tiistai 14. lokakuuta 2014

Nämä kuviot eivät nyt ihan vakuuta...

Mies sai eilen automaattisen puhelun pankiltamme. Puhelussa ilmoitettiin, että hänen debit-korttiaan on yritetty käyttää Ranskassa noin 50 dollarin ostokseen. Maksua ei oltu hyväksytty pankin toimesta, koska pankki piti asiaa epäilyttävänä. Puhelussa lueteltiin kaikki viimeaikaiset ostokset, jotka kortilla on tehty, ja kehotettiin tarkistamaan ne. Kaikki muut ostokset oli tehty täällä San Josessa tai Piilaakson alueella ja olivat miehen itse tekemiä. Paitsi siis tämä Ranskassa tapahtunut.

Tässä pankin automaattisessa puhelussa juoksivat nämä ostostiedot niin kauan kuin niitä halusi kuunnella. Jos kaikki ostokset olisi todennut omikseen ja hyväksynyt, puhelun olisi voinut päättää. Mutta koska joukossa oli tämä mystinen ostos, puhelun sai yhdistettyä oikealle asiakaspalvelijalle tilanteen selvittämiseksi. Paitsi, että eipä siinä mitään erityistä selvitelty. Työntekijä vain totesi, että jahas, suljetaan kortti. Pankki postittaa miehelle nyt uuden.

Jos suomalaista pankkikorttiamme olisi joskus käytetty yhtäkkiä jossain ihan muualla päin maailmaa, olisimme varmasti olleet hiukan stressaantuneita. Nyt kuitenkin sekä minä että mies otimme asian lähes pelkällä olankohautuksella. Olemme molemmat siinä käsityksessä, että tällaiset tapahtumat ovat täällä Ameriikan maalla aika yleisiä. Itse muistan lukeneeni jostain blogista, että jollekin tällainen oli tapahtunut monta kertaa. Mies kertoi, että hänen pomonsa luottokortille oli käynyt samoin: sitä oli käytetty Kiinassa.

Amerikkalaisten pankki- ja korttikuviot eivät vakuuttaneet minua alusta alkaenkaan pilipaliverkkopankkiensa ja "keksi itsellesi oma tunnusluku ja näppäile se tässä työntekijän edessä" -menetelmiensä kanssa ja nyt vakuuttavat vielä hiukan vähemmän. Ilmeisesti korttien kopioiminen on ihan superhelppoa. Tai mistä tällaiset tapahtumat sitten ikinä johtuvatkaan... Tosin eihän se tietenkään pankin vika ole, jos maailmassa on kriminaaleja ihmisiä. Missään epäilyttävässä yhteydessä mies ei ole korttiaan käyttänyt. Onko teillä Amerikassa asuvilla lukijoilla kokemuksia tällaisesta, että korttia (tai sen kopiota) on yritetty käyttää jossain muualla?

Se täytyy kyllä myöntää, että tehokkaasti pankki näitä ostoja seuraa. Olen kuullut, että pankit ovat myös tuosta noin vain sulkeneet kortteja ottamatta ensin yhteyttä asiakkaaseen, jos korttia on käytetty yhtäkkiä toisessa osavaltiossa tai ulkomailla. Jotkut ovat saaneet ikävän yllätyksen lomamatkallaan. :D Mies on käyttänyt omaa korttiaan jo parissa eri osavaltiossa ja minäkin omaani Havaijilla, mutta vasta nyt tämä mystinen Ranska-ostos sai meidän pankkimme heräämään. Ja hyvä niin.

Toinen asia, joka ei ihan vakuuta minua tällä hetkellä, on ajokortteja hallinnoivan DMV:n toiminta. Kerroinkin kuun alussa siitä, miten miehen tiedot ovat DMV:n mukaan menneet jonnekin hemmetin Department of Homeland Securityyn. Mies ei vieläkään ole saanut ajokorttiaan. Tänään DMV:ltä tuli kirje, jossa ilmoitettiin, ettei miehen ajokorttihakemusta ole voitu käsitellä loppuun, koska DMV ei ole saanut infoa miehen laillisesta maassaolosta Immigration and Naturalization Servicesta. Öh, okei. On se nyt kumma, ettei minun laillisesta statuksestani ollut kahta kysymystäkään, vaikka viisumini on selkeästi riippuvainen miehen viisumista.

Mutta tokihan tässä nyt on varmasti kysymys vain huonosta tuurista sekä ongelmallisesta ja puutteellisesta tiedonkulusta. Koska tiedämme, ettei miehen viisumissa ole mitään häikkää, uskomme, että tämä Immigration Service ei vain syystä tai toisesta ole toimittanut pyydettyjä tietoja DMV:lle ajoissa. Tai jotain vastaavaa. Olemmekin kuulleet siitä, miten nämä amerikkalaiset virastot eivät osaa keskustella keskenään kovinkaan tehokkaasti.

DMV:n kirjeen mukaan miehen hakemus käsitellään heti, kun Immigration Service antaa tarvittavat tiedot. Kirjeen mukana tuli uusi, 120 päivää voimassaoleva väliaikainen ajolupapaperi. Naureskelimme tuossa, että ehkä mies voi ajella näiden erinäisten paperilappusten kanssa koko tämän kahden vuoden ajan... Tämä on miehelle nyt kolmas väliaikainen paperi.

