perjantai 22. syyskuuta 2017

Apua nikamien niksauttelusta - kiropraktikolla

Kävin eilen toista kertaa elämässäni kiropraktikolla. Ensimmäisen kerran kävin keväällä alaselkäongelmani takia, enkä kokenut silloisia kahta käyntiä kovin hyödyllisinä, sillä meininki oli hyvin liukuhihnamaista (lue lisää alta). Päätin nyt kuitenkin kokeilla uutta paikkaa, sillä monet kollegani hehkuttavat kiropraktikkojen puolesta. Kiropraktiset hoidot tuntuvat muutoinkin olevan täällä samaa sarjaa hampaidenvalkaisujen kanssa: hoitoja, joissa todella monet käyvät säännöllisesti.

Kiropraktikot vaikuttavat tosiaan olevan kohtalaisen suosittuja täällä Piilaaksossa (ehkä yleisemminkin Kaliforniassa, jopa Yhdysvalloissa?). Puljuja on monen nurkan takana eli tarjontaa riittää. Joidenkin terveysvakuutukset korvaavat kiropraktikon hoidot. Voisi siis sanoa, että kiropraktikkoja pidetään ihan normaalina osana "tavallista" terveydenhuoltoa. Mikäli en ole pahasti ymmärtänyt väärin, Suomessahan kiropraktikot luokitellaan enemmän vähän sellaiseksi ei-nyt-ihan-vaihtoehtohoidoksi-mutta-vähän-sinne-suuntaan, eikä kiropraktisia hoitoja missään perusterveydenhuollossa tai yksityiselläkään kai tarjota? Korjatkaa toki, jos olen aivan hakoteillä.
Kiropraktikon yhdessä hoitohuoneessa. Makoilin eilisen käyntini aikana kahdellakin eri hoitopöydällä.
En tiedä, miten kiropraktikot Suomessa toimivat, koska en ole koskaan käynyt, mutta olin keväällä yllättynyt siellä, missä kävin ensimmäistä kertaa elämässäni. Valitsin paikan sillä perusteella, että se oli ihan kotini vieressä ja pystyin kävelemään sinne (kiroja todellakin on täällä ihan joka nurkassa). Yllätys minulle oli se, etten ollut paikan ainoa asiakas, vaikka kiropraktikkoja oli paikalla vain yksi. Juttelin käynnin alussa kiropraktikon kanssa ongelmakohdistani pintapuolisesti, mutta sen jälkeen minua hoiti ensin hieroja. Minulle lätkäistiin lämpöhoito vartiksi, minkä jälkeen hieroja palasi hiukan hieromaan, sillä tavalla aika pintapuolisesti ja vain vajaan vartin ajan. Melkein jopa turhaa hierontaa, etten sanoisi. Tämän kaiken jälkeen kiropraktikko tuli niksauttelemaan hiukan, ja homma oli sitten siinä. Käynti sisälsi paljon yksinäistä odottelua hoitohuoneessa, sillä asiakkaita oli useissa eri huoneissa ja muutama hieroja ja yksi kiropraktikko kiersivät asiakkaita lävitse. En ollut tyytyväinen saamaani kohteluun, sillä käynti maksoi kuitenkin lähemmäs satasen. Annoin paikalle kyllä toisen mahdollisuuden, mutta edelleen hoidosta jäi liukuhihnaolo. En mennyt enää kolmatta kertaa.

Olen ollut pitkään ihan tyytyväinen, kun käyn hieronnassa pari kertaa kuukaudessa. Kroppani on silti yleensä aika jumissa. Nyt 90 Days Challengeni ja lisääntyneiden liikuntamäärieni takia olen saavuttanut megajumiuden. Päivittäisestä foam rollauksesta ja venyttelystä huolimatta paikkoja kolottaa ja särkee ja kroppa on aika kankea. Jopa vakituinen hierojani on ihmetellyt aiempaa enemmän, mitä ihmeessä olen tehnyt. Päätin siis kokeilla kiropraktikkoa uudelleen. Niin monet niitä kun hehkuttavat.

Yksi kollegani suositteli minulle jo keväällä alaselkäkipuni takia erästä kiropraktikkoa, jossa hän itse käy. Tämän paikan kiropraktikko on sekä kiropraktikko että fysioterapeutti. Fyssarin titteli vakuutti minua, sillä kaikenmaailman niksauttelijoita nyt on moneen lähtöön. Tämä kiropraktikko on kotoisin Saksasta, ja tottahan toki eurooppalaisuudesta tuli lisäplussa tälle toiselle eurooppalaiselle. Kiropraktikkoja muuten kutsutaan täällä termillä Doctor. Ja asiakkaat oikeastikin - aivan kuten tv-sarjoissa - puhuttelevat työntekijää tällä termillä: "Thanks a lot, Doctor!" "See you next time, Doc!" 
Kuvituskuvaa hoitohuoneesta. 
Tämä uusi, eilinen käyntini oli niin paljon parempi kuin ensimmäiseni. En edelleenkään ollut paikan ainoa asiakas, vaikka kiropraktikkoja oli vain yksi, mutta minua hoidettiin perusteellisesti. Taustani ja ongelmakohtani kävin lävitse ensin jonkun muun työntekijän (hieroja, fysioterapeutti, ehkä jopa jonkinlainen lähihoitaja, sillä hän otti vereenpaineen ja kaikkea?) kanssa. Tuon haastattelun lisäksi täytin myös lomakkeen - täkäläiset paikat keräävät oikeasti tajuttoman määrän samaa infoa eri tavoin. Haastattelun jälkeen sain paljon aikaa kiropraktikon kanssa. Hän katsoi ryhtiäni ja tasapainoani, istuma- ja seisontatapaani ja tutki kroppani jumikohtia. Toki kävimme hänenkin kanssaan vielä kerran lyhyesti lävitse aiempia hoitojani. Minulle selvisi muuten tämän tutkimisen aikana pelottavan uusia asioita kropastani.

Perusteellisen selvityksen jälkeen sain tältä toiselta työntekijältä foam rollaus -ohjeita ja kävimme harjoituksia yhdessä lävitse. Olen ollut jo vuosia vannoutunut rullailija, mutta niin vain sain ihan uusia liikkeitä, jotka avasivat selkääni jo muutaman minuutin aikana. Lopuksi käynnillä oli vielä vuorossa adjustment eli se niksauttelu kiropraktikon kanssa. Apuna käytettiin liikkuvaa hoitopöytää.

Kaiken kaikkiaan käynti vei aikaa pari tuntia. Vaikka se sisälsi jonkin verran odottelua (sillä en ollut ainoa asiakas), minulle jäi sellainen olo, että minua oli hoidettu kunnolla ja kuunneltu. Eikä aikaa tuhlailtu hierontaan. Jos haluan hierontaa, menen hierontaan. Tosin en tiedä, mitä ensi kerralla tapahtuu...
Minulle oli onneksi kerrottu ekan käynnin olevan pitkä. Olin päättänyt mennä ohjaamaan tuntini suoraan kiropraktikolta, sillä edestakas ajaminen kotiin ja ohjaamaan olisi ollut turhaa. Minulla oli noin 25 minuuttia aikaa tapettavana ja kipaisin kiron vieressä olevalla lähiostarilla Ross Dress For Less -liikkeessä. Löysin tämän "halppiskaupan" vasta ehkä vuosi sitten. Outlet-hintoja ja mielenkiintoista tavaraa vaatteista sisustukseen. Itse etsin yleensä koti- ja jumppavaatteita tai yökkäreitä, sillä muunlaisia vaatteita en juuri enää edes tarvitse.
Kannatti käydä: kotihousut, yöpaita ja sisätöppöset yhteishintaan veroineen alle $30. Todellakin siis dress for less
Valitettavasti kiropraktikon käynnin hinta lähenteli kahtasataa dollaria, sillä en saa kiropraktisia hoitoja terveysvakuutukseni piikkiin, vaan joudun maksamaan kaiken itse. Seuraavat kerrat kestävät vain tunnin ja ovat halvempia (toivottavasti). Koin jo nyt saavani apua tästä, joten varasin kiropraktikon suosituksen mukaisesti uudet kerrat heti ensi viikolle. Lyhyt intensiivinen hoitojakso, ja katsotaan, saadaanko jotain kehitystä aikaiseksi.
Luonnollisesti kiron, shoppailun ja bodypumpin ohjaamisen välissä piti saada myös syötyä lounas. Autossa, totta kai. Minusta on tullut todellinen parkkipaikkasyöpöttelijä. 
Onko joku lukija kiropraktikkojen vannoutunut asiakas? Entä onko muilla USA:ssa asuvilla liukuhihnamaisia kokemuksia kiropraktisista hoitopaikoista?

maanantai 18. syyskuuta 2017

Lisää energiaa hiilihydraateista

Nyt se on todistettu minun kohdallani: kroppani todellakin tarvitsee ja kaipaa hiilihydraatteja jaksaakseen liikkua ja treenata.

Vähähiilihydraattista ruokavaliota ja 90 Days Challengeani koskeva postaus keräsi paljon lukijoita ja kommentteja, etenkin Facebookin puolella. Ilmeisesti aihe siis kiinnostaa. Kerron nyt lisää siitä, mitä haasteeseeni on kuulunut ruokavalion osalta sen alun 10 päivää kestävän supervähähiilihydraattisen puristuksen eli metabolic resettin jälkeen.

Hiilihydraatit salitreenin ympärille kolmeksi viikoksi


Mainitsinkin jo aiemmassa postauksessani, ettei haasteessa ollut tarkoitus karsia kaikkia hiilareita menemään ja jäädä elämään vähähiilihydraattisella (VHH) ruokavaliolla. Haasteessa treenataan kovaa ja tosissaan, joten tokihan hiilareita tarvitaan kroppaan. (Joku on tästä varmasti eri mieltä ja saa ihan vapaasti olla.) Tarkoitus oli vain saada 10 päivän alun aikana kroppa tottumaan vähempään hiilihydraattimäärään.

