Kun mies painaa duunia, kotirouva lomailee Dallasin tyyliin

Opin Dallas-reissun aikana, että Dr. Pepper on Teksasista. Dr. Pepper on muuten nykyään miehen lempilimsa ginger alen rinnalla.

Reissu Dallasiin oli ensimmäinen kerta, kun lähdin miehen mukaan työmatkalle. Reissu oli onnistunut, vaikka hiukan etukäteen pohdimmekin, onko melkein 500 dollarin lentolippujen arvoista (Yhdysvaltojen sisäiset lennot eivät todellakaan aina ole halpoja!) lähteä Dallasiin vain pariksi päiväksi. Minun epäilyn aiheeni oli myös ajan viettäminen yksikseen. Loppujen lopuksi en itse asiassa joutunutkaan hengailemaan paljoa yksin, sillä Sapattivapaa-blogin Sanna lähti seurakseni viettämään kokonaisen maanantaipäivän. Kiitos Sanna! Bloggailun yksi hyvistä puolista on selkeästi se, että vaikka on kaukana kotoa ja kaukana kotimaasta, samanmielistä seuraa voi löytää helposti.

Dallasin downtownissa on useampikin tällainen korkea rakennus kiiltävällä ja peilimäisellä pinnalla.

Ihanan Sannan ansiosta en edes joutunut hirveästi ajelemaan yksinäni Dallasin liikenteessä, sillä hän tuli hakemaan minut hotellilta ja palautti päivän päätteeksi samaan paikkaan. Kiertelimme maanantain aikana vähän Dallasin downtownia, kävimme katsomassa historiallisia asuinrakennuksia ja pyörimässä kauppakeskuksessa, josta löytyi mm. luistinrata sisältä.

Mielenkiintoinen silmätaideteos downtownissa.

Dallasin keskusta-alueen turistinähtävyydet vaikuttivat olevan lähinnä museoita. Mitään muuta sellaista erityistä katselukohdetta siellä ei oikein ollut eli ilmeisesti downtown on Dallasissa(kin) lähinnä business-downtown. Minua kuitenkin piristi suuren kaupungin fiilis, jota kotikaupunkini San Josen downtownista ei löydy. Hassua kyllä Dallas on USA:n 9. suurin kaupunki ja San Jose heti seuraavana 10. suurin. San Josesta ei kuitenkaan uskoisi, että se on miljoonakaupunki juuri ja juuri sillä miljoonan rikkovalla väestöllään, koska mitään suurkaupungin tuntua täällä ei ole. Dallas kuitenkin on ja näyttääkin kunnolla suurcitylta, ainakin minun silmiini.

Ihania vanhoja rakennuksiakin löytyy.

Ehdottomasti parhainta Dallasin downtownissa olivat ne vanhat punertavat talot, joista jo edellisessä postauksessa mainitsin. Nämä rakennukset taitavat sijaita West End -alueella, joka sijaitsee downtownin vieressä eikä ole siis itsessään downtownia. Mielestäni vanhat tiilirakennukset saavat aikaan todella hienon kontrastin downtownin kiiltäväpintaisten korkeiden rakennusten kanssa.

Osa downtownin rakennuksista on pimeällä valaistu kauniisti. Iltamaisema oli melkeinpä hienompi kuin päivämaisema. Reunion Towerin näkymät pimeällä olisivat varmaan näkemisen arvoiset, mutta ne jäivät meiltä nyt näkemättä.

 

Swiss Avenuen historiallisia asuinrakennuksia. Näitä riittää muutamankin kilometrin varrella. Aika hulppeita. Kiitos anonyymille lukijalle vinkistä! 

