sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Omaisuutensa toiselle puolelle maapalloa jättäjän pelastukset eli asunnossa valmiina olevat kodinkoneet

Vieraidemme kanssa kulkiessa olen ehtinyt napsia kuvia yhdestä jos toisesta paikasta. Tarkoituksena on kirjoitella ja kuvittaa muutama postaus reiteistämme, mutta niiden tekeminen vie aikaa. Sitä ennen siis muihin aiheisiin. Taisin aiemmin lupailla asunnon yksityiskohtien ihmettelyn lisäksi tarkempaa tietoa kodinkoneista. Tässä sitä nyt sitten olisi tarjolla.

Asuntoomme kuuluvat astianpesukone, mikro, pesukone ja kuivausrumpu. Elämää helpottaa äärettömästi se, että nämä löytyvät valmiina, koska rahaa olisi muutoin uponnut hankintoihin aivan liikaa. Nämä kodinkoneet poikkeavat kuitenkin joiltakin yksityiskohdiltaan niistä, joihin Suomessa olen tottunut.

Tiskikone on keponen muovinen kapistus, joka vaikuttaa heikkotekoiselta ja melkein halvalta lelulta. Avattavaa ja suljettavaa hanaa ei ole. Koneen pohjaa ei ole peitetty millään, ja siellä vain tyytyväisenä makoilee tuo lämpövastus ilman suojaa.
Paikallista tiskikonelaatua.
Astiat tuntuvat vaativan esihuuhtelun, jotta niistä tulee kunnolla puhtaita. Toisaalta kuulun muutoinkin niihin, joiden mielestä astiat tulee aina huuhdella hyvin ennen koneeseen laittamista.

Mikron ja uunin kojetaulut ovat mielenkiintoisia. Mikrossa on omat nappulat popcornille, perunoille, juomille ja kasviksille sekä sulatusmoodi. Mikrosta löytyy myös ajastin ja hirveää mekkalaa pitävän liesituulettimen kännistysnappula. Laskin, että mikrossa on 19 nappulaa ja vielä numeronappulat 1-9 päälle. Nappuloiden tarkoitus on kuitenkin aika hyvin tulkittavissa. Sen sijaan uunin käynnistystaulu vaikutti alussa aika hämmentävältä. Se näyttää tältä (kamerallani ei onnistunut minun taidoillani kuva, jossa tuota kuvaajan heijastusta ei näkyisi):
Pienen ajatteluhetken jälkeen uunin käyttö makaroonilaatikon tekoa varten valkeni. Lämpötilan asetukseen käytän ainakin vielä toistaiseksi Googlea, joka kääntää celsiukset fahrenheiteiksi.

Pesukone ja kuivausrumpu löytyvät keittiöstä oven takaa. Pesukoneessa ei myöskään ole avattavaa hanaa. Anopin mielestä keittiö on outo paikka pesukoneelle, mutta amerikkalaisten tv-sarjojen perusteella asuntomme ei ehkä ole ainoa amerikkalainen kämppä, josta pyykkikoneet löytyvät juuri keittiöstä tai läheisyydestä. Molempiin kojeisiin mahtuisivat varmaan kaikki meidän vaatteet yhtä aikaa. Toivon, että kone osaa säännöstellä veden määrän pyykin määrän mukaan, mutta jotenkin epäilen, että välttämättä ei...

Pesukonetta on helppo käyttää, koska vaihtoehdot ovat aika yksinkertaiset. Ohjelmista valitaan valkoiset, värilliset, hienopyykki (delicates; vastaa nappulan mukaan käsinpesua), tahranpoisto, pikapesu tai drain&spin-vaihtoehto. Lämpötilat valitaan vain vaihtoehdoista top cold, cold, warm ja hot. Hiukan piti tutkailla netistä, mikä vastaa mitäkin lämpötilaa, kun on tottunut siihen 30, 40 tai 60 astetta -tyyliin. (Vastaukset olivat kyllä vaihtelevia lähteestä riippuen!?)

Pesuohjelmat ovat älyttömän lyhyitä, reilun tunnin tai jopa alle. Vanhan kotini pesukone pyöritti 60 asteen lakana- ja pyyhepyykkiä lähes kaksi tuntia! Toistaiseksi ei puhtaustasosta ole valittamista. Olen kuullut kauhujuttuja siitä, miten amerikkalaiset koneet pilaavat vaatteet.

