Viisi positiivista asiaa viiden arkipäivän ajan

Kaukana kotona -blogin Veera päätti viikko sitten haastaa itsensä kirjaamaan viikon ajan joka päivä ylös viisi iloista asiaa. Päätin kopioida Veeran positiivisen asenteen ja tarttua haasteeseen, koska se kuulosti sellaiselta, joka yksinkertaisuudessaan saattaisi parantaa elämänlaatua huomattavastikin. Minä pääsin kirjauksissani tosin vain viiden arkipäivän yli, sillä olin tänä viikonloppuna vähän kipeä, joten iloiset asiat jäivät vähäisiksi, kun en edes liikkunut kotoa muuta kuin kauppaan. Minunlaiselleni ihmiselle, jolle negatiivinen valittaminen on harrastus, tämä viisikin päivää oli kuitenkin huima saavutus.

Näin viikkoni iloisissa merkeissä eteni:

Maanantai

1) Sain nukkua niin pitkään kuin halusin (tarkoitti puoli kahdeksaa, hah). Aion aloittaa ohjaamaan uusia tunteja maanantaiaamuisin uudella salilla, mutta se ei ole vielä auennut (ks. tiistain viimeinen iloinen asia). Olen tätä varten luopunut aiemmasta aamutunnistani, joten olen saanut vähän "armonaikaa" maanantain aamuihini.

2) Edellisen takia minulla oli aikaa aloittaa aamuni verkkaisesti tekemällä pienen joogaharjoituksen. Kroppani tuntuu aina kamalan jumiutuneelta, etenkin aamuisin, ja olen todella huomannut ison eron olooni sillä, että vähän vetreyttelen ja venyttelen ennen aamupalaa.

3) Minulla oli yksi tunti (tai oikeastaan kaksi: 30 minuuttia bodyshredia ja 30 minuuttia cxworxia) Googlella, joten pääsin ohjauksen jälkeen syömään ilmaista lounasta Googlelle. Jälkkäriksi otin brownien mukaan - todella positiivinen seikka siis.

There's no such thing as a free lunch. Paitsi silloin, kun on. Ilmaiseen lounaaseni tänä maanantaina kuului paljon kasviksia ja hiukan tofua sekä friteerattua kalaa.

4) Minulla oli aikaa mennä ostoskeskukseen keskellä arkipäivää, kun siellä ei ollut kamalaa ruuhkaa ja kun sovituskoppeihin pääsi jonottamatta.

Ostoskeskuksessa keskellä maanantain arkea.

5) Kävin lauantaina sijaistamassa bodystepin yhdellä salilla, jossa en ennen ollut käynyt, ja näin heti maanantain kunniaksi sain sähköpostiini kivan viestin salin ryhmäliikunnan managerilta. Viestissä luki näin: "Hanna - our members gave rave reviews about your bodystep class this past Saturday. They have requested to see if you have an available day to teach bodystep here in the evening." En ohjaa iltaisin, enkä valitettavasti oikein saa mahdutettua aikatauluuni uutta bodystepin kaltaista korkean intensiteetin ja impaktin tuntia, mutta voi vitsit tulin hyvälle tuulelle tästä viestistä.

Tiistai

1) Sain edelleen nukkua niin pitkään kuin halusin, sillä ensimmäinen tuntini tiistaisin on nykyään vasta 11:45am. Yleensä herään joskus seitsemän aikoihin, mutta jostain syystä tänä tiistaina kroppani herätti minut vasta hiukan ennen kahdeksaa. Luksusta!

2) Koska eka tuntini on vasta puolenpäivän aikaan, minulla oli aikaa tehdä uusi miksauslista päivän bodyattack-tunnilleni ennen tuntia. Yleensä valikoin uusia kappaleita (= kuuntelen kappaleita ja kertaan koreografiaa ja coachingia, sillä en todellakaan muista vanhojen ohjelmien koreoita noin vain ulkoa) iltapäivisin, jolloin ei kyllä yhtään huvittaisi.

3) Bodyattack-tunnillani oli hyvä osallistujamäärä. Kyseinen tunti on aina kärsinyt hiukan huonosta osallistujamäärästä (koska se on arkipäivänä keskellä päivää ja hiukan liian myöhään niille, jotka tulevat lounastauolla), ja minä tein managerini kanssa jo kerran päätöksen tunnin lopettamisesta, mutta sitten ne vähäiset osallistujat valittivat lopetuspäätöksestä ja tunti sai uuden mahdollisuuden. Suoraan sanottuna mielelläni kyllä luopuisin koko tunnista, mutta valittavien osallistujieni takia päätin tämän nyt olevan yksi positiivinen seikka päivässäni. :)

4) Olin aika väsynyt tiistaina, joten olin mielissäni, kun pääsin bodyattack- ja cxworx-tuntieni jälkeen kaupan kautta takaisin kotiin lepäämään. Oli sellainen olo, etten ole paljon mitään tehnyt, mutta jos kroppa kaipaa lepoa, sille kannattaa antaa juuri sitä. Monilla ei ole mahdollisuutta tällaiseen arkena, joten saan varmasti olla iloinen.