Aivan ilman autoilua en minäkään reissussa pärjännyt. Jo maanantaina, kun mies pääsi töistä ja kun lähdimme vielä vähän exploroimaan yhdessä, minä siirryin rattiin. Täytyy sanoa, että ajaminen Dallasin ydinalueen motariluupeissa pahimpaan iltapäivän ruuhka-aikaan oli kokemus, joka vaati minulta muutamia kirosanoja ja lievää hyperventilointia. Mutta hyvin se ajaminen sujui, eikä siinä oikeastaan ollut mitään vaikeaa. Mukava saada vähän perspektiiviä näihin Amerikan asioihin: Dallasin liikenteen koettuani omien kotihoodien motarit ja liikenneruuhkat tuntuvat aika pieniltä, vaikka ovathan nekin näin suomalaisen silmään aika jäätäviä.

Luistinrata kauppakeskuksessa. 

Tiistaina koitti sitten se hetki, kun lähdin matkaan ihan yksin. Autolla ajaminen ei tässä vaiheessa edellisillan kokemuksen jälkeen tuntunut enää kauheasti miltään, sillä jotenkin jo yksi kerta Dallasin liikenteessä sai minut tajuamaan, että liikenne on samanlaista kuin Piilaaksossakin, vaikka mittakaava saattaisikin olla vähän isompi. Hiukan silti kärsin aamulla oudosta vatsakivusta. ;)

Kuuluisa Texas Theatre, jossa Lee Harvey Oswald pidätettiin JFK:n ampumisen jälkeen.

Texas Theatren vieressä on muutamakin kauppa, jossa tarjolla oli tällaisia juhlakuteita. On ilmeisesti aika meksikolaispainotteista aluetta.

Lähdin tiistaina aamulla huristelemaan yksikseni kohti "Where the West Begins" -sloganilla tunnettua Fort Worthin kaupunkia ja siellä olevaa Stock Yardsia. Reittini ei varmaankaan ollut pahimmassa aamuruuhkassa, joskin autoja oli silti liikenteessä tuhottoman pitkiä jonoja. Motari, jota ajoin, vaikutti olevan rekkojen reitti, sillä huristelin monenkin ison rekan kanssa. Onneksi allani oli autovuokraamon noin toiseksi pienin kottero, joten mahduin hyvin sekaan. :D Matka määränpäähäni kesti melkein tunnin eli mikään lyhyt huristelu ei ollut kyseessä.

Fort Worthin Stock Yards on historiallinen alue, joka on ollut hyvin suuri ja tärkeä karjan myyntikeskittymä lännessä sen jälkeen, kun rautatiet saapuivat alueelle 1876. Ennen rautateitä Cowtownina tunnettu Fort Worth oli olennainen pysähdyspaikka karjaa kuljettavien cowboyden reitillä. Nykyisin alue on viihteellinen (lähinnä turistikrääsä)kauppojen ja ravintoloiden keskittymä.

Olin liikkeellä aamulla, jolloin kukaan muu ei ollut, eivätkä kaupat olleet auki, mutta se tuskin oli mikään menetys. Stock Yardsin pääkadulla on jännittävä menneenajan lännenkaupungin fiilis, tosin jotenkin vähän turistimainen siitäkin huolimatta, että olin ainoa liikkeellä oleva turisti.

Saluuna oli valitettavasti aamulla vielä kiinni.

Stock Yards Stationin rautatie, jonka ympärille on levittäytynyt turistikaaos.

Lännen ja cowboy-kulttuurin historia voisi olla mielenkiintoinen aihe, mutta Stock Yards ei kaikessa turistimaisuudessaan kykene ottamaan kauheasti irti tästä historiastaan. Kävin Stockyards Museumissa, joka tarjosi minusta jotenkin vähän epämääräistä ja jäsentelemätöntä historiatietoa yhden pienen huoneen verran. Toisaalta onpahan kerrankin museo, joka ei pilaa käyntikokemusta liian suurella ja liian informatiivisella pläjäyksellä.

Lisäks kävin Texas Cowboy Hall of Fame -museossa. Nimensä mukaisesti paikka esittelee lähinnä teksasilaisia cowboyita ja cowgirlejä, jotka ovat vuosien varrella voittaneet jotain rodeo-kilpailuja. Ei antanut minulle paljon mitään. Museossa on kuitenkin myös suuri kokoelma aitoja vanhanaikaisia vankkureita ja vaunuja, ja ne olivat kyllä kivoja katseltavia.

