Huippuyliopistot Harvard, MIT ja Yale

Näimme itärannikkoreissumme aikana kolmen huippuyliopiston kampusalueet: Harvardin, Massachusetts Institute of Technologyn (MIT) ja Yalen.

Harvard ja MIT sijaitsevat molemmat Cambridgessa, Massachusettsissa. Cambridge on aivan Bostonin vieressä, toisella puolella Charles-jokea. Bostonista pääsee Cambridgeen helposti: joko metrolla tai vaikkapa ihan vain kävellen. Me lähdimme viettämään yhden päivän yliopistoilla. Meillä oli aikaa osallistua yhdelle kierrokselle ja sitten tsekata toisen paikan kampusalue itsenäisesti. Minua kiinnosti enemmän Harvardin kierros, miestäni MIT:n kierros, joten teimme kompromissin ja menimme Harvardin kierrokselle. :D

Harvard Square, yliopiston kampusalueen vieressä sijaitseva ravintoloiden, kahviloiden ja kauppojen keskittymä. Tuntui kuin omalta pieneltä kaupungin keskustalta. Opiskelijoiden ei varmaan tarvitse lähteä minnekään muualle, jos eivät halua.

Harvardilla on omia virallisia ilmaisia kierroksia, mutta emme löytäneet sellaisia elokuun loppuun - elokuun alussa olisi kyllä ollut uusille opiskelijoille ja muillekin. Löysimme kuitenkin Harvardin opiskelijoiden vetämät maksulliset kierrokset, The Hahvahd Tour (lausuttuna kuin bostonilaiset lausuvat Harvardin). Hinta taisi olla reilun $10/hlö eli ei kovin kallis.

Harvard Squaren läheisyydessä.

Harvardin opiskelijat alkoivat vetää maksullisia kierroksia siinä vaiheessa, kun yliopisto poisti sääntönsä siitä, ettei opiskelijoilla saa olla omaa yritystä ja etteivät he saa osallistua yritysten toimintaan. En muista, koska kielto poistettiin, mutta kohtalaisen uusi juttu se on. Esimerkiksi Mark Zuckerberg keskeytti aikoinaan Harvardin, jotta pääsi perustamaan Facebookin. Toinen kiellon uhri ja Harvardin kuuluisa college drop-out on Bill Gates. Harvard on näköjään tajunnut, ettei kannata kieltää opiskelijoilta yritysten perustamista kesken opiskelujen. Nykyään yliopisto jopa rohkaisee opiskelijoita perustamaan start uppeja ja muita.

Harvardin pääportti, josta opiskelija saisi kulkea vain kahdesti opintojensa aikana: ekan kerran sinä päivänä, kun muuttaa kampukselle, ja tokan kerran valmistumispäivänä. Legendan mukaan opiskelija ei koskaan valmistu, jos kulkee portista useammin kuin tämän kaksi kertaa. 

The Hahvahd Tour oli mielenkiintoinen, mutta valitettavasti siinä ei menty rakennuksiin sisälle. En tiedä, olisivatko jotkut rakennukset avoinna kaikille, mutta massiivinen Harry Widener -kirjasto ei ainakaan ollut. Kierroksella kuuli hauskoja tarinoita ja siinä tajusi myös sen, että monet kampusalueen keskellä olevat rakennukset olivat opiskelijoiden asuintaloja (dormitories). Olisin luullut niitä taloja joiksikin hallintorakennuksiksi, vaikka ne kyllä pystyi tunnistamaan asuintaloiksi siitä, että ikkunoissa oli aina tuuletin.

Kuulemma opiskelijalle annetaan aina muuttopäivänä lista niistä (kuuluisista) muista opiskelijoista, jotka ovat aiemmin asuneet huoneessa, johon hän muuttaa. Joku voi siis saada Mark Zuckerbergin tai Bill Gatesin vanhan huoneen. Kukaan ei kuitenkaan enää voi saada presidentti Kennedyn huonetta, sillä remontin yhteydessä hänen vanha huoneensa purettiin ja tilalle lyötiin hissikuilu. "Become the most beloved president of the United States? It doesn't matter, Harvard will still give you the shaft", totesi oppaamme. Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä remonttimiehillä.

Kampusalueella. Nuo talot taisivat olla dormitoreja, mutta en nyt varmaksi muista. 

