perjantai 14. syyskuuta 2018

Matkailua Havaijilla: Kauai-saarella (trooppisessa myrskyssä)

Kiitos niille, jotka havahtuivat edelliseen postaukseeni ja ilmoittivat, miten kivaa onkaan, kun blogini taas päivittyi! Onhan tuostakin postauksesta jo vierähtänyt hetki, mutta nyt syynä tauolle oli se, että olin mieheni kanssa kaksi viikkoa lomailemassa Havaijilla. Olimme viikon Kauai-saarella ja viikon Maui-saarella. Keräsin tähän postaukseen hiukan kertomuksia ja kuvia Kauailta. Jos Havaiji tai muiden ihmisten randomit lomat eivät kiinnosta, kannattaa jatkaa internetin ihmeellisessä maailmassa eteenpäin. (Tai jos Havaijilla lomailu kiinnostaa enemmän, kannattaa tsekata blogini Havaiji-tagin alta tsiljoona postausta Big Islandista. Olen joskus ollut liian aktiivinen raportoimaan...)
Aah, auringonlaskut Havaijilla. 

Hurrikaanin jälkimainingeissa


Elokuun lopussa riehunut hurrikaani Lane aiheutti ennen lomaamme stressiä siitä, pääsemmekö lähtemään. Lane ei lopulta aiheuttanut tuhoja paljolti muualla kuin jossain päin Big Islandia, eikä siis myöhästyttänyt lomaamme. Mitä nyt siinä vaiheessa, kun me lensimme Kauaille ja kun hurrikaani oli jättänyt kaikki muut Havaijin saaret rauhaan, koko Kauai peittyi trooppiseen myrskyyn. Satoi ja tuuli kaksi päivää. Radiossa tuli tulvavaroituksia ja jopa evakuointiohjeita. Ei tuo myrsky kyllä paljon meidän menoamme haitannut. Kävimme mm. katsomassa sellaisia vesiputouksia, joiden luokse pääsi ajamaan autolla, museossa ja maistelemassa kauailaisia oluita.
Vesiputouksen veden väri oli todennäköisesti myrskyn takia näin ruma. Ihan Turun Aurajoen värinen.
Saimme kuitenkin molemmat myrskystä flunssan. Siis kuka tulee kipeäksi trooppisessa ilmastossa, kysynpä vain?! Kauailla oli lämpimämpi ja kosteampi kuin missään missä olen käynyt (tai no, ehkä Meksikossa oli kosteampaa), mutta minun kroppani ei vain siedä sadetta enää yhtään. Eikä matkustelua. Olen oikeastikin nykyään aina kipeä matkoillani tai vähintään niiden jälkeen. Onneksi Havaiji-flunssani kesti pahimmillaan vain pari päivää, ja lääkkeiden voimin jaksoin turisteilla. Mieheni flunssa oli laimeampi kuin minun, mutta kesti viikon.
Amerikkalainen hotelli iskee ulos tällaisen kyltin, kun sataa. Tai siis kun tulvii, nimittäin juuri ennen kuin pääsin ottamaan tätä kuvaa, satoi niin kaatamalla, että puolisokeakin olisi nähnyt "lattian" olevan märkä, koska se oli täynnä vesilammikoita.