5) Sain tietää yhden uuden kuntosalin avajaispäivämäärän. Minulla on sovittuna tunteja tuolle salille kahtena aamuna viikossa, ja salin piti avautua jo joukuussa ja sitten tammikuussa ja sitten nyt helmikuussa... Nyt avajaispäivä on vihdoin lyöty lukkoon ja se on erittäin iloinen asia.

Keskiviikko

1) Jaksoin herätä jo 6.30 ja ehdin sekä tehdä vartin aamujoogan että syödä aamupalan istualtaan pöydän ääressä ennen kuin piti lähteä ohjaamaan aamubodyattackia. Yleensä ehdin juuri ja juuri vetää aamupalan seisaaltaan tiskialtaan edessä ennen kuin pitää jo lähteä aamuruuhkaan, joten tällainen aamu oli mukava aloitus päivään.

2) Näin kaveria iltapäivällä kahvilla ja saimme vaihdettua kuulumisia.

3) Bodyattackin 100. ohjelma on tulossa pian, ja kollegani on tehnyt meidän launching-tiimille paidat tätä suurta tapahtumaa varten. Kävin sovittamassa hänen mallikappaleitaan ja samalla osallistumassa hänen illan bodyattack-tunnilleen (mikä oli ehkä virhe, sillä olin jo ohjannut aamulla oman attack-tuntini ja myös bodypumpin). Tämä kollegani on mies ja niin loistava attackissa, etten löydä edes sanoja kuvaamaan sitä loistavuutta. Niinpä paidan sovittamisesta ja tunnista tuli ehdottomasti päiväni kohokohta.

4) Kun odottelin kollegani tunnin alkua, osallistujat näkivät minut ja yksi heistä huudahti iloisena: "Yay Hanna, are you teaching for us today?". Olen joskus sijaistanut attackia kollegalleni ja ilmeisesti tehnyt hyvää työtä, kun vastaanotto oli noin iloinen.

5) Tilaamani Birkenstockin kengät tulivat postissa. Kutsuin tämän merkin kenkien ostamista ensimmäiseksi askeleeksi kohti keski-ikäistymistä (koska kengät ovat ihan melkein terveyssandaalit), kunnes katselin kuvia netistä ja tajusin, että birkenstockit ovatkin ilmeisesti jonkinlainen trendijuttu. Olen täysin pihalla trendeistä, koska Piilaaksossa normi on flipflopit ja jumppahousut. Mutta olen siis ilmeisesti ainakin hiukan trendikäs?

Tällaiset popot hankin, mutta kiiltonahkaisena. Nämä olivat kaupassa, jossa sovitin oikeaa kokoa, ja tilasin omani sitten netistä, sillä kaupassa oli vain tylsiä värejä.

Torstai

1) Keskiviikon kahden bodyattack-tunnin ja yhden bodypumpin jälkeen aamulla herätessäni vain toinen reiteni oli hellänä. Hyvin positiivista. Olisin voinut olettaa, että molemmat. ;)

2) Minulla on vielä parin viikon ajan torstaiaamut vapaita, ja tänä torstaina näin kavereitani aamukahvittelun merkeissä. Aamukahvit kuuluvat kotirouvien luksukseen, enkä minä ole enää kotirouva, vaikka blogini nimi ja tämän postauksen yksi tagi niin edelleen sanookin. Niinpä tällainen aamuhetki tuntui suurelta luksukselta.

Aamupäivällä kahvilassa kavereiden kanssa.

3) Olen niin hyvässä asemassa, että ohjailen viikottain Googlella yhtä pumppituntia, jossa käy vain noin 4-7 osallistujaa (mikään peruskuntosali täällä ei pitäisi näin alhaisen osallistujamäärän tuntia aikataulussaan). Koska edessä on pitkä viikonloppu (nyt maanantaina on President's Day, joka on vapaapäivä monissa työpaikoissa) ja koska meneillään on myös Chinese New Year -pippalot, osa googlelaisista oli häipynyt lomailemaan jo torstaina. Niinpä kukaan ei tullut tunnilleni. Miksi tämä on positiivista? Koska minulle vapautui aikaa päästä lähtemään työpaikalta hiukan aiemmin ja menemään kauppaan ostamaan juttuja, joita tarvitsen tulevaa Meksikon matkaani varten. En valita, vaikka ikävää olikin, ettei kukaan tullut jumppaamaan. Minulle nyt kuitenkin maksetaan joka tapauksessa (joskin tämä oli eka kerta ikinä, kun olen tällaisessa tilanteessa, ja toivottavasti viimeinen).