Vanhanajan postivaunut.

Stock Yards olisi tarjonnut historiallisen kävelykierroksen, jossa todennäköisesti olisi saanut historiatietoa vaikka millä mitalla. Valitettavasti kierroksen ajankohta ei kuitenkaan sopinut päivän suunnitelmaani.

Historiallinen Livestock Exchange -rakennus.

Sen tunnin aikana, jonka aamulla vietin Cowboy Hall of Famessa, Stock Yardsiin oli saapunut lauma muitakin turisteja ja katu oli herännyt henkiin. Oli viihdettä, kuten esimerkiksi valokuvaan poseerausta teksasilaisten longhorn-nautojen kanssa. Näitä elukoita pääsi näkemään muutoinkin, sekä omalla aidatulla alueellaan että kaksi kertaa päivässä olevan Longhorn Cattle Drive -kulkueen aikana.

Longhorn Cattle Drive "aitojen" cowboyden vetämänä.

Minua vähän säälitti nuo eläimet ja niiden valjastaminen puhtaan viihteellisessä mielessä turistien iloksi, mutta kaipa sitä suurempiakin syntejä maailmassa on. Teksasilaisilla longhorneilla on kyllä muuten todellakin pitkät sarvet! Olenpahan nyt nähnyt tällaisiakin eläimiä.

Varo longhorneja.

Stock Yardsin jälkeen suuntasin takaisin Dallasiin ulkoilmamuseoon nimeltä Dallas Heritage Village, jossa on 1800-luvun ja viktoriaanisen ajan (pohjois?)teksasilaisia rakennuksia. Sanna liittyi jälleen seuraani tähän museoon, mikä oli hauskaa ihan jo senkin takia, että muutoin olisin ollut oikeastaan ainoa turisti ko. paikassa.

Talo, jonka rakentaminen on aloitettu v. 1855. Rakentamisen mahdollistivat rakennuttajan omistamat orjat. 

Heritage Village oli todella positiivinen yllätys, sillä olin luullut, että taloja voi katsella vain ulkoa, mutta niihin pääsikin moneen sisälle. Hienoa, että tällaisia rakennuksia on pystytty säilyttämään. Talot on tuotu ilmeisesti lähinnä Pohjois-Teksasista ja siiretty Heritage Villageen entisöityinä.

Talo vuodelta 1901. 

Jenkit ja heidän itsestäänselvyydet: Maissileipä ei todellakaan tullut paketissa, ja tämä fakta pitää erikseen ilmoittaa museon näyttelyssä. Mutta kuten Sannan kanssa mietimme, tuskin nykyajan suomalaiset lapsetkaan enää tietävät, mistä mikäkin ruoka tulee...

Me hoidimme miehen kanssa ruokailut Dallasissa kunnon karjaosavaltion tyyliin ja söimme pihvejä pariinkiin kertaan. Edellisessä postauksessa mainitun Saltgrass-ketjun lisäksi kävimme Texas Land & Cattle -ketjussa. Syömme kohtalaisen harvoin punaista lihaa, ja nyt tuntuu siltä, että tällaista lihaa on tullut syötyä ehkä seuraavan vuoden ajaksi. Huh. Amerikassa osataan muuten tarjoilla drinkit, sillä kaikki raflat, joissa söimme, tarjoilivat margaritat tuopeista. Kaikki niistä eivät kyllä olleet kovin vahvoja. Ja kyllä, puhun monikossa, sillä margaritoja tuli juotua muutamakin. En lainkaan tiedä, miten onnistun kuluttamaan nämä lukuisat muutaman päivän aikana ahmitut kalorit... etenkin, kun viikonlopuksi lähdemme taas reissuun. Apua.

Steak houseja riitti.

