lauantai 4. lokakuuta 2014

Miksi amerikkalaisten kaupunkien East Sidet ovat aina (mukamas) epämääräisiä ja vaarallisia?

Kun olimme asuneet San Josessa alle viikon, meidän piti lähteä metsästämään kodinkoneita. Halusimme tsekata Walmart-kauppaketjun valikoiman. Katsoimme Google Mapsista kauppojen paikat ja valitsimme Walmart Super Centerin, koska se kuulosti suurimmalta.

Ennen kuin olimme päässeet edes motarilta kunnolla pois, kiinnitimme huomiota siihen, että alue vaikutti vähän epämääräiseltä. Motarin exitillä - eli siis tiellä, jossa ei todellakaan saisi eikä pitäisi olla mitään kävelijöitä - vastaan käveli näin suomalaisittain sanottuna sellainen laitapuolenkulkija ostoskärrynsä kanssa. Walmartin parkkipaikalla olevat autot olivat pitkälti vanhan oloisia ja osa kolhiintuneita. Kun kävelimme parkkipaikan läpi kohti kauppaa, meitä vastaan tuli todennäköisesti heroiinia käyttävä nainen kerjäämään rahaa. Kaupan edessä olevilla penkeillä istui vähintäänkin hiukan oudon näköistä porukkaa. Ja oudon näköistä, vaikka otettaisiin huomioon se, että Walmarteilla on Amerikassa tietynlainen maine: jos jostakin löytää oudoimmat ja junteimmat jenkit, niin todennäköisesti Walmarteista.

Walmart ei siis koskaan varmaan ole paikka, jossa ei törmäisi vähän outoihin tyyppeihin. Eikä tämä ollut ensimmäinen kertamme Walmartissa. Kuitenkin ensimmäinen käynti tässä Super Centerissä jätti hassun olon.

Saman päivän iltana kerroimme jo täällä pidempään asuneille suomalaisille käyneemme Walmartissa ja vähän ihmettelimme, kun siellä oli hiukan outoa väkeä liikkeellä. Meiltä kysyttiin sitten, missä Walmartissa kävimme. Vastaus oli Story Roadilla. Tämän kuultuaan tuttumme nauroivat ja ihmettelivät, miksi ihmeessä kaikista mahdollisista Walmarteista valitsimme juuri Story Roadilla olevan. Koska Story Road on San Josen epämääräisintä aluetta. Mutta mistäs me olisimme sen voineet tietää, kun emme olleet asuneet San Josessa vielä viikkoakaan, eikä kukaan ollut kertonut?
Katutaidetta motariloopeissa East San Josessa. Merkki epämääräisestä alueesta vai taiteilijasieluista? :)
Tämä Story Road ja sen Walmart sijaitsevat San Josen itäpuolella eli East San Josessa. Tällä alueella on epämääräisen ja osittain myös vaarallisen alueen maine. Kuulemma East Sidella on muita San Josen alueita suurempi crime rate. Siis kuulemma. Mitään lähdettä tai varmistusta tähän ei nyt ole, koska en jaksanut analysoida virallisia tilastoja niin tarkasti. San Josen asuinalueita koskevilla keskustelupalstoilla itäpuolen epämääräinen ja vaarallinen maine tuntuu hiukan pilkistävän, joskin suurin osa mainitsee, että nykyään alue on siivottu ja turvallinen. Olen kuullut kahdelta melkein koko elämänsä Piilaaksossa asuneelta, että East San Joseta kannattaa välttää, koska se on jengialuetta.
Itäpuolen bussipysäkki. Tyhjä ostoskärry saattaisi jonkun mielestä merkitä ehdotonta epämääräisyyttä, mutta voin vannoa, että näitä täällä näkyy usein eri paikoissa.
Tänään meillä oli jälleen tarve lähteä tutkailemaan kodinkonevalikoimaa. Vanhojen aikojen muistoksi oli ihan pakko päästä taas Story Roadin Walmartiin! Hämmennys oli pienoinen, kun paikan ympäristö ei vaikuttanut enää ollenkaan niin epämääräiseltä kuin viimeksi. "Täällä on ihan normaalia. Missä se kaikki epämääräisyys on?" kysyin mieheltä parkkipaikalla. "Ota huomioon, että ollaan asuttu täällä nyt yli puoli vuotta - viimeksi oltiin asuttu vain muutama päivä", mies vastasi.
Walmart, jonka edustalla noilla penkeillä hengasi viimeksi mielestäni outoa porukkaa, mutta nyt ihan tavallisen oloisia. :)
Voi siis olla, että olemme vain hiukan tottuneet täkäläiseen meininkiin, vaikkei täällä nyt mitään heroiiniporukkaa ole tullut muualla nähtyä. Tai sitten meillä kävi viimeksi huono tuuri. Tai sitten Walmartin pihalla oli tänään vain rauhallinen meininki. :D
Kuuluisa Story Roadin ja King Roadin risteys, joka ainakin vielä 10 vuotta sitten oli kuulemma hyvin pahamaineinen paikka. Tämä risteys toimii edelleen yhtenä East San Josen "merkkipaaluna".  
Sen faktan East San Josesta tiedän, että suurin osa sen asukkaista on vietnamilaisia ja meksikolaisia. Tämä näkyy katukuvassa ja myös niissä Walmartin asiakkaissa. Walmartin vieressä on suuri kauppakeskittymä Vietnam Town, jossa kävimme viimeksi syömässä yhdessä ihan hyvässä ravintolassa. Monet kauppojen ja ravintoloiden nimet ja kyltit ovat vietnamiksi. Kauppakeskittymän pihalla istui niin puoli vuotta sitten kuin tänäänkin pieni kasa vietnamilaisia miehiä pelaamassa jotain. Ja heidän meininkinsä oli täysin samanlaista kuin Vietnamissakin, jossa näin lomamatkallani pari vuotta sitten samanlaisia peliryhmiä. Myös niitä meksikolaisia kauppoja ja ravintoloita näkyy tällä alueella aika lailla enemmän kuin muualla San Josessa- ja muuallakin niitä näkyy jo huomattavan paljon.
San Josen vietnamilaisten keskittymä. Tämä on ns. strip mall eli ulkona olevien kauppojan keskittymä; itse kutsun näitä ostareiksi. Monet strip mallit ovat täällä tämän näköisiä.
Tällä kertaa halusin käydä tutkailemassa tätä San Josen itäpuolta vähän enemmän. Katsoin kartasta, että lähistöllä (20 minuutin ajomatkan päässä) on jokin puisto. Huomioni kiinnitti puistossa oleva järvi. Kävimme tsekkaamassa puiston, joka oli kyllä ehkä turhin mesta ikinä ja vähän sellainen likaisen oloinen. Ei siellä edes ollut ketään, paitsi jokin synttäriseurue piknikalueella ja pari vietnamilaista kalastamassa.
Alder Leaf -puisto ja Lake Cunningham. 
Tässä puistossa sijaitsee myös San Josen vesipuisto, jonka joskus aiemmin liitin downtowniin. No, se ei siis todellakaan ole downtownissa, vaikka downtownin viralliset nettisivut sen luettelevatkin.
Vesipuisto kaukaisuudessa.
Vesipuisto ei ollut auki. Ei tietenkään, koska nythän on syksy, eikä kukaan hullu Amerikassa syksyllä halua olla vesipuistossa. Ei, vaikka sää tänään ja tulevan viikon sääennustus näytti päivällä tältä:
Tänne on rantautunut jokin kummallinen kuuma aalto. Ei täällä ollut heinäkuussakaan yleensä mitään yli 35 astetta! Tänään oli siis täysin hullu ilma.

