Kun mies painaa duunia, kotirouva lomailee Dallasin tyyliin

Opin Dallas-reissun aikana, että Dr. Pepper on Teksasista. Dr. Pepper on muuten nykyään miehen lempilimsa ginger alen rinnalla.

Reissu Dallasiin oli ensimmäinen kerta, kun lähdin miehen mukaan työmatkalle. Reissu oli onnistunut, vaikka hiukan etukäteen pohdimmekin, onko melkein 500 dollarin lentolippujen arvoista (Yhdysvaltojen sisäiset lennot eivät todellakaan aina ole halpoja!) lähteä Dallasiin vain pariksi päiväksi. Minun epäilyn aiheeni oli myös ajan viettäminen yksikseen. Loppujen lopuksi en itse asiassa joutunutkaan hengailemaan paljoa yksin, sillä Sapattivapaa-blogin Sanna lähti seurakseni viettämään kokonaisen maanantaipäivän. Kiitos Sanna! Bloggailun yksi hyvistä puolista on selkeästi se, että vaikka on kaukana kotoa ja kaukana kotimaasta, samanmielistä seuraa voi löytää helposti.

Dallasin downtownissa on useampikin tällainen korkea rakennus kiiltävällä ja peilimäisellä pinnalla.

Ihanan Sannan ansiosta en edes joutunut hirveästi ajelemaan yksinäni Dallasin liikenteessä, sillä hän tuli hakemaan minut hotellilta ja palautti päivän päätteeksi samaan paikkaan. Kiertelimme maanantain aikana vähän Dallasin downtownia, kävimme katsomassa historiallisia asuinrakennuksia ja pyörimässä kauppakeskuksessa, josta löytyi mm. luistinrata sisältä.

Mielenkiintoinen silmätaideteos downtownissa.

Dallasin keskusta-alueen turistinähtävyydet vaikuttivat olevan lähinnä museoita. Mitään muuta sellaista erityistä katselukohdetta siellä ei oikein ollut eli ilmeisesti downtown on Dallasissa(kin) lähinnä business-downtown. Minua kuitenkin piristi suuren kaupungin fiilis, jota kotikaupunkini San Josen downtownista ei löydy. Hassua kyllä Dallas on USA:n 9. suurin kaupunki ja San Jose heti seuraavana 10. suurin. San Josesta ei kuitenkaan uskoisi, että se on miljoonakaupunki juuri ja juuri sillä miljoonan rikkovalla väestöllään, koska mitään suurkaupungin tuntua täällä ei ole. Dallas kuitenkin on ja näyttääkin kunnolla suurcitylta, ainakin minun silmiini.

Ihania vanhoja rakennuksiakin löytyy.

Ehdottomasti parhainta Dallasin downtownissa olivat ne vanhat punertavat talot, joista jo edellisessä postauksessa mainitsin. Nämä rakennukset taitavat sijaita West End -alueella, joka sijaitsee downtownin vieressä eikä ole siis itsessään downtownia. Mielestäni vanhat tiilirakennukset saavat aikaan todella hienon kontrastin downtownin kiiltäväpintaisten korkeiden rakennusten kanssa.

Osa downtownin rakennuksista on pimeällä valaistu kauniisti. Iltamaisema oli melkeinpä hienompi kuin päivämaisema. Reunion Towerin näkymät pimeällä olisivat varmaan näkemisen arvoiset, mutta ne jäivät meiltä nyt näkemättä.

 

Swiss Avenuen historiallisia asuinrakennuksia. Näitä riittää muutamankin kilometrin varrella. Aika hulppeita. Kiitos anonyymille lukijalle vinkistä! 

Aivan ilman autoilua en minäkään reissussa pärjännyt. Jo maanantaina, kun mies pääsi töistä ja kun lähdimme vielä vähän exploroimaan yhdessä, minä siirryin rattiin. Täytyy sanoa, että ajaminen Dallasin ydinalueen motariluupeissa pahimpaan iltapäivän ruuhka-aikaan oli kokemus, joka vaati minulta muutamia kirosanoja ja lievää hyperventilointia. Mutta hyvin se ajaminen sujui, eikä siinä oikeastaan ollut mitään vaikeaa. Mukava saada vähän perspektiiviä näihin Amerikan asioihin: Dallasin liikenteen koettuani omien kotihoodien motarit ja liikenneruuhkat tuntuvat aika pieniltä, vaikka ovathan nekin näin suomalaisen silmään aika jäätäviä.