Kauai: pieni puutarhasaari, jonka ympäri ei mene autotietä


Kauai on älyttömän vihreä ja vehreä. Lempinimeltään se onkin Garden Island. Olen kuullut Kauain olevan maantieteellisen sijaintinsa vuoksi Havaijin saarista sateisin, mutten tiedä, onko lausahdus tilastollinen fakta. Kauailla sijaitsee kuitenkin maailman toiseksi märin paikka: keskellä saarta olevan Wai'ale'ale-vuoren huippu. (Maailman märin paikka on Intiassa.) Sateella on hyvät puolensa, ja minä ihastuin Kauaissa ensimmäisenä juurikin vihreyteen. Kaliforniassa sellaista kun ei paljon ehdi nähdä
Niin vehreää. Kuvassa Hanalein laakso saaren pohjoisosassa.
Jokinäkymiä trooppisen myrskyn keskellä. Ei näytä kovin myrskyiseltä, eihän? Rannikolla tuuli enemmän kuin tuolla ylhäällä. Joki tulvi kuitenkin sen verran pahasti, että turistijokiristeilyt jouduttiin kaikki perumaan. Tiedän tämän, koska soitin kysyäkseni, onko kierroksia vapaina, sillä mielestäni sadepäivä olisi ollut oiva jokiristeilyyn. :) Ei se olisi ollut kuin vaatetuksesta kiinni.
Kauai on kohtalaisen pieni, sillä saaren pohjoisosasta ajaa autolla etelään ja länttä kohden noin parissa tunnissa. Kauai on myös Havaijin isoista saarista (Big Island, Maui, Oahu) kaikken vähiten kehittynein. Saaren länsirannikolla ei esimerkiksi mene kokonaan autotietä, eikä saarta sen vuoksi pääse kiertämään autolla ympäri. Kyllä Big Islandin, Mauin ja Oahun ympäri voi ajaa (kokemusta on).
Kauain länsirannikolla sijaitsee Polihale Beach, joka on koko Havaijin pisin hiekkaranta: hiekkaa on noin 20 kilometrin verran. Hiekalle pääsee ajamaan autolla, jos omistaa siihen soveltuvan auton (ja jos ensin pääsee sinne hiekalle saakka; ks. kuva alla). Rannalla olikin paikallisia avolavojensa kanssa. Polihalessa ei kuulemma sada paljon, mutta meidän vierailumme aikaan ranta oli suljettu, koska alueella tulvi. Hah. Ranta aukesi reissumme loppumetreillä, ja kävimme siellä katsomassa ihan kiinnostuksen vuoksi. Silloinkin satoi vähän aikaa. Uiminen tuolla oli ihanaa - kunnon aaltoja! (Uiminen tuolla voi olla myös todella vaarallista, sillä meri on erittäin voimakas.)
Polihaleen vievä tie on erittäin kivinen pikkutie, jota ei edes ole merkitty niihin karttoihin, joita minä olen nähnyt, koska sitä ei (mukamas) tavallisen auton kanssa pitäisi pystyä ajamaan. Kuva ei kerro totuutta siitä, miten kivinen tie oli. Tietä jatkui usea maili (1mi=1.7km). Meidän pieni vuokra-autokotteromme selvisi matkasta hyvin, vaikka minulle meinasikin iskeä paniikki siinä vaiheessa, kun olimme ajaneet jo parisen mailia, eikä meillä ollut tarkkaa tietoa siitä, kuinka pitkä tie olisi. (Netti ei toiminut. Puhelimessa ei ollut edes kenttää.) Jeepit ja avolavat vain huristivat ohi, kun mieheni antoi niille tietä. Emme kyllä olleet ainoita vuokra-autoliikkeen pienimmällä kotterolla tuolla olevia turisteja. Kivet vain kolisivat pohjaan. 
Kauailla on kuuluisa Nã Pali Coast eli Na Palin rannikko, jonka voi nähdä vain ilmasta tai mereltä käsin, koska sitä autotietä ei ole - sekä monissa elokuvissa, muun muassa Jurassic Parkissa, Pirates of the Caribbiansissa, Indiana Jonesissa ja yhdessä James Bondissakin. Rannikolla Na Pali Coast State Parkissa voi osittain myös vaeltaa. Tosin tällä hetkellä osa alueen reiteistä on suljettuina, sillä Kauaita vaivasi keväällä pahat tulvat, jotka tuhosivat reittejä ja niille johtavia autoteitä. Meidän oli tarkoitus mennä kävelemään Kalalau Trailin lyhyt pätkä, jonka kaikki Kauailla käyneet tuntuvat tehneen, mutta vasta paikan päällä vaivauduin googlettamaan reittiä, ja minulle selvisi, että se on ollut suljettuna keväästä lähtien, eikä ole avautumassa ennen kuin vasta vuoden lopussa.
Hanalein lahti Kauain pohjoisosassa, ennen Na Palin rannikkoa. Täällä tulvi keväällä ja tulvi vähän ilmeisesti myös meidän kokeman trooppisen myrskyn aikana, mutta myrsky päättyi pari päivää ennen kuin otin tämän kuvan. Tuolle laiturille, Hanalei Pierille, ei päässyt enää kävelemään ilman kahlausta. Mieheni kahlasi. Vettä oli hänellä puoleen reiteen saakka, eikä hän ole mikään lyhyt. 
Hanalein lahden rannassa olevat talot olivat kärsineet kevään tulvissa. Talot on rakennettu pylväiden päälle ilmeisesti tulvien välttämiseksi, mutta ei näköjään ole auttanut.
Me osallistuimme yhtenä päivänä opastettuun veneretkeen, joka vei katsomaan Na Palin rannikkoa. Maisemat olivat niin upeita, etten kestä. Veneretki oli meidän molempien ehdoton suosikki koko reissun aikana. Retkeen kuului myös snorklaus, mutta se ei ollut kovin kummoista, vaikka näimmekin yhden honun eli ison havaijilaisen kilpikonnan. Olin siitä fiiliksissä, kunnes Mauilla snorklailimme viiden kilpparin kanssa yhtäaikaa. Myös delfiinejä näkyi veneilyn aikana.
Mikäli en ole pahasti erehtynyt, tämä on Kalalaun laakso. Maisemia pääsee ihastelemaan myös helikopterireissulla, jos omistaa paljon ylimääräisiä hiluja. Tuolla pörräsikin koko ajan joku helikopteri.
Mitä näet kuvassa? Minä näen Lajitteluhatun Harry Pottereista. 
Luontoäiti osaa kyllä kaikenlaista.
Maisemat olivat niin kauniita, että niihin alkoi jopa turtua.
Kun Jack Sparrow juoksee kivikaaren lävitse, se on tämä. Näissä maisemissa on kuvattu monta muutakin elokuvaa. En ihan tajua, miten tuonne on saatu kaikki elokuvan tekemiseen tarvittavat vehkeet. En huomannut kysyä kapteenilta, ulottuuko autotie tuonne saakka. Hän kyllä kertoi kohdan, jota pidemmälle ei pääse ilman venettä tai helikopteria (ei edes vaeltamalla), mutten muista enää, oliko tämä ennen vai jälkeen.
Venematka oli pomppuinen, ja kapteeni myös pomputti tahallaan matkustajia hauskuuttakseen. Parhautta. 
Delfiinejä veneretken aikana. Näitä oli ainakin tusina, ja ne innostuivat kovasti veneen läheisyydessä, vaikka vene ei missään nimessä yrittänyt lähestyä niitä.
Vaikka Kauai on pieni saari, me ajoimme viikon aikana jopa 900 kilometriä. Yövyimme sekä saaren pohjoisosassa Princevillessa että etelässä Poipussa. Alun myrskyn takia ajoimme kuitenkin saarta edestakaisin, minkä vuoksi kilometrejä kertyi; alun perin tarkoitus oli ollut tutkailla pohjoista pari päivää ja vasta sitten ajaa etelään.
Jossain matkan varrella. Taisi olla Hanapepe Lookout. 

