Neljä vuotta täynnä Piilaaksossa ja blogissa

Tuossa lauantaina 10. päivä oli meidän Kaliforniaan muuton vuosipäivä. Siitä on nyt neljä vuotta, kun muutimme Piilaaksoon "kahdeksi vuodeksi". Voi miten aika kulkeekin! Neljäs asuinvuosi oli meille tärkeä siitä syystä, että silloin saimme Green Cardit. En tiedä, missä tulevaisuutemme joskus vuosien päästä on, mutta ainakin on vaihtoehtoja.

Uusimme taas vuokrasopimuksemme, ja naureskelin vähän tätä vuokrasopimuksessamme olevaa neuvoa tarkistaa aina auton takapenkki ennen kuin menee sisälle autoon. Asiahan on oikeasti vakava, mutta en tajua, miksi tämäkin on tungettu vuokrasopimukseen. (En muuten koskaan tarkista autoni takapenkkiä, eli selvästi rikon allekirjoittamaani vuokrasopimusta. Sen sijaan kyllä heti ensimmäisenä autoon päästyäni lukitsen ovet, koska autokaappauskauhutarinoita tässä maassa kyllä kuulee.) Olemme muuten mieheni kanssa aika poikkeuksia Piilaaksossa sen suhteen, että olemme asuneet samassa vuokra-asunnossa 4 vuotta. Suurin osa ihmisistä muuttaa nousevien vuokrien takia vuoden tai parin välein. 

Minulta on muuten toivottu postausta siitä, mikä sai meidät jäämään Kaliforniaan ja hakemaan Green Cardeja eikä muuttamaan takaisin Suomeen. Aihetta käsittelevä postaus on jo luonnoksissani ja ehkä joskus palaan aiheen pariin. En kuitenkaan lupaa mitään muuta kuin yrittää. Ja tästä päästäänkin kätevästi seuraavaan aiheeseen...

Tänään 14. päivä blogini täytti 4 vuotta. Hyvää syntymäpäivää blogilleni! Joskus ihmettelen, miten tämäkin tekele on yhä pystyssä ja miten lukijoita riittää.

Iso kiitos siis kaikille, jotka (edelleen) käyvät lukemassa juttujani! 

Postaustahtini on huomattavasti hidastunut siitä, mitä se joskus oli. Minulla on kyllä ajatuksia, edelleen paljon huomioita amerikkalaisesta elämästä ja suuria visioita, mutta suoraan sanottuna välillä pelkkä ajatuskin kirjoittamisesta on liian hankala. Bloggaaminen on harvinaisen aikaavievää työtä. Opin uusia jumppakoreografioitakin nopeammin kuin kirjoitan blogipostauksia.

Perinteeksi muodostuneen tavan tapaan tutkin taas blogini synttäripäivänä hiukan sitä, miten blogiini on löydetty. Viime vuotisen postaukseni aiheesta näkee täältä, ja tuolta löytyy myös linkit 1. ja 2. vuoden tutkailuihin.

Mistä blogiini löydetään? 

Blogiini löydetään lähinnä Facebookin bloggausryhmän tai Googlen kautta. Suurin osa googlettajista tietää mitä etsii, sillä blogin nimi tai käyttäjänimeni ovat yleisimmät googlaukset. Kovana kolmosena tulee kuitenkin pieni yllättäjä: Hooverin pato. Ihmettelen, miksi niin moni googlettaa tuota. Ei kai se kovin suosittu turistinähtävyyskään ole? Noin niin kuin suomalaisten mittakaavassa.

Hirveästi en tämän neljännen blogivuoden aikana ole seuraillut Bloggerin tilastoja erilaisista googletuksista, vaikka ne ovatkin joskus aika hyvää viihdettä. Harmillista on, ettei Blogger talleta satunnaisia googlauksia kovinkaan pitkän aikaa. Muutaman kerran vuoden aikana olen käynyt tilastoja katsomassa, ja nämä alla olevat helmet olen ottanut ylös. Kyseessä ovat siis satunnaiset googlaukset, joilla blogiini on löydetty.

Nettisurffaajien parhaat hakusanat

Chicago kokemuksia

Tämä ei itse asiassa ole mikään satunnainen googlaus, vaan monikin on eksynyt blogiini Chicagoa googlettamalla. Olen kirjoittanut Chicagosta postauksen, mutta silti huvittaa, että joku löytää Kalifornian San Josessa asuvan blogiin niin useasti Chicagoa etsiessään.

amerikan tippikulttuuri

On ilmeisen monimutkainen asia, sillä aiheesta oli juuri juttu jopa Hesarissa. Olen kantanut oman korteni kekoon avaamalla asiaa pitkän postauksen verran jo ajat sitten.

itsenäisyyspäivän ulkokoristeet

Hmm, amerikkalaisilla on joitain, mutta olemattomasti, jos verrataan Halloweeniin tai joulukaaokseen. Olenko vain autuaasti unohtanut vai harrastetaanko Suomessa muka joitain ulkokoristeita itsenäisyyspäivänä?

saksalaisia joulukoristeita

Olen kirjoittanut joulukoristeista ja käynyt Saksassa, mutta pahoin pelkään, ettei etsijä löytänyt etsimäänsä täältä.

työluvan hakeminen USA

On ollut minulle kohtalaisen helppo prosessi, mutta joillekin muille hyvinkin monimutkainen ja pitkä tie. Työluvan hakemista googlettaessa kannattaa muistaa, että USA:ssa on työlupia tsiljoona erilaista.

mulla on kauheat varpaat

Voi ei, otan osaa. Tämän blogin kirjoittajalla on ihan jees varpaat, joten en tiedä, miksi tällä haulla on löydetty blogiini.

amazon

On arkeni pelastaja! Kukaan ei jaksa lähteä Piilaakson ruuhkissa ajelemaan minnekään ostaakseen joitain tavaroita ja miksi pitäisikään, kun kaiken saa tilattua suoraan kotiovelle älyttömän helposti. Ostan Amazonista kosmetiikkani, hiusharjani, lenkkarini, urheiluvaatteeni ja niin edelleen... Jos Amazonin googlaaja on etsinyt tätä verkkokauppaa, niin minun blogiini eksyminen on todella ollut sitä: eksymistä. Mutta entä jos onkin tarkoitettu sitä sademetsää...? Siinä tapauksessa Google on kyllä pettänyt ja pahasti, hah.

sipulipasteija

Öh, pasteija-asioita täältä ei löydy, vaikka mielelläni kyllä syön pasteijoita, jos joku sellaisia tarjoaa.

Suomen mysteeritalo

Siis mikä se sellainen on?? Winchesterin mysteeritalon San Josessa tiedän ja olen siellä käynytkin ja kirjoittanut siitä täällä. San Josen mysteeritalosta tuli juuri elokuva, jota en kyllä ole voinut mennä kiinnostuksesta ja Helen Mirrenista huolimatta katsomaan, koska sain painajaisia jo pelkän trailerin katsomisesta. Vihaan kauhuelokuvia. Kuinkahan kauhua Suomen mysteeritalo on (mikä se sitten onkaan)...?



Tämän enempää en valitettavasti tällä kertaa ole hakuja ottanut ylös, mutta onneksi sain päivän naurut lukemalla edellisvuoteni postaukset ja niistä löytyvät googletukset.

Viisi positiivista asiaa viiden arkipäivän ajan

Kaukana kotona -blogin Veera päätti viikko sitten haastaa itsensä kirjaamaan viikon ajan joka päivä ylös viisi iloista asiaa. Päätin kopioida Veeran positiivisen asenteen ja tarttua haasteeseen, koska se kuulosti sellaiselta, joka yksinkertaisuudessaan saattaisi parantaa elämänlaatua huomattavastikin. Minä pääsin kirjauksissani tosin vain viiden arkipäivän yli, sillä olin tänä viikonloppuna vähän kipeä, joten iloiset asiat jäivät vähäisiksi, kun en edes liikkunut kotoa muuta kuin kauppaan. Minunlaiselleni ihmiselle, jolle negatiivinen valittaminen on harrastus, tämä viisikin päivää oli kuitenkin huima saavutus.

Näin viikkoni iloisissa merkeissä eteni:

Maanantai

1) Sain nukkua niin pitkään kuin halusin (tarkoitti puoli kahdeksaa, hah). Aion aloittaa ohjaamaan uusia tunteja maanantaiaamuisin uudella salilla, mutta se ei ole vielä auennut (ks. tiistain viimeinen iloinen asia). Olen tätä varten luopunut aiemmasta aamutunnistani, joten olen saanut vähän "armonaikaa" maanantain aamuihini.

2) Edellisen takia minulla oli aikaa aloittaa aamuni verkkaisesti tekemällä pienen joogaharjoituksen. Kroppani tuntuu aina kamalan jumiutuneelta, etenkin aamuisin, ja olen todella huomannut ison eron olooni sillä, että vähän vetreyttelen ja venyttelen ennen aamupalaa.

3) Minulla oli yksi tunti (tai oikeastaan kaksi: 30 minuuttia bodyshredia ja 30 minuuttia cxworxia) Googlella, joten pääsin ohjauksen jälkeen syömään ilmaista lounasta Googlelle. Jälkkäriksi otin brownien mukaan - todella positiivinen seikka siis.