Luistinrata kauppakeskuksessa. 

Tiistaina koitti sitten se hetki, kun lähdin matkaan ihan yksin. Autolla ajaminen ei tässä vaiheessa edellisillan kokemuksen jälkeen tuntunut enää kauheasti miltään, sillä jotenkin jo yksi kerta Dallasin liikenteessä sai minut tajuamaan, että liikenne on samanlaista kuin Piilaaksossakin, vaikka mittakaava saattaisikin olla vähän isompi. Hiukan silti kärsin aamulla oudosta vatsakivusta. ;)

Kuuluisa Texas Theatre, jossa Lee Harvey Oswald pidätettiin JFK:n ampumisen jälkeen.

Texas Theatren vieressä on muutamakin kauppa, jossa tarjolla oli tällaisia juhlakuteita. On ilmeisesti aika meksikolaispainotteista aluetta.

Lähdin tiistaina aamulla huristelemaan yksikseni kohti "Where the West Begins" -sloganilla tunnettua Fort Worthin kaupunkia ja siellä olevaa Stock Yardsia. Reittini ei varmaankaan ollut pahimmassa aamuruuhkassa, joskin autoja oli silti liikenteessä tuhottoman pitkiä jonoja. Motari, jota ajoin, vaikutti olevan rekkojen reitti, sillä huristelin monenkin ison rekan kanssa. Onneksi allani oli autovuokraamon noin toiseksi pienin kottero, joten mahduin hyvin sekaan. :D Matka määränpäähäni kesti melkein tunnin eli mikään lyhyt huristelu ei ollut kyseessä.

Fort Worthin Stock Yards on historiallinen alue, joka on ollut hyvin suuri ja tärkeä karjan myyntikeskittymä lännessä sen jälkeen, kun rautatiet saapuivat alueelle 1876. Ennen rautateitä Cowtownina tunnettu Fort Worth oli olennainen pysähdyspaikka karjaa kuljettavien cowboyden reitillä. Nykyisin alue on viihteellinen (lähinnä turistikrääsä)kauppojen ja ravintoloiden keskittymä.

Olin liikkeellä aamulla, jolloin kukaan muu ei ollut, eivätkä kaupat olleet auki, mutta se tuskin oli mikään menetys. Stock Yardsin pääkadulla on jännittävä menneenajan lännenkaupungin fiilis, tosin jotenkin vähän turistimainen siitäkin huolimatta, että olin ainoa liikkeellä oleva turisti.

Saluuna oli valitettavasti aamulla vielä kiinni.

Stock Yards Stationin rautatie, jonka ympärille on levittäytynyt turistikaaos.

Lännen ja cowboy-kulttuurin historia voisi olla mielenkiintoinen aihe, mutta Stock Yards ei kaikessa turistimaisuudessaan kykene ottamaan kauheasti irti tästä historiastaan. Kävin Stockyards Museumissa, joka tarjosi minusta jotenkin vähän epämääräistä ja jäsentelemätöntä historiatietoa yhden pienen huoneen verran. Toisaalta onpahan kerrankin museo, joka ei pilaa käyntikokemusta liian suurella ja liian informatiivisella pläjäyksellä.

Lisäks kävin Texas Cowboy Hall of Fame -museossa. Nimensä mukaisesti paikka esittelee lähinnä teksasilaisia cowboyita ja cowgirlejä, jotka ovat vuosien varrella voittaneet jotain rodeo-kilpailuja. Ei antanut minulle paljon mitään. Museossa on kuitenkin myös suuri kokoelma aitoja vanhanaikaisia vankkureita ja vaunuja, ja ne olivat kyllä kivoja katseltavia.

Vanhanajan postivaunut.

Stock Yards olisi tarjonnut historiallisen kävelykierroksen, jossa todennäköisesti olisi saanut historiatietoa vaikka millä mitalla. Valitettavasti kierroksen ajankohta ei kuitenkaan sopinut päivän suunnitelmaani.

