaikka minulla itsellänikin oli aina sellainen, kun olin osallistuja...).

Tämä mies on oiva esimerkki siitä, ettei ihmisten ilmeestä voi oikeasti päätellä mitään. Eilen nimittäin tämä heppu vei minut ja mieheni meidän elämämme ensimmäiseen San Francisco Giants -peliin. Ja elämämme toiseen baseball-matsiin.

San Francisco Giantsien stadion on tietenkin San Franciscossa, ihan rannalla. "Löysivät sitten tuulisimman kohdan koko kaupungista tälle stadionille", totesin, kun pääsimme paikalle. Olin onneksi varustautunut talvivaatetuksella, vaikka lämpöä oli 18 astetta, sillä SF on kylmä ja tuulinen ja kaverinikin oli varoitellut, että stadionilla on sitten kylmä.

AT&T on muuten teleoperaattori.

En edes muista enää, miten aloimme puhella tämän miehen kanssa. Hän taisi tulla kysymään jotain attack-tunnistani, jota ohjasin aina ennen pumppituntia. Sitten hän tuli kokeilemaan attackia ja jäi sille tielle. Sitten hänelle tuli töitä tuntini aikaan, mutta hän löysi keinon tulla toiselle attack-tunnilleni. Lakkasin ohjaamasta sitä yhtä pumppia, mutta hän on tullut pari kertaa toiselle saman ketjun kuntosalille pumppitunnilleni.

Joitakin viikkoja sitten hän yhtäkkiä kysäisi, olemmeko mieheni kanssa koskaan olleet Giants-pelissä ja kutsui meidät mukaan. Emme ole mitään urheiluihmisiä mieheni kanssa, emmekä tajua baseballia, mutta totta kai halusimme lähteä katsomaan, mikä on meininki. Olemme joitakin vuosia sitten käyneet New Yorkissa lomaillessamme Yankee-stadionilla matsissa. Emme tajunneet pelistä silloin mitään, mutta oli kiva kokemus. Miksei siis uudestaankin, ehkä toisella kerralla tajuaa jopa enemmän.

Stadionilta oli hienot näkymät. Kuvassa San Franciscon lahden yli East Bayhin (mm. Oaklandiin) menevä Bay Bridge.

Olimme paikalla todella hyvissä ajoin, joten istuimme (ja söimme) penkeillämme melkein tunnin ennen kuin peli edes alkoi.

Täytyy sanoa, ettemme kyllä tajua vieläkään baseballista paljon mitään. Paitsi sen, että se on aika hidastempoinen peli. Eilinen matsi kesti kolme tuntia, ja minusta tuntui siltä, että usein porukka vain seisoskelee kentällä eikä oikeastaan tee mitään. Tämä uusi kaverini on ollut lapsesta saakka baseball- ja Giants-fani ja hän oli jo aiemmin linkittänyt minulle "baseballin säännöt 5 minuutissa"-videon. Video ei tehnyt minua kauheasti viisaammaksi, koska siinä selitettiin lähinnä sääntöjä, jotka tajuan jo sillä perusteella, että tiedän, miten pesistä pelataan, mutta ei sillä tiedolla ymmärretä kokonaista baseball-matsia. Menomatkalle matkalukemiseksi kaverini toi meille tulostamansa 20 sivua infoa baseballista ja sen säännöistä. Hän oli jopa alleviivannut kaikki tärkeät kohdat. Vähänkö ihmiset ovat ihania. :) Pelin alussa hän selitti sääntöjä ja selitti, mitä tapahtuu, mutta selitys oli sen verran yksityiskohtaista, että minulta meni puolet ohi. Kyselin pari kertaa jotain älyttömän typeriä kysymyksiä, minkä jälkeen alkoi hävettää sen verran paljon, että päätin olla hiljaa.

Jotain siellä tapahtuu.

Oli kuitenkin kiintoisaa seurata matsia. Ja kiintoisaa oli myös tutkailla muita katsojia. Suurin osa oli totta kai Giants-faneja, mutta muutama rivi meidän edessä oli pari vastajoukkueen kannattajaa, joihin kohdistuva huutelu alkoi loppuvaiheessa olla jo oikeasti vähän aggressiivista. Jotkut ottavat urheilun aivan liian vakavasti.

