Päivä Dallasissa

Eilen illalla toteutui yksi pitkäaikaisista toiveistani, kun astuin Teksasin maaperälle. Olen halunnut päästä Teksasiin kesästä 2012 alkaen. Silloin matkustin ekaa kertaa elämässäni Amerikkaan New Yorkiin, josta en erityisemmin syttynyt ja jota pidin ylihypetettynä paikkana. Minulla ei ole enää mitään muistikuvaa siitä, miksi rupesin hinkumaan juuri Teksasiin, mutta sen muistan, että New Yorkin matkan aikana mietin haluavani nähdä Amerikasta jotain muutakin, enemmän ja aidompaa amerikkalaista menoa. Todennäköisesti kuvittelin mielessäni jotain George W. Bushia (jota en kyllä missään nimessä millään tavalla fanita) seisomassa cowboyhattu ja -bootsit jalassa jossain ranchin kulmilla. No, sanomattakin toki selvää, ettei tuollainen fantasia vastaa oikeaa Teksasia eikä ainakaan Dallasin kaltaista miljoonakaupunkia. ;)

Motariluupit on koristeltu kauniisti Teksasin tähdin.

Tänään minulla ja miehellä oli siis Dallas-päivä. Suuntasimme aamulla lentokenttähotellilta vuokra-autolla Dallasin downtowniin. Aloitimme päivän downtownin turistibussikierroksella. Emme yleensä harrasta bussikierroksia, mutta nyt kierros tuntui hyvältä vaihtoehdolta, koska aikaa downtownin tutkimiseen ei ollut paljoa ja koska kierroksella molemmat pystyivät katsomaan maisemia, kun kummankaan ei tarvinnut ajaa.

Thanksgiving Plaza.

Pioneer Plaza ja sen karja-patsaat. Nuo ovat todella isoja ja niitä on paljon.

Dallasin downtown on huomattavasti erilainen kuin San Josen downtown, joskin kahden niin erilaisen kaupungin vertaaminen on aika vaikeaa. Dallasin keskustassa on kohtalaisesti korkeita rakennuksia, suuria ja selkeitä hyvin käveltävissä olevia katuja, turistikohteita ja myös turisteja. Tosin turisteja näin lokakuussa sunnuntaina tuntui olevan liikkeellä aika vähän (joskin bussikierros oli täynnä) ja kaikki turistit vaikuttivat pakkautuneen downtownin varmaan suosituimpaan kohteeseen: Dealey Plazalle ja Elm Streetille, jossa John F. Kennedy ammuttiin.

Dealey Plaza. Elm Street -kadulla on rasti kohdassa, jossa laukaus osui Kennedyyn. 

Rakennuksessa, jonka 6. kerroksen ikkunasta Lee Harvey Oswald ampui JFK:n, on nykyään museo nimeltä 6th Floor Museum. Meidän ei ehkä ollut tarkoitus mennä museoon, mutta päädyimme sinne kuitenkin, kun tajusimme kadulla palloillessamme olevamme kohtalaisen pihalla siitä, mitenköhän salamurha mahtoi mennä, mistä laukaukset ammuttiin ja miksi katuun on merkitty kaksi raksia.

Elm Street, jossa JFK:n auto kulki laukauksien osuessa. Vasemmalla puun takana olevan rakennuksen 6. kerroksen kulmaikkunasta Oswald ampui presidenttiä (jos ampui...). Tuossa rakennuksessa ja kerroksessa sijaitsee nykyään museo.

Museossa kuljetaan audiolaitteen kanssa, ja pintapuolinen kierros kesti meiltä vajaa 2 tuntia. Kierros alkaa pienellä poliittisella osiolla, jonka näin jälkikäteen ajateltuna olisimme voineet jättää välistä, koska Kennedyn politiikka nyt ei ole erityisen lähellä meidän sydäntä. Kierros muuttui kuitenkin huomattavasti kiintoisammaksi, kun päästiin itse salamurhaan. Esillä on tapahtumasta otettuja valokuvia, infoa ja nippelitietoa sekä tapauksen jälkipuintia. Lisäksi pääsee näkemään ikkunan, josta Oswald ampui JFK:n. Jos nyt siis haluaa tähän yleisimpään teoriaan uskoa. Erilaiset salaliittoteoriat ja Oswald-teoriaa vastaan puhuvat (selkeät?) todistusaineistot on esitelty museon kierroksessa. Vuoden 2013 marraskuussa tehdyn kyselyn mukaan 60 prosenttia amerikkalaisista ei usko tähän Oswald-teoriaan, vaan erinäisiin salaliittoihin. JFK:n murha puhututtaa siis edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeen. Ja tuo museo oli todella suositun oloinen, sillä se oli täynnä ihmisiä.

Elm Streetin varrella oleva ruohokukkula Grassy Knoll, josta jotkut silminnäkijät kertoivat kuulleensa laukauksia. Salaliittoteorioiden synnyinsija siis. :) 

JFK:n kohtalo vaikutti olevan koskettava monille museossa paikalla olijoille. Näin kahden miehen lähes itkevän täysin avoimesti ja lisäksi kuulin viereltäni pariinkin otteeseen niiskutusta. Suurin osa Yhdysvaltojen turisteistahan on amerikkalaisia, joten varmasti JFK:n salamurha koskettaa monia museossa kävijöitä enemmän kuin se koskettaa tällaisia ulkomailta tulleilta. Mutta kyllä meistäkin museo oli todella kiintoisa paikka, vaikkemme sinne ensin meinanneetkaan mennä. Näyttely laittoi ihmettelemään, miten ihmeessä mitään tuollaista on voinut päästä tapahtumaan. Ei varmaan olisi enää tänäpäivänä mahdollista?