4) Tarvikekauppareissun jälkeen hain itselleni burriton päivälliseksi. Mieheni syö usein lounaaksi burritoja ja olen aina ihmetellyt tätä ruokalajia (olen kyllä joskus ajat sitten syönyt burriton ja varmaan parikin kertaa), mutta nyt päätin kokeilla itse. Burrito maistui hyvältä, mutten ehkä silti ala syömään niitä usein, sillä jötkälemäinen ruoka ei oikein sopinut suuhuni. Kuva unohtui ottaa, sillä olin hyvin nälkäinen.

5) Mainitsin maanantain kohdalla viestistä, jonka sain siltä yhdeltä ryhmäliikunnan managerilta. Kun kerroin hänelle ohimennen ohjaavani bodystepin lisäksi paljon muitakin lajeja, hän innostui ja pyysi minua heti ohjaamaan heille myös Jillian Michaelsin bodyshredia. En taida saada tätäkään mahdutettua mihinkään, koska haluan suojella sitä, ettei ääneni taas rasitu liikaa, mutta on ihanaa tietää, että kysyntää on.

Perjantai

1) Vaikka oli pitkä viikonloppu tulossa ja se kiinalainen uusivuosikin ja aamuruuhkassa selvästi normiperjantaita hiljaisempaa, niin kaikilla tunneillani oli paljon osallistujia ja paljon energiaa.

2) Neljän eri tunnin ja kahdessa eri kaupungissa ohjaamisen jälkeen palasin kotiin puolenpäivän jälkeen ja minulla oli aikaa syödä rauhallinen lounas ja foamrollailla sekä venytellä ennen iltapäivän viidettä tuntiani.

3) Päivän viidennen tuntini jälkeen jaksoin raahata väsyneen kroppani ohjaajatuttuni joogatunnille. Tämä tunti on noin 15 minuutin ajomatkan päässä sieltä, missä ohjaan perjantaisin viimeisen tuntini, ja silti en koskaan jaksa mennä joogaamaan. Vaikka se olisi fiksua ihan senkin takia, että joogatunnin jälkeen työmatkaruuhkat kotiin ovat hiukan helpottaneet verrattuna aikaan ennen joogatuntia.

4) Joogatunnin jälkeen sain tutultani henkilökohtaista opastusta. Olen päättänyt kouluttautua ohjaamaan Les Millsin bodyflowta (Suomessa ja muualla Euroopassa tämä laji kulkee nimellä bodybalance) ja sitä varten nyt on aika opetella yhtä ja toista. Kun hyvä opettaja neuvoo kädestä pitäen, löysin tänäkin perjantai-iltani kropastani ulottuvuuksia, joita en tiennyt olevankaan.

Viime viikolla harjoittelimme Bird Posea, jonka ko. ohjaaja opetti minulle jo vuosi sitten. Lopetin silloin harjoittelun, joten nyt jouduimme aloittamaan prosessin alusta.

5) Positiivista - ei vain tässä päivässä, vaan jokaisessa päivässä - on se, että ympärilläni on ihmisiä, jotka uskovat minuun ja näkevät minussa sellaista, jota itse en näe. En ole mikään joogi, enkä varmaan koskaan olisi päättänyt nyt lähteä edes bodyflown kaltaisen ohjelman pariin, ellei tämä jooga-ohjaaja, mentorini ja eräs kolmaskin joogan ja Les Millsin tuntien ohjaaja olisi motivoinut minua jo parin vuoden ajan. Kuulemma olemukseni ja ääneni on kuin luotu myös tällaisten rauhallisten lajien ohjaamiseen. He puhuvat minulle aika-ajoin myös joogan ohjaamisesta, mutta minulla ei riitä kärsivällisyys edes pitkään joogatuntiin, saati sitten vuosikausien opetteluun ja joogan ymmärtämiseen. Positiivista on kuitenkin se, että joku sanoo minulle "YES, you can! And you will!", kun minä sanon "I can't do that".

Tänä perjantaina siirryimme asentoon, joka bodyflowssa kulkee nimellä Birds in a Basket. Asento ei nyt näytä ihan tällaiselta, haha, mutta kokeilin tätä ensimmäistä kertaa elämässäni. "I can never do that", totesin ensin, mutta parin minuutin kuluttua siitä toteamuksesta olinkin jo tässä asennossa, kiitos hyvän opettajan. Hymyilin koko kotimatkan autossa onnistumiselleni, eikä se kotimatka muuten ole ihan lyhyt.

Tällaista menoa kuului siis arkiviikkooni. En aio ottaa tavaksi positiivisten asioiden kirjaamista, mutta sen sijaan aion yrittää jatkossakin tajuta sen, miten pienistä asioista ilon voi löytää, kun vain omaa asennetta vähän korjaa.

#blogisitarina: Miten Kotirouvailua ja kulttuurishokkeja syntyi?

Matkalla jonnekin -blogin Emmi haastoi minut #blogisitarina-haasteeseen.

Miten blogisi syntyi?

