Hei hei San Jose ja muita kuulumisia

Huh että onkin ollut tapahtumien täyteinen alkuvuosi ja kevät.

Tammikuussa yritin toipua Suomi-reissusta. (Tiedättekö fiiliksen, kun loman jälkeen on hankala palata arkeen? No minusta Suomi-reissujen jälkeen on melkein mahdotonta noin vain sujahtaa takaisin omaan piilaaksolaiseen arkeen ilman lievää melankoliaa.)

Piilaakson alkuvuosi oli hämmentävän kylmä ja sateinen. Luntakin satoi, tosin se näkyi pitkälti vain kukkuloiden huipulla. Olen nähnyt lunta aiempinakin vuosina kukkuloilla, mutta yleensä se on sulanut pois samana päivänä auringon paistaessa. Nyt lunta näkyi varmaan viikon.

Märkä talvi toi sekä lunta että vihreät nurmikot. 

Helmikuun alussa päätin alkaa opiskella personal traineriksi. Sain aloitettua opinnot ja opiskelin ehkä kaksi viikkoa intensiivisesti, kunnes opiskelu katkesi ja jäi katkolle.

Me nimittäin päätimme muuttaa. Muuton takana oli monia syitä, kuten vaihtelunhalu, kyllästyminen ja myös hullut naapurit ja vanhan asuinkompleksimme tohvelit työntekijät.

Uuden asunnon etsiminen oli mielenkiintoinen prosessi, joka olisi varmasti ollut hauskaa luettavaa, mutta minua ei kiinnostanut yhtään raportoida siitä blogiini. Opin asunnonhaun aikana sen, että täällä Piilaaksossa on aivan kamalia asuinalueita paikoissa, joissa en koskaan tiennyt sellaisia olevan. Olen asunut vieläkin suuremmassa (maahanmuuttajien) kuplassa kuin aiemmin olin edes kuvitellut asuvani.

Uuden asunnon etsinnän aikana olin kipeä. Osallistuin maaliskuun alussa myös BODYFLOW® (/BODYBALANCE®) -formaatin Advanced Instructor -koulutukseen ja läpäisin sen mahtavilla arvosteluilla huolimatta siitä, että taisin olla kuumeessa ja vedin päivän aikana koko ajan lääkkeitä.

Tai chin, joogan ja pilateksen peruspilarit bodyflowssa.

Lopulta uusi kiva asunto löytyi maaliskuun alkupuolella. Jäimme kahden asunnon loukkuun reilun kuukauden ajaksi, sillä meidän oli pakko ottaa uusi asunto, kun hyvä sellainen löytyi, ja valitettavasti asunto oli vapaana heti. Vuokrasopimus piti allekirjoittaa alkavaksi lähes heti, sillä Piilaaksossa tuntuu olevan vuokranantajan markkinat. Tulijoita on ihan riittämiin ja vaikka uusia vuokrakohteitakin ilmestyy päivittäin lukuisia, vitkuttelijat saavat jäädä jatkamaan asunnonmetsästystä. Täkäläisillä vuokrahinnoilla kahden asunnon vuokran maksaminen samalla, kun maksaa uuden asunnon vuokravakuuden, ei ole mikään ihan pikkusummien juttu, mutta elämässä pitää joskus priorisoida muutakin kuin taloudellista menetystä. Uusi asuntomme on muuten vanhaamme paljon kalliimpi, mutta toisaalta vanha asuntomme oli hämmentävän edullinen (tosin vuokramme olisi noussut parilla sadalla, jos olisimme sinne jääneet) ja uudessa kodissamme on kolme makuuhuonetta.

Kun oli aika alkaa pakata tavaroita kasaan, tulin uudelleen kipeäksi. Toivon, ettei sairasteluni muuttoprosessin aikana ole ennuste sille, miten onnellisia tulemme olemaan uudessa kodissamme... Muutaman viikon aikana sairastelin, yritin etsiä sijaisia tunneilleni, opettelin uusia Les Millsin formaattien koreografioita ja yritin siivota vanhaa asuntoamme ja pakata tavaroita. Siinä oli aikamoista hulapaloota hetkeksi.

Viimeisiä hetkiä nauttia vanhan asuinkompleksimme kuntosalista. (Tämä kuva on kesken bodyflown harjoittelun, siksi hämmentävä kuvakulma, haha.) Muutimme asuinkompleksista yksityishenkilön vuokraamaan town houseen, eikä meillä ole enää kuntosalia tai uima-allasta. Jos totta puhutaan, en oikeasti käyttänyt kotitalomme salia juuri koskaan ja uima-allastakin viime vuosina vain joskus kesäisin. Aion kaivata niitä silti.  

Minulla oli suuret ideat siitä, miten hoitaa muuttoprosessimme tilanteessa, jossa meillä oli avaimet kahteen eri asuntoon samaan aikaan. Ideat kuivuivat kasaan, kun olin niin kipeä, etten pystynyt menemään uuteen asuntoomme moneen päivään sen jälkeen, kun avaimet oli saatu. Mieheni on hoitanut siivous- ja muuttoasioita aika paljon.

