Hei hei San Jose ja muita kuulumisia

Huh että onkin ollut tapahtumien täyteinen alkuvuosi ja kevät.

Tammikuussa yritin toipua Suomi-reissusta. (Tiedättekö fiiliksen, kun loman jälkeen on hankala palata arkeen? No minusta Suomi-reissujen jälkeen on melkein mahdotonta noin vain sujahtaa takaisin omaan piilaaksolaiseen arkeen ilman lievää melankoliaa.)

Piilaakson alkuvuosi oli hämmentävän kylmä ja sateinen. Luntakin satoi, tosin se näkyi pitkälti vain kukkuloiden huipulla. Olen nähnyt lunta aiempinakin vuosina kukkuloilla, mutta yleensä se on sulanut pois samana päivänä auringon paistaessa. Nyt lunta näkyi varmaan viikon.

Märkä talvi toi sekä lunta että vihreät nurmikot. 

Helmikuun alussa päätin alkaa opiskella personal traineriksi. Sain aloitettua opinnot ja opiskelin ehkä kaksi viikkoa intensiivisesti, kunnes opiskelu katkesi ja jäi katkolle.

Me nimittäin päätimme muuttaa. Muuton takana oli monia syitä, kuten vaihtelunhalu, kyllästyminen ja myös hullut naapurit ja vanhan asuinkompleksimme tohvelit työntekijät.

Uuden asunnon etsiminen oli mielenkiintoinen prosessi, joka olisi varmasti ollut hauskaa luettavaa, mutta minua ei kiinnostanut yhtään raportoida siitä blogiini. Opin asunnonhaun aikana sen, että täällä Piilaaksossa on aivan kamalia asuinalueita paikoissa, joissa en koskaan tiennyt sellaisia olevan. Olen asunut vieläkin suuremmassa (maahanmuuttajien) kuplassa kuin aiemmin olin edes kuvitellut asuvani.

Uuden asunnon etsinnän aikana olin kipeä. Osallistuin maaliskuun alussa myös BODYFLOW® (/BODYBALANCE®) -formaatin Advanced Instructor -koulutukseen ja läpäisin sen mahtavilla arvosteluilla huolimatta siitä, että taisin olla kuumeessa ja vedin päivän aikana koko ajan lääkkeitä.

Tai chin, joogan ja pilateksen peruspilarit bodyflowssa.

Lopulta uusi kiva asunto löytyi maaliskuun alkupuolella. Jäimme kahden asunnon loukkuun reilun kuukauden ajaksi, sillä meidän oli pakko ottaa uusi asunto, kun hyvä sellainen löytyi, ja valitettavasti asunto oli vapaana heti. Vuokrasopimus piti allekirjoittaa alkavaksi lähes heti, sillä Piilaaksossa tuntuu olevan vuokranantajan markkinat. Tulijoita on ihan riittämiin ja vaikka uusia vuokrakohteitakin ilmestyy päivittäin lukuisia, vitkuttelijat saavat jäädä jatkamaan asunnonmetsästystä. Täkäläisillä vuokrahinnoilla kahden asunnon vuokran maksaminen samalla, kun maksaa uuden asunnon vuokravakuuden, ei ole mikään ihan pikkusummien juttu, mutta elämässä pitää joskus priorisoida muutakin kuin taloudellista menetystä. Uusi asuntomme on muuten vanhaamme paljon kalliimpi, mutta toisaalta vanha asuntomme oli hämmentävän edullinen (tosin vuokramme olisi noussut parilla sadalla, jos olisimme sinne jääneet) ja uudessa kodissamme on kolme makuuhuonetta.

Kun oli aika alkaa pakata tavaroita kasaan, tulin uudelleen kipeäksi. Toivon, ettei sairasteluni muuttoprosessin aikana ole ennuste sille, miten onnellisia tulemme olemaan uudessa kodissamme... Muutaman viikon aikana sairastelin, yritin etsiä sijaisia tunneilleni, opettelin uusia Les Millsin formaattien koreografioita ja yritin siivota vanhaa asuntoamme ja pakata tavaroita. Siinä oli aikamoista hulapaloota hetkeksi.

Viimeisiä hetkiä nauttia vanhan asuinkompleksimme kuntosalista. (Tämä kuva on kesken bodyflown harjoittelun, siksi hämmentävä kuvakulma, haha.) Muutimme asuinkompleksista yksityishenkilön vuokraamaan town houseen, eikä meillä ole enää kuntosalia tai uima-allasta. Jos totta puhutaan, en oikeasti käyttänyt kotitalomme salia juuri koskaan ja uima-allastakin viime vuosina vain joskus kesäisin. Aion kaivata niitä silti.  

Minulla oli suuret ideat siitä, miten hoitaa muuttoprosessimme tilanteessa, jossa meillä oli avaimet kahteen eri asuntoon samaan aikaan. Ideat kuivuivat kasaan, kun olin niin kipeä, etten pystynyt menemään uuteen asuntoomme moneen päivään sen jälkeen, kun avaimet oli saatu. Mieheni on hoitanut siivous- ja muuttoasioita aika paljon.

Meidän onneksemme uusi asuntomme on todella lähellä vanhaa asuntoamme, joten loppujen lopuksi tavarat ja huonekalut oli helppo siirtää. Kovin pitkälle elämässämme emme siis päässeet, sillä muutimme vain muutaman mailin päähän vanhasta asunnostamme. San Josessa emme kuitenkaan enää asu. Nykyinen kotikaupunkimme on nimeltä Milpitas. Kaupunkien rajoilla Piilaaksossa ei ole isoa käytännön merkitystä, paitsi ehkä koulujen kannalta (tosin tämä pätee myös saman kaupungin sisällä, sillä alueita täällä on moneen lähtöön), mutta me emme mieheni kanssa onneksi ole enää kouluikäisiä. Tai no, sellainen käytännön merkitys muutollamme kyllä oli, että autovakuutuksemme hinta nousi hiukan, kun postinumeroksi tuli Milpitas. Syynä on ilmeisesti se, että Milpitaksen asukkaista suurin osa on (kauko)aasialaisia, jotka sitten vissiin kolaroivat enemmän. Näin saa varmaan kirjoittaa, kun se on kerta vakuutusmaksuissakin todettu fakta...?

Vajaa viikko sen jälkeen, kun olimme muuttaneet itsemmekin uuteen asuntoon, minun oli aika lähteä lomalle viikoksi Jamaikalle kaverini kanssa. Loma oli erittäin huonossa kohdassa, sillä vanha asunto ei ollut vielä täysin tyhjä ja uusi asunto oli vain puoliksi valmis. Toisaalta maaliskuu oli sen verran rankka, että loma tuli kyllä tarpeeseen.

Auringossa pötkötellessä unohtuivat muuttohuolet.

Jamaikalla oli mukava rentoutua viikko, mutta viimeisenä päivänä tulin jälleen kipeäksi. Nyt olen sairastellut kohta taas viikon ajan. Uusi koti on edelleen yhtä vaiheessa kuin se oli ennen lomalle lähtöäni. Mieheni tyhjensi vanhan asuntomme sinne jääneestä roinasta minun lomaillessa, ja avaimet palautimme viime keskiviikkona, minä flunssalääkkeiden alaisena.

Tällaista on siis kuulunut minun kevääseeni! Myös kulttuuria tuli harrastettua aika paljon tässä kaiken lomassa, sillä helmi-maaliskuun aikana kävimme mieheni kanssa katsomassa San Josessa Cirque du Solein Volta-esityksen (taidokas ja upea!) ja Broadway-kiertueen Cats-musikaalin (söpö!) sekä San Franciscossa pyörivän Broadwayn hittimusikaalin Hamilton, johon mieheni aikoinaan jonotti lippuja netissä yli 7 tuntia. Hamilton oli niin mahtava, etten edes tiedä, miten kuvailisin sitä. Rappia ja hip-hoppia musikaalina aiheesta vähiten tunnettu Yhdysvaltojen perustajaisä ja valtion ensimmäinen valtiovarainministeri, ei kai hittimenestykseen muuta tarvitakaan, hah? En tykkää rapista enkä hiphopista, en saanut sanoista edes kunnolla koko aikaa selvää, enkä tunne USA:n alun historiaa erityisen tarkasti, mutta tämä musikaali oli niin vaikuttava esitys, ettei sitä kyllä unohda ihan heti.

Neljä vuotta täynnä Piilaaksossa ja blogissa

Tuossa lauantaina 10. päivä oli meidän Kaliforniaan muuton vuosipäivä. Siitä on nyt neljä vuotta, kun muutimme Piilaaksoon "kahdeksi vuodeksi". Voi miten aika kulkeekin! Neljäs asuinvuosi oli meille tärkeä siitä syystä, että silloin saimme Green Cardit. En tiedä, missä tulevaisuutemme joskus vuosien päästä on, mutta ainakin on vaihtoehtoja.

Uusimme taas vuokrasopimuksemme, ja naureskelin vähän tätä vuokrasopimuksessamme olevaa neuvoa tarkistaa aina auton takapenkki ennen kuin menee sisälle autoon. Asiahan on oikeasti vakava, mutta en tajua, miksi tämäkin on tungettu vuokrasopimukseen. (En muuten koskaan tarkista autoni takapenkkiä, eli selvästi rikon allekirjoittamaani vuokrasopimusta. Sen sijaan kyllä heti ensimmäisenä autoon päästyäni lukitsen ovet, koska autokaappauskauhutarinoita tässä maassa kyllä kuulee.) Olemme muuten mieheni kanssa aika poikkeuksia Piilaaksossa sen suhteen, että olemme asuneet samassa vuokra-asunnossa 4 vuotta. Suurin osa ihmisistä muuttaa nousevien vuokrien takia vuoden tai parin välein. 

