torstai 19. lokakuuta 2017

Vähän erilainen koe-esiintyminen

Kävin edellissunnuntaina pitkästä aikaa koe-esiintymässä. Tämä oli jo viides koe-esiintymiseni, mutta poikkesi edellisistä siinä suhteessa, että tähän sisältyi myös pieni haastattelutilaisuus. Kaiken lisäksi koe-esiintyminen järjestettiin ulkona rakennustyömaan vieressä.

Koe-esiintyminen oli kuntosalille, joka on vielä vähän rakennusvaiheessa. Paikka kutsuu itseään termillä luxury club, ja siltä se esittelylehtisen perusteella vaikuttaakin. Klubista tulee löytymään esimerkiksi ainakin neljä uima-allasta (ellei enemmänkin, olen jo unohtanut), viisi ryhmäliikuntastudiota ja todella kattava aikataulu ryhmäliikuntatunteja, esimerkiksi kaikkia Les Millsin -formaatteja (en tiedä tällä alueella yhtäkään salia, joka tarjoaisi kaikkia formaatteja).

Päädyin hakemaan tälle klubille töihin, koska eräs tuttuni suositteli minua sinne. Innostuin kuullessani kattavasta Les Mills -tarjonnasta. Toivon saavani ainakin bodystep-tunnin. Käytännössä aikataulussani ei ole kauheasti tilaa uusille tunneille, sillä äänihuuliani suojellakseni minun ei kannata lisätä ohajustunteja viikkoon enempää. Tulevaisuudessa ajattelin kuitenkin tehdä mahdollisesti pieniä muutoksia aikatauluuni, jos uusia, parempia tunteja tulee tarjolle.

Koe-esiintymistilaisuus oli jännä, sillä klubille ei päässyt sisälle, koska se ei ole vielä valmis. Rekrytointiprosesseja hoidettiin rakennustyömaan vieressä olevassa parakissa, jonne on pystytetty membership office. Klubi on myynyt kuulemma jo satoja jäsenyyksiä, vaikka tarkka avaamisajankohta on hiukan epäselvä. Sisätiloja asiakkaat eivät pääse tutkimaan muuta kuin nettisivujen interaktiivisten esittelyjen kautta. Jotenkin mielenkiintoista, että joku ostaisi jäsenyyden jo tuossa vaiheessa, mutta toisaalta miksikäs ei. Avaamisajankohta ei kuulemma ole kaukana, ja rakennukset näyttivätkin jo ulkopuolelta valmiilta.
Uuden klubin rekrytointiprosessi on kovassa käynnissä. Tämä mainoskyltti oli sisällä parakissa.
Koe-esiintymisiä ei mahtunut pitämään parakissa. Me jumppasimme ulkona parakin vieressä parkkipaikan ja rakennustyömaan välissä. Oli kyllä erikoisin järjestely, johon toistaiseksi olen törmännyt. Minun piti ottaa valokuva, mutta unohdin siinä jännityksessä. Lämpöä oli yli 25 astetta eikä taivaalla pilviä. Meille oli ilmoitettu, että paikalle tuodaan katos suojaksi auringolta. Minulla oli mielessäni sellainen iso juhlien katos, mutta katos olikin pieni ja sen alle mahtui vain pari ihmistä liikkumaan. Auringossa siis pitkälti oltiin. Hyvä puoli oli se, että tuona päivänä tuuli todella kovasti. Ei siis tullut kamalan kuuma. Huono puoli oli se, että katos pysyi hädin tuskin pystyssä heinäpaalujen avulla siinä tuulessa ja tuuli lennätti heinänkorsia ympäriinsä.

Koe-esiintymisessä oli minun lisäkseni muitakin ohjaajia. Tarkemmin sanottuna 12 zumba-ohjaajaa ja sitten minä, ainoa Les Millsin edustaja. (Koe-esiintymisiä oli kolmena eri päivänä, joten muitakin LM-ohjaajia oli ollut.) Oli kohtalaisen kamala kokemus, jos nyt suoraan sanon. Minä en todellakaan ole mikään zumbaaja ja olen käynyt zumba-tunnilla vain satunnaisia kertoja pari vuotta sitten. Tällaisissa koe-esiintymisissä me ohjaajat olemme yleensä osallistujina toistemme koe-näytössä. Siinä oli varmaan 12:lla upealla zumba-ohjaajalla pokassa pitelemistä, kun minä yritin pysyä tahdissa ja tehdä liikkeitä perässä. En ole mistään ihan jäykimmästä päästä, mutta voin sanoa, etteivät nämä paikalliset kalifornialaiset, aasialaiset ja latina-amerikkalaiset zumba-ohjaajatkaan ole mitään kovin energittömiä tai pieniliikkeisiä tapauksia, haha. Itse asiassa osan energia oli niin isoa, että olin tukehtua. Liekö tunteeni taustalla ollut kulttuurieroa vai henkilökohtaisempaa syytä, en tiedä.

Onneksi jokainen ohjaaja veti vain muutaman minuutin ajan, joskin zumba-ohjaajat joutuivat ohjaamaan kahta erilaista kappaletta ja osa koe-esiintyi vielä Zumba Strong -formaattia vartenkin. Minun piti ohjata vain noin parisen minuuttia yhdestä bodyattackin ja yhdestä cxworxin kappaleesta. Muita ohjaamiani formaatteja en voinut tässä tilaisuudessa esitellä, sillä meillä ei ollut saatavilla mitään välineitä. Muutama ohjaaja koe-esiintyi zumban lisäksi joogaan ja POP-Pilatakseen. Joogamatolla hengailu asfaltin päällä ei muuten ole kiva kokemus, en suosittele kenellekään.

Koe-esiintymistilaisuuteen sisältyi siis tosiaan myös pienimuotoinen työhaastattelu. Haastattelu ei ollut koe-esiintymisiä seuraavan ryhmäliikunnan managerin kanssa, vaan ylemmän tason managerin kanssa. En stressannut itse koe-esiintymistä paljon, sillä tiesin osaavani vetää valitsemani kappaleet loistavasti, mutta haastattelua jännitin hiukan. Yhdessäkään aiemmassa koe-esiintymisessäni ei koskaan ole ollut mitään erillistä haastattelua. Muistan joskus aiemmin googlanneeni, millaisia asioita ryhmäliikunnanohjaajalta kysytään työhaastatteluissa. Vaivannäköni oli silloin turhaa, sillä minulta ei ole ikinä kysytty mitään sellaisia "työhaastattelukysymyksiä". En myöskään koskaan ennen ole tavannut koe-esiintymisissä muita managereita kuin ryhmäliikunnasta vastaavia.

Olin miettinyt mielessäni vastauksia muutamiin kysymyksiin tätä haastattelua varten, mutta turhaa se oli taas. Yleismanagerin pitämä haastattelu oli enemmänkin tämän managerin ylistyspuhetta siitä, miten hieno ja mahtava klubi he tulevat olemaan. Tapaaminen kesti ehkä vartin ja suurimman osan ajasta manageri hehkutti klubia höystettynä pepsodent-hymyllä ja kalifornialaisittain valkaistuilla hampailla. Hän kysyi minulta vain, miksi haluan juuri heille töihin ja miten olen päätynyt liikunta-alalle. Jälkimmäiseen liittyvän kertomuksen hän totesi olevan "great story". (Jos tarina ei ole tuttu, siitä pääsee lukemaan vähän täältä.) Onneksi olen kolmen vuoden Kaliforniassa asumisen aikana oppinut jo jotain turhanpäiväisestä löpöstelystä, pääsin hyvin juttelun makuun ja pystyin jopa kommentoimaan ylistyspuhetta muutamaan otteeseen omilla näkemyksilläni.