"BEAT LA!" oli kannustushuuto, jota huudettiin ja kovaa. Giantsien vastajoukkue tässä pelissä oli Dodgers Los Angelesista. Kuulemma kilpailu näiden kahden välillä on kovaa; näkyvillä on varmaan Kalifornian pohjoisen ja etelän välinen kilpailu. 

Matsin aikana muuten satoi vähän, joten ei ollut mikään paras kokemus sen suhteen. Loppua kohden alkoi sataa jo enemmänkin ja alkoi tulla aika kylmä. San Franciscon tuuli, sumu ja sade ei ole mikään paras yhdistelmä ulkostadionilla. Minulla oli nahkatakki ja sen päällä lämmin hupullinen untuvatakkini, jota käytin Suomessa, kun oli 20 astetta pakkasta - se sopii hyvin myös San Franciscon iltaan, kun mittarin mukaan on 15 astetta lämmintä. Olisi pitänyt ottaa sadetakkikin, mutta ei kai meillä Kaliforniassa sellaisia ole.

Kuvasta ei näy, mutta satoi aika kovin.

Giants voitti yliajalla (tai mitä termiä baseballissa ikinä kuuluukaan käyttää), ja matsin jälkeen oli vielä ilotulitus. Varmaan yli puolet 41 000 ihmistä vetävästä ja lähes loppuunmyydystä katsomosta lähti lätkimään, koska satoi vettä. Minä halusin ehdottomasti nähdä ilotulitukset, aivan sama vaikka sataisi pieniä koiria. Minulla ei ole ilotulituksista mitään julkaisukelpoista kuvaa, mutta kuten yleensä aina, kun amerikkalaiset ilotulittelevat, näytös oli näyttävä ja kesti hitusen liian kauan. Mieheni sanoin: "Tuossa meni taas Turun kaupungin uudenvuodenilotulitukset 10 vuoden ajalta 20 minuutissa." Amerikkalaiset ovat siis baseballin ja ilotulitusten suhteen samanlaisia  - eivät tajua lopettaa ajoissa silloin, kun homma on vielä mielenkiintoista. ;D

Oli kyllä ihan hyvä, ettei suurin osa katsojista jaksanut jäädä katsomaan ilotulituksia, sillä yksityisautoilun luvatussa maassa baseball-matsiin monet ajavat omalla autolla, vaikka SF:ssa onkin hyvä julkinen liikenne. Ihan niin kuin mekin ajoimme, koska tulimme sieltä, minne julkisella olisi kestänyt huomattavasti pidempään kuin omalla autossa ruuhkassa. Liikennetukos stadionin ympäristössä ei siis ollut mikään ihan pieni, kun se 40 000 ihmistä purkautuu. Koska me lähdimme viimeisten joukossa, pääsimme todella helpolla, emmekä joutuneet jonottelemaan autossa kauhean pitkää aikaa. Tuli taas muuten todistettua se, että juomisenkin jälkeen amerikkalaisten mielestä "aina voi ajaa kotiin", noin niin kuin mukamas. Yksi auto ajoi suoraan ratikan raiteiden sellaiseen johonkin reunaan ja auto jäi vähän jumiin siihen. Känniajelu on täällä niin yleistä, että joskus pelottaa.

Nuo valkoiset ilmassa lentävät roskat? Ne ovat lokkeja. Linnut pyörivät stadionin ympärillä ennnen matsia, sitten pelin ajaksi ne pitkälti katosivat ja ihmisten lähtiessä ne palasivat salamana lattioille heitetyn ruoan kimppuun. Oikein haaskalintulauma. Siinä on näköjään huonot puolet, kun stadion sijaitsee rannalla...

Nyt on siis Giantsien peli koettu ja olemme taas yhtä amerikkalaista kokemusta rikkaampia. Aiemmin olemme olleet jo San Jose Sharksien -jääkiekkopelissä. Vielä pitäisi saada jenkkifutis ja koripallo, niin olisi nämä urheilukokemukset hoidossa. Tosin en kyllä ihan tiedä, miksi näitä pitää kokea, koska ei minua ikimaailmassa Suomessa olisi saanut mihinkään TPS:n peliin...