Hemmetin hitaita nämä puljut täällä kyllä ovat, ei voi muuta sanoa. Suomalainen byrokratia ei ole mitään verrattuna näihin. Ja minä kun taisin oman tehokkaan ajokorttiprosessini jälkeen vielä vähän kehua DMV:ta. Oho. :D


6 kommenttia:

  1. Mun miehen (työpaikan kautta hankittua) Diners-korttia oli käytetty väärin nettiostoon USAssa. Huvittavaa tästä teki sen, että mies ei ollut kertaakaan ehtinyt käyttää kyseistä korttia, ennen kuin sen tiedot oli vuotaneet jonnekin. Ne oli siis ilmeisesti varastettu jostain luottokorttiyhtiön rekisteristä. No, kortti suljettiin ja uusi tuli tilalle. Mun työkaverin kortti puolestaan suljettiin mitään kyselemättä, kun se oli työmatkalla Afrikassa. Ihan itse oli korttiaan siellä käyttänyt, mutta korttiyhtiö piti ostoja epäilyttävinä ja sulkivat kortin, kun eivät tavoittaneet työkaveria puhelimella. Tästä seurasi ikävä tilanne, kun työkaverin piti maksaa hotelli ja kortti olikin suljettu. Onneksi oli myös oma luottokortti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä onkin tehokasta toimintaa, jos joku käyttää korttia väärin ennen kuin omistaja itsekään ehtii ostaa mitään. Kummallisia kuvioita.

      Poista
  2. Mulla on kortti uusittu tämän reilun parin vuoden aikana kahdesti. Molemmilla kerroilla korttia oli käytetty toisessa osavaltiossa kuin missä itse asuin. Ekalla kerralla huomasin asian itse verkkopankissa ja otin yhteyttä pankkiin. Seuraavalla kertaa oli pankki suoraan sulkenut kortin ennen kuin itselle tuli ilmoitus vahvistaa kortin tapahtumia. Tosin sillä kertaa pankin nopeaan toimintaan saattoi vaikuttaa se, että olin käyttänyt itse korttia ja heti sen perään oli sitä oli yritetty käyttää toisessa osavaltiossa. Pankkien käytännöt voi vaihdella, mutta meidän pankki seuraa "tilikäyttäytymistä" ja jos siellä tapahtuu jotain poikkeavaa, ottavat yhteyttä. Ja nämä molemmat tapahtumat muuten sattui viikonloppuna, (ehkä oletuksena, että ihmiset liikkuvat silloin paikasta toiseen), joten kannattaa seurailla verkkopankista tilitapahtumia. Ja pankkivirkailija kertoi näitä vaan tapahtuvan, oli kuinka huolellinen tahansa. Toki oma huolellisuus varmasti vähentää kortin kopioimisen todennäköisyyttä, mutta varmasti ymmärsit pointin. :)

    Ottaapas ajo-korttiasia nyt tosiaan aikaa. Illinoississa ajokortin sai hankittua tyyliin toisesta ovesta dokumenttien kanssa sisään ja toisesta kortti kädessä ulos. Suoritin siellä samalla kertaa kirjallisen sekä ajokokeen ja kun molemmat meni sillä kertaa läpi, tehtiin siinä paikanpäällä lopullinen ajokortti. Ja jos en väärin muista, niin lopullisen kortin sai siitä suoraan mukaansa. Sanoisinko, että oli todella tehokasta toimintaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuulosta kauhean lupaavalta sun korttikokemukset. :( Mutta kaipa tähän massiiviseen maahan sitten vaan mahtuu näitäkin tapahtumia rutkasti. Onneksi sentään näitä seurataan, eikä ongelmia näytä heti syntyvän kortin oikealle omistajalle.

      Onpas DMV Illinoisissa todellakin tehokas, huh! Luulisi, että tuollaisella puljulla olisi samanlaiset toimintatavat kaikkialla... Mutta ehkä tähän voi sitten uudestaan todeta tuon, että kaipa tähän massiiviseen maahan mahtuu kaikenlaista. :D

      Poista
  3. Mun miehen kortti on mennyt kahdesti tuolla tapaa vaihtoon. Ensimmäinen kerta oli iso juttu koska pankin kanssa uhkasi tulla kinaa siitä kuka oikein kustantaa suuret tililtä varastetut summat... Lopulta saatiin onneksi kaikki kyllä takaisin, koska oli selvää, ettei oltu kahdessa paikassa yhtä aikaa ja niin edelleen. Sillä kertaa oli siis kyse eurooppalaisen tilin debitkortista, joka oli ollut käytössä Jamaikalla ja Yhdysvalloissa ja missä lie kaikkialla muuallakin. Jamaikalla oli kai kuitenkin kopioitu. Toisella kertaa oli onneksi kyseessä luottokortti, eli se laitettiin vain kiinni eikä maksuista tarvinnut vääntää kättä. Samoihin aikoihin luin jutun, että PF Changs -ravintoloista oli levinnyt luottokorttitietoja rikollisiin käsiin - oltiin juuri oltukin lomalla Floridassa ja syöty pariinkin otteeseen kyseisen ketjun ravintoloissa. Että sieltä taisi olla alkujaan korttiongelmat sillä kertaa.

    Mutta mutta... nyt asutaankin sitten maassa jossa Yhdysvaltain kauppasaarron vuoksi ei voi käyttää luottokortteja lainkaan, saati eurooppalaisten tilien debitkortteja. Ja jotenkin nuo ongelmat korttien kanssa tuntuu kyllä pienemmiltä haasteilta kuin tämä käteisen kanssa plärääminen! Että puolensa kaikessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli näitä tarinoita siis riittää. :) Ja todella kuulostaa tuo käteishässäkkä ja korttikielto suuremmalta ongelmalta. Huh.

      Poista