Kaiken kaikkiaan reissu Dallasiin oli mukava, vaikkakin lyhyt. Oli todella kiva päästä näkemään Amerikkaa muualtakin kuin vain täältä Kaliforniasta. Dallas on hyvin erilainen kuin meidän kotikulmat Piilaaksossa, mutta selkeitä eroja on vaikea luetella, ellei maisemia lasketa. Mies totesi hyvin, että "on samanlaista, mutta kuitenkin erilaista". :D Oli selvästi amerikkalaista niin kuin täällä meilläkin (luonnollisesti), mutta fiilis sekä kaupungin ulkonäkö ja rakennukset olivat vain jotenkin erilaisia.

Yksi seikka, joka pisti silmään Dallasin downtownissa oli se, että sieltä löytyy isoja ja moderneja kirkkorakennuksia. Yksikin kirkon rakennus vie tilaa lähes parin korttelin verran ja sen pihalta löytyy iso suihkulähde, joka kuulemma tasaisin väliajoin tekee vesisuihku- ja musiikkishowta niin kuin mikäkin Las Vegasin hotellin suihkulähde. Varmasti toki vain kiinnitin huomiota näihin kirkkojuttuihin enemmän kuin yleensä, koska tiesin olevani Bible Beltillä eli raamattuvyöhykkeellä.

Auton ikkunasta nopeasti napsaistu kuva kirkon suihkulähteestä. Ei ollut showta pyörimässä tuohon aikaan.

En oikein osaa sanoa, mitä ihan oikeasti ja realistisesti odotin Dallasilta, joten en tiedä, vastasiko kaupunki odotuksiani. Teksasilaista maalaismeininkiä en tietenkään odottanut näkeväni isossa kaupungissa, joten haaveisiini kuuluu edelleen matka kunnon maaseudulle... Dallas on hieno, mutta aika peruskaupunki. Tosin minulla ei oikein ole vertailukohtaa amerikkalaisiin isoihin kaupunkeihin, koska olen nähnyt San Josen lisäksi vain New Yorkin, San Franciscon ja Los Angelesin (ja Las Vegasin), jotka kaikki ovat täysin erilaisia keskenään. Ehkäpä jenkki(suur)kaupungit vain ovat kaikki omanlaisiaan? Miehen mielestä Dallas muistutti tietyllä tavalla Arkansasin Little Rockia, mutta todella paljon suuremmassa koossa.

Joitakin selkeitä eroja osaan kyllä sanoa Kalifornian ja Teksasin välillä. Kaliforniassa ei todellakaan ole tarpeen ilmoittaa, että aseet ovat kiellettyjä jossakin paikassa. En tiedä Kalifornian aselaista oikein mitään, mutta sen tiedän, että asetta täällä ei noin vain saa kanniskella. Dallasin Reunion Towerin nettisivuilla ilmoitetaan, ettei torniin saa tuoda asetta. Ja yhden koulun läheltä bongasin tämän:

Haluaisin sanoa, että hulluja nämä jenkit, mutta ehkä olen vain hiljaa, koska tämä aseasia on sellainen juttu, jota ei-amerikkalainen ei varmaan vain voi ihan heti ymmärtää.

En myöskään usko, että Kaliforniasta löytyy karkkikauppaa (tai mitään muutakaan kauppaa), jossa randomisti myydään hyvin Obaman ja demokraattien vastaista propagandaa. Siis siellä karkkien keskellä. Noin vain ilman edes mitään huteraa aasinsiltaa. Löytyi kortteja ja sellaisia tarroja, joita voi liimailla autoon. (Amerikassa on suosittua liimailla autoon kaikenlaisia tarroja ja ilmoituksia.) Sosialisti-Obama vaikutti olevan suosittu aihe.

Because socialism worked so well for the USSR. 

Toveri-Obama.