Meidän onneksemme uusi asuntomme on todella lähellä vanhaa asuntoamme, joten loppujen lopuksi tavarat ja huonekalut oli helppo siirtää. Kovin pitkälle elämässämme emme siis päässeet, sillä muutimme vain muutaman mailin päähän vanhasta asunnostamme. San Josessa emme kuitenkaan enää asu. Nykyinen kotikaupunkimme on nimeltä Milpitas. Kaupunkien rajoilla Piilaaksossa ei ole isoa käytännön merkitystä, paitsi ehkä koulujen kannalta (tosin tämä pätee myös saman kaupungin sisällä, sillä alueita täällä on moneen lähtöön), mutta me emme mieheni kanssa onneksi ole enää kouluikäisiä. Tai no, sellainen käytännön merkitys muutollamme kyllä oli, että autovakuutuksemme hinta nousi hiukan, kun postinumeroksi tuli Milpitas. Syynä on ilmeisesti se, että Milpitaksen asukkaista suurin osa on (kauko)aasialaisia, jotka sitten vissiin kolaroivat enemmän. Näin saa varmaan kirjoittaa, kun se on kerta vakuutusmaksuissakin todettu fakta...?

Vajaa viikko sen jälkeen, kun olimme muuttaneet itsemmekin uuteen asuntoon, minun oli aika lähteä lomalle viikoksi Jamaikalle kaverini kanssa. Loma oli erittäin huonossa kohdassa, sillä vanha asunto ei ollut vielä täysin tyhjä ja uusi asunto oli vain puoliksi valmis. Toisaalta maaliskuu oli sen verran rankka, että loma tuli kyllä tarpeeseen.

Auringossa pötkötellessä unohtuivat muuttohuolet.

Jamaikalla oli mukava rentoutua viikko, mutta viimeisenä päivänä tulin jälleen kipeäksi. Nyt olen sairastellut kohta taas viikon ajan. Uusi koti on edelleen yhtä vaiheessa kuin se oli ennen lomalle lähtöäni. Mieheni tyhjensi vanhan asuntomme sinne jääneestä roinasta minun lomaillessa, ja avaimet palautimme viime keskiviikkona, minä flunssalääkkeiden alaisena.

Tällaista on siis kuulunut minun kevääseeni! Myös kulttuuria tuli harrastettua aika paljon tässä kaiken lomassa, sillä helmi-maaliskuun aikana kävimme mieheni kanssa katsomassa San Josessa Cirque du Solein Volta-esityksen (taidokas ja upea!) ja Broadway-kiertueen Cats-musikaalin (söpö!) sekä San Franciscossa pyörivän Broadwayn hittimusikaalin Hamilton, johon mieheni aikoinaan jonotti lippuja netissä yli 7 tuntia. Hamilton oli niin mahtava, etten edes tiedä, miten kuvailisin sitä. Rappia ja hip-hoppia musikaalina aiheesta vähiten tunnettu Yhdysvaltojen perustajaisä ja valtion ensimmäinen valtiovarainministeri, ei kai hittimenestykseen muuta tarvitakaan, hah? En tykkää rapista enkä hiphopista, en saanut sanoista edes kunnolla koko aikaa selvää, enkä tunne USA:n alun historiaa erityisen tarkasti, mutta tämä musikaali oli niin vaikuttava esitys, ettei sitä kyllä unohda ihan heti.

Maailman epäterveellisin ilma ja sadetta puolen vuoden jälkeen

Vihdoin ja viimein täällä satoi tänään. En muista edelliseltä neljältä syksyltä kertaakaan tällaista tilannetta, että ensisade olisi tullut vasta marraskuussa. Yleensä on satanut jo syyskuun lopussa tai vähintään lokakuussa. Sadeton jakso taisi kestää noin kuusi kuukautta. Ei paljon siis se kuuluisa haravointi auta Kalifornian maastopaloissa.......

Sade oli odotettu sekä kuivuuden että maastopaloista johtuvan epäterveellisen ilman takia. Edellisen postaukseni jälkeen tilanne ilmanlaadun suhteen paheni: Bay Arealle jumahti maastopalojen seurauksena maailman huonoin ilmanlaatu. Siinä jäivät Kiinan ja Intian isot kaupungit hetkeksi jälkeen. Pahin tilanne oli San Francicossa, joka oli kait muutaman päivän ajan maailman saastunein paikka. Ihan käsittämätöntä. San Josessa tilanne oli onneksi hitusen parempi, mutta Air Quality Index (AQI) pomppi päivittäin reilusti yli luvun 150 ja lähelle 200:a, muutaman kerran jopa yli 200. Varoituksia alkoi tulla terveydelle "erittäin haitallisesta" ilmanlaadusta.

Löysin viime viikonloppuna mielenkiintoisen appin nimeltä "Sh**t! I Smoke", joka rinnastaa ilmanlaadun siihen, kuinka monen tupakan polttamista ulkoilman hengittäminen vastaa. (Tuskin sisäilman hengittäminen hirveästi parempaa oli näissä paikallisissa pahvitaloissa, joissa vetää.) Olen iloinen, etten löytänyt tuota appia aiemmin. Viikonloppuna San Josen ilma vastasi "vain" vajaan kahdeksan tupakan polttamista. Uskomattoman ällöttävä ajatus, mutta toisaalta aiemmin viikolla sillä samalla vaivalla, kun hengitteli Piilaakson ilmaa, olisi vissiin voinut sauhutella reilusti yli 10 tupakkaa päivässä. Minä aloinkin kutsua ulos menemistä tupakkatauoksi. En kyllä ole varma, miten tosissaan tuo appi kannattaa ottaa.

Aah, sunnuntaina käväisy ulkona oli kuin seitsemän tupakan sauhuttelu. Mikä oli ilmeisesti paljon vähemmän kuin mitä edellispäivinä oli ollut, mutta onneksi en silloin vielä tiennyt näin masentavasta appista nimeltä Sh**t! I Smoke.