There's no such thing as a free lunch. Paitsi silloin, kun on. Ilmaiseen lounaaseni tänä maanantaina kuului paljon kasviksia ja hiukan tofua sekä friteerattua kalaa.

4) Minulla oli aikaa mennä ostoskeskukseen keskellä arkipäivää, kun siellä ei ollut kamalaa ruuhkaa ja kun sovituskoppeihin pääsi jonottamatta.

Ostoskeskuksessa keskellä maanantain arkea.

5) Kävin lauantaina sijaistamassa bodystepin yhdellä salilla, jossa en ennen ollut käynyt, ja näin heti maanantain kunniaksi sain sähköpostiini kivan viestin salin ryhmäliikunnan managerilta. Viestissä luki näin: "Hanna - our members gave rave reviews about your bodystep class this past Saturday. They have requested to see if you have an available day to teach bodystep here in the evening." En ohjaa iltaisin, enkä valitettavasti oikein saa mahdutettua aikatauluuni uutta bodystepin kaltaista korkean intensiteetin ja impaktin tuntia, mutta voi vitsit tulin hyvälle tuulelle tästä viestistä.

Tiistai

1) Sain edelleen nukkua niin pitkään kuin halusin, sillä ensimmäinen tuntini tiistaisin on nykyään vasta 11:45am. Yleensä herään joskus seitsemän aikoihin, mutta jostain syystä tänä tiistaina kroppani herätti minut vasta hiukan ennen kahdeksaa. Luksusta!

2) Koska eka tuntini on vasta puolenpäivän aikaan, minulla oli aikaa tehdä uusi miksauslista päivän bodyattack-tunnilleni ennen tuntia. Yleensä valikoin uusia kappaleita (= kuuntelen kappaleita ja kertaan koreografiaa ja coachingia, sillä en todellakaan muista vanhojen ohjelmien koreoita noin vain ulkoa) iltapäivisin, jolloin ei kyllä yhtään huvittaisi.

3) Bodyattack-tunnillani oli hyvä osallistujamäärä. Kyseinen tunti on aina kärsinyt hiukan huonosta osallistujamäärästä (koska se on arkipäivänä keskellä päivää ja hiukan liian myöhään niille, jotka tulevat lounastauolla), ja minä tein managerini kanssa jo kerran päätöksen tunnin lopettamisesta, mutta sitten ne vähäiset osallistujat valittivat lopetuspäätöksestä ja tunti sai uuden mahdollisuuden. Suoraan sanottuna mielelläni kyllä luopuisin koko tunnista, mutta valittavien osallistujieni takia päätin tämän nyt olevan yksi positiivinen seikka päivässäni. :)

4) Olin aika väsynyt tiistaina, joten olin mielissäni, kun pääsin bodyattack- ja cxworx-tuntieni jälkeen kaupan kautta takaisin kotiin lepäämään. Oli sellainen olo, etten ole paljon mitään tehnyt, mutta jos kroppa kaipaa lepoa, sille kannattaa antaa juuri sitä. Monilla ei ole mahdollisuutta tällaiseen arkena, joten saan varmasti olla iloinen.

5) Sain tietää yhden uuden kuntosalin avajaispäivämäärän. Minulla on sovittuna tunteja tuolle salille kahtena aamuna viikossa, ja salin piti avautua jo joukuussa ja sitten tammikuussa ja sitten nyt helmikuussa... Nyt avajaispäivä on vihdoin lyöty lukkoon ja se on erittäin iloinen asia.

Keskiviikko

1) Jaksoin herätä jo 6.30 ja ehdin sekä tehdä vartin aamujoogan että syödä aamupalan istualtaan pöydän ääressä ennen kuin piti lähteä ohjaamaan aamubodyattackia. Yleensä ehdin juuri ja juuri vetää aamupalan seisaaltaan tiskialtaan edessä ennen kuin pitää jo lähteä aamuruuhkaan, joten tällainen aamu oli mukava aloitus päivään.

2) Näin kaveria iltapäivällä kahvilla ja saimme vaihdettua kuulumisia.

3) Bodyattackin 100. ohjelma on tulossa pian, ja kollegani on tehnyt meidän launching-tiimille paidat tätä suurta tapahtumaa varten. Kävin sovittamassa hänen mallikappaleitaan ja samalla osallistumassa hänen illan bodyattack-tunnilleen (mikä oli ehkä virhe, sillä olin jo ohjannut aamulla oman attack-tuntini ja myös bodypumpin). Tämä kollegani on mies ja niin loistava attackissa, etten löydä edes sanoja kuvaamaan sitä loistavuutta. Niinpä paidan sovittamisesta ja tunnista tuli ehdottomasti päiväni kohokohta.

4) Kun odottelin kollegani tunnin alkua, osallistujat näkivät minut ja yksi heistä huudahti iloisena: "Yay Hanna, are you teaching for us today?". Olen joskus sijaistanut attackia kollegalleni ja ilmeisesti tehnyt hyvää työtä, kun vastaanotto oli noin iloinen.

5) Tilaamani Birkenstockin kengät tulivat postissa. Kutsuin tämän merkin kenkien ostamista ensimmäiseksi askeleeksi kohti keski-ikäistymistä (koska kengät ovat ihan melkein terveyssandaalit), kunnes katselin kuvia netistä ja tajusin, että birkenstockit ovatkin ilmeisesti jonkinlainen trendijuttu. Olen täysin pihalla trendeistä, koska Piilaaksossa normi on flipflopit ja jumppahousut. Mutta olen siis ilmeisesti ainakin hiukan trendikäs?

Tällaiset popot hankin, mutta kiiltonahkaisena. Nämä olivat kaupassa, jossa sovitin oikeaa kokoa, ja tilasin omani sitten netistä, sillä kaupassa oli vain tylsiä värejä.

Torstai

1) Keskiviikon kahden bodyattack-tunnin ja yhden bodypumpin jälkeen aamulla herätessäni vain toinen reiteni oli hellänä. Hyvin positiivista. Olisin voinut olettaa, että molemmat. ;)

2) Minulla on vielä parin viikon ajan torstaiaamut vapaita, ja tänä torstaina näin kavereitani aamukahvittelun merkeissä. Aamukahvit kuuluvat kotirouvien luksukseen, enkä minä ole enää kotirouva, vaikka blogini nimi ja tämän postauksen yksi tagi niin edelleen sanookin. Niinpä tällainen aamuhetki tuntui suurelta luksukselta.

Aamupäivällä kahvilassa kavereiden kanssa.

3) Olen niin hyvässä asemassa, että ohjailen viikottain Googlella yhtä pumppituntia, jossa käy vain noin 4-7 osallistujaa (mikään peruskuntosali täällä ei pitäisi näin alhaisen osallistujamäärän tuntia aikataulussaan). Koska edessä on pitkä viikonloppu (nyt maanantaina on President's Day, joka on vapaapäivä monissa työpaikoissa) ja koska meneillään on myös Chinese New Year -pippalot, osa googlelaisista oli häipynyt lomailemaan jo torstaina. Niinpä kukaan ei tullut tunnilleni. Miksi tämä on positiivista? Koska minulle vapautui aikaa päästä lähtemään työpaikalta hiukan aiemmin ja menemään kauppaan ostamaan juttuja, joita tarvitsen tulevaa Meksikon matkaani varten. En valita, vaikka ikävää olikin, ettei kukaan tullut jumppaamaan. Minulle nyt kuitenkin maksetaan joka tapauksessa (joskin tämä oli eka kerta ikinä, kun olen tällaisessa tilanteessa, ja toivottavasti viimeinen).

4) Tarvikekauppareissun jälkeen hain itselleni burriton päivälliseksi. Mieheni syö usein lounaaksi burritoja ja olen aina ihmetellyt tätä ruokalajia (olen kyllä joskus ajat sitten syönyt burriton ja varmaan parikin kertaa), mutta nyt päätin kokeilla itse. Burrito maistui hyvältä, mutten ehkä silti ala syömään niitä usein, sillä jötkälemäinen ruoka ei oikein sopinut suuhuni. Kuva unohtui ottaa, sillä olin hyvin nälkäinen.

5) Mainitsin maanantain kohdalla viestistä, jonka sain siltä yhdeltä ryhmäliikunnan managerilta. Kun kerroin hänelle ohimennen ohjaavani bodystepin lisäksi paljon muitakin lajeja, hän innostui ja pyysi minua heti ohjaamaan heille myös Jillian Michaelsin bodyshredia. En taida saada tätäkään mahdutettua mihinkään, koska haluan suojella sitä, ettei ääneni taas rasitu liikaa, mutta on ihanaa tietää, että kysyntää on.

Perjantai

1) Vaikka oli pitkä viikonloppu tulossa ja se kiinalainen uusivuosikin ja aamuruuhkassa selvästi normiperjantaita hiljaisempaa, niin kaikilla tunneillani oli paljon osallistujia ja paljon energiaa.