Kodinkoneet pitävät täällä muuten mekkalaa, kun ovat valmiita. Mm. kuivausrumpu piippaa säännöllisin väliajoin siihen saakka, kunnes se tullaan sulkemaan. Jossain vaiheessa se kyllä itse sulkee itsensä, jos ihmistä ei näy eikä kuulu. Mikro antaa tekstillä ohjeita siitä, mitä nappulaa kuuluu painaa mm. ajastimen käytössä. Tyhmempikin siis oppii.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Kulttuurishokkeja ja vain shokkeja

Odotin eilen kotitalomme ulko-ovella kotiinkuljetusta. Norkoilin ovella, kun joku mies yritti ulos ovesta isojen säiliöiden kanssa. Tarjosin apua oven auki pitämiseen. Tämä ele johti etunimien vaihtoon ja pieneen small talkiin siitä, asunko talossa ja mitä mies talossa tekee. Yritin muistaa, että amerikkalainen ei kääntäisi selkäänsä ja tuijottelisi taivasta, vaan harrastaisi juuri small talkia. Tämä tyyppi oli jokin työntekijä jostain firmasta ja haki näitä säiliöitä. Hän palasi sisälle ja haki lisää kamaa. Tarjosin jälleen apua oven kanssa. Ylipäänsä yritin olla ystävällinen. Jotain sentään olen jo oppinut, koska seiniin tuijottelu täällä vaikuttaa vain epäkohteliaalta.

Kuvitelmani sulautumisesta kulttuuriin vaihtui kuitenkin pelkkään shokkiin, kun small talk johtikin siihen, että tämä tyyppi pyysi some-yhteystietojani. Ilmeisesti ystävälliset eleet, puhuminen ja hymyily olivat liikaa. Täällähän ollaan ihan kuten Suomessa! Hiukan katsot silmiin ja heti ymmärretään totaalisesti väärin. Tämä tyyppi kyllä pyysi välittömästi anteeksi, kun kuuli minun olevan naimisissa. Ihan kiva, että iskuyritystä pyydellään jälkikäteen anteeksi.

Tämä kokemus vei ehkä sulautumistani tähän suomalaista kulttuuria avoimempaan toimintaan takaisinpäin.

Shokkeja tuli myös ihan perinteisessä kulttuurishokki-muodossa tällä viikolla. Meillä oli miehen työporukan kanssa bbq-bileet erään työkaverin kotona. Olimme heidän asuinkompleksin yleisessä tilassa, jonne tuli samaan aikaan kasa filippiiniläisiä. He alkoivat heti tarjota ruokaansa meille. Suomalainen totta kai vain nyökyttelee, "yesyes, thank you", mutta palaa sitten oman ruokansa pariin eikä tee elettäkään kohti toisten ruokavuoria. Ei kai sitä nyt toisten ruokia mennä syömään!

Filippiiniläinen rouva kävi pari kertaa tasaisin väliajoin tarjoamassa, kunnes joku meistä lopulta ymmärsi, että on varmasti erittäin epäkohteliasta, jos emme ota tarjottua ruokaa. Pari meistä uskaltautui sitten lopultakin hakemaan (en muuten itse kuulunut näihin pariin). Totta kai myös meidän pöydiltä tarjottiin heille. Jälkiruokakakkua minäkin lopulta söin heidän pöydästä. Ja kun kävin jälkikäteen kehumassa, miten hyvää kakku oli, loppuosa kakusta tungettiin paketissa käteeni. Ja kieltäytymään ei pystynyt, vaikka yritin!

Tämä ei muuten ollut ensimmäinen kerta, kun törmään siihen, että ruokaa tarjotaan muillekin kuin omalle seurueelle. Toissaviikolla istuin porealtaassa, kun viereiseltä grillausalueelta eräs mies huusi, että jos olen nälkäinen, voin tulla syömään, koska heillä on runsaasti ruokaa. Olin nälkäinen, mutta en luonnollisestikaan mennyt (lähinnä koska olin poolin jäljiltä klähmäinen, muutoin olisin ehkä jopa harkinnut).

Suomalainen ei taida tarjota ruokaansa muuta kuin humalassa tai vappupiknikillä. :D Tai jos tarjotaankin, se on vain kohteliasta sanahelinää. Ei kai kukaan nyt oikeasti tule ottamaan!?

Seuraavat kaksi viikkoa tulevat olemaan kiireisiä. Tänään saapuivat nimittäin ensimmäiset vieraamme: miehen äiti ja sisko. Nyt on siis aika perehtyä omaan asuinkaupunkiin ja ympäristöön.