Onhan se nyt tiedossa, että Teksas on politiikkajutuissa vahvasti kallellaan siihen tietynlaiseen suuntaan, mutta silti nuo propagandakortit tulivat jotenkin puskista. En oikein tiennyt, olisiko pitänyt nauraa vai itkeä.

Niin uskomattomia nämä kortit olivat, että oli pakko ostaa matkamuistoksi tällainen Sosialistisoppa-kortti.

Karkkikaupasta löytyi myös mielenkiintoisia pastillirasioita:

Etenkin keskimmäinen "What part of personal and fiscal responsibility don't you understand?" -supermies naurattaa minua. Mahdotonta sanoa, ovatko nämä vitsejä vai ei, kun ei näistä jenkeistä aina tiedä. 

Kaupasta tarttui mukaan sosialistikeittokortin ja noiden pastillien lisäksi demokraattien paskanjauhanta -pussi:

En ole tiennyt, että amerikkalainen politiikka voi olla näin hauskaa.

Päivä Dallasissa

Eilen illalla toteutui yksi pitkäaikaisista toiveistani, kun astuin Teksasin maaperälle. Olen halunnut päästä Teksasiin kesästä 2012 alkaen. Silloin matkustin ekaa kertaa elämässäni Amerikkaan New Yorkiin, josta en erityisemmin syttynyt ja jota pidin ylihypetettynä paikkana. Minulla ei ole enää mitään muistikuvaa siitä, miksi rupesin hinkumaan juuri Teksasiin, mutta sen muistan, että New Yorkin matkan aikana mietin haluavani nähdä Amerikasta jotain muutakin, enemmän ja aidompaa amerikkalaista menoa. Todennäköisesti kuvittelin mielessäni jotain George W. Bushia (jota en kyllä missään nimessä millään tavalla fanita) seisomassa cowboyhattu ja -bootsit jalassa jossain ranchin kulmilla. No, sanomattakin toki selvää, ettei tuollainen fantasia vastaa oikeaa Teksasia eikä ainakaan Dallasin kaltaista miljoonakaupunkia. ;)

Motariluupit on koristeltu kauniisti Teksasin tähdin.

Tänään minulla ja miehellä oli siis Dallas-päivä. Suuntasimme aamulla lentokenttähotellilta vuokra-autolla Dallasin downtowniin. Aloitimme päivän downtownin turistibussikierroksella. Emme yleensä harrasta bussikierroksia, mutta nyt kierros tuntui hyvältä vaihtoehdolta, koska aikaa downtownin tutkimiseen ei ollut paljoa ja koska kierroksella molemmat pystyivät katsomaan maisemia, kun kummankaan ei tarvinnut ajaa.

Thanksgiving Plaza.

Pioneer Plaza ja sen karja-patsaat. Nuo ovat todella isoja ja niitä on paljon.

Dallasin downtown on huomattavasti erilainen kuin San Josen downtown, joskin kahden niin erilaisen kaupungin vertaaminen on aika vaikeaa. Dallasin keskustassa on kohtalaisesti korkeita rakennuksia, suuria ja selkeitä hyvin käveltävissä olevia katuja, turistikohteita ja myös turisteja. Tosin turisteja näin lokakuussa sunnuntaina tuntui olevan liikkeellä aika vähän (joskin bussikierros oli täynnä) ja kaikki turistit vaikuttivat pakkautuneen downtownin varmaan suosituimpaan kohteeseen: Dealey Plazalle ja Elm Streetille, jossa John F. Kennedy ammuttiin.

Dealey Plaza. Elm Street -kadulla on rasti kohdassa, jossa laukaus osui Kennedyyn. 

Rakennuksessa, jonka 6. kerroksen ikkunasta Lee Harvey Oswald ampui JFK:n, on nykyään museo nimeltä 6th Floor Museum. Meidän ei ehkä ollut tarkoitus mennä museoon, mutta päädyimme sinne kuitenkin, kun tajusimme kadulla palloillessamme olevamme kohtalaisen pihalla siitä, mitenköhän salamurha mahtoi mennä, mistä laukaukset ammuttiin ja miksi katuun on merkitty kaksi raksia.