2) Neljän eri tunnin ja kahdessa eri kaupungissa ohjaamisen jälkeen palasin kotiin puolenpäivän jälkeen ja minulla oli aikaa syödä rauhallinen lounas ja foamrollailla sekä venytellä ennen iltapäivän viidettä tuntiani.

3) Päivän viidennen tuntini jälkeen jaksoin raahata väsyneen kroppani ohjaajatuttuni joogatunnille. Tämä tunti on noin 15 minuutin ajomatkan päässä sieltä, missä ohjaan perjantaisin viimeisen tuntini, ja silti en koskaan jaksa mennä joogaamaan. Vaikka se olisi fiksua ihan senkin takia, että joogatunnin jälkeen työmatkaruuhkat kotiin ovat hiukan helpottaneet verrattuna aikaan ennen joogatuntia.

4) Joogatunnin jälkeen sain tutultani henkilökohtaista opastusta. Olen päättänyt kouluttautua ohjaamaan Les Millsin bodyflowta (Suomessa ja muualla Euroopassa tämä laji kulkee nimellä bodybalance) ja sitä varten nyt on aika opetella yhtä ja toista. Kun hyvä opettaja neuvoo kädestä pitäen, löysin tänäkin perjantai-iltani kropastani ulottuvuuksia, joita en tiennyt olevankaan.

Viime viikolla harjoittelimme Bird Posea, jonka ko. ohjaaja opetti minulle jo vuosi sitten. Lopetin silloin harjoittelun, joten nyt jouduimme aloittamaan prosessin alusta.

5) Positiivista - ei vain tässä päivässä, vaan jokaisessa päivässä - on se, että ympärilläni on ihmisiä, jotka uskovat minuun ja näkevät minussa sellaista, jota itse en näe. En ole mikään joogi, enkä varmaan koskaan olisi päättänyt nyt lähteä edes bodyflown kaltaisen ohjelman pariin, ellei tämä jooga-ohjaaja, mentorini ja eräs kolmaskin joogan ja Les Millsin tuntien ohjaaja olisi motivoinut minua jo parin vuoden ajan. Kuulemma olemukseni ja ääneni on kuin luotu myös tällaisten rauhallisten lajien ohjaamiseen. He puhuvat minulle aika-ajoin myös joogan ohjaamisesta, mutta minulla ei riitä kärsivällisyys edes pitkään joogatuntiin, saati sitten vuosikausien opetteluun ja joogan ymmärtämiseen. Positiivista on kuitenkin se, että joku sanoo minulle "YES, you can! And you will!", kun minä sanon "I can't do that".

Tänä perjantaina siirryimme asentoon, joka bodyflowssa kulkee nimellä Birds in a Basket. Asento ei nyt näytä ihan tällaiselta, haha, mutta kokeilin tätä ensimmäistä kertaa elämässäni. "I can never do that", totesin ensin, mutta parin minuutin kuluttua siitä toteamuksesta olinkin jo tässä asennossa, kiitos hyvän opettajan. Hymyilin koko kotimatkan autossa onnistumiselleni, eikä se kotimatka muuten ole ihan lyhyt.

Tällaista menoa kuului siis arkiviikkooni. En aio ottaa tavaksi positiivisten asioiden kirjaamista, mutta sen sijaan aion yrittää jatkossakin tajuta sen, miten pienistä asioista ilon voi löytää, kun vain omaa asennetta vähän korjaa.

Edellisen postauksen herättämät ajatukset

Edellinen postaukseni keräsi pari mielenkiintoista kommenttia Facebookin blogiryhmän puolella. (Pahoittelut niille, jotka eivät kuulu siihen ryhmään; kommentit jäävät sinne pimentoon teiltä.) Tiivistetysti kommenteissa tuotiin esille sitä, että sairauslomahan on tarkoitettu toipumiseen eikä erinäisten asioiden tekemiseen tai itsensä miettimiseen. Termi "suorittaminen" tuli ilmi.

Minä sain paljon miettimistä kommenteista ja ajatukseni synnyttivät ajatuksia, joilla ei ole enää edes mitään tekemistä niiden kommenttien kanssa. En ollut tietoisesti ajatellut valittaa siitä, etten saanut sairauslomani aikana asioita aikaiseksi. Edellisen postaukseni idea oli vain kertoa siitä, miten muutama kuukausi kului, kun en ohjannut tuntejani. Minusta oli siis jännä kuulla jonkun kokeneen kuin kirjoitukseni takaa heijastuisi syyllisyys ja tyytymättömyys siihen, etten tehnyt mitään järkevää, tai jopa tarve jatkuvaan suorittamiseen.

Niinpä jatkoin sitä itseni miettimistä. Etenkin koska ajatus suorittamisesta ei ole minulle mikään vieras. Olenhan jo kertonut täällä blogissani suorittaneeni lyhyen elämäni aikana monta vuotta putkeen ja ottaneeni nopeasti vastaan mahdollisuuden hypätä irti ja kohti tuntematonta. Toisaalta samalla olen kertonut myös välillä melkein kuin hävenneeni sitä, että ryhdyin kotirouvaksi, ja sen jälkeen olen pohtinut myös ajatuksiani työelämästä. Vaikka vanhat mielipiteeni eivät täysin ole enää relevantteja tässä nykyisessä elämäntilanteessani, oli kuitenkin mielenkiintoista nyt muistella sitä, mitä aiemmin olen pohtinut, ja miettiä, heijastavatko nykyiset yksinkertaiset kirjoitukseni ja ajatukseni jotain sellaista, mitä en ole viime aikoina niin tietoisesti enää hoksannut ajatella. (Suorittamiseen liittyvät ajatukset veivät mieleni muuten moniin sokkeloihin ja niistä ajatuksista syntyi niin paljon näkemyksiä ulkosuomalaisuuteeni ja osa-aikaiseen kotirouvailuuni liittyen, että ne näkemykset ansaitsevat ihan oman aikansa ja paikkansa.)

Tänään sunnuntaina ei suoritettu. Kun ei tehnyt mieli lähteä ajamaan mihinkään kauas ulkoilemaan, ulkoiltiin kotimme ympäristössä. 

Mutta ajatus takaisin niihin edellistä postaustani koskeviin kommentteihin. Parissakin kommentissa tuotiin esiin siis se, ettei sairausloma ole kuulemma suorittamista varten. Olen täysin samaa mieltä. Minusta on silti kiva saada asioita aikaiseksi, ainakin joskus. Ehkä jonkun mielestä ajatus pelkästä rentoutumisesta 12 viikkoa putkeen kuulostaa ihanalta, mutta voi olla, että jos oikeasti pitäisi kokea se, se ei lopulta tuntuisikaan kovin kivalta. Minä en sitä paitsi ollut sairauslomalla minkään psyykkisen burnoutin takia, vaan selkäkivun takia. Totta kai minulla on silloin energiaa, jota olisi hyvä päästä purkamaan jonnekin, ainakin psyykkisesti. Jos olisin jossain toimistotyössä, en olisi edes joutunut sairauslomalle. Jouduin olemaan pois töistä vain siksi, että työni on niin fyysistä. Koinko syyllisyyttä siitä, etten tehnyt mitään? Ehkä osittain, mutta lähinnä sen takia, etten opiskellut siihen kurssiini, jonka suorittamisesta olen maksanut.

Itsensä miettiminen ja oman toimintansa pohtiminen puolestaan on minusta sellaista, mitä jokaisen kannattaa tehdä, oli sairauslomalla tai ei. Minusta on hyvä, jos ihminen haluaa oppia virheistään. Tai jos ei ole tehnyt virheitä, niin löytää toiminnastaan ne kohdat, jotka ovat ajaneet kohti onnistumista ja tyytyväisyyttä. Itse olisin kovissa ongelmissa, jos olisin heittänyt sairauslomani aikana aivoni narikkaan miettimättä omaa historiaani ja sitten saikun jälkeen vain palannut takaisin siihen, mistä saikulle lähdin ilman, että tajuaisin tilanteen ongelmalliset kohdat. Olenhan kuitenkin osittain omalla toiminnallani aiheuttanut vaivojani, vaikka toki fysiologisilla faktoilla ja ihan vain tuurillakin on ollut osuutta asiaan.

Bongaa kuvasta (tuolla pusikoissa elävien kodittomien?) kissa.

Haluan tuoda ilmi yllä olevat ajatukseni, ihan itseänikin varten. Toisaalta kuitenkin blogitekstit ovat huono paikka tuoda ilmi tällaisia ajatuksia, ja blogi kokonaisuudessaan on huono lähtökohta miettiä kenenkään elämää sen syvemmin. Sillä blogi on blogi ja sitä kirjoittaa bloggaaja. Ja mitä bloggaaja tekee? Miettii, mistä lukijat ehkä haluavat lukea ja mistä he ovat kiinnostuneita. Positiiviset jutut ovat totta kai kivoja luettavia, mutta rajansa kaikella. Olisin voinut kirjoittaa sairauslomani aikana siitä, millaisia ihania päiviä minulla on ollut. Siitä, miten yhtenäkin maanantaina nukuin pitkään, menin kaverini kanssa ihanalle pitkälle lounaalle ja sen jälkeen vielä kahville nauttimaan kakkua ja siitä miten noiden monien tuntien jälkeen palasin kotiin ja loppupäivän löhöilin sohvalla lempisarjojani katsellen. Ja siitä, miten tein tämän kaiken ilman huolen häivääkään siitä, että taas jäi päivän dollarit ansaitsematta, koska hei - ei minun tarvitse stressata rahasta, mieheni ansaitsee tarpeeksi meidän molempien elättämiseen. Viimeisten 12 viikon aikana elämä on välillä ollut aivan superihanaakin. Mutta olisivatko tuollaiset postaukset olleet kivoja? Minusta ei, enkä siis jaksanut kirjoittaa moisia. 