Minulta on muuten toivottu postausta siitä, mikä sai meidät jäämään Kaliforniaan ja hakemaan Green Cardeja eikä muuttamaan takaisin Suomeen. Aihetta käsittelevä postaus on jo luonnoksissani ja ehkä joskus palaan aiheen pariin. En kuitenkaan lupaa mitään muuta kuin yrittää. Ja tästä päästäänkin kätevästi seuraavaan aiheeseen...

Tänään 14. päivä blogini täytti 4 vuotta. Hyvää syntymäpäivää blogilleni! Joskus ihmettelen, miten tämäkin tekele on yhä pystyssä ja miten lukijoita riittää.

Iso kiitos siis kaikille, jotka (edelleen) käyvät lukemassa juttujani! 

Postaustahtini on huomattavasti hidastunut siitä, mitä se joskus oli. Minulla on kyllä ajatuksia, edelleen paljon huomioita amerikkalaisesta elämästä ja suuria visioita, mutta suoraan sanottuna välillä pelkkä ajatuskin kirjoittamisesta on liian hankala. Bloggaaminen on harvinaisen aikaavievää työtä. Opin uusia jumppakoreografioitakin nopeammin kuin kirjoitan blogipostauksia.

Perinteeksi muodostuneen tavan tapaan tutkin taas blogini synttäripäivänä hiukan sitä, miten blogiini on löydetty. Viime vuotisen postaukseni aiheesta näkee täältä, ja tuolta löytyy myös linkit 1. ja 2. vuoden tutkailuihin.

Mistä blogiini löydetään? 

Blogiini löydetään lähinnä Facebookin bloggausryhmän tai Googlen kautta. Suurin osa googlettajista tietää mitä etsii, sillä blogin nimi tai käyttäjänimeni ovat yleisimmät googlaukset. Kovana kolmosena tulee kuitenkin pieni yllättäjä: Hooverin pato. Ihmettelen, miksi niin moni googlettaa tuota. Ei kai se kovin suosittu turistinähtävyyskään ole? Noin niin kuin suomalaisten mittakaavassa.

Hirveästi en tämän neljännen blogivuoden aikana ole seuraillut Bloggerin tilastoja erilaisista googletuksista, vaikka ne ovatkin joskus aika hyvää viihdettä. Harmillista on, ettei Blogger talleta satunnaisia googlauksia kovinkaan pitkän aikaa. Muutaman kerran vuoden aikana olen käynyt tilastoja katsomassa, ja nämä alla olevat helmet olen ottanut ylös. Kyseessä ovat siis satunnaiset googlaukset, joilla blogiini on löydetty.

Nettisurffaajien parhaat hakusanat

Chicago kokemuksia

Tämä ei itse asiassa ole mikään satunnainen googlaus, vaan monikin on eksynyt blogiini Chicagoa googlettamalla. Olen kirjoittanut Chicagosta postauksen, mutta silti huvittaa, että joku löytää Kalifornian San Josessa asuvan blogiin niin useasti Chicagoa etsiessään.

amerikan tippikulttuuri

On ilmeisen monimutkainen asia, sillä aiheesta oli juuri juttu jopa Hesarissa. Olen kantanut oman korteni kekoon avaamalla asiaa pitkän postauksen verran jo ajat sitten.

itsenäisyyspäivän ulkokoristeet

Hmm, amerikkalaisilla on joitain, mutta olemattomasti, jos verrataan Halloweeniin tai joulukaaokseen. Olenko vain autuaasti unohtanut vai harrastetaanko Suomessa muka joitain ulkokoristeita itsenäisyyspäivänä?

saksalaisia joulukoristeita

Olen kirjoittanut joulukoristeista ja käynyt Saksassa, mutta pahoin pelkään, ettei etsijä löytänyt etsimäänsä täältä.

työluvan hakeminen USA

On ollut minulle kohtalaisen helppo prosessi, mutta joillekin muille hyvinkin monimutkainen ja pitkä tie. Työluvan hakemista googlettaessa kannattaa muistaa, että USA:ssa on työlupia tsiljoona erilaista.

mulla on kauheat varpaat

Voi ei, otan osaa. Tämän blogin kirjoittajalla on ihan jees varpaat, joten en tiedä, miksi tällä haulla on löydetty blogiini.

amazon

On arkeni pelastaja! Kukaan ei jaksa lähteä Piilaakson ruuhkissa ajelemaan minnekään ostaakseen joitain tavaroita ja miksi pitäisikään, kun kaiken saa tilattua suoraan kotiovelle älyttömän helposti. Ostan Amazonista kosmetiikkani, hiusharjani, lenkkarini, urheiluvaatteeni ja niin edelleen... Jos Amazonin googlaaja on etsinyt tätä verkkokauppaa, niin minun blogiini eksyminen on todella ollut sitä: eksymistä. Mutta entä jos onkin tarkoitettu sitä sademetsää...? Siinä tapauksessa Google on kyllä pettänyt ja pahasti, hah.

sipulipasteija

Öh, pasteija-asioita täältä ei löydy, vaikka mielelläni kyllä syön pasteijoita, jos joku sellaisia tarjoaa.

Suomen mysteeritalo

Siis mikä se sellainen on?? Winchesterin mysteeritalon San Josessa tiedän ja olen siellä käynytkin ja kirjoittanut siitä täällä. San Josen mysteeritalosta tuli juuri elokuva, jota en kyllä ole voinut mennä kiinnostuksesta ja Helen Mirrenista huolimatta katsomaan, koska sain painajaisia jo pelkän trailerin katsomisesta. Vihaan kauhuelokuvia. Kuinkahan kauhua Suomen mysteeritalo on (mikä se sitten onkaan)...?



Tämän enempää en valitettavasti tällä kertaa ole hakuja ottanut ylös, mutta onneksi sain päivän naurut lukemalla edellisvuoteni postaukset ja niistä löytyvät googletukset.

Matka kohti Green Cardia, osa 6: Green Cardit kädessä!

Nyt olemme viimein saaneet fyysiset Green Cardit käsiimme. Haimme korttimme sunnuntaina Espoosta kauppakeskus Sellosta. Kaverimme olivat napanneet ne mukaan postilaatikostamme, kun he tulivat omalle reissulleen Suomeen. En muuten ole koskaan aiemmin käynyt Sellossa. Nyt sillä on aina mielessäni oma pieni sopukka.

Sellossa kääntymässä nopeasti. 

Tällaiset kuoret löytyivät kavereiden laukusta keskellä yhtä Sellon vaatekauppaa. Äitini mielestä on uskomatonta, että näin tärkeitä kortteja lähetellään tavallisessa amerikkalaisessa postissa eikä kirjattuina kirjeinä. Mutta USA:ssa nyt postitellaan kaikenlaista, jopa isoja shekkejä.  

Green Cardiemme saaminen Suomeen oli nyt sitten loppujen lopuksi oikein sulavaa. Onneksi ehdimme jättää postilaatikon avaimen kavereille ja onneksi he olivat tulossa Suomeen. Vaikka olisimme varmaan päässeet takaisin Yhdysvaltoihin ilman niitä fyysisiä vihreitä korttejakin Combo Cardimme (AP-statuksen) kanssa, halusimme mennä mahdollisimman vähällä stressillä. Combo Cardeilla USA:aan meneminen tarkoittaa (lähes?) automaattisesti ylimääräistä tarkistusta, johon meillä ei ole intoa pitkän lennon jälkeen, jos helpommallakin pääsee. Sitä paitsi kun lakifirmamme sanoi, että GC:t on parasta vain saada käsiinsä ennen USA:an palaamista, niin näimme parhaaksi toimia näin, kun se kerta oli helppoa.

Green Card eli vihreä kortti on oikeastikin vihertävä. Kortin mukana tuli tuollainen ohut paperinen kuori, joka tekstin mukaan suojaa korttia elektroniselta hyökkäykseltä. Vähän ihmettelimme tuota, mutta kieltämättä Vihreän Kortin takapuolella on isot hologrammit ja jotain tietoa sinne on varmaan tallennettu. Silti aika huvittava kuori.

Nyt on sitten Green Cardit. Olemme virallisesti Permanent Resident eli vakituisia asukkaita ja ihan kunnon maahanmuuttajia. Saamme asua ja työskennellä Yhdysvalloissa niin kauan kuin mieli tekee. Tai no, Green Cardit ovat voimassa 10 vuotta ja sitten ne pitää kyllä uusia. Me luulimme voimassaoloajan olevan vain viisi vuotta, mutta mukava yllätys tämä kymmenen. Eipähän tarvitse heti murehtia uusintaa. Äänestää greencardilainen ei muuten saa, äänen antamista varten pitäisi olla kansalainen.

Korttien mukana tuli uuden maahanmuuttajan infolehtinen. Netistä saa ladattua oppaan, jossa neuvotaan siinä, miten sopeutua Yhdysvaltoihin. Neuvoja löytyy esimerkiksi siihen, miten löytää työpaikka ja hoitaa terveysvakuutus. Onneksi meillä nämä ovat jo kondiksessa. Green Cardin voi siis tosiaan saada monella eri tavalla, eikä kaikilla saajilla ole välttämättä mitään töitä valmiina. 