Urheilutapahtumiin meneminen ei muuten ole mitään ihan halvinta puuhaa täällä. Kaverini antoi meille nämä liput, joten me emme nyt tällä kertaa maksaneet mitään itse. Hän kertoi ostaneensa liput hyvissä ajoin, joten eivät kuulemma olleet ihan niin kalliita, mutta en kehdannut kysyä, mitä hän niistä maksoi. Katselin netistä, että hinnat voivat pyöriä satasissa ja jopa useammissa satasissa. Me ostimme hänelle totta kai kaikki juomat ja ruoat kiitokseksi ja kieltäydyimme hänen tarjoamistaan bensa- ja pysäköintirahoista. Se, että hän kutsui meidät mukaan ja antoi liput ilmaiseksi, on hyvä esimerkki tietynlaisesta amerikkalaisuudesta: Täällä oikeasti ihmiset maksavat toisilleen erinäisiä asioita tuosta noin vain, joskus kyse on lounaasta, joskus juomista, joskus jostain isommasta. Ei ole niin justiinsa. Ei ole sellaista "tää on sun osuus, tää mun osuus" -mentaliteettia. Aina tulee seuraava kerta, jolloin toinen sitten maksaa. Ehkä tämä on väärä yleistys, en tiedä. Mutta tällaista olen huomannut.

Juominen baseball-matsissa ei ole mitään halpaa. Kuvassa 15 dollarin margarita ja 6 dollarin pieni olut. Taustalla yrttejä ja salaatteja, joita joku on päättänyt alkaa kasvattaa baseball-stadionin kaljapaikassa. (Paikan nimi oli Beer Garden.)

Super Bowl pelataan meidän naapurissa ja me olemme Turussa

Yhdysvaltojen suurin urheilutapahtuma on käynnissä juuri tällä hetkellä ja arvatkaapa missä - ihan meidän kotikulmilla. Super Bowl 50 -ottelu pelataan tänä vuonna Suomen aikaa sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Santa Claran kaupungissa olevalla stadionilla, joka on meidän kotoa vain parin kilometrin päässä. Virallinen Super Bowl -kaupunki on tietenkin San Francisco, mikäs muukaan, mutta koko Piilaakso on ollut Super Bowl -huumassa jo pitkään ja San Josessakin on kaikenlaista tapahtumaa. Ja massiiviset väenpaljoudet. Ja yhtä massiivinen liikennekaaos.

Meitä ei jenkkifutis kiinnosta pätkän vertaa. Joskus mietimme, miten siistiä olisi päästä katsomaan Super Bowlia ihan vain kokemuksen takia, mutta lippuja on lähes mahdotonta saada, ne olisi pitänyt hankkia aikaa sitten ja ne maksavat älyttömiä summia (nyt puhutaan tuhansista dollareista). Onneksi emme koskaan yrittäneet saada lippuja, sillä nyt missaamme koko tapahtuman, kun olemme Suomessa.

Vaikka urheilulaji ei kiinnostakaan, hiukan ehkä kuitenkin harmittaa se, että missaamme tämän tapahtuman kaiken oheistoiminnan. Tuskin me koskaan enää tulevaisuudessa tulemme asumaan Super Bowlin naapurissa. Olisihan se fiilis ollut hauska kokea.

Toisaalta on kyllä hyvä, ettemme ole kotona, sillä liikenneruuhkat - tai siis pikemminkin varmaan liikennetukokset - tulevat olemaan järkyttäviä. Tästä on varoiteltu jo viikkotolkulla koko Bay Areaa.

Liikenne Bay Arean motareilla tulee olemaan tätä. Yläpäässä San Francisco, alhaalla San Jose. (Kuva täältä.)

