sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Haluaisitko sinä hengailla autossasi?

Piilaaksossa kukoistaa yhdenlainen ilmiö, joka on ehkä monen suomalaisen mielestä ainakin vähän erikoinen: erinäisillä parkkipaikoilla näkyy autoja, joissa joku ihminen hengaa tai jopa nukkuu.

En muista, koska aloin kiinnittää tällaisiin autoihin huomiota. Varmaan joskus ensimmäisen asuinvuoden aikana. Muistan kuitenkin hoksanneeni nämä autot ensimmäisenä kotini lähellä olevan kuntosalin pihalla. Siellä saattoi joku kököttää autossaan, kun menin jumppatunnille, ja olla paikalla vielä sitten, kun lähdin tunnin tai kahden jälkeen. Joskus joku söi tai luki kirjaa. Silloin tällöin joku nukkui, toisinaan ihan sikeän oloisestikin. Ajattelin joskus, että ehkäpä nämä ihmiset odottavat jotakuta, joka on salilla. Ei kuitenkaan ihan näyttänyt siltä.

Olen aina ihmetellyt, miksi ihmeessä joku haluaisi viettää aikaa autossaan. Jotain kirjaa olisi minusta varmaan kivempi lukea ihan muualla, esimerkiksi kahvilassa. Toki sitten pitäisi ostaa jotain. Suurin osa näistä hengailijoiden autoista on vähän sen tasoisia, etten ihmettele yhtään, jos muutama dollari kahvilaan on iso kynnys. Itse asiassa osa ajoneuvoista on ollut hyvinkin epämääräisen oloisia.

Olen kummastellut myös autojen kuumuutta. Jos nyt ajatellaan keskimääräistä Piilaakson säätä, niin niissä autoissa tulee nopeasti aivan hirveän tukala ja melkein kuukaudesta riippumatta. Tosin osa tietenkin vain sitten pitää sitä autoa päällä. Tästä minulla on ihan tuore kokemus: Tämän vuoden alussa pysäköin autoni kuntosalin parkkiksella yhden sellaisen auton viereen, jonne joku mies oli rakentanut itselleen kunnon nukkumispaikan. Auto oli siinä tyhjäkäynnillä, ikkunat ja yksi ovi auki. Mies veteli sikeitä, kun menin tunnilleni ja nukkui edelleen, kun palasin yli 1,5 tuntia myöhemmin! Tosi ekologista siis. Turvallisuudesta puhumattakaan.

Jossain vaiheessa aloin huomata näitä autoja muuallakin kuin kuntosalin parkkiksella. Esimerkiksi joidenkin kauppakeskittymien pihoilla. Siinä vaiheessa, kun aloin ohjata jumppatunteja Googlella, tajusin, että myös sen kampusten parkkipaikoilla porukkaa joskus hengaili autoissaan.
Tämä kuva on otettu Googlen yhden kampuksen parkkipaikalla joskus viime vuonna. Minä olin hengaillut autossani reilun vartin odottaen tuntini alkua ja huomannut samalla, että yhdessä näissä kuvassa olevissa autoissa hengaili joku muukin. Joku joka ei habituksestaan päätellen välttämättä ihan ollut it-alan työntekijä. 
Tässä vaiheessa aloin jo oikeasti ihmetellä tätä tapaa. Kuntosalit ja kaupat vielä ymmärrän, niiden parkkipaikoilla ei ehkä security ole niin tiukkaa koko ajan ja hyvällä tuurilla ehkä saa olla rauhassa pitkänkin aikaa. Mutta että suuren yrityksen parkkikset? Miksi kukaan hengaisi sellaisella?

Toisaalta siinä vaiheessa, kun minulla alkoi olla paljon omia ohjauksia, aloin myös jotenkuten ymmärtää tätä tapaa. Minusta tuli nimittäin samanlainen autossa istuskelija! Nukkua ei tullut mieleenkään, mutta aina silloin tällöin tuntieni välissä vedin jotain eväsleipää autossa tai surffailin netissä kännykällä. Nämä hetkeni eivät kuitenkaan kestäneet kauaa, maksimissaan parikymmentä minuuttia. Mutta todennäköisesti en ole ainoa, jolla on aikaa tapettavana, joskus paljonkin.

