Whale watching -yritys, Monterey ja 17-Mile Drive

Lähdimme viime lauantaina rannikkokaupunki Montereyhin. Monterey sijaitsee etelässä noin 120 kilometrin päässä meiltä.

Suurin syy lähtöömme oli se, että olin sekä kuullut yhdeltä tuttavaltani että lukenut uutisista, että Montereyn lahdessa on tällä hetkellä ennätysmäärä ryhävalaita. Ilmeisesti valaat ovat normaali näky lahdessa, mutta nyt niitä on ilmeisesti enemmän kuin ennen ja ne ovat lähellä rantaa. Pitihän niitä sitten lähteä katsomaan, koska emme ole ennen valaita nähneet. Tai no, itse asiassa keväällä, kun kävimme Santa Cruzissa miehen äidin ja siskon kanssa, miehen sisko rupesi yhtäkkiä ihmettelemään, mitä kummaa kaukana merellä näkyy. Meressä kelluva möykky taisi vesisuihkusta päätellen olla valas.

Suuntasimme heti aamusta siis kohti Montereyta. Ajoimme ensin Santa Cruziin ja siitä sitten etelään Highway 1:sta eli Pacific Coast Highwayta pitkin. Tuo PCH on kyllä mielenkiintoinen monimuotoisuudellaan. Nimensä mukaisesti se kulkee ihan rannikkoa pitkin, ja sitä mainostetaan upeana reittinä, joka menee aivan meren rantaa pitkin. Paitsi, ettei mene koko aikaa. Muistan viime kesälomareissulta sen, että olimme miehen kanssa välillä vakuuttuneita siitä, että olemme eksyneet oikealta tieltä, koska eihän tämä voi olla PCH, koska tämä menee keskellä ei-mitään... PCH tosiaan menee välillä esimerkiksi keskellä peltoa pitkänkin aikaa. Jossain kohtaa se on myös kunnon monikaistainen freeway.

PCH:n näkymät yhdessä vaiheessa. Minä ja mies, kunnon "kasviasiantuntijat", tulkitsimme tuon vihreän olevan "jotain salaattia". :D Kaupassa kuitenkin törmäsin artisokkaan, joka näytti ihan tuolta, eli ehkä tuo on siis artisokkaa. :) Kivat pakokaasut varmaan näissä, koska PCH ei todellakaan ole mikään hiljainen tie..

Lauantaina oli todella pilvinen päivä rannikolla (San Josessa kyllä oli ihan kirkas taivas). Totesinkin miehelle, että jos Suomessa näyttää tältä, se tarkoittaa sitä, että ihan kohta alkaa sataa. Täällä ei kuitenkaan sateesta ole pelkoa. Ilma oli muuten vain harmaa.

Ilmeisesti osa harmaudesta johtui kuitenkin myös sumusta. Yhdessä kohtaa PCH:ta tuli nimittäin daylight headlight section. Olenkin kertonut, miten täällä ei tarvitse pitää auton etuvaloja päällä päivällä. Tuolla tietyllä PCH:n välimatkalla valot kuitenkin täytyy kytkeä aluetta usein vaivaavan sumun ja huonon näkyvyyden takia. Muutama kyllä näytti ajavan ilman niitä valoja laista ja kehotuksista huolimatta.

Matkan varrella ohitimme kaupungin, jolla on ehkä söpöin nimi ikinä: Watsonville! Mietin, että toivottavasti jostain päin maailmaa löytyy myös Holmesville. :D Kotona sitten googletin, ja löytyyhän sellainen! Pikkukylä Ohiossa ainakin... Taitaa olla jossain muuallakin.

En tiedä, mitä Watsonvillessa on vai onko mitään.

Menimme katsomaan niitä valaita Moss Landingiin, joka sijaitsee hiukan ennen Montereyta meiltä päin tultaessa. Rannalle oli kertynyt muutama muukin whale watching mielessä.

Värjöttelevät whale watchaajat.