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Kindereitä ja mämmiä on ikävä, mutta ei töitä

Arvatkaa, kumpi on kielletty Amerikassa: Kinder vai tolkuton ase. Moms Demand Action in Gun Sense in America -liikkeen mainoskampanjakuva vuodelta 2013. Kuva otettu Huffington Postin kautta.
Tänä pääsiäisenä en saanut Kindereitä. Koska yllätyssuklaamunat ovat täällä laittomia. Koska amerikkalaiset.

Olin joskus aiemmin kuullut tarinoita siitä, että yllätysmunat ovat kiellettyjä Amerikassa. Luulin tätä vain joksikin urbaaniksi legandaksi. Ei selvästikään pidä koskaan epäillä Amerikkaa.

Syy kieltoon on (Wikipedian mukaan) se, että täällä on voimassa laki, jonka mukaan ruoan sisällä ei saa olla piilossa mitään syötäväksi kelpaamatonta, ellei tällä asialla ole erityistä tarkoitusta tuotteessa. Eli siis tikkarin sisällä saa olla se tikkarin "keppi", koska se on tarpeellinen. Kinderien katsotaan rikkovan tuota lakia. Ja totta kai yllätysmunien sisällössä on se kuuluisa tukehtumisvaara.

Netin syövereistä löytyi tieto, että laittomasta Kinderistä saa sakon, joka on $2500 per muna. En tiedä, pitääkö tämä vielä paikkaansa.

Kinderien lisäksi kaipasin pääsiäiseeni hieman mämmiä. Mämmiä vaniljakastikkeella, nam. Itse asiassa tänä vuonna en kyllä edes huomannut, että on pääsiäinen. Good Friday eli pitkäperjantai ei ole Kaliforniassa vapaapäivä (joissakin osavaltioissa on). Kysyin eräältä amerikkalaiselta, onko perjantai täällä vapaapäivä, ja hän selitti, että ilmeisesti jotkut voivat pitää vapaata. Ota tästä nyt sitten selvää. Perjantai-iltapäivän ruuhkat vaikuttivat vähäisemmiltä kuin yleensä eli jotenkin pääsiäinen kuitenkin tuntui näkyvän. Suoraan sanottuna olen aika pihalla. Joka tapauksessa sellaisia pyhiä, että kaupat ja virastot olisivat kiinni, täällä ei ole niin kuin Suomessa.

Tänään on sitten ollut Easter Sunday. Kaupat ovat auki. Paitsi että jotkin kaupat olivat kiinni, koska on pääsiäinen ja koska he haluavat. Huomenna maanantaina sentään on ihan täysin tavallinen päivä, koska täällä ei tunneta mitään toista pääsiäispäivää.

Meidän olemattomaan pääsiäiseen kuului eilen pieni retki San Franciscoon, jossa kävimme syömässä entisen kollegani kanssa. Hän oli täällä lomalla. Juttelimme hieman töistäkin. Tajusin, etten ikävöi yhtään työtäni, ainakaan vielä. Tilastoihin täten merkittäköön, että olemme asuneet täällä reilun kuukauden ja muistan edelleen täysin selvästi kaikki työni ikävät ja kamalat puolet enkä ikävöi toimistoon yhtään. Tsekataan tilanne puolen vuoden päästä. :D

Toivottavasti teidän pyhät ovat sujuneet hyvin. Hyvää pääsiäistä!

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

What I've been up to...

Viimeisen parin viikon aikana olen tehnyt mm. seuraavia:

- Ajanut autoa rutkasti enemmän kuin viimeisten yhdeksän vuoden aikana yhteensä (tämä kertoo enemmän siitä, miten olemattomasti olen ajanut menneisyydessä, kuin siitä, miten paljon olisin ajanut nyt). Olen ajanut mm. kauppaan ruuhka-aikana ja etsinyt parkkipaikkaa täpötäydeltä kaupan pihalta ja pitänyt tätä täysin normaalina. Vertailukohtana on siis se, etten olisi Turussa uskaltanut ajaa Prisman parkkipaikalle viikonloppuna. :D

- Olen ostanut elämäni ensimmäisen tuotteen Victoria's Secretistä. Olin aiemmin käynyt kerran kyseisen ketjun liikkeessä enkä ehkä ihan ymmärtänyt hypetystä. Nyt ostin hupparin, koska palelen asunnossamme edelleen etenkin aamuisin ja koska jostain syystä olin jättänyt kaikki oloasujeni pitkähihaiset Suomeen. Ilmeisesti jossain muuttostressissäni olin erehtynyt kuvittelemaan, ettei niille olisi tarvetta.