Elm Street, jossa JFK:n auto kulki laukauksien osuessa. Vasemmalla puun takana olevan rakennuksen 6. kerroksen kulmaikkunasta Oswald ampui presidenttiä (jos ampui...). Tuossa rakennuksessa ja kerroksessa sijaitsee nykyään museo.

Museossa kuljetaan audiolaitteen kanssa, ja pintapuolinen kierros kesti meiltä vajaa 2 tuntia. Kierros alkaa pienellä poliittisella osiolla, jonka näin jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet jättää välistä, koska Kennedyn politiikka nyt ei ole erityisen lähellä meidän sydäntä. Kierros muuttui kuitenkin huomattavasti kiintoisammaksi, kun päästiin itse salamurhaan. Esillä on tapahtumasta otettuja valokuvia, infoa ja nippelitietoa sekä tapauksen jälkipuintia. Lisäksi pääsee näkemään ikkunan, josta Oswald ampui JFK:n. Jos nyt siis haluaa tähän yleisimpään teoriaan uskoa. Erilaiset salaliittoteoriat ja Oswald-teoriaa vastaan puhuvat (selkeät?) todistusaineistot on esitelty museon kierroksessa. Vuoden 2013 marraskuussa tehdyn kyselyn mukaan 60 prosenttia amerikkalaisista ei usko tähän Oswald-teoriaan, vaan erinäisiin salaliittoihin. JFK:n murha puhututtaa siis edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja tuo museo oli todella suositun oloinen, sillä se oli täynnä ihmisiä.

Elm Streetin varrella oleva ruohokukkula Grassy Knoll, josta jotkut silminnäkijät kertoivat kuulleensa laukauksia. Salaliittoteorioiden synnyinsija siis. :) 

JFK:n kohtalo vaikutti olevan koskettava monille museossa paikalla olijoille. Näin kahden miehen lähes itkevän täysin avoimesti ja lisäksi kuulin viereltäni pariinkin otteeseen niiskutusta. Suurin osa Yhdysvaltojen turisteistahan on amerikkalaisia, joten varmasti JFK:n salamurha koskettaa monia museossa kävijöitä enemmän kuin se koskettaa tällaisia ulkomailta tulleilta. Mutta kyllä meistäkin museo oli todella kiintoisa paikka, vaikkemme sinne ensin meinanneetkaan mennä. Näyttely laittoi ihmettelemään, miten ihmeessä mitään tuollaista on voinut päästä tapahtumaan. Ei varmaan olisi enää tänäpäivänä mahdollista?

John F. Kennedy Memorial.

Museossa oli muuten tiukat säännöt: siellä ei saanut valokuvata, syödä eikä edes juoda tai jauhaa purkkaa.

Reunion Tower ja Elm Streetillä oleva toinen rasti (muutaman metrin päässä ensimmäisestä), joka merkkaa kohtaa, jossa toinen ja kuolettava laukaus osui Kennedyyn.

Tsekkasimme myös Reunion Towerin ja sen näköalatasanteen, josta näkee jokaiseen ilmansuuntaan. Näkymät olivat hienot Dallasin downtowniin ja sen pilvenpiirtäjiin sekä motareihin, mutta toisella puolella ei kyllä ollut mitään, paitsi lisää motareita. Sisäänpääsy maksaa $16/hlö, mikä on ehkä kohtalaisen kallista, mutta kyllä mesta oli käymisen arvoinen paikka.

Downtownin korkeita rakennuksia.

Keskusta-alueen matalampia rakennuksia. Keskellä oleva ruohoviheriö on Dealey Plaza ja sen vieressä oleva ylempi katu Elm Street. 