Sain idean blogin perustamisesta syksyllä 2013, kun aloimme mieheni kanssa puhua siitä, että voisimme muuttaa Piilaaksoon hänen työnsä takia. Surffailin silloin netissä etsimässä tietoa Kaliforniaan muuttamisesta ja löysin pari hyvää suomalaisen Kaliforniassa asuvan blogia (kumpikaan ei valitettavasti ole enää toiminnassa). Luin kaikki näiden blogien postaukset lävitse ja sain niistä todella paljon apua omiin ajatuksiini. Ajattelin silloin, että olisi kiva ruveta itsekin kirjoittamaan blogia, jos muutto toteutuisi. Pidän kirjoittamisesta ja näin heti, että blogin pitäminen olisi oiva keino kertoa kuulumisista kavereille ja perheelle. Lisäksi ajattelin, että koska itse sain niin paljon apua blogien lukemisesta, haluaisin mieluusti pistää hyvän kiertämään. Jos siis joku Yhdysvaltoihin muuttava on kokenut saavansa apua blogistani (niin kuin kuulemma on), olen äärimmäisen iloinen ja tyytyväinen!

Blogini nimen keksin joskus varmaan keskellä yötä. Se vain tuli mieleen ja tiesin, että nimi on siinä. Minähän olin täysin kotirouva täällä ensimmäisen vuoden ajan ja ylikin. Nykyään teen hiukan töitä, joten en ehkä voi sanoa itseäni enää täydeksi kotirouvaksi, mutta en ole kyllä ajatellut vaihtaa blogin nimeä, haha. Kulttuurishokkeja koen edelleen.

Kuinka blogisi on kehittynyt?

Alussa en ehkä laittanut ihan niin paljon valokuvia enkä pitänyt niitä tärkeinä. En myöskään pitkään aikaan tajunnut pienentää valokuvia, joten vanhat valokuvani täällä blogissa ovat aika isoja. Nykyään pienennän kuvia, mutta se on edelleen ainoa muokkaus, jota teen kännykällä otettuihin kuviini. Valokuvaamisessa olisi kehittämisen varaa, mutta not gonna happen. Kirjoittaminen on minulle se juttu, eikä mielenkiintoni riitä niin paljoa valokuvaamiseen saakka.

Alussa bloggailin paljon yleisistä muuttoon ja Kaliforniaan liittyvistä asioista, mutta sitten aloin kirjoittaa enemmän myös henkilökohtaisia postauksia, liittyen mm. siihen, millaista on olla kotirouvana ja vailla työtä. Henkilökohtaisuuksiin meneminen on vaikeaa, koska tätä blogia lukevat perheenjäseneni, jotkut kaverini ja jopa jotkut vanhat kollegani. Ihan kaikista tunteistani en siksi halua täällä kertoa, vaikka voisin kertoa niistä, jos tietäisin, että tätä lukisivat vain minulle tuntemattomat. Toivon kuitenkin vielä kehittyväni tässä suhteessa ja löytäväni kultaisen keskitien, sillä henkilökohtaisia, ulkosuomalaisuuteen liittyviä aiheita riittäisi.

Pidän tätä blogia anonyymina: en julkaise täällä omaa kasvokuvaani enkä kirjoita omalla nimelläni. Tämä päätös oli minulle selkeä alusta asti - en koskaan alussa edes miettinyt mitään muuta - ja olen jo aiemmin kertonut tämän päätöksen taustoista täällä. Sittemmin olen kyllä miettinyt päätöstäni, sillä onhan täydellinen anonyymiys suurta ja turhaa hätävarjelun liioittelua. Nykyään esimerkiksi julkaisen Facebookin blogi-ryhmissä postauksiani ihan oikealla profiilillani. Olen tämän vuoden aikana muutaman kerran miettinyt, että alkaisin julkaista kasvokuvia täällä blogissa. Mutta sitten toisaalta en näe, mitä uutta se toisi tähän blogiin, enkä halua alkaa tehdä sitä vain itsetarkoituksessa. Kuten olen jo aiemmin todennut, minun mielestäni hyvä blogi ei vaadi bloggaajan kasvoja, mutta ymmärrän kyllä eriävät mielipiteet tässä asiassa. En tiedä, muutanko mieltäni tulevaisuudessa.

Mitkä ovat olleet merkittävimmät taitekohdat?

Se, että olen asunut täällä Kaliforniassa jo yli puolitoista vuotta, on todella vaikuttanut blogiini. On vähän vaikea enää kirjoittaa jostain kalifornialaisesta ilmiöstä tai Amerikan erikoisuuksista, koska niistä on tullut minulle jo niin arkipäivää, etten aina tajua, että Suomessa asuva voisi pitää jotain seikkaa hyvinkin mielenkiintoisena. Stressaannunkin joskus siitä, mistä kirjoittaisin. Omasta arjesta kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Vaikka tämä blogi on perustettu kuulumisten kertomista varten, arjessani ei mielestäni tapahdu mitään niin mielenkiintoista, että siitä saisi aikaiseksi paljon blogipostauksia. Luen paria blogia, joissa postaillaan aivan arkisista asioista, ja pidän niistä todella paljon, mutta itse en toistaiseksi ole oppinut tekemään sellaisia postauksia paljoa.