Koimme muuten pienen järkytyksen, kun näimme Green Cardeissamme olevat valokuvat. Silloin aikoinaan hakemukseen liitettiin kuusi valokuvaa per hakija. Luonnollisesti luulimme, että nämä valokuvat ovat ne, jotka korttiin tulevat. Vähän siis panostimme kuviin, hiukset oli hienosti ja ryhtikin nostettu. Mielestäni saimme oikein onnistuneet kuvat. Mutta arvatkaapa vain, päätyivätkö nuo kuvat niihin kortteihin? No eivät näköjään. Jostain käsittämättömästä syystä hakemukseen piti liittää 6 valokuvaa, mutta sitten korttiin lätkäistäänkin valokuva, joka otettiin ohimennen ja nopeasti sormenjälkien antamisen yhteydessä. Minulla on kuvassani kaulahuivi, miehelläni auki oleva talvitakki, jonka kaulus on pystyssä. Minä kun luulin, että virallisia valokuvia koskevat tarkat ohjeet ja rajoitukset. Ja niinhän niitä koskevatkin - paperilla ainakin. Näköjään käytännössä kuva saa olla minkälainen tahansa.

Nyt saan sitten tuijotella seuraavat 10 vuotta kuvaa, johon on panostettu tasan nolla sekuntia. Olisipa joku kertonut minulle siitä, mikä kuva korttiin päätyy, mutta toisaalta ehkäpä joidenkin korteissa onkin yksi niistä kuudesta alkuperäisestä kuvasta, ei mikään random-kuva. Eikä sillä kuvalla kai lopulta ole väliä, parempi kuva minulla nyt on kuin ajokortissani. DMV:n toimistolla otetaan aina ihan kamalia kuvia ajokortteihin.

Kävimme pk-seudulla tapaamassa myös kavereita. Yksi kaverini, jota en ole nähnyt kolmeen ja puoleen vuoteen, tarjosi meille ihanan suomalaisen kokemuksen: mansikkakakkua takapihalla auringonpaisteessa ja kahvia muumimukeista. 

Suomi-loma on nyt tullut päätökseensä. Lähdemme tänään tiistaina takaisin kotiin Kaliforniaan. Pääsemme siis saapumaan Yhdysvaltoihin heti näin uusien Green Cardien kanssa.

Matka kohti Green Cardia, osa 5: Green Cardit myönnetty, mutta ei vastaanotettu ja edessä on ulkomaanmatka

Saimme maanantaina tiedon siitä, että meille on myönnetty Green Cardit. Jee! Päätös tuli toisaalta juuri oikeaan aikaan ja toisaalta se olisi voinut tulla mieluummin vasta kolmen viikon päästä. Sillä me olemme juuri nyt lähdössä reissuun Suomeen. Ulkomaille. USA:n rajojen ulkopuolelle. Eikä meillä vielä ole sitä fyysistä Green Card -korttia. Tämä aiheuttaa pienoisia hankaluuksia. Mutta siitä lisää kohta. Käydään ensin lyhyesti lävitse pitkä hakemusprosessi.

"It is with great pleasure that we welcome you to permanent resident status in the United States", ilmoittaa USCIS. Green Card oikeuttaa siis pysyvään oleskeluun Yhdysvalloissa, joskin kortti pitää uusia.

Green Card -hakemusprosessi

Jos ottaa huomioon koko prosessin, Green Cardin anominen on aika pitkä kuvio. Papereiden kerääminen ja mieheni työpaikkaa koskeva Labour Certification -prosessi alkoi loppuvuodesta 2015. Mieheni Application for Permanent Employment Certification -hakemus eli PERM-hakemus lähti vetämään maaliskuussa 2016. Heinäkuussa 2016 saimme tietää hakemuksen menneen satunnaiseen audittiin eli tarkistukseen. Näistä prosesseista voi lukea lisää täältä GC-postaussarjani 1. osasta.

Marraskuun 2016 alussa auditti oli hyväksytysi läpäisty ja PERM hyväksytty. Edessä oli lääkärintarkistus, sillä Green Card -hakemukseen tarvitsee lääkärin todistuksen. Näistä jännittävistä tapahtumista olen kirjoittanut postaussarjani 2. osassa.

Vasta kun PERM oli hyväksytty ja lääkärintodistukset saatu, saattoi sen Green Card -hakemuksen laittaa sisälle. Oikeasti hakemuksen nimi ei ole mikään Green Card -hakemus, mutta anyway. Kaikkien tarvittavien papereiden kasaaminen kesti kuukauden, mutta lopulta joulukuun 2016 lopussa hakemuksemme lähetettiin United States Citizenship & Immigration Services -virastoon eli tuttavallisesti USCIS:een. Hakemuspaketista voi lukea postaussarjani 3. osasta.

GC-hakemuksen lähettämisestä lähtien prosessi olikin tehokkaampi kuin oletin, vain noin 6 kuukautta. Meillä oli Premium-käsittely (joka tosin koski vain hakemuksen yhtä osaa), joten se nopeutti prosessia. Jotkut kaverini ovat laittaneet hakemuksensa ennen minua, eivätkä ole vielä saaneet päätöstä. Myös sillä, mikä USCIS:n keskus käsittelee hakemuksia, on vaikutuksensa. Meidän hakemus oli Nebraskassa.

Vain pari viikkoa hakemuksen lähettämisen jälkeen meille tuli kutsu Biometrics-tilaisuuteen antamaan sormenjäljet. Kävimme antamassa jäljet tammikuun 2017 puolessa välissä. Se oli kohtalaisen nopea tapahtuma ja olen kirjoittanut siitä täällä 4. osassa.

Maaliskuun alkupuolella saimme postitse väliaikaiset Employment Authorization & Travel Document -kortit eli ns. Combo Cardit. Niiden avulla saa tehdä töitä (meillä tosin oli työluvat jo ennestään tietenkin) ja matkustaa ulkomaille GC-prosessin aikana. Noiden korttien saapumisen jälkeen olemmekin vain odotelleet.

Päätös Green Cardien myöntämisestä annettiin kesäkuun 19. päivä 2017.

Näitä maisemia saa ihastella jatkossakin. Kuva otettu asuinkompleksimme yhden talon pihaterassilta. Tässä näkyy siis oikeastaan takapihamme.

Kun Green Card on myönnetty, sen kanssa täytyy tulla Yhdysvaltoihin. Vai täytyykö?

Perjantaina saimme kotiin päätökset Green Cardien myöntämisestä. Itse kortit tulevat kuitenkin postitse erillisessä kirjekuoressa. Saimme tiedon, että kortit ovat lähteneet torstaina postitse meille kotiin. Ja nyt päästäänkin siihen kinkkisempään osaan.

Kun mieheni tekstasi minulle maanantaina tiedon siitä, että olemme saaneet Green Cardit, minä kirosin. En siksi, että GC oli myönnetty, vaan siksi, että se on myönnetty juuri nyt, 6 päivää ennen kuin me olemme matkustamassa ulkomaille. Mitäs kun fyysiset kortit eivät ehdi tulla postissa, emmekä saa niitä mukaan reissuun? Olen kuullut L-viisumien inaktivoituvan sillä hetkellä, kun GC myönnetään. Niiden kanssa ei siis voi maahan enää palata. En tiedä, onko tämä ihan totta vai ei, mutten halua kokeilla. Combo Cardien voimassaolosta sen jälkeen, kun GC on myönnetty, en tiedä. Mieheni lähetti heti korttien myöntämispäätöksestä kuultuaan sähköpostin lakifirmalle, mutta minä lähestyin asiaa käytännönläheisemmin: kyselin Piilaakson muilta suomalaisnaisilta, oliko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa, jossa GC putkahtaa postiin ulkomailla ollessa.

Tästä aiheesta on tarinoita melkein niin monta kuin tarinoiden kertojiakin. Mikään tässä postauksessa mainitsemani ei siis ole ainoa oikea totuus. Jos GC-asiat mietityttävät, älkää ottako lainopillisia vinkkejä postauksistani, vaan kääntykää lakifirmojen puoleen - ja nekin antavat muuten erilaisia vastauksia muiden suomalaisten puheista päätellen. Kukaan ei siis oikeasti varmaan tiedä.

Jatkossakin saamme ajella näitä isoja teitä. Kuvassa kotimme ohi menevä expressway harvinaisen hiljaisena ajankohtana.

Sain vastauksia laidasta laitaan: Joku oli saanut lakifirmaltaan neuvon, että GC on ehdottomasti oltava, kun Yhdysvaltoihin palaa. Kuulemma jos maahan pyrkii GC:n myöntämisen jälkeen muulla kuin sillä GC:lla, rajaviranomainen voi tulkita sen siten, että henkilö on hylännyt GC:nsa. Kiva juttu. Sehän siitä vielä puuttuisi, että menettäisi tämän kortin, jonka hakeminen on ollut iso prosessi. Joku toinen taas oli saanut lainoppineilta neuvon, että Combo Cardin (oikeasti termi on Advance Parole eli AP-status) kanssa voi hyvin tulla vielä takaisin maahan, jos maasta on lähtenyt ennen GC-päätöksen saamista. Mutta kun meille on jo myönnetty GC. Me emme ole ulkomailla myöntöhetkellä - me emme vain ehdi saada kortteja postissa. Muutamalla ihmisellä on ollut valokuva tai skannaus matkan aikana postiluukkuun tulleesta Green Cardista ja he ovat tulleet maahan AP-statuksilla. Mieheni kollega on tullut näin, eikä rajaviranomaista ollut edes kiinnostanut koko GC-kuva. Sitten oli vielä joku, joka oli saanut neuvon olla vastaavassa tilanteessa yhteydessä USCIS:een. Hän oli saanut akuutin ajanvarauksen ja passiinsa jonkinlaisen väliaikaisen leiman, joka oikeutti hänet palaamaan maahan.

