maanantai 18. elokuuta 2014

Shoreline at Mountain View Park

Kävimme eilen jälleen vähän ulkoilemassa. Haikkailu on näin kesällä vähän jäänyt, koska sää on hieman liian lämmin ulkoilulle. Emme jaksa lähteä viikonloppuisin aikaisin kävelemään ja jo keskipäivällä on yleensä liian kuuma. Yritin mennä toissaviikolla tuttavani kanssa ulkoilemaan. Jaksoimme kävellä eräässä mäkisessä puistossa puoli tuntia, minkä jälkeen oli pakko vetäytyä puun alle istumaan. Ilma sisämaassa on tukala, koska se on sellaista kumman kuivaa.

Eilen päätimme kuitenkin käydä tutkimassa San Franciscon lahden rannikkoa puolenpäivän jälkeen. Veden läheisyydessä ei ole niin kuuma ja siellä usein myös tuulee hiukan. Menimme noin 20 minuutin ajomatkan päässä olevaan Shoreline at Mountain View -nimiseen puistoon, joka sijaitsee siis Mountain Viewssa.
Kaikki vesi ei ole vielä Kaliforniasta kadonnut. Tämä oja piti jopa hieman pulppuavaa ääntä! :)
Sunnuntai on suosittu puistopäivä. Ihmisiä kerääntyy usein piknikille ja muutoinkin viettämään aikaa ulos. Olen muuten huomannut, että piknikit otetaan täällä aika tosissaan. Esimerkiksi monilla aasialaisilla on aina kunnon notkuvat ruokapöydät. Ja sitten on tietenkin ne retkituolit vilttien lisäksi. Monissa puistoissa vietetään usein myös erilaisia juhlia, esimerkiksi synttäreitä. Mielestäni on hienoa, että jotkut jaksavat roudata kaikenmaailman ruoat, kakut, juomat ja koristeet jonnekin puistoon. Itse en jaksaisi...
Tämä lätäkkö ei kuitenkaan enää pulpunnut. Viereisellä katselupaikalla oli infotaulu, jossa kehotettiin tutkailemaan jotain energianmuodostusta, ja taulussa oli myös kuvia erilaisista linnuista, joita katselupaikalta voisi tutkailla. Eipä näkynyt enää yhtään mitään. Kaikki on kuivunut.
Shoreline-puisto sijaitsee saman nimisen Shoreline-järven vieressä ja aivan San Franciscon lahden rannikolla. Puistossa on tarjolla erilaisia järviaktiviteetteja. Eilen näkyi mm. polkuveneitä ja ihmisiä seilaamassa sellaisilla surffilaudan näköisillä laudoilla seisten (miksi tätä kutsutaan?).
Shoreline Lake.
Me kävelimme järven ympäri ja katselimme vähän maisemia myös SF:n lahden suuntaan. Tai no, itse asiassa se, minkä kuvittelin olevan SF:n lahti, onkin kartan mukaan pienempi lätäkkö nimeltä Shoreline Slough. Sen erottaa lahdesta pienenpieni läntti maata. Eipä siellä mitään kummoista näkynyt.
Puistossa näkyi vihreyttä! Ihanaa kaiken sen keltaisen kuivan keskellä, jota täällä yleensä pelkästään näkee.
Kävelyyn meni aikaa noin tunti, mutta vauhtimme oli aika hidas. Lahden puolella oli ihanan virkistävää, mutta lähempänä järveä ja kauempana lahdesta oli lähes kuuma. Tämä ilmasto on kyllä outo täällä, enkä oikein saa siitä tolkkua. Mielestäni lämpötila on päivisin usein "vain" jotain 27-30 astetta, mutta silti on aika tukalaa. Ehkä se on tämä kuivuus.

Puiston ympäristössä sijaitsee myös golf-kenttä. Golfaus on täällä ilmeisesti aika suosittu harrastus.
Varo golfkärryä. Ja oikeasti tuollainen jopa huristi tuosta tien yli, kun olimme kävelemässä.
Meidän piti mennä tunnin kävelymme jälkeen juomaan vähän limsaa puiston kahvilaan, koska se vaikutti söpöltä. Bongasimme kuitenkin menusta vohveli- ja pannukakkuannokset ja tilasimme sitten "vahingossa" ne. :D Upotimme annoksemme totta kai kasaan vaahterasiirappia. Totesin siinä miehelle, ettei koko hommassa kyllä ollut yhtään mitään järkeä. Pikkuinen kävely kulutti vähemmän kaloreita kuin mitä välipalastamme tuli uusia...
Puiston vieressä oleva Rengstroff House. Tämä talo on Mountain Viewn vanhin historiallinen talo ja se on rakennettu noin vuonna 1867. Emme käyneet sisällä.
Tuulimylly, jolla on aikoinaan pumpattu vettä maan alta Rengstroff Houseen ja sen farmille. Tällainen mylly voi pumpata vettä jopa 1500 gallonaa päivässä eli yli 5600 litraa.
Polveni ovat muuten edelleen kipeät, vaikka olen jättänyt kaiken liikunnan pois. Aika ajoin polviani hiukan särkee tai pistelee. Lepäily tuntuu olevan siis yhtä turhan kanssa.

9 kommenttia:

  1. Mä repeän aina kun nään ees jonkun amerikkalaisen kantamassa niitä punasia tai sinisiä kylmälaukkuja, tai pikemminkin kylmäARKKUJA. Silloin nimittäin tietää, että jossain lähistöllä on piknik, ja naurattaa sen jälkeen syödä omia säälittäviä eväitä maassa jonku pahvialustan päällä ☺️ Näitä kylmäarkkuja ku näkee noilla haikeillakin, en tajua miten jotku jaksaa kantaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, täällä tiedetään, miten piknik pistetään pystyyn. :D Mä oon toistaiseksi kiinnittänyt huomiota vain aasialaisten massiivisiin virityksiin...

      Poista
  2. Hei, ekaa kertaa kommentoin sun blogiin, löysin tämän joku aika sitten (oisko ollut Onnenpäivän kautta?). En tiedä, mikä on polvikipusi taustalla, mutta oletko kokeillut rullailla tai hierotuttaa reisien sivujen lihaskalvoja auki? Etureisien ja reiden sivuosien tiukkuus on usein syynä selittämättömiin polvikipuihin.

    Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Vähän synkältä tuntuvat nuo vesiongelmat yms., mutta on mielenkiintoista kuulla ihan käytännön kokemuksia ympäristöuhkista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa! Kiva kun löysit tänne! :)

      Kun liikuin, rullailin ja venyttelin paljon, mutta nyt levätessä on noi typerästi jääneet... Eli ehkäpä lihasten tukkoisuus selittää jotain, kun ei lepo itsessään ole auttanut. Ehkäpä konsultoin hierojaa. :)

      Poista
  3. Stand up paddling eli suomeks suppaus on se haussa oleva sana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En oo varmaan koskaan kuullut tuota suomenkielistä vastinetta tälle lajille. :D

      Poista
    2. Varmaan aika uus sana ja suoraan tosta englannista väännetty :) tänä kesänä oli joillain Helsingin rannoilla mahdollisuus mennä kokeilemaan ja mainostettiin tuolla nimellä.

      Poista
  4. Stand up paddling / paddle boardingia varmaan tarkoitat :) meidänkin sitä pitänyt jo pidempään kokeilla. Aina muka on niin kiire ja jotain muuta..Toivottavasti pian päästään kokeilemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitäpä juuri! Mulle tuo laji sopisi juuri vain tuollaisella tasaisella pienellä järvellä... ;)

      Poista