Tämä koe-esiintymistilaisuus poikkesi edellisistäni myös siinä suhteessa, ettei tulosta saanut kuulla heti. Ryhmäliikunnan manageri ja yleismanageri tekivät päätökset yhdessä muutaman päivän sisällä. En epäillyt, ettenkö tulisi valituksi, koska olen oikeasti aika hyvä valinta, jos nyt itse sanonkin. Sainkin parin päivän kuluessa sähköpostin siitä, että olin läpäissyt sekä koe-esiintymisen että yleismanagerin seulan.

Seuraava askel prosessissa on saatavuudesta ilmoittaminen. Olen ilmoittanut, mihin ajankohtiin voin ottaa tunteja. Ryhmäliikunnan manageri alkaa koostaa tuntiaikataulua, joka tosiaan vaikuttaa todella kattavalta. Jos ajankohtani mätsäävät klubin aikataulutarpeiden kanssa, rekrytointiprosessi lähtee liikkeelle. Klubi palkkaa kuulemma vain sellaisia ohjaajia, jotka voivat vetää mieluiten ainakin kaksi säännöllistä tuntia viikossa. Katsotaan, mitä minulle tarjotaan.

Johan tässä on aikaa siitä, kun hankin uuden työnantajan. Kun luovuin San Jose State Universityn kanssa solmimastani työsuhteesta viime vuonna, minulla on tällä hetkellä "vain" neljä työnantajaa.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Saavutuksia: ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaatti ja paluu BODYSTEPIN® ohjaukseen

Olen viime ja tämän viikon aikana saavuttanut kaksi asiaa, jotka ovat olleet työn alla melkein vuoden ajan: tein ja läpäisin ryhmäliikunnan ohjaajaan sertifikaattiin vaadittavan kirjallisen kokeen ja ohjasin vihdoin ja viimein Les Millsin BODYSTEP®-tunnin.

1) Aloitetaan sertifikaatin saamisesta. Läpäisin siis ryhmäliikunnan ohjaajan kansalliseen (national) sertifikaattiin vaadittavan kokeen. Olen nyt Athletics and Fitness Association of American sertifioima ryhmäliikunnan ohjaaja, tasolla Primary.
Postissa tulee jossain vaiheessa vähän hienompikin todistus, mutta näin alkuun sai tällaisen kevyen sähköisen version.
Kurssi oli itsenäisesti suoritettava nettikurssi, joka taisi maksaa vähän alle kaksisataa dollaria. Kurssiin kuului paksun kirjan lukeminen ja nettiluentojen katsominen, ei mitään käytännön tunteja. Aiheet käsittelivät esimerkiksi energiansaantia, ihmisen fysiologiaa ja anatomiaa sekä tietenkin ryhmäliikunnan ohjaamista niin yleisellä tasolla kuin tarkemmalla tarkastelulla keskittyen erilaisiin tunteihin (strength training, cardio training, flexibility yms.).

Kokonaisuus oli hyvin kompakti ja enemmänkin vain pintapuolinen raapaisu aiheisiin. Kurssin olisi suorittanut noin kuukaudessa, jos olisi opiskellut joka päivä. Aikaa suorittamiseen annettiin kuitenkin vuosi. Ostin kurssini viime vuoden marraskuun lopussa, mutta aloitin lukemisen vasta tämän vuoden loppukeväästä. Alkuvuodesta en löytänyt itsestäni motivaatiota tällaisten asioiden opiskeluun ollessani sairauslomalla selkäkivun takia. Sitten kun aloitin opiskelun, etenin hyvin leppoisasti ja pidin kesällä viikkokausia taukoa. Nyt otin sitten sellaisen loppukirin ja suoritin homman pois alta ennen kuin aika loppui kesken.
Lihasten nimiä piti opetella, joskin aika pintapuolisesti. Ryhmäliikuntaa ja etenkin bodypumppia yli kaksi vuotta ohjanneelle näissä ei kyllä ollut mitään uutta.
Kurssi läpäistiin suorittamalla kirjallinen loppukoe, joka oli monivalintatesti ja joka tehtiin kotona omalla tietokoneella, mutta valvonnan alaisena. Tuo valvonta oli muuten minulle ihan uudenlainen kokemus. Valvoja oli jonkin ulkopuolisen tahon, ei kurssin järjestäjän, kautta, ja häneen otettiin videoyhteys. Hänelle piti näyttää huone ja ympäristö, jossa kokeen suoritin, mutten kyllä muuten usko, että hän yhtään tutkaili minua kokeen aikana.

Monivalintatestissä oli 100 kysymystä ja jopa 20 olisi saanut olla väärin. Minulla oli 5 väärin. Täytyy myöntää, että näin ehkä hiukan turhaa vaivaa, kun opiskelin niin tosissani ja stressasin koetta. Olisin läpäissyt testin todennäköisesti lähes lukematta jo pelkästään niillä tiedoilla, joita Les Millsin formaatteihin kouluttautuminen on minulle antanut ja myös vähän maalaisjärkeä käyttäen. Mieheni tolkutti minulle monta kertaa tässä kuukausien aikana, että "Muista, tämä on Amerikka" - viitaten esimerkiksi naurettavan helppoon ajokortin kirjalliseen testiin, jonka oikeasti läpäisee aika kevyesti vain maalaisjärkeä käyttäen. Olin kuullut myös kollegaltani AFAA:n kokeen olevan naurettavan helppo. Mutta hikke mikä hikke. Sitä paitsi opiskelin itseäni ja uraani varten, en koetta varten. Opinkin jonkin verran uusia asioita, joita voin hyödyntää. Kohtalaisen suppea kurssi tämä kuitenkin oli.

Hankin tämän sertifikaatin oikeastaan huvin vuoksi. Yksikään työnantajani ei toistaiseksi tällaista yleistä ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaattia ole minulta vaatinut, enkä tule saamaan enemmän palkkaa. Periaatteessa yksi työnantajani on vaatinut jonkinlaista sertifikaattia, asia on kirjattu työsopimukseeni, mutta minut palkattiin kuitenkin ilman, eikä kukaan ole koskaan kysellyt sertifikaatin perään jälkikäteen. Minä olen siis aiemmin kouluttautunut ohjaamaan vain tiettyjä Les Millsin formaatteja; en saisi ohjata mitään itse tekemiäni tunteja, ns. freestyle-tunteja. En itse asiassa tiedä, saisinko ohjata sellaisia tämänkään sertifikaatin turvin - tämä maa kun on täynnä erilaisia sertifikaatteja tähän alaan. En kyllä osaisikaan tehdä omaa tuntia tämän kurssin perusteella, oli se sen verran suppea. Laajempiakin kursseja on tarjolla, ja ehkä joskus tulevaisuudessa kouluttaudun vielä lisää.

Kuten yllä olevasta todistuksesta näkyy, tämä sertifikaatti ei ole voimassa ikuisuutta, vaan vaatii ylläpitoa. Tulevaisuudessa pitää opiskella tietty määrä kahden vuoden välein, jotta pysyy sertifioituneena ohjaajana. Onneksi ainakin Les Millsin tapahtumiin osallistuminen lasketaan opiskeluksi.
Onpahan hoidettu. Olen nyt AFAA Certified.