Teoria laskentatavan takana. Tuskin huipputieteellistä, mutta ihan mielenkiintoista. 

Ajatus siitä, että keuhkoni vetivät sisäänsä samaa määrää epäterveellisyyttä kuin ne vetäisivät, jos polttaisin 8 tupakkaa päivässä, oli masentava. Minun oireenikin pahenivat viime viikon lopussa, kun ilma paheni. Äänihuuleni ovat nyt kipeät melkein samalla tavalla kuin ne olivat pari vuotta sitten, kun menetin ääneni ohjaamisen takia. Siihen melkein tottui, että silmiin sattui koko ajan, päätä särki ja väsytti, mutta äänihuulikipuni oli kuin herätys vanhaan painajaiseen. Sitten kuulin vielä, että ilma oli erityisen vaarallista, koska Paradisessa paloi paljon esimerkiksi vanhoja taloja, joissa oli asbestia. En tiedä, kuinka paljon näitä juttuja liioitellaan, mutta en varmasti ollut ainoa, joka oli huolissaan. Jotkut lähtivät Piilaaksosta jopa pois pakoon kohti etelää tai itää paremman ilman perässä (aika kauas piti mennä ennen kuin ilma parani). Meillä ei ollut edes niitä maskeja. Ajattelin, että elävät ne ihmiset Aasiassakin sitä ilmaa hengitellen. Ja toisaalta edelleen me olimme turvassa, emmekä ole menettäneet mitään paitsi ehkä hiukan keuhkojen (hetkellistä?) terveyttä, mikä on oikeasti pieni murhe verrattuna niihin murheisin, joita lukuisat lähempänä paloja olleet ihmiset ovat kohdanneet.

Laskujeni mukaan tätä epäterveellistä ilmaa kesti 13 vuorokautta, mutta tänään koitti parannus, kun satoi. Olin aivan onnessani, ja niin oli moni muukin. Sade paransi ilmanlaatua niin paljon, että AQI putosi näin iltaa kohden kunnolla alle luvun 50, jonka alle menevät luvut ovat jo hyvää ilmaa. Vau. Jos tämä osavaltio jotain kaipaa, niin ilmaa puhdistavaa ja luontoa kosteuttavaa sadetta. Toki nyt tietenkin pelätään sateesta aiheutuvia ongelmia, kuten mutavyöryjä.

Märkää maata ei olekaan näkynyt sitten... öh... huhtikuun lopun?

Huomenna torstaina Yhdysvalloissa on Thanksgiving eli kiitospäivä. On hyvä muistaa tässä vaiheessa olla kiitollinen puhtaasta hengitysilmasta. En ikimaailmassa ole koskaan kuvitellut asuvani paikassa, jossa hengittäminen voi olla vaaraksi terveydelle. Osaanpahan arvostaa tästä lähin luksusta nimeltä puhdas ilma. Suomessa asuneelle se on ollut ikävä itsestäänselvyys.

Savua ja sisätiloja - Camp Fire -maastopalo vaikuttaa Piilaaksossa saakka

On taas se aika vuodesta, kun Kaliforniassa roihuaa. Nyt pahemmin kuin koskaan ennen, kuten kaikki uutisia lukeneet ja katsoneet varmasti tietävät. Viime vuoden lokakuussa kirjoitin pahoista maastopaloista, kun savu kulkeutui Piilaaksoon saakka (klik). Sama tilanne on nyt.

Pohjois-Kalifornian historian yksi pahimmista paloista eli Camp Fire -palo Paradise-nimisen kaupungin lähistöllä alkoi viikko sitten torstaina. Paradise sijaitsee meiltä noin 300 kilometrin päässä eli ei todellakaan lähellä. Palot ovat levinneet laajalti ja ovat niin pahoja, että savu alkoi kulkeutua tuulen mukana Piilaaksoon saakka heti viime viikon torstaina. Pienempiä paloja on myös lähempänä totta kai (Kaliforniassa palaa ihan liian paljon ja liian usein).

Viime perjantaina aurinko paistoi savuverhon takaa. Mieheni kutsui sitä "maailmanlopun tunnelmaksi". 

Tänään lankoni vaimo lähetti minulle viestin, jossa kertoi, että Suomessa uutisoidaan jo siitäkin, että savu tulvii Piilaaksoon saakka. Hän halusi tietää, onko meillä kaikki ihan hyvin. Kyllähän meillä on. Viime perjantaina minulla oli vaikeuksia ohjata, sillä herkkä kurkkuni reagoi helposti muutoksiin, kiitos äänihuuliongelmahistoriani. Silmiäkin kirveli ja väsytti koko ajan, pää tuli kipeäksi savun hajusta, joka tunkeutui jopa sisätiloihin. Viikonlopun vietimme pitkälti sisällä, kuten monet muutkin Piilaaksossa, sillä Air Quality Index (AQI) oli reilusti yli 150, joka on raja epäterveelliselle ilmalle kaikille. Indeksi heittelehti jossain 170 molemmin puolin. Ihmisiä kehotettiin olemaan sisätiloissa niin paljon kuin mahdollista. Jopa mieheni valitteli viikonloppuna huonoa oloa yläkropassa, eikä hän koskaan valita. (Jälleen kerran ihmettelen sitä, miten ihmiset Aasiassa kestävät jatkuvasti huonoa ilmanlaatua, jossa indeksit paukkuvat jonnekin useaan sataan. Tottuuko siihen vain?)

Air Quality Index Bay Arealla ja sen läheisyydessä tällä hetkellä. San Jose on sarjassa unhealthy. 