Ihmisillä on totta kai erinäisiä syitä, enkä koskaan saa tietää, mitä kenelläkin on autossa hengailunsa taustalla: ehkä vain sitä aikaa tapettavana ennen työvuoroa, ennen puolison hakua töistä tai ennen treffejä kaverin kanssa tai ehkä koti on liian kaukana ja on vielä muita asioita hoidettavana mutta pitää vähän levätä... Tai sitten ei vain muuta paikkaa olla? Juttelin tästä aiheesta kaverini kanssa ja hänkin kertoi kiinnittäneensä huomiota näihin hengailijoihin sen yhden kuntosalin pihalla. Hän oli seuraillut tilanteita minua enemmän ja epäili osan ihmisistä viettävän öitään nukkuen autossaan parkkipaikalla. Kyseessä on sali, joka on auki 24/7. Kaverini kertoi joskus aamuisin salille mennessään nähneensä, kun salin työntekijät ovat käyneet koputtelemassa autojen ikkunoihin ja ilmoittamassa, että auton pitää lähteä. Periaatteessa parkkiksella saa olla maksimissaan muutaman tunnin.
Kuvituskuva. Autot sentään liittyvät aiheeseen.
Jonkinlainen tuntirajoitus on yleinen monella parkkipaikalla täällä, oli sitten kyse kuntosalista tai kauppakeskittymästä. Nämä autohengaajat ehkä ovat osasyynä rajoitukselle. Monella parkkipaikalla on myös iso kyltti "No overnight parking". En tiedä, kuinka moni oikeasti asuu autossaan, tuskin tilastoja tuollaisesta edes on, mutta jos kerta Piilaaksossa joku nörtti asuu rekassa ja toiset tonnilla vuokratuissa teltoissa, niin en ihmettelisi yhtään, jos joidenkin koti on vain se auto. Kodittomuus on ihan oikea ongelma täällä (olen kirjoittanut aiheesta vähän esimerkiksi täällä), joten mahdollisia autossa asujia ei varmasti haluta pyörimään parkkiksille öiksi.

Kaverini kanssa käydyssä keskustelussa minulle selvisi sellainen uusi seikka, että USA:ssa on yksi kauppaketju, joka sallii (ainakin matkailu-)autoille joidenkin parkkipaikkojensa käytön myös yöllä. Nimittäin legendaarinen Walmart! Tämä edellämainittu kaverini ihmetteli minulle, enkö ole koskaan iltaisin käynyt lähi-Walmartissamme. Hän nimittäin on ja kertoi kaupan parkkipaikan täyttyvän illalla erinäisistä huterista kulkuneuvoista. Hänen kertomastaan ymmärsin parkkiksella olevan ihan tavallisiakin autoja, mutta nyt asiaa tutkiessani Walmartin nettisivut puhuvat vain RV-autoista eli matkailuautoista. En siis tiedä, voisiko henkilöautojenkin kanssa mennä joka yö Walmartin pihalle. Kaikki Walmartit eivät tällaista mahdollisuutta tarjoa, mutta tässä oiva keino välttää rahanmeno lomamatkoilla yöpymiseen, haha.

Nämä ovat nyt siis tietenkin vain mietteitäni tästä aiheesta. Todellisuudesta en tiedä. Mutta jos joku siellä miettii, missä nämä mahdolliset autoissaan asujat käyvät peseytymyssä, niin siitäkin minulla on teoria. Yksi kuntosaliketju, jossa olen täällä töissä, on hyvin halpa. Tarinat kertovat, että niihin on jäsenyys sellaisillakin, jotka eivät ole kiinnostuneita liikunnasta, mutta ovat peseytymistilojen tarpeessa. Tiedä häntä sitten.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Aamuinen North San Jose