2) Ja sitten Les Millsiin ja BODYSTEP-aiheeseen. Tänään sunnuntaina ohjasin elämäni ensimmäisen bodystep-tunnin oikeille osallistujille. Jee! Kouluttauduin ohjaamaan tätä formaattia yli vuosi sitten, mutta erinäisten terveyshankaluuksien takia ohjaaminen jäi. En ole koskaan ohjannut tuntia sen jälkeen, kun ohjasin sertifiointivideotani varten kavereilleni ja tutuilleni viime vuoden kesällä. Tässä reilun vuoden aikana olen muutaman kerran miettinyt, pitäisikö minun vain luopua sertifikaatistani (sitä ylläpitääkseen pitää maksaa uudesta ohjelmasta 4 krt/vuosi), koska BS-tunteja ei pahemmin ole tarjolla tällä alueella. En koskaan voinut edes sijaistaa, sillä en opetellut uusia ohjelmia ja vähän kuin putosin rutiinista pois. Olen kuitenkin pitänyt sertifikaatistani kiinni, ja nyt vihdoin ja viimein oli aika yrittää, josko minusta kuoriutuisi bodystepin ohjaaja.
Tänään aamulla ennen tuntiani. Mitäs muuta sitä Piilaaksossa kuvaisi kuin parkkipaikkoja? Täällä oli muuten tänään mukava lokakuinen ilma: 28 astetta lämmintä. Metsäpalojen savut tuntuvat vielä joissain paikoissa, mutta itse en ole viettänyt aikaa ulkona, enkä pahemmin ole huomannut mitään. 
Ja löytyihän minusta kunnon steppaaja! Viime maanantaina kävin vierailemassa yhden toisen ohjaajan tunnilla ohjaamassa puolet kappaleista ja tänään sunnuntaina ohjasin oman tunnin. Tunti meni hyvin ja olin kyllä aivan fiiliksissä. Ihanaa stepata! Bodystep on minulle oikeastaan aika uusi laji: kävin kahdella BS-tunnilla, rakastuin lajiin ja lähdin heti kouluttautumaan ohjaajaksi käymättä muilla tunneilla. Vuoden tauko kouluttautumisesta ei antanut parasta lähtökohtaa lähteä ohjaamaan tuntia tässä kohtaa, mutta olen varmaan synnynnäinen steppaaja, sillä pääsin kuvioihin kiinni kohtalaisen helposti. Hiukan itsenäistä harjoittelua ja tekniikan hiomista ja olin valmis ohjaamaan. Olen jo niin rutinoitunut ohjaaja, että opin sanallisen ohjauksen todella nopeasti.
Fiksu ihminen olisi ehkä ottanut kuvan vain tuosta mainostaulusta, jottei tarvitsisi tehdä näitä mustapäitä.
Minulla ei edelleenkään ole omaa viikottaista bodystep-tuntia, vaan ohjaan yhtä tuntia 1-2 kertaa kuukaudessa. Tunti on normaalisti freestyle-step-tunti, ja minä käyn ohjaamassa bodysteppia, joka on kyllä aivan erilaista näiden täkäläisten freestyle-steppien kanssa. Katsotaan, miten alkaa luistaa, sekä minulta että osallistujilta. Toiveissani on saada ainakin yksi vakituinen BS-viikkotunti, jotta pääsisin kunnon rutiiniin tämän lajin kanssa. Saisin tunnin varmaan tältä salilta, jossa ohjaan nyt pari kertaa kuukaudessa, mutta valitettavasti sali sijaitsee Palo Altossa, jonne en voi ajaa arkisin ruuhka-aikoina, ja ei-ruuhka-ajat kalenterissani ovat jo buukattuja muille tunneille.
Challengeeni viime viikolla ilmestynyt cheat meal toistui tänään. Valitsin poke bowlin, ehdottoman lempparini! Ruokaahan tuossa on vaikka kuinka paljon, mutta kaipa silti kohtalaisen terveellisestä päästä, jos nyt ajatellaan ravintola- ja take away -ruokia. Ennen annosta vedettiin 20 minuutin oma HIIT-treeni. Pidin muuten eilen lauantaina ihan kokonaisen lepopäivän, tiedoksi huolestuneille. ;)
Tällaista on siis kuulunut viime aikoina. Toivottavasti kaikilla on ollut hauska viikonloppu!

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Savuista menoa - Kalifornian maastopalot tuntuvat Piilaaksossa saakka

Suomessa ilmeisesti tulvii, mutta täällä meillä Kaliforniassa roihuaa. Nimittäin maastopalot. Koko osavaltioon on julistettu hätätila monien erinäisten maastopalojen takia. Ihan meidän naapurustossa ei pala, mutta esimerkiksi meiltä reilut 100 kilometriä pohjoiseen Napan ja Sonoman viinialueilla tuli roihuaa ja pahasti muuten roihuaakin. Ainakin 22 ihmistä on kuollut, satoja on kateissa ja 20 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa. Tuhoalue on iso. Kaikesta tästä on uutisoitu Suomenkin mediassa ja pääuutisissa, taisi olla eilen.
Meiltä pohjoiseen palaa aika pahasti. Välimatkaa karkeasti reilut 120 kilometriä. Myös tuossa etelämpänä on iso maastopaloalue, mutta rajasin sen nyt vahingossa tästä pois enkä jaksa ottaa toista kuvaa. Kartta otettu Kalifornian osavaltion nettisivuilta täältä
Tänään maastopalot tuntuivat meillä asti, vaikkei ihan vieressä palakaan. Menin aamulla yhdeksältä kuntosalille, enkä huomannut silloin mitään muuta kuin sen, että oli jotenkin sumuista ja pilvistä. No, eihän se ollut sumua eikä pelkkää pilveä, en vain tajunnut. Tein oman treenini, ohjasin tuntini ja lähdin ulos salilta vasta puoleltapäivin. Kollega oli jo sisällä varoitellut huonosta ilmasta, ja tosiaan salin ovesta ulos astuessani kamala ilma löi vasten kasvoja. Savun haistoi ja sen tunsi. Olen yhden kerran aiemmin ollut isojen maastopalojen lähellä Portlandissa pari päivää ja silloin sain allergisia oireita, silmiä kirveli ja kurkkuun alkoi sattua nopeasti. Nyt tilanne ei ollut ihan niin paha onneksi, tosin minun ei tarvinnut olla ulkona ollenkaan.
Ei ehkä näytä miltään tässä, mutta tällainen harmaus ei ole kovin tyypillistä meidän kotirnurkille. 
Muutaman tunnin kuluttua iltapäivällä lähdin takaisin liikenteeseen kohti kiropraktikkoa. Tilanne oli pahentunut. Moottoriteillä näki, miten ilma oli täynnä savua, sillä Piilaakson kukkuloita ei näkynyt lainkaan. Ilma oli myös harmaan ja likaisen oloista. Lievä savun haju tunki sisään autoon, vaikka ikkunat olivat kiinni.
Edessä nousevat Piilaakson kukkulat, kokonaan savun peitossa.
Ilmanlaatu muuttui päivän aikana ihan virallisesti epäterveelliseksi. Air Quality Index (AQI) San Josessa meidän kotimme zip coden alueella oli tuossa illalla puoli kuuden aikoihin 183 ja äsken, kun katsoin, niin jo 191. Ilmanlaatu luokitellaan luokkaan unhealthy, kun luku on 151-200. Epäterveellisestä ilmanlaadusta sanotaan näin: "Everyone may begin to experience health effects, members of sensitive groups may experience more serious health effects."
Ei paljon tee mieli hengittää hei. AQI:ta voi tutkia omalta zip code -alueeltaan täältä: AIRNow
Voipi olla, ettei tänä iltana viitsi ollenkaan avata ikkunoita kämppää tuulettamaan. Kuulin radiosta, että ilmanlaatu pysyy huonona vielä muutaman päivän ja ehkä vielä huononeekin.
Savua edessä, ainakin jos kuvittelee sen tähän kuvaan oikein tarkkaan. 
En kyllä muuten tiedä, mikä AQI San Josessa normaalisti usein on. Kuulin nimittäin yhdeltä kaveriltani Piilaakson AQI:n lähentelevän useasti hyvin epäterveellisiä lukemia ja vetävän välillä ihan vertoja Aasian suurkaupunkien lukemille... Hän tsekkailee AQI:n säännöllisesti ennen kuin päättää, lähteekö ulkoilemaan vai ei. Itse en ole usein asiaa ajatellut, mutta tokihan liikennemäärät ovat täällä suuret ja muutakin saastetta varmasti riittää.

sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Cheat meal -päivä ja hektinen viikonloppu

Tänään oli 90 Days Challengeni 63. päivä, ja ensimmäistä kertaa oli vapaus syödä cheat meal. Tähän saakka jokainen päivä on ollut tarkkaa ruokavaliota, ilman mitään herkuttelua. Termi cheat meal on varmasti monelle tuttu. Fitness-ihmiset ja jotkut muutkin hard core -fitnesspopulaa astetta kevyemmät terveellisten ja puhtaiden syömistapojen suosijat sallivat itselleen silloin tällöin aterian, jolloin saa syödä kaikenlaista, jota normaalisti ei söisi. Jotkut vannovat tämän systeemin nimeen. Cheat mealin tarkoituksena on vähän boostata aineenvaihduntaa.

Cheat mealin voi toteuttaa hyvin tai sitten sen voi totta kai toteuttaa myös hyvin huonosti. Haasteen valmentaja suositteli meille kohtuullisen kokoista annosta (ei siis kokonaista pitsaa tai purkkia jäätelöä) ja rasvaisen ruoan sijasta esimerkiksi perunan, pastan tai leivän kaltaisia hyviä hiilihydraatteja. Aterian oli ehdottomasti sisällettävä hyvää proteiinia. Eikä cheat mealia saanut syödä ihan milloin vain tänään, vaan 90 minuutin sisään treenin (20 minuutin HIIT-tyyppinen treeni) jälkeen.

Minun ei ole kauheasti tehnyt mieli mitään tiettyjä ruokia, paitsi ehkä thai-ruokaa, mutta pidin thaita liian tuhtina ajatuksena. Itse asiassa ajatus cheat mealista ei herättänyt minussa mitään erityistä intoa. Viikonloppuni oli niin kamalan kiireinen, että jopa cheat mealin syöminen tuntui vain suorittamiselta, ja ruokailu jäikin ihan tähän sunnuntai-iltaan. Minun olisi vähän ehkä tehnyt mieli syödä pastaa, muttei tullut kuuloonkaan, että olisin ehtinyt tehdä sellaista ja ravintoloiden pasta-annokset olisivat olleet aivan liian kermaisia, juustoisia ja/tai rasvaisia. Päädyin lopulta take away -sushiin, jota mieheni haki illalla.
Sushia minulle ja miehelleni. Emme syöneet kaikkea, vaan miehelleni jäi tästä huomiseksi päivällinen. Me olemme muuten mieheni kanssa koko haasteeni ajan syöneet ihan samaan ruokaa iltaisin. En siis todellakaan ole millään dieettiruoalla, vaan syön ihan kuten me yleensä normaalistikin olemme ilta-aterialla syöneet. 
Huomasin, että vedin aika innolla annokseen kuuluvaa lisäkesalaattia, johon en normaalisti ikinä ennen ole edes koskenut, sekä sushiin kuuluvia inkivääripaloja liiaksikin. Jotain on siis tapahtunut makuhermoilleni. Sushikin kyllä upposi, muttei sellaisella vauhdilla kuin se ennen on uponnut, vaikka päiväni on ollut aktiivinen.

Kiintoisaa nähdä, miten kroppani reagoi nyt tällaiseen ruokaan. Testaukselle oli oivallinen hetkikin nyt, sillä olen kohta matkustamassa Saksaan lomalle ja häihin 1,5 viikon ajaksi. Vähän jännittää, mitä kroppani meinaa siitä, että kohta syödään paljon ravintoloissa, olkoonkin että (toivottavasti) terveellisesti.

Mutta hei, kerrotaan tässä nyt samalla vähän viikonlopustani. Edellisessä postauksessa kuvaamani maanantaipäivä ei ollut mikään erikoinen, vaan kuvasti aikalailla sitä hektisyyttä, jossa olen nyt viime aikoina elänyt. Tämä viikonloppu ei ollut poikkeus: Lauantaina kello soi aamukuuden jälkeen ja olin puoli kahdeksalta lähisalilla aloittamassa haasteeseeni kuuluvaa tiukkaa jalkatreeniä. Siihen meni 1,5 tuntia. Sitten kotiin ja hidasta aamupalaa sekä hiukan foam rollausta ennen kuin piti lähteä sijaistamaan bodyattack ja cxworx, jotka olin hulluuksissani lupautunut tekemään ajat sitten. Yritin laiskuuttani saada erästä toista ohjaajaa sijaistamaan puolestani, mutten onnistunut. Noh, menivät rutiinilla. Tuntien jälkeen olisi ollut kiva rentoutua loppupäivä, mutta sen sijaan minun piti myöhäisen lounaan jälkeen siirtyä kotitaloni kuntosalille harjoittelemaan bodystepin ohjausta. Muistatteko, kun yli vuosi sitten sertifioiduin siihen lajiin, mutten koskaan alkanut ohjata sitä? No nyt minulle on viimein tullut mahdollisuus yrittää päästä bodystepin ohjaamiseen vähän kiinni. Näin yli vuoden tauon jälkeen siihen palaaminen on vaikeaa ja vaatii todella sitä, että menen harjoittelemaan itsekseni paljon. Illalla kävin lojumassa hetken porealtaassa ja sitten olikin aika mennä nukkumaan.
Onneksi kotitalossani on kuntosali ja tilaa harjoitella omia juttuja. Ei tarvitse kauas lähteä. Steppilaudan roudaaminen kotoa salille käy kyllä jo liikuntasuorituksesta - käytän tuota kuvassa näkyvää Ikean kassia apuna siihen.
Tänään sunnuntaina sain sentään nukkua hiukan pidempään, mutta puolenpäivän jälkeen lähdin yhteen koe-esiintymiseen. Siellä menikin muutama tunti. Jouduin osallistumaan aivan liian monen ohjaajan zumba-koe-esiintymiseen ja vielä ulkona yli 25 asteen lämmössä. Onneksi sentään tuuli. Kirjoittelen tästä koe-esiintymisestä ehkä myöhemmin, sillä se oli vähän erilainen kuin ne, joissa aiemmin olen käynyt. Prosessi ei kuitenkaan ole vielä ohitse, joten en viitsi siitä vielä kirjoittaa enempää. Koe-esiintymisurakan jälkeen söin kotona nopeasti ja siirryin jälleen treenaamaan bodysteppia. Sitten piti suorittaa vielä haasteeni oma treeni, lyhyt 20 minuutin hiittimäinen pyrähdys. Rehellisesti sanottuna olin miettinyt skippaavani tämän sunnuntain treenin, sillä bodystepin harjoittelu olisi ollut tarpeeksi ja oikeasti tarvitsisin vain lepoa. En kuitenkaan lopulta skipannut, koska siinä tapauksessa myös cheat meal olisi pitänyt rehellisesti jättää väliin.

Oli siis lähes järkyttävä viikonloppu, etten sanoisi. Mutta sainpahan sushia. Myös jälkkärin sai sisällyttää cheat mealiin. Minä söin yhden baananin sellaisen nut butterin kera, joka on tehty paahdetuista ja suolatuista pähkinöistä. En olekaan muuten syönyt hedelmiä (tai sokeria) 62 päivään! Banaani maistui kyllä aivan samalta kuin ennenkin.
Jälkkäriä. Söin kyllä vähän ekstrapähkinöitäkin vielä.