Tämä syksy on vaikuttanut blogiini, sillä olen aloittanut työnteon, joten kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Minulla on edelleen paljonkin ideoita, joista tehdä postauksia, mutta aikaa ja energiaa ei vain ole tuntunut riittävän. Mielenkiinto blogin kirjoittamista kohtaan ei kuitenkaan ole vähentynyt! Harmittaa, kun en ole jaksanut kirjoittaa niin paljon kuin aikaisemmin, vaikken edes tee mitään kokopäivätöitä.

Ajan ja energian puutteeseen liittyen mieleeni nousee yksi asia, joka vaatisi kehittämistä: minun pitäisi oppia tekemään paremmin myös lyhyitä postauksia. Tämä oli mielessäni jo vuosi sitten, mutta silti edelleen jätän joskus ajatuksiani julkaisematta, jos en saa aikaiseksi kunnon postausta, koska mielestäni lyhyitä postauksia on jotenkin turha julkaista. Tässä ei ole mitään järkeä, sillä tiedän paljon hyviä blogeja, joissa postaukset ovat joskus todella lyhyitä. Ehkäpä tulevaisuudessa opin vielä itsekin siihen suuntaan, jotta pitkiä kirjoitustaukoja ei tulisi.

***

Kiitos haasteesta, Emmi! En tosiaan ole mikään blogihaasteiden ylin ystävä, mutta tämä oli oikeasti mielenkiintoinen haaste. :) Nyt pitäisi sitten itse haastaa neljä blogia. Kirjoitin tämän jutun melkein kokonaan valmiiksi jo muutama päivä sitten ja silloin päätin, kenelle haasteen annan. Sen jälkeen yksi näistä blogeista on kuitenkin jo haastettu, joten minulla on nyt vain kolme (enkä itse asiassa ole edes varma, onko joku jo nämä haastanut):

Ribs and Coke
Elämää ja Amerikkaa
Onnenpäivä

Säännöt:
1. Haaste on avoin kaikille bloggareille (teema voi olla mikä tahansa). Saat osallistua vasta saatuasi haasteen (ja niitähän voi toki myös pyytää, jos tiedät jonkun saaneen sen)
2. Kirjoita ja julkaise oma tarinasi blogissasi: miten blogisi sai alkunsa, kuinka se on kehittynyt ajan saatossa ja mitkä ovat olleet merkittävimpiä taitekohtia.       
3. Haasta mukaa neljä blogia kirjoittamaan oma tarinansa. Mikäli joku kieltäytyy suoriltakäsin, voit haastaa jonkun toisen. 
4. Muista ilmaista tarinasi yhteydessä linkkeineen päivineen, miltä blogilta sait haasteesi ja kenet haastat mukaan.   
5. Mikäli olet Instagramissa, käy halutessasi lisäämässä jonkin kuvasi yhteyteen tagi #blogisitarina. Näin kaikki Instagramissa olevat bloggarit näkevät, kenen kaikkien blogeissa nuo tarinat ovat nähtävillä. #Blogisitarina -haasteen käynnisti: kototeko -blogi

Liebster Award: Uusien ja kiinnostavien blogien kirjoittajien haastattelu

Sain Mamuna maailmalla -blogin Minnalta Liebster Awardin. Kiitos Minna!

Tämän haasteen tai kiertokirjeen tavoitteena on löytää uusia blogeja ja tutustua näiden blogien kirjoittajiin pienen haastattelun avulla. Liebster Award kulkee bloggaajalta toiselle bloggaajalle, ja toivottavasti sekä bloggaajat että lukijat löytävät sen avulla uusia mielenkiintoisia blogeja lukulistalleen.

Haasteen saajan tulee vastata hänelle esitettyihin 11 kysymykseen ja sitten antaa palkinto eteenpäin valitsemilleen bloggareille ja esittää heille uudet 11 kysymystä. Blogien pitäisi olla sellaisia, joissa on alle 200 seuraajaa, koska tarkoitus on esitellä uusia ja tuoreita blogeja. (Ks. tarkemmat säännöt postauksen lopusta).

Minna esitti minulle seuraavat 11 kysymystä:

1) Mikä on parasta bloggaamisessa?

Ehkäpä se, että saa vertaistukea muilta ulkosuomalaisilta ja etenkin muilta Amerikassa asuvilta ulkosuomalaisilta. On niin helpottavaa kuulla kommenteissa, jos joku muukin on ihmetellyt samoja asioita tai kärsinyt samoista ongelmista!

2) Mitä harrastat?