John F. Kennedy Memorial.

Museossa oli muuten tiukat säännöt: siellä ei saanut valokuvata, syödä eikä edes juoda tai jauhaa purkkaa.

Reunion Tower ja Elm Streetillä oleva toinen rasti (muutaman metrin päässä ensimmäisestä), joka merkkaa kohtaa, jossa toinen ja kuolettava laukaus osui Kennedyyn.

Tsekkasimme myös Reunion Towerin ja sen näköalatasanteen, josta näkee jokaiseen ilmansuuntaan. Näkymät olivat hienot Dallasin downtowniin ja sen pilvenpiirtäjiin sekä motareihin, mutta toisella puolella ei kyllä ollut mitään, paitsi lisää motareita. Sisäänpääsy maksaa $16/hlö, mikä on ehkä kohtalaisen kallista, mutta kyllä mesta oli käymisen arvoinen paikka.

Downtownin korkeita rakennuksia.

Keskusta-alueen matalampia rakennuksia. Keskellä oleva ruohoviheriö on Dealey Plaza ja sen vieressä oleva ylempi katu Elm Street. 

Motarit täällä ovat kyllä juuri niin kammottavia kuin ajattelinkin. Tai no, näin sunnuntaina tietenkään ruuhkaa ei ollut. Mutta voi että niitä ramppeja ja niiden motariluuppien määrää! Niitä menee jokaiseen suntaan ja joka puolelta. Kyllä Piilaaksosta ja Bay Arealtakin kaikenlaista luuppia löytyy, mutta eivät ne ole mitään verrattuna näihin. Mies väitti ensin, että olen vain tottunut meidän kotiympäristön motareihin, mutta päivän lopuksi totesi, että kyllä nämä luupit täällä taitavatkin olla huomattavasti isompia ja että onhan niitä enemmän.

Amerikkalaista infastruktuuria.

Kun suuntasimme illalla kohti hotelliamme Carrollton-kaupunkiin, haahuilimme hetken auton kanssa motarihelvetissä, koska kaistat vain erkanivat erinäisiin luuppeihin, eikä navigaattori huonosta signaalista johtuen osannut kertoa, millä kaistalla olimme tai mikä kaista pitäisi ottaa. Navi oli yhtä pihalla kuin mekin, haha. Onneksi ei ollut paljoa liikennettä.

Tuo kaukaisuudessa oleva silta on ihan hieno ja nimeltään Margaret Hunt Hill Bridge.

Ihastuin Dallasin downtownissa sen vanhoihin (tai ainakin kuvittelen niiden olevan vanhoja) punertaviin rakennuksiin. Ihania!

Illalla kävimme syömässä pihvejä Saltgrass-nimisessä ketjuravintolassa. Annokseen sisältyvä side-salaatti oli sen kokoinen, että sen olisi voinut luulla olevan oikea pääannos. Naukkasin pari palaa ja työnsin salaatin syrjään. Tarjoilija tuli sitten kysymään, onko salaatissa joku vika. Käytiin seuraava keskustelu:

tarjoilija: "Is there everything okay with your salad?"
minä: "Yeah, it's okay."
tarjoilija: "It's a bit big, right?"
minä: "Well yeah, a bit."
tarjoilija: "Well everything is Texas-size here." :D

Mutta pihviannos ei kyllä ollut mitään teksasilaista kokoa eli tarjoilija vähän valehteli. Olin itse asiassa positiivisesti yllättynyt, sillä selkeästi laatu kompensoi nyt koon puutteen eikä päinvastoin. Annos oli lähes samankokoinen kuin Suomessakin voisi olla. En valitettavasti napannut kuvaa, koska oli vähän nälkä. Pihvi oli hyvää, muttei mitään maailmaa mullistavaa, mutta sen sijaan nautin raflassa yhden parhaimmista drinkeistä, joita koskaan olen maistanut. Drinkin nimi oli Coronarita ja se oli jonkinlainen jäähileinen tequila-pohjainen drinkki, johon oli kaadettu Corona-pullo. Ihan mahtava yhdistelmä!

Mikä oli sitten ensivaikutelmani Dallasista? Heti ensimmäisenä pisti silmään se tosiasia, jonka kyllä tiesinkin etukäteen, eli se, miten hasssua oli, kun minkäänlaisia kukkuloita, mäkiä tai edes pieniä kumpuja ei ollut missään - kaikki oli täysin tasaista. Totesinkin miehelle, miten kummaa on, kun ei näe, missä "kaikki loppuu" niin kuin kotona. Mies ihmetteli, että mikä loppuu. No kaupunki ja elämä tietenkin! :D Muutoin ensivaikutelmasta on hankala sanoa mitään, koska emme kauheasti nähneet kaupunkia kuin vain muutaman korttelin ja motarien varrelta.

Truckeja pitää totta kai mainostaa.

Autot eivät muuten olleet niin isoja kuin kuvittelin. Tosin lentokentän parkkihallissa oli kyllä sen kokoisia järkäleitä ja sen verran paljon, että alkoi vähän pelottaa. ;) Mutta liikenteessä näin sunnuntaina suuria autoja ei näkynyt sen enempää kuin Piilaaksossakaan. Saa nähdä, miten arjen ruuhkassa...