Jos pelkäät kanoja ja kukkoja, älä mene Kauaille


Se, ettei koko Kauain ympäri mene autotietä, on ihan eksoottista. Ihan omaan luokkaansa Kauain vie kuitenkin se, että saarella juoksentelee vapaina villejä kukkoja ja kanoja. Minä tiesin tämän etukäteen, mutta olin silti yllättynyt siitä, miten kanoja ja kukkoja oli ihan joka puolella: autovuokraamon pihalla, parkkipaikoilla, ravintoloiden terasseilla, autoteiden varsilla, hotellihuoneen patiomme oven edessä ja jopa lentokentän terminaalissa. (Jos kana terminaalissa kuulostaa eksoottiselta, niin kerrottakoon, ettei Big Islandin Konan lentokentällä ole edes kunnon seiniä tai kattoa. Havaijilla on ihan omanlaisensa meininki.) Ainoa paikka, jossa en nähnyt näitä eläimiä, oli Costcon parkkipaikka. Ja sielläkin niitä varmasti oli, mutta se oli vain niin iso paikka, ettei osunut silmään.
Mitä kanat ja kukot tekevät sateella? No menevät suojaan tietenkin. Tämä hetki oli yksi lemppareistani reissun aikana. Olimme katsomassa vesiputousta, kun yhtäkkiä alkoi sataa kaatamalla. Turistit juoksivat autoihinsa ja kanat kukkoinensa juoksivat suojaan pöydän alle. Minä olin varustautunut kunnon kengillä ja sateenvarjolla, ja kun muut turistit kuivattelivat vaatteitaan autojen lämmityksissä, minä nauroin pihalla näitä tovereita varmaan vartin. Kana on fiksu eläin hei!
Tämäkin kana halusi sateelta suojaan. Kuva on hotellihuoneemme patiolta. Kun mieheni avasi oven katsoakseen sadetta, tämä kana ilmestyi jostain puskasta ja alkoi juosta kohti avointa ovea. Kun mieheni ehti juuri ja juuri sulkea oven kanan nokan edestä, kaveri jäi tuohon ja koputti nokallaan ikkunaan. Sanoinko jo miten fiksuja nämä ovat? :D 
Kauai on Havaijin saarista ainoa, jossa on tällainen kana- ja kukkovillitys. Mauilla näin pari villiä kanaa; Big Islandilla tai Oahulla en muista nähneeni yhtäkään. Kauai on muista Havaijin saarista hieman enemmän eristyksissä, mutta ei se kai ole syy näille kanoille ja kukoille. Mieheni luki, ettei Kauailla ole mangusteja kuten muilla saarilla ja että tämä puute liittyy olennaisesti villikanojen selviytymiseen, mutta en sitten tiedä. Googlaamalla löytyy kaikenlaista tietoa ja legendaa näistä Kauain kavereista.