- Olen ikävöinyt kunnollista leipää ja entisen ruokavalioni olennaisinta tukipilaria maitorahkaa. Tähän mennessä olen löytänyt yhdenlaisen leivän, jota pystyn syömään. Kunnon maitorahkoista näillä ei taida olla hajuakaan. Jos joku tietää amerikkalaisten rahkoista jotain, kertokaa!

- Olen löytänyt Meetup.com-sivuston ja käynyt sen kautta yhdessä tapaamisessa pelaamassa minigolfia ja samalla kuullut aksenttini olevan söpö. Koska viimeisten vajaan kahden vuoden aikana olen viettänyt huomattavasti aikaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka löysin alun perin netistä (ja jotka olivat löytäneet toisensa vessan seinän kautta - Terveisiä vaan ST-kerholle!), tuntemattomien ihmisten keskelle pelmahtaminen ei niin hirveästi pelottanut. Tai no, jännitti kyllä.

- Olen käynyt asuinpaikkamme uima-altaalla jo muutamankin kerran ja saanut bikinien yläosasta rusketusrajat, joita en normaalisti koskaan saa. (En silti millään muulla kuin omalla mittapuullani ole erityisen ruskettunut.) Uima-allasreissuilla olen myös miettinyt, mikä on oikea tapa käyttäytyä ja olla monikulttuurisessa ympäristössä. Edustamme ihonvärimme puolesta ehdotonta vähemmistöä asuinkompleksissamme. Olo on vähän kiusallinen, kun seisoo hississä pyyhe päällä palaamassa uimareissulta, kun hissiin tulee intialaisia naisia kietoutuneina koristeellisiin huiveihinsa. Pitäisi varmaan lukea sitä lähes 40-sivuista vuokrasopimusta, koska siellä varmasti kielletään pyyhe päällä liikuskelu kerrotaan oikea tapa toimia.

- Luonnollisesti olen myös polttanut ihoni ulkoillessani suojakertoimesta huolimatta.

- Olen stressannut sitä, että ensimmäiset vieraamme saapuvat jo ensi viikolla, eikä meillä ole koti läheskään valmiina, emmekä tiedä uudesta kotikaupungistamme tai alueesta vielä yhtään mitään...

- Olen tutustunut yhteen samassa talossa asuvaan nuoreen naiseen, joka on kotoisin Venezuelasta. Olemme nimittäin samalla kielikurssilla! Istuin hänen vieressään tunnilla ja satuin huomaamaan hänen katsovan Google Mapsista kotini osoitetta. Stalkkaus kannatti, koska olemme nyt pari kertaa henganneet yhdessä.

- Olen alkanut vähitellen ymmärtää, että tämä paikka on nyt koti. Ja olen melkein kokonaan lakannut sanomasta "kotona", kun viittaan Turkuun.

lauantai 12. huhtikuuta 2014

Mitäs teit perjantaina? Noh, istuin autossa klo 16-22.

Ajoin tuossa taannoin freewaylla ja hermostuin, kun autoja oli ympärillä niin tuhottoman paljon. Google Maps oli juuri hetki sitten väittänyt, että ko. tiellä on light traffic. Naureskelin siinä sitten, että niin varmaan tosi lighttia on joo - eihän tähän tielle edes mahtuisi enempää autoja.

Nyt kuitenkin tiedän, miksi tuo liikenne oli tuolloin light. Vaikka autoja olikin paljon, vauhti oli kuitenkin se tavallinen 80-100 km/h. Perjantaina olin freewaylla, jossa vauhti oli noin 40 km/h eikä sitäkään koko aikaa. Kilometrien verran. Ikuisuuden.

Lähdimme ajamaan perjantaina Berkeleyhin, joka on kaupunki tuolla hieman pohjoisemmassa. Täältä San Josen pohjoisosasta tuonne on matkaa noin 43 mailia eli 70 kilometriä. Halusin palauttaa sohvapöydän, jonka olimme ostaneet. Homma piti totta kai saada hoidettua pois alta heti, kun mies oli palannut työmatkalta huolimatta siitä, että on perjantai ja ruuhka-aika. (Joku saattaa tässä kohtaa ihmetellä, eikö huonekaluja löydy lähempää kuin 70 kilsan päästä. Vastaus on ei, ja lisähuomautuksena sen verran, että tuollainen matka on täällä lyhyt kiven heitto. :D)

Yksi lauantai tuon 70 kilometrin matkan ajoi noin tunnissa, vaikka satoi vettä kaatamalla ja paikoitellen tulvimalla. Perjantaina neljän jälkeen tuohon matkaan kului reilut 1,5 tuntia. Kaikki kaistat olivat täynnä mateluvauhtia meneviä autoja - myös carpool lane eli kaista, jossa saa ajaa vain, jos autossa on vähintään kaksi henkilöä. Oli hirveän hauskaa.