No tätä bloggailua. Aikaisemmin harrastin myös ryhmäliikuntaa, mutta ehkä en enää ihan voi kutsua sitä harrastukseksi, kun nykyään ohjaan sitä työkseni. Harrastan tietyllä tavalla myös valittamista. Valittelen monesti erinäisistä asioita, joista ei oikeastaan tarvitsisi sanoa mitään. Se on sellaista turhanpäiväistä valittamista, minkä takia siis kutsun sitä harrastukseksi (joku voisi kutsua sitä myös huonoksi tavaksi :D).

3) Mitä haluaisit harrastaa, mutta et jostakin syystä voi?

Haluaisin harrastaa crossfittiä. Olen halunnut jo pitkään. Olin vähällä lähteä tutustumaan lajiin alkuvuodesta, mutta sitten minulle heitettiin tämä idea ryhmäliikunnanohjaajaksi alkamisesta ja elämäni sai uuden suunnan. Tällä hetkellä minulla ei ole aikaa eikä energiaa alkaa harrastaa mitään uutta urheilulajia, eikä etenkään sellaista, jota pitäisi treenata tosissaan ja monta kertaa viikossa.

4) Jos saisit 1000 euroa, mitä tekisit sillä ja miksi?

Ensin hehkuttaisin miehelleni sitä, että olen saanut omaa rahaa! Tällä hetkellä ei ole mitään sellaisia isoja ostoksia, joita pitäisi saada ostettua, joten todennäköisesti kuluttaisin rahat urheiluvaatteisiin ja -kenkiin, sillä niiden käyttö on lisääntynyt viime aikoina valtaisasti ja niitä todella tarvitsen päivittäin ja jopa useita kertoja päivässä.

5) Jos toimisit minulle turistioppaana kotikaupungissasi, niin minkä paikan näyttäisit ehdottomasti ja miksi?

Jonkun kivan ulkoilupaikan kukkuloilla, mistä aukeaa hienot näkymät Piilaaksoon. Sieltä saisi hyvän käsityksen siitä, millaiselta Piilaakso näyttää (se näyttää aika maaseudulta).

6) Elämänohjeesi itsellesi?

Yritä stressata vähemmän ja koita keskittyä enemmän itseesi, äläkä siihen, mitä muut mahdollisesti ajattelevat.

7) Kaupunkiloma vai patikkaretki?

Kaupunkiloma. Tykkään haikkailuista päiväretkillä, mutta en oikein ole valmis yöpymään missään teltassa keskellä luontoa ilman modernin elämän ihanuuksia. Ehkä jokin päivä kykenen siihenkin...

8) Mitä haluat tehdä ennen kuolemaasi?

Ihan vain yksinkertaisesti elää mahdollisemman kivutonta ja mukavaa elämää, en mitään sen kummempaa.

9) Makeaa kakkua vai suolaista piirakkaa?

Öh, molemmat tietenkin! Ensin suolaista ja sitten jälkkäri perään. Jos olisi pakko valita toinen, niin ehdottomasti kakku. Rakastan makeita asioita.

10) Mistä haaveilet juuri nyt?

Siitä, että minusta tulisi kovakuntoinen, timmi ja energinen ryhmäliikunnanohjaaja, joka vetää niin loistavia tunteja, että kaikki ihmiset haluavat tulla niille tunneille.

11) Mikä on elämässäsi parasta juuri nyt?

Viime viikolla kaverini kertoi eräälle kaverilleen, että "vuosi sitten Hanna sanoi toivovansa, että hänellä olisi jokin intohimo, josta saisi aikaiseksi työtä, ja nyt hänellä on sellainen". Vuosi sitten en tajunnut, että voisin kehittää työn ryhmäliikunnasta, joka todellakin oli elämässäni isossa osassa. Olin kateellinen niille tutuilleni, jotka olivat hylänneet Suomen ammattinsa, muuttaneet tänne ja kehittäneet itselleen työn omista intohimoistaan. Nyt minä kuulun niihin ihmisiin. Se on parasta tällä hetkellä.


Siinä minun vastaukseni. Vaikeinta on löytää ne blogit, joille antaa tämä palkinto eteenpäin. Tuntuu, että monilla tämä on jo käynyt tai sitten lukemani blogit ovat niin suosittuja, että niillä on satoja seuraajia. En todellakaan siis löydä 11 blogia.

Annan tämän seuraaville bloggaajille:

• Ribs and Coke -blogin takana olevalle Piilaaksossa asuvalle blogikollegalleni Kaisalle

• Hetkiä Houstonissa -blogin Sannalle

• Kappelikukkulan Kuulumisia -blogin Leenalle

• Matkalla jonnekin -blogin Emmille

Koska tämä palkinto on kiertänyt paljon blogeissa, joita luen, voi olla, että joku nimeämistäni henkilöistä on jo saanut tämän joltain toiselta, muttei vain ole ehtinyt vielä tehdä postausta. Ei siis tarvitse tehdä kahtaa kertaa - mutta tietenkin saa, jos haluaa. Ja jos joku ei halua tätä ottaa, niin ei todellakaan tarvitse. :)

Nämä kysymykset esitän:

1) Mikä on saanut sinut jatkamaan bloggailua?
2) Mitä ulkomaille muutto on opettanut sinulle eniten?
3) Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle?
4) Jos saisit päättää, mitä saisit tehdä päivät pitkät, mitä tekisit?
5) Mikä on lempipaikkasi nykyisessä kotikaupungissasi ja miksi?
6) Mitä kaipaat eniten Suomesta?
7) Puna- vai valkoviini ja miksi?
8) Kuka teidän kotitaloudessa siivoaa?
9) Jos saisit matkustaa ajassa taakse- tai eteenpäin, mihin vuoteen tai vuosikymmeneen siirtyisit?
10) Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?
11) Jos tapaisit nyt teini-ikäisen itsesi, minkä neuvon antaisit?