Oli miten oli, kanat ja kukot olivat kyllä hauskoja. Tosin oikeastaan niitä jaksoi ihastella pari päivää, ja sen jälkeen niiden olemassaoloa ei enää edes huomannut. Paitsi silloin, kun ne yrittivät varastaa ruokaani.
Alkuperäinen eli havaijilainen poke bowl, jonka tuo kukko yritti varastaa pariin kertaan. Ulkona syöminen Kauailla ei siis aina ole helppoa. Poke bowlit ovat muuten ihan lemppareitamme kotona Piilaaksossa ja odotimme kovia havaijilaiselta pokelta, sillä onhan poke alunperin Havaijilta. Kokeilimme muutamia, mutta Piilaaksosta saa ihan yhtä hyvää. Ehkä odotimme liikoja. Saako Suomesta muuten poke bowleja? 
Opin muuten sen, että englannin kielen sana chicken ei tarkoita vain kanaa. Olen aina luullut, että kana on chicken ja rooster on kukko. Mutta ei, chicken kattaa sekä roosterit että henit eli kanat. Tai näin ainakin Kauailla. Opin myös sen, ettei kukko kieu vain aamuisin. Kauain kukot kiekuivat koko ajan.

Waimea Canyon - Tyynen valtameren Grand Canyon


Kauailla sijaitsee noin 16 kilometriä pitkä Waimea Canyon, jota Mark Twain on hehkuttanut Tyynen valtameren Grand Canyoniksi. Mielestäni Grand Canyon on kyllä paljon enemmän grand, mutta sallitaan twainimainen hehkutus, sillä onhan se aika jännää, että pieneltä Havaijin saarelta löytyy iso kanjoni. Kanjonin ylhäällä menee autotie, joka päättyy Koke'e State Parkkiin (alue risteää Na Pali Coast State Parkin kanssa) ja Kalalaun laakson näköalapaikalle. Edestakainen ajomatka kanjonin päätyyn merenpinnan tasolta on matkaopaskirjan mukaan noin 36 mailia eli 58 kilometriä. Nousua reitillä tulee 1220 metriä.
Kanjonia ihastelemassa.
Vesiputouksiakin oli kaukana.
Onhan siinä ehkä hieman grandcanyonimaista fiilistä. 
Me ajoimme päätepisteeseen ja teimme siellä pienen kävelyn, eli finglishina haikin, Kalalaun laakson vuorten reunaa pitkin. Olin tuona päivänä kipeä, mutta ei siinä maisemia ihastellessa ja onkaloissa rämpiessä (haikkipolku ei ollut kunnoltaan parhain...) mitään ehtinyt sairastella. Alaspäin kanjonilta ajaessa korvani menivät niin pahasti lukkoon, että melkein itkin kivusta. Onneksi olo helpottui merenpinnan tasalla nopeasti.
Kalalaun laakso ylhäältäpäin. Teimme tämän vierailun päivää ennen venematkaamme. Oli hauska nähdä sama maisema seuraavana päivänä mereltä päin.
Reitti oli kohtalaisen vaikeakulkuinen. Oli mutaa ja vettä, kantoja ja onkaloita. 
Kun tarpeeksi kauan oli kävellyt, pääsimme melkein laakson toiselle puolelle. Emme viitsineet mennä loppuun saakka, kun maisema oli tuota samaa koko ajan ja takaisinkin päin piti vielä rämpiä.

Kauaille matkustavan suosittelen valloittavan Nukkuvan Jättiläisen


Veneretki Na Palin rannikkoa katsomaan oli lempparimme koko Havaiji-loman aikana, mutta kovana kakkosena tuli kipuaminen nukkuvan jättiläisen nenälle. Siis minne? No Nounou Mountainille. Kauailla on vuori nimeltä Nounou Mountain, lempinimeltään Sleeping Giant. En tiedä, mistä tuo lempinimi tulee.
Vuoren huippu eli jättiläisen nenä ja otsa ulkoilureitin varrelta kuvattuna.
Kävely ei ollut mikään erityisen pitkä, vajaa 3 kilometriä ylös ja sitten takaisin alas. (Pidempikin reitti on tarjolla eri puolelta vuorta.) Nousuakin oli vain noin 360 metriä. Mistään oikeasta vuorelle kipuamisesta ei siis todellakaan ollut kyse, mutta kyllä etenkin korkeimpaan kohtaan, jättiläisen nenälle (tai ehkä otsalle?), kipuaminen vaati ihan kiipeämistä.
Kuva ei ole lavastettu, vaan mieheni piti oikeasti laskea vesipullo kädestään päästäkseen kiipeämään.
Huipulla. Minulla kesti hetki ennen kuin uskalsin nousta seisomaan korkeimmalla kivellä. Tuolla tuuli todella kovasti! Kanssamme kivellä samaan aikaan olivat nainen ja mies, jotka ottivat kuvia ja selfieitä niin innokkaina ja varomattoman oloisesti, että olin varma jonkun vielä putoavan. Hyvällä tuurilla tuolta putoaisi vain hieman alemmas kalliolle, huonolla tuurilla suoraan alas saakka. 
Mieheni tutkailemassa näkymiä. Ei näytä pahalta, mutta se tuuli tuntui siltä kuin saattaisi viedä mukanaan.
Näkymissä olikin ihasteltavaa.
Monet havaijilaiset kaupungit (kylät?) ovat kätevän kompakteja.
Vietimme huipulla aika kauan aikaa. 

