perjantai 6. kesäkuuta 2014

Esittelyssä kalifornialaiset punapuut

Nyt taas vaihteeksi ulkoilusta! Olemme käyneet katsomassa Kaliforniassa kasvavia punapuita tähän mennessä kahdessa eri paikassa: toukokuun alussa vieraidemme kanssa Big Basin Redwoods State Parkissa ja viime viikolla Portola Redwoods State Parkissa. Puistot sijaitsevat vuoristossa lähekkäin, mutta kuitenkin eri kaupungeissa: Big Basin Boulder Creekissa ja Portola La Hondassa. Meiltä ajaa molempiin paikkoihin noin tunnin.

Punapuita kasvaa tämän Kalifornian luoteisosan lisäksi Oregonin osavaltion lounaisosassa. Ei siis kovin laajalle levinnyt yksilö. Ilmeisesti punapuut onkin listattu erittäin uhanalaisiksi (lähde). Nämä puut kasvavat yleensä todella korkeiksi. Ilmeisesti Big Basinissa on 115 metriä pitkä puu. Täytyy myöntää, ettei mitään hajua, näimmekö sen.
Mies metsässä.
Olin aiemmin nähnyt punapuita San Franciscossa, sillä keskellä Financial Districtin pilvenpiirtäjiä on pieni punapuupuisto. Ne puut eivät tietenkään ole mitään älyttömän isoja. Puiden suuruus Big Basinissa hämmästyttikin! Sen lisäksi, että puut kasvavat pitkiksi, rungot voivat olla paksuja.
Miten saada valokuvaan näkyviin puun koko? No halaamalla tietenkin! 
Monet puista olivat koveria sisältä. Lisäksi puun kuori oli sisältä musta. Mietimmekin, ovatko maastopalot tuhonneet puita vai mistä on kyse. Pienen nettiselvityksen perusteella kyseessä todella ovat maastopalojen aiheuttamat vahingot.
Maastapalon jälkiä.
Sekä Big Basinissa että Portolassa on eripituisia reittejä. Big Basinissa menimme noin 5 kilometrin reitin. Ohjeiden mukaan aikaa reitillä menee 2 tuntia, mutta me selvisimme noin 1,5 tunnissa. Maasto ei ole mitään tasaista, mutta rankkaa nousua oli vain kerran. Puiden lisäksi reitiltä löytyy mm. "vesiputous". Heittomerkeissä siksi, että kyseessä oli pieni lammikko, ja putous näytti siltä kuin joku olisi tunkenut vettä suihkuavan letkun piiloon pöpelikköön.
Aikamoinen water fall.
Big Basin on kohtalainen turistirysä eli ihmisiä riitti tuolloin toukokuun alussa. Alue on kuitenkin niin iso ja reittejä useita, ettei siellä nyt missään laumassa tarvinnut kävellä. Hyvin yksikseen sai kulkea.

Big Basiniin kulkeva tie on mutkikas. Kiemuraiset, metsässä ja vuoristossa menevät tiet ovat mielestäni hienoja, mutta matkapahoinvoinnista kärsivälle eivät aina niin hauskoja. Itse kärsin välillä lievästä pahan olon tunteesta.

Boulder Creekin kaupunki, jonka läpi ajoimme Big Basiniin, oli söpö ja pieni. Kävimme siellä syömässä kiinalaisessa ravintolassa. Sekä minä että mieheni molemmat ajattelimme, että paikka näyttää ihan perinteiseltä pieneltä amerikkalaiselta kaupungilta. Tai pikemminkin kylältä. Kumpikaan meistä ei kyllä lainkaan tiedä, miltä näyttää pieni ja perinteinen amerikkalainen kaupunki. :D
Boulder Creek.
Taidetta Boulder Creekissa.
Portola Redwoods State Park oli Big Basinia rauhallisempi ja varmaan pienempikin. Sinne menevä tie oli myös mutkikas, mutta huomattavasti pienempi ja kämäisempi kuin Big Basiniin vievä tie. Tie oli välillä niin kapea, että hyvä jos kaksi autoa mahtuisi ohittamaan. Liikennettä ei tosin ollut paljon. Pari peuraa tai jotain vastaavaa kyllä hyppi tien yli kerran.
Ajomatkan maisemia kelpasi jälleen katsella.
Portolassa ei näkynyt paljon turisteja. Itse asiassa paljon vastaantulijoita ei ollut. Puiston liepeillä oli retkeilyalue, joka oli kuitenkin täynnä lapsiperheitä autoineen ja telttoineen.

Puut Portolassa olivat paljon pienempiä rungon ympärykseltään kuin Big Basinissa. Jos siis haluaa nähdä kunnollisia punapuita, Portola ei ehkä ole ihan oikea paikka.
Reitti pienten puiden keskellä.
Kiersimme noin 8 kilometrin lenkin. Aikaa taisi mennä reilu 2 tuntia. Neljän kilometrin kävelyn jälkeen tuli nousua noin 800 metrin korkeuteen. Mies oli sitä mieltä, että minun olisi pitänyt mainita tästä etukäteen. ;D

Opasteet puistossa olivat mielestäni äärimmäisen kehnot. Kiersimme yhdessä vaiheessa kilometrin verran edestakaisin, kun emme tienneet, minne olisi kuulunut mennä. Olen sitä mieltä, että ylipäänsä näissä muutamissa state parkeissa, joissa olemme käyneet, opastuksia voisi hiukan parantaa. Mutta Portolassa siis tilanne oli vielä surkeampi. Tai sitten en vain osaa.
Korkealle kasvavat.
Portolasta pois päin ajettaessa maisemat olivat upeat! Näkymä levittäytyi aina välillä alas Piilaaksoon. Korvat menevät muuten lukkoon aina kun näiltä vuorilta ajaa alaspäin...
Vuorelta näkyy vain toinen vuori.
Mieheni harrastaa sitä, mitä kutsun äärimmäisen ärsyttäväksi tavaksi: ajaa kiinni edessä menevän puskuriin. Itsekin ajaisin näitä kiemuraisia teitä todella rauhallisesti ja varovaisesti, joten sympatiani ovat täysin hitaasti menevän puolella. Tässä kohtaa edessä oleva kyllä siirtyi sivuun ja antoi ajaa ohi heti, kun mahdollisuus siihen oli. Kohteliaita ollaan.

Big Basinin lisäksi niitä suuria punapuita tarjoaa ainakin Muir Woods, mutta se sijaitsee San Franciscosta vielä vähän pohjoisempaan eli matkaa meiltä on. Siellä on ilmeisesti niin iso puu, että autolla mahtuu ajamaan rungon lävitse.

2 kommenttia:

  1. Yosemiten kansallispuistossa on myös noita punapuita. Se on muutenkin tosi hieno paikka, jossa kannattaa käydä, vaikka matkaa sinne jonkun verran onkin Piilaaksosta.

    VastaaPoista