Ihmiset kuitenkin muistuttelivat minua, ettei se Combo Card (AP-status) takaa pääsyä maahan. Tämä on ihan fakta, joka lukee siinä kortissa. Jokainen tilanne harkitaan yksilökohtaisesti. Combo Cardilla maahan pyrkiessä joutuu sitä paitsi lähes automaattisesti erikoistarkistukseen, jossa tilanne syynätään läpi. Odotusaika ihmisillä sen ensimmäisen rajalla tapahtuvan jonotuksen jälkeen on ollut 3-6 tuntia. Ei paljon innostaisi pitkän lennon jälkeen istuskella jossain rajaviranomaisen odotushuoneessa... Jos GC:ta ei olisi myönnetty meille tässä vaiheessa, meidän ensisijaiset vaihtoehtomme maahan palaamiseen olisivat olleet ne L-viisumit, jotta voisimme välttää ylimääräiset odottelut ja tarkistukset. Nyt sitä vaihtoehtoa ei kuitenkaan oikein enää ole.

Jos näistä muiden suomalaisten tarinoista opin jotain, niin sen, että yhtä lainmukaista tapaa tässä tilanteessa ei ole. Käytäntöjä on monia, ja lopputulos riippuu pitkälti vain siitä rajaviranomaisesta.

Mutta sitten tuli vastaus lakifirmalta mieheni lähettämään sähköpostiin. Mieheni oli sähköpostissaan ilmoittanut, että tarvittaessa saamme kaverit auttamaan meitä Green Cardiemme saamisessa Suomeen. Lakifirman avustaja oli sitä mieltä, että näin on hyvä tehdä: pyytäkään kavereita lähettämään kortit postissa. En tiedä, mitä hän olisi vastannut, jos mieheni ei olisi maininnut tästä helposta mahdollisuudesta.

Täällä päivystettiin vielä eilen toiveissa se, josko kortit sittenkin ehtisivät vielä tulla. Täällä jaetaan perusposti myös lauantaisin. Valitettavasti tällä kertaa postipoika ei polkenut ihan niin nopeasti, että kortit olisivat saapuneet. 

Ilman Green Cardeja lähdetään siis, mutta toivottavasti niiden kanssa palataan

Meillä on oikeasti aika hyvä tilanne, sillä mieheni kollega ja hänen vaimonsa ovat lähtemässä Suomeen ihan vähän meidän jälkeemme. Me olemme antaneet heille postilaatikkomme avaimen, ja he käyvät nappaamassa kortit mukaansa. Joudumme hakemaan kortit pääkaupunkiseudulta, mutta se on pieni vaiva. Suunnitelma B on se, että toinen kollega lähettää kortit meille kuriirilla, jos ne eivät jostain syystä saavu ennen kuin kaverimme lähtevät omalle reissulleen.

Loppujen lopuksi kävi siis hyvä tuuri siinä, että päätös tuli tässä kohtaa. Jos se olisi tullut vasta sen jälkeen, kun olemme jo lähteneet, meillä olisi kaikki avaimet mukana, eikä kukaan pääsisi postilaatikkoomme.

Näin siis mennään. Kunhan mikään ei nyt menisi pieleen. (Kortit katoavat postissa, kaverimme hukkaavat ne matkalla...:D) Me suuntaamme tänään Suomeen! Ja suoralla lennolla SFO:lta Helsinki-Vantaalle. Woot woot!

Kolme vuotta Piilaaksossa

Tuossa perjantaina, 10. maaliskuuta, meillä oli Kaliforniaan muuttomme vuosipäivä. Kolme vuotta sitten muutimme San Josehen "kahdeksi vuodeksi". Emme viettäneet tätä merkkipäivää mitenkään erityisemmin, vaikka toisaalta moista päivää voisi olla hauska juhlistaa.

Kävimme kyllä lauantaina ravintolassa syömässä, mutta siinä juhlimme lähinnä sitä, että olimme saaneet siivottua asuntomme. Ei siis kovin juhlava syy, ja itse asiasssa tällaista herkuttelua tapahtuu lähes aina siivouksemme jälkeen. 

Koko viikonlopun oli aivan upea ilma: aurinko paistoi ja oli yli 20 astetta lämmintä. Kuin lievä kesä olisi yhtäkkiä tullut. Ravintolan pihalla kukoistivat ihanat kukat.

Olen miettinyt kauan, että tässä kohtaa voisin kirjoittaa blogiini syvällisesti siitä, millaista vuoristorataa täällä asuminen on tietyssä mielessä ollut minulle ja tunteilleni. Siitä, miten ensimmäinen vuosi kului kivasti, kunnes sitten alkoi ahdistaa se, ettei ollut töitä eikä mitään "oikeaa tekemistä". Siitä, miten toisena vuotena innostuin löytäessäni itselleni uuden työn, jollaiseen en koskaan olisi kuvitellut päätyväni. Ja sitten siitä, miten tämän kolmannen vuoden aikana minulle selvisi, etten pysty tekemään uutta työtäni niin paljon kuin haluaisin ja siitä, miten kolmas vuosi on ajanut minut työstäni (ja toki muustakin) johtuvien terveysongelmien ja väsymyksen takia lähes samankaltaiseen ahdistukseen, jota ensimmäisen vuoden aikana koin.

Mutta en kirjoita. Suoraan sanottuna en tällä hetkellä henkisesti kykene sellaiseen urakkaan. En etenkään, kun lukaisin vuosi sitten tästä muuton vuosipäivästä kirjoittamani tekstin ja tajusin, miten jo silloin mainitsin väsymyksestä ja ylirasituksesta. Niinpä niin... Muuton vuosipäivän lisäksi elellään nyt hulluimman kauteni vuosipäiviä: vuosi sitten vetelin yli 20 ja 30 päivän liikuntaputkia ilman lepopäiviä, valitin väsymystä ja pahaa oloa, mutta jatkoin menoa ja päädyin tuhoamaan osan terveydestäni. En pysty lukemaan vanhoja tekstejäni, koska ahdistun niistä vain liikaa, sillä selvästi en ole oppinut virheistäni vuodessa, vaikken enää ohjaa varmaan edes puolia siitä, mitä vuosi sitten.

Koska rivien välistä tästä ehkä pystyy lukemaan, niin ei, ei todellakaan mene erityisen kirkkaasti nyt. Olen kuitenkin iloinen, että asumme täällä, enkä haluaisi tällä hetkellä muuttaa takaisin Suomeen.

Viikko sitten oli vielä sadepäiviä. Huomasin yhtäkkiä, että sisäpihamme puut ovat kasvaneet pituutta huimasti. Hoksasin asian, kun avasin sälekaihtimemme (jotka olisivat kuvassa oikealla, mutta eivät näy nyt tässä) ja tajusin näkeväni tuon kauempana olevan puun latvan vastapäätä asuvan naapurin ikkunan edessä. Tätä se jatkuva sade kai teettää. 

Jatkamme asumista tässä samassa asunnossa, sillä vuokrankorotus oli vielä pienempi kuin viime vuonna, vain noin $60/kk. Allekirjoitimme uuden vuoden sopimuksen juuri reilu viikko sitten. Ilmeisesti Piilaakso taitaa edelleen kärsiä pienestä muuttotappiosta ja vuokrat ovat jopa tippuneet, mutta tämä käsitykseni perustuu vain siihen, mitä olen kuullut, eli enemmän mutua kuin oikeaa tilastotietoa. Pitää kuitenkin tarkentaa, että vuokrat ovat tippuneet vain uusissa asunnoissa tai uusille muuttajille. Kyllä näissä vanhoissa tulee vuosittain pieni korotus, jos jää asumaan samaan asuntoon. Hyvä esimerkki on tässä: Mieheni kollega muutti juuri Suomesta naapuriimme yksiöön ja sai halvemman vuokran kuin myöskin naapurissamme samanlaisessa yksiössä asuvalla toisella mieheni kollegalla on. Kuvio vain kulkee täällä näin. Vuokra perustuu muuton ajankohtaan.

Puiden lisäksi kevätkukat ovat alkaneet kukkia.

Green Card -prosessikin on edennyt siten, että saimme postissa väliaikaiset Employment Authorization & Travel Document -kortit. Olen semisti pihalla siitä, mitä teemme tuolla kortilla, sillä minullakin on jo valmiiksi L2-viisumiini haettu työlupa ja miehellänikin luonnollisesti on työlupa. Eikä tuo kortti edes takaa sitä, että saa palata maahan, jos täältä nyt lähtee GC-prosessin ollessa kesken. (Tästä saako lähteä maasta vai ei -kuviosta minulla ei vieläkään ole selkoa. Meillä on voimassa olevat L-viisumit leimoineen ja nyt myös tuo väliaikainen kortti, joten tuskinpa on ongelmaa.) Jos näistä ottaisi selvää, niin olisi fiksu ihminen...

Kukkuloilla vihertää. 

Täällä oli muuten tänä viikonloppuna todella kaunis ja lämmin ilma. Tänään sunnuntaina tuntui oikeastaan kesältä, kun oli 24 astetta. Kävimme vähän ulkoilemassa ja olin sortseilla ja topilla. Suurin osa ihmisistä näytti ihanan kesäisiltä vähissä vaatteissaan. Tämä talvi ja alkuvuosi on ollut niin erilainen viimeiseen kahteen vuoteen verrattuna järkyttävien sateiden takia, etten oikein tiedä, mitä nyt odottaa keväältä.

Näkymiä tänään Calero County Parkista.

Joku kalalampikin siellä oli.

Kakkakeijuja ei ole olemassa. Onneksi suurin osa ihmisistä korjaa koiriensa jätökset kävelypolkujen varsilta, mutta valitettavasti hevosten jätöksiä näkyi tänään useita, vaikka nekin pitäisi korjata pois. 