Hämmentävästi kuolleet puut. Ehkä ne eivät ole tykänneet sateista. Perjantaina muuten satoi vähän. Täällä! Kaliforniassa! Kesäkuun alussa! Siistiä.

Lopulta siinä, millaisen kuvan blogi antaa bloggaajansa elämästä, on kyse vain bloggaajan valinnasta, ei siitä oikeasta elämästä. Täysin mukavalta vaikuttava blogielämä ei kerro totuutta kenenkään oikeasta elämästä. Eikä myöskään blogi, jossa kerrotaan avoimesti vaikeuksista, anna kokonaista kuvaa sen kirjoittajan elämästä. Minä päätän, mitä kirjoitan tänne, milloin ja millä tavoin. Minä päätän, mitä jätän kertomatta. Kukaan ei tiedä minun elämästäni edes suurinta osaa tämän blogin perusteella. Tämä on vain se osa, jonka minäkin hetkenä päätän ja jaksan julkaista.

Joidenkin työpaikat tarjoavat kaikenlaisia kenttiä kaikenlaisiin pallopeleihin.

Jaksamisesta puheen ollen... Tässä pieni esimerkki bloggaajan elämästä. En ikinä väittäisi, etteivätkö postaukseni keskittyisi joskus vähän liiankin negatiivisiin asioihin. Olen tiedostanut tämän faktan jo pitkään. Siitä kertonee se, että blogini luonnoskansion alimmalta riviltä löytyy luonnos vuoden 2014 lopusta otsikolla "Elämäni positiviiset asiat tällä hetkellä". Kun olin valitellut uuden asuinmaan hankaluuksia ensimmäisten asuinkuukausien aikana useasti, oli sellainen olo, että kerrotaanpa kaikki ne ihanat asiat välillä. Postaus jäi kuitenkin julkaisematta. Se ei kerro siitä, että fiilikseni olisivat negatiivisia, vaan ihan vain siitä, että välillä olen vain liian laiska viimeistelemään luonnoksiani, kun uusiakin aiheita tulee koko ajan mieleen ja alan kirjoittaa niistä ja sitten on vielä se oikeakin elämä elettävänä. Joskus siis se, mikä päätyy julkaistavaksi saakka ja mikä ei, on vain arpapeliä ja kiinni laiskuuden määrästä. Ei aiheistani kannata ehkä sen syvällisempiä analyyseja alkaa tehdä.

Piilaakson kukkulat näkyvät, meni minne tahansa.

Lopulta kuitenkin se, että lukija reagoi jollain tavalla, on bloggaajan kannalta hyvin positiivista. Tällä kertaa saavutin sen. Sain samalla myös aikaiseksi tämän uuden postauksen, joten eipähän tarvitse stressailla seuraavan aiheen kanssa.

Bloggaajatreffit San Franciscossa

Tapasin eilen sunnuntaina Matkalla jonnekin -blogin Emmin ja Globe Called Home -blogin Jennin San Franciscossa. Jenni oli alueella työmatkan takia ja Emmi tuli San Franciscoon tapaamaan Jenniä ja viettämään viikonloppua. Sain kutsun mukaan viettämään sunnuntaita heidän kanssaan. Olen seurannut molempien blogeja siitä saakka, kun muutin tänne eli kolme vuotta. Ihan parasta päästä tapaamaan tällaisia bloggaajia livenä! Tietyssä mielessä jopa vähän hassua, kun tietää ihmisten elämästä jotain, mutta ei kuitenkaan tunne heitä kuin vain kirjoitustyylin osalta, eikä ole koskaan kuullut edes heidän ääntään. Kävi muuten ilmi, että maailma on todellakin pieni paikka: olen käynyt Emmin kanssa samaan aikaan samaa ala-astetta (Vaasan Isolahden ala-aste <3).

Näiden treffien myötä tuli korkattua se, mitä jostain syystä olen kammoksunut viimeiset kolme vuotta - San Franciscoon itse ajaminen! En tosiaan ole koskaan aiemmin ajanut SFO:n lentokenttää kauemmas kohti kaupunkia. Pelkoni ajaa SF:oon perustuvat kauas taakse, jolloin ajohistoriani oli hutera ja jolloin vähän kammoksuin kaikkea muuta paitsi ajamista keskellä päivää. Nykyään arkeeni kuuluu olennaisesti pahimpaan ruuhka-aikaan ja pahimmissa Piilaakson ruuhkapaikoissa ajaminen, joten olen tottunut jo kaikenlaiseen. Silti en ole halunnut ajaa SF:oon, koska siellä on ahdasta, paljon autoja, kävelijöitä, pyöräilijöitä ja päättömästi hyppiviä turisteja. Eikä sinne ajamiseen koskaan ole tullut tarvettakaan, sillä mieheni on yleensä ajanut.

En kyllä voi olla kauhean ylpeä suorituksestani, sillä ajoin auton parkkihalliin, jonne on todella helppo päästä suoraan motarilta. Sunnuntaina aikaisin aamulla ei ollut edes paljon liikennettä. Kun lähdin iltapäivällä pois, alue oli herännyt eloon, mutta motarin liittymä oli helposti saavutettavissa. Mutta tästä se lähtee. Ehkä seuraavalla kerralla uskallan mennä jo syvemmälle kaupungin keskustaan, jos siihen nyt jostain syystä on tarvetta. (SF:ssa ei kannata yksityisautoilla, koska a) siellä on kattava ja toimiva julkinen liikenne, b) kaupunki on kävelijaystävällinen, joten liikkumavälineitä ei välttämättä edes tarvitse ja c) sieltä ei kuitenkaan löydä vapaita parkkipaikkoja. Auto kannattaa jättää jonnekin parkkihalliin ja kulkea sitten muulla tavoin.)

Näin hiljaista oli sunnuntaina aamulla parkkihallin luona.

Tapasin Jennin ja Emmin aamulla heidän hotellinsa edessä, sillä hotelli sijaitsi aivan käyttämäni parkkihallin vieressä. Kävelimme siitä sitten yhdessä Chinatownin lävitse North Beach -kaupunginosaan brunssille. Vitsit tuolla cityssa (kuten paikalliset SF:oa kutsuvat, erotuksena Piilaaksoon lähiötunnelmalle) on ihana fiilis viikonloppuaamuna! Emmi ja Jenni ihmettelivät, enkö käy SF:ssa usein, ja vastaus on, etten tosiaan käy. Ei sinne tule koskaan mentyä ilman mitään erityistä syytä, vaikka helppohan sinne on ajaa silloin, kun ei ole ruuhka-aika: nytkin sunnuntaina aamulla olin saanut auton parkkihalliin alle 50 minuutissa siitä, kun istuin auton rattiin kotona. Kotimatkakin meni samassa ajassa.

Jotkut leidit päättivät aloittaa sunnuntaiaamunsa tanssimalla jalkakäytävällä puiston reunassa. Ihmettelimme miksi. Minä epäilen syyksi ihan vain sitä, että ollaan San Franciscossa - kaikkea voi tehdä, joten miksi ei?

San Franciscon mäistä avautuu hienoja maisemia, joita kyllä jaksan ihastella joka kerta, kun tuonne kaupunkiin eksyn. 

Brunssilta kävelimme rantaan ja Pier 39 -laiturille katsastamaan merileijonia.

Sea lions - mun lempparit! Päivä oli käsittämättömän kirkas ja tuolla takana näkyy Golden Gate Bridge.

Random rahtilaiva.

San Francisco yllätti tällä kertaa paremmin kuin koskaan ennen - siellä oli aivan tajuttoman lämmin ilma. Cityn säästä ei oikein koskaan tiedä ennen kuin siellä on, koska tuuli ja sumu saattavat kylmentää lämpömittarin näyttämää astetta huomattavasti, mutta nyt koin sellaista lämpöä, jota en ikinä ennen ole tuolla kokenut, vaikka olen ollut SF:ssa kaupungin keskimääräisesti lämpimimpään aikaan eli syys-lokakuussa.

Oli ihan terassikelit! Tällä terassilla rannalla viihdyimmekin pitkän tovin. Minulla ei ollut aurinkorasvaa, joten pitkähihainen pysyi päällä kuumuudesta huolimatta. Valitettavasti kasvoja ei saanut suojattua, eikä puuterissani ollut SPF riittänyt, joten otsani paloi. Saman kohtalon koki ihoni kaula-aukon yläpuolelta sekä kaulani ja toinen korvani siltä puolelta, joka oli kohti aurinkoa. Ihoni ei vain koskaan totu näihin UV-indekseihin, oli pohjarusketus tai ei ja vuodenaika mikä tahansa. 