Harvardin kampuksella sijaitsee kuulemma USA:n kolmanneksi valokuvatuin patsas Nykin Vapaudenpatsaan ja Washington D.C:ssa sijaitsevan Lincoln Memorialin jälkeen: John Harvardin patsas. Tämä tunnetaan myös kolmen valheen patsaana: 1) John Harvard ei periaatteessa perustanut Harvardia, vaikka patsaassa lukee "founder", 2) Vuosiluku patsaassa on väärä ja 3) Patsas ei edes esitä John Harvardia, sillä v. 1884 patsaan tekovaiheessa John Harvadista ei ollut jäljellä mitään kuvia, eikä kukaan siis tiennyt, miltä hän näytti. Otin valokuvan, sillä nyt olen elämässäni valokuvannut kaikki kolme Yhdysvaltojen valokuvatuinta patsasta - kunnes joku toinen tulee ja ilmoittaa, että kolme valokuvatuinta patsasta ovatkin joitain aivan muita. Patsaan kengän kärjet ovat kuluneet, sillä turistit koskettavat kenkiä, koska sen uskotaan tuovan hyvää onnea. Me emme koskettaneet. Totesin reissulla miehelleni, että jos me joskus saamme lapsia, ne voisivat mennä vaikka opiskelemaan Harvardiin. Jos mahdolliset tulevat lapsemme eivät koskaan syystä tai toisesta päädy Harvardiin, voin aina syyttää sitä, ettemme koskettaneet kenkiä.

John Harvardin patsas aka Statue of Three Lies.

Mielenkiintoinen tarina oli myös Harry Widener Libarylla eli yhdellä Harvardin kirjastolla. Harry Widener oli nuori Harvardista valmistunut mies, joka lähti valmistumisen jälkeen Eurooppaan. Kotimatka ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan, sillä matka kulki Titanicilla. Harry ja hänen isänsä kuolivat laivan uppoamisessa. Oppaamme kertoi, miten Harry antoi paikkanssa pelastusveneessä muille. Harvardin mobiiliappi kuitenkin kertoo, miten Harry lähti hakemaan hyttiinsä unohtunutta kirjaa eikä koskaan palannut. Oli miten oli, Harryn äiti halusi poikansa muistolle rakennuksen ja lupasi lahjoittaa Harvardille ison summan rahaa - nykyrahassa kolmesataa miljoonaa dollaria -, jos Harvard rakentaa hänen kirjoja rakastaneen poikansa nimeen kirjaston. Kirjasto päätettiin rakentaa. Äiti kuitenkin pelkäsi, että tulevaisuudessa yliopisto lakkauttaisi kirjaston tai vaihtaisi sen nimeä, joten hän antoi kolme ehtoa lahjoitukselleen: 1) Kirjastossa on oltava lukuhuone, jossa on aina oltava tuoreita kukkia. Lukuhuoneeseen saa mennä vain kaksi henkilöä: kuraattori, joka tuo tuoreet kukat, sekä Harry Widener. Kyllä, juuri se kuollut Harry Widener. Rouva Widenerilla ei vissiin ollut ihan kaikki kotona. 2) Harvardin ruokasaleissa on tarjottava jäätelöä opiskelijoille, koska Harry piti jäätelöstä. 3) Uimataidosta on tehtävä edellytys yliopistossa, eikä kukaan saa valmistua Harvardista, jos ei läpäise uimatestiä. Rouva Widener oli vakuuttunut, että hänen poikansa olisi selvinnyt Titanicista, jos olisi osannut uida.

Legendan mukaan jos Harvard ikinä rikkoo näitä ehtoja, koko kirjaston omaisuus on annettava Cambridgen kaupungille. Tätä Harvard ei tietenkään halua. Ehdoista kuulemma vain kolmas on rikottu, sillä sen on 1970-luvulla katsottu olevan perustuslain vastainen. Uintitestiä ei siis tarvitse nykyään läpäistä. Kirjastoon ei ollut pääsyä kuin opiskelijoilla, joten tarina ei nyt kerro, onko siellä oikeasti lukuhuone tuoreilla kukilla, eikä myöskään sitä, saako jätskiä oikeasti. Tämän tarinanhan on siis pakko olla totta.