10 päivän superkuurin jälkeen salitreenin ympärille alettiin kerätä hiilareita: steel cut -kaurahiutaleita ennen treeniä ja heti treenin jälkeen perunaa. Näiden lisäksi kasviksia sai vaihtaa aiemmista pelkistä vihreistä kasviksista hiukan hiilaripitoisempiin, kuten vihreisiin papuihin, kukkakaaliin ja ruusukaaliin. Ruokavaliossa oli tarkkaan määritelty, minä aterioina mitäkin kasviksia sai syödä. Perunan ja kauran määrät olivat minun mielestäni vähäisiä, mutta voi mikä vaikutus näillä hiilihydraateilla olikaan minulle!
En ole ollut mikään perunan ystävä, ellei ranskalaisia lasketa. Nyt antaisin mitä vain, että saisin syödä näitä: yksinkertaisia, valkosipulijauheella, kuminalla ja/tai muskottipähkinällä hieman maustettuja perunaviipaleita. Ei öljyä. Ei missään nimessä suolaa. Nam! Harmi vain, että näitä saa syödä vain ja ainoastaan heti salitreenin jälkeen.
Jaan perunat valmiiksi annoksiksi pusseihin, jotka voin napata mukaan salille, sillä peruna pitää syödä vartin sisään treenin lopettamisesta. Tekee muuten mieli puurtaa treeni tehokkaasti loppuun, jotta pääsee syömään vähän perunaa, yleensä autoon, haha.
Minähän olin äärimmäisen väsynyt niiden 10 päivän ajan, kun hiilihydraatit olivat minimissään (eli tulivat vain vihreistä kasviksista), ja kävin läpi paljon ikäviä sivuoireita. Pienet peruna- ja kauramäärät eivät tehneet suuria ihmeitä, mutta kyllä ne helpottivat joitakin VHH-alun tuomia sivuoireita ja toivat hivenen lisää energian tunnetta. On totta kai vaikea sanoa, mitä olisi tapahtunut, jos minun olisi pitänyt jatkaa kituuttamista VHH-dieetillä - olisiko kroppani tottunut menoon vai olisinko pysynyt väsyneenä? Onneksi ei kuitenkaan tarvinnut kokeilla. Ei ole minun juttuni ihan noin vähähiilihydraattinen elämä, ei näillä liikuntamäärillä ja nykyisellä aktiivisuustasolla.
Yritän pitää säännöllisestä syömisaikataulusta kiinni, olin sitten kotona tai töitteni ja omien treenieni välissä jossain autossa. Tämä autossa nopeasti syöty kyhäelmä oli ensimmäinen annokseni, joka sai sisältää steel cut -kauraa. Tämän syömisen jälkeen minulle selvisi, että annettu määrä kuuluu mitata valmiista puurosta, ei kuivista hiutaleista. No oho. Ero on muuten valtaisa! Tässä kuvassa näkyvässä annoksessa on noin neljä kertaa enemmän kauraa kuin mitä saan syödä. Onneksi ehdin syödä virheellisesti mitattua ruokaa vain kerran. Ja kyllä, tämä oli ihan juuri niin kuiva annos kuin miltä näyttääkin. Olen onneksi kehittynyt sitten tästä ensimmäisestä viritelmästä.
Tällaisilla eväillä - salitreenin ympärillä olevan kauran ja perunan kanssa siis - jatkettiin kolmisen viikkoa. Samaan syssyyn ruokavalioon kotiudettiin muutamat uudet ravintolisät. En muuten ole tottunut vetämään mitään ravintolisiä, ellei monivitamiineja ja omegakolmosia lasketa. Noiden kolmen viikon jälkeen ruokavalio muuttui taas.

Riisi, kaura ja bataatti mukaan aterioihin


Haasteen 5. viikolla ruokavalioon tuotiin lisää hiilihydraatteja ja tällaisella ruokavaliolinjalla mennään edelleen: nyt muutaman aterian yhteydessä (aterioiden järjestys on tarkasti määrätty) saa syödä riisiä, bataattia tai niitä steel cut -kaurahiutaleita. Kunnon monipuolisia aterioita siis, sisältäen terveellisiä hyviä hiilihydraatteja, proteiinia ja totta kai kasviksia. Aamupalalla ja päivän viimeisellä aterialla ei ole hiilareita, mutta sen sijaan on lisättyä rasvaa. Tuossa juuri viikonloppuna kauhukseni huomasin, että lisätty rasva pitäisi olla yksi ruokalusikallinen. Minähän olen tulkinnut termin "1 Tbsp" teelusikalliseksi, en kyllä yhtään tiedä miksi. Hopsansaa.
Bataatteja, ilman öljyä, mutta lievillä mausteilla (ei suolaa). En muuten pahemmin ole syönyt bataatteja kotona, muuta kuin jouluna bataattilaatikossa. Sen sijaan bataattiranskalaisia ravintoloissa rakastan!
Kun hiilihydraatit tuotiin osaksi normiateroita, myös treenimäärä lisääntyi: aiemmin tehtiin vain salitreenejä, mutta nyt mukana on melkein päivittäiset aerobiset- tai HIIT-treenit. Kuvio on siis aika selkeä: mitä enemmän liikuntaa, sitä enemmän hiilihydraatteja. Viikon ainoa lepopäivä on poistunut, ja sunnuntaisin on aina jonkinlainen lyhyt haaste. Eilen se oli esimerkiksi 200 burpeeta niin nopeasti kuin pystyy. Viikonloppuisin hiilihydraatit ovat muuten minimissään edelleen, sillä lauantaisin tehdään vain salitreeni ja sunnuntaisin lyhyt haaste. Sen sijaan terveellistä rasvaa lisätään useammin kuin niinä päivinä, kun hiilaripitoisia aterioita on useampia.

En maininnut edellisessä postauksessani yhtä hyvin olennaista seikkaa. Nimittäin sitä, että minähän en ole normaalisti syönyt paljon hiilihydraatteja arkiaterioitteni yhteydessä. En syö kotona perunaa, pastaa tai riisiä. Leipää en syö melkein koskaan, koska USA ja paha leipä. Ateriani ovat koostuneet yleensä kasviksista, salaatista ja proteiinin lähteestä. Totta kai olen saanut paljon hiilareita, mutta ne ovat tulleet herkuista, joita olen syönyt. Hyvin epäterveellisiä hiilihydraatteja siis. Jos olen syönyt ravintolassa ja yleensä melkein viikottain olenkin kerran tai pari, olen syönyt paljon hiilaripitoisia ruokia, kuten riisiä, nuudeleita ja leipiä.
En ole Instagramissa, mutta se on kuulemma täynnä ihmisten meal prepping -kuvia. Minä en fancyile. Tässä minun väkerrökseni. Ajavat asiansa paremmin kuin hyvin. Mukaan lisään yleensä vielä vähän lehtikaalia tai Romaine-salaattia.
Olen jo pitkään pitänyt arkiruokaa, joka ei sisällä terveellisiä hiilihydraatteja, ongelmani ytimenä: koska en saa tarpeeksi laadukasta ravintoa lounaistani ja päivällisistäni, olen sortunut helposti herkkuihin. En ole silti saanut korjattua syömisrutiiniani, vaikka lapsikin tietää, miltä ruokaympyrä näyttää. Mieluummin olen syönyt hedelmiä, pähkinöitä ja herkkuja kuin jotain tylsää riisiä. Suomessa asuessani söin kyllä kotona pastaa tai riisiä. USA on keikauttanut ruokavalioni monin eri tavoin (olen muuten luonnostellut siitä postausta, jonka ehkä joskus vielä julkaisen).

Nytpä olen siis saanut elää siten, että heitän vaikkapa lounaani yhteyteen kasan riisiä. Kroppani on muuten todellakin kaivannut tällaisia laadukkaita hiilihydraattien lähteitä kaiken tämän haasteeseen kuuluvan treenin ja omien ohjausten kanssa. Energiatasoni on noussut selkeästi sen jälkeen, kun nämä hiilihydraattipitoiset ateriat tuotiin haasteeseen. Kyllä se vain niin on, että aktiivisesti liikkuva ja treenaava ihminen tarvitsee hiilareita. Hiilihydraatit eivät ole pahoja - ydin on siinä, mistä niitä saa.

Mites niiden kaikkien VHH-dieetin kanssa tulleiden sivuoireiden kanssa on käynyt?


Osa niistä sivuoireista, joita sain alun 10 päivän aikana, kun ruokavaliosta oli karsittu melkein kaikki hiilihydraatit pois, katosivat jo heti pienten kaurahiutale- ja perunamäärien kanssa. Tahmea maku suustani katosi muutamassa päivässä. Oi mikä autuus, kun hampaidenpesun jälkeen jopa tuntui siltä, että hampaat ovat puhtaat! Jatkuva tarve käydä vessassa väheni ehkä ihan hitusen, mutta valitettavasti yölliset vessahädät jatkuivat ja jatkuvat edelleen.

Aloin saada myös aivokapasiteettiani takaisin heti, kun kroppani sai sisäänsä hiukan perunaa ja kauraa. Lihaksetkaan eivät puutuneet ihan niin pahasti kuin alun superkuurin aikana. Mitä enemmän ruokavalioon lisättiin hiilareita, sitä vähemmän puutumista oli ja sitä enemmän kropassani tuntui olevan virtaa tehdä kunnon salitreenejä ja ohjata bodypumppia. Totean siis vielä kerran: ainakin minun liikkuva ruhoni ja aivoni tarvitsevat hiilihydraatteja toimiakseen kunnolla.

Kaikki sivuoireet eivät kuitenkaan ole kadonneet. Yölliset vessahädät eivät ole ainoa ikävä sivutuote, jonka tämä haaste on tuonut elämääni. Kärsin vieläkin unihäiriöistä, eikä nukkumiseni laatu ole parantunut mielestäni tarpeeksi. Herään ainakin kerran yössä ja yleensä siihen vessahätään. En nukahda hyvin illalla (joskaan en koskaan ole nukahtanut) ja herään aina joskus viiden-kuuden aikaan aamuyöstä. Olen kuullut sanottavan, että iltaherkut, etenkin sokeri, huonontavat unenlaatua, mutta minä nukuin paljon paremmin silloin, kun vedin iltaisin kasan herkkuja sohvalla ennen nukkumaanmenoa. Ehkä kroppani vain tottuu hitaasti...
Olen nyt välillä ollut kuntosalilla jo aamuseiskalta tekemässä omia treenejäni. Kun kerta kuitenkin herään aikaisin, enkä saa nukuttua. 

Uusi ruokavalio on tuonut paljon positiivisia vaikutuksia, mutta ei tämä helppoa ole 


Olen ollut hyvin tyytyväinen uuteen ruokailutottumukseeni nyt, kun aterioiden yhteyteen tuotiin hiilihydraatteja. Tänään oli haasteen 43. päivä ja olen jo nyt saavuttanut paljon sellaista, mitä halusinkin. Olen saanut tolkkua ruokailutottumuksiini ja irtaantunut epäterveellisestä herkkukierteestä. Olen kadottanut herkkuhaluni kokonaan. Päivittäisiä sokeriherkkuja ei tee mieli mitenkään erityisesti (tosin totta kai voisin syödä niitä ihan iloisena :D), enkä halaja edes hedelmien tai marjojen, joita tässä haasteessa ei toistaiseksi sallita, perään. Tämä on paljon ihmiseltä, joka aiemmin söi päivittäin lisättyä sokeria. Uskon, että saan kiittää tästä saavutuksesta säännöllistä ja riittävää syömistä. Minun arkiruokani ovat usein olleet pieniä, mutta tämän haasteen ateriat sisältävät aktiivisen liikkujan ja treenaajan proteiinimäärät.

Ihoni kunto on pysynyt parempana kuin koskaan. Sen muutoksenhan huomasin jo alun 10 päivän superkuurin aikana. Sokeri ja rasva, ne ovat ne iho-ongelmaisen viholliset. Sen sijaan kynsinauhoihini tämä uusi ruokavalio ei vaikuttanut ihan niin hyvin kuin parin ekan viikon aikana oletin: ne parantuivat hiukan, mutta ovat kyllä jatkaneet repeilyään. Syytän sitä, että kokkaan enemmän ja useammin kuin ennen, minkä vuoksi joudun myös pesemään käsiäni paljon ja siivoamaan keittiön tasoja sekä tiskaamaan.