Ulkoilun jälkeen kävimme syömässä ja istuimme terassilla. Terassit ovat harvinaisia San Josessa, joten oli kiva hetki, vaikka terassi aukenikin parkkipaikalle ja pään yli laskeutui lentokoneita San Josen lentokentälle noin 5-10 minuutin välein. Näistä postauksistani saa ehkä joskus sellaisen käsityksen, ettemme muuta teekään kuin käy syömässä ravintoloissa. Viime kuukausina se on kyllä ollut aika totta. Termi "amerikkakilot" ovat tuttu monelle täällä asuvalle ulkosuomalaiselle ja valitettavasti arkea myös meille, varsinkin näillä koko ajan vähenevillä liikuntamäärilläni, haha.

Minun annokseni näyttää aivan liian terveelliseltä, mutta jotenkin tuohonkin oli saatu upotettua yli 900 kaloria. 

Vain Yhdysvalloissa ravintolan ulkoterassilla on televisio, josta näytetään urheilua?!

Sotku uuden ajokortin saamiseksi, Vol 4: NYT SE TULI!

Postauksen kuvat ovat San Franciscosta, jossa kävimme torstaina äitini kanssa.

DMV antoi minulle loistavan lahjan uutta tulevaa vuotta varten: uusi ajokorttini tuli postissa perjantaina.

San Franciscon Union Sqaurella on luistinrata, jossa oli meneillään huoltotauko tätä kuvaa ottaessa. Jono luistelemaan oli pitkä.

Union Squarella ei ole unohdettu Hanukkaa, vaikka Macy's-tavaratalon joulukuusi viekin ehkä enemmän huomiota kuin tämä. 

Joulukuun alussa, toisen faksauskerran jälkeen, papereitani hoitanut virkailija lupasi soittaa minulle sen jälkeen, kun saa lailliselle maassaolostatukselleni verifikaation. Hän ei soittanut, mikä ei missään nimessä yllättänyt minua. Epäilin hänen unohtaneen koko jutun, sillä välissä oli kuitenkin ollut monta päivää ja vielä viikonloppukin ja koska DMV tuntuu aina välillä vain unohtavan keskeneräiset asiat. Yritin soittaa DMV:n Legal Presenceen muutamia kertoja, mutta kun ne linjat ovat aina päivisin niin tukossa, ettei uusia puheluita oteta koskaan jonoon, joten enhän minä päässyt puhumaan kenenkään kanssa.

Chinatownissa, turistipuolella.

Viime viikolla pari päivää ennen joulua pystyin soittamaan heti, kun puhelinpalvelu aukesi. Linjat aukesivat kello 9 ja kello 9:06 puheluni oli jo ohitse. Tehokasta siis! En saanut puhua saman virkailijan kanssa, joka asiaani oli hoitanut, mutta joku toinen virkailija katsoi tietojärjestelmästä, että verifikaatio maassaolostatukselleni oli saatu ja että ajokorttini oli laitettu käsittelyyn. Hän sanoi uuden kortin tulevan postissa 2-3 viikon kuluessa.

Olen seissyt ihailemassa tätä risteystä viimeksi heinäkuussa 2013, kun olimme kesälomamatkalla SF:ssa mieheni kanssa, eikä meillä ollut hajuakaan siitä, että joskus muuttaisimme Kaliforniaan.

Eilen perjantaina se sitten jo tulikin! Kaunis, kiiltävä uusi ajokortti. Tai siis ohut, pahvinen läpyskä, jollaisia kalifornialaiset ajokortit ovat. Mutta kolme hurraa huutoa DMV:lle! Jos ei oteta huomioon sitä, että tämä prosessi vaati usean puhelinsoiton, pitkiä jonotuksia puhelimessa, yhden paperien postituksen, kaksi paperien faksauskertaa ja yhden käynnin DMV:n toimistossa, hommahan kulki nopeasti: vanha korttini umpeutui 1. joulukuuta, uusi tuli 30. päivä joulukuuta.

Kipuamassa mäkeä ylös kohti Coit Tower -näköalatornia.

Joku oli tallentanut portaisiin mäyräkoiran. 

Näkymiä portailta.

Kohta tämä prosessi pitää käydä lävitse uudestaan. Uusi korttini on voimassa heinäkuuhun 2018. Kuvittelin saavani kortin, joka olisi voimassa siihen saakka kuin viisumimmekin ovat eli vuoden 2018 marraskuuhun. Mutta ilmeisesti kortin voimassaoloaikani on tasan kaksi vuotta siitä, kun ensimmäinen ajokortti on myönnetty minulle. Jos olemme täällä edelleen heinäkuussa 2018 viisumien turvin, on mielenkiintoista nähdä, mahtaako DMV myöntää minulle enää uutta ajokorttia viisumin perusteella, koska viisumini umpeutuu marraskuussa ja koska heinä- ja marraskuun välissä ei ole kovin paljon aikaa. Tuskin tuollaista tilannetta kuitenkaan tulee, sillä Green Cardin saaminen on varmasti selvinnyt siihen mennessä.

Coit Tower, jonne emme sitten lopulta menneetkään sisälle, sillä jonotusaika oli tunnin. Me olemme olleet tornissa vuonna 2013, joten meillä ei ollut pakottavaa tarvetta päästä uudelleen, eikä äitini kuulemma halua minnekään, mihin pitää jonottaa tunti.

Onneksi näkymät Coit Towerin kukkulalta ovat ihan kivat ilman torniakin, mitä nyt vähän pusikkoa tiellä. Kuvassa Bay Bridge, silta, joka menee SF:sta Berkeleyhin ja Oaklandiin.

Siellä kaukana häämöttää Golden Gate Bridge. Olisi ollut upea ilma näköalojen tutkailuun, sillä kerrankin sumujen kaupunki San Francisco oli sumuton.

Aidan raosta väkisin otettu kuva. 

Tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi, uusi ajokortti ja ID lompakossa. Toivottavasti vuosi 2017 tulee olemaan DMV:tön.

San Francisco on täynnä mäkiä, joiden huipulta aukeaa kivat näkymät. Jos SF:ssa haluaa tehdä jotain ilmaista ja terveellistä, kannattaa vaikka kävellä mäkiä ylös alas ja ihailla maisemia. Samalla saa hyvää liikuntaa ja kipeät pohkeet.

Hyvää uuttavuotta!

Matka kohti Green Cardia, osa 3: Hakemus sisällä!

Osa 1.
Osa 2.

Green Card -hakemuksemme on valmistunut, se on lähetetty ja eilen se saapui USCIS:lle. Lakifirma halusi ehdottomasti hakemuksen sisään ennen joulukuun 23. päivää, sillä ilmeisesti sen jälkeen jotkut maksut nousevat. Koko hakemuksen kokoamisessa vierähti kuukausi, mutta onneksi kaikki saatiin ajoissa valmiiksi.

Muistutetaan nyt tässä välissä, että jos Green Cardia hakee jostain muusta syystä kuin työpaikan takia, hakemus on varmasti erilainen. Muutoinkaan ei kannata ottaa mitään ohjeistusta minun teksteistäni.

Mitä hakemus sisältää?

Lääkärintarkastuslausunto, josta viimeksi kerroin, oli vain yksi pieni osa Green Card -hakemukseen tulevia papereita. En oikeastaan edes tiedä, mitä kaikkea GC-hakemus sisältää. Tiedän vain sen, että lakifirma valmisteli meille ainakin nämä kaksi lomaketta: lomake I-140 (Immigrant Petition for Alien Worker; lomake, jolla mamulle anotaan Permanent Resident -statusta) ja lomake I-485 (Application to Register Permanent Residence or Adjust Status -lomake). Mieheni työnantaja taisi täyttää jonkun lomakkeen myös.

Hakemuspakettia alettiin kasata marraskuun alussa. Lakifirma lähetti meille kasan lomakkeita täytettäväksi. Lakimiesten käyttö työnantajien kautta on yleistä, mutta hakemukset on mahdollista tehdä itsekin. En tiedä, miten yksinkertaista kaikki tarvittavat lomakkeet olisi täyttää itse, mutta täytyy sanoa, että lakifirman kautta toimiessa hommaan tuntui tulevan vähän ylimääräisiä askeleita. Lakifirma nimittäin lähetti meille kyselylomakkeet, jotka eivät olleet ne oikeat GC-hakemukset, mutta sisälsivät samoja kysymyksiä. Kun me olimme täyttäneet tiedot, firma siirsi nämä tiedot niihin oikeisiin hakemuksiin. Luonnollisesti pienten virheiden kera. Jouduimme siis tarkistamaan lomakkeita monta kertaa: ensin ne ensimmäiset kyselylomakkeet ja sitten ne oikeat hakemukset, joihin lakimiehet - tai siis pikemminkin assistentit - olivat copy-pastettaneet vastauksemme ja lisänneet omat virheensä. Sitten jouduimme korjailemaan näitä virheitä ja lähettämään korjatut versiot takaisin lakifirmalle.

Jotkut kohdat hakemuksesta lakifirma oli täyttänyt meidän puolesta. He olivat esimerkiksi olettaneet vastauksemme olevan "ei" kaikkiin näihin erilaisia rikoksia ja moraalittomia tekoja koskeviin kysymyksiin. He olivat kuitenkin merkinneet ensimmäiseen vedokseen nämä vastaukset keltaisella, mikä tarkoitti sitä, että meidän piti tarkistaa tiedot.