Piha, jossa opiskelijoiden valmistumisseremonia pidetään. Taustalla Harry Widener -kirjasto. Kirjaston kirjakokoelma yltää maan alla koko tämän pihan alle. Kirjastossa voi kuulemma juosta kaksi (vai olikohan jopa kolme) täyspitkää maratonia ilman, että juoksee kahdesti saman kirjan ohitse. Valitettavasti kirjastoon ei päässyt kuin opiskelijat.

Toisella puolella pihaa on tämä rakennus (kirkko?), jonka portailla pidetään puheita valmistumispäivänä. Noilla portailla on puhunut niin Oprah kuin J.K. Rowlingkin. 

Harvardin kierrokselta suunnistimme Massachusetts Institute of Technologyyn (MIT), joka siis sijaitsee Harvardin tavoin Cambridgessa. Kävelymatka näiden kahden yliopiston kampusalueiden välillä taisi olla pari kilometriä. MIT:n kampusalue ei ole mikään vanha, sillä se on aiemmin sijainnut Bostonissa. Rakennukset eivät siis olleet hienoja vanhoja, kuten Harvardissa, vaikka muutama aika näyttävä rakennus löytyikin.

Myös MIT järjestää Harvardin tavoin ilmaisia kierroksia. Niitä olisi jopa ollut nyt, mutta ne olivat opiskelijoille ja turistit olisivat saaneet liittyä mukaan, jos tilaa olisi. Me emme valitettavasti Harvardista olisi millään ehtineet näille kierroksille, joten teimme oman do it yourself -kierroksen. MIT tarjoaa tällaiseen kierrokseen erittäin hyvät ohjeet, kartat ja kännykkäappit. Loppujen lopuksi perehdyimme MIT:iin huomattavasti paremmin kuin Harvardiin, jossa olimme vain sen kierroksen turvin.

MIT:n kuuluisa kupoli, joka näkyy Charles-joen rannalla myös Bostonin puolella. Tuon kupolin päälle opiskelijat ovat joskus nostaneet poliisiauton. Opiskelijoilla oli mennyt hermot siinä, kun poliisit aina sakottivat väärin pysäköityjä autoja, joten jäynänä he nostivat poliisiauton tuonne. Kukaan ei varmuudella tiedä miten.

Eräässä rakennuksessa oli esillä se poliisiauto, joka kupolin päällä on ollut. 

Kupolipihalta oli tällainen näkymä joen toiselle puolelle Bostoniin.

Itse tehty kierros MIT:ssa vei paljon aikaa, sillä kampusalue on todella suuri. Kiintoisasti MIT sallii sen, että rakennuksiin saa mennä sisälle noin vain itsenäisesti. Pointsit siis siitä, mutta pidin sitä kyllä hieman outona. Luulisi, että etenkin Yhdysvalloissa turvallisuuteen kiinnitettäisiin niin paljon huomiota, ettei kuka tahansa noin vain saa astella sisään yliopistoon. Mutta ei, siellä me hortoilimme pitkin käytäviä ja rakennuksia moneen otteeseen. Eipä sisätiloissa paljon mitään nähtävää ollut, mutta oli ihan kiva päästä näkemään. Miestäni nyt luonnollisesti kiinnosti minua enemmän huipputekniikkayliopiston meno ja meininki. Yhdessä rakennuksessa oli syöpätutkimukseen liittyvä näyttely, mikä olisi ollut äärimmäisen mielenkiintoinen, jos siihen olisi jaksanut perehtyä. Ehkä MIT:ssa vielä joku päivä otetaan olennaiset askeleet kohti syövän parannuskeinoa.

MIT:n kappeli. Mietin mielessäni, että onpa ruma, ja seuraavassa hetkessä luin kyltistä, että tämä on Eero Saarisen suunnittelema. Saarinen oli tainnut suunnitella jonkun toisenkin rakennuksen.  

Sekä Harvardilla että MIT:lla on kauppoja, joissa myydään kaikkea krääsää. Tässä MIT:n kaupassa olevia paitoja.

Kolmas yliopisto, jonka kampuksella kävimme, oli Yale. Se sijaitsee Connecticutin osavaltiossa New Haven -nimisessä kaupungissa. Pysähdyimme siellä, kun ajoimme Cape Codista kohti Philadelphiaa.

Yalen kampusalueen vieressä oli aika samanlainen meininki kuin Harvard Squarellakin.