Aamukävelyihin voisi vaikka tottua. Hiukan eri fiilis syntyy, kun aloittaa päivän mukavalla happihyppelyllä ja sen jälkeen rauhallisella aamupalalla sen sijaan, että vetäisee jonkun pienen murkinan viidessä minuutissa seisaaltaan ja lähtee siitä suoraan istumaan autoon ja ruuhkaan 30-60 minuutiksi päästäkseen ohjaamaan jumppaa. Ei mitenkään, ettenkö mieluummin kävisi ohjaamassa. Yritän vain etsiä jotain positiivista.
Kotimme vieressä näyttää maaseudulta.
North San Josen aamuruuhka on kohtalaista ja tämä tie on yksi suurimmista valtaväylistä. Tässä kohtaa vain punaiset liikennevalot aiheuttivat hetkellisen ihanan rauhan. Vain hetki tämän jälkeen tie täyttyi suhahtelevista autoista.
Kotimme takana menee tällainen trail eli lenkkipolku. Jotkut työmiehet kävivät yksi aamu leikkaamassa nurmikon pois, ja tuttu keltaisuus on taas saavuttanut nurkkamme.
Se vähäinen vesi, joka oli joessa vielä maaliskuun lopussa, on enää silkka muisto. Kodittomat pääsevät taas ylittämään joen helposti nyt, kun sitä ei ole, päästäkseen kotiinsa (=teltat tuolla pusikossa). Kadonneen veden takia "jokeen" on ilmestynyt myös kasa kodittomien jotain omaisuutta tai roskaa, nuo kasat tuolla.
Vaikka joen vesi on kadonnut, Kalifornian kuivuus on virallisesti ohitse ja osa naapurustomme asuinkomplekseista on taas laittanut suihkulähteensä päälle.
Alueen sorsat viihtyvät paitsi uima-altaissa, myös suihkulähteissä.
Kävelymahdollisuudet kotimme lähellä ovat kohtalaisen pienet, ja helposti samat ihmiset tulevat vastaan eri aamuina.
Kuvat eivät itse asiassa ole tältä aamulta, vaan viime perjantaiselta ja suihkulähteet eiliseltä. Ei se ole niin justiinsa. Aamu kuin aamu. Kävin kyllä kävelyllä tänäänkin ja ihan saman reitin.
Meidän asuinkompleksimme mainostaa itseään ilmapalloin. Noita on lähes aina, mutta yleensä ne ovat lössähtäneitä ja jopa puhjenneita. Viime aikoina joku on pitänyt ne tiptop-kunnossa.
Tänään lähdemme USA:n Northwestiin ja sen suurimpaan metropolialueeseen Seattleen. Paluu kotiin on sunnuntaina. Pitäkäähän hauska loppuviikko!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Kävelyjä kävelyiden jälkeen

Olen vieläkin sairauslomalla ja edelleen ainoa liikuntamuoto, jota voin turvallisesti tehdä, on kävely. Kunnon haikit ylä- ja alamäkineen kannattaa vielä toistaiseksi unohtaa, joten en ole viitsinyt ajaa minnekään kauas, vaan olen ainoastaan ravannut edestakas kotimme ympäristössä. Löysin kuitenkin kotimme läheltä (eli alle 15 min ajomatkan päästä) veden ääreltä paikan, jossa en ollut aiemmin käynyt ja joka oli kaverini kertoman mukaan täysin tasamaastoinen. Paikalla on niinkin pitkä nimi kuin Don Edwards San Francisco Bay National Wildlife Refuge. Kävimme heittämässä siellä pienoisen sunnuntaiulkoilun tänään. Käytännössä tuo paikka on aivan minulle jo ennestään tutun Alviso-alueen vieressä ja maisemat olivatkin samanlaisia. Pienikin vaihtelu on kuitenkin kiva.