Kävimme kävelemässä myös Filbert Streetin portaat ylös Coit Towerille. Olen ollut Coit Towerilla kahdesti, mutten kertaakaan ole mennyt sinne kuuluisia Filbertin tien portaita pitkin. Ne olivat paljon kivemmat kuin se toisen puolen reitti, jota olen käyttänyt.

Kuuluisat Filbert Street Stairs. 

Näkymät olivat (taas) hienot. Kuvassa Bay Bridge.

Useampi tunti meni jutellen ja ihmetellen hyvässä seurassa. Erosimme Coit Towerilla, kun Emmi lähti kohti Alcatrazia ja minä ja Jenni kohti hotellia ja parkkihallia.

Hieno päivä, kauniit maisemat ja kiva seura.

Oli loistava päivä! Kiitos paljon kutsusta ja seurasta, Emmi ja Jenni! Toivottavasti tällaisiin bloggaajatreffeihin pääsisi useamminkin.

Hyvää synttäriä, 3-vuotias blogini!

Kolme vuotta sitten uunituore kotirouva sai yhden päivän aikana aikaiseksi perustaa itselleen blogin, jota oli suunnitellut jo silloin, kun suunnitteli muuttoa ulkomaille. Blogin perustaminen taisi viedä aikaa noin 15 minuuttia, mutta kotirouvan elämässä (vaikkakin uudessa sellaisessa) se oli silloin iso saavutus yhdelle päivälle.

ISO KIITOS kaikille niille, jotka käyvät täällä lukemassa juttujani!

Olen näköjään ottanut tavaksi kirjoittaa blogini synttäripäivänä googletuksista, joilla blogiini on löydetty. Ekan vuoden jutun, jossa puhun bloggaamisestani muutoinkin, voi lukea täältä ja viime vuoden täältä. Yhdessä vaiheessa tajusin käydä säännöllisesti vierailemassa Bloggerin tilastoissa ja kirjaamassa näitä hauskoja googletuksia ylös, mutta viime vuoden postauksen jälkeen siitä tuli monien kuukausien tauko. Olen varmasti missannut monia hauskoja juttua, Bloggerin tilastot kun eivät tallenna näitä tietoja kovin pitkäksi aikaa. Jotain olen kuitenkin saanut ylös, joten jatkan nyt siis perinnettä.

Nämä ovat siis lähinnä viime vuoden loppukuukausilta ja tämän vuoden alusta kerättyjä satunnaisia googletuksia, joilla jotkut yksittäiset ihmiset ovat löytäneet blogiini. Parhaat palat, olkaa hyvä:

mistä saa maitorahkaa usa
Öh, ainakin Whole Foodista, jos on valmis maksamaan jotain $5-6 per purkki. En ole koskaan ostanut, vaikka Suomessa kulutin maitorahkaa purkkitolkulla.

usa ruokakauppojan hinnat
Riippuvat ihan osavaltiosta ja niiden sisällä alueista. Kaliforniassa ja Piilaaksossa on kallista.

amerikkalainen ruokavalio
Vaihtelee varmasti ihan yhtä paljon kuin suomalainenkin ruokavalio, ihmisestä ja asuinalueesta riippuen. Täällä voi syödä hyvin epäterveellisesti hyvin helpolla tai sitten todella terveellisesti, eikä sekään mitään vaikeaa ole. Oma ruokavalioni on muuttunut huomattavasti epäterveellisemmäksi tänne muuton jälkeen ja olen luonnostellut tästä aiheesta jopa postausta valmiiksi kerran. Ehkä saan sen joskus valmiiksi.

Olennainen osa uutta ruokavaliotani: käyn ulkona syömässä aivan liian usein. Tässä Korean BBQ -ravintolassa.

amerikkalaisilla ei kattolamppua
Totta. Ei usein olekaan. Meidän ainoat kattolamput ovat keittiössä ja olohuoneessa on spottivalo. Makkareissa ei ole paikkaa kattolampulle, eikä meidän asunto ole mikään poikkeus.

mitä rollonit sisältää
En tiedä, mutta roll-onit ovat läheinen asia sydämelleni. Roudaan niitä tänne Suomesta tai laitan vieraat tuomaan. Roll-oneja ei täällä myydä kaupoissa niin paljon kuin stickejä ja aerosoleja (olen nähnyt kahta erilaista roll-onia). Amazonista saisi tilattua jotain. Juuri pari viikkoa sitten eräs venäläistaustainen kaverini, joka muisti yhden aiheeseen liittyvän Face-postaukseni ja jotenkin oli ymmärtänyt minua, lahjoi minulla parilla Amazonista tilatulla roll-onilla.

Kaverini lahja minulle.

las vegas ei uudestaan
Hahaha no ei todellakaan! Inhoan Las Vegasia yli kaiken. Silti jostain syystä olen käynyt siellä elämäni aikana jo kolme kertaa...

bodystep kokemuksia
Omat kokemukseni ovat vähäisiä, mutta erittäin mukavia. Olen käynyt kahdella Les Millsin bodystep-tunnilla. Sitten olen käynyt bodystepin ohjaajakoulutuksessa ja läpäissyt koulutuksen ja lisenssivideoni kevyesti ja kohtalaisen vähäisellä harjoittelulla. Olen siis sertifioitu bodystep-ohjaaja. Yhtäkään tuntia en ole kyllä ohjannut, ellei lasketa sertifiointivideota varten ohjaamaani tuntia, enkä ehkä ihan heti tule ohjaamaankaan.

ikea jouluruoka
On meidän perheessä täällä Piilaaksossa lähes perinne jo.

luumuhillo usa
Täällä päin maailmaa harvinainen, muttei mahdoton tuote. Joistain kaupoista löytyy joskus, ei aina. Omani tilaan Amazonista joulutorttuja varten.

san jose ruuhka
On arkipäivää ja varmaan aika käsittämätöntä sellaiselle, joka ei ole sitä nähnyt. Hyvin kevyttä niille, jotka ovat tottuneet L.A:n alueen ruuhkiin.

jillian jumppaohjaaja tv
En tiedä Jillian Michaelsin tv-ohjelmista mitään, mutta olen lisenssoitu ohjaamaan hänen kehittämäänsä bodyshred-tuntia ja ohjaankin sitä säännöllisesti kaksi kertaa viikossa. Sekä minä että osallistujani tykkäävät siitä.

Tämä kuva on vuoden takaa. Harjoittelin bodyshredin ohjaamista koulutukseni jälkeen. 

oregon+piilaakso
Öh, eivät liity toisiinsa? Tai no, tuolla Oregonin ja Washingtonin osavaltioiden suunnalla on kyllä aluetta, jota kutsutaan vähän niin kuin kai seuraavaksi Piilaaksoksi.

les mills ohjaaja työpaikat
Suomesta en tiedä, mutta täällä yksi LM-ohjaaja ja työpaikkoja on alla useampikin. Töiden saaminen oli helppoa.

sauna asut
Ovat valitettavasti totta.

Ja sitten vielä yksi, jota kummastelin aikoinaan hyvin paljon ja kummastelen nyt taas uudelleen, kun se muistui mieleeni:

hirvitaidetta latinaksi
Siis en kyllä tiedä mitä ihmettä....


Tunnustaako kukaan lukija löytäneensä blogiini millään yllä mainitulla googletuksella ja jääneensä lukijaksi...?

Tähän 2-vuotissyntymäpäiväänsä viettävään blogiin eksytään tavalla jos toisella

Eilen blogini täytti kaksi vuotta. Suuri kiitos kaikille teille lukijoille, jotka käytte lukemassa juttujani kerta toisensa jälkeen! On kiva huomata, että kävijöitä edelleen on, vaikka postaustahtini on tämän toisen bloggailuvuoden aikana hiljentynyt, kun olen eksynyt mukaan työelämään ja tullut väsyneeksi. Joskus aiemmin mietin, mitenköhän postausaiheita mahtaa riittää, kun elämään täällä tottuu, mutta riittäisihän niitä. Nyt on enemmänkin kysymys siitä, milloin viitsii ja jaksaa kirjoittaa. Tsemppaus on kuitenkin kova, ja ajattelen blogiani ja teitä lukijoita päivittäin! :)

Tein viime vuonna postauksen siitä, millaisilla googlauksilla tänne blogiini on eksytty. Sittemmin olen vähän keräillyt googletuksia aina välillä ylös, joten nyt voin tehdä samanlaisen.

Suurin osa tulijoista etsii juuri tätä blogia ja googlettavat blogin nimeä, nimerkkiäni tai jotain noiden yhdistelmää. Sitten on niitä erinäisiä amerikkalaisia asioita googlettavat: porukka ihmettelee amerikkalaisia keittiöitä, ruokakauppoja, turisteja tai kaupunkeja, yleensä Dallasia tai Chicagoa, ei niinkään San Joseta tai edes San Franciscoa. No okei, San Franciscoa joskus, San Joseta ei koskaan. :D Kalifornian googletus, milloin missäkin asiayhteydessä, tuo myös blogiini. Ehkä Piilaaksokin joskus. Bloggerin tapa kerätä tilastoja on sen verran puutteellinen, etten pysty sanomaan, kuinka usein ihmiset googlettavat mitäkin ja päätyvät blogiini, mutta tuollainen on yleiskuva.