Myös se San Josen eläinpuisto, jonka tuossa downtown-postauksessa olen maininnut, sijaitsee East San Josessa. Sen lähistöllä on todella epämääräinen hiekkakenttä, jossa viimeksi sen ohiajaessamme näytti olevan menossa jokin kodittomien kyläkokous. Valokuvaa en todellakaan ottanut.
Itäpuolen asuinaluetta.
Puiston katsottuamme ajoimme hiukan katsomaan East San Josen asuinalueita. Osa taloista oli aika ränsistyneitä. Pihat olivat kuitenkin se, mistä huomasi eniten, ettei olla ehkä millään ihan parhaimmalla alueella: mitään vihreitä pihoja tai kukkaistutuksia ei täällä näkynyt, eikä pihoilla ollut myöskään niitä perinteisiä koripallokoreja, joita täällä näkyy omakotitaloalueilla lähes jokaisen talon pihalla (tosin eivät asukkaatkaan täällä ole niitä perusamerikkalaisia). Ylipäänsä meininki oli aika harmaata. Olen käynyt yhdessä toisessa San Josen omakotitaloalueella, joka oli kyllä huomattavasti ja huimasti paremman oloinen kuin tämä. Mutta kyllä täälläkin näkyi hienoja ja isoja taloja. Toisaalta yksi iso katu erotti selkeästi vähän hienomman alueen vähän huonommasta. Pistin merkille, että kaikki pihoilla näkyvät ihmiset olivat meksikolaisen näköisiä. Lisäksi huomasin, ettei tällä alueella näkynyt sellaisia isoja apartment-komplekseja, joita täällä meidän asuinalueella näkyy. Yhden todella kämäisen pienen harmaan laatikkotalon näimme kyltillä "for lease". Kaikki ikkunat oli peitetty joko sanomalehdillä tai pahveilla. Todella epämääräistä siis.
Esimerkki asuinalueen talosta. 
Minulla on tulevaisuuden suunnitelmana käydä tutkailemassa San Josen eri alueita. Täällä kun kaikki autolla ajaminen tapahtuu yleensä motareilla, kaupunkia ei oikeastaan pääse näkemään, ellei tarkoituksella mene katsomaan. Haluaisin myös sitten esitellä tätä kotikaupunkiani täällä. Toimikoon tämä siis East San Josen esittelynä, koska tuskin eksymme tuonne alueelle ihan heti uudelleen, enkä tuosta kyllä mitään tämän suurempaa saa irti. Loogista olisi tietenkin ollut esitellä ensin North San Jose, jossa siis asumme, mutta pöh sellaisille loogisuuksille.

4 kommenttia:

  1. East St Louisin läpi ajaneena voin vakuuttaa että se ihan oikeasti on pelottava paikka! Pahamaineisen East Chicagon olemassaolon estänee vain ja ainoastaan Michigan-järvi. ;) Indianan puolella toki on East Chicagon kaupunki, jonka maineesta en tiedä mitään, mutta köyhää sen väki on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, eiköhän niitä oikeasti vaarallisia itäpaikkoja löydy tästä maasta riittävästi. Mutta miksi ne ovat aina juuri ne itäpuolet? Miksei ole pahamaineista ja vaarallista länsipuolta? :D

      Poista
    2. Ai niin, sen unohdinkin sanoa, että Chicagosta löytyy sekin, vaarallinen West Side. :D

      Poista
    3. Mahtaakohan Chicago olla ihan oma lukunsa... ;)

      Poista