Kuvat kertokoon taas tarinansa, eipä tässä oikein muuta asiaa ole.
Tämän tönön funktio ei selvinnyt.
Vähän edellisen postauksen mietintöjä sivuten: taivaalla sai lennellä vain linnut, ja hyvä niin. 
Ruoho on kuivunut, mutta kukat elävät.
Alueella olisi voinut kiertää pitkänkin lenkin, mutta me käppäilimme vain 45 minuuttia.
Visitor Center ja oikeastaan totuuden nimissä koko puisto oli kiinni, sillä kukaan ei ollut tullut avaamaan parkkipaikalle ja Centerille johtavan tien porttia. Autoja oli parkissa portin edessä, joten emme olleet ainoita paikalle tulleita. Joko joku oli unohtanut työvuoronsa tai ehkä pulju piti ovet kiinni äitienpäivän takia?
Kukkulat ovat alkaneet jo kellertyä, mutta silti vihertää vielä jonkin verran.
Tällaista kunnon kaislikkoa en olekaan nähnyt pitkään aikaan. 
Lintuja alueella näkyi jonkin verran. Yksi tällainen varoituksessa oleva lintuperhe oli parkkeerannut itsensä pahimpaan mahdolliseen paikkaan: autotielle. Kuka äiti antaa lastensa leikkiä keskellä autotietä, hah?
Minulla on takana 9 viikkoa taukoa jumppaohjauksista, 10. viikko alkamassa. Kahden viikon päästä loppuu minulle tällä hetkellä kirjoitettu sairausloma, mutta ainakin tällä hetkellä näyttää ikävästi siltä, etten välttämättä voi vielä(kään) palata. Tulevaisuus näyttää, miten käy. Toistaiseksi jatkan siis kävelyitäni. Tällä alkavalla viikolla lähdemme myös mieheni kanssa pienelle reissulle Seattleen. Reissu oli varattu ennen kuin sairauslomani oli tiedossa, mutta toisaalta tuleepahan vaihtelua, kun kävelee Seattlessa.