Huono ilmanlaatu on jatkunut tällä viikolla. Monena päivänä AQI on mennyt yli 170:n, mutta sentään savu ei enää haise. En tiedä, miksei enää haise. Ennusteiden mukaan ilmanlaadun Piilaaksossa piti parantua tänään keskiviikkoon mennessä. Ei parantunut. Tänään oli todella savuista, ja nytkin illalla AQI on 174. En muista, koska olisin viimeksi kunnolla nähnyt Piilaakson kukkulat, sillä ne tuntuvat olevan joka päivä savun peitossa.

Tässä kohtaa kaukaisuudessa yleensä näkyvät Piilaakson kukkulat. Eivät näkyneet tänään. Vaikka taivas on hämmentävän sininen, savua leijaili ympäriinsä ja se peitti kukkulat kokonaan. 

Savun kulkeutuminen tuulen mukana ei ole mikään iso juttu sinänsä. Turvassahan me olemme. Me voimme pysytellä sisätiloissa. Meidän koti ei ole palanut, eikä meidän tarvitse evakuoitua. Turha valittaa. Savun kulkeutuminen satojen kilometrien päähän kertoo kuitenkin siitä, miten kokonaisvaltaisesti maastopalot vaikuttavat koko Kaliforniaan. Vuosittain toistuvat ja näköjään entistä rajummat ja isommat palot eivät kosketa vain niitä, jotka menettävät kotinsa tai jotka joutuvat evakkoon, vaan koko osavaltiota. Vaikutukset ovat varmaan niin suuria, etten minä niistä osaa edes kertoa. Täällä Kaliforniassa puhutaan siitä, että maanjäristysten lisäksi ihmisten on alettava varautua entistä pahempiin maastopaloihin. Maa on liian kuivaa, eikä siihen taida olla tulossa muutosta noin vain.

Ensi viikon lopulla saattaa sentään sataa, jos pitkänajan ennusteeseen on luottaminen (tuskin siihen on). Tänä syksynähän ei ole tainnut sataa vielä kertaakaan, ei ainakaan sillä tavalla kunnolla (pienistä tihkuista en tiedä mitään). Ei ole satanut sitten kevään jälkeen. Lausahdus "Pray for rain" ei liene pahitteeksi, vaikken rukoilemisesta niin perustakaan.

Kolme ja puoli viikkoa hengailua äidin kanssa sisälsi uutta ja vanhaa nähtävää sekä kaksi maanjäristystä

Oho, siitä on jo viikko, kun äitini lähti meiltä ja palasi Suomeen. Tammikuukin on jo hurahtanut käyntiin niin pitkälle, että melkein hirvittää. Minun piti kirjoittaa kaikenlaista siitä, mitä puuhasimme äitini kanssa, mutta jostain syystä hyvät ideani eivät nykyään löydä uloskäyntiä pääni ja mieleni sisältä. Niinpä heitän nyt vain muutamia kuvia tänne.

Vuodenvaihteen aika tänä vuonna Piilaaksossa oli kuin suomalaisen syksy. Äitini täällä ollessa ei satanut kertaakaan.

Äitini oli meillä käymässä kolmatta kertaa. Keskeisimmät meitä kiinnostavat turistijutut olemme katsastaneet jo aiemmin, joten tällä kertaa pitkälti vain hengailimme rauhallisina, ellei oteta lukuun reissua Yosemiten kansallispuistoon ja ajopäivää rannikkoalueelle Big Suriin. Edes San Franciscossa emme tällä kertaa käyneet, vaikka siellä nyt olisi ihmeteltävää, katsottavaa ja tutkittavaa koko loppuelämäksi.

Uusien kohteiden sijasta äidilläni on San Josessa jo lemppareita, joihin piti päästä uudestaan. Esimerkiksi San Josen taidemuseo. Onneksi sentään museoiden näyttelyt vaihtuvat, haha.

San Josen taidemuseo downtownissa.

Luistelua taidemuseon vieressä palmujen alla emme saaneet edelleenkään aikaiseksi; olen miettinyt sitä jokainen joulu täällä asuessa. Liikkuvan aktiviteetin sijaan nautimme ruokaa paljon ja useimmiten ulkona ravintoloissa.

Aivan loistavaa sushia ennen joulua. Samaisessa ravintolassa kävimme äitini kanssa myös viimeksi, kun hän oli täällä.

Äitini etsi meille netistä yhtenä päivänä lounasravintolan, ja päädyimme syömään somalialaista. Oli todella hyvää!

Joulun ja vuodenvaihteen välissä kävimme ihastelemassa Saratoga-kaupunkia, jonne ajaa meiltä vajaan puoli tuntia. Äitini oli bongannut Satori Tea Companyn teehuoneen, jonne hän halusi mennä. Kyseisellä puljulla on ennen ollut teehuone San Josessa, mutta nyt lähin löytyi enää vain Saratogasta. Väliviikon kunniaksi teehuone tarjoili ainoastaan Holiday High Tea -menun. Hinta oli kova, mutta puitteet vallan ihanat. Tämä teehuoneessa käyminen ja syöminen oli ehdottomasti yksi lemppareistani.

Saratogassa.

Satori Tea Companyn suolaiset ja makeat herkut, jotka tarjoiltiin teen kanssa.

Teehuone siinä vaiheessa, kun lounasajan jälkeen porukka hälveni. Ei parane valittaa puitteista.