Kävimme hakemassa Visitor Centeristä kartan ja katsoimme nopeasti päänähtävyydet Yalen vanhalla kampusalueella, sillä muuhun ei kesken pitkän automatkan ollut aikaa.

Yalen Phelps Gate. Mitähän tuo teksti tuolla ylhäällä mahtoi tarkoittaa...

Kampusalueella. Valitettavasti rakennuksia ei oikein tässä näy, mutta ne olivat samanlaisia dormitoreja kuin Harvardissakin.

Yale on paljon mahtipohtisempi kuin Harvard. Ehkä jopa vähän huvittavan mahtipontinen, kysymys kun nyt kuitenkin on yliopistosta.

Harkness Tower.

Kirjasto, jonka nähdessämme totesimme "ei ollenkaan överi". 

Tämä taisi olla Law School. Kyllä Turun yliopiston oikis vähän kalpenee rinnalla.

Mahtipontisuudesta huolimatta tykkäsin enemmän Yalen ulkonäöstä kuin Harvardista. Oli jotenkin niin vanhaa ja jylhää. Jos pitäisi ulkonäön perusteella valita opiskelupaikka, valitsisin siis Yalen näistä kahdesta. Ihan kuin olisi mahdollisuus valita tällaisista, hyväksymisprosentti on aika alhainen. Puhumattakaan lukukausihinnoista, joita en halua edes ajatella. Onneksi en ole enää opiskeluja vailla.

For God, for Country and for Yale.

Millaisia opiskelijat olivat näissä paikoissa? Aivan tavallisen näköisiä ja hyvin nuoren näköisiä. Mistään ei erottaisi, että kyseessä ovat huippuyliopistojen opiskelijat. Edes Harvardissa ei ollut tweed-pukuisia tyyppejä. ;) Mistähän ovat leffojen stereotypiat peräisin, haha...

Olemme muuten nyt kotimatkalla, kun julkaisen tämän postauksen. Terveiset Minneapoliksen lentokentältä, meillä on välilasku. Tulin taas loman loppumisen kunniaksi kipeäksi, flunssaa ja varmaan vähän kuumettakin. Alkaa tuntua kiroukselta tämä kipeänä kotiin lentäminen, sillä olin kipeä myös silloin vähän aikaa sitten, kun lensin kotiin Las Vegasista.

Itärannikon kesäkohde Cape Cod

Bostonista noin tunnin ajomatkan päässä on Cape Cod -niminen niemialue. Se kuulosti matkaoppaan perusteella mielenkiintoiselta, joten päätimme lähteä viettämään siellä yhden päivän ja yhden yön.

Cape Cod itärannikolla. Alue näyttää pieneltä, mutta on ihan kohtalaisen kokoinen: alhaalta aivan ylös kärkeen saakka on matkaa yli 100 kilometriä.  

Suunnitelmamme oli lähinnä vain ajella alueella ja katsoa, mitä sieltä löytyy. Neljän kävelypäivän jälkeen vammajalkani kaipasi lepoa. Autoilu sopi hyvin myös siksi, että lähes koko päivän satoi. Olin jo Kaliforniassa unohtanut, miten voikaan sataa koko päivän. :D

Cape Codin vanhin kaupunki, Sandwich, näytti pitkälti tältä. 

Sandwichin ainoa nähtävyys? Mylly vuodelta 1654.

Cape Codissa on monia pieniä kaupunkeja. Sateen takia alue ei ehkä ihan ollut edukseen. Alueella on esimerkiksi rantoja ja ulkoilureittejä, mutta emme käyneet katsomassa yhtään rantaa eikä ulkoilukaan nyt onnistunut. Myös nyt kun turismisesonki on jo suurimmaksi osaksi päättynyt ja kun oli arkipäivä, alueella oli aika hiljaista, vaikka Cape Cod on kesäisin todella suosittu alue. Cape Codiin kuuluu myös kaksi saarta, Martha's Vineyard ja Nantucket, jotka molemmat ovat todella suosittuja kohteita. Nytkin ne näyttivät vetävän jonkin verran porukkaa, jos jotain oli pääteltävissä siitä, miten paljon autoja oli parkissa parkkipaikoilla saarille vievien lauttojen lähellä. Saaret olisivat kiinnostaneet meitä jonkin verran, mutta halusimme enemmän vain ajella alueella.