Muutamakin ihminen on kysynyt meiltä, että kai me vuokraamme asuntomme siksi ajaksi, kun olemme Suomessa, kun matkamme kerta ajoittuu juuri Super Bowlin ajaksi. Bay Arealle valuu juuri tällä hetkellä älytön määrä ihmisiä ja hotellit ovat täynnä, joten vuokramarkkinat kukoistavat. Juuri luin uutisia siitä, miten esimerkiksi San Franciscossa jotain pientä rotanloukun kokoista pimeää huonetta vuokrataan hinnalla $6000/yö. Mieheni on katsonut Craiglistilta, että porukka pyytää meidän kotialueella todella suuria summia siitä, että antavat vaikkapa yhden huoneen asunnostaan vuokralle Super Bowlin ajaksi. En siis ihmettele yhtään meille esitettyä kysymystä. Meillä on kahden makuuhuoneen asunto täysin tyhjillään, joten me nettoaisimme helposti älyttömät summat, jos olisimme vuokranneet kämppämme.

Mutta emmehän me tietenkään vuokranneet. Ensinnäkin vuokrasopimuksemme luonnollisesti kieltää vuokrauksen ja tästä kiellosta vuokranantaja oikein muistutti näin Super Bowlin alla. Sama sääntö taitaa olla kaikissa apartment-komplekseissa, mutta totta kai ihmiset silti vuokraavat huoneitaan - kiellothan on tehty rikottaviksi. ;) Me emme vuokranneet asuntoamme ihan siitä yksinkertaisesta syystä, ettemme halua kotiimme tuntemattomia ihmisiä kaikkien tavaroidemme joukkoon. Ei olisi kiva tulla kotiin reissusta ja huomata, että kamat on hajotettu tai varastettu ja kämppä säpäleinä tai jotain. Hiukan turhan iso riski, vaikka kuinka voisimme pyytää tuhansia dollareita yöltä per huone.

Toivottavasti Piilaaksossa asuvat lukijani nauttivat Super Bowl -kaaoksesta! Muistakaa kertoa sitten kaikki. :)

Shaaaarks!!

Eilen toteutui yksi miehen toive, kun kävimme katsomassa NHL-jääkiekkoa. Ei mitenkään, että miestäni erityisemmin kiinnostaisi jääkiekko, mutta jostain syystä hän on pitkään puhunut siitä, että haluaa mennä katsomaan San Jose Sharksien peliä. Ja kyllähän minäkin myönsin, että kaipa sellaista täytyy käydä katsomassa, kun kerran tässä kaupungissa asuu.

Tällaisiin kyltteihin/julisteisiin/tarroihin ei voi olla törmäämättä San Josessa. Downtownissa näitä on melkein jokaisen kulman takana.

Eilen San Josen SAP-Centerissa, aka The Shark Tankissa, kohtasivat kaksi todellisista talviurheilukaupungeista kotoisin olevat joukkueet: San Jose Sharksit ja Floridasta Tampa Bay Lightning. Minä opin vasta autossa menomatkalla, kuka on vastustajajoukkue. Aika epäolennainen tieto minusta, ei sitä etukäteen kannattanut ihmetellä. Liput kustansivat reilut $50/hlö, koska vielä kyseessä eivät ilmeisesti ole ne "tosi tärkeät" pelit. Katsomo oli lähes täynnä, kun paikalla oli joku 17 500 ihmistä. Olimme liikkeellä suomalaisten kavereidemme (miehen töiden kautta) kanssa. Minulla ja miehellä ei valitettavasti ollut mitään fanikamaa, mutta mies on kuulemma ala-asteella omistanut Sharksien lippiksen. Aikamoista kohtaloa.

San Josen downtown herää aina henkiin, kun on Sharksien peli. Ihmisiä oli liikenteessä todella paljon. SAP-Center on ihan kävelymatkan päässä downtownista, mutta moni myös kokoontuu downtowniin katsomaan peliä jostain raflasta.

Minun mielestäni nämä hainevillä varustetut jääkoneet olivat hauskoja. Jos jollekin vaikka jää muutoin epäselväksi, ketä The Shark Tankissa kuuluu kannustaa.

Tämä oli minulle (ja myös miehelle tietenkin) ensimmäinen NHL-matsi. Itse asiassa tämä taisi olla minulle ihan ensimmäinen jääkiekkomatsi ikinä livenä. En ole aivan varma, olenko joskus 90-luvulla ollut kerran katsomassa sukulaisteni kanssa jotain Porin Ässiä, mutta elän siinä käsityksessä, että tämä oli nyt ensimmäinen kertani, koska muutakaan kertaa en muista.