Kävimme Saratogassa myös japanilaisessa puutarhassa, jossa olen aiemmin käynyt mieheni kanssa ja kirjoittanut siitä ja Saratogasta muutoinkin täällä. En ollut aivan innoissani uudesta käynnistä puutarhaan. Äitini on lukenut vanhan postaukseni ja totesi, etten ehkä ihan ole ymmärtänyt japanilaisen puutarhan ideaa. No en olekaan. Enkä ymmärrä vieläkään. Minulta ei löydy tarpeeksi mielenrauhaa tällaisten paikkojen arvostamiseen.

Hakone Gardens, japanilainen puutarha Saratogassa. Kesällä tuolla oli aivan liian tukala, näin talvella juuri ennen auringonlaskua aika viileä.

Ihastelimme myös Monterey-rannikkokaupungin tunnelmaa sinä päivänä, kun kävimme Carmelissa Clint Eastwoodin ravintolassa, josta kirjoitin edellisessä postauksessa. Montereyn satamassa oli kaikenlaista elukkaa meduusoista hylkeisiin ja turisteihin.

Monterey Marina.

Montereyn satama-alue oli täynnä jellyfisheja eli meduusoja. Tai ainakin uskon noiden olevan jellyfisheja. En kyllä ole varma.

Toverit lähikuvassa.

Oletteko muuten katsoneet Big Little Lies -tv-sarjan? Tai lukeneet sen kirjan, suomeksi ilmeisesti Mustat valkeat valheet? Minä katsoin loppusyksystä sen tv-sarjan yhden päivän aikana (kyllä, siihen meni kokonainen sunnuntai). Todella hyvä! Sarja sijoittuu Montereyhin ja siinä näkyy paljon upeita, minulle tuttuja maisemia. En kuitenkaan tiennyt, että sarjassa esiintyvä kahvila on "oikeasti olemassa" ja vielä kaiken lisäksi Montereyn pahimman turistiryysiksen, Fisherman's Wharfin, ytimessä.

Fisherman's Wharf, Montereyn turistikaaos.

Fisherman's Wharfilla sijaitseva ravintola, joka esiintyy kahvilana Big Little Lies -tv-sarjassa. Kuvassa on myös hyvin maastoutunut hylje, joka on jäänyt mielenkiintoiseen paikkaan (pulaan?) veden laskiessa.

Hyljetoveri lähikuvassa. Minua vähän säälitti, kun en tiennyt, olisiko hylje halutessaan päässyt pois tuosta kiveltä, kun veden pinta oli aika alhaalla. Ei se kyllä kovin hädissään olevalta vaikuttanut, vaan pikemminkin näytti nauttivan olostaan kivellä lötkötellessään.

Montereyn vanhassa kaupungissa Fisherman's Wharfin vieressä.

Koska äitini on ollut täällä jo kolme kertaa, hänellä ei riittänyt enää ihmeteltävää kalifornialaisesta elämästä niin paljon kuin ennen. Viime kerrallahan keräsin kunnon pitkän listan kaikesta siitä, mitä suomalainen saattaa täällä käydessä ihmetellä. Postaus löytyy täältä.

Äitini jaksoi kyllä edelleen ihmetellä keskellä San Josen downtownia laskeutuvia ja nousevia lentokoneita. San Josen kv-lentokenttä sijaitsee tosiaan aivan keskustan liepeillä. Minä olen jo tottunut siihen, että koneita tulee ja menee nenän edestä niin moottoritiellä ajaessa kuin keskustassa hengaillessakin. Kuuluvathan koneet meille kotiinkin joskus. Äitini yritti monta kertaa napsaista valokuvaa tästä ihmeestä nimeltä laskeutuva lentokone ja lopulta onnistuikin.

Perusnäky San Josessa.

Äitini täällä ollessa koimme myös kaksi kunnon maanjäristystä. Tai no, äitini ei kyllä hoksannut kumpaakaan, vaikka kyseessä eivät olleet mitkään aivan pienet järistykset (jälkimmäinen oli jopa 4.5). Minähän tunnetusti missaan aina kaikki maanjäristykset, mutta nämä tunsin ja olenkin nyt kokenut maanjäristyksiä ihan tarpeeksi.

Huvittavaa on se, että ensimmäinen näistä kahdesta järistyksestä tapahtui samana päivänä (tapaninpäivänä), kun olimme äitini kanssa käyneet San Josen Tech-museossa, jossa oli maanjäristyssimulaattori. Simulaattorissa koimme Seattlea vuonna 2003 koetelleen järistyksen (olisiko se ollut jotain asteikolla 6?), ja sitten illalla myöhään kotona ihan oikean. Äitini luki tyytyväisenä kirjaa sängyssään, eikä huomannut mitään, mutta minä istuin keittiönpöydän ääressä, tunsin järistyksen ja näin seinänkin liikahtavan. Mieheni oli vessassa, ja siellä kuulemma järistys vasta tuntuikin.

Pari päivää ensimmäisen järistyksen jälkeen heräsin keskellä yötä siihen, että sänky keinuu. Ehdin herätä kunnolla, tajuta kyseessä olevan maanjäristyksen, tuntea maan liikehdinnän ja ehdin jopa kuulla (?!) pelottavaa jyminää. Mieheni ei kyllä kuullut mitään, vaikka hänkin heräsi, joten kuulen varmaan vain ääniä pääni sisällä. Äitini ei herännyt tähän järitykseen, joka herätti suurin piirtein koko Bay Arean väestön. Suuruus oli 4.5.

San Josen Tech-museossa oli kaikenlaista plakaattia esillä maanjäristyksistä sen simulaattorin lisäksi.