Harrastaako joku arjessaan hyvin kurinalaista tai edes todella terveellistä ruokailutapaa ja tuo mukaan aina välillä cheat mealit? Miten toteutatte omat cheat mealinne?

maanantai 2. lokakuuta 2017

Ryhmäliikunnanohjaajan ja liikuntahaasteessa elävän maanantai näyttää esimerkiksi tällaiselta

Monissa blogeissa näkyy aika ajoin postauksia, joissa seurataan kirjoittajan arkipäivää kellon tarkkuudella. Siitä huolimatta, että tykkään itse lukea tuollaisia postauksia (ihmisten arki on mielenkiintoista!) muiden blogeista, en ole pitänyt omaa arkeani niin ihmeellisenä, että olisin tehnyt samanlaisia postauksia.

Tänään päätin kuitenkin kertoa, millaiselta jumppaohjaajan ja liikuntahaasteessa elävän maanantai saattaa näyttää. Joskus esimerkiksi tällaiselta:

Herätyskelloni olisi ollut soimassa aamulla kello 5:45am, muistuttamassa minua siitä, että pitäisi mennä kotitalon kuntosalille hoitamaan haasteeseeni kuuluva cardio-treeni pois alta. Mitään syytä herätykselle ei tänään ollut, sillä olin heräillä jo viiden jälkeen. Takana on noin 5 tunnin yöunet, jotka ovat katkenneet kerran vessareissuun. Ei siis mikään paras lähtökohta nousta ylös liikkumaan, mutta haluan hoitaa treenin pois alta, sillä myöhemmin päivällä minulla ei ole aikaa ja illalla en jaksa. Nousen sängystä hiukan puoli kuuden jälkeen.

Vedän jumppakamat nopsasti päälle, avaan hiukan kehoani foam rollerilla ja lähden ulos ovesta. Kuntosalille päästäkseni minun pitää kävellä pihan poikki ja sen takia vedän ylleni kevyen pitkähihaisen, sillä inhoan kylmyyttä. Vaikka mittari näyttää 14 astetta, Pohjois-Kalifornian aamukuuden hämäryys on oikeasti aika vilpoinen, vaikka ehkä Suomen lokakuuta tällä hetkellä elävä ei sitä uskokaan. 
Matka kuntosalille vie sisäpihan poikki. Kukaan ei ole uimassa aamulla kuudelta. Sen sijaan kuntosalilla oli minun lisäkseni kaksi muutakin ihmistä vetämässä aerobista. Olin tänään siellä kolmannen maanantain putkeen samaan aikaan ja kahdella edellisellä kerralla siellä on ollut ne kaksi täysin samaa ihmistä. 
Olen valinnut aamuaerobiseksi liikuntahetkekseni spinningpyörän polkemisen. En ole koskaan tykännyt sisäpyöräilystä, mutta olen nyt yrittänyt antaa sille mahdollisuuden. Se ei aiheuta impaktia alaselkääni, kuten juoksumatolla juokseminen aiheuttaisi. Asento pyöräilyssä ei tietenkään ole paras alaselän kannalta, mutta koitan elää. Ulkona olo voisi tehdä hyvää, mutta en oikein voi juosta sielläkään, eikä kävely nosta sykettäni mielestäni tarpeeksi ylös tätä treeniä ajatellen. 
Kotitalomme kuntosalilla on cycle room. Siellä on aika ajoin ohjattuja tunteja. En ole eläissäni käynyt, eivätkä ne kyllä olisi edes ilmaisia.
Alhaalla salin puolella on lisää cardiovälineitä. En tajua, miksi salillamme on panostettu moniin juoksumattoihin, pyöriin ja steppereihin lihaskuntolaitteiden sijasta. 
Valitsen Youtubesta jonkun kohtalaisen kämäisen cycling-videon, joka kestää 30 minuuttia. Kokeilin tänään aamupyöräilyä kolmatta kertaa ja kolmannen erilaisen Youtubesta löytyvän videon voimin. Ne kaksi edellistä (enemmän HIIT-tyylisiä) olivat kamalan teennäisiä, enkä voisi kuvitella käyväni niitä uudestaan lävitse. Tubessa on mielestäni hyvin kaikenmaailman jumppavideoita, mutta jostain syystä en ole onnistunut löytämään hyvää cycling-videota... (Vinkkejä?)

En ole mikään haka sisäpyöräilyssä, enkä oikein jaksa pysyä videon tahdissa. Haasteeni cardiotreenin minimiaika on 30 minuuttia, ja jaksan juuri sen. Eikä pidempään olisi kyllä aikaakaan, sillä minun pitää mennä töihin. 
Pimeys katoaa täältä aamuisin nopeasti. Seiskan aikaan oli jo valaistunut. 
Hiukan ennen seitsemään palaan asuntooni, otan pikasuihkun, vedän päälle uudet jumppavaatteet, venytän hiukan jalkojani, keitän kahvia ja syön aamupalaa. En näköjään ottanut valokuvaa mistään. Aamupalani oli egg cupcake: munan valkuaisia, lehtikaalia, selleriä ja kesäkurpitsaa paistettuna uunissa muffinssivuoassa - valmistin ne eilen. Muffinin sivuun toinen kasa samoja vihanneksia kuin muffinissa jo on. Syön ja selaan uutisia (voi Las Vegas ja joukkoampumiset sentään). Tarkkailen samalla vähän liikennetilannetta navigaattorista. Minulla on bodypump-tunti Mountain Viewssa puoli kymmeneltä. Viime viikolla olin lähes myöhässä pahan aamuruuhkajumin takia, enkä halua olla myöhässä kahta viikkoa putkeen. Kun kello alkaa lähentyä kahdeksaa, navigaattori näyttää moottoritiet jo pitkälti punaisella ilmoittamassa siitä, että ruuhkaa ja jumeja on. Matkaa minulla on vajaa 20 kilometriä, mutta lähden yleensä vähintään 50 minuuttia ennen tuntini alkua. Yleensä matka vie 30-40 minuuttia. Tänään lähdin jopa vähän aikaisemmin, jotta varmasti ehtisin ja olinkin paikalla hyvissä ajoin.
Jono motarin liittymään. Tänään olin tässä vain ehkä jonkun reilun 5 minuuttia. Viime viikolla varmaan melkein vartin. 
Ohjaan tälle ryhmälle ensimmäistä kertaa bodypumpin 103-ohjelman. Kyykkyybiisi saa jotkut kadottamaan hymynsä, hah. Samoin ojentaja-biisi (se on kyllä aika armoton!). Jostain syystä Justin Bieberin Let me love you -hauisbiisi saa osan laulamaan ääneen... Noh, hyvä että tykkäävät. Askelkyykkybiisi nyt odotetusti saa ihmisissä aikaan voimakkaita reaktioita. Nautin sen ohjaamisesta, sillä tiesin, että 32:n bottom-half pulsen (miksi tätä kutsutaan Suomen pumppitunneilla?) esiin tuominen on rajua monelle perusjumpparille. Tuntini menee hyvin ja nautin ohjaamisesta, vaikka lyhyet yöunet ja pyörällä solkkaaminen painaakin päälle jo tässä vaiheessa. 