Ja säännöthän ovat siis seuraavat:
1) Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa.
2) Vastaa sinulle esitettyihin 11 kysymykseen.
3) Nimeä ja linkitä 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4) Keksi 11 uutta kysymystä nimitetyillä.

#ReilutBlogit-haaste

Kerrankin minulla olisi mahdollisuus katsoa Oscarit kokonaisuudessaan alusta loppuun livenä ilman, että täytyisi valvoa keskellä aamuyötä. Harmi vain, ettei show kiinnosta nyt yhtään niin paljon kuin silloin, kun katsominen oli vaikeampaa. Olen kuitenkin istunut tv:n edessä tunnollisesti useita tunteja, mutta olen sentään samalla saanut kirjoitettua blogiin.

Blogikollegani ja kaverini Riikka haastoi minut #ReilutBlogit-haasteeseen. Aikamoinen kohu lähti käyntiin, kun Tjäreborg julkaisi Instagramissa kuvan siitä, kun yksi heidän matkaoppaansa makoilee huumatun tiikerin kanssa häkissä, ja Tjäreborgia mahtaa harmittaa näin jälkikäteen aika hemmetisti. Koska tätä juttua on revitelty erinäisissä blogeissa jo niin yksityiskohtaisesti, en tuhlaa kirjaimia kohun referointiin. Sanomattakin luulisi olevan selvää, ettei huumattu tiikeri ole kauhean hyvä juttu.

Tjäreborgin kuva Instagramista. Olen ottanut tämän kuvan muista blogeista, jotka ovat kirjoittaneet tähän haasteeseen.

Haaste on seuraavanlainen:
1. Kerro, minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi.
2. Kerro jokin mukava kokemus, joka sinulla on ollut kestävästä matkailusta.
3. Haasta mukaan vähintään kolme muuta blogia. Ei tarvitse olla matkabloggaaja tätä haastetta varten, vaan voit kirjoittaa myös muista kestävään kehitykseen liittyvistä asioista.

1.
Koska en ole mikään matkustelija, joudun ottamaan tässä esiin arkipäiväisiä asioita. Mielestäni haasteen pointti on vähän kadonnut tässä vaiheessa - miten kestävät valinnat arjessa liittyvät huumattuihin tiikereihin? - mutta en nyt voi mitään muutakaan ja onneksi suurin osa muistakin bloggaajista on tehnyt samoin. :)

- Käytämme mieheni kanssa kangaskasseja ruokakaupassa, emme muovipusseja. Eikä muovipusseja voi Kaliforniassa enää pahemmin käyttääkään, kun ne ovat kiellettyjä.
- Emme sytytä valoja muuta kuin silloin, kun on todella tarve, emmekä pidä valoja turhaan päällä.
- Myöskään tv ei ole meillä koskaan turhaan päällä. (Toisaalta sitten taas tietokoneet ovat päällä sitäkin enemmän, joskaan eivät onneksi aina kytkettynä pistorasiaan vaan akkujen voimin.)
- Suomessa lajittelimme roskat orjallisesti sääntöjen mukaan. Täällä koen huonoa omaatuntoa, kun roskakuiluissa on vain "roskat" ja "kierrätettävät", enkä aina jaksa uskoa siihen, että oikeanlainen lajittelu tapahtuu myöhemmin... Meillä olisi kuitenkin kehitettävää tässä suhteessa, sillä toistaiseksi olemme heittäneet muoviset juomapullot kierrätettäviin, vaikka pulloille löytyisi palautuspisteetkin. En kyllä tiedä, onko palautuspiste parempi kuin kierrätettävät.
- Pyrin käyttämään ekologisia / orgaanisia kauneudenhoitotuotteita ja meikkejä.
- Ostan ekologisia siivousaineita, en mitään kamalia myrkkyjä.
- Suomessa kuljin pyörällä tai julkisilla. Täällä siihen ei valitettavasti oikein ole enää mahdollisuutta ja se ärsyttää aika ajoin.
- En anna veden juosta suihkussa, kun levitän shampoota tai saippuaa. Sammutan hanan aina, kun en tarvitse lisää vettä.
- En koskaan roskaa. Voisi kuvitella, ettei kukaan enää nykypäivänä roskaa, mutta valitettavasti täällä päin näkyy roskia parkkipaikoilla ja kaduilla.
- Yritän panostaa laatuun ja ostaa sillä tavalla vähemmän. Tämän olen omaksunut vasta muutaman viime vuoden aikana. Yliopisto-opiskelujeni alussa olin totaalisen koukussa nettishoppailuun, ja olen haalinut itselleni enemmän kenkäpareja kuin kukaan tarvitsee yhden elämän aikana. Onneksi olen päässyt eroon turhasta shoppailusta. Toisaalta tiedostan sen, että edelleen ostan aikaisemmin kuin välttämättä tarvitsisi. Kehitettävää siis on paljon.

