Huomioita amerikkalaisesta elämästä, osa 5

Hei taas luonnoskansion puolelta! Tällainen jatko-osa löytyi viime kesänä aloittamaani Huomioita-sarjaan. (Edelliset osat löytyvät täältä: yksi, kaksi, kolme ja neljä.) Tämä on hiukan sekalainen listaus tällä kertaa. En tiedä, ovatko huomioni vain yksinomaan minun kohdalleni pari kertaa osuneita sattumia vai jopa kohtaloita vai pätevätkö ne yleismaailmallisemminkin, mutta joka tapauksessa täältä pesee jälleen lista kauhistuttavia yleistyksiä eli read with care:

- Ovet aukeavat täällä päin maailmaa lähes aina sisäänpäin eli minun mielestäni väärään suuntaan. Esimerkiksi asuntojen ja kotien ovet aukeavat sisälle päin ja meidän asuntomme vessojen ovet aukeavat sisälle vessaan. Myös kaikkien niiden julkisten vessojen, joissa olen käynyt, ovet ovat auenneet sisäänpäin. On muuten joskus aika hankalaa päästä sinne yleiseen vessakoppiin sisälle ja sieltä ulos, jos on vähänkin enemmän kamaa mukana. Ja joskus, vaikka ei olisikaan tavaraa.

- Perusjenkki ei ole matkustellut niin kuin perussuomalainen. Ilmeisesti lomaa on täällä monilla parhaimmillaan vain 2-3 viikkoa/vuosi (eikä itse asiassa välttämättä sitäkään), jos tekee säännöllistä työtä. Joitain pitkiä viikonloppuja on pyhien ansiosta, mutta välimatkat ovat täällä niin pitkiä, ettei kauas ehdi lähteä. Kielikurssilla ollessani sain hämmästelyjä niin opettajalta kuin muilta oppilailtakin, kun luettelin kuusi maata, jossa olen käynyt (mukana oli Ruotsi ja Viro - yritä siinä sitten selittää, että aika moni suomalainen on käynyt näissä, eikä niitä edes välttämättä lasketa kunnon ulkomaanmatkoiksi Suomessa). Olen käynyt yhdessä tapahtumassa, jossa muutama amerikkalainen puhui minulle kadehtien siitä, miten helppoa eurooppalaisten on matkustaa Euroopassa. Yritin kovin kertoa, ettei eurooppalainen nyt välttämättä silti voi matkustella ja ettei matkustelu kaikista Euroopan maista (kuten vaikkapa Suomesta) ole helppoa.

 - Suurin osa duunareista on Meksikosta. Tai ainakin Latinalaisesta Amerikasta, mutta epäilen vahvasti Meksikoa. Meidän asuinkompleksimme yleisiä tiloja ja pihaa siivoaa päivittäin pieni meksikolaisarmeija, ja osa näyttäisi melkein jopa olevan joka päivä töissä. Meidän lähistölle nousevia uusia asuinrakennuksia rakentavat meksikolaiset. Käydessäni Chicagossa ja Dallasissa kiinnitin huomiota siihen, että siellä näkyi yleensä tummaihoinen siinä, missä täällä Kaliforniassa on meksikolainen.

- Täkäläiseen kulttuurin vaikuttaisi kuuluvan se, että kaikenlaista ehdotellaan ja lupaillaan, mutta mitään ei oikeasti tehdä. Tällainen fiilis on tullut niin asiakaspalvelijoiden kuin muidenkin ihmisten kanssa. Esimerkiksi asuintalomme työntekijät lupailevat hoitaa asioita, mutta mitään ei kuitenkaan oikeasti tehdä (esimerkiksi kadonnut lahjakortti ja ne kuntosalin puuttuvat kamat, jotka puuttuvat edelleen). Kuulemieni tarinoiden perusteella tällainen asenne ei ole vain meidän asuintalomme ongelma. Ja sitten niiden muiden ihmisten kanssa esiintyy sellaista "mennään joskus kahville/lounaalle" tms. tyyppistä ehdottelua, jota ei kuitenkaan välttämättä tarkoiteta. Omien kokemuksieni perusteella suomalainen sentään vähän tarkoittaa, jos jotain ehdottaa, vaikkei välttämättä koskaan saisikaan aikaiseksi toteuttaa ehdottelujaan. Täällä ei voi koskaan olla varma, tarkoittaako toinen todella sitä, mitä sanoo. Pätee niin amerikkalaisiin kuin maahanmuuttajiinkin, jotka ovat jo omaksuneet paikalliset tavat.