Tuntini jälkeen vedän nopeasti vatsaani vähän steel cut -kauraa ja munan valkuaisista tehtyä mössöä, kirjaan tuntini kuntosalin järjestelmään palkkani saadakseni ja sitten siirryn lihaskuntolaitteiden ja vapaiden painojen puolelle. Ei muuta kuin omaa treeniä tekemään taas! 
Bodypumpin ohjaaminen ei ole mikään minun treenini, vaan treenaan omat juttuni tunnin jälkeen. Tai siis treenaan nyt, kun haasteeni niin käskee. Normaalisti paneutuisin kehonhuoltoon ja foam rollaisin. Tykkään itse asiassa enemmän tästä lihaskunnon jynssäämisestä. PS. Nuo painot ovat muuten ihan paunoissa, eivät kiloissa, hih. 
Maanantaisin haasteessani treenataan selkää. Minulla on vajaa 60 minuuttia aikaa ennen kuin joudun lähtemään seuraavalle tunnilleni. Liikun ehkä liian hitaasti ja aikani loppuu lähes kesken. Menee jopa vähän hosumiseksi. Varttia vaille kaksitoista ryntään parkkipaikalle autolleni, vedän esiin takaluukun coolerista perunapussin (haasteeni mukaan heti salitreenin jälkeen pitää syödä perunaa) ja lähden ajamaan kohti seuraavaa työpaikkaani, Googlea, jossa ohjaan bodyshredin ja cxworxin puoleltapäivin. 
En siinä kiireen keskellä ehtinyt kuvata perunoitani, mutta tämä kuva on parin viikon takaa ja kiteyttää tilanteeni: uunissa kypsennettyjä perunaviipaleita kevyillä mausteilla (ei suolaa, ei öljyä). Tällä kertaa jouduin syömään ne samalla, kun ajoin autoa. Onneksi niitä on helppo syödä ja tarvitsee vain yhden käden, sitäkin vain välillä. 
Googlen kampus on onneksi lähellä, mutta lähdin hitusen liian myöhään ja olen jumppasalissa 12:01pm, kun tunnin pitäisi alkaa tasalta. Hups. Kukaan ei yleensä ole ajoissa näillä tunneilla; normaalisti minä odottelen kiireisiä googlelaisia. Tänään totta kai minua odottaa neljä ihmistä. Ei hyvä. Pyytelen anteeksi, mutta kukaan ei tunnu olevan kovin kiireinen tänä maanantaipäivänä. Tosin paikalla on vain 7 ihmistä, normaalin noin 12-15 sijaan. 

Vaikka söin salitreenini jälkeen perunani autossa, vetoni alkaa loppua ohjatessani. Onneksi osaan fake it 'till you make it -linjan, enkä anna oman fiilikseni vaikuttaa ohjaukseeni. Bodyshredin ja cxworxin päätyttyä hoipertelen takaisin autolleni ja suhautan kotiin. Piti ottaa valokuvia, mutta unohdin. En ole muuten saanut nauttia Googlen lounaista kahteen kuukauteen haasteeni takia - tavallisesti menisin tuntieni jälkeen syömään viereiseen ravintolaan ilmaisen lounaan.
Nykyään syön vain kotona. Tällaista oli tänään. En muista, milloin olisin syönyt punaista lihaa kotona (paitsi satunnaista naudan jauhelihaa), mutta nyt koitin sen ikuisen kanan, kalkkunan ja kalan tilalle vähän lihaa, sillä haasteeni ruokavalioon sisältyy mahdollisuus syödä vähän vähärasvaista, punaista lihaa. Tässä on London Broil -nimellä löytyvää nautaa (ei mitään hajua, mitä se on suomeksi) sekä sipulia, purjoa ja paprikaa. 
Googlen ruoan sijaan väkerrän kotona kasaan proteiinia, vähän hiilareita ja vihanneksia ja vedän ruokani nopeasti samalla Facebookia ja taas uutisia selaillen. Sitten vedän päälle bikinit, levitän aurinkorasvaa ja suuntaan uima-altaalle. En suinkaan rentoutumaan, vaan opiskelemaan. Minulla on ollut melkein vuosi aikaa suorittaa ryhmäliikunnan ohjaajan sertifikaatti. Homma on kerta toisensa jälkeen jäänyt, ja nyt kun vuosi on kulumassa umpeen marraskuun lopussa, otan tällaista paniikkimaista loppukiriä.
Tämäkin kuva on viime viikolta. Tänään oli sama meininki, miinus kahvi. Olin viime viikolla niin väsynyt, että oli pakko vetää Starbucksin jääkahvia (mustana, ilman makeutuksia - lisäsin itse kotona vähän mantelimaitoa), jotta jaksaisin opiskella. Tänään sinnittelin ilman.
Vaikka lokakuu juuri alkoi, täällä on vielä lämpöä. Tänäänkin oli kunnolla yli 20 astetta ja altaalla oli juuri sopiva. Aurinko tosin paistaa iltapäivästä jo aika matalalta ja jouduin vaihtamaan paikkaani kolme kertaa parin tunnin aikana, jotten jäisi asuintalojen luomaan varjoon. Kahden tunnin luku-urakan jälkeen hengasin hetken porealtaassa ja sitten palasin kotiin. Tein 30 minuutin mobility- ja venyttelyjumpan Youtubesta ja sitten söin taas. Olikin jo kaamea nälkä! Naudan lihaa ei riittänyt enää yhteen annokseen, joten jouduin tekemään emävirheen ja ottamaan lihan vierelle kanaa. Oheen taas vähän hiilareita ja iso kasa vihanneksia. Tuo annos ei todellakaan ansainnut valokuvaa. 

Syömisen jälkeen aloin kirjoittaa tätä postausta. Osa valokuvista on tosiaan viime viikolta, sillä minun piti tehdä tämä postaus jo silloin, mutta se jäi (viime maanantaini oli lähes täysin samanlainen kuin tänään, sillä erotuksella, että kävin kiropraktikolla altailun ja opiskelun sijasta). Kirjoittaessani vedin tässä hiukan samalla vielä lisää vihanneksia, vaikka haasteeni sallima kourallinen tuli kyllä jo täyteen ruoka-annoksen yhteydessä. Noh, vihanneksia tuskin voi syödä liikaa. 

Nyt kello on jo puoli kahdeksan. Pitäisi mennä suihkuun (ihossani haisee kloori, hyi) ja kohta olisi jälleen aika syödä uudelleen. En malta odottaa.

Huomenna samanlainen rumba käynnistyy uudelleen: aamulla on taas herätys ennen kuutta, edessä oma salitreeni (vuorossa rintalihakset) ja heti sen perään HIIT-treeni (yäk apua!) ja sen jälkeen bodyattackin ja cxworxin ohjaus. Ja lisää opiskelua. 

torstai 28. syyskuuta 2017

Suojatiesuojelijat - uusi ilmiö ehkä Suomessa, täysin arkipäiväistä Yhdysvalloissa

Törmäsin iltapäivälehdessä tällä viikolla juttuun, joka kertoi enkeleiksi pukeutuneiden vapaaehtoisten saattaneen kouluun meneviä lapsia suojateiden yli Kuopiossa. Ottamatta kantaa siihen, onko enkeliasu hauska, vähän pelottava vai uskonnollisuutensa takia sellainen, josta kannattaa pahoittaa mielensä ja nopeasti, Kuopion ilmiö muistutti minua siitä, että olen unohtanut kirjoittaa blogiini yhdestä amerikkalaisesta (?) ilmiöstä. Nimittäin crossing guardeista, suojatiesuojelijoista.