Meillä oli äitini kanssa oikein mukavat kolme ja puoli viikkoa. Joitakin asioita, joita meidän on pitänyt tehdä jo aiempinakin kertoina, jäivät edelleen tekemättä, joten toivottavasti äiti tulee neljännenkin kerran vierailemaan. :)

Minä olen tässä nyt sitten äitini lähdön jälkeen yrittänyt palata takaisin perusarkeeni, hyvin väsähtäneillä fiiliksillä kylläkin (joulun ja uudenvuoden jälkeinen töihinpaluumasennus iskee myös osa-aikatyöntekijään, joka rakastaa työtään). Olen ollut kiireinen uusien Les Mills -ohjelmien kanssa: uudet ohjelmat tulevat ohjaajille kolmen kuukauden välein, ja täällä päin vuoden ensimmäinen launch eli uusien ohjelmien julkistaminen kuntosaleilla on yleensä aina tammikuun alussa, ja niin tänäkin vuonna.

En ole vuoteen osallistunut yhden kuntosalin isoon tapahtumaan, jossa usea ohjaaja ohjaa yhdessä uudet ohjelmat. Nyt osallistuin siihen pitkästä aikaa viime lauantaina. Joka kerta tarjolla ei ole tällaisia herkkuja, mutta tällä kertaa oli.

Eiköhän se arki tästä taas lähde käyntiin. Tosin seuraava tauko on tiedossa jo helmikuun lopussa, kun otan kaverini kanssa irtioton arjesta ja lähdemme ihan ulkomaille asti. Sitä odotellessa...

Saksalaista joulutunnelmaa Piilaaksossa

Joulukuu on pyörähtänyt kunnolla käyntiin ja sen myötä joulutapahtumien määrä on räjähtänyt käsiin. Jostain kumman syystä saksalaisia joulutapahtumia tuntuu olevan Piilaaksossa muutamia. Kävimme viikonloppuna kaveripariskunnan kanssa yhden San Josen downtownissa sijaitsevan saksalaisen ravintolan järjestämillä joulumarkkinoilla.

San Josen downtownin kulmilla. Tässä vieressä on iso puisto, joka oli täynnä kodittomia. 

Olimme paikalla puolenpäivän aikaan, ja jono ravintolaan oli jo pitkä. Seisoskelimme jonossa hetken, kunnes eräs työntekijä tuli huutelemaan jonon olevan vain ruokaa varten. Joulumyyjäisiin ravintolan alakertaan pääsi sisään jonottamatta. Myös ravintolan sisäpihalle pääsi jonottamatta ja siellä oli tarjolla mm. glühweinia, saksalaisia kakkuja ja makkaraa; toki niitäkin piti kaikkia hetki jonottaa. Ilmeisesti myöhemmin päivällä jonot olivat kasvaneet, eikä osa ollut päässyt sisälle ollenkaan.

Ryysis ravintolan edustalla.

Ja tungos sisäpihalla.

Oli pakko jonottaa glühweinille.

Täytyy sanoa, että oli kyllä tujun punaviinistä glühweinia. Rikoin elokuun alussa alkaneen täysin alkoholittoman putkeni tämän takia, ja jo pieni määrä juomaa humahti kivasti päähän. Kyytipoikana vedimme mieheni kanssa puoliksi saksalaisen omenapiirakan palan. 

Tapahtuma oli pieni, enkä nyt ehkä ihan kutsuisi sitä termillä "saksalaiset joulumarkkinat", mutta ajatus kai on tärkein. Joulumyyjäisten osuus tässä tapahtumassa oli pieni, ja tapahtuma keskittyi lähinnä ruokaan ja juomaan. Meiltä jäi makkarat ja sauerkrautit maistamatta, mutta onneksi Saksan reissustamme ei ole paljon aikaa ja saksalaisten makkarat ovat siis hyvässä muistissa.

Joulukuusi olutpulloista. 

Tapahtuman pienuudesta huolimatta oli kuitenkin oikein kivaa viettää hetki sunnuntaipäivästä kavereiden kanssa näin. Ja onpahan joulukuu polkaistu kunnolla käyntiin!

Söimme myös yhden pretzelin puoliksi mieheni kanssa. Ei vetänyt vertoja niille, joita söimme Saksassa, mutta hyvää kuitenkin. 

NHL-pelissä: San Jose Sharks

Thanksgiving-viikonloppuun kuuluu monesti urheilun seuraaminen. Tv-sarjojen perusteella tavallisinta olisi katsoa jotain amerikkalaista jalkapalloa tv:sta, mutta oikeasti kaikenlaista urheilua löytyy. Meitä pyydettiin tänä viikonloppuna jopa kahteen eri urheilutapahtumaan: koripalloon ja jääkiekkoon.

Somesta päätellen aika monet Piilaakson suomalaiset suunnistivat perjantaina illalla katsomaan koripallo-ottelua, jossa pelasivat vastakkain täällä East Baylla sijaitsevan Oaklandin Warriorsit ja Chicagon Bullsit. Warriors on kait kohtalaisen iso juttu täällä Bay Arealla, mutta suomalaisia taisi kiinnostaa enemmän tuo vastajoukkue. Siinä kun pelasi suomalainen Lauri Markkanen. En todellakaan tiennyt tätä, vaan kaverit kertoivat.

Me olemme kokeneet täällä asuessa baseballin ja jääkiekon, joten koris olisi kyllä vähän kiinnostanut. Amerikkalaiset urheilutapahtumat ovat aina elämys, vaikkei urheilulajista niin välittäisikään. Lippujen hinnat olivat kuitenkin minusta sen verran suolaiset (jotain $125), etten kokenut tarpeelliseksi käyttää yli sataa dollaria siihen, että pääsen katsomaan korista. Jostain ihmeen solidaarisuudesta miehenikin päätti sitten olla menemättä. Ehkä vielä joku päivä menemme sitten yhdessä.