Tässä kuitenkin listaus muutamista satunnaisista googletuksista, jotka ovat mielestäni hauskoja ja jotka ovat johtaneet blogiini. Joitakin blogini tilastoista löytyy vain kerran, joitakin ehkä pari tai muutama enemmänkin.

Saslik
Wtf? Tätä googlaamalla on eksytty blogiini 5 kertaa. Mikä ihmeen Saslik?! Olin todella hämmentynyt, kun kiinnitin tähän huomiota, joten googlasin itse asiaa ja selvisi, että Saslik on ravintola Helsingissä. Selvä siis se. En kyllä tiedä, miten se liittyy blogiini.

virkattu patjanpäällinen
Ööh, miksi joku haluaisi sellaisen? Vai tarkoitetaanko tällä jotain päiväpeittoa? Virkkausjuttuja tästä blogista on kuitenkin ihan turha etsiä.

purjehdustakki vapaa-aikaan, arkeen
Pitääkö jostain syystä vapaa-aikaan ja arkeen olla erilaiset purjehdustakit...?

Paimion yöelämä
Hahaha ihan paras! Mieheni on paimiolainen, ja kiusoittelen häntä usein pienestä Paimiosta, koska olen itse mukamas niin city-tyttö - paitsi nykyään tietty asun paikassa, jossa on yhtä paljon maaseutua ja yhtä vähän katuvaloja kuin Paimiossa, haha. Mutta joo, sääliksi käy sitä, joka Paimion yöelämää googlettelee. Mieheni mukaan sitä ei kuulemma kauheasti ole.

aurinkorasvan haju vaatteissa
On todellakin iso ongelma tässä paikassa, missä aurinkorasvaa tarvii käyttää ärsyttävän usein ja missä pesukoneet ovat vähintäänkin vähän onnettomia. Jos jollakulla on ratkaisu tähän ongelmaan, kertokaa! Minulla sellaista ei ole.

Spotify+muutto ulkomaille
On äärimmäisen huono yhdistelmä ja olen valittanut tästä aiheesta blogissani ainakin kahdesti.

Vanha aviopari istuu kuistilla
Kuulostaa joltain Anton Tsehovin novellilta eikä miltään, mikä liittyy blogiini. Minä ja mieheni istumme vain tietokoneiden ääressä, emme kuistilla.

"talonmiehen suudelma"
Tulee tarpeeseen, jos asuu amerikkalaisessa talossa.

amerikkalaiset ihmettelevät suomalaisia
Ja suomalaiset ihmettelevät amerikkalaisia, joskus sankoin joukoin, kun Piilaakson Suomi-naisia kerääntyy yhteen kahvittelemaan ja valittamaan. ;)

teennäiset amerikkalaiset
Ovat todellisuutta, eivät vain tv-sarjojen luomaa kuvitelmaa.

kiitoskortti tekstejä
Amerikkalaiset osaavat tehdä maailman parhaat kortit, joten eiköhän näitä löydy.

Chicago kieltolain aikana
Oli mielenkiintoinen paikka, jos on uskominen sitä gangsteri-turistikierrosta, jolla kävin Chicagossa.

etelä kalifornia
On varmasti todella ihana paikka, mutta täysin erilainen maailma kuin tämä Piilaakso, joten sori vain, väärä blogi! Niin ja väärä kirjoitustapa. ;)

Thanksgiving onko kaupat auki
Jos joku selittäisi minulle logiikan siitä, miten amerikkalaiset kaupat ovat auki erinäisinä juhlapäivinä, olisin kiitollinen. Mutta eihän se ole mahdollista, sillä logiikkaa ei ole. Vastaus tähän kysymykseen on sekä kyllä että ei.

kuka saa ajaa carpool
Se, jonka autossa on enemmän kuin yksi ihminen tai se, joka ajaa ekologista sähkö- tai hybridiautoa ja joka on sen takia saanut autonsa kylkeen carpooliin oikeuttavan tarran. Tai ehkä joissain carpooleissa se, joka on hankkinut itselleen Fast Trakin. Näin siis Kaliforniassa.

bodyattack kokemuksia
BODYATTACK IS GO GO GO!!!!! What are you waiting for, go try it NOW!! Bodyattack on muuttanut elämäni ja voisin kirjoittaa attackoinnista blogipostauksen vaikka joka päivä, mutta sellainen ei ehkä ihan taida mennä tämän blogin aiheen alle.

kumpi sormi fitness 24 seven
Tämä on hämmentävä googlaus, vaikka tajuan kyllä, mitä tässä on haettu takaa. Valitettavasti vain se Suomen saliketju, joka sisältää sanat "24" ja "fitness" on ihan eri kuin se saliketju, josta minä täällä joskus kirjoittelen.

naisten kotirouva kurssi
Kotirouvailu on taitolaji, sitä ei opita kursseilla!

Ja ylempään liittyen sekä viimeisimpänä, syvällisimpänä ja ehdottomasti parhaimpana:

onko kotirouva syrjäytynyt?

Tähän en aio edes vastata. Lue blogiani ja päätä itse.

#blogisitarina: Miten Kotirouvailua ja kulttuurishokkeja syntyi?

Matkalla jonnekin -blogin Emmi haastoi minut #blogisitarina-haasteeseen.

Miten blogisi syntyi?

Sain idean blogin perustamisesta syksyllä 2013, kun aloimme mieheni kanssa puhua siitä, että voisimme muuttaa Piilaaksoon hänen työnsä takia. Surffailin silloin netissä etsimässä tietoa Kaliforniaan muuttamisesta ja löysin pari hyvää suomalaisen Kaliforniassa asuvan blogia (kumpikaan ei valitettavasti ole enää toiminnassa). Luin kaikki näiden blogien postaukset lävitse ja sain niistä todella paljon apua omiin ajatuksiini. Ajattelin silloin, että olisi kiva ruveta itsekin kirjoittamaan blogia, jos muutto toteutuisi. Pidän kirjoittamisesta ja näin heti, että blogin pitäminen olisi oiva keino kertoa kuulumisista kavereille ja perheelle. Lisäksi ajattelin, että koska itse sain niin paljon apua blogien lukemisesta, haluaisin mieluusti pistää hyvän kiertämään. Jos siis joku Yhdysvaltoihin muuttava on kokenut saavansa apua blogistani (niin kuin kuulemma on), olen äärimmäisen iloinen ja tyytyväinen!

Blogini nimen keksin joskus varmaan keskellä yötä. Se vain tuli mieleen ja tiesin, että nimi on siinä. Minähän olin täysin kotirouva täällä ensimmäisen vuoden ajan ja ylikin. Nykyään teen hiukan töitä, joten en ehkä voi sanoa itseäni enää täydeksi kotirouvaksi, mutta en ole kyllä ajatellut vaihtaa blogin nimeä, haha. Kulttuurishokkeja koen edelleen.

Kuinka blogisi on kehittynyt?

Alussa en ehkä laittanut ihan niin paljon valokuvia enkä pitänyt niitä tärkeinä. En myöskään pitkään aikaan tajunnut pienentää valokuvia, joten vanhat valokuvani täällä blogissa ovat aika isoja. Nykyään pienennän kuvia, mutta se on edelleen ainoa muokkaus, jota teen kännykällä otettuihin kuviini. Valokuvaamisessa olisi kehittämisen varaa, mutta not gonna happen. Kirjoittaminen on minulle se juttu, eikä mielenkiintoni riitä niin paljoa valokuvaamiseen saakka.

Alussa bloggailin paljon yleisistä muuttoon ja Kaliforniaan liittyvistä asioista, mutta sitten aloin kirjoittaa enemmän myös henkilökohtaisia postauksia, liittyen mm. siihen, millaista on olla kotirouvana ja vailla työtä. Henkilökohtaisuuksiin meneminen on vaikeaa, koska tätä blogia lukevat perheenjäseneni, jotkut kaverini ja jopa jotkut vanhat kollegani. Ihan kaikista tunteistani en siksi halua täällä kertoa, vaikka voisin kertoa niistä, jos tietäisin, että tätä lukisivat vain minulle tuntemattomat. Toivon kuitenkin vielä kehittyväni tässä suhteessa ja löytäväni kultaisen keskitien, sillä henkilökohtaisia, ulkosuomalaisuuteen liittyviä aiheita riittäisi.

Pidän tätä blogia anonyymina: en julkaise täällä omaa kasvokuvaani enkä kirjoita omalla nimelläni. Tämä päätös oli minulle selkeä alusta asti - en koskaan alussa edes miettinyt mitään muuta - ja olen jo aiemmin kertonut tämän päätöksen taustoista täällä. Sittemmin olen kyllä miettinyt päätöstäni, sillä onhan täydellinen anonyymiys suurta ja turhaa hätävarjelun liioittelua. Nykyään esimerkiksi julkaisen Facebookin blogi-ryhmissä postauksiani ihan oikealla profiilillani. Olen tämän vuoden aikana muutaman kerran miettinyt, että alkaisin julkaista kasvokuvia täällä blogissa. Mutta sitten toisaalta en näe, mitä uutta se toisi tähän blogiin, enkä halua alkaa tehdä sitä vain itsetarkoituksessa. Kuten olen jo aiemmin todennut, minun mielestäni hyvä blogi ei vaadi bloggaajan kasvoja, mutta ymmärrän kyllä eriävät mielipiteet tässä asiassa. En tiedä, muutanko mieltäni tulevaisuudessa.