Lomakkeiden täyttämisen lisäksi meidän piti kopioida ja skannailla kasa erinäisiä asiakirjoja. Passeistamme tarvittiin valokuva- ja viisumisivut, mutta myös uusin leimasivu (leima, joka isketään Yhdysvaltojen rajalla, kun maahan saapuu, ja joka kertoo, mihin saakka maassa on oikeus oleskella). Passeja meillä molemmilla on kaksi, joten kopioita tuli muutamia. Lisäksi minun työlupakorttini piti kopioida. Mieheni piti kopioida palkkakuittinsa viimeisen kolmen kuukauden ajalta. Lisäksi meidän piti hankkia syntymätodistukset. Sellaisiahan suomalaisilla ei ole, joten meidän liite oli Suomen vastaava asiakirja: laajin mahdollinen väestörekisteriote (josta ilmenee niin avioliitto kuin vanhempien nimet) apostille-leimalla. Väestörekisteriotteen tilaaminen oli onneksi helppoa: soitto maistraattiin myöhään illalla, puhelu oli ohi muutamassa minuutissa ja kirjekuori ilmaantui postilaatikkoon parin viikon sisällä pienen laskun kanssa. Suomen virastot ovat tehokkaita! Kaiken tämän päälle meidän molempien piti hankkia kuusi kappaletta passikuvia. En tiedä, miksi juuri kuusi kappaletta.

Saimme GC-hakemuksemme allekirjoitettaviksi viime keskiviikkona. Allekirjoituksia tuli usealle eri sivulle. Lakifirma oli merkinnyt jokaisen kohdan, joka piti allekirjoittaa. Lomakkeesta löytyi vielä allekirjoitushetkellä ainakin yksi pieni virhe, joka koski minun työhistoriaani. Meitä avustanut assistentti, case manager (kuten monesti todettu, tässä maassa näitä erilaisia managereita riittää), kuitenkin ohjeisti allekirjoittamaan lomakkeet ja sanoi, että tietoja voidaan korjata vielä jälkikäteen. Öh, aha. Mitenköhän allekirjoitettua sivua voi vielä korjata..? Käsittääkseni paperit menevät USCIS:lle ihan oikeasti paperisina ja alkuperäisinä, eivät sähköisesti. No, kaipa lakifirmalla on keinonsa.

Minäkin haluan sellaisen työn, jossa voin liimailla "Allekirjoita tähän!" -post-it -lappuja ympäri lomakkeita. (Fiksusti allekirjoitin lapun ennen valokuvan ottamista.)

Me menimme mieheni kanssa lakifirman toimistoon viemään allekirjoitetut laput viikko sitten. Minä menin paikalle ihan vain sen takia, että sain vääntää rautalangasta case managerille sen, että tiedoissani on ammattieni kohdalla virhe. Toivottavasti he korjasivat sen. Ainakin he soittivat minulle vielä tällä viikolla ja pyysivät minua varmistamaan erään työpaikkani osoitteen. Vielä tässäkin kohtaa tehtiin muutoksia tähän osoitteeseen, siihen allekirjoitettuun sivuun.

Olisi kiintoisaa tietää, onko joku hakenut itse itselleen Green Cardia ja miten prosessi on sujunut, koska oikeasti näiden lakifirmojen kanssa toimiminen tuntuu joskus vain sekoittavan pakkaa entisestään.

Hakemus sisältää luonnollisesti myös kasan shekkejä. Taisi olla melkein $4000 edestä nyt tässä vaiheessa. Onneksi eivät ole meidän allekirjoittamia. Green Card ei irtoa halvalla (eikä tuossa ole edes kaikki maksut).

Mitä tapahtuu, kun hakemus on lähetetty?

Hakemuksemme on siis saapunut USCIS:een. Nyt alkaa pitkä odotus.

Mieheni työnantaja otti meille premium- eli pikakäsittelyn hakemukselle. Premium-käsittely koskee vain I-140-lomaketta, jolla siis anotaan Permanent Resident -statusta. Ainakin ehkä. Emme ole mieheni kanssa ihan kartalla näistä erinäisistä lomakkeista. Tämän lomakkeen pitäisi mennä käsittelyyn niinkin nopeasti kuin 15 arkipäivässä pikakäsittelyn ansiosta. Tämä hakemus ei kuitenkaan ole se, mikä antaa sen oikean Green Cardin, joten turha kuvitella, että prosessi olisi lyhyt.

Noin 2-5 viikon kuluessa meidän postiluukusta pitäisi tulla kutsu tilaisuuteen nimeltä Biometrics. USCIS kutsuu meidät antamaan sormenjäljet, jotta voivat tsekata, ettei sormenjälkiämme ole vaikkapa jossain FBI:n rikollisten listalla tai jotain vastaavaa.

Noin 3-4 kuukauden sisällä meidän pitäisi molempien saada väliaikainen Travel Document & Employment Authorization -kortti, jonka turvin saa tehdä töitä ja matkustaa ulkomaille (tästä lisää alla). Jos minulla ei siis olisi ollut haettuna sitä erillistä työlupaa L2-viisumini ohelle, nyt vasta saisin oikeuden työskennellä USA:ssa tämän väliaikaisen kortin turvin. En tiedä, lakkaako se vanha työlupani olemasta laillinen, kun saan tämän uuden kortin. Sillä yhdellä työnantajallani ei vieläkään ole tietojärjestelmässään infoa nykyisestä työluvastani, jonka voimassaolo alkoi joulukuun alussa, koska manageri on saamaton eikä jaksa olla kiinnostunut. Turha varmaan päivitelläkään tietoja enää kohta, jos uutta korttia pukkaa jo perään.

Vasta kun I-140 on hyväksytty, lomake I-485 menee käsittelyyn. Tätä lomaketta lakifirma kutsuu Green Cardin hakemukseksi. Tämän hakemuksen käsittelyssä USCIS:lla kestää lakifirman arvion mukaan 4-7 kuukautta. Service Centereitä USCIS:lla on useita, meidän hakemuksemme meni Nebraskaan. Lakifirman mukaan Teksasin ja Nebraskan toimipisteet kuulemma heittelevät hakemuksia toisilleen, jos toinen ruuhkautuu, joten on vaikea ennustaa, miten nopeaa (tai siis hidasta) käsittely tulee olemaan.

Mikään nopea tämä prosessi ei siis ole, mutta toisaalta meidän odotusaikamme on itse asiassa todella lyhyt. GC-hakemukset jaotellaan ilmeisesti hakijan kotimaan perusteella. Suomalaiset (ja kaipa muutkin eurooppalaiset?) kuuluvat ryhmään nimeltä Rest of the World. Vaikka nimi kuulostaa jämäryhmältä, ryhmä on kuitenkin hyvä, sillä käsittelyajat ovat inhimillisiä. Nimittäin intialaisilla ja kiinalaisilla taitaa olla joku 10 vuoden jono GC-hakemusten käsittelyssä. Heitä kun on niin paljon ja noista maista riittää Yhdysvaltoihin halukkaita. On siis onni olla eurooppalainen, haha.

Green Cardin hakemiseen liittyvä matkustuskielto

Green Cardin hakemiseen voi liittyä ilmiö nimeltä matkustuskielto. Tämä tarkoittaa ihan nimensä mukaisesti sitä, ettei saa matkustaa USA:n ulkopuolelle. Sanon, että voi liittyä, sillä tämä(kin) kuvio on meille hiukan epäselvä. Mahdollinen matkustuskielto riippuu siitä, millä viisumityypillä maassa oleskelee silloin, kun GC:a haetaan. Viisumityyppejä kun on lukuisia. Meillä on L-viisumit.

Olen kuullut GC:n hakemiseen ja L-viisumeihin liittyen ensinnäkin sen, että matkustuskielto koskee vain sitä aikavälilä, kun GC-hakemus on lähetetty ja ennen kuin USCIS on ottanut sen käsittelyyn. Toiseksi olen kuullut, että matkustuskielto on voimassa 6 kuukautta. Kolmanneksi olen kuullut, että matkustuskielto on voimassa koko hakuprosessin ajan. Ja koska rikkinäinen puhelin on aina rikkinäinen puhelin, olen vielä kaiken tuon päälle kuullut, ettei mitään matkustuskieltoa ole, mutta että maahanmuuttoviranomaisten tietojärjestelmät näyttävät hakuprosessin aikana vain sen, että GC:a on haettu, mutta ettei sitä ole vielä myönnetty, ja näin ollen hommasta saa sen käsityksen, ettei ihmisellä olisi mitään laillista lupaa palata takaisin maahan, jos sieltä lähtee. Kaikenlaista on siis tullut kuultua.

Lakifirmassa asia selitettiin meille, juuri niin selvästi kuin lakifirmoilta voi olettaa. Matkustaminen L-viisumilla onnistuu, koska viisumimme ovat voimassa vielä melkein kaksi vuotta ja koska meillä on asiaankuuluvat passileimat ja lomakkeet, jotka pitää ottaa mukaan, jos matkustaa. Lakifirma totesi, että saamme myös sen jo aiemmin mainitun erillisen matkustusluvan, jonka turvin voi matkustaa. Tätä matkustuslupaa haettiin erikseen. Sitä, miksi tuollaista lupaa pitää hakea, jos L-viisumilla saa matkustaa, en ymmärrä.

Matkustaminen ei kuitenkaan ole ehkä ihan niin helppoa kuin se on ollut. Ainakin tuon erillisen matkustusluvan kanssa matkustaminen tarkoittaa lakifirman mukaan sitä, että jokainen kerta maahantulotarkastuksessa joutuu erikoistarkastukseen. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi lentokentällä meidät ohjataan sivuun maahantulojonosta, ja sitten kun kaikki muut ihmiset on saatu rajalta eteenpäin, meidät otetaan käsittelyyn ja tilanteemme syynätään ihan yksilökohtaisesti. Tämä tilanne on mieheni kollegalla, joka istuu joka kerta maahantulotarkastuksessa puoli elämää. Noissa rajatarkastuksissa joutuu helposti seisomaan jonossa 1-2 tuntia ihan normaalistikin ennen kuin oma vuoro tulee, ja tämän käytännön kanssa ne kestävätkin sitten huomattavasti pidempään. Kiva istua vaikkapa jonkin yli vuorokauden matkustamisen jälkeen maahantulotarkastuksessa tunteja ja odottaa omaa vuoroa. Saas nähdä, kuinka suuri motivaatio on matkustaa USA:n ulkopuolelle tämän prosessin aikana. Joskin jos lakimiestä on uskominen enemmän kuin kaikenlaisia tarinoita kertovia suomalaisia, L-viisumin kanssa ei nyt siis pitäisi olla ongelmaa.