torstai 11. toukokuuta 2017

Virkistäytymispäivä viinitiloilla Morgan Hillissa

Viime lauantaina vierailimme kolmella eri viinitilalla. Mieheni yksi kollega järjesti kaikille firman työntekijöille kivan epävirallisen virkistäytymispäivän, johon puolisotkin pääsivät mukaan. Koska kukaan ei halua olla designated driver ja koska olisimme tarvinneet tsiljoona autoa ja vielä koska yhdessä matkustaminen on aina kivempaa, meille oli varattu kulkuneuvo, joka ei osannut päättää, oliko se minibussi vai limusiini. Auto vei meidät eri tiloille ja kuljettaja odotteli aina autossa. Moisten limusiinien vuokraus ei ole täällä mikään harvinaisuus, monet suorittavat viinitilakierroksiaan tällä tavoin.
Minibussi se mielestäni oli...
... paitsi että sisältä se jäljitteli limusiinia. Eikä ollut muuten turvavöitä. En tykkää yhtään. Meno oli muutenkin kohtalaisen rämisevää, ei mitään luksusta. 
Viinitilat sijaitsivat Morgan Hillissa, joka on vain noin puolen tunnin päässä meiltä etelään. Alueella on käsittääkseni paljon viinitiloja. Piilaaksosta ei tarvitse siis lähteä minnekään Napaan eikä Sonomaan viinien takia, vaan tiloja löytyy lyhyiden ajomatkojen päästä paljon, Morgan Hillin lisäksi ihan kaikista muistakin suunnista ja paikoista.
Osa viineistä oli ihan jees, mutta yhden paikan (ei tämän kuvassa olevan) valkkaria en olisi erottanut vedestä. Ehkä vika oli minun makuaistissani, mutta syytän sitä valkkaria.
Päivä oli pilvinen ja kohtalaisen viileä (15-18 astetta), mutta silti noin tuhannen kerran UV-säteiden voimakkuus yllätti tämän kalpean suomalaisen ja rintani paloi hiukan siitä kohtaa, missä paita ei ollut suojannut, sillä vietimme aikaa ulkona. Oli jo toinen kerta tänä vuonna ja tällä viikolla tuli vielä kolmas. Apua ihan oikeasti. Tervetuloa melanooma!?
Tasting room, jonka sisäänkäynti näytti mielestäni jonkun hobitin kodin sisäänkäynniltä (paitsi ettei se ollut pyöreä).
Tv:sta tutun näköinen amerikkalainen hääpaikka, vähän tuolla piilossa. Häät eivät olleet alkaneet vielä silloin, kun me olimme paikalla. Viinitila on varmasti tosi ihana paikka mennä naimisiin.
Viinitilat, joissa kävimme, olivat kohtalaisen pieniä, ei mitään sellaisia Napan ja Sonoman tilojen kaltaisia keskuksia. Ihmettelimme vähän, miten yksi viinitila oli tällainen näin massiivinen. Kipusimme nuo portaat ylös ja tajusimme ovessa olevan lapun "Private Property". Tuli muuten kiire pois! Tasting room löytyikin sitten tuon kartanon vierestä.
Ja se näytti tällaiselta mökiltä. Ehkä omistajat asuvat siinä viereisessä kartanossa...?
Kolmen viinitilan jälkeen päivä jatkui tämän järkkääjä-kollega luona grillausillalla, jossa kulttuurit kohtasivat: amerikkalaisuutta edusti itse tehdyt hampurilaiset ja ribsit, mutta niitä edelsi kollegan kiinalaisen anopin tekemät aidot ihanat kiinalaiset alkupalat. Nam!
Tuon yllä olevan mökin piha oli kyllä todella sympaattinen. 
Tonttu!
Puhuinko muuten alussa designated driverista? Noh, maistelun jälkeen minibussi jätti meidät tietenkin sinne, mistä meidät oli noukittukin. Jotkut olivat autoilleet sinne aamulla itse. Paitsi me suomalaiset, jotka käytimme Uberia. Tietenkin autolla tulijat sitten autoilivat poiskin, niiden maistelujensa jälkeen. Tosin kuka tahansa viininmaistelussa käynyt tietää, etteivät maistiaisannokset ole mitään isoja, eikä niistä kyllä tälläkään kerralla kukaan mitenkään humaltunut. Silti minua jaksaa kerta toisensa jälkeen ihmetyttää se, miten porukka täällä nätisti liittää yhteen alkoholin ja autoilun ilman sen kummempia ihmettelyjä. Tästä olen kertonut paljon aiemminkin.
Emme kiertäneet missään tilalla, vaan keskityimme vain maisteluun. Viiniköynnösten ihastelu jäi siis tällaiseen kuvaan.
Yksi mieheni kollegoista harrastaa muuten dronen lennätystä, ja drone oli mukana meiningeissä. Olen joskus ajatellut dronen lennättämisen olevan ihme harrastus, vaikka toisaalta ovathan ihmiset lennätelleet kaikenlaista harrastuksenaan vuosikymmenet. Nyt kuitenkin tajusin, miten lennättämisellä on myös tosi siistejä puolia. Dronella saa ilmasta upeita kuvia, niin maisemista kuin ihmisistäkin. Selfietikku ei ole enää mitään! Toisaalta en ollut aiemmin ajatellut, miten pelottava vehje tuollainen on. Hyvästi yksityisyys...?

Onko dronen lennättäminen muuten Suomessa jo jonkinlainen yleinen harrastus? En ehkä voi sanoa, että se olisi yleistä täällä, mutta kyllä olen niitä nähnyt (ja kuullut) parisen kertaa.
Tulevaisuuden selfietikku.
Päivä oli oikein mukava. Etenkin, kun mieheni työpaikka on nykyään suurentunut siitä, mitä se oli silloin, kun me muutimme tänne. Aiemmin muutamat hassut työntekijät olivat kaikki tulleet Suomesta, mutta sittemmin puljuun on palkattu paljon täkäläisiä työntekijöitä. Voi että miten amerikkalaisten läsnäolo muuttaa dynamiikkaa ja valaisee tapahtuman kuin tapahtuman. Suomalainen jurotus on minimissään, eikä kenenkään tarvitse kyhjöttää yksin, kyllä amerikkalainen small talkkaa. ;)