Historiallinen Livestock Exchange -rakennus.

Sen tunnin aikana, jonka aamulla vietin Cowboy Hall of Famessa, Stock Yardsiin oli saapunut lauma muitakin turisteja ja katu oli herännyt henkiin. Oli viihdettä, kuten esimerkiksi valokuvaan poseerausta teksasilaisten longhorn-nautojen kanssa. Näitä elukoita pääsi näkemään muutoinkin, sekä omalla aidatulla alueellaan että kaksi kertaa päivässä olevan Longhorn Cattle Drive -kulkueen aikana.

Longhorn Cattle Drive "aitojen" cowboyden vetämänä.

Minua vähän säälitti nuo eläimet ja niiden valjastaminen puhtaan viihteellisessä mielessä turistien iloksi, mutta kaipa sitä suurempiakin syntejä maailmassa on. Teksasilaisilla longhorneilla on kyllä muuten todellakin pitkät sarvet! Olenpahan nyt nähnyt tällaisiakin eläimiä.

Varo longhorneja.

Stock Yardsin jälkeen suuntasin takaisin Dallasiin ulkoilmamuseoon nimeltä Dallas Heritage Village, jossa on 1800-luvun ja viktoriaanisen ajan (pohjois?)teksasilaisia rakennuksia. Sanna liittyi jälleen seuraani tähän museoon, mikä oli hauskaa ihan jo senkin takia, että muutoin olisin ollut oikeastaan ainoa turisti ko. paikassa.

Talo, jonka rakentaminen on aloitettu v. 1855. Rakentamisen mahdollistivat rakennuttajan omistamat orjat. 

Heritage Village oli todella positiivinen yllätys, sillä olin luullut, että taloja voi katsella vain ulkoa, mutta niihin pääsikin moneen sisälle. Hienoa, että tällaisia rakennuksia on pystytty säilyttämään. Talot on tuotu ilmeisesti lähinnä Pohjois-Teksasista ja siiretty Heritage Villageen entisöityinä.

Talo vuodelta 1901. 

Jenkit ja heidän itsestäänselvyydet: Maissileipä ei todellakaan tullut paketissa, ja tämä fakta pitää erikseen ilmoittaa museon näyttelyssä. Mutta kuten Sannan kanssa mietimme, tuskin nykyajan suomalaiset lapsetkaan enää tietävät, mistä mikäkin ruoka tulee...

Me hoidimme miehen kanssa ruokailut Dallasissa kunnon karjaosavaltion tyyliin ja söimme pihvejä pariinkiin kertaan. Edellisessä postauksessa mainitun Saltgrass-ketjun lisäksi kävimme Texas Land & Cattle -ketjussa. Syömme kohtalaisen harvoin punaista lihaa, ja nyt tuntuu siltä, että tällaista lihaa on tullut syötyä ehkä seuraavan vuoden ajaksi. Huh. Amerikassa osataan muuten tarjoilla drinkit, sillä kaikki raflat, joissa söimme, tarjoilivat margaritat tuopeista. Kaikki niistä eivät kyllä olleet kovin vahvoja. Ja kyllä, puhun monikossa, sillä margaritoja tuli juotua muutamakin. En lainkaan tiedä, miten onnistun kuluttamaan nämä lukuisat muutaman päivän aikana ahmitut kalorit... etenkin, kun viikonlopuksi lähdemme taas reissuun. Apua.

Steak houseja riitti.

Kaiken kaikkiaan reissu Dallasiin oli mukava, vaikkakin lyhyt. Oli todella kiva päästä näkemään Amerikkaa muualtakin kuin vain täältä Kaliforniasta. Dallas on hyvin erilainen kuin meidän kotikulmat Piilaaksossa, mutta selkeitä eroja on vaikea luetella, ellei maisemia lasketa. Mies totesi hyvin, että "on samanlaista, mutta kuitenkin erilaista". :D Oli selvästi amerikkalaista niin kuin täällä meilläkin (luonnollisesti), mutta fiilis sekä kaupungin ulkonäkö ja rakennukset olivat vain jotenkin erilaisia.