Aktiviteettien lisäksi Kauai tarjoaa toki myös rantoja


Emme ole mieheni kanssa mitään rantalomailijoita, sillä Havaijilla on ihan liikaa näkemistä siihen, että ehtisi maata jossain rannalla. Emme viettäneet yhtään rantapäivää Kauailla, mutta kävimme kyllä uimassa pari kertaa.
Ranta etelässä. Emme uineet täällä, sillä halusimme mieluummin kävelemään rannikon kallioille...
... koska meri ja maisemat. Enkä viittaa maisemilla itseeni.

Kauain pohjoisosassa on kuulemma hienoja rantoja, mutta ne jäivät meiltä näkemättä, sillä yövyimme aluksi pohjoisessa ja silloin satoi. Pohjoispuolella saarta sataa kuulemma yleisestikin aika paljon. Sen takia siellä on niin ihanan vihreääkin. Etelässä sen sijaan sataa vähemmän (paitsi trooppisen myrskyn aikaan, hah), ja eteläpuoli onkin suosittu lomailupuoli. Me yövyimme jälkimmäisen puolikkaan viikostamme etelässä. Täytyy kyllä sanoa, että sateesta huolimatta tykkäsin paljon enemmän pohjoisosasta, vaikkemme sieltä paljon mitään nähneetkään Na Palin rannikkoa lukuun ottamatta. Etelässä oli enemmän hotelleja, enemmän turisteja ja minun mielestäni enemmän epäaitoa tunnelmaa.
Turistit ottavat rannalla ehkä aurinkoa, mutta paikallinen vetää hiekalle avolavansa kanssa ja laittaa katoksen pystyyn. 


Kauai nousi näkemistäni Havaijin saarista toiseksi parhaimmaksi. Big Island on sijalla yksi, ehkä koska se oli ensimmäinen koskaan näkemäni saari tai koska se nyt vain on niin monipuolinen ja iso. Tosin epäilen, että tällaisilla "kaksi saarta yhden reissun aikana" -lomilla se jälkimmäinen saari ei voi nousta yhtä suureksi suosikiksi kuin ensimmäisenä nähty.
Kauaita ja sen lukuisissa paikoissa näkyviä sateenkaaria tulee ikävä. Tällainen näkymä aukeni hotellihuoneemme ikkunasta sen myrskyn jälkeen.


Mutta... vaikka olen nyt käynyt Kauailla, en vieläkään tiedä, miten kummassa nimi Kauai lausutaan!? Olen vältellyt sanomasta saaren nimeä, kun minulta on kysytty, minne matkustan. Muutaman kerran olen sanonut sen ja kuulijan ilmeestä päätellen vähän hassusti. Reissussa kuvittelin kuulevani, miten nimi lausutaan, kunnes sitten seuraava ihminen (museon joku opas) lausuikin nimen aivan eri tavalla. No idea siis.

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Mitä jos rakkaudesta toipuminen vie kuukausia?

Hei olen edelleen elossa! On vissiin syytä ilmoittaa tästä, sillä viime viikolla kolmekin eri ihmistä on kysellyt, mitä on meneillään, kun en ole postannut aikoihin.

Vastauksena ihmettelijöille: mitään ei ole meneillään. Olen vain eleillyt arkielämääni, ei sen kummempaa. Kirjoittaminen on ollut mielessä melkein joka päivä, mutta tiedättehän, miten aika vain joskus juoksee ja hommat jäävät hoitamatta... Mutta päivitellään nyt kuulumisia tähän väliin.

Kesä on mennyt ohitse tänä vuonna nopeasti niin kuin monena muunakin vuonna. Vaikka oikeasti kevät ja kesä ovat selvästi erilaisia vuodenaikoja täällä Piilaaksossa, minun mielessäni kevät ja kesä ovat aina sulautuneet yhteen täällä Kaliforniassa asuessa. Ehkä siksi, ettei elämääni rajoita selkeä jako (kokopäivä)työelämään ja lomiin. Tai siksi, että kuljen kuitenkin samoissa (jumppa)vaatteissa keväät ja kesät.