Eihän tuolta rannalla oikeasti juuri mitään nähnyt. Olisi pitänyt olla kiikarit (niin kuin joillakin olikin). Näimme muutaman kerran valaan pyrstön ja sitten niitä vesisuihkuja useasti. Eli olihan niitä valaita siellä! Elukoiden kanssa meressä meni myös monta pientä laivaa. Montereysta järjestetään paljon whale watching -veneretkiä. Tällä hetkellä, kun valaita on meressä ennätysmäärä, retkiä järjestetään monta kertaa päivässä. Yhdeltä tuttavalta sain suosituksen veneretkestä, on ilmeisesti rahan arvoista. Mutta merenkäynti on kuulemma kovaa ja puolet porukasta vain oksentaa laidan yli...

Meillä ei ollut nyt intoa, aikaa eikä oikeanlaisia varusteita veneretkeä varten, vaikka hiukan harmittikin, ettei valaita kunnolla nähnyt rannalta käsin. Mietimme kuitenkin, että joskus tuollainen veneretki olisi kiva tehdä. Minä ajattelin, että sellainen olisi hauska joidenkin vieraiden kanssa. Ja sopivasti eräät tulevaisuuden vieraat ilmoittivatkin heti whale watching -statukseni Facebookista nähtyään haluavansa ehdottomasti katsomaan valaita!

Emme jaksaneet värjötellä rannalla kovinkaan pitkään. Siellä ei todellakaan ollut mikään lämmin! Tsekkasimme Moss Landingin kuuluisan raflan Phil's Fish Market & Eateryn ulkoapäin. Nälkä ei vielä ollut, joten ruoan testaaminen jäi. Moss Landingissa haisi muuten aika järkyttävältä satamalta. :D

Suosittu ravintola.

Hauskan nimiset veneet Moss Landingin venesatamassa.

Moss Landingista jatkoimme matkaa Montereyhin. Menimme siellä Fisherman's Wharfille, joka oli täysin samanlainen turistirysä kuin San Franciscon vastaavakin, vain pienemmässä koossa.

Montereyn Fisherman's Wharf.

Suurin osa Amerikan turisteista on muuten amerikkalaisia. Me näimmekin PCH:lla autoja mm. Nevadasta, Utahista ja Kansasista. Kävimme syömässä Wharfissa yhdessä ravintolassa, jossa tarjoilija heti suumme avattuamme halusi tietää, mistä olemme. Hän kertoi, että heillä käy paljon eri kansallisuuksia, mutta hän törmäsi vasta nyt ensimmäistä kertaa suomalaisiin - ja suomalaisten aksenttiin.

Wharfin turistikaaos.

Fisherman's Wharfista löytyi myös lempiotuksiani merileijonia.

Ei, tämä ei ollut kuollut. 

Merileijonia uiskenteli laitureiden ympäristössä, joten niiden meininki tuntui hiukan luonnollisemmalta kuin San Franciscon Wharfissa (vaikka luonnollisesti merileijonat sinnekin ovat eksyneet).

Mahtaa veneen omistajaa ärsyttää...

Ihmettelemme, miten merileijona pystyy kiipeämään tuon kaiteen päälle...

Kun olin saanut tuijotella merileijonia tarpeekseni, jatkoimme jälleen matkaa. Suuntasimme suosittuun nähtävyyteen, 17-Mile Drivelle. 17-Mile Drive on maisemareitti Montereyn niemessä Pacific Grove - ja Pebble Beach -alueilla. Nimensä mukaisesti reitti on 17 mailin eli noin 27 kilometrin pituinen, ja se tekee pienen ympyrän. Suurin osa kävijöistä taitaa kulkea Driven autolla, mutta siellä voi myös pyöräillä. Reitille pääsee vain neljän sisäänkäynnin kautta, ja porteilla täytyy maksaa ikään kuin tietulli eli sisäänpääsymaksu, $10/auto.

17-Mile Driven varrella on 21 pysähdyspaikkaa, joista muutama tosin on vain golf-kenttä tai resort-hotelli. Portilta sai lehtisen, jossa kerrotaan, mitä jokaisella pysähdyspaikalla on.

Spanish Bay. Joku espanjalainen tutkimusmatkailija on hengaillut täällä miehistönsä kanssa v. 1769 etsiessään Montereyn lahtea.

Point Joe ja kovat aallot. Opaslehtisen mukaan ennenvanhaan moni