Yksi seikka, joka pisti silmään Dallasin downtownissa oli se, että sieltä löytyy isoja ja moderneja kirkkorakennuksia. Yksikin kirkon rakennus vie tilaa lähes parin korttelin verran ja sen pihalta löytyy iso suihkulähde, joka kuulemma tasaisin väliajoin tekee vesisuihku- ja musiikkishowta niin kuin mikäkin Las Vegasin hotellin suihkulähde. Varmasti toki vain kiinnitin huomiota näihin kirkkojuttuihin enemmän kuin yleensä, koska tiesin olevani Bible Beltillä eli raamattuvyöhykkeellä.

Auton ikkunasta nopeasti napsaistu kuva kirkon suihkulähteestä. Ei ollut showta pyörimässä tuohon aikaan.

En oikein osaa sanoa, mitä ihan oikeasti ja realistisesti odotin Dallasilta, joten en tiedä, vastasiko kaupunki odotuksiani. Teksasilaista maalaismeininkiä en tietenkään odottanut näkeväni isossa kaupungissa, joten haaveisiini kuuluu edelleen matka kunnon maaseudulle... Dallas on hieno, mutta aika peruskaupunki. Tosin minulla ei oikein ole vertailukohtaa amerikkalaisiin isoihin kaupunkeihin, koska olen nähnyt San Josen lisäksi vain New Yorkin, San Franciscon ja Los Angelesin (ja Las Vegasin), jotka kaikki ovat täysin erilaisia keskenään. Ehkäpä jenkki(suur)kaupungit vain ovat kaikki omanlaisiaan? Miehen mielestä Dallas muistutti tietyllä tavalla Arkansasin Little Rockia, mutta todella paljon suuremmassa koossa.

Joitakin selkeitä eroja osaan kyllä sanoa Kalifornian ja Teksasin välillä. Kaliforniassa ei todellakaan ole tarpeen ilmoittaa, että aseet ovat kiellettyjä jossakin paikassa. En tiedä Kalifornian aselaista oikein mitään, mutta sen tiedän, että asetta täällä ei noin vain saa kanniskella. Dallasin Reunion Towerin nettisivuilla ilmoitetaan, ettei torniin saa tuoda asetta. Ja yhden koulun läheltä bongasin tämän:

Haluaisin sanoa, että hulluja nämä jenkit, mutta ehkä olen vain hiljaa, koska tämä aseasia on sellainen juttu, jota ei-amerikkalainen ei varmaan vain voi ihan heti ymmärtää.

En myöskään usko, että Kaliforniasta löytyy karkkikauppaa (tai mitään muutakaan kauppaa), jossa randomisti myydään hyvin Obaman ja demokraattien vastaista propagandaa. Siis siellä karkkien keskellä. Noin vain ilman edes mitään huteraa aasinsiltaa. Löytyi kortteja ja sellaisia tarroja, joita voi liimailla autoon. (Amerikassa on suosittua liimailla autoon kaikenlaisia tarroja ja ilmoituksia.) Sosialisti-Obama vaikutti olevan suosittu aihe.

Because socialism worked so well for the USSR. 

Toveri-Obama.

Onhan se nyt tiedossa, että Teksas on politiikkajutuissa vahvasti kallellaan siihen tietynlaiseen suuntaan, mutta silti nuo propagandakortit tulivat jotenkin puskista. En oikein tiennyt, olisiko pitänyt nauraa vai itkeä.

Niin uskomattomia nämä kortit olivat, että oli pakko ostaa matkamuistoksi tällainen Sosialistisoppa-kortti.

Karkkikaupasta löytyi myös mielenkiintoisia pastillirasioita:

Etenkin keskimmäinen "What part of personal and fiscal responsibility don't you understand?" -supermies naurattaa minua. Mahdotonta sanoa, ovatko nämä vitsejä vai ei, kun ei näistä jenkeistä aina tiedä. 

Kaupasta tarttui mukaan sosialistikeittokortin ja noiden pastillien lisäksi demokraattien paskanjauhanta -pussi:

En ole tiennyt, että amerikkalainen politiikka voi olla näin hauskaa.