Alkukesästä luovuin muutamista ohjaustunneistani. Löysin itseni kesäkuussa istumasta lääkärissä pukuhuoneessa ylläni kukallinen kaapu ja odottamassa vuoroani röntgeniin. Tällä kertaa tutkittiin polviani, jotka olivat kipeytyneet kevään aikana. Kuvissa ei näkynyt mitään, mitä lääkärini epäilikin jo ennen kuvien ottamista. Hän pyöritteli minulle päätään, huokaili syvään ja totesi "Didn't we already talk about this last year? You just do too much."
Röntgeniä varten piti pukeutua sairaalakaapuun, joita amerikkalaiset tuntuvat rakastavan kaikissa terveydenhuollon tilaisuuksissa. Minusta kaavuissa ei ole mitään järkeä, sillä ne sidotaan usein kiinni takaa ja ne ovat siis takaa avonaisia. Tämäkin kaapu oli sellainen, että takapuoli vain vilkkuu, kun kävelee pukuhuoneesta röntgeniin. Pukuhuonetilassa on muitakin ihmisiä kuin henkilökunta ja yksi potilas, joten periaatteessa siellä voi törmätä toiseen potilaaseen. Mitään häveliäisyyttä kaapu ei siis tuo. Onneksi minä pienenä ihmisenä pystyin kietomaan kaavun ympärilleni kaksi kertaa. One size does not fit all, haha.
Olin ylirasittunut. Aloitin alkuvuodesta muutaman uuden tunnin, ja ohjausviikkoni on sisältänyt muun muassa bodyattackia kolmena päivänä putkeen ja neljäntenä päivänä bodystepin, plus muita tunteja noina päivinä. Cxworxia meni kaksi tuntia aina maanantaisin ja neljä tuntia viidessä päivässä. Päälle bodypumpit ja bodyshredit. Lääkärini pyöritteli päätään varmaan syystä. Ylirasitus ei ole minulle mitään uutta, ja jo viime vuonna alaselkäkipuni syyksi lääkärini päätteli ylirasituksen.

Hoidoksi minulle määrättiin lepoa niin paljon kuin mahdollista. Koska liikunta on työtäni, lepoa ei ihan helposti tule. Luovuin kuitenkin keskimmäisestä bodyattackistani ja tein raskaan päätöksen luopua ainoasta bodystep-tunnistani, vaikka aloitin sen vasta muutama kuukausi sitten. Olen kolme vuotta ohjannut myös bodypumpin kaksi kertaa päivässä aina perjantaisin (plus pari muuta tuntia) ja nyt vihdoin ja viimein luovuin toisesta tunnista. Näiden kovan intensiteetin ja impaktin tuntien lisäksi olen sijaistellut bodyflowta / bodybalancea ja ohjannut omaa säännöllistä tuntiani. Bodyflow on kyllä uusin ihastukseni tällä hetkellä! Olen innostunut myös vähän joogasta. Lääkärini kyllä pyöritteli päätään myös sille, että istuskelen kovalla lattialla risti-istunnassa... Ei kuulemma ole ihme, jos on alaselkä ja polvet kipeät. Ja minä kun olen kuullut joogan olevan vastaus jos mihinkin kipuun ja ongelmaan?! ;)
Flexibility-harjoituksia kollegan kanssa.
Ohjaustunteja kertyy edelleen viikossa iso määrä, mutta nyt minulla on kaksi kokonaista ohjauksesta vapaata päivää viikossa. Olen silti pakotettu ajattelemaan sitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Lääkärini mukaan ylirasituksesta toipuminen voi viedä puolikin vuotta ja jos en vähennä ohjauksiani, en edes toivu kunnolla. Rakastan ryhmäliikunnan ohjaamista, mutta miten toipua rypyistä rakkaudessa ja löytää tasapaino rakkauden, työn ja oman hyvinvoinnin välillä? Siinäpä on ollut miettimistä.

Mutta kaiken kaikkiaan olen siis nauttinut viime aikoina hiukan enemmästä vapaa-ajasta. Vaikka vapaa-aikaahan tällaisella osa-aikaisella kotirouvalla on aina ollut paljon. Olen nähnyt kavereita lounailla, käynyt vähän kävelemässä ja ihmetellyt elämää. Muutama kuvio tulevaisuuteen on ollut mielessä ja pohdinnassa, mutta jatkan mietiskelyä syksyllä.
Olen käynyt kävelylenkeillä viime aikoina huomattavasti enemmän kuin ennen. Joku ilmeisesti asuu asunto-autossa tässä kotitalomme vieressä.
Ensi viikolla olisi tarkoitus lähteä kesälomamatkalle Havaijille, mutta valitettavasti saariosavaltiota uhkaa tällä hetkellä hurrikaani, joten saa nähdä, miten käy. Lääkärini mukaan parin viikon tauko ohjaamisesta ja liikunnasta ei tee ihmeitä, mutta odotan silti kovasti pientä taukoa arjesta. Olen saanut melkein kaikki sijaisetkin hankittua tunneilleni, joten näyttää siltä, että voin lomailla ilman sijaissähköpostittelua. Sellaista ihmettä ei ole tapahtunut aikoihin! Yleensä aina olen joutunut hoitamaan sijaisia lomilta ja reissuilta.
Juhlin myös syntymäpäivääni tuossa pari viikkoa sitten. Brunssiravintola San Franciscossa muisti minua synttärileivoksella brunssin päätteeksi.
Lopuksi kiitos vielä kaikille niille, jotka edelleen käyvät blogissani katsomassa, onko postauksia tullut! Minä ajattelen teitä usein. :) Kiitos ja kumarrus!