Olen saanut myös loistavaa motivaatiota ja ideoita omiin treeneihini, mutta tämä postaus ei nyt käsittele treenejä. Itse en ole ajatellut tätä haastetta minään laihdutuskuurina, vaan ponnahduslautana parempiin elintapoihin, mutta onhan se paino pudonnut aika rutkasti (varmasti pitkälti ehkä nesteitä) ja senttejä on karissut. Viimeisen kahden-kolmen viikon aikana jotkut osallistujani ja muutama kollega ovat tulleet kysymään, mitä ihmeessä olen tehnyt. Vastaus kuuluu: hyvin kovaa työtä.
Ei se ole vain se ruokavalio, vaan myös treeni. Eikä se ole vain se treeni, vaan myös ruokavalio. 
Valitettavasti ikäviäkin puolia on ilmassa. Olen edelleen todella väsynyt, en niin pahasti kuin alun 10 päivän aikana, mutta kuitenkin. Toisaalta huomaan, että hiilihydraatteja sisältävät ateriat ovat nostaneet energiatasoani. Treenit ovat kulkeneet paremmin (tosin totta kai tässä kuukauden aikana muutoinkin treeni alkaisi luistaa entistä ehommin, sillä olen kyllä ihan tosissani tehnyt töitä salin puolella) ja olen saanut ohjauksiini enemmän energiaa. Toisaalta kuitenkin huomattava on, että liikuntamääräni on noussut paljon siitä, mitä se on viimeisen vuoden aikana ja kaikkien terveysongelmieni kanssa ollut. Haasteen salitreenien ja aerobisten/HIIT-treenien sekä omien ohjauksien myötä liikuntamääräni huitelevat jossain 20 tunnissa per viikko. Myös intensiteettini on noussut etenkin omissa treeneissäni, kun olen alkanut hiffata asioita salitreenistä ja kun olen saanut energiaa ravinnosta. Kun näihin liikuntamääriin yhdistetään ne uniongelmat ja 5-6 tunnin katkonaiset yöunet, lopputulos ei ole kovin kiva.

Luovuttaa en kuitenkaan ajatellut (tosin 90 päivään saakka en tule pääsemään, sillä olen matkustamassa Saksaan ja se nyt väistämättä tuo joitain rajoituksia). Olen äärimmäisen ylpeä siitä, etten ole lipsunut. Noudatan annettua ruokavaliota ja treenejä ja sillä siisti. Parin viikon päästä ruokavalioonkin taitaa tulla taas muutoksia, ehkä jo aiemmin.
Syksykin on tässä yhtäkkiä tullut kaiken tämän kaaoksen keskellä. Kylmä ei kyllä ole ollut. Normisyksy, 22-30 astetta melkein joka päivä.

torstai 14. syyskuuta 2017

Missaan aina maanjäristykset

Tänään torstaina aamupäivällä San Josen itäpuolella järisi maa. Magnitude oli 3.3 eli ei mikään suuri järistys, mutta käsittääkseni hiukan voimakkaampi kuin täällä yleensä usein on. Maahan järähtelee tällä alueella ihan arkipäiväisesti, muttei sitä monestikaan huomaa. Tämän järistyksen episentrumi oli meiltä reilun 5 mailin päässä eli vajaan 9 kilometrin päässä. Myöhemmin päivän aikana tuli uusi järistys, se oli 2.6, ja monia pienempiä.
Episentrumi oli tuossa, missä on tähti. Me asumme hiukan vasemmalla tuosta, missä lukee Milpitas. Kartta NBC Bay Arean sivuilta
Minä keittelin aamun salitreenini ja HIIT-treenini jälkeen rauhassa kahvia puoli yhdentoista aikaan. Ihmettelin siinä sitten, miksi yhtäkkiä astiat alkoivat vähän kilkattaa avonaisessa astianpesukoneessa. Sitä kesti pienen hetken. Ajattelin, että lentokone varmaan lensi yli. Emme asu kaukana San Josen kv-lentokentästä, ja kohtalaisen lähellä meitä sijaitsee myös sekä siviili- että military-käytössä oleva pienempi lentokenttä ja myös NASA. (Yllä olevasta kartasta näkee monet lentokentät.) Yleensä lentokoneita ei kuule meille mitenkään, mutta joskus kyllä. Satunnaisesti myös lattia tärähtää. Joskus olen ollut varma, että oli maanjäristys, kun lattia tärisi. Etsin silloin netistä tietoa, eikä mitään järistystä ollut tapahtunut, joten kyseessä oli ollut varmaan lentokone.
Nämä kilkahtelivat keskenään hetken ajan.
Tällä kertaa kyseessä oli oikeasti maanjäristys. Tämä selvisi minulle, kun yksi kaveri heti postasi asiasta Facebookiin ja kun tajusin olleeni lähellä pahinta järinäaluetta. Olen sekoittanut lentokoneen maanjäristykseen ja nyt näköjään sekoitin oikean järistyksen lentokoneeseen. Jälleen kerran en siis tajunnut mistään mitään. En yleensä koskaan tunne maanjäristyksistä mitään, vaikka hiukan tuntuvia järistyksiä on tapahtunut useampia, enkä muuten hoksannut mitään siitä myöhemminkään tämän päivän aikana tulleesta. Vuonna 2014, kun kaukana pohjoisessa oli se iso, olisiko ollut jotain 6-richterin järistys, joka aiheutti tuhoa esimerkiksi Napan viinialueella, en herännyt järistykseen, vaikka monet Pohjois-San Josessa saakka olivat heränneet. Yhden toisenkin isomman yöllisen järistyksen lävitse olen tutinut, vaikka naapurit olivat heränneet. Vain kerran elämässäni olen tuntenut järistyksen täällä - silloin heräsin kevyestä unesta siihen, että sänky heilahti kerran tai kaksi.

3.3-järistys ei tietenkään ole mikään suuri, eivätkä paikalliset vuosikymmeniä tai vähintään vuosia tällä alueella asuneet pidä tällaisia pikku tärähtelyjä ilmeisesti minään ihmeellisinä. Ovathan ne yleisiä, kuuluvat asiaan täällä asuessa. Ehkä jotenkin tällaisena kohtalaisen uutena maahanmuuttajana vielä pidän järistyksiä mielenkiintoisina. Olen ollut hieman pettynyt siihen, etten ole tuntenut järistyksiä täällä asuessani. Maailman typerin tunne, mutta minkäs teet. Eihän sitä nyt kukaan toivo maanjäristystä, enkä minäkään sellaista toivo. Mutta jos kerta järähtelee joka tapauksessa, niin voisi sen joskus tunteakin - en sellaista Turussa ainakaan kokisi. Tosin varmasti, jos kunnolla tuntisin, en haluaisi enää ikinä tuntea. 

Vähän minulle ajankohtaista sinänsä se, että pikkujäristys tuli nyt. Olen nimittäin tässä viime aikoina panikoinut sitä, ettei meillä ole maanjäristyskassia. Koska Kalifornia on maanjäristysaluetta, ihmisille suositellaan maanjäristyskasseja, jotka sisältävät kaikenlaista tarpeellista kamaa, jos (ja kun) iso järistys tulee. Vettä, kuivaruokaa, taskulamppuja, pattereita, aurinkokennolla latautuvia lamppuja ja akkuja, ensiapupakkaus, kopiot tärkeistä henkilöllisyyspapereista ja vakutuuksista, käteistä, alueen kartta, lämpöhuopia ja niin edelleen. Kassi kotiin, kassit perheen autoihin... Sitten sängyn alle pitäisi kiinnittää taskulamppu ja kengät siltä varalta, että järistys on yöllä ja lattiat ovat roskissa tai jopa lasinsirpaleissa. Autoissa pitäisi aina olla kunnolla polttoainetta jäljellä, koska ison järistyksen tullessa bensaa ei ehkä saa mistään. Meillä ei ole mitään näistä hoidettuna. Ajan autonkin usein ihan höyrylle. Meillä ei olisi edes syötävää päiviksi. Ehkä puurohiutaleita ja hiukan pähkinöitä. Vesipulloja löytyy aina, muttei niitäkään varmaan monen päivän tarpeelle. 

Olen aina välillä huolestuneena miettinyt tuollaisten maanjäristystarvikkeiden puuttumista ja vaahdonnut miehelleni siitä, miten me kuolemme, jos järistys tulee, ihan vain sen takia, ettemme ole valmistautuneet siihen mitenkään. Nyt viime aikoina Teksasin tulvatuhot ja Floridan myrskyt palauttivat mieleeni sen, että asun itsekin alueella, jossa luonto on ihan todellinen uhka. Maanjäristystä ei (kait?) edes voi ennustaa, kuten jotain muuta uhkaa. Se tulee, kun se tulee. Ja sitten olet pulassa, jos kotoa ei löydy välineitä.

Sitten rauhoittelen itseäni aina välillä ja unohdan koko asian, viikoiksi ja kuukausiksi... Maailmassa nyt sattuu ja tapahtuu ja luonto on aika oikukas. Mutta kaipa sitä pitäisi olla fiksu ja järkevä ja varautua etukäteen. Se tuskin lienee turhaa panikointia.

Tosiaan, järistyksiä oli päivän aikana lisää. Tässä illan suussa vissiin vielä yksi. Olin juuri rappukäytävässä tulossa kotiin, kun naapurissa asuva kaverini tekstasi, että nyt tuntui niin iso järistys, ettei hän ennen ole kokenut samanlaista: huonekasvit heiluivat ja sohvalla istuessa tuntui. Yllätys yllätys - minähän missasin sen. 

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Joskus viikonloppuisinkin vain mennään

Minun viikonloppuni on mennyt siten, että olen ollut koko ajan liikkeellä. Sinänsä menot ovat olleet mukavia, mutta kaipaisin kyllä hetken rauhoittumista ja pysähtymisen tunnetta viikonloppuihini. Etenkin kun 90 Days Challengeni on edennyt pisteeseen, jossa salitreenien lisäksi tehdään cardio- ja HIIT-treenejä lähes päivittäin. Kun omat ohjaukseni luetaan mukaan, liikuntatunteja alkaa kertyä nyt karkeasti laskettuna 18-19 tuntia viikossa. Hiukan väsyttää siis.

Lauantaina heti aamusta minun piti valmistaa vähän ruokaa. Onneksi sain sentään viettää pitkän ja rauhaisan aamiaishetken. Sitten oli vuorossa kauneudenhoitoa kulmien ja ripsien värjäyksen muodossa. Värjäyksen jälkeen takaisin kotiin syömään sitä ruokaa. Syömisen ja pienen sulattelun jälkeen oli aika suunnata kuntosalille tekemään haasteeseeni kuuluva jalkatreeni. Tällä kertaa vedettiin esimerkiksi 5 kertaa sata jalkaprässiä ja jokaisen sadan toiston välissä aina hyppysetti. Vieressäni paljon rautaa penkistä työntävä karju tutki menoani selvästi peilin kautta ja lopulta kommentoikin, että näyttää aika rankalta puuhalta. Olihan siinä työntämistä, puskemista ja sisäistä motivaatiokarjuntaa havaittavissa.