Sotku uuden ajokortin saamiseksi, Vol 3.

Pahoittelut niille, jotka eivät ymmärrä, mitä tunteita taho nimeltä Department of Motor Vehicles (DMV) ja sen toiminta aiheuttaa monelle USA:ssa asuvalle. Tämä moniosainen postaussarjani kuvastaa hyvin sitä, millaista amerikkalainen byrokratia pahimmillaan on: asiat eivät hoidu kerrassa eivätkä edes kahdessa eivätkä varmasti helposti tai yksinkertaisesti, ja pieneltä ihmiseltä vaaditaan helposti paljon kiermurtelua ja temppuilua, jos hommat haluaa saada hoidetuksi.

Aiemmat osat täällä: Osa yksi ja osa kaksi.

Viikko sitten kävin DMV:n toimistolla hakemassa väliaikaisen ajoluvan ajokorttini mentyä umpeen. Sen jälkeen olen parina päivänä yrittänyt soittaa DMV:n Legan Presence -yksikköön, mutta linjat ovat olleet niin tukossa, ettei uusia puheluita ole otettu jonoon. Tiistaina pääsin jonoon, mutta edessäni oli yli 50 puhelua jonossa ja minulla oli aikaa vain puoli tuntia, joten jouduin jättämään puhelun sikseen - viimeksi meni kolmisen varttia ennen kuin kukaan vastasi ja silloin oli "vain" 40 puhelua ennen minua. Eilen aamulla soitin heti samalla sekunnilla, kun puhelinneuvonta aukesi. Siinä vaiheessa jonoon oli tarttunut jo 20 puhelua, mutta jono meni nopeasti ja virkailija vastasi puheluuni 20 minuutissa.

Kerroin asiani: ajokorttini voimassaoloaika on umpeutunut, olen jo faksannut paperini Legal Presenceen kerran lokakuussa, jolloin minulle sanottiin faksaamisen jälkeen, ettei minua voida auttaa ennen kuin on joulukuu ja käskettiin soittaa uudelleen. Nyt virkailija linjan toisessa päässä totesi: "We have no records of you faxing any papers." Öh okei, soitin heille silloin faksaamisen jälkeen ja paperini oli kyllä vastaanotettu. Virkailija tarkisti numeron, johon olin faksannut paperit, totesi sen olevan oikea, mutta sanoi uudelleen automaatilta kuulostavalla äänellä: "We have no records of your papers." Kumma kyllä viikko sitten siellä DMV:n toimistolla ne aivan muut virkailijat näkivät koneelta, että olen faksannut paperini Legal Presenceen. DMV näköjään kadottaa merkintöjä viikon sisällä.

No eipä tässä mitään. Virkailija sanoi, että minun pitää nyt faksata paperit uudelleen. Eihän tämä minua yllättänyt. Olin varma, että paperit pitää faksata uudelleen. Niin se vain menee. Mieheni unohti kerran faksata yhden paperin ja sen sijaan, että hän olisi voinut faksata vain sen yhden puuttuvan asiakirjan, hänen piti aloittaa alusta ja faksata koko nivaska uudelleen. (Miettikää jos Suomessa hakemuksesta puuttuu yksi paperi ja vaikkapa joku Kela käskisi aloittamaan koko prosessin alusta...) Mutta minua kummastuttaa tässä vähän se, mitä ihmettä on tapahtunut, kun kahdessa eri paikassa virkailijat ovat nähneet merkinnät faksauksestani, mutta nyt yhtäkkiä mitään tietoa tästä vanhasta faksauksesta ei olekaan. Ja viime viikolla toimiston virkailija kaiken lisäksi oli sitä mieltä, ettei minun tarvitse soitella minnekään, vaan vain odottaa... Eihän tähän puljuun voi luottaa!

Kävin eilen iltapäivällä neljän aikaan faksaamassa paperini. Faksaaminen ei muuten ole ihan halpaa hommaa, 7 sivua maksoi 15 dollaria. Ja tämä oli nyt jo toinen kerta, kun jouduin faksaamaan paperini. Onneksi sentään ajokortin uusiminen tässä kohtaa on ilmaista.

Virkailija lupasi soittaa minulle vuorokauden kuluessa siitä, kun on saanut paperini. Luonnostelin tämän postauksen eilen ja kirjoitin siitä, miten en usko, että hän soittaa. Koska täällä nyt ei ylipäänsä oikein kannata luottaa siihen, että joku joskus palaa asiaan, jos niin lupaa, ja DMV:n kohdalla en ainakaan luottaisi tähän. Mutta olinpa väärässä! DMV yllätti positiivisesti, nimittäin virkailija soitti tänään ja jo heti aamusta.

Faksailemassa. Legal Presence -yksikköön ei saa faksailla papereita noin vain, vaan jokainen faksi pitää osoittaa tietylle henkilölle, jonka nimen saa puhelimessa. Tällä kertaa minun piti vielä virkailijan ohjeistuksesta kirjoittaa ylös se, että hän on luvannut soittaa minulle. Ja virkailija puhelimessa oli tosiaan tuo sama, jolle paperit on osoitettu. Tarvitsevat siis muistutuksen itselleen. 

Ilo jäi lyhyeen. DMV pettää näköjään aina ja useasti. Virkailija totesi minulle, ettei saanut Initial Verificationia. Kysyin, mitä ihmettä tämä tarkoittaa, ja hän selitti, että he tarkistavat jostain tietojärjestelmästä lailliset statukset, eikä kysely minun kohdallani tuottanut tulosta. Kuulemma L-viisumityypeissä verifikaation saaminen voi kestää. Aha. Okei. Minähän juuri faksasin hänelle paperit, jotka todistavat laillisen maassaolostatukseni, sekä kopion viisumistani. Luulisi sen riittävän, mutta näköjään ei.

Virkailija totesi minulle koittavansa saada verifikaation ensi viikolla uudelleen ja palaavansa asiaan. Toivotaan, että häneen voi luottaa uudelleen, mutta suhtaudun tilanteeseen aika pessimistisesti. Mikään tässä kuviossa ei nyt oikein vakuuta minua. Olen varmaan kohta samanlaisessa loopissa, jossa miehenikin oli ensimmäisen ajokorttinsa kanssa: 7 kuukautta byrokratian rattaissa ennen kuin DMV sai selkyyden hänen tilanteeseensa.

Sotku uuden ajokortin saamiseksi, Vol 2.

Vol 1 -postaus luettavissa täällä.

Tänään koitti 1. joulukuuta ja päivä, jolloin ajokorttini voimassaoloaika umpeutui. Uutta ei tietenkään ole vielä tullut postissa; postitinhan hakemukseni vasta vajaa kuukausi sitten. Ei auttanut kuin lähteä DMV:n (Department of Motor Vehicles) toimistolle hakemaan väliaikaista ajolupaa. Jos ei ole voimassaolevaa ajokorttia, liikennevakuutus ei ole voimassa, joten ei parane ajella ilman asianmukaisia papereita.

Menin Los Gatoksen, etelässä sijaitsevan pikkukaupungin DMV:n pisteeseen. Siellä ajoimme ajokokeemme, koska olimme kuulleet, että siellä on helppo ajokoe. Periaatteessa toimisto ei ole kaukana, reilun 20 kilometrin päässä, mutta koska olin liikkeellä ruuhka-aikaan, olisi ehkä voinut miettiä toisenkin kerran sitä, minkä DMV:n toimipisteen valitsee tällä kertaa, kun asia on pieni eikä sisällä ajokoetta. Niitä DMV:n toimipisteitä olisi nimittäin lähempänäkin (tosin ruuhka-aikaan joka suunta on tukossa, joten samapa tuo). Oli kuitenkin helppoa mennä sinne, missä on jo ollut.

DMV aukeaa kahdeksalta. Ajomatkani toimistoon kesti noin puoli tuntia ja olin paikalla vajaa 10 minuuttia ennen kahdeksaa. Oven edessä oli noin parisenkymmentä ihmistä odottamassa. Työntekijä jakoi lomakkeita, jotka piti täyttää jonossa ennen toimiston aukeamista.

Lomakkeen täyttöä jonossa. Ainoa kuva, jonka otin ja siitäkin tuli näköjään ihan epäselvä. Minulla oli hanskat mukana siltä varalta, että jonossa ulkona pitäisi odottaa kauan, mutta eipä tullut tarvetta. Takanani oleva nainen oli tavallisissa sisävaatteissa ja jonossa oli myös yksi mies sortseissa ja pari t-paidassa. Asteita taisi olla +6. Selvästi vain suomalainen osaa pukeutua oikealla tavalla...

Kun toimisto aukesi, jono ensimmäiselle vastaanottotiskille kulki niin nopeasti, että hyvä, että ehdin täyttää lomakkeeni valmiiksi. (Ensimmäinen kynä ei edes toiminut kunnolla, jouduin pyytämään uuden kynän.) Jos lappu ei ollut valmiiksi kokonaan täytetty tiskille mentäessä, jonosta olisi pitänyt astua sivuun. Minun vuoroni tiskille tuli siinä vaiheessa, kun muutama raksi vielä puuttui. Vedin allekirjoitustani lappuun siinä samalla, kun työntekijä oli jo tarttunut siihen. Lomake tuli kuitenkin asiallisesti valmiiksi ja sain käteeni odotusnumeron.