Motarit täällä ovat kyllä juuri niin kammottavia kuin ajattelinkin. Tai no, näin sunnuntaina tietenkään ruuhkaa ei ollut. Mutta voi että niitä ramppeja ja niiden motariluuppien määrää! Niitä menee jokaiseen suntaan ja joka puolelta. Kyllä Piilaaksosta ja Bay Arealtakin kaikenlaista luuppia löytyy, mutta eivät ne ole mitään verrattuna näihin. Mies väitti ensin, että olen vain tottunut meidän kotiympäristön motareihin, mutta päivän lopuksi totesi, että kyllä nämä luupit täällä taitavatkin olla huomattavasti isompia ja että onhan niitä enemmän.

Amerikkalaista infastruktuuria.

Kun suuntasimme illalla kohti hotelliamme Carrollton-kaupunkiin, haahuilimme hetken auton kanssa motarihelvetissä, koska kaistat vain erkanivat erinäisiin luuppeihin, eikä navigaattori huonosta signaalista johtuen osannut kertoa, millä kaistalla olimme tai mikä kaista pitäisi ottaa. Navi oli yhtä pihalla kuin mekin, haha. Onneksi ei ollut paljoa liikennettä.

Tuo kaukaisuudessa oleva silta on ihan hieno ja nimeltään Margaret Hunt Hill Bridge.

Ihastuin Dallasin downtownissa sen vanhoihin (tai ainakin kuvittelen niiden olevan vanhoja) punertaviin rakennuksiin. Ihania!

Illalla kävimme syömässä pihvejä Saltgrass-nimisessä ketjuravintolassa. Annokseen sisältyvä side-salaatti oli sen kokoinen, että sen olisi voinut luulla olevan oikea pääannos. Naukkasin pari palaa ja työnsin salaatin syrjään. Tarjoilija tuli sitten kysymään, onko salaatissa joku vika. Käytiin seuraava keskustelu:

tarjoilija: "Is there everything okay with your salad?"
minä: "Yeah, it's okay."
tarjoilija: "It's a bit big, right?"
minä: "Well yeah, a bit."
tarjoilija: "Well everything is Texas-size here." :D

Mutta pihviannos ei kyllä ollut mitään teksasilaista kokoa eli tarjoilija vähän valehteli. Olin itse asiassa positiivisesti yllättynyt, sillä selkeästi laatu kompensoi nyt koon puutteen eikä päinvastoin. Annos oli lähes samankokoinen kuin Suomessakin voisi olla. En valitettavasti napannut kuvaa, koska oli vähän nälkä. Pihvi oli hyvää, muttei mitään maailmaa mullistavaa, mutta sen sijaan nautin raflassa yhden parhaimmista drinkeistä, joita koskaan olen maistanut. Drinkin nimi oli Coronarita ja se oli jonkinlainen jäähileinen tequila-pohjainen drinkki, johon oli kaadettu Corona-pullo. Ihan mahtava yhdistelmä!

Mikä oli sitten ensivaikutelmani Dallasista? Heti ensimmäisenä pisti silmään se tosiasia, jonka kyllä tiesinkin etukäteen, eli se, miten hasssua oli, kun minkäänlaisia kukkuloita, mäkiä tai edes pieniä kumpuja ei ollut missään - kaikki oli täysin tasaista. Totesinkin miehelle, miten kummaa on, kun ei näe, missä "kaikki loppuu" niin kuin kotona. Mies ihmetteli, että mikä loppuu. No kaupunki ja elämä tietenkin! :D Muutoin ensivaikutelmasta on hankala sanoa mitään, koska emme kauheasti nähneet kaupunkia kuin vain muutaman korttelin ja motarien varrelta.

Truckeja pitää totta kai mainostaa.

Autot eivät muuten olleet niin isoja kuin kuvittelin. Tosin lentokentän parkkihallissa oli kyllä sen kokoisia järkäleitä ja sen verran paljon, että alkoi vähän pelottaa. ;) Mutta liikenteessä näin sunnuntaina suuria autoja ei näkynyt sen enempää kuin Piilaaksossakaan. Saa nähdä, miten arjen ruuhkassa...