Sharksien pelaajat tulivat kentälle hain suusta. Jostain syystä hain suusta tuli myös savua.

Odotin jotenkin amerikkalaisilta lätkäfaneilta hirveän värikästä meininkiä, mutta meno jäähallissa oli mielestäni hiukan vaisua. Ihmiset totta kai reagoivat voimakkaasti ihan niin kuin missä tahansa muuallakin täällä (niin kuin elokuvateatterissa ja ilotulituksissa), ei vain maalien takia, vaan kaikkien muidenkin läheltä piti -tilanteiden vuoksi. Ja vastustajille buuattiin, mikä oli mielestäni jotenkin epäkohteliasta, mutta en varmaan vain ymmärrä jääkiekkoa. Sellaista jenkkityyliin överiä hurraamista tai kannustamista ei ollut lainkaan niin paljon kuin odotin, vaikka toki Sharkseja kannatettiin hallissa kuuluvasti, eihän siellä toisen joukkueen kannattajia ollut varmaan yhtään. Joka kerta, kun Sharksit tekivät maalin (mitä ei tapahtunut montaa kertaa), tuli jokin ihme rituaaliyhteiskannustus. Parasta oli kyllä Sharks-fanien kummat käsiliikkeet, jotka tehtiin musiikin tahdissa aina, kun vastajoukkueen pelaaja sai jäähyn eli joutui jo useammassa pelissä käyneen kaverimme mukaan "shark tankkiin": ihmiset tekivät käsillään sellaista avautuvan hain suun liikettä sormet taivutettuina kuin hain hampaiksi. Hankala selittää. Kuvaa en valitettavasti hoksannut ottaa, olin liian ihmeissäni siitä, mitä kummaa ympärilläni tapahtuu. En tosiaan tiedä, minkälaista jääkiekko livenä Suomessa on, joten en osaa verrata tätä san joselaista meininkiä mihinkään. Mutta en usko, että kyseessä olivat nyt hullut amerikkalaiset, vaan pikemminkin vain lätkähullut. ;)

Kun Sharksit tekivät maalin, se tehtiin selväksi ympäri hallia kiemurtelevilla "Goal"-teksteillä, kummallisella kannustushuudolla ja jälleen savuavalla hainpäällä. Myös hain silmät vilkkuivat infernaalisen punaisina. Vastajoukkueen maaleja ei luonnollisestikaan noteerattu mitenkään, paitsi ehkä buuauksella. 

Odotin amerikkalaiselta urheilutapahtumalta myös katsomoissa kiertäviä ruoka- ja juomamyyjiä. Ei näkynyt kuin yksi, eikä silläkään valitettavasti ollut mitään suuria hattaroita päänsä päällä niin kuin oli New Yorkissa baseball-ottelussa, jonne olemme miehen kanssa muinoin lomamatkalla eksyneet, haha. Myöskään tanssityttöjä (tämä aikoinaan SM-tasolla cheerleadingissa kilpaillut kieltäytyy kutsumasta niitä pompomien heiluttelijoita cheerleadereiksi) ei ollut. Onko se tanssityttömeininki sitten kuitenkin vain jotain suomalaista touhua?

Sen sijaan pelissä oli paikallisen pikaruokamestan Jack in the Boxin Taco Minutes tokan erän viimeisen peliminuutin aikana: jos Sharksit tekevät maalin, kaikki katsojat saavat ilmaisen tacon ketjun ravintolasta. Jäi ilmaiset tacot saamatta.

Pakollinen pelikuva.

Niin ja suomalaisia oli kentällä mukana, kuinkas muutenkaan. Sharkseilla pelasi maalivahtina Antti Niemi. Tampa Bay Lightningilla taisi olla Valtteri Filppula.

Sharksit hävisivät 5-2. Viimeisten peliminuuttien aikana hallista tyhjentyi huomattava osa ihmisiä ulos. Meidän ja Sharksien suhde ei siis alkanut kovinkaan hyvin. Mutta mennään kyllä toistekin. Jääkiekkoa on sentään helppo seurata, toisin kuin vaikkapa sitä baseballia. Tai jenkkifutista.