Mitkä ovat olleet merkittävimmät taitekohdat?

Se, että olen asunut täällä Kaliforniassa jo yli puolitoista vuotta, on todella vaikuttanut blogiini. On vähän vaikea enää kirjoittaa jostain kalifornialaisesta ilmiöstä tai Amerikan erikoisuuksista, koska niistä on tullut minulle jo niin arkipäivää, etten aina tajua, että Suomessa asuva voisi pitää jotain seikkaa hyvinkin mielenkiintoisena. Stressaannunkin joskus siitä, mistä kirjoittaisin. Omasta arjesta kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Vaikka tämä blogi on perustettu kuulumisten kertomista varten, arjessani ei mielestäni tapahdu mitään niin mielenkiintoista, että siitä saisi aikaiseksi paljon blogipostauksia. Luen paria blogia, joissa postaillaan aivan arkisista asioista, ja pidän niistä todella paljon, mutta itse en toistaiseksi ole oppinut tekemään sellaisia postauksia paljoa.

Tämä syksy on vaikuttanut blogiini, sillä olen aloittanut työnteon, joten kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Minulla on edelleen paljonkin ideoita, joista tehdä postauksia, mutta aikaa ja energiaa ei vain ole tuntunut riittävän. Mielenkiinto blogin kirjoittamista kohtaan ei kuitenkaan ole vähentynyt! Harmittaa, kun en ole jaksanut kirjoittaa niin paljon kuin aikaisemmin, vaikken edes tee mitään kokopäivätöitä.

Ajan ja energian puutteeseen liittyen mieleeni nousee yksi asia, joka vaatisi kehittämistä: minun pitäisi oppia tekemään paremmin myös lyhyitä postauksia. Tämä oli mielessäni jo vuosi sitten, mutta silti edelleen jätän joskus ajatuksiani julkaisematta, jos en saa aikaiseksi kunnon postausta, koska mielestäni lyhyitä postauksia on jotenkin turha julkaista. Tässä ei ole mitään järkeä, sillä tiedän paljon hyviä blogeja, joissa postaukset ovat joskus todella lyhyitä. Ehkäpä tulevaisuudessa opin vielä itsekin siihen suuntaan, jotta pitkiä kirjoitustaukoja ei tulisi.

***

Kiitos haasteesta, Emmi! En tosiaan ole mikään blogihaasteiden ylin ystävä, mutta tämä oli oikeasti mielenkiintoinen haaste. :) Nyt pitäisi sitten itse haastaa neljä blogia. Kirjoitin tämän jutun melkein kokonaan valmiiksi jo muutama päivä sitten ja silloin päätin, kenelle haasteen annan. Sen jälkeen yksi näistä blogeista on kuitenkin jo haastettu, joten minulla on nyt vain kolme (enkä itse asiassa ole edes varma, onko joku jo nämä haastanut):

Ribs and Coke
Elämää ja Amerikkaa
Onnenpäivä

Säännöt:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.       
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suoriltakäsin, voit haastaa jonkun toisen. 
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.   
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko -blogi

Blogilista lopettaa - blogini löytyy jatkossa Blogipolku-palvelusta

Blogilista lopettaa toimintansa 1. kesäkuuta. Tämä on mielestäni erittäin ikävää, sillä tilastojen mukaan Blogilista on toiminut toiseksi suurimpana liikenteen lähteenä blogilleni.

Onneksi tähän hätään on kuitenkin syntynyt uusi palvelu: Blogipolku.com. Blogini löytyy nyt siis sieltä. Jos joku on seurannut postailujani Blogilistan kautta ja kaipaa nyt seuraajaa tälle lopettavalle palvelulle, niin kannattaa suunnata Blogipolkuun. Täältä löytyy.

Tuolta oikeasta sivupalkista löytyy myös vanha tuttu linkki Blogloviniin, jos joku tykkää seurailla mieluummin sitä kautta.

Tämä päivä meni tällaisissa maisemissa Santa Cruzissa. Siitä lisää myöhemmin.

Olen muuten jo pidemmän aikaa miettinyt Facebook-sivun perustamista blogilleni. En kuitenkaan ole saanut sellaista aikaiseksi. En myöskään ole ihan varma, onko se tarpeellista. Mitä mieltä te lukijat olette vai oletteko mitään mieltä? Mitä kautta haluaisitte mieluiten päästä seuraamaan postauksiani?

Blogi täyttää vuoden! Kokemuksia ja googletuksia.

Postauksen kuvat ovat tältä päivältä, kun tapasin kavereitani.

Huomenna, 14. maaliskuuta, tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun perustin tämän blogin. Jei! Tämä on blogini 192. postaus. Olin blogin perustamisvaiheessa aivan varma siitä, että postailtavaa riittää. Totuus on se, että kerrottavaa olisi riittänyt paljon enemmänkin kuin noiden 191 postauksen verran. Minulla on paljon ideoita, joita en näköjään koskaan saa toteutettua. Joitain postauksia olen suunnitellut viime keväästä saakka, mutta ne ovat edelleen tekemättä. Luonnos-kansiossa tietyt postausten alut ovat roikkuneet ikuisuuksia. Aina tulee uutta mieleen ja ajankohtaisempaa kerrottavaa, ja vanhat asiat unohtuvat.

Korealainen kaverini vei meidät tänään syömään korealaista ruokaa. Nämä olivat alkupaloja. Minulla ei ole taas mitään käsitystä, mitä olen syönyt, paitsi että tuo yksi oli kurpitsamömmöä ja yksi kesäkurpitsaa todella tulisessa kastikkeessa. Ja jälleen kerran nämä aasialaiset kaverini hämmästelivät sitä, miten minä eurooppalaisena pystyn syömään näitä tulisia juttuja ja vielä tykkään niistä.

Syy siihen, miksi en ole saanut postailtua kaikkea, mitä olisin halunnut, on se, että bloggailuun kuluu enemmän aikaa kuin olisin osannut kuvitella. Sellaisen, joka ei pidä blogia, on ehkä vaikea uskoa, mutta yhden kunnon postauksen tekemiseen saa helposti kulutettua kolme-neljäkin tuntia ja joskus säätämiseen jopa pidempään. Etenkin jos laittaa valokuvia. Toisaalta minä kyllä tuppaan joskus tekemään aika pitkiä postauksia, joten ehkä se vaikuttaa. Vaikka kotirouvalla onkin aikaa, ei minulla silti ole ollut halua laittaa joka päivä tunteja siihen, että kirjoitan tänne jotain. Jostain syystä en osaa kovin usein tehdä lyhyitä postauksia. Ehkä pitäisi petrata sitä puolta.

Voi hyvin mielin syödä kasan lihaa, kun korealaisten käsitys liharuoasta on aika paljon kevyempi kuin amerikkalaisten... 

Silloin, kun perustin blogini, en miettinyt hetkeäkään sitä, kirjoittaisinko omalla nimelläni ja omalla valokuvallani. Suomen työni takia suhtaudun hyvin varovaisesti siihen, miten minut voi tunnistaa netissä ja missä minun kasvojani näkyy, eikä minulla siis käynyt mielessäkään lätkäistä omaa naamaani tänne. Hätävarjelun liioittelua varmasti, koska kyllähän minut täältä tunnistaa, jos minut tietää, ja muutoinkin. Jälkikäteen olen alkanut pohtia, olisiko ei-niin-anonyymi lähestymistapa ollut parempi, mutta en ole silti tullut toisiin aatoksiin, eikä suoria naamakuviani siis varmaan jatkossakaan ole täällä luvassa, ellen tulevaisuudessa muuta mieltäni. Muutoin olen kyllä muuttanut suhtautumistani anonyymiyteen. Ennen en esimerkiksi missään nimessä olisi linkittänyt blogiani missään Facebookissa, mutta nykyään voin jakaa blogini joissakin asiaan kuuluvissa suljetuissa ryhmissä, jolloin koko nimeni ja kuvani siis tietenkin tulevat näkyviin ryhmän jäsenille, mutta ei se ole mielestäni mikään ongelma. (Teinkin tämän juuri eli nyt ainakin muutama blogiani jo seurannut tai mahdolliset uudet lukijat tietävät, mikä on nimeni ja miltä näytän - hei vaan! :) ) Ehkä aika ristiriitaista, mutta tänne blogiin en vain naamaani halua. En ole itse sitä mieltä, että hyvä blogi vaatisi bloggaajan kasvot. Tiedän kuitenkin, että monet toivovat kasvollista bloggaajaa ja ymmärrän hyvin miksi, joten ajattelin nyt kertoa tähän tämän oman anonyymiyteni taustan.