En ehtinyt edes istumaan penkeille ennen kuin vuoronumeroni jo tuli. Huh mitä tehokkuutta DMV:ltä, puljulta, joka on tunnettu hitaudestaan ja tuntien odotusajoista! Selitin asiani: ajokorttini umpeutuu tänään, olen hakenut uutta, mutten ole vielä saanut sitä. Virkailija tarkisti paperini, jotka todistavat laillisen maassaolostatukseni, ja passini. Sitten hän kysyi, koska olen postittanut hakemukseni ja sanoi, että tietokoneella on merkintä siitä, että Legal Presence -yksikkö aikoo käsitellä hakemukseni joulukuun alussa. Tämä yksikkö on siis se, jonne faksasin paperini ennen kuin postitin niitä minnekään, mutta yksikkö ei suostunut auttamaan minua marraskuussa, koska ajokorttini umpeutui vasta näin joulukuussa. Yritin selittää tälle toimiston virkailijalle, että kyseessä on kaksi eri asiaa: olen postittanut hakemukseni, mutta myös yrittänyt pyytää Legal Presence -yksikköä käsittelemään hakemukseni nopeasti, mitä he eivät tehneet. Työntekijää ei tuntunut kiinnostavan näin yksityiskohtainen ongelma. Hän ilmoitti uuden kortin tulevan postissa sitten, kun hakemukseni on käsitelty muualla. Tämän jälkeen hän suoritti minulle nopean näkötestin, koska käytän silmälaseja/piilareita ja käski minut valokuvajonoon.

En käsitä, miksi uusi valokuva otettiin. Jos uusi ajokorttini olisi tullut ajoissa postissa, en koskaan olisi joutunut nyt käymään toimistolla, eikä uutta valokuvaa näin ollen olisi. Uuteen korttiin olisi tullut vanha kuva. Mutta näköjään jos toimistolle menee, kuva otetaan. Onneksi valokuvajonossa oli vain kaksi ihmistä ennen minua. Odotusaika noin 2 minuuttia.

Sitten menin uudelleen samalle tiskille, tosin virkailija oli toinen. Hän lätkäisi käteeni väliaikaisen ajoluvan ja sanoi sen olevan voimassa kaksi kuukautta, vaikka siinä ajolupapaperissa lukee luvan olevan voimassa helmikuun loppuun saakka. Yritin vielä tarkistaa, eikö tämä ole voimassa kolme kuukautta, mutta virkailija toisti uudelleen voimassaoloajan olevan kaksi kuukautta. Minun käsitykseni siitä, kuinka monta kuukautta joulu-, tammi- ja helmikuu muodostavat, on siis eri kuin DMV:n.

Sitten yritin vielä kysyä uudelleen, mikä merkintä tietokoneella on Legal Presence -yksiköstä ja että onko hakemukseni muka käsittelyssä jossain vai pitäisikö minun soittaa sen perään. Tähän virkailija vastasi: "Didn't she (*osoitti vieressä istuvaa toista virkailijaa, joka auttoi minua ensimmäisenä*) already explain this to you?" Sitten virkailijat yhdessä sanoivat, että kyllä se kortti sieltä sitten tulee postissa eikä minnekään tarvitse soitella. DMV:llä ei kannata kysellä liikoja.

Ongelmahan tässä nyt vain on se, että huolimatta siitä, mitä tietojärjestelmässä mahdollisesti lukee, Legal Presence -yksikkö ei tee hakemukselleni yhtään mitään. Tiedän sen, koska he sanoivat minulle puhelimessa marraskuussa, että voin soittaa joulukuussa uudelleen, jolloin he ehkä voivat auttaa, mutta vain jos soitan. Ja varmaan pitäisi faksata ne kaikki paperit taas uudelleen. En jaksa ymmärtää, miksi hakemus uutta ajokorttia varten pitää postittaa jonnekin, jos kerta homma ei sillä tavalla ole selvä. Miksi tämän puljun byrokratia on niin hidasta?!

Toki voisin vain odottaa, että korttini tulee postissa. Mieheni odotti omansa kohdalla pari kuukautta, eikä mitään tapahtunut, joten en suhtaudu kovin luottavaisin mielin. On siis varmaan pakko soittaa Legal Presence -yksikköön ja katsoa, josko he näin joulukuussa voisivat laittaa pari tikkua ristiin.

Huvittavaa on toki myös se, miksei hakemustani voida käsitellä yksinkertaisesti tuolla toimistossa juuri silloin, kun siellä olen kaikkien papereideni kanssa hakemassa väliaikaista lupaa. Mieheni oli samassa tilanteessa kysynyt, eivätkö virkailijat voi todeta paperien perusteella, että uusi kortti voidaan myöntää ja laittaa sellaisen tilaukseen, mihin hän oli saanut tylyn vastauksen "ei". (Välihuomautus: koko uusimisprosessi varmasti jotenkin onnistuu myös toimiston kautta, jos tekee jotain taikatemppuja, mutta DMV:n lähettämän virallisen kirjeen ohjeistus on, että hakemus postitetaan ja that's it.)

No mutta joka tapauksessa minulla on nyt väliaikainen ajolupa helmikuun loppuun saakka. Olin ulkona DMV:n toimistosta noin 15 minuuttia yli kahdeksan. Vartti DMV:llä, huhuu! Aikamoinen ennätys! Kannattaa selvästi mennä ajoissa.

Kotimatka kestikin sitten 45 minuuttia aamuruuhkassa. Ehkä ensi kerralla voisi harkita jotakin toista DMV:n pistettä...

Kävin tänään kaverini kanssa syömässä korealaista ruokaa. Todella hyvää!

USCIS yllätti taas nopeudellaan, Vol 2.

Monet USA:ssa asustelevat suomalaiset valittelevat USCIS:n (U.S. Citizenship and Immigration Services) hitaudesta erinäisissä lupa-asioissa, ja totuus taitaa olla se, että pulju on harvinaisen hidas. Kesällä se kuitenkin käsitteli mieheni työluvan jatkon hämmästyttävän nopeasti, ja nyt minun työlupani jatko tuli vielä nopeammin.

Lähetin hakemukseni USCIS:een elokuun lopussa. USCIS vastaanotti sen 31.8. Ja arvatkaapas milloin uusi työlupa myönnettiin - syyskuun 23. päivä. Meni siis alle 4 viikkoa! Joskin itse kortti tuli vasta viime viikolla, päätös kyllä tuli heti syyskuussa myöntämisen jälkeen. Olin jo vähän huolissani, minne kortti on kadonnut, mutta onneksi se tuli.

Mieheni työlupa myönnettiin tasan 4 viikossa, mutta nyt USCIS pisti paremmaksi. En ole koskaan kuullut näin nopeasta toiminnasta. Virallinen käsittelyaika on maksimissaan 90 päivää, 3 kuukautta (mutta joskus myös pidempi). Tosin työlupien uusintojen hakemukset taitavat yleensä mennä nopeammin käsittelyyn kuin ensimmäisten työlupien hakemukset. Ja minun edellinen työlupani myönnettiin kesäkuussa. Ehkä toiminta oli näin nopeaa nyt sen takia, että edellisestä kerrasta oli vain se pari kuukautta.

Nyt työlupani on voimassa tasan kaksi vuotta: lupa umpeutuu syyskuussa 2018. Olisi vissiin pitänyt hakea lupaa vähän myöhemmin, sillä mieheni työlupa umpeutuu marraskuussa 2018. En kuitenkaan olettanut USCIS:n olevan näin nopea. Minkäs sille enää voi. Toivotaan, että Green Cardit ovat kädessä tuohon mennessä. Toisaalta jos eivät ole, meidän täytyy muuttaa takaisin Suomeen, joten siinä vaiheessa on varmaan se ja sama, saanko työskennellä viimeisten viikkojen aikana.

Minun pitää nyt siis jälleen olla yhteydessä kaikkiin työnantajiini, jotta voin antaa uuden työlupakorttini tiedot. Se oli viimeksi aikamoinen prosessi, sillä homma vaatii henkilökohtaisen käynnin ja lomakkeen täyttämisen. Tosin jostain syystä yhden työnantajan kohdalla tämä onnistui ilman henkilökohtaista käyntiä: lähetin kopion kortistani sähköpostilla, mikä on varmasti kaikkien sääntöjen vastaista, mutta se oli HR-osaston idea ja tykkäsin siitä, koska en jaksaisi ajella kaikenlaisiin kaupunkeihin täyttelemään kaikenlaisia papereita kerta toisensa jälkeen.

Byrokratia ei muuten lainkaan ole tältä erää ohi: seuraavaksi on vuorossa ajokortin uusinta. Ajokorttini umpeutuu joulukuussa. DMV (Department of Motor Vehicles) ei vielä ainakaan toistaiseksi ole lähettänyt minulle kirjettä siitä, miten toimia, vaikka yleensä pulju sellaisen lähettää ennen uusimisajankohtaa (mitä nyt tiedän myös ihmisiä, joille sellaista ei koskaan ole tullut...). Mieheni sai omansa pari kuukautta ennen kuin hänen korttinsa umpeutui. Odotan kirjettä nyt joka päivä, sillä DMV on ehkä USCIS:takin hitaampi, eikä uutta ajokorttia todellakaan noin vain tule parissa kuukaudessa. Tai ei ainakaan miehelleni tullut. DMV:lle on turha soittaa, ne sanovat varmaan vain, että odota kirjettä. Kaiken lisäksi DMV:n perusasiakaspalveluosasto ei edes voi auttaa tällaista mamua, vaan minun pitää olla yhteydessä sinne maassaolostatuksia käsittelevään yksikköön, jonka kanssa miehelläni on paljon kokemusta. Jos kirjettä ei pian kuulu, ei varmaan auta kuin soittaa.