torstai 5. heinäkuuta 2018

4th of July -keskiviikko

Yhdysvaltalaisten vuoden ehkä hilpein päivä eli USA:n itsenäisyyspäivä, 4th of July, oli eilen. Itsenäisyyspäivä on täynnä paraateja ja ilotulituksia, sinisen, punaisen ja valkoisen yhdistelmään pukeutuneita ihmisiä sekä perhe-ja kaveriporukoiden grillibileitä. Me olimme ensimmäisenä vuonna katsomassa paraatia ja illan ilotulituksia, mutta sen jälkeen 4th of July on mennyt joka vuosi vähän siinä nopeasti ohittaessa, mitä nyt pari vuotta sitten vein täällä vierailleen suomalaiskaverini katsomaan paraatia. Viime vuonna olimme tähän aikaan Suomessa, joten koko päivä meni täysin ohi. Mehän emme tietenkään mitään USA:n itsenäisyyspäivää juhli, mutta eihän tällaista megapäivää voi olla huomaamatta - ja tylsää olisi olla huomioimatta sitä mitenkään.

Itsenäisyyspäivä on federal holiday eli koko USA:n virallinen vapaapäivä. Ei kuitenkaan kaikille tietenkään, eikä ollut muuten minullekaan. Ohjasin aamulla ja aamupäivällä normaalit keskiviikkotuntini: bodyattackin Los Gatoksessa ja tuntia myöhemmin bodypumpin San Josessa kotini lähellä. Olisin saanut vapaan varmasti, jos olisin halunnut, mutta miksikäs olisin halunnut. Ihmiset tahtovat liikkumaan aamulla ennen juhlatouhuihin siirtymistä, ja jumppaohjaaja on totta kai valmis palvelemaan. Tunnit olivatkin täynnä, ja myös kuntosaleilla oli paljon porukkaa liikkumassa.
Aah, ei aamuruuhkaa! Mieletön fiilis. Työmatka sujahti nopeaan.
Jumppaohjaajat täällä huomioivat monesti erilaisia juhlapyhiä (kuten juurikin 4th of Julyn tai Halloweenin ja joulun) pukeutumisellaan. Minä omistan yhden 4th of Julyyn sopivan paidan, jota olen käyttänyt kerran pari vuotta sitten. Nyt oli aika kaivaa se kaapista esiin. Sinipunavalkoisen hiuskoristeen ostin pari viikkoa sitten 4th of Julyn tulevat jumppaohjaukseni mielessä. Miettikääpä muuten Suomen itsenäisyyspäivänä porukkaa sinivalkoisiin vaatteisiin...! Haha, ei ihan istu siihen kulttuuriin.
4th of July -asu checked! Etenkin hiusrusettini keräsi kovasti kehuja osallistujiltani ja myös satunnaisilta tuntemattomilta kuntosalin pukuhuoneessa.
Tuntieni jälkeen huolsin kehoani parisen tuntia, ja sitten olikin aika siirtyä kavereiden kanssa talomme pihamaalle grillaamaan. Meidän taloyhtiöllä on useampi grillipiste ja jokaisessa on pari grilliä, mutta jouduimme jonkin aikaa etsimään vapautuvaa paikkaa. 4th of July on todellakin suosittu grillauspäivä. Tuntui siltä, että vähintään puolet asukkaista oli tullut pihalle tekemään ruokaa, syömään ja osa myös juomaan jotain muutakin kuin vettä. Kuulin muuten aamulla radiossa autokyytejä tarjoavan firman mainoksen siitä, miten 4th of Julyna ei ole mitään tarvetta juoda alkoholia ja ajaa autoa. Ihan kuin muina päivinä sitten olisi?!
Mitäs suomalaiset kokkaavat 4th of Julyna? No, hampurilaisia tietenkin.
Hampparit ja bataatti olivat erittäin hyviä. Kahden hampurilaisen jälkeen oli taattu ruokakooma.
Asumme muuten alueella ja etenkin sellaisessa taloyhtiössä, jossa asukkaat ovat lähinnä Piilaaksoon ulkomailta töihin muuttaneita maahanmuuttajia, pitkälti intialaisia. Jenkkiaksenttia kuuluu todella harvoin. Mutta jotenkin 4th of July on näköjään päivä, jona ne "aidot" amerikanenglannin puhujat pulpahtavat esiin asunnoistaan pihamaalle. Missä lienee piileskelevät muina vuoden päivinä... (todennäköisesti töissä...)
Grillipaikkojen lisäksi naapurimme olivat valtoimenaan uima-altaalla.
Muutama tunti meni ulkona istuskellessa, sitten siirryimme kavereidemme luo (he asuvat naapurissamme) katsomaan kunnon ysärileffaa Independence Day. En ole muistaakseni koskaan nähnyt tuota leffaa, en ainakaan kokonaan. Se oli kyllä todella kamala, haha. Puoli kymmenen jälkeen illalla ulkoa alkoi kuulua pauketta. Yksityisihmiset eivät käsittääkseni saa Kaliforniassa ilotulitella, sillä se on laitonta. (En ole varma, onko tässä maakunta- tai kaupunkikohtaisia eroja.) Monet kaupungit kuitenkin järjestävät ilotulituksia. Ja saattoi siellä paukkua laittomatkin tulitteet, sillä kuulemma sellaisia löytyy etenkin etelärajanaapurimaasta tänne muuttaneilta. En tiedä miksi. Paukunnasta huolimatta mitään ei meidän talon ikkunoista näy, joten ilotulitukset menivät sivusuun taas vaihteeksi.