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Santa Cruz Mystery Spot

Kävimme edellislauantaina yhdessä lähialueen suosituimmassa turistinähtävyydessä: Santa Cruzin Mystery Spotissa. Tämä mysteerinen piste sijaitsee Santa Cruzin rantakaupungissa keskellä punapuiden ja eukalyptuspuiden kansoittamaa metsää ja siellä on vinoon ja mäkiseen maastoon rakennettu kallellaan oleva talo. Mystery Spot -paikka on englanniksi gravity hill, jonka suomennoksesta en nyt mene sanomaan mitään. Painovoimamäennyppylä, haha? Paikan vinous aiheuttaa katsojan silmissä optisen harhan, ja nämä harhat vetävät luokseen turistit.
Mystery Spotin sisäänkäynti ylhäältä metsästä kuvattuna.
Olen tiennyt paikan olemassaolosta pitkään, mutten oikeastaan ole tiennyt, mikä paikka itse asiassa on tai mitä siellä on. Mesta on keksinyt itselleen loistavan mainoskikan: bumper stickerit eli auton puskuriin laitettavat tarrat. Erilaiset puskuritarrat ovat todella suosittuja Yhdysvalloissa ja niissä julistetaan milloin mitäkin ilosanomaa. Mystery Spotin keltaisia tarroja olen nähnyt hämmentävän monessa autossa; lähes jokaisella ajokerralla tulee eteen ainakin yksi auto, jossa sellainen on. Olen aina ihmetellyt miksi - miten ihmeessä joku paikka voi olla niin jännittävä, että sitä haluaa muistella autossaankin? No, nyt on syy sillekin selvinnyt. Jokaiselle kävijälle jaetaan tuollainen ilmainen tarra.
Tällainen bumper sticker. Meillä on näitä nyt kaksi, eikä kumpikaan kyllä ole pääsemässä auton kylkeen.
Mystery Spotin pihassa oleva auto oli vuorattu täysin tarroilla.
Mystery Spottiin pääsee tutustumaan vain opastetulla kierroksella, joka kannattaa varata etukäteen, etenkin sesonkiaikoina eli kesällä. Me yritimme yhtenä perjantaina pari viikkoa sitten varata aikaa lauantaille, mutta kaikki kierrokset oli jo myyty loppuun. Piti siis siirtää reissua viikolla eteenpäin. Olen viime aikoina yrittänyt keksiä viikonlopuiksi kaikkea menoa, koska arkipäivät ovat menneet kotona saikkuillessa, kun jumppailemaan ja ohjaamaan ei vielä ole ollut asiaa. Oli siis hyvä hetki tsekata tämä suosittu mysteerinen turistikaaos.
Mystery Spotin sisäänkäynti.
Paikka on päässyt moniin julkaisuihin, kuten Life-lehteen sekä Ripley's Believe it or Not -ohjelmaan.
Mystery Spot on löydetty vuonna 1939 ja avattu yleisölle 1940. Vanhasta nähtävyydestä on siis kyse. Alue on hyvin pieni, halkaisijaltaan vain noin 45 metriä. Alueella ei ole mitään paitsi se vino mökki ylhäällä mäessä ja sitten tietenkin turisteille rakennettu snäksikiska ja krääsäkauppa. Läheltä lähtee myös lyhyt kävelyreitti metsän siimekseen.
Mystery Spotin rajalla. Toinen puu kasvaa suoraan, toinen vinoon? Uskokoon ken tahtoo.
Snäksikiskan mainos. Naureskelimme mieheni kanssa tuota Ruukaa. Onkohan joku yrittänyt suomea vähän huonolla menestyksellä? Ruotsiakin näkyisi olevan. Tai sitten tuo on jotain ihan muuta kieltä...
Eläimet eivät kuulemma viihdy Mystery Spotissa. Paitsi ilmeisesti sitten tällaiset toukat.