Kun jalat olivat noiden ja muutaman muunkin harjoituksen ja setin jälkeen nuudeleina, minun piti vielä vähän kiriä haastetta kiinni cardio-treenin osalta. Tarkoitus oli saada cardiotreeni perjantaihin, mutta kun olin silloin herännyt joskus aamuviiden jälkeen, tehnyt oman 1,5 tunnin salitreenin ja sen jälkeen päivän aikana ohjannut kolme ja puoli tuntia, oli pakko luovuttaa sen aerobisen osalta - en vain saanut sitä mahtumaan päivääni ilman, että olisin kuollut väsymykseen. Täytyy kyllä sanoa, ettei kuntopyörän polkeminen (jonka valitsin cardiokseni, vaikken ole mikään sisäpyöräilijä) lauantainakaan innostanut sen jalkatreenin jälkeen, mutta sain sentään hiukan irvistettyä menemään. Sen jälkeen nopeasti takaisin kotiin, jossa vuorossa oli lisää kokkausta (!) ja syömistä. Sitten taas ulos ovesta ja nopea autoilu hierontaan. Siellä sentään sai rentoutua, joskin kroppani lisäksi mieleni käy nyt hiukan ylikierroksilla ja olisi kaivannut erillisen, oman hieronnan.

Kun pääsin hieronnasta kotiin, oli jo ihan ilta. Lisää syömistä. Venyttelyä. Sitten pitikin mennä nukkumaan, sillä sunnuntaina oli edessä aamukuuden herätys. En edes päässyt sänkyyn aikaisin, taisi mennä melkein yhteentoista. Herätyskello olisi soinut kuudelta, mutta totta kai kehoni ja mieleni oli jo puoli kuudelta sitä mieltä, että on aika herätä.
Kello 6:20 sunnuntaina aamulla näytti tältä. Yksi muukin naapuri oli valoista päätellen hereillä. 
Tänään sunnuntaina oli vuorossa Les Millsin Mini Quarterly. Suomalaiset LM-ohjaajat taitavat tuntea tällaiset tapahtumat nimellä jatkokoulutus. Kyseessä on uusiin, muutaman viikon päästä käyttöön tuleviin ohjelmiin liittyvä koulutus. Mini Quarterlyja järjestetään täällä Bay Arealla joskus uusien ohjelmien yhteydessä, muttei aina, eikä todellakaan neljää kertaa vuodessa (jolloin uudet ohjelmat aina ilmestyvät). Olen käynyt tällaisessa vain kerran aiemmin ja kirjoittanut siitä täällä. Mini Quarterlyt eivät ole pakollisia meille usalaisille ohjaajille. Suomessa jatkokoulutukset ovat ilmeisesti ohjaajille pakollisia muutaman kerran vuodessa (?).
Sunnuntaiaamun hiljainen liikenne on parhautta.
Osallistuin bodypumpin 103-ohjelman ja cxworxin 28-ohjelman koulutuksiin. Bodyattackia ei ollut tarjolla, sillä se ei ole niin suosittu laji täällä päin. Olen erityisen ihastunut moneen bodypump 103:n kappaleeseen, mutta sitäkin enemmän olen rakastunut cxworx 28:n koko musiikkilistaan. Ja huhheijaa, että on myös hyvä treeni siinä! En vain voi ylistää cxworxia tarpeeksi. Se yllättää jokainen kerta. Aina kun luulee hallitsevansa jotain, seuraava ohjelma lyö melkein jalat alta. Loistoformaatti.
En ole aina näin värikoordinoitu, mutta tänään vahingossa onnistui. Les Millsin vaatteita totta kai (miinus kengät). 
Minulla oli aikaa tulla bodypumpin ja cxworxin välissä kotiin, sillä niiden keskellä oli muiden LM-formaattien koulutuksia, enkä halunnut osallistua yhteenkään ylimääräiseen tuntiin (sitä paitsi se olisi maksanut lisää). En kuitenkaan saanut viettää mitään rauhallisia paria tuntia kotona, sillä kun tiesin, että pitää uudestaan lähteä, kotona vietetty aika meni sellaisissa lievissä lähtöfiiliksissä. Ei siis pysähtymisen tunnetta.

Puoli kuudelta illalla olin taas kotona ja oli aika syödä. Samalla väkersin nopeasti teille tätä luettavaa. Sitten uitin itseäni vähän aikaa kylpyammeessamme Epsom-suolassa, jota ostin jokin aika sitten, sillä jotkut vannovat sen nimeen lihasten rentouttamisessa. Kokeilin nyt toista kertaa, enkä menisi vielä vannomaan mitään. En ole myöskään ihan vakuuttunut siitä, että tällaiset apartmenteissa olevat kylpyammeet olisi tarkoitettu kylpemiseen. Tai ei ainakaan meidän oma (tosin kaipa nuo ovat jotain standardi-kokoa?). Minä olen 160 cm pitkä ja mahdun ammeeseen vain jotenkuten, eikä asento välttämättä ole kaikkein rentouttavin. En nyt ehkä muutoinkaan ota kylpemistä tavaksi (tämä oli siis toinen kerta täällä asuessa), sillä vaikka Kaliforniaa vaivaava virallinen kuivuus onkin ohitse, onhan kylpeminen aika vettävievää puuhaa, kun kuitenkin suihkutellakin pitäisi.
Liian intiimi kuva blogiin? :D Jalkani ovat muuten tuollaisilla pienillä mustelmilla foam rollauksen takia. Hierojani hiukan ihmetteli, mitä olen tehnyt. 
Illan päätteeksi venyttelin vielä hiukan, hoidin pari asiaa ja söin lisää. Haaveilin aikaisesta nukkumaanmenosta, mutta ei näytä siltä, sillä kello on jo yli yhdeksän.

Tämä viikonloppu oli siis tällainen tehokkuus. Jos jotakuta säälittää aviomieheni, jonka vaimo vain tulee ja menee, niin tiedoksi, että mieheni teki töitä koko viikonlopun. Olemme siis nykyään aika kiireistä sakkia näköjään.

Se 90 Days Challengeni sujuu muuten hyvin. Tänään oli päivä numero 35. Melkein joka päivä minun on ollut tarkoitus kirjoittaa uudesta ruokavaliosta ja fiiliksistäni, mutta kaikkien liikuntatuntien, meal preppauksen, kehonhuollon, ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaattia varten opiskelun ja uusien koreografioiden opiskelun ohella ja ihan vain yleisen elämänkin vallitessa en ole ehtinyt enkä jaksanut. Palaan kyllä asiaan vielä.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Käyttöön Lumenen tuotteita - suomalaisuuden kaipuuta(ko)?

Puhtaan ja simppelin ruokavalion ansiosta ihoni on viimeisen kuukauden aikana alkanut voida paremmin kuin se on vuosikausiin (ehkä koskaan) voinut. Hautasin kosmetologilta ostamani kukkivaa ihoa hoitavat tuotteet hetkeksi kaapin perälle ja päätin kokeilla jotain muuta.

Se jokin muu osoittautui Lumeneksi. 

Vuonna 2015 kirjoitin siitä, mitä kannatti tulla tekemään Kaliforniaan saakka. Lumenen silmämeikinpoistoaineen ottaminen käyttöön sisältyi listaan. Olihan se vähän huvittavaa tulla käyttämään suomalaista merkkiä Yhdysvaltoihin. Muita Lumenen tuotteita en ole käyttänyt, enkä käyttänyt sellaisia Suomessakaan asuessani teini-iän jälkeen. 

Koska olen laiska, oli helppoa ottaa käyttöön jokin minulle ennestään tuttu merkki nyt kun oli tarve vaihtaa tuotteita hetkeksi. Lumene oli sellainen tuttu merkki. Monia muitakin olisi tietenkin ollut, mutta jostain syystä Lumene houkutteli. En tiedä miksi. Tiedän joidenkin tuttujeni täällä käyttävän Lumenen tuotteita eli aihe on ollut joskus ohimennen esillä. Suomessa kesällä käydessäni ihastelin Stokkalla kiiltäviä hienoja Lumenen purkkeja - brändi tuntuu uudistuneen sitten viime tutkailun huomattavasti nykyaikaisemman näköisemmäksi.

Ehkä kuitenkin havaittavissa oli myös sellaista, mikä joitakin ulkosuomalaisia tuntuu "vaivaavan": tarve päästä suomalaisten merkkien läheisyyteen. Moni roudaa jotain Iittalaa ja Arabiaa kotiin Suomesta. Marimekko on kova sana. Finlaysonistakin tykätään. Me ostamme mieheni kanssa astiat Ikeasta, vaikka meillä on Suomessa Paimiossa laatikkokaupalla kivoja iittaloita. Emme tosiaan jaksa roudata tänne saakka. Toistaiseksi en ole vielä itse kokenut suurta tarvetta haalia suomalaisia merkkejä kotiimme Kaliforniaan, ellei lasketa Jenkin purkkaa ja Pepsodentin hammastahnaa, joita roudaan Suomesta tänne Atlantin toiselle puolelle. Toisaalta kesällä Suomessa käydessäni olin selvästi aiempaa kiinnostuneempi vilkaisemaan esimerkiksi Marimekon ja Finlaysonin tuotteita. En kyllä koskaan ennen... Ehkäpä tämä kaikki ja halu Lumenelle on jonkin suuremman alku. Tai sitten vain silkkaa sattumaa. 

Lumenea on tietääkseni saatavilla Piilaaksossa kaupoista ainakin kohtalaisesti, joskin tarjonta ei välttämättä ole laajin mahdollinen. Ainakin jotkut apteekkikaupat myyvät tuotteita ja olen kuullut joskus maininnan myös Walmartista, mutten ole tutkinut asiaa. Sitä silmämeikinpoistoainetta olen yrittänyt välillä etsiä lisää apteekkiketjuista, mutta sen suhteen on vähän miten sattuu: joskus on, yleensä ei. 

Minä tilasin uudet tuotteeni Amazonista. Ihan kaikkea kokeiluun haluamaani siellä ei kyllä järkevästi ollut saatavilla, joten täysin mutkatonta homma ei ole. Kuitenkin kätevää, nopeaa ja edullista (Suomen hintoja en tiedä, joten en osaa verrata).  

Ei muuta kuin testailemaan, mitä amerikkalaisuuteen tottunut naamani on mieltä suomalaisesta brändistä.
Kokeiluun tulivat nämä.
Käyttääkös joku muu Lumenen tuotteita ulkomailla asuessaan? Tai onko jotain suomalaisia luottomerkkejä tai tuotteita, joita on pakko saada kotiinsa, asui missä päin maailmaa tahansa?

lauantai 2. syyskuuta 2017

"Siis mä käyn joka aamu treenaamassa ja sitten rentoudun porealtaassa ilmaista cappuccinoa siemaillen."

Kun muutimme San Josehen kolme ja puoli vuotta sitten asuntokompleksiin, joka tarjoaa muun muassa kuntosalin, uima-altaan, porealtaan ja ilmaisia erikoiskahveja kahvikoneesta, ja kun minusta oli tulossa kotirouva, minulla oli hienot suunnitelmat elämälle: käyn liikkumassa joka aamu ja sen jälkeen nappaan mukaan sellaisen ilmaisen kahvin ja nautin siitä porealtaassa rentoutuen.