Kesyt linnut Falmouth-nimisessä kaupungissa, joka oli Sandwichia huomattavasti isompi.

Falmouthissa oli hummerijätskiä, jota oli pakko päästä maistamaan, aivan sama vaikka satoi. Pienet hummerin palaset menivät aika mauttomina, mutta joukossa oli paljon isojakin paloja ja kun niitä pureskeli antaumuksella, tuli aikamoinen jäisen kalan maku suuhun. Ei ehkä ihan uusi lempparimaku. 

Ajelimme parin pienen kaupunkin läpi ja sitten päätimme ajaa niin pitkälle niemialueen kärkeen kuin mahdollista. Siellä on Prowincetown-niminen kaupunki, josta löytyy uudisraivaajiin liittyvä museo ja maamerkkitorni, Pilgrim Tower. Ajelimme sitä tornia katsomaan. Matka ei ollut mikään ihan lyhyt, taisi viedä yli tunnin. Cape Cod ei tosiaan ole mikään ihan pieni alue.

Pilgrim Tower.

Cape Codin rannikkoa.

Cape Codin pusikkoa ja metsää.

Prowincetownissa vaikutti olevan kauhea kasa turisteja. Päätimme käydä tsekkaamassa kylää vähän enemmän. Ihmetyksemme oli suuri, kun yhtäkkiä tuolta niemen kauimmaisesta kärjestä löytyi randomisti vilkas homomekka. Prowincetown on muodostunut sateenkaari-ihmisten pieneksi kotoisaksi koloksi, en yhtään tiedä miksi. Oli kivan oloinen paikka.

Prowincetown oli täynnä sitä elämää, jota Cape Codin muista pikkukaupungeista ei löytynyt näin sateisena syyskuun päivänä. 

Minua viehätti Cape Codissa ajatus Atlantin rannasta, mutta loppujen lopuksi emme edes nähneet merta. Tai no näimme, mutta emme sitä aavanmeren puoleista merta, vaan niemialueen ja muun USA:n rannikon välisen kaistaleen. Tarkoitus oli mennä National Seashore -puistoalueelle, mutta siinä vaiheessa, kun olisimme ehtineet sinne, oli jo niin myöhä, ettemme jaksaneet mennä.

Yhdessä kirjakaupassa Falmouthissa oli ihan parhaita tarroja vessaan. En ostanut. 

Koko päivä meni siis lähinnä ajellessa ympäriinsä, kiersimme oikeastaan koko Cape Codin. Emme tajunneet mitata matkaa, mutta todennäköisesti ajoimme 250-300 kilometriä, kun mukaan lasketaan reilun 100 kilsan matka Bostonista Cape Codiin. Mutta Cape Cod alueena ei siis todellakaan ole mikään ihan pieni. Ympäriinsä ajellessa ei valitettavasti kauheasti nähnyt mitään, koska tiet menivät pitkälti keskellä pusikkoja. Ajoimme kyllä jonkin matkaa myös kivempaa näköalareittiä pitkin. Cape Cod vaikuttaa paikalta, joka on varmasti kesän parhaimpaan turistiaikaan (tai ei-sateisena päivänä) todella ihana ja kaunis paikka, niin sympaattisia pieniä kaupunkeja siellä on. Pääsisipä joskus uudelleen ja pidemmäksi aikaa! Meidän motellikin oli ihan supersöpö, mutta valitettavasti pääsimme nauttimaan siitä vain yhden yön ajan ja saavuimme paikalle vielä kaiken lisäksi vasta myöhään illalla. Lähdimme heti aikaisin aamulla suorittamaan lomamme pisintä väliä: ajomatkaa Cape Codista, Massachusettsin osavaltiosta kohti Pennsylvanian osavaltiota ja Philadelphiaa.

Näkymä motellimme ikkunasta. Tuntui ihan siltä kuin olisi ollut Suomessa, sellaista maaseutua tuolla oli. Kaverini jo totesi tästä kuvasta, että olen ilmeisesti ollut liian kauan pois Suomesta, koska ei siellä ole ollenkaan tuollaista, mutta minulla oli kyllä vahva Suomi-tunne. Toki täytyy ignoorata nuo puut, Suomessa ei tuollaisia lajikkeita ole, mutta muutoin, voi mikä fiilis. 