Moiset suojelijat ovat täysin arkipäivää Kaliforniassa ja varmaan muuallakin Yhdysvalloissa. Enkeleiksi amerikkalaiset suojatiesuojelijat eivät ole pukeutuneet, vaan heillä on yleensä päällään huomioliivit ja kädessään he heiluttelevat isoa STOP-kylttiä.
Tällaisesta toiminnasta on siis kyse. Olen joskus ottanut oman valokuvan tilanteesta, koska tarkoitukseni oli kirjoittaa aiheesta, mutten enää löytänyt kuvaa mistään valokuvakansioni kaaoksesta. Tämä kuva on otettu Palo Alto Online -nettisivustolta, täältä. Lähde: Palo Alto Online, photo by Veronica Weber. Palo Altossa itsekin törmäsin nähin joka tiistaiaamu silloin, kun kävin siellä ohjaamassa bodyattackia. En käy enää. Meni hermot melkein tunnin kestävään aamuruhkamatkaan. 
En tiedä, onko joku, joka ei tietäisi USA:ssa olevan suojatiesuojelijoita lasten koulumatkan varrella. Näkyyhän sellaisia monissa tv-sarjoissa ja elokuvissa. Miksi sitten haluan kirjoittaa tästä? Sen takia, että kyseessä on ilmiö, jota minä ja mieheni aikoinaan uusina maahanmuuttajina kummastelimme jonkin verran. On kiva kerrankin muistaa jotain sellaista, mikä joskus kummastutti ja mikä nykyään tuntuu ihan normaalilta.

Sanon joskus, että amerikkalaiset suhtautuvat ylisuojelevasti moneen asiaan. Kun aloimme mieheni kanssa opiskella Kalifornian ajokorttia varten, huomasimme nopeasti, että jos amerikkalaiset suhtautuvat johonkin hyvin liioittelevan suojellen, niin lapsiin ja etenkin lapsiin liikenteessä. Otetaan esimerkiksi koulubussit. Koulubussien ohittamista koskevat tarkat liikennelait. Siis lait. Lain olemassaolon ohelle koulubusseihin on asennettu takavalot, jotka vilkkuvat silloin, kun bussia ei saa ohittaa (eli silloin, kun lapsia on nousemassa kyytiin ja poistumassa kyydistä). Vilkkuvien valojen merkitys pitäisi tietää, jos omistaa kalifornialaisen ajokortin. Aika itsestäänselvä ohje, eikö niin, ihan jo vain se lakikin? Mutta ei riitä amerikkalaisille, nimittäin lain ja vilkkuvien valojen lisäksi monien bussien takaseinään on kirjoitettu auki "Stop when red lights flash". Joissakin busseissa homma on viety vielä astetta pidemmälle, ja kaikkien näiden kolmen keinon lisäksi bussiin on asennettu STOP-kyltti, joka aukeaa sivulle silloin, kun bussia ei saa ohittaa.

Luulisi, että käy selväksi se, milloin koulubussia ei saa ohittaa. On lakia, vilkkuvaa valoa, tekstimuistutusta ja STOP-kylttiä. Ehkä jo sen pelkän lain tietämisen pitäisi riittää, mutta toisaalta täällähän nyt porukkaa autoilee ilman ajokortteja. (Nykyään mahdollisesti ehkä vähemmän kuin ennen, sillä laittomat maahanmuuttajatkin voivat nykyään saada sen ajokortin.)

Miten tämä liittyy suojatiesuojelijoihin? No siten, että suojatiesuojelijat edustavat hiukan samaa "tårta på tårtå" -meininkiä kuin lukuisat keinot kertoa, ettei pysähtynyttä koulubussia saa ohittaa. Crossing guardit eivät suinkaan ole vain sellaisilla suojateillä, joissa ei olisi liikennevaloja, vaan he päivystävät ihan sellaisissa risteyksissä, joissa on toiminnassa olevat liikennevalot. Mielestäni liikennevalo on aika yksinkertainen ohjeistus siitä, saako auton kanssa edetä vai ei, ja minulta ainakin tulee selkärangasta katsoa kääntyessä kevyen liikenteen väylä, mutta ilmeisesti olen varmaan jotenkin astetta parempi kuski kuin monet muut, hah. Toki täällä kun punaisia vasten saa kääntyä oikealle, niin ehkä se vielä erityisesti selittää näiden suojelijoiden tarvetta. Minua vain aiemmin joskus vähän huvitti se, että joku ihminen heiluttelee edessäni isoa STOP-kylttiä lasten ylittäessä tietä, vaikka minulle palaa punainen liikennevalo.

Lasten suojeleminen liikenteessä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää, etenkin tällaisella alueella, jossa liikennemäärät ja autojen määrät ovat tolkuttomat ja jossa näen valitettavasti oikeastaan päivittäin ihmisiä, joilla ei ole mitään hajua siitä, miten autoa ajetaan turvallisesti ja liikennesääntöjen mukaan. Olen muuten kahdesti todistanut sitä, kun autoilija melkein ajaa tietä ylittävän jalankulkijan päälle, ja kerran jopa pientä töytäisyä. Kaipa se on vain niin, etteivät ihmiset osaa katsoa tarpeeksi tarkkaan, etenkään alueilla, joissa jalankulkijat eivät ehkä ole niin yleisiä. Lapsia liikenteessä ei siis voi ylisuojella. Hienoa työtä tuo suojatiesuojelu!

Suojattomista suojateistä ja vaaratilanteista puhutaan Suomen medioissa aika tiuhaan tahtiin välillä. Mahtavatkohan suojatiesuojelijat rantautua jossain vaiheessa Suomeen...?

sunnuntai 24. syyskuuta 2017

Minne viedä Yhdysvaltoihin muuttaneet suomalaiset? No Costco Wholesaleen tietenkin!

Meillä oli tänään hauska paikka treffeille kaveripariskunnan kanssa: Costcossa. Jos on jokin mesta, joka pitää esitellä Yhdysvaltoihin muuttaneille suomalaisille (ja ihan muillekin ulkomaalaisille), niin se on ehdottomasti Costco - tuo tukkukauppa, joka myy tavaraa niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin.

Muistan edelleen elävästi, kun minut ja mieheni vietiin ensimmäistä kertaa Costcoon. Mieheni kollega nappasi meidät kyytiin, ja yhtäkkiä olimme suuressa varastohallissa, joka oli täynnä tavaraa laidasta laitaan, massiivisia ruokapakkauksia, hulluja asioita vielä hullumman kokoisissa pakkauksissa. Tarkemmin en muista, mitä Costcosta sillä ensimmäisellä hetkellä ajattelin - olin varmaan vähän päästäni sekaisin; kyseessä oli kuitenkin ensimmäisen tai toinen asuinviikkomme täällä. En ollut muuten koskaan kuullutkaan mistään Costcosta Suomessa asuessani. Monien muiden tavoin en ole nähnyt sitä jotain Modern Family -tv-sarjan Costco-jaksoa.

Olen jo aiemmin esitellyt Costcon blogissani ja postaus löytyy täältä. Jos siis tämä tietynlainen amerikkalaisuuden multihuipentuma ei ole tuttu, kannattaa käydä lukaisemassa.
Costcoon sisälle ei ole asiaa ilman jäsenkortin näyttämistä. Kortti näytetään ostosten maksun yhteydessä kassalla, joten jos sisään pääsisikin livahtamaan ilman jäsenyyttä, matka tyssää kassalla. 
Me saimme nyt kolmen ja puolen vuoden täällä asumisen jälkeen vihdoin toimia itse Costcon esittelijöinä tänne muuttaneille suomalaisille. Kaverustuin keväällä erään ikäiseni suomalaisen naisen kanssa, joka minun tavoin on muuttanut Piilaaksoon miehensä työn takia, ja keskusteluissamme tuli ilmi, etteivät he ole puolisonsa kanssa koskaan käyneet Costcossa. Kauppaan sisälle kun ei pääse edes katsomaan ilman jäsenyyskorttia, ellei onnistu jotenkin livahtamaan sinnne (ainakin meidän lähi-Costcon ovensuutyöntekijöillä on muuten haukkojen katseet). Costco luonnollisesti kiinnosti heitä, joten sovimme Costco-treffit. Aiemmin olemme vieneet Costcoon vain turisteja eli vieraitamme - heille pääsy tähän kauppaan menee ihan turistinähtävyydestä.