En koskaan tehnyt noin. Kävin kyllä aamupäivisin liikkumassa, mutta minä mihinkään allasalueelle jaksanut vaivautua siitä suoraan. Sellaisen ilmaisen kahvin olen juonut kerran (eikä se ollut aamulla eikä edes liikunnan jälkeen, vaan kaverin kanssa) ja se oli niin hirveän makeaa, ettei sitä pystynyt juomaan. Tykkään juoda kahvini sokerittoman mantelimaidon kanssa enkä millään makeutusmössöillä tehostettuna (niin kuin kahvikoneiden kapseleista tulevat erikoiskahvit valitettavasti yleensä ovat - tosin saisi koneesta perusmustaa kahviakin).
Kävin tänään aamulla tekemässä plyo-treenini asuinkompleksimme uusimman asuinrakennuksen kuntosalilla. (Asuinpaikkamme tarjoaa kaksi eri salia nykyään.) Siellä on vanhaa salia isompi tyhjä sali, jossa on jonkin verran tilaa hyppiä ja loikkia. Seinään on kirjoitettu liikuntamotivaatiosloganeita. En ole moisten lauseiden fani, mutta on tämä nyt parempi kuin "No pain, no gain", jota pidän erittäin haitallisena iskulauseena.
Pätee ehkä elämään yleisestikin, ei vain liikuntaan. Mutta voi fail, eikö tuossa ole kirjoitusvirhe?
Jotkut Suomessa asuvat kaverini ihmettelevät, kun asuinpaikkani on kuin hotelli. Luonani Suomesta vierailemassa käynyt kaverini kummasteli, kun kerroin hänelle, etten koskaan käy porealtaassa, vaikka vein hänet sinne melkein joka ilta. "Miks ihmeessä et? Mä tulisin varmaan koko ajan." Kun jokin asia on tarpeeksi lähellä ja helposti saavutettavissa, siitä tulee aika arkipäiväistä. Kyllä minä allasalueella joskus päivisin käyn ottamassa aurinkoa, mutta siihen se jää. Joskus kerran vuodessa käymme samassa talossa asuvien suomalaisten kavereiden kanssa iltaisin "pitämässä taloyhtiökokousta" porealtaassa, mutta tällainen ihme tapahtuu tosiaan noin yhtä usein kuin joulu. Niin ja minä inhoan sitä kloorin lemua, joka näistä altaista jää ihoon kummittelemaan kunnon pesusta huolimatta, joten välttelen kloorivedessä lillumista. (Ensimmäisen maailman ongelma.)

Kolme ja puoli vuotta siihen meni, mutta tällä viikolla toteutin vanhan suunnitelmani ensimmäisen kerran: torstaina kävin tekemässä aamutreenini (olkapäät) ja sen jälkeen vedin bikinit päälle ja suunnistin porealtaalle rentoutumaan. Se ilmainen kahvi vain puuttui, mutta 90 Days Challengeni ruokavalio ei salli mitään makeutettuja kahvisekoituksia. Tekstasin naapurissa asuvalle kaverilleni ja sain huokuteltua hänetkin vajaaksi puoleksi tunniksi jacuzziin juoruamaan.
Oli hauskan erilainen tapa viettää aamupäivää. En kyllä silti ota tavaksi, ihan vain siitäkin syystä, etten normaalisti aamuisin ehdi harrastaa mitään tuollaista, sillä käyn aamuisin ohjaamassa tuntejani.

Tänään lauantaina ajattelin aloittaa aamun samalla tavalla kuin torstaina: ensin plyo-treeni (ei onneksi ollut yhtä hullu kuin viime lauantaina), sitten porealtaalle hetkeksi. Valitettavasti Piilaaksoon on rantautunut saunamainen helleaalto ja jo aamusta lämpöasteet olivat melkein 30. Jäi siis porealtailu välistä. Ensimmäisen maailman ongelma varmaan tämäkin, mutta en pysty kupla-altailemaan liian kuumalla säällä. Altaassa tulee muutoinkin jo vähän heikko olo, kun kroppa rentoutuu kuumassa vedessä, enkä nyt ollut syönyt edes aamupalaa. En halunnut pyörtyä, joten treenin jälkeen menin vain suihkuun.
San Francisco Bay Arealle (sisältäen siis Piilaakson) on julistettu lämpövaroitus. Eilen teki tiukkaa kävellä autolta kuntosalille 43 asteen lämmössä. 
Tänään on tulossa yli 40 astetta, kuten eilenkin. Ulkoilma on kuin sauna. Aion viettää lauantaini sisällä ilmastoinnin kanssa. Todennäköisesti sunnuntainakaan ei ole asiaa ulos. Eivätkä nuo loppuviikon asteetkaan kovin kivoilta näytä.
Tämän allekirjoitan.

Hyvää viikonloppua kaikille!

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Palauttava aamukävely auttaa aina

Sen jälkeen, kun sain 90 Days Challengessani alkaa syödä salitreenipäivinä vähän hiilareita, olen nukkunut paremmin kuin niiden ensimmäisten hyvin vähähiilihydraattisten 10 päivän aikana. Silti nukkumiseni on edelleen välilä hiukan liian kevyttä. Tänään aamulla mieheni piti poikkeuksellisesti nousta ylös viideltä, ja totta kai heräsin hänen herätyskelloonsa. Yleensä nukahtaisin vähän uudelleen, mutta nyt sain vain torkuttua hieman. Seiskalta alkoi tuntua siltä, että sängyssä makaaminen lähinnä turhauttaa. Tavallisesti voisin keskiviikkoisin nukkua kahdeksaan ja usein nukunkin.
Heti kotitalomme takaa pääsee trailille eli kävelytielle.
Päätin olla tavallista aamua energisempi ja lähteä vähän aamukävelylle. Keväällä selkäsairauslomani aikana pääsin kiinni aamu-ulkoiluihin, mutta sitten ne jäivät, kun palasin töihin ja kävin Suomessakin hukkaamassa arkirutiinini. Tänään aamulla tuntui kuitenkin siltä, että kroppani varmasti kaipaisi vähän jaloittelua heti aamusta sen sijaan, että istuisin keittiönpöydän ääressä muutaman tunnin netissä surffaillen. Jalkani ovat tuntuneet hiukan raskailta koko alkuviikon (varmasti sen lauantaisen plyohulluuden takia). Tänään aamupäivällä oli edessä ensin bodypumpin ohjaus ja sitten puolenpäivän jälkeen oma jalkatreeni, joka näytti aika hard corelta. (Challengessa ei tehdä samaa treeniä kertaakaan kahdesti, vaan joka päivälle tulee uusi treeni, ja kun samaa lihasryhmää treenataan myöhemmin uudelleen, edessä on uusia liikkeitä tai ainakin erilaiset setit. Sen takia en koskaan tiedä, miltä treeni tulee tuntumaan.) Palauttava kävely alkoi tuntua siis entistä fiksummalta vaihtoehdolta viettää aamu, jotta olisin valmis päivän koetuksiin.
Olen varmaan jo useasti maininnut, että kotimme takana olevissa pusikoissa asuu joitakin kodittomia. San Jose on joskus aika surullinen.
Aamu oli pilvinen ja mielestäni kolea, 15 astetta. Käteni palelivat. Pari naapuria ulkoilutti koiraansa sortseissa ja flipflopeissa. Yksi toinen talvitakissa. Muutamat lenkkeilivät sortseissa ja t-paidassa. Minä olin pukeutumiseni kanssa jossain siellä välimaastossa.
Pilvet kyllä hälvenivät nopeaan.
Alueen kotiäidit eivät vielä aamusta ole tunkeneet leikkipuistoon lapsineen. Kehtasi ottaa valokuvaa, kun lapsia ei ollut missään.
Puisto, jossa porukka yleensä ulkoiluttaa koiria. Tänä aamuna oli hiljaista.
Puolen tunnin kävely oli rentouttava ja paikkoja vähän avaava. Samalla kuuntelin muutamaa bodypump-kappaletta, jotka päätin ottaa tunnilleni tänään. Joudun aina vanhoihiin Les Mills -ohjelmiin palatessani käymään koreon uudelleen läpi mielessäni, sillä en todellakaan muista niitä. Sen takia arkipäiviini kuuluukin säännöllisesti erinäisten kappaleiden kuuntelemista (kolmesta eri formaatista) ja koreografian vilkuilua. (#instructorlifeproblems) Pumppimusiikki saattoi ehkä olla hiukan liian intensiivistä rentouttavaan aamukävelyyn, mutta osallistujani kiittävät, kun tuon vaihtelua.
Aamuauringossa.
Oli kyllä kummallisen rauhallista, missä lie kaikki töihin lähtijät... Kello oli kyllä jo kahdeksan tässä vaiheessa. 
Kävelyn jälkeen venyttelin vielä jonkin aikaa kotona. Vetreämmän kropan kanssa olikin sitten kivempi istua syömään aamupalaa ja lukemaan uutisia ja blogeja tunniksi. Sitten pikainen bodypumpin soittolistan päivitys puhelimeen (#instructorlifeproblems - aina pitää olla päivittelemässä soittolistoja), hampaiden pesu, tukka kiinni ja toiset vaatteet päälle ja kohti kuntosalia, töitä ja omaa treeniä.
Vähähiilihydraattinen aamupala: munakokkelia valkuaisista (plus yksi keltuainen), sieniä, vähän kesäkurpitsaa ja lehtikaalia. Juomiseksi vitamiinivalmiste ja kahvi, johon blendattu hiukan kookosöljyä (mielenkiintoinen yhdistelmä, kokeilin sitä tänään toista kertaa elämässäni). 

Loistoaamu kaikin puolin!

lauantai 26. elokuuta 2017

Lauantai liikkeelle plyo-treenillä

Onko joku plyotreenien ystävä? Minä en ole aiemmin harrastanut pelkästään hyppyihin keskittyvää treeniä, mutta tämä lauantai alkoi minulla 200 hypyllä ja sen jälkeen yhden kilometrin pituisen matkan loikkimisella. Maitohapot jaloissa taattu!

Siinä 90 Days Challengessa, johon osallistun, on tuotu salitreenien ohelle plyometriset haasteet eli hyppytreenit. Viime viikonloppuna hypeltiin ensimmäisen kerran, ja jo silloin ylitin itseni tekemällä ensimmäistä kertaa elämässäni boksihyppyjä. Hävettää myöntää, etten ole tehnyt sellaisia aiemmin, vaikka ohjaan sentään Les Millsin bodyattackia, jossa voimakkaat hypyt ovat tunnin ydin.