Olemme jo toiseksi viimeisellä etapillamme, Baltimoressa. Enää on D.C. jäljellä. Tähän reissuun on mahtunut kaikenlaista Philadelphian historiallisista paikoista ja Pennsylvanian amisheista (joiden maille lähdimme spontaanisti eilen, kun kaupunkielämä alkoi kyllästyttää) Baltimoren ränsistyneisiin kortteleihin. Lupaan julkaista tässä välissä muutakin (ehkäpä vihdoin sen bodyattack-postauksen!) enkä vain höpöttää näistä lomajutuista.

Boston, MA

Boston ja Massachusetts on jäänyt jo taakse, mutta minulla on ollut iltaisin hotellilla aikaa vähän kirjoitella, joten tässäpä kertomusta Bostonista, joka oli meidän ensimmäinen pysäkki itärannikkoreissullamme. Vietimme itse Bostonissa kaksi kokonaista päivää, mutta teimme sieltä päiväretket Salemiin ja Cambridgeen (joka sijaitsee Bostonin vieressä toisella puolella Charles-jokea ja sinne pääsee suoraan metrolla, joten kauheasti siinä ei kyllä retkeilty). Yhteensä öitä Bostonissa vietimme siis viisi.

Bostonin hienoa silhuettia päivällä. 

Hotellit Bostonissa olivat hämmentävän kalliita. Me tosin varasimme hotellimme vasta vajaa 2 viikkoa ennen lomaa, joten se saattoi ehkä vaikuttaa hintoihin jonkin verran. Hotelleja oli hyvin tarjolla, mutta emme löytäneet ns. ydinalueilta yhtäkään alle $200/yö (vähän kauempana olisi ehkä ollut). Bostonin hotelli oli ehdottomasti koko reissumme kalleimmasta päästä: viiden yön putkelle hintaa tuli melkein 1300 dollaria ja siihen vielä auton pysäköinti päälle, eikä se ollut halpaa Bostonin keskusta-alueella. Ja minä kun ajattelin, että se Kalifornian Laguna Beach oli kallis! Onneksi muut reissumme hotellit ovat hiukan halvempia, joskin kaupungeista vain Baltimoresta löytyi hotelli, jonka yöhinta oli lähempänä satasta kuin kahta sataa; Philadelphia ja Washington D.C ovat nekin kalliita, mutta eivät Bostonin veroisia. Tsekkasimme myös AirBnb:n, mutta olisimme halunneet ehdottomasti asunnon, jossa omistajat eivät ole läsnä, joten ei niitä löytynyt halvemmalla.

Sama paikka illalla. 

Bostonia sanotaan USA:n ensimmäiseksi ja vanhimmaksi kaupungiksi. Tästä voi kait olla montaa mieltä. Bostonia kuvataan myös termillä the City of Firsts, sillä sieltä löytyy useita paikkoja, joita sanotaan USA:n ensimmäisiksi, esimerkiksi ensimmäinen metroverkosto ja ensimmäinen julkinen koulu. Kuitenkin myös esimerkiksi Philadelphia mainostaa itseään tuolla termillä, joten mikään erikoisuus Boston ei ole. Oli miten oli, Bostonista välittyy monesta paikasta vähän vanhanajan fiilis - on vanhoja rakennuksia ja mukulakivikatuja. USA:n kaupunkejahan "syytetään" monesti siitä, ettei niissä ole mitään vanhaa (luonnollisista syistä), mutta Bostonissa ainakin vähän on.

Boston Public Library, kuulemma ensimmäinen Yhdysvaltojen municipal (kunnallinen?) kirjasto.

Me kävelimme ensimmäisenä päivänä Freedom Trail -nimisen kävelyreitin, jonka varrelta löytyy monia Yhdysvaltojen vapaussotaan liittyviä rakennuksia ja paikkoja. Reitti on 2.7 mailia pitkä eli noin reilut 4 km.

Freedom Trail alkaa Boston Commons -puistosta, josta näkyy hienosti Bostonin korkeisiin rakennuksiin.

Massachusetts State House puiston vieressä.