Costco on elämys minä tahansa päivänä, mutta viikonloppuisin siinä on ihan omanlaisensa meininki: Jo parkkipaikka on tupaten täynnä autoja, autoja pyörii ympyrää vapautumassa olevia paikkoja etsien ja yleensä vähintään yksi tai kaksi autoa on poikittain jossain tilanteessa eikä kukaan tiedä, mihin suuntaan mennä. Näin ainakin meidän lähi-Costcossa, jonka asiakaskunta on muuten ihan kuin North San Josen asukaskunta: hyvin aasialaispainotteista. Sen jälkeen, kun auto on saatu pysäköityä, itse kaupassa selviytyminen vaatii usein hermoja, pitkäjäntäisyyttä ja rauhallisuutta. Cosctcossa nimittäin kuhisee lauantaisin ja sunnuntaisin päiväsaikaan.
Perussunnuntaikaaos Costcossa. 
Me päätimme siis ehdottomasti lähteä Costcoon sunnuntaina (ihan toki jo käytännön syistäkin - työskenteleville ihmisille työpäivän jälkeiset treffit ovat ruuhkien takia aika ikäviä, jopa mahdottomia). Emme itse asiassa tavanneet Costcossa, vaan joimme ensin puolenpäivän aikaan meillä vähän kahvia ja teetä ja valmistauduimme koitokseen. Sitten yhteisellä autolla eli carpoolilla paikalle. Kello oli yksi ja parkkipaikalla oli jo täysi hässäkkä, mutta meillä kävi tuuri, ja saimme paikan nopeasti.
Kuvassa näkyy tee, jota minä sain litkiä. Suolaiset ja makeat keksit sekä lehtikaalisipsit jäivät minulta syömättä, sillä tiukkaan ruokavalioon eivät kuulu moiset humpuukit. Olen yllättynyt itsekuriini, joka on kasvanut huimasti 90 Days Challengeni myötä. Ennenhän en kieltäytynyt koskaan mistään. Tosin en ole tyytyväinen siihen, että kaapissamme on nyt tällaisia herkkuja, vaan yritän tuputtaa mieheni syömään ne äkkiä pois.  
Itse asiassa meininki kaupassa sisällä oli hiukan rauhallisempaa kuin joskus aiemmin, kun olemme erehtyneet sinne viikonloppuna päivällä (liian usein...). Kavereiden suut loksahtivat auki jo aikalailla heti sisään astuttuaan. Onhan se Costco aika... omanlaisensa. Iso varastohalli täynnä tavaraa ja asiakkaita kärryineen.
"Voi vitsit mikä jättimäinen varastohalli", kaverini totesi. 
Costcot tosiaan ovat isoja varastohalleja, niin sisältä kuin ulkoakin.
Costcossa ei ole mitään hyllykylttejä tai opasteita siitä, mitä tuotteita on missäkin. Kamaa vain on ympäriinsä. Useimmat tuotteet ja tuoteryhmät ovat aina samoissa paikoissa, mutta joidenkin tuotteiden paikat saattavat joskus vaihdella, sillä tuotteetkin vaihtuvat. Me mieheni kanssa haemme Costcosta vain tiettyjä tavaroita ja ruokatarvikkeita (lähinnä wc- ja talouspaperia, kananmunia, kalaa ja vesipulloja ja sitten joskus jotain hedelmiä, vihanneksia tai marjoja, jos menekkiä on enemmän), emmekä usein jää tutkailemaan hyllyvälejä.
Kerron aina tietämättömille, miten Costcosta voi ostaa autonrenkaita, patjoja, puolentoista kilon pähkinäpusseja, kahden kilon laatikon tuoretta pinaattia ja sitten siitä ohimennen 50 000 dollarin sormuksen. Näköjään olen aliarvioinut Costcon korujen hinnan... Miten olisi yli 200 000 dollarin sormus mukaan siinä tukkushoppailun lomassa? Tosin noita kalleimpia tuotteita saa vain tilaamalla, eivät ne ole esillä. 
Nyt kävimme pitkästä aikaa vähän tarkemmin lävitse, mitäs kaikkea Costcosta löytyykään. Silmälaseja ja piilareita, koruja, telkkareita ja elektroniikkaa, keittiötarvikkeita, vaatteita, huonekaluja ja patjoja, alkoholia, kirjoja, tarjouksia elokuvalippuihin, Disneylandiin ja Universal Studiosiin, vihanneksia ja kasviksia, paljon erilaisia lihoja, maitotuotteita, hyllykaupoittain pakasteita, vielä enemmän hyllykaupalla kuivatuotteita, pesuaineita, kosmetiikkaa, käsikauppalääkkeitä ja reseptiläkkeitä, herkkuja, lisää herkkuja, voi niitä kaikkia herkkuja... Tuossa vain osan mainitakseni. Ja kaikki totta kai isoissa pakkauskoissa. Emme useinkaan osta ruokatarvikkeita Cosctosta juuri siitä syystä, että kahden aikuisen taloudessa jotkut kilon ja puolentoista kilon pakkaukset ovat monesti aika turhia.
Costco saattaa olla alkoholin suurkuluttajan taivas. Mukavan kokoisia (yleensä joku 1,75 litran) pulloja myydään 6-packeissa. Näitä kyllä saa ostaa yksittäinkin, jos jostain kumman syystä ei halua yli kuutta litraa viiniä, vodkaa tai giniä. Tosin tässä kohtaa tulee muistaa, että Costcossa eivät asioi vain yksityisnhenkilöt, vaan tukkukaupalle ominaisesti yritykset, kuten esimerkiksi varmasti monet ravintolat. 
Millainen perhe mahtaa tarvita 4,5 kilon pussin pannukakkumix-valmistaikinaa? Toisaalta vielä kiintoisampi kysymys: mahtaakohan moni diner täällä valmistaa aamupalapancakesinsa jostain tällaisestä...? 
Tekisi mieli vähän sipsejä. Costcossa tarjolla on vain tällaisia 850 gramman pusseja. Siinä on eväät illan elokuvahetkeen. 
Pieniäkin sipsipusseja löytyi tällä kertaa. Mitä nyt 1,5 kilon yhteispakkauksessa. Laiskojen ja/tai kiireisten kotiäitien vastaus siihen, mitä pakata lapsille lounasevääksi kouluun...? 
Me päätimme mieheni kanssa aikoinaan jo ensimmäisen Costco-reissun jälkeen hankkia jäsenyyden. Halvin hinta jäsenyydelle on vain reilut viitisenkymppiä vuodessa. Kaveripariskunta jäi vielä miettimään asiaa, vaikka tarttuihan heiltäkin muutamia ostoksia mukaan meidän jäsenkorttimme turvin.
Finlandia juusto herättää aina puhetta suomalaisissa. Edit 25.9: Mainitsin alun perin tässä, ettei tällä oikeasti ole mitään tekemistä Suomen kanssa, mutta Facebookissa ja kommentissa minua jo korjattiin: Finlandia on Valion USA:n markkinoiden tuote. Eli siis sinänsä suomalaista siis, voisi kai sanoa. Myös Arlan juustoa löytyi. Se näytti hyvältä (en ole täkäläisten juustojen fani, ja olen 3,5 asuinvuoden aikana löytänyt noin yhdenlaisen juuston, jota tykkään syödä). Harmi, etten saa syödä juustoja tällä hetkellä.
Sunnuntaitreffit Costcossa olivat hyvä idea! Kiitos seuralle hauskasta shoppailuhetkestä!
Joulukin oli saapunut Costcoon. Onhan jo syyskuun loppu.