Sen sijaan lähdimme katsomaan eilen lauantaina lätkää eli San Jose Sharkseja. Menimme sillä samalla porukalla, jonka kanssa vietimme kiitospäivän ja Black Fridayn. Suomalaiset kaverimme seuraavat aitojen sanjoselaisten tapaan kohtalaisen tosissaan San Jose Sharksien pelejä. Ja olihan tässäkin matsissa niitä suomalaisia pelaamassa tietenkin, Joonas Donskoi Sharkseissa ja kukahan-muu vastajoukkueessa Winnipeg Jetseissa.

San Jose SAP-Centerin edustalla. Palmut ovat saaneet hienot valot.

Olemme olleet vain kerran aiemmin San Josen SAP-centerissä eli the Shark Tankissa katsomassa kotikaupunkimme kuninkaita. Siitä kerrasta voi lukea täältä. Minä olisin pärjännyt hyvin, vaikken olisi kokenut tätä toista kertaa, mutta toisaalta olihan se kiva tapa viettää iltaa kavereiden kanssa. Kävimme ensin syömässäkin, koska kaksi päivää putkeen kiitospäivän ruokia ei ole ollut tarpeeksi saamaan ähkyvarastoja täyteen.

Hervottoman kokoinen mac and cheese. Tämä ei ollut pääruoka, vaan small plate, jonka otin alkupalaksi mieheni kanssa puoliksi. Halusin havainnollistaa suuruutta mieheni käden avulla, kunnes tajusin, ettei se mitään auta - ihmisillä kun on eri kokoisia käsiä. Saan joskus tosi hyviä älynväläyksiä. No, iso tämä kuitenkin oli.

Pulled Pork Sandwich eli vissiinkin suomalaisittain sitä nyhtöpossua. Mielestäni suomenkielinen termi nyhtöpossu on huomattavasti vastenmielisempi kuin pulled pork. Possuparan nyhtäminen kuulostaa raadollisemmalta kuin sen pullaaminen. Ja kyllä, mietin outoja asioita.

Meininki matsissa oli aika samanlaista kuin viimeksikin, kun siellä olimme. Kaikkiin asioihin reagoidaan voimakkaasti, vastajoukkueelle buuataan ja Sharks-fanit tosissaan antavat äänensä kuulua. Sharks-fanien kummallisista rituaaleista voi lukea tuolta ensimmäisestä postauksestani.

Sharksien pelaajat tulevat jäälle hain suusta.

Amerikkalaiset suhtautuvat kansallislauluun kohtalaisen riehakkaasti. Hurraus ja taputus kuuluvat asiaan. En ole koskaan ollut urheilumatsissa laulamassa Suomen Maamme-laulua, joten en tiedä, tönötetäänkö niissä hartaana laulun aikana?

Sharksit voittivat tämän pelin, joten kannatti mennä. Jouduin muuten kysymään kaveriltani, miksi ihmeessä matsissa laulettiin Kanadan kansallislaulu... NHL-jutut eivät tosiaan ole hallussa.

Voitto tuli.

Tänään sunnuntaina olisi ollut tarjolla myös amerikkalaista jalkapalloa. En käsitä, miten paljon urheilutapahtumia tänne mahtuu... Jenkkifutiksen haluan ehdottomasti käydä joskus kokemassa, mutta se jäänee tulevaisuuteen.

Nyt olen sen nähnyt: ihmiset todella viettävät öitään autoissaan nukkuen kuntosalin parkkipaikalla

Loppukeväästä kirjoitin Piilaaksossa näkyvästä ehkä hiukan erikoisesta ilmiöstä: ihmiset hengailevat autoissaan erinäisillä parkkipaikoilla (klik). Mainitsin postauksessani siitä, että todennäköisesti parkkipaikoilla myös nukutaan. Samalla kerroin kaveristani, joka oli todistanut sitä, kun aina auki olevan kuntosalin työntekijät ajavat aikaisin aamulla autossa nukkujia pois kuntosalin parkkipaikalta.

Nyt minun ei tarvitse enää kertoa vain kuulleeni kaveriltani tarinoita ihmisistä, jotka viettävät yönsä kuntosalin pihalla. 90 Days Challengeni aikana aloin välillä käydä tekemässä omia salitreenejäni aikaisin aamulla. Kun olin useasti kuntosalin parkkipaikalla ennen aamuseitsemää, pääsin todistamaan sen, että siinä missä minä saavuin treenaamaan aamulla ennen seitsemää, joku vasta heräili autossaan - siinä viereisessä parkkiruudussa.

Tämä kuva on otettu aamulla noin seitsemän aikoihin. Tuolla autossa joku tyyppi nukkui sikeän oloisesti. Hän oli rakentanut sinne itselleen kunnon systeemit nukkumista varten, joten ehkä kyseessä ei ollut mikään ihan harvinainen tilanne.

En ole yllättynyt tästä ilmiöstä, koska olinhan jo kuullut siitä ja koska onhan Piilaakson tuskastuttava ja kallis asuntomarkkinatilanne fakta. Ei täällä ole varaa kaikilla asua, mutta syystä tai toisesta (esimerkiksi työpaikan takia) tänne on silti tultava.