Suosittelen Freedom Trailia, sillä vaikka vapaussota ei kiinnostaisi ja vaikka siitä ei paljon mitään tietäisi (tämä pätee meihin), reitti on hyvä keino nähdä Bostonin vanhimpia rakennuksia ja olennaisia nähtävyyksiä sekä myös oiva tapa tutustua kaupunkiin. Reitti on vielä kaiken lisäksi merkitty hyvin katuihin, joten tyhmempikään ei voi eksyä, eikä karttaa välttämättä edes tarvitse. Alla kuvia siitä, mitä reitin varrella mm. on:

Talo, jossa protesti nimeltä Bostonin teekutsut syntyi. Yhdysvaltojen syntymiseen johtavan vallankumouksen syntysijoilla siis oltiin, mutta täytyy sanoa, että vaikka historia oli minulla muinoin 9 koulussa, en muistanut yhtään mitään mistään Bostonin teekutsuista.  

Vanha kirjakaupparakennus, jossa nykyään asustelee pikaruokaketju Chipotle. Etsin tätä kirjakauppaa aika kauan ennen kuin tajusin, ettei sitä ole enää olemassa, koska roskaruoka on valloittanut koko maailman. Vain pieni kyltti talon seinässä kertoi, mikä tämä on ollut.

Bostonin vanhin säilynyt rakennus, vanha State House vuodelta 1713. Tuolta parvekkeelta on bostonilaisille ensimmäisen kerran luettu itsenäisyysjulistus, Declaration of Independence, v. 1776. Talon reunustalla istuva koditon ilmoitti kyltissään äänestävänsä Trumpia, jos hänelle ei anna dollaria. Emme antaneet. 

Vanha State House kauempaa. Uuden ja vanhan välillä on vähän kontrastia, mikä mielestäni teki Bostonista todella mielenkiintoisen kaupungin.

Freedom Trail kulkee Charles-joen yli Bostonin Charlestown-nimiseen kaupunginosaan ja päättyy Bunker Hill -monumentille, joka on kuvassa näkyvä torni.

Hauska vitsi sillalla, jota kävelimme yli joen. Silta on materiaalia, josta näkyi alas jokeen.

Bunker Hill -monumentti aukiolla, jossa on käyty vapaussodan taisteluita. Torniin pääsee kiipeämään, jos jaksaa mennä 294 rappusta ylös ja alas. Me jaksoimme. 

Näkymät Bostoniin tornista.

Tuntui, että kävelimme ekan päivän aikana jo lähes puolet Bostonin "ydinalueesta", jos nyt tällaista termiä voi käyttää. Boston on hyvin hallittavissa kävellen, mutta siellä on myös metro, joka on USA:n vanhin. Se ei ehkä sujuvuudessaan ja tehokkuudessaan ihan vedä vertoja niiden harvojen amerikkalaisten kaupunkien metroihin, joihin olen aiemmin tutustunut, ja tuntui useasti pitävän aivan kamalaa mekkalaa, mutta ajaa asiansa kyllä todella hyvin. Omaa autoa Bostonissa ei oikein perusturistina tarvitse, eikä se varmaan ole kovin käytännöllinenkään, sillä kaupungin kadut vaikuttivat hyvin pieniltä.

Totta kai Bostonista löytyy myös Chinatown.

Toisena päivänä lähdimme tsekkaamaan Back Bay -kaupunginosan, josta löytyy paljon vanhoja punatiilisiä rakennuksia (brownstones), ostoskatu, jossa on kauppoja, ravintoloita ja gallerioita sekä Prudential Center, josta löytyy sekä ostoskeskus että näköalapaikka 50. kerroksesta.

Back Bay punaisine tiilitaloineen oli fiilikseltään vähän erilainen kuin ne alueet, joita ekana päivänä näimme, ja muistutti minua paljon Kanadan Montrealista. 

Kävelimme joen rantaan Back Bayssa. Hiukan kadehdittava lenkkeilyalue joen varrella, jatkui kilometrejä. 

Toisella puolella Charles-jokea on Cambridge, jossa sijaitsee sekä Harvardin yliopisto että kuvassa vähän näkyvä Massachusetts Institute of Technology eli MIT-yliopisto (se on tuo puskan keskeltä pilkistävä kupoli ja tuo kerrostalo).