4th of Julya on kyllä kiva viettää, vaikkei sitä juhlapyhänä viettäisikään. Ainoa huono puoli on se, että ainakin nyt tänä vuonna seuraavana päivänä on taas normaali arkipäivä (tosin monet ottavat vapaaksi pitkän viikonlopun). Minulla tosin on se hyvä puoli, että Googlen jumppatunnit on peruttu 4th of Julyn takia koko loppuviikolta, joten saan sitä kautta ekstravapaata. Mitä nyt tänään torstaina aloitan uuden bodyflow-tunnin. Hassu päivä aloittaa uusi tunti, mutta kroppani kyllä tulee kiittämään.

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Neljän vuoden tauon jälkeen vietimme vihdoin juhannusta

Toivottavasti kaikilla on ollut mukava juhannus! Tai ainakin niillä, jotka ovat kiinnostuneita moisesta suomalaisesta pyhästä. Juhannusta tai keskikesän juhlaa ei Yhdysvalloissa tietenkään tunneta. Me emme ole mieheni kanssa kertaakaan noteeranneet juhannusta Kaliforniassa asuessamme eli neljään vuoteen. Emme kyllä Suomessakaan juhlistaneet keskikesää koskaan mitenkään erityisemmin. Juhannus on ollut minulle aina ärsyttävin suomalainen pyhä, sillä ei meillä ole ollut mökkejä tai mitään muutakaan sellaista juhannusperinnettä. Ei siis ole ihme, ettei tämän(kään) juhlan huomioiminen ole tullut mukanamme ulkomaille.

Eilen perjantaina kuitenkin keräännyimme pienellä suomalaiskaveriporukalla taloyhtiömme pihalle grillaamaan ja syömään noin niin kuin juhannuksen kunniaksi. Kaverit olivat tilanneet Amazonista mölkyn, mutta ei sitä paljoa kukaan pelannut. Minä en ole muuten koskaan elämässäni pelannut mölkkyä. Enkä pelannut eilenkään.
Mölkkyilyä. Kuvassa kaverini, en minä.
Ruoka oli sellaista kohtalaisen suomalaista kesätvistillä: grillilihaa, perunoita, jotka olivat melkein kuin uusiaperunoita, itsetehtyä saaristolaisleipää savukalapäällysteen kanssa ja erilaisia sillejä. Jälkkäriksi lettuja amerikkalaisella todella makealla maksikkahillolla. Kyllä lähti nälkä.
Ulkona oli ihana syödä, sillä tänne on rantautunut kunnon lämpöaalto (reilusti yli 30 astetta), joten illallakin oli vielä kunnolla lämmin pihalla. Täällähän monesti iltaisin auringon laskiessa tulee kunnolla viileä.
Itsetehtyä saaristolaisleipää, nam. Kaverimme olivat leiponeet. Ja huomatkaa punainen muovimuki - nuo eivät ole vain amerikkalaisten elokuvien ja tv-sarjojen rekvisiittaa, vaan ihan oikeaa todellisuutta. Muovimukit ovat jostain syystä aina punaisia.
Juhannusruokaa.
Letut maistuvat aina hyviltä, mutta etenkin ulkona tehtynä ja syötynä. Kaverimme tekivät nämäkin. Meidät on oikeasti hemmoteltu pilalle...
Juhannussaunaan ei ollut pääsyä, mutta porealtaan piti korvata sauna. Kukaan ei kyllä jaksanut mennä altaaseen, sillä lämmin ilta ja hyvää ruokaa täynnä olevat vatsat eivät houkutelleet kuumaan altaaseen. Mieheni kollega oli luvannut noin niin kuin suomalaisen juhannuksen kunniaksi kaatua kännissä ja sepalus auki uima-altaaseen, mutta sekin jäi välistä. Mietimme illan aikana, olisiko Suomessa laskettu juhannuksen hukkumistilastoihin mukaan se, jos joku meistä olisi hukkunut uima-altaaseen. Vastaus ei koskaan selviä. Hyvä niin.

Ilta oli kiva, ja tulipahan vihdoin vietettyä vähän juhannustakin pitkästä aikaa.