Kun pääsimme perille, arvoin jonkin aikaa, otanko palautetun pöydän tilalle toisen samanlaisen vai täysin uudenlaisen pöydän. Koska toisenlaisia tuotteita ei kuitenkaan ollut ko. kaupassa varastossa, päädyin ensin ottamaan samanlaisen. Kun tuote oli pakattu autoon ja olimme juuri lähdössä pois, työntekijä tuli koputtamaan auton ikkunaan ja kertomaan, että mainitsemani ongelma pöydän pinnassa on todennäköisesti materiaaliin kuuluva piirre ja uusi tuote saattaa olla samanlainen. Hän kehotti avaamaan uuden tuotteen laatikon ja tsekkaamaan pöydän, ettei tulisi uutta pettymystä (ja kaupalle kasapäin palautettuja, jo koottuja tuotteita).

Ja niinhän siinä sitten kävi, ettei uusikaan kappale läpäissyt seulaani. Oli siis pakko päätyä haluamaan se toinen pöytä. Eikä tätä toista pöytää ollut siis varastossa tässä kaupassa eikä tulossakaan ennen kuin kesäkuussa. Mutta San Franciscon kaupasta niitä löytyi.

Ja mehän ei 60 dollarin kotiinkuljetusmaksuja makseta, kun kerran oltiin lainattu miehen työkaverilta iso auto. Eikä Berkeleysta San Franciscoon Union Squarille ole kuin vaivaiset 11 mailia eli 17 kilometriä. Ei muuta kuin matkaan siis! Google Maps näytti, että ruuhkia on ja että ajomatka olisi noin 50 minuuttia. Haha, no ei ollut! Istuimme tämän 17 kilometrin matkan vielä hitaampaa vauhtia madellen kuin tulomatkalla. 17 kilometrin matkaan meni aikaa lähes 1,5 tuntia. Matkan varrella oli tosin tietulli, jossa piti maksaa 6 dollarin maksu. Tietullin jonot hidastivat matkaa huomattavasti.
Silta Berkeleysta San Franciscoon perjantai-illan kello kuuden ruuhkassa. Kuva ei näytä totuutta.
Olin aiemmin viikolla katsellut Google Mapsista, mitä tuo 17 kilometrin matka Berkeleysta San Franciscoon kestäisi. Keskellä päivää karttapalvelu antoi ajoajaksi 20 minuuttia ja saman päivän iltapäivällä noin klo 17 puolestaan 1h42 min. En edes halua tietää, kuinka kauan matka oikeasti kestää, jos Google Maps arvioi ajaksi 1h42min, kun 50 minuutin arviolla matka todellisuudessa venähti puoleentoista tuntiin...

Loppujen lopuksi haluamani pöytä kuitenkin saatiin, ja iltaa myöten ruuhkat olivat vähentyneet siten, että pääsimme ajamaan kunnon vauhtia SF:sta kotiin San Josehen. Hetkeksi sain kuitenkin ruuhkista tarpeekseni.

Toisaalta täällä pitäisi nyt oppia elämään sen kanssa, että ruuhkia on aina ja kaikkialla ja etenkin ruuhka-aikoina. Ja toisaalta täällähän ruuhkat eivät ole mitään verrattuna ruuhkiin vaikkapa Los Angelesissa... Alan ymmärtää, miksi satelliittiradiosta tulee sitä aikuisviihdettä. :D

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Imuroinnista saa varmasti mediaseksikkään blogipostauksen

Kuva: George Marks/Retrofile/Getty Images. Kuva otettu The Guardianin kautta.
Haha, en voi uskoa, millaisen imurihärvelin kanssa täytyy oppia selviytymään! Tosin eihän tämä(kään) mikään yllätys ollut, mutta jostain syystä totuus iskostuu mieleen vasta, kun on roudannut painavaa härveliä edestakas kolmen suuren huoneen kokolattiamaton läpi. Meillä on nyt siis tälläinen:

Kotirouvan uusi paras ystävä. Not!
Täällä kaupoissa myytävät imurit ovat tällaisia. Lähes varmaan poikkeuksetta. Yhden sellaisen meille edes hieman tutun näköisen imurin näin, mutta se näytti vähintäänkin avaruusasemalta.