Täytyy sanoa, että Prudential Centerin Skywalk Observatory oli ehdottomasti parhain näköalapaikka, jossa olen USA:ssa tähän mennessä ollut. Ensinnäkin se oli halvempi (vain $18/hlö) ja hintaan kuului audio tour eli laite, jolla sai kuunneltua ikkunoiden luona selostuksia ja tarinoita näkymistä. Monessa näköalapaikassa on tauluja tai näyttöjä, joista saa lukea tietoa, mutta minusta kuuntelu on helpompaa kuin lukeminen ja infoa tuli paljon enemmän. Tosi hyvä paikka siis. Ja hienot näkymät Bostoniin ja Cambridgeen.

Boston on suurkaupunki toiseen suuntaan.

Ja toiseenkin suuntaan, vaikkei ehkä siltä enää näytäkään, hah.

1,5 päivän tutkiskelun jälkeen olimme ehtineet tehdä Bostonissa kaiken sen, mitä olimme suunnitelleet. Toki se oli hyvin pintapuolinen katsaus kaupunkiin, mutta mitään syvempää emme nyt tällä reissulla hakeneetkaan. Menimme kuluttamaan toisen päivän aikana pari tuntia tiedemuseoon (Museum of Science), joka oli suunnattu lähinnä lapsille, mutta viihdytti hyvin muutaman tunnin - museo oli muuten mieheni valinta. En ehkä kuitenkaan suosittelisi sitä lapsettomille.

Pakko laittaa kuva näistä sammakoista, koska ne näyttivät leluilta, mutta ovat oikeasti todellisia maailman myrkyllisimpä otuksia. Dart Poison Frogs taisi olla nimi. Uskomattoman kauniita ja älyttömän vaarallisia: jopa niiden koskeminen voi olla vaarallista. Tämä sammakkonäyttely oli lievästi omituinen, mutta ehdottomasti tiedemuseon mielenkiintoisin näyttely, mikä varmasti kertoo enemmän museon soveltuvuudesta aikuisille kuin niistä sammakoista. 

Bostonissa tuntui olevan tarjolla älyttömän hyvää ruokaa. Maistoimme mm. tuon alueen erikoisuutta, lobster roll -nimistä annosta eli leipää, jossa on sisällä hummeria. Söin myös hummeri-mac and cheesen, joka oli niin tajuttoman hyvää, etten kestä. Söimme kahdesti Freedom Trailin varrella olevassa North End -nimisessä kaupunginosassa, joka myös Little Italyna tunnetaan. Sekä matkaopaskirja että bostonilainen tuttuni suositteli ruokailua siellä. Hummeriruokien lisäksi söimme kolme kertaa myös Boston cream pie -herkkua. Kolme kertaa siksi, että sitä on erilaisissa muodoissa, niin kakkuna kuin pullinakin, joten pitihän niitä maistaa. Nam.

Bostonin herkkuja: ylhäällä Boston crem pie eri muodoissaan, alhaalla lobster roll.

Tykkäsimme mieheni kanssa molemmat Bostonista. En ole ollut itärannikon kaupungeissa muuta kuin New York Cityssa aikaisemmin, mutta Bostonin fiilis ei kuitenkaan ollut mitenkään täysin uudenlainen minulle. Kuten jo totesin, minulle tuli Montreal-viboja, mutta myös vähän Chicago-fiiliksiä. Toisaalta kuten mieheni totesi, kaipa amerikkalaiset isot kaupungit loppujen lopuksi muistuttavat toisiaan aina jonkin verran.

Sopivatko vanha kirkko ja pilvenpiirtäjä vierekkäin? Bostonin mielestä sopivat.

En tiennyt, että Converse on Bostonista. Nyt tiedän.

Hylkäsin muuten sen bootsini ekan lomapäivän eli Salemin reissun jälkeen. Kävely ilman bootsia ei aiheuttanut enempää särkyä jalkaani kuin bootsin kanssakaan. Kun on kaksi viikkoa maannut paikoillaan ja vältellyt astumista toisella jalalla, kävelemään lähteminen aiheuttaa muuten mukavaa lihaskipua joka paikkaan. En muista koska olisin tuntenut oloni yhtä raihnaiseksi.

Bostonista jatkoimme matkaa Cape Cod -rannikkoalueelle ja sieltä jälleen eteenpäin etelämpään kohti uusia osavaltioita ja Philadelphiaa, jossa tällä hetkellä olemme.