Opastettu kierros oli kohtalaisen lyhyt, noin 45 minuuttia, mutta lippukin oli toisaalta halpa ($8/hlö+ parkkeeraus $6). Opas kertoili vähän paikan historiasta, mutta sen verran epäselvästi artikuloiden, että minulta ja mieheltäni meni puolet ohi. Ryhmä oli iso, yli 20 ihmistä, ja aiheutti vähän hälinää. Ryhmiä myös lähti niin tiiviiseen tahtiin, että edellisen ryhmän oppaan puheet sekoittuivat meidän oppaan puheisiin. Sitten vielä mökissä annetaan aikaa valokuvien ottamiseen siinä vaiheessa, kun edellinen ryhmä on jo mökin pihalla, ja kuvia räpsivät turistit aiheuttavat muuten aika kovaa mekkalaa. Paikka tuntuu keskittyvän siis vain ihmispaljouden maksimoimiseen, ei asiakaskokemukseen.
Tuollainen mökki mäen päällä. En tykkää laittaa tuntemattomien ihmisten kuvia tänne, mutta tämä oli ainoa kuva, jossa mökki edes näkyy. Tuon rampin käveleminen ylös tuntuu monesta kuulemma huomattavasti rankemmalta kuin miltä se näyttää. Meidän mielestä ei tuntunut yhtään.
Vino talo ja sen vino piha sekä meidän opas. Pihalla seisoskeltiin hetki naama eri suuntiin oppaan neuvojen mukaan. Tuntui vähän hassulta. Esimerkiksi "alamäkeen" seistessä ei tuntunut yhtään siltä kuin paino olisi jaloilla sillä tavalla kuin alamäessä yleensä on.
Suurin hauskuus kierroksessa olivat oppaan demonstroimat harhat, kuten esimerkiksi ylämäkeen vierivät pallot ja virtaava vesi sekä pituusjärjestykseen asetetut ihmiset, jotka sitten paikkoja vaihtamalla ovatkin yhtäkkiä täysin saman pituisia täysin samassa kohdassa. Jotta kaikki olisi jännittävämpää, loogista syytä näköharhoille ei tietenkään kerrota. Mystery Spottiin liittyykin tarinat esimerkiksi sinne iskeneestä meteoriitista ja joistain magneettikentistä.
Vinossa oleva lankku, jota pitkin pallo vierii ylämäkeen eli siis kuvassa vasemmalle. Tätä opas demonstroi paitsi omalla pallollaan, myös turistien antamilla vierivillä esineillä, kuten huulirasvalla, ja myös vedellä. Ihan vain todistaakseen, ettei hänellä ollut mitään omia välineitä. Looginen selitys totta kai löytyy helposti, mutta sitä opas ei luonnollisestikaan maininnut. Mysteeri mikä mysteeri.
Minä olen meidän perheessä se, joka suhtautuu kaikkeen vähän pessimistisesti ja joka ei lähes koskaan ole otettu mistään. Minä olin kuitenkin esimerkiksi ylämäkeen vierivästä pallosta ihan että vau, onpa siistiä, ja halusin miettiä kaikkia paranormaaleja syitä, joita tähän mysteeriseen paikkaan liitetään. Mieheni sen sijaan huokaili vieressä syvään ja oli vain, että "Hanna, toi talo on vain vino".
Tukevassa kettingissä roikkuva rautapallo. Roikkuu vinossa totta kai.
Mökki sisältää kaksi huonetta. Minulle tuli mieleen ne Linnanmäen ja Särkänniemen naurutalot, joissa muistaakseni molemmissa on vinojen lattioiden huoneet. Minulle tuli talossa vähän huono olo. Kuulemma monelle tulee.
Ei sitä ihan joka päivä seistä vinossa.
Sekuntia ennen tätä kuvaa meinasin kaatua, koska lattia oli oikeasti niin vino, että liukkaiden kenkien kanssa siinä oli vaikea kävellä ilman tukea. 
Mystery Spot oli minusta ihan hauska kokemus, koska se oli halpa. Yhtään enempää ei olisi tehnyt mieli maksaa, koska eihän siellä oikeasti ollut mitään, paitsi yksi vinoon rakennettu mökki. Mieheni tuomio on se, että täysin turhanpäiväinen rahastuspaikka. Kaunista luontoa siellä kyllä on. Me kävimme kävelemässä metsäreitin, johon meni aikaa alle puoli tuntia. Metsään kantautui kauhea hälinä Mystery Spotista, joten luonnon rauhaa sieltä ei kyllä löytynyt.
Punapuita.
Jälleen se puunhalaaja iski.
Jos joku vierailee Santa Cruzissa, kantsii tsekata tämä mysteerinen paikka, jos on tekemisestä pulaa.