Walmartin imurivalikoimaa.
Minulle tulee näistä todella kovat 50-luvun kotirouva -vibat. Tai itse asiassa ei varmaan tarvitse mennä edes 50-luvulle saakka. Koska oikeasti - kuinka paljon nuo eroavat näistä:

Imurimainos vuodelta 1919. Kuva ebayn kautta.
Ulkomuoto ehkä on hiukan modernimpi, mutta idea vaikuttaa olevan täysin sama.

On hiukan epäkäytöllinen vehje tuo imuri! Paitsi että sen kanssa imuroiminen käy todellakin urheilusuorituksesta (ei ole mikään kovin kevyt), se ei mahdu menemään huonekalujen alle. En tiedä, miten amerikkalaiset imuroivat kamojen alta. Myös nurkkien imuroiminen on hankalaa. Tuosta kyllä irtoaa putki, mutta letku on aika lyhyt, joten siinä saa sitten imuroida kohtalaisen epäergonomisessa asennossa ja toisella kädellä pidellä imuria, ettei koko härveli kaadu. Hauskaa.


Amerikkalaiset ovat hoksanneet tämän venyvä letku -ominaisuuden, mutta eivät ole silti onnistuneet jalostamaan letkusta yhtään pidempää. Hmm.

Imurin imutehoa ei voi säätää, se on vakio. Kokolattiamattoa varten on sentään brush-roll -ominaisuus eli sellainen harja alkaa pyöriä. En ole koskaan imuroinut kokolattiamattoa muunlaisilla imureilla, mutta ehkä tällainen voimakas vehje on siihen tarkoitukseen kuitenkin parempi kuin sellainen pikkuimuri.

Imurin johtoa ei saa minnekään sisälle pois tieltä, vaan se on tuossa ulkopuolella. Eli sitä saa pidellä toisella kädellä koko ajan poissa tieltä (ks. pirteän kotirouvan antama esimerkki ensimmäisestä kuvasta).

Yksi ominaisuus, johon en suomalaisissa imureissa ole törmannyt, tässä kuitenkin on. Tuohon eteen nimittäin syttyy valot, kun imuri on päällä! Valaisee kivasti ne nurkat, joihin tuolla ei pääse käsiksi. Tämä vekotin olisi ehdottomasti ollut meidän mäyräkoiran uusi vihollinen numero yksi, jos herra mäyräkoira olisi tänne asti päässyt...

Tällä nyt sitten mennään, olosuhteiden pakosta. Onneksi vaatekaapista löytyy 50-luvun tyylinen kellohamemekko, niin voin virittäytyä kunnon housewife-tunnelmaan.

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Half Moon Bay

Maanantaina pääsin tsekkaamaan Half Moon Bayn. Kyseessä on rannikkokaupunki noin tunnin ajomatkan päässä täältä San Josesta. Ajomatka meni mukavasti, kun aika nopeasti päästiin näitä kaupunkialueita sivuavalle freewaylle, josta oli kivat, vihreät näkymät. Ja ihan loppumatka meni jo korkealle nousevaa pikkutietä. Samaisen tien kanssa risteää myös Skyline Boulevard, jota ajoimme viime kesän lomareissulla. Loistavat näkymät!
Poplar Beach.
Half Moon Bayssa vierailin Poplar Beachilla. Aamu oli täällä San Josessa todella lämmin. Tiesin, että ilma voi kylmentyä huomattavasti rannikolle siirryttäessä, joten olin varautunut villatakin ja nahkatakin kanssa. Kummallekaan ei tullut tarvetta. En tiedä, mitä mittari tarkalleen näytti, mutta todennäköisesti reilusti yli 25 asteen oltiin. Rannalla toki tuntui viileä meri-ilma, mutta se vain raikasti oloa. Note to self: Jos sääennustus lupaa 25 astetta myös rannikolle, älä pukeudu mustiin farkkuihin noin niin kuin vain varmuuden vuoksi.

Olin reissussa mm. miehen työkaverin vaimon ja tämän ystävän sekä heidän koiriensa kanssa. Kävelimme rantaa pitkin pitkän matkan. Koirilla taisi riittää energiaa ehkä hieman pidemmäksi aikaa kuin ihmisillä.

Ranta vaikutti oikein hienolta mestalta. Aaltoja oli kivasti, ja meren kohina on ihanaa! Ja oli mukavaa myös nähdä tuo meri, koska San Josehan ei ole rannikolla. Tyynenmeren vesi pysyy aika kylmänä ympäri vuoden, ja täällä Pohjois-Kaliforniassa useat taitavat olla sitä mieltä, ettei veteen voi mennä uimaan. Saa nähdä, kun kesä tulee. Itse pelkään kyllä enemmän niitä aaltoja kuin veden kylmyyttä...