Tämän päivän ravintola sijaitsi monen muun raflan tavoin melkein keskellä ei-mitään-mielenkiintoista "amerikkalaisen pikkutien" (vain 3 kaistaa/suunta :D) varrella. 

Ravintolan vieressä sijaitsi myös ah niin amerikkalaisen näköinen motelli.

Blogin alussa en muuten ylipäänsä pitänyt valokuvia kovin tärkeinä. Halusin keskittyä enemmän informaation antamiseen. Nopeasti tuli kuitenkin selväksi, että kyllä niitä kuvia täytyy olla elävöittämään tekstiä ja blogia. Sitä paitsi suurin osa lukijoista tietenkin toivoo valokuvia. Minun sydäntäni lähellä on kuitenkin kirjoittaminen, ei valokuvaaminen. Tästä blogista ei löydy eikä varmasti tule koskaan löytymään "kunnon kameralla" otettuja valokuvia, joita on vielä kaiken lisäksi muokattu paremmiksi. Minä nappaan kuvani nopeasti kännykällä ja se siitä. En koskaan muokkaa kuviani, paitsi koon suhteen. En edes omista kuvankäsittelyohjelmaa.Valokuvaus ei jaksa minua sen suuremmin kiinnostaa enkä valitettavasti jaksa siihen paneutua. Hyvä kamera olisi kiva, mutta eihän sellaisella mitään tee, jos sitä ei jaksa opetella käyttämään. Kyllähän kännykässä ja digipokkarissakin olisi vaikka mitä säätöä, mutta enpä ole ollut motivoitunut selvittämään niitä.

Ruokailun jälkeen menimme juomaan kylmää Santana Rowlle. Maistoin elämäni ensimmäistä kertaa taiwanilaista pearl milk tea -juomaa. Paitsi että tuossa ei ollut vain teetä, vaan teetä ja kahvia sekaisin maidon kanssa. Ja siis kylmänä. Pohjalla limaisia tapioka-palloja, joista tulee nimitys "pearl". Oli makeaa, mutta hyvää. 

Kuten monia kanssabloggaajiani, myös minua on yllättänyt se, että tätä blogia käy lukemassa muutkin kuin perheenjäseneni ja kaverini. Vaikka alun alkaen linkitin tämän Blogilistalle ja Blogloviniin, en kuitenkaan ajatellut, että lukijoita tulisi. Mutta tulihan niitä. Katselukerroista päätellen tätä blogia taitaa lukea lähinnä juuri minulle tuntemattomat ihmiset. Sitä paitsi moni kaverini on sanonut, ettei käy blogissani säännöllisesti (mitä tietenkin pidän suurena loukkauksena :D). Mutta siis vau niille kaikille tuntemattomille! Kiva, että käytte! Kiitos! Ja kiitos toki myös tutuille! :)

Santana Rowlla oli ihanan keväisiä kukkia.

Tänään oli kumma ilma, sillä päivällä oli todella pilvistä, mutta todella lämmin. 

Mistä niitä lukijoita sitten tulee? Bloggerin tilastojen mukaan suurin trafiikki tulee tietenkin Suomen Googlen kautta, sitten Blogilistan ja sitten Bloglovinin kautta. Kävijöitä on luonnollisesti eniten Suomesta ja toiseksi eniten Yhdysvalloista. Kolmannella sijalla on Iso-Britannia, ja UK:n Google tuleekin muuten liikenteen lähteenä heti tuon Bloglovinin jälkeen. Myös muista Euroopan maista on kävijöitä kohtalaisesti. Bloggerin tilastot ovat valitettavan puutteelliset, enkä muista enää, mistä kaikista maista kävijöitä on ollut, mutta sen muistan, että aina välillä olen ollut yllättynyt jostain maasta, josta käyntejä on ollut useitakin. Arabiemiirikunnista joku (tai jotkut) tuntuu käyvän säännöllisesti. Kukahan siellä blogiani lukee - joku ulkosuomalainenko? :)

Täällä pitää muistuttaa, että autoilijan on väistettävä suojatiellä kulkevia jalankulkijoita. "It's the law!"

Mielenkiintoista on tutkailla sitä, millä googletuksilla blogiini eksytään. Mutta valitettavasti Blogger ei mielestäni kerää tätä tietoa oikein. Vaikka kuinka valitsen tutkailuajankohdaksi "koko ajalta", tilastot eivät oikeasti näytä koko historiaa. Niinpä moni googletus on jo ajat sitten kadonnut listasta, enkä muista niitä enää, vaikka ne olisivatkin huvittaneet minua aikoinaan. Harmillista. Ajattelin kuitenkin nyt vähän avata tähän näitä googletuksia siltä osin kuin muistan ja siltä osin kuin tilastoja tällä hetkellä löytyy.

Santana Rowlla on kalliitta liikkeitä. Kuten Gucci. Ja sitten H&M. :D

Suurin osa kävijöistä tulee blogiini googlettamalla blogini nimeä tai nimimerkkiäni tai jotain näiden sekoitusta. Hooverin patoa on etsitty ja etsintä on tuonut ihmisiä blogiini. Sitten on googletettu erinäisiä amerikkalaisia asioita, kuten amerikkalaisia ruokakauppoja, amerikan elämää, amerikkalaista eteistä tai verhoja, amerikkalaisia asuntoja tai amerikkalaisia turisteja. Lisäksi yhdistelmät "elämää kaliforniassa/chicagossa/dallasissa" ovat tuoneet blogiini. Joulu Kaliforniassakin on kiinnostanut muutamaa, mutta minä en kyllä täällä ole joulua viettänyt, eikä siitä siis löydy tietoa tästä blogista. Halloweenin aikaan usea on kovin yrittänyt etsiä kurpitsajuhliin musiikkia, mutta pahoin pelkään, ettei blogini ole tarjonnut vastausta tähänkään ongelmaan. Myös kauhutalojen googletus on tuonut blogiini. Havaijin lomaa on myös muutamia kertoja googletettu, ja toivon, että megapitkistä ja lukuisista Havaiji-postauksistani on ollut hyötyä jollekin muullekin kuin vain minulle.

En tiedä, mikä tämä mäykkyhahmo on, mutta haluan!

Tässä muutamia sellaisia googletuksia, joiden kautta blogiini on eksytty vain pari kertaa ja jotka syystä tai toisesta ovat mielestäni mainitsemisen arvoisia:

mitä ruokaa Suomesta ei löydy?
Suomesta löytyy kaikkea, se on tämä Amerikan maa, josta ei löydy mitään. ;)

amerikan paras ruokakauppa
Mikähän se mahtaa olla? Toivon, että löytäisin itsekin tähän vastauksen, mieluiten Kalifornian näkökulmasta.

amerikkalainen deodorantti
Jenkit eivät tajua dödöistä mitään, ja minä tuon omani Suomesta.

amerikkalainen sängyssä
Hmm, kuulostaa epäilyttävältä... Toivottavasti tästä postauksesta oli edes vähän apua. :D

blogi downshiftaus ja muutto pohjois-suomeen
Tässä on ilmeisesti haettu jotain ihan muuta blogia, mutta downshiftaus on tuttua juttua tällekin kotirouvalle. Pohjois-Suomeen en kyllä koskaan ole muuttanut.

posti ei tuo mainoksia
Ei tuo muuten meillekään niin usein kuin voisi kuvitella, ellei lasketa luottokorttitarjouksia, joita tunkee ovista ja ikkunoista joka viikko molempien nimillä.

milloin tupakan poltto baarisssa kiellettiin
Kaliforniassa paaaaljon aikaisemmin kuin Suomessa.

kännykän toimivuus kaliforniassa
... on mielestäni joskus aika kehno.

auringon nousu ja lasku Kaliforniassa
En ole nähnyt, vaikka Havaijilla kyllä tuijoteltiin kaikenmaailman nousuja ja laskuja. Pitäisikö käydä katsomassa täälläkin, kuulemma ovat kyllä hienoja...

ikea kuljetusdirma (tuolla tavalla väärin kirjoitettuna)
Voi Ikea. Ihme, ettei Ikean googletus ole tuonut tänne enempää porukkaa.

Japanilaisesta ruokakaupasta löytyi tietenkin Muumi-keksejä. Japanilainen kaverini oli unohtanut, mikä on Niiskuneidin nimi ja kysyi sitä minulta. Ja minä olin silleen että "öh... Niiskuneiti?" :D Ei ole enkkumuumit hallussa ei.

Ja sitten ehdottomat lempparini:

mä vihaan tätä paikkaa
:D En tiedä, mitä paikkaa googlettaja on vihannut, mutta tuskin Kaliforniaa. Enkä minäkään Kaliforniaa vihaa, vaikka tuollainen lause kyllä löytyy blogistani.

bdsm-kokemus
Hahahaha! Googlettaja-parka on varmasti pettynyt pahasti, kun on eksynyt blogiini tuon etsinnän takia. Minä en edes koskaan käynyt siellä bdsm-painotteisessa Halloween-kauhutalossa, jonka olen maininnut sivulauseessa. Ehkä blogini saa tulevaisuudessa lisää trafiikkia tällä haulla, kun nyt mainitsen sen uudelleen. ;)