-Ihmiset täällä ovat aika vapautuneita, kun heitä katsoo suomalaisen silmin ja etenkin kun heitä vertaa suomalaisiin. Hymyillään ja nauretaan (kovaan ääneen), ja jos jokin asia vaivaa mieltä, siitä voi helposti kysyä tuntemattomalta sen enempiä empimättä. Ei näy sellaista hymähtelyä ja hyssyttelyä kuin Suomessa. Tämä on tietenkin pahin yleistys ikinä eikä tietenkään päde kaikkiin, mutta tällaiseen olen kiinnittänyt huomiota. Olen huomannut myös sen, että intialaiset ja japanilaiset sekä kiinalaiset ovat paljon suomalaisten kaltaisia: ei tervehditä naapureita, katsellaan pitkin lattioita ja seiniä ja ollaan omissa oloissaan. Onneksi olen tottunut suomalaisten hissikäyttäytymiseen, koska muutoin kotitalomme hississä aasialaisten kanssa voisi tuntua vähän oudolta. ;)

- Ne vähäiset amerikkalaiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä, eivät tule sovittuihin tapaamisiin ajoissa. En tiedä, onko kyseessä universaali ilmiö vai vain minun huono tuurini.

- Veitsen käyttö ei ole kovin yleistä, eikä sitä aina ole edes katettu pöytään ravintoloissa. Tämä väline saattaa puuttua niin etnisistä ravintoloista kuin amerikkalaisistakin. Täällä pärjätään nätisti haarukalla. Jos veitsi on katettu ja jos sitä tarvitaan ruokien pilkkomiseen, pilkkominen hoidetaan ensin ja sitten veitsi asetetaan sivuun ja syödään haarukalla. Tämä on ns. American Style, joka kuvataan aihetta käsittelevässä Wikipedia-artikkelissa eli pätee varmasti ympäri Yhdysvaltoja.

Minä olen itse asiassa aina syönyt haarukka oikeassa ja veitsi vasemmassa kädessä (en edes osaa kunnolla syödä haarukka vasemmassa kädessä eli aikamoinen juntti siis olen, enkä tiedä, missä olen ollut, kun pöytätapoja on opetettu - anteeksi vain, äiti :D), joten sinänsä tämä jenkkityyli sopii minulle. Wikipedia-kuvauksen mukaan "in the American style the fork is held much like a spoon or pen". Joo-o, saattaa kuvastaa ehkä vähän minun haarukankäyttöni. Joskin minä siis pidän sitä veistä siinä vasemmassa kädessä koko ajan, kun taas amerikkalaiset hylkäävät veitsen nopeasti, kunhan ovat pilkkoneet ruoan itselleen kuin lapselle konsanaan.

- Ja monet jenkkisafkat syödään yksinkertaisesti käsin. Olen saanut täällä usealtakin ihmiseltä osakseni ihmettelyä ja kommentointia, kun syön hampparia ravintolassa haarukalla ja veitsellä. Aasialaisten kavereideni kanssa syödessä he söivät käsin, minä en. Täällä syödään monet kerrosleivät ja hampparit (joskus myös ribsit) käsin, oli ravintola minkä tasoinen tahansa.

- Täällä ei osata sitä, että haarukka ja veitsi (jos sellainen nyt edes on) asetetaan kello viiteen, kun on päättänyt ruokailun. Aina kun ravintolassa haarukka ja veitsi ovat levällään lautasella kumpikin omaan suuntaan ja kun on vain hetken pitänyt taukoa syömisestä, blokkaaja tai tarjoilija kiiruhtaa jo kysymään, saako lautasen ottaa pois. Tämä on tapahtunut meille usein silloin, kun ruoka-annos on vähänkin isompi ja kun sen syömisessä kestää. Hiukan ärsyttävää. Mutta jännää, kun käytöstavat ovat niin erilaisia. Meidän mielestämme kello viiden asento on maailman paras keksintö. Ei tarvitse tarjoilijankaan arvuutella, kun merkeistä näkee heti, kuka on valmis ja kuka ei. (Vaikka eipä tätä tapaa Suomessa kaikki käyttäneet.)

- Laskuja ravintoloissa ei saa välttämättä erikseen niin helposti kuin Suomessa, ellei pyydä tätä jo tilausvaiheessa. Olen ymmärtänyt kuulopuheiden perusteella, ettei täällä olisi mitenkään harvinaista toimia niin, että jokainen maksaa vuorollaan koko porukan ruoat (esimerkiksi lounaalla) vaihtoehtona sille Suomessa yleiselle tavalle, että jokainen maksaa tiukasti omansa. Mutta vaikka laskua ei saisikaan erikseen, vaihtoehto laskun maksamiseen on aina tunkea useampi kortti, jolloin tarjoilija jakaa laskun tasaisesti kaikille; mukaan voi heittää myös käteistä. Tämä on tietenkin ikävää sille, joka söi halpaa ruokaa, jos muut söivät kalliimmin.