- Emme ole käyneet Kaliforniassa asuessamme eläintarhoissa emmekä akvaarioissa, vaikka molempia löytyisi lähistöltä muutamiakin. Paitsi että hetkinen, kävimme kyllä akvaariossa Las Vegasissa - näin jälkikäteen ajateltuna sen olisi ehkä voinut jättää väliin. Mutta jos totta puhutaan, emme ole käyneet em. paikoissa Kaliforniassa siitä syystä, ettemme ole kokeneet niitä tarpeellisiksi. Taustalla ei siis ole mitään tietoisia eettisiä ja kestäviä päätöksiä. Delfinaarioissa en enää kävisi, sen verran kamalaa olen niistä kuullut. Myös sirkukset, joissa on eläimiä, jättäisin nykyään väliin, vaikka lapsena tykkäsin sirkuksista. Mietin eläimien kohtelua ja eettisyyttä, kun kävimme Kanadassa Parc Omegassa. Vaikka eläimet olivat luonnossa, niiden oli annettu ehdollistua siihen, että autot ja ihmiset tuovat porkkanoita, ja vähän se tietenkin mietitytti, vaikka paikka olikin mielestäni aivan mahtava. En ole selvittänyt paikan taustoja. En tiedä, tekeekö se minusta huonon ihmisen.

Paikoillaan heiluvat norsut Vietnamissa Saigonin eläintarhassa.

Samassa eläintarhassa ollut tiikeri, joka käveli lasihäkkinsä ikkunan edessä eestaas eestaas. Surullisen pitkästynyt varmaankin.

2.
Tämä on vaikea kysymys. Juttelin tästä mieheni kanssa ja hän totesi vain, että tuskin meillä on mitään kokemuksia erityisen kestävästä matkailusta. Mutta ei toisaalta ole mitään huonoja tai tuhoavia kokemuksiakaan. Olemme kuitenkin varsinkin tämän viimeisen vuoden aikana matkustaneet ja lennelleet lentokoneilla enemmän kuin ennen, mikä on kaikkea muuta kuin kestävää (ennen muuttoa emme kyllä matkustelleet paljoa). Voiko matkustelua, etenkin lentokoneella, ylipäänsä koskaan sanoa kestäväksi...?

Matkakohteistamme en osaa sanoa mitään, sellaisia tavallisia ne ovat olleet. Ei mitään luontoon tunkeutumista, eikä ainakaan eläimien kaltoinkohteluun liittyvää. Aasiassa emme ole yhdessä käyneet, ja huumatut tiikerit ja ihmisiä kantamaan pakotetut norsut ja muut tuntuvat aika kaukaisilta. Olen kuitenkin kerran elämässäni käynyt Aasiassa kaverini kanssa, tarkemmin sanottuna Vietnamissa muutamia vuosia sitten. Saigonissa vierailimme eläintarhassa, jossa eläimet eivät voineet erityisen hyvin. Mutta oho, tämä oli huono kokemus, pahoittelut sivupoluille harhautumisesta. Mutta kun en nyt saa päähäni mitään yhtä hyvää ja kestävää kokemusta.

Sen voin kuitenkin sanoa, että jätämme kaiken aina sellaiseen kuntoon kuin se oli meidän saapuessamme. Minulle ei olisi tullut mieleenkään esimerkiksi kerätä hiekkaa tai kiviä Havaijilta tai Grand Canyonilta - molemmat kuuluvat paikkoihin, joista turistit usein ottavat luontoa mukaansa.

Hanauma Bay Havaijilla Oahu-saarella.

Tämän haasteen kohdalla olen nähnyt muutaman nostavan esiin Havaijin Oahu-saaren Hanauma Bayn snorklauspaikan myönteisessä valossa, koska jokaisen snorklaamaan menijän on siellä katsottava opastusvideo ennen veteen pääsyä. Vaikka video on parempi kuin ei mitään, minä en kyllä väittäisi, että video tekee tuosta paikasta yhtään kestävämpää. Kestävää olisi se, jos ihminen pysyisi poissa vedestä.

3.
En aio haastaa ketään, koska en pidä tälläisista kiertojutuista paljon, vaikka tämä aihe onkin tärkeä. Jokainen, joka kokee aiheen tärkeänä ja haluaa lähteä mukaan, saa ottaa haasteen minulta!