Rannalta löytyi mm. iso kasa levää, joka näytti erehdyttävästi kasalta köysiä. Bongasimme myös rannalle huuhtoutuneen jellyfishin. Toissaviikolla rannalla oli kuulemma maannut myös loukkaantunut hylje. Onneksi kituvia eläimiä ei näkynyt nyt.
Leväkasa.
Toisenlaista levää löytyi myös rannan kivikoista aika paljon.
Lisää levää.
Kun rantaa oli kävelty 1,5 tuntia, menimme Half Moon Bayn keskustaan syömään. Satamasta löytyy kuulemma hyviä kalaravintoloita. Me kävimme Barbara's Fishtrapissa.

Sataman joissakin veneissä myydään mereneläviä, ja myyntipaikat on ilmoitettu sataman taulussa tai laitureilla. Shoppailut jäivät tällä erää kuitenkin tekemättä.
Marauder-paatissa myytiin rapuja. Veneen nimi vetosi jostain syystä tähän entiseen HP-superfaniin. :D
Kaiken kaikkiaan Half Moon Bay vaikuttaa vierailun arvoiselta paikalta. Meren ääreen pääsee pienellä vaivalla. Vierailen varmasti toistekin.
Epäselväksi jäi, mikä on Party Boat...

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Southern style

Olen syönyt tänään (paitsi että vuorokausi taisi jo vaihtua eli siis eilen) ehkä yhden eriskummallisimmista ruoka-annoksista, joihin koskaan olen törmannyt: fried chicken & waffles.

Päädyin meidän Suomi-jengin kanssa Palo Altoon syömään ravintolaan nimeltä Nola. Nettisivujen mukaan menu on sekoitus Creole, Cajun & Southwestern keittiötä. Eteläosavaltiomeiningillä siis mentiin. Yritimme virittäytyä tunnelmaan jo automatkalla satelliittiradion avulla kuuntelemalla mm. Southern gospelia ja Patriot-kanavan conservative talkia. Huh mitä settiä.

Ravintolan sisustus ei ehkä ollut ihan eteläosavaltiomaista... Onneksi pöydällä oli kuitenkin pieni tarjotillinen erilaisia hot sauce -kastikepulloa suoraan Louisianasta.
Tässä nurkassa oli kiva syödä.
Ruokalistalta pisti heti silmään kana vohveleiden kanssa. Minua valistettiin, että kyseessä on kovinkin suosittu ruoka-annos etelässä. Annoksen historiasta löytyy näköjään netistä pitkät pätkät, eikä kyseessä taida olla ihan historialtaan täysin eteläosavaltioiden erikoisuus, mutta tämä ei ole ruokablogi, joten ei nyt puututa historiaan enempää.

Annokseen kuului paistettua (fried) kanaa vohveleiden kanssa sekä hunajavoita, makea kastike (!) ja vaahterasiirappia (!!). Vaikka annos kiinnitti heti huomioni, olin kuitenkin ensin valitsemassa toisen annoksen, koska kyllä tuollainen kanan ja vohvelin sekoitus nyt kuulosti olevan jotenkin ihan liikaa. Pohdimme porukalla pitkään annoksen jännittävyyttä, ja lopulta viiden henkilön seurueestamme minä ja eräs toinen päätimme, että kerrankos sitä sitten kokeillaan. Tätä ei ehkä saa muualta kuin Amerikasta.

Ja kyllä kannatti! Niin erikoiselta kuin yhdistelmä kuulostaakin, se oikeasti toimi. Ainakin hetken aikaa.
Fried chicken & waffles with gravy, whipped honey butter and maple syrup.
Loppua kohden alkoi hiukan tökkimään. Ja "loppua kohden" tarkoittaa siis sitä, että vohvelit ja alle puolet tuosta kanamäärästä oli syöty. Kanaa oli varmaan reilusti yli puoli kiloa. Kuva ei oikein kerro totuutta.

Seurueemme muut jäsenet vetivät ribsejä. Myös näillä annoksilla oli kokoa.
Tässä siis yhden henkilön annos.
Nälkä ei tainnut kenellekään jäädä.

Jos joskus päädytte Palo Altoon, suosittelen kyllä Nolaa! Ja jos joskus sattuu kohdalle mahdollisuus syödä paistettua kanaa ja vohveleita - kokeile!