Tämäkin kuva aamuseiskalta. Kuvassa olevassa parissa autossa oli sen näköistä meininkiä, että niissä oli ilmeisesti vietetty yö.

Juttelin kuntosalin parkkipaikan käyttämisestä yösijana erään kollegani kanssa juuri viikko sitten. Hän ohjaa useana päivänä viikossa 6am-tunteja ja ihmettelee usein, miksi parkkipaikka on täynnä autoja, vaikka kuntosalilla ei todellakaan ole erityisen paljon ihmisiä. Tämä sali on eri kuin tämä, josta nämä minun kuvani ovat, mutta samaa ketjua ja samanlainen 24/7-auki oleva sali. Minähän ohjasin myös yli vuoden ajan 5:45am- ja 6am -tunteja, mutta sellaisella kuntosalilla, joka ei ollut öisin auki ja jonka parkkipaikalla oli vartiointi. Selvästi nämä nukkujat tietävät, minne kannattaa hakeutua, jotta saa olla yönsä rauhassa.

Miettikää, minkälaista olisi viettää yö henkilöautossa, kuntosalin parkkipaikalla, mahdollisesti monena yönä ja useasti. Tuskin kovin hauskaa. Vaikka auringonnousuun onkin hieno katselupaikka.

Savuista menoa - Kalifornian maastopalot tuntuvat Piilaaksossa saakka

Suomessa ilmeisesti tulvii, mutta täällä meillä Kaliforniassa roihuaa. Nimittäin maastopalot. Koko osavaltioon on julistettu hätätila monien erinäisten maastopalojen takia. Ihan meidän naapurustossa ei pala, mutta esimerkiksi meiltä reilut 100 kilometriä pohjoiseen Napan ja Sonoman viinialueilla tuli roihuaa ja pahasti muuten roihuaakin. Ainakin 22 ihmistä on kuollut, satoja on kateissa ja 20 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Tuhoalue on iso. Kaikesta tästä on uutisoitu Suomenkin mediassa ja pääuutisissa, taisi olla eilen.

Meiltä pohjoiseen palaa aika pahasti. Välimatkaa karkeasti reilut 120 kilometriä. Myös tuossa etelämpänä on iso maastopaloalue, mutta rajasin sen nyt vahingossa tästä pois enkä jaksa ottaa toista kuvaa. Kartta otettu Kalifornian osavaltion nettisivuilta täältä. 

Tänään maastopalot tuntuivat meillä asti, vaikkei ihan vieressä palakaan. Menin aamulla yhdeksältä kuntosalille, enkä huomannut silloin mitään muuta kuin sen, että oli jotenkin sumuista ja pilvistä. No, eihän se ollut sumua eikä pelkkää pilveä, en vain tajunnut. Tein oman treenini, ohjasin tuntini ja lähdin ulos salilta vasta puoleltapäivin. Kollega oli jo sisällä varoitellut huonosta ilmasta, ja tosiaan salin ovesta ulos astuessani kamala ilma löi vasten kasvoja. Savun haistoi ja sen tunsi. Olen yhden kerran aiemmin ollut isojen maastopalojen lähellä Portlandissa pari päivää ja silloin sain allergisia oireita, silmiä kirveli ja kurkkuun alkoi sattua nopeasti. Nyt tilanne ei ollut ihan niin paha onneksi, tosin minun ei tarvinnut olla ulkona ollenkaan.

Ei ehkä näytä miltään tässä, mutta tällainen harmaus ei ole kovin tyypillistä meidän kotirnurkille. 

Muutaman tunnin kuluttua iltapäivällä lähdin takaisin liikenteeseen kohti kiropraktikkoa. Tilanne oli pahentunut. Moottoriteillä näki, miten ilma oli täynnä savua, sillä Piilaakson kukkuloita ei näkynyt lainkaan. Ilma oli myös harmaan ja likaisen oloista. Lievä savun haju tunki sisään autoon, vaikka ikkunat olivat kiinni.

Edessä nousevat Piilaakson kukkulat, kokonaan savun peitossa.

Ilmanlaatu muuttui päivän aikana ihan virallisesti epäterveelliseksi. Air Quality Index (AQI) San Josessa meidän kotimme zip coden alueella oli tuossa illalla puoli kuuden aikoihin 183 ja äsken, kun katsoin, niin jo 191. Ilmanlaatu luokitellaan luokkaan unhealthy, kun luku on 151-200. Epäterveellisestä ilmanlaadusta sanotaan näin: "Everyone may begin to experience health effects, members of sensitive groups may experience more serious health effects."

Ei paljon tee mieli hengittää hei. AQI:ta voi tutkia omalta zip code -alueeltaan täältä: AIRNow. 

Voipi olla, ettei tänä iltana viitsi ollenkaan avata ikkunoita kämppää tuulettamaan. Kuulin radiosta, että ilmanlaatu pysyy huonona vielä muutaman päivän ja ehkä vielä huononeekin.

Savua edessä, ainakin jos kuvittelee sen tähän kuvaan oikein tarkkaan. 

En kyllä muuten tiedä, mikä AQI San Josessa normaalisti usein on. Kuulin nimittäin yhdeltä kaveriltani Piilaakson AQI:n lähentelevän useasti hyvin epäterveellisiä lukemia ja vetävän välillä ihan vertoja Aasian suurkaupunkien lukemille... Hän tsekkailee AQI:n säännöllisesti ennen kuin päättää, lähteekö ulkoilemaan vai ei. Itse en ole usein asiaa ajatellut, mutta tokihan liikennemäärät ovat täällä suuret ja muutakin saastetta varmasti riittää.