Kun näin, mitä tämän viikonlopun plyohaasteessa oli edessä, alkoi vähän epäilyttää. Kyykkyhyppy penkiltä istualtaan ylös painon kanssa siten, että paino nostetaan suorille käsille hypyssä ja sitten paluu istumaan. 100 toistoa. Tässä keskityttiin voimaan (power). Sitten hyppy steppilaudalle, 100 toistoa. Ajatuksena oli nopeus (speed). Noiden jälkeen viimeiseksi tasajalkaisilla kyykkyloikilla liikkuen eteenpäin 50 metriä ja sitten tasajalkaisilla sivuttaisilla loikilla takaisin 50 metriä. Yhteensä siis 100 metriä. Ja kierroksia muuten 10 kertaa. Ideana kestävyys (endurance). Kaikki oli tarkoitus suorittaa putkeen niin nopeasti kuin kykenee.

Kun tajusin, että joudun hyppimään 10 kertaa 100 metriä, menetin melkein osan yöunistani. Ihan hullultahan se kuulosti, ainakin minun mielestäni. En ole koskaan tehnyt mitään vastaavaa.

Päätin hoitaa homman alta pois heti lauantaina aamulla herätessäni. Sen jälkeen, kun lakkasin ohjaamasta 5:45am ja 6am -tuntejani eli vuosi sitten, en ole tehnyt aamutreenejä tyhjällä vatsalla. Oli aika testata, miten meno kulkee.

Kello oli aamulla soittamassa puoli kahdeksalta, mutta heräsin jo hiukan ennen seitsemää kalvavaan tunteeseen siitä, että pitäisi mennä tekemään jotain. Ei muuten innostanut ajatuksena lähteä loikkimaan kilometriä. Ahdistukseni paheni myös siitä, että etureiteni olivat kipeät, sillä perjantaina sain ne tavallista enemmän jumiin ohjaamalla cxworxin ja kaksi tuntia bodypumppia sellaisen ruokavalion turvin, joka ei edelleenkään sisällä mielestäni tarpeeksi hiilihydraatteja. "Mee ja tee, mee ja tee", mieleni kuitenkin hoki minulle, ja lopulta varttia yli seitsemän nousin ylös.

Join kaksi lasia vettä, vedin tarvittavat ravintolisäni, hoidin pikaisen aamupesun, nakkasin päälle sortsit ja topin, tein pikaisen foam rollauksen jaloilleni, nappasin kainalooni oman steppilaudan (jonka aikoinaan hankin bodystepin opettelua varten - ei muuten ole tullut käyttöä koulutuksen jälkeen, kun en koskaan bodysteppia missään ohjaa) ja suunnistin kotitalomme kuntosalille.
Steppilauta valmiina koetukseen. Korkeutta olisi saanut olla enemmän, mutta valitettavasti (tai onneksi...) en omista välineitä. Penkki, jolta piti hypätä istualtaan ylös, selkäni takana.
Pieni lämmittely, nolon pieni paino käteen (vaihdoin sentään vähän painavampaan puolessa välissä) ja 100 power-hyppyä penkiltä istualtaan ylös. Sitten steppilaudalle hyppelemään 100 kertaa. Jossain kohtaa muistin, että pitäisi treenata nopeutta, ja yritin koventaa tahtiani. Vähän tökki vastaan kyllä.

Jaloissa alkoi tuntua jo ihan kivasti näiden 200 hypyn jälkeen, joskin etureisien pahin jumitus oli kyllä hälvennyt. Ei muuta kuin steppilauta kainaloon ja suunta ulos kotitalomme pihalle. Siellä pystyin hyppimään suoraan 50 metriä; kuntosali sisätiloineen olisi ollut hyppelyyn aivan liian pieni. Onneksi täällä Piilaaksossa on kesäisinkin välillä kohtalaisen koleat aamut, joten ei ollut liian lämmin ulkona hyppimiseen. Päivällä oli 33 astetta, joten hyvä, että olin ajoissa liikkeellä.

Olin edellisenä iltana mieheni kanssa tutkinut kartan avulla, kuinka pitkä matka on 50 metriä kotitalomme seinän viertä, sillä minulla ei ollut muita keinoja mitata matkaa. Merkitsin vesipulloillani matkan ja sitten hyppimään.
Tuonne kaukaisuuteen hyppelin 50 metriä tasajalkaisilla kyykkyloikilla suoraan.
Sitten samat 50 metriä takaisin sivuttaisella tasajalkaloikalla. Ruohikko oli märkä aamukosteudesta ja sumuttimien takia (apartment-kompleksimme käyttää sprinklereitä tämän aidon nurmikon kasteluun öisin), ja kenkäni ja sukkani kastuivat, kun hyppelin aina välillä nurmikolla polviani ja jalkojani säästäen.
Täytyy sanoa, etten ole koskaan tehnyt mitään yhtä älytöntä. Moni naapuri ulkoiluttaa koiriaan tuolla viheralueella aamuisin, ja sainkin osakseni sekä katseita että vähän haukuntaa ohi kävelleiltä. Suljin ne kaikki pois ja keskityin vain hengittämiseen ja loikkimiseen.

Minulla meni 10 x 100 metrin eli sen kilometrin matkan hyppimiseen noin kolmisen varttia, ja tällainen aika hiukan hävetti, sillä se tuntui jotenkin hitaalta ajalta. Onneksi joku sentään haasteen some-ryhmässä ilmoitti hänellä kestäneen myöskin noin 40 minuuttia ja kommenttien puutteesta päätellen kukaan ei ainakaan kovin paljon nopeammin ole hommasta suoriutunut. Ei tarvitse siis hävetä, hah. Itse asiassa täytyy kyllä sanoa, että olen pikemminkin todella ylpeä tästä suorituksestani. Minä tein kilometrini! llalla pelkäsin, etten kykene moiseen. Ensimmäisen 200 metrin hyppelyn jälkeen olin varma, että jaksan 5 kierrosta ja sitten on pakko antaa periksi. Puskin kuitenkin loppuun saakka. Hyppyni eivät olleet aina kovin pitkiä ja välillä piti pysähtyä muutamien sekuntien pieniin lepohetkiin (lepääminen ei muuten auttanut yhtään) ja ravistella jalkoja, mutta tein sen, mitä piti.
10 kierrosta eli kilometri done! Minun piti jokaisen kierroksen jälkeen merkata ylös, muutoin olisin seonnut laskuissa. (Kuvasta sensuroitu teksti, joka paljastaisi mieheni työpaikan.)
Lähti muuten lauantai hyvin liikkeelle. Lyhyen treenin jälkäisen foam rollauksen ja venyttelyn sekä pitkän aamupalahetken ja netissä surffailun jälkeen siirryin uima-altaalle lepäämään. Myöhemmin päivällä kykenin sentään lähtemään jopa Ikeaan (se on muuten ihan omanlaisensa treenikokemus viikonloppuisin!) ostamaan viherkasveja. Jaloissa on kyllä tuntunut ihan koko päivän ja huomenna tuntuu varmaan entistä enemmän.
Kyllä kelpasi levätä. 33 astetta lämmintä. 
Toistaiseksi tämä haaste on antanut minulle treenejä, jotka todellakin ovat haasteita. Mitähän seuraavaksi...

tiistai 22. elokuuta 2017

BODYPUMPin jälkeinen osittainen auringonpimennys

Eilen aamulla lähikaupunki Mountain Viewn kuntosalilla oli hiljaista. Parkkipaikalla olin jo ihmetellyt, miten ulko-ovien läheisyydessä oli niin monta tyhjää parkkipaikkaa vapaana. (Porukka täällä pyrkii pysäköimään autonsa mahdollisimman lähelle kuntosalin sisäänkäyntiä, ettei vahingossakaan tarvitse ottaa ylimääräisiä askelia.) Kuntosalilaitteet häämöttivät tyhjyyttään.

Olin liikenteen takia (hitsin aamuruuhkat!) ryhmäliikuntasalissa hitusen myöhemmin kuin tavallisesti, eikä siellä silti ollut kuin kolme ihmistä odottamassa. Yleensä maanantaiaamun 9:30am bodypump-tunnillani on noin 25-30 ihmistä, mutta eilen sinne saapui vain kourallinen, olisiko ollut 10 ihmistä.

En koskaan aloita tuntia kysymällä, missähän kaikki ovat, oli tunnillani käynyt millainen kato tahansa, mutta eilen oli ihan pakko sanoa ääneen: "Is everyone watching the sun?" Sitten piti vähän kehua paikalla olijoita siitä, että he olivat päättäneet hoitaa treeninsä juuri silloin ja vielä vähän naureskella perään: "This is California. You can see the sun every day. Though don't look at it!"

Eilen USA:ssa vallitsi Eclipse Dayn villitys: täällä odotettiin ja hehkutettiin auringonpimennystä. Minä olen aina kohtalaisen pihalla erinäisistä luonnon ilmiöistä (tuntuu, että kuun ja auringonkin kanssa täällä on ollut kaikenlaisia pieniä ja isoja ilmiöitä, joita porukka on mennyt katsomaan jonnekin), ja tästäkin auringonpimennyksestä kuulin vasta muutama päivä sitten. Ihmettelin, miksi moni tuntuu some-päivitysten perusteella pakkaavan kamoja autoon ja suuntaavaan kohti kansallispuistoja ja muita.

Täydellinen auringonpimennys näkyi eilen Yhdysvalloissa vain muutamassa osavaltiossa ja vain tietyissä paikoissa. Minä luulin, ettei täällä Piilaakson alueella näy ilmiöstä oikein mitään. En ole kiinnittänyt uutisointiin paljon huomiota ja olen missannut kaikki lasienmyyntivillitykset (missähän mieleni on majaillut...?). Eilen aamulla koinkin siis ihmetyksen, kun tajusin, että ai jaa... täältä meiltäkin siis näkee pimennyksestä jotain?

Kukaan ei ollut kuntosalilla, eivätkä monet olleet bodypumppaamassa, koska kaikki olivat jossain ulkona tuijottamassa taivaalle. Pimennys näkyi täällä vain osittaisena, mutta silti. Hetken minulla oli tuntini alussa sellainen olo, että missaankohan nyt jotain. Mutta mitäs siinä oli tehtävissä, tuntini oli juuri pimennyksen aikaan ja porukkaa paikalla jumpattavana.

Pääsin hauis-biisiin saakka, kunnes ensimmäinen osallistuja lähti lasiensa kanssa. Me muut naureskelimme siinä sitten hieman. Hän palasi hetken kuluttua, ilmoitti, että me missaamme "chance of a lifetime" ja palasi pumpin pariin. Ennen seuraavaa biisiä ilmoitin, että kuka tahansa halukas saa lähteä katsomaan. Yksi lähti, lainaten laseja siltä ensimmäiseltä lähteneeltä. Hetken kuluttua hänkin palasi. Sitten nämä kaksi lähtivät kohta uudelleen, heidän mukaansa taisi liittyä kolmas ja neljäs. Tässä vaiheessa olin jo monesti todennut kappaleiden aikana, että menkää ihmiset ihmeessä, mutta kukaan muu ei lähtenyt.

Ensimmäinen osallistuja palasi lopulta toistamiseen. "Hanna, you will HAVE TO go and see. You will not get another chance in your life!" hän ilmoitti kovaan ääneen, yli kaikuvan musiikin.