Paluumatkalla löytyi muuten satelliittiradiosta aikuisviihdekanava. Kyllä, aikuisviihdettä radion kautta. Jotenkin sitä vain tietää, että on Amerikassa. :D

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Hullu suomalainen ulkoilemassa

Mietin sunnuntaina illalla, mitä tavalliset ihmiset tekevät iltaisin. Itsehän olen aina usein tietokoneella. :D Jotenkin ne sunnuntaipäivän fiilikset puuttuvine tölkinavaajineen saivat vain sellaisen olon, että pitäisiköhän lähteä ulos... Koska mitä ne tavalliset ihmiset iltaisin tekevät, elleivät ulkoile? Tai no, katsovat varmaan telkkaria, mutta meillä ei sellaista ole.

Lähdinpä siis ulos! Ja aika nopeasti valkeni, että jos täällä tavallisia ihmisiä onkin, he eivät ulkoile. Tai eivät ainakaan kaupunkialueella sunnuntaina illalla pimeällä.

Seikkailunhaluisena halusin tietenkin kävellä suuntaan, jossa en ennen ollut käynyt. 8-kaistaisen pikkutien ylittäminen onnistui rivakasti, kun jalankulkijoille paloi vihreä valo noin 10 sekunnin ajan. Autoja tosin oli vain muutamia. Eikä missään muuallakaan kyllä ketään ollut. Ja siellä, minne menin, ei oikeasti ollut mitään muuta kuin Piilaakson loputtomiin jatkuvia toimistorakennuksia. Olin kuitenkin myönteisesti yllättynyt siitä, että siellä oli jalkakäytäviä, joten urheilullisena jatkoin matkaa. Ei kai se mitään, vaikka onkin pimeää ja autiota ja vaikka olen täysin tuntemattomassa paikassa. Kyllähän Google Maps opastaa aina takaisin!

Lopulta saavuin kuitenkin taas isommalle kadulle, jossa oli jopa muutama auto liikenteessä. Lisäksi ohi kulki trolley eli joku sellainen ratikan tapainen (täällä on julkista liikennettä!). Mietiskelin siinä tyytyväisenä Google Mapsin kanssa risteyksessä, mihinköhän suuntaan lähtisin, kun tajusin, että tästä pienen maailman ihmeestä eli julkisesta kulkuvälineestä oli tullut ulos hupparipäinen haahuilija. Ja tämä hiippari tietenkin kääntyi samaan suuntaan kuin minä - takaisin siihen suuntaan, jossa ei pitäisi olla mitään muuta kuin niitä toimistorakennuksia.

Tiesin olevani vainoharhainen, mutta jokin silti yllätti siinä ihmeellisessä refleksissä, joka johdatti minut sekunnissa toiselle puolelle tietä, toimistorakennuksen pihaan ja sieltä nurmikon poikki äkkiä takaisin isolle tielle. Ja vauhtini oli muuten aika rivakka! Tämän jälkeen soitin myös miehelle sinne toiseen osavaltioon.

Hiipparia ei sen koommin näkynyt. Seuraavan puolen tunnin aikana jouduin kerran vaihtamaan toiselle puolelle tietä, koska jalkakäytävä vain loppui kesken, ja kävelemään penkassa, koska jalkakäytävää ei edes ollut. Ja kun sitten seisoskelin keskellä parin 6-8-kaistaisen tien risteyksessä jalankulkijoiden korokkeella odottamassa valojen vaihtumista ja tuijottamassa takaisin ihmisiä, jotka tuijottivat minua autojensa ikkunoista, tajusin, että todennäköisesti ainoa liikkeellä oleva hullu hiippari olin kuitenkin vain minä.

Nyt en enää yhtään ihmettele sitä, miksi asuinkompleksimme kuntosalilla on paljon cardiolaitteita. Missäs täällä juoksisi ellei juoksumatolla. Sisällä ei edes sada niin kuin täällä on satanut koko viikon.

Täällä apartmenttien salilla sitä sitten solkataan "eteenpäin".
Asuinkompleksimme salin testasin tällä viikolla. Lihaskuntolaitteita ei paljon ole, mutta kyllä siellä saa lihaksensa treenattua, ja enemmän sieltä löytyi tekemistä kuin ulkoapäin olin kuvitellut. Ja cardiot kyllä onnistuvat!

Etsin itselleni kuitenkin myös sen "oikean salin". Kävin siellä tänään ensimmäistä kertaa. Ja huh, siinä oli pienoista kulttuurishokkia kerrakseen! Teen vielä enemmän havaintoja ennen kuin raportoin. ;)

ps. Tästä kotimme vierestähän menee myös ihan oikea ulkoilureitti. Ehkä pitäisi seuraavaksi tsekata se, koska siellä todennäköisesti jopa ulkoillaan. Valoisalla.