Vedin venyttelyt kunnialla loppuun, joskin hiukan tavallista pikaisemmin, nappasin mukaani pari muuta tunnollista osallistujaa ja lähdimme ulos katsomaan.
Tältä aurinko näytti. Kuva otettu katsomatta aurinkoon, koska minä, toisin kuin eräät nimeltämainitsemattomat tämän maan keulakasvot, oikeasti välitän silmistäni. Kuten tästä näkyy, mitään ei siis ollut nähtävillä ilman niitä laseja - eikä todellakaan tullut yhtään hämärää osittaisen pimennyksen kanssa, haha. (Tuo kuuheijastus on kyllä mielenkiintoinen tässä kuvassa...) Jos en olisi tiennyt, en olisi tiennyt mitään olevan käynnissä. Koko loppupäivän oli tosin sumuisempaa kuin yleensä, ilmeisesti sumu johtui pimennyksestä. 
Ja sitten katseltiin.
Olihan se ihan mielenkiintoinen kokemus tuijottaa taivaalle kertakäyttölasien kanssa. Pimennys täällä oli vain osittainen, joten kovin kummoinen näky se ei kyllä ollut. Ehkä jos sitä olisi tuijottanut koko sen ajan, kun ilmiö oli käynnissä, olisi voinut olla hienompi. Vaikea sanoa.
Tältä näytti osittainen auringonpimennys. Osallistujani on ottanut tämän kuvan kännykällä lasien läpi. Oli kyllä vähän hämmentävää nähdä tavallinen aurinkoinen päivä ja sitten katsoa aurinkoa lasien kanssa ja nähdä tämä. Sinä aikana, kun olimme pihalla, tämä puolikuun muotoinen alue muutti kokoaan ja muotoaan hiukan. 
Täytyy taas todeta, että amerikkalaiset - tai tässä tapauksessa aksenteista päätellen amerikkalaistuneet maahanmuuttajat, vaikka eroa on kyllä vaikea tehdä - saavat kyllä elämästä kaiken ilon irti. Osallistujani olivat aivan huumassa tästä ilmiöstä, ja tarttuipa fiilis vähän minuunkin lopulta. Osittainen pimennys tai ei, olihan kyseessä aika ainutkertainen tilaisuus. Sitä paitsi hetki loi myös yhteenkuuluvuutta minun ja osallistujieni välille, ja sellainen on aina hyväksi. Onneksi sillä yhdellä osallistujallani oli ne lasit mukana. Mieheni ei esimerkiksi nähnyt mitään, vaikka oli ulkona pimennyksen aikaan, sillä hänellä ei ollut laseja.

Oli siis vähän erilainen bodypump-tunnin lopetus tällä kertaa. Seuraavaa kertaa ei sitten ilmeisesti ihan heti tulekaan tässä elämässä....?

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Takana kaksi viikkoa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla

Postauksen otsikko herättää varmasti monissa vahvoja tunteita, niin puolesta kuin vastaan. Niin minussakin. En ole koskaan seurannut tietynlaista ruokavaliota, vaan ajatellut, että "kaikkea kohtuudella" (tosin en ole elänyt ihan tämän opin mukaisesti, haha) ja että kunhan ei liho, asiat ovat kohtalaisen hyvin. Vähähiilihydraattista ruokavaliota olen aina kummaksunut - miksi kukaan haluaisi elää syömällä kauheat kasat pelkkää proteiinia? Viime vuonna ennen kiitospäivää kokeilin yhden Les Millsin puhdistushaasteen avulla vähähiilihydraattista dieettiä kahden viikon ajan, enkä vakuuttunut. Olin niin väsynyt, etten jaksanut kääntää edes auton rattia, ja siinä kunnossa piti ohjata lukuisia omia tunteja. Tuomitsin vähähiilihydraattisen ruokavalion epäsopivaksi minulle, joka liikkuu, ellen jopa kaikille, jotka liikkuvat. Sitä paitsi kun hiilarit toi takaisin ruokavalioon, pöhötys ja kilot palasivat. Ihan hullun hommaa siis, totesin, ja ajattelin, etten enää koskaan ryhdy moiseen kidutukseen.

Noh, nyt olen ollut kaksi viikkoa vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Koska ammattilainen on käskenyt. Otan osaa ryhmäohjelmaan nimeltä 90 Days Challenge. Ohjelmaa myy TeamEvansFit, joka on Jeremiah Evansin yritys. Nimi ei varmasti sano mitään kenellekään muulle kuin Les Mills -ohjaajille. Evans on tunnettu Les Mills -videoista. Hänellä on mm. urheilu- ja ravintopuolen vankka yliopistokoulutus, liikunta- ja ravintoalan yhdysvaltalaisia sertifikaatteja ja yli 10 vuoden kokemus personal trainingista sekä tietenkin oma pitkä urheiluhistoria.

Mitä on kokeiluni taustalla?


Palataanpas hiukan taaksepäin. Mikä ajatus muhii mielessäni, kun olen ryhtynyt tällaiseen haasteeseen? Alkukesästä kyllästyin lopullisesti noidankehään, jossa olen elänyt jo aivan liian pitkään: olen ollut liian väsynyt, unohtanut kaikki omat treenini ja elänyt pelkästään ohjausteni varassa (pahin virhe, jonka ryhmäliikunnanohjaaja voi tehdä!); olen syönyt liian vähän ja huonoa perusruokaa ja sitten kompensoinut energiavajettani päivittäisellä herkuttelulla; kehno ruokavalio on aiheuttanut vieläkin väsyneemmän olon; ja siitä sitten palataan kehän alkuun ja kuvio toistuu.
Tekemässä omaa käsitreeniä asuintalomme kuntosalilla ennen omaa työkeikkaani, koska 90 Days Challenge käski. Siitä on aikaa, kun olen viimeksi harrastanut liikuntaa kotisalillani. 
Olen tiedostanut ongelmakohtani pitkään, muttei se ole tarkoittanut sitä, että olisin jaksanut katkaista kierteen. Myös terveyteni kanssa kokemat vastoinkäymiset ovat vähentäneet motivaatiotani, vaikka kuvion olisi ehkä kannattanut olla päinvastainen. Nyt kuitenkin vihdoin päätin kokeilla, josko saisin muutoksia aikaiseksi. Realistina tiesin, etten ehkä ilman ulkopuolista motivaattoria saa muutettua mitään. Tarvitsin myös kipeästi vinkkejä omaan treeniin. Yksityiseen personal traineriin en kuitenkaan kokenut olevani valmis, jotenkin sellainen tuntui liian isolta. Sitä paitsi halusin ehdottomasti myös ravintopuolen suosituksia, eikä silloin pelkkä PT riittäisi, vaan pitäisi olla joku, joka on myös licensed nutritionist.

Päädyin siis Evansin ohjelmaan, joka alkoikin sopivasti juuri tässä elokuussa. Kyseessä ei ole yksilöllinen ohjaus, vaan 30 henkilön sosiaalinen ryhmä, jota Evans valmentaa sosiaalisen median ja sähköpostin välityksellä. Ryhmässä treenataan kovaa ja tosissaan ja katsotaan tarkasti, mitä syödään, näin lyhyesti tiivistettynä. Nimensä mukaisesti homma on haaste ja muuten isolla H:lla.
Käytännössä teen kaikki omat treenini omien ohjausteni jälkeen. Saankin siis viikossa treenata kolmella tai neljällä eri kuntosalilla. Näissä maisemissa tein vatsalihasliikkeitä. Kyseessä on hyvin kallis ja arvostettu sali, jonka tiloissa kelpaa liikkua. Koska olen vakituinen ohjaaja, saan käyttää tiloja ilmaiseksi. Ikinä aiemmin en vain ole käyttänyt. 

Tällaiselta näyttää vähähiilihydraattinen ruokavalio


Siirrytäänpäs takaisin siihen vähähiilihydraattiseen (VHH) ruokavalioon. Haaste alkoi 10 päivän metabolic resetilla eli ruokavaliolla, josta karsittiin kaikki turhat hiilihydraatit pois. Ainoat hiilarit tulivat kuitupitoisista, vähähiilihydraattisista kasviksista, käytännössä vihreistä kasviksista. Olen syönyt kananmunia, kanaa, valkoista kalaa, kalkkunan jauhelihaa, sieniä, pinaattia, lehtikaalia ja paljon vihreitä kasviksia sekä muutaman mantelin päivässä. Päälle ravintolisät. Siinä kaikki. Minun osaltani metabolic reset -vaihe kesti muuten käytännön syistä 11 päivää.

10 päivän tiukan kuurin tarkoituksena oli saada kehosta pois turhat glykogeenivarastot, jotta kroppa alkaisi käyttää energianlähteenään rasvaa.
Ruoan valmistaminen ja aterioiden kokoaminen etukäteen on mielestäni avain onnistuneeseen tiukkaan ruokavalioon. 
Nämä kasvikset tulivat tutuiksi.
Nälkä ei 10 päivän aikana tullut, sillä tällainen annos oli esimerkiksi ihan vain välipalana lounaan ja päivällisen välissä. Kalkkunan jauhelihaa löytyy tuosta aika kiitettävä määrä. 


Mitä kropassani tapahtui ja miltä minusta on tuntunut vähähiilihydraattisen kahden viikon aikana


Koska olin aiemmin kokeillut VHH-dieettiä, tiesin, mitä odottaa vähähiilariselta ruokavaliolta, enkä odottanut sitä innokkaana. Onneksi Evans antoi ryhmälle tieteen ruokavalion takana, mikä paransi motivaatiotani huomattavasti. Hän oli kirjoittanut auki, mitä kropassa tapahtuu minäkin päivänä, kun turhat hiilarit jätetään pois. Joka kerta, kun voin pahoin ja väsyneesti, palasin katsomaan faktapommia todetakseni oloni olevan "normaali". Siitä sai vähän apua.

VHH-ruokavalio on aiheuttanut minussa paljon oireita. Jokainen ihminen on erilainen ja kokee hiilarittomuuden vaikutukset yksilöllisesti. Minä lähdin haasteeseen niin sanotusti isolla pudotuksella ja täysin seinästä: olin vetänyt hiilareita ja herkkuja ihan viimeiseen päivään saakka. Mistään kevyestä aloituksesta ei siis ollut tietoakaan. Ehkä sen takia kroppani ja mieleni ovat oireilleet voimakkaasti.

Ensimmäinen viikko oli kamala, eikä toinen välttämättä yhtään helpompi


Ensimmäinen päivä, maanantai, sujui kevyesti. Olin edellisenä päivänä vetänyt kasan thai-ruokaa, joten olihan siinä kiva keventää. Omat tunnit ja haasteeseen kuuluva oma treeni sujuivat sutjakkaasti. Tiistaina alkoi vähän väsyttää. Bodyattackin ohjaaminen tuntui kohtalaisen työläältä. Cxworx vasta kamalaa olikin. Ohjausteni jälkeen tekemä oma treenini loppui lähes siihen, etten vain yksinkertaisesti kyennyt enää (tein kyllä kaiken). Kolmantena päivänä eli keskiviikkona alkoi väsyttää jo toden teolla, enkä meinannut päästä ylös keittiönpöydän äärestä sen jälkeen, kun olin saanut syödä aamiaiseksi vain kananmunia, sieniä ja kasviksia. Bodypumpin ohjaaminen ja oma treeni päälle, ja olin kuin kuoleman oma koko loppupäivän. Torstaina olotila paheni. Se oli neljäs päivä ja ehdottomasti pahin päivä. En saanut muodostettua kunnollisia lauseita bodypump-tunnillani ja tunsin olevani aivan loppu. En koskaan halua kokea sellaista uudelleen. Perjantaina helpotti, kunnes sitten lauantaina ja sunnuntaina eli 6. ja 7. päivä olivat taas pahoja. Herätessä ei ollut energiaa ja tuntui kuin en olisi nukkunutkaan (enkä oikeastaan paljon ollutkaan, siitä lisää alempana).
Kerran oli pakko syödä lounasta ohjausteni ja oman treenin välissä. Kuntosalin seinät ovat oranssit, siksi omituinen valaistus. Oli muuten todella surullinen lounashetki, enkä tuntunut saavan ruoasta yhtään lisää energiaa, kun ei siinä ollut hiilareita.
Toinen eli tämä nyt päättynyt viikko on myös tuntunut hyvin väsyttävältä. Ohjaukset ja omat treenit eivät ole kulkeneet edelleenkään kovin energisesti, tosin onneksi osaan feikata omia tuntejani ohjatessani eivätkä osallistujani tiedä mitään, haha. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin huomata, miten kehoni selvästi hiukan tottui siihen, ettei se saanut hiilareita eikä niitä herkkuja, joilla yleensä olen kroppani tankannut. Keskiviikkona tuntui helpottavan. Sitten valitettavasti sotkin kroppani juomalla kahvia, ja keskiviikon ja torstain välisenä yönä nukuin kaksi tuntia. Sen jälkeen olikin sitten vaikea tietää, mikä väsymys johtui mistäkin. Myös seuraavana yönä unitunteja kertyi vain viisi, joten univelka jatkui. Univaikeudet muutoinkin ovat olleet koko tämän kahden viikon aikana todella iso ongelma minulle, joten ylipäänsä on vaikea sanoa, miksi olen ollut niin väsynyt. Toisaalta hiilarittomuus aiheutti minulle univaikeuksia, joten oikeastaan sitä voi syyttää.
Kahvi, joka sotki nukkumiseni entistä pahemmin. Itsekurini on muuten sittenkin parempi kuin luulin: tapasin kaverini kahvilla ja hän joi hyvän näköisen smoothien, mutta minä join vain mustaa jääkahvia ilman maitoa ja makeutusta ja minä muuten inhoan kahvia mustana. 
Tämä viikonloppu ei ole tuonut helpotusta. Oloni on vain kertakaikkiaan hyvin vetämätön. Toistaiseksi en ole saanut lisää energian tunnetta, mitä moni kuvaa tapahtuvan, kun hiilarit ja etenkin sokeri jätetään pois. Toisaalta takana on vasta kaksi viikkoa - muutos varmasti ottaa aikansa.

Kahden viikon aikana olen läpikäynyt paljon sivuvaikutuksia, sekä huonoja että hyviä. Alla niitä.

Negatiiviset sivuoireet


Jos googlettaa VHH-ruokavalion sivuvaikutuksia, minä koin varmaan useimpia niistä. Kävin läpi esimerkiksi näitä:

  • Väsynyt ja täysin energitön olo. Kropassani ei ole tuntunut olevan paljon energiaa liikuntaan. Siitä huolimatta olen totta kai ohjannut omat tuntini ja niiden lisäksi vääntänyt haasteeseen kuuluvat omat treenit. Liikuntaa on tullut vajaa 15 tuntia viikossa. Intensiteetti on tosin ollut paikoitellen turhan matala.
  • Nukahtamisvaikeudet ja unihäiriöt. Olen aina ollut huono nukkumaan ja nyt ongelmani ovat paisuneet potenssiin miljoona. Ensimmäisen viikon aikana heräsin joka yö ensin kahden ja kolmen välillä ja sitten uudelleen viiden aikoihin. Joka ikinen yö. Toisen viikon aikana heräsin jälleen kahden aikoihin, mutten välttämättä enää joka yö myöhemmin uudelleen. Yleensä heräsin järkyttävään vessahätään.
  • Lisääntynyt tarve käydä vessassa. Ks. ylempi.
  • Edellisestä huolimatta kuitenkin myös ummetus. TMI?
  • Jatkuva janontunne, vaikka olen juonut vettä koko ajan.
  • Äärimmäisen paha maku ja tahmea tunne suussa, mihin mikään juominen tai hampaiden pesu ei tunnu auttavan.
  • Lihasten puutuminen. Melkein joka aamu jaloissani on ollut sellainen olo kuin olisin istunut niiden päällä vuorokauden. 
  • Aivokapasiteetin nollaantuminen. Oikeasti, yksinkertaisten lauseiden saaminen ulos suusta on ollut paikoitellen aika raskasta.

Entäs sitten ne positiiviset vaikutukset?


Vaikka tällä hetkellä pidän VHH-ruokavaliota pahimpana mahdollisena keksintönä, tokihan olen huomannut itsessäni myös hyvin myönteisiä vaikutuksia:

  • Hiilaripöhötys on kadonnut ja nesteet ovat lähteneet liikkeelle. Vaaka näyttää huomattavasti alempaa lukemaa kuin tasan kaksi viikkoa sitten. Laihtumisesta ei kuitenkaan ole missään nimessä kysymys, vaan nimenomaan nesteiden katoamisesta. Jos hiilarit toisi nyt takaisin, painokin palaisi. Yksi syy siihen, miksi olen pitänyt VHH-dieettejä typerinä. 
  • Aamuisin ei ole niin ällöttävä olo, kun illalla ja edellisenä päivänä on syönyt puhtaasti. Vanhoihin tapoihini on kuulunut iltamässyttäminen, ja olotila seuraavana aamuna on luonnollisesti ollut sen mukainen. Vaikka nyt syön viimeisen ateriani hyvin myöhään iltaisin, aamuisin on silti hyvä olo. 
  • Ihoni kunto on parantunut mielestäni selvästi. Olen kärsinyt todella huonosta ihosta Kaliforniassa asumisen aikana, ja olen aina tiennyt ruokavaliollani (niillä herkuilla...) olevan vaikutusta asiaan, vaikka haluankin aina syyttää kaikkea muuta. Nyt näyttäisi siltä, että ruokavaliolla on ehkä suurin merkitys koskaan, mutta jatkan tutkintaa. Ärsyttävää kyllä, kun perjantaina sain syödä vähän hiilihydraatteja (kauraa ja perunaa), heti lauantaina ihossani oli pari uutta näppyä. Sattumaako?
  • Aina halkeilevat kynsinauhani ovat hiukan parantuneet. Olen kokeillut monia eri saippuoita ja käsirasvoja täällä ja todennut kaikki kohtalaiseksi myrkyksi, sillä kynsinauhani ovat oireilleet pahemmin kuin Suomessa koskaan. Näyttäisi siltä, että ruokavaliolla on siihenkin osuutensa, mutta empiirinen koe jatkukoon vielä.
  • Alaselkääni ei ole sattunut kertaakaan koko kahden viikon aikana! Tämä on HUIMA asia! Sen jälkeen, kun kipuni kroonistui alkuvuodesta, se ei kertaakaan ole ollut poissa muutamaa päivää kauempaa. En tiedä, voiko ruokavalio oikeasti vaikuttaa tuollaiseen kipuun... Tuntuu vähän omituiselta. Syynä kivun katoamiseen saattaa ehkä olla se, etten ole ehtinyt enää maata sohvalla niin paljon, sillä olen viettänyt aikaa omia treenejä kuntosalilla tehden. Ehkä entistä aktiivisempi elämä parantaa kivut, vaikka selvästi ryhmäliikunnan ohjaaminen ei pelkästään ole riittänyt... Katsotaan, mitä tapahtuu. 


Mitä seuraavaksi?



Tämän 10 päivän metabolic resettin jälkeen ruokavalioon tuli muutos. Niinä päivinä, kun tehdään salitreeni, saa syödä hiilihydraatteja: steel cut -kaurahiutaleita tunti ennen treeniä ja heti treenin jälkeen perunaa. Määrät ovat mielestäni vielä kohtalaisen pieniä. Niinä päivinä, kun salitreeniä ei tehdä, ei syödä myöskään noita hiilareita. Onneksi toistaiseksi salitreeni on tehty 6 krt/vko, joten hiilarittomia päiviä tuskin on monia tulossa. Tänä viikonloppuna tosin en ole saanut syödä yhtään hiilareita, sillä lauantaina oli lepopäivä ja tänään sunnuntaina salitreenin sijasta plyo-treeni. VHH on siis käytännössä jatkunut. 
Nämä hiilihydraatit sai tuoda 10 päivän jälkeen treenipäiviksi. Määrät ovat edelleen pieniä. 
Kauran ja perunan lisäksi ruokavalioon sai tuoda myös entisiä hiilaripitoisempia kasviksia, kuten kukkakaalia, ruusukaalia ja vihreitä papuja. Tällaisella ruokavaliolla on tarkoitus jatkaa seuraavat kaksi viikkoa. 
Ei aamupuuroa, josta haaveilen, vaan ennen treeniä syötäviä annoksia, joita ei missään nimessä saa syödä yksinään, vaan jotka on yhdistettävä proteiiniseen ruoka-annokseen.
Jos jotakuta alkoi nyt huolettaa ruokavalioni, niin voin kertoa, että se proteiinin ja kasvisten määrä, jota tässä haasteessa syödään, on mielestäni TOLKUTON. Hyviä rasvoja unohtamatta, niitäkin on paljon. Ruokaa syödään säännöllisin väliajoin ja sitä tulee sellaisia määriä, ettei kyllä muuten ole nälkä. Jos joku haluaa toteuttaa VHH-ruokavaliota, kannattaa pyytää ammattilaisen apua. 
Onneksi täällä on olemassa Costco. Sieltä löytyy halvalla eväät terveelliseen ruokavalioon: kananmunia, kalaa, kuusi salaattikerää, melkein kilo vihreitä papuja ja melkein kilo kukkakaaliriisiä (ihan perus-costcokokoa, gotta love Costco!). Kurkut ja tomaatit ovat valitettavasti miehelleni. 
Tällaista kuuluu siis minun elämääni tällä hetkellä. Ruokien ostaminen ja valmistaminen vie älyttömiä määriä aikaa, samoin ne omat salitreenini, sillä en vielä liiku laitteiden ja irtopainojen seassa samalla tehokkuudella kuin ryhmäliikunnan puolella. Odotan myös sitä hetkeä, kun saan energiani takaisin. Toivon kokevani sen valaistuksen, josta kaikki puhuvat: miten hienolta tuntuu, kun sokeri ja turhat hiilarit jätetään pois. Toistaiseksi en pysty uskomaan moiseen.... Mutta onhan kaksi viikkoa lyhyt aika.

***

Onkos joku lukija kokeillut koskaan vähähiilihydraattista ruokavaliota? Tai elääkö joku ihan arkipäiväisesti ja säännöllisesti sellaisen kanssa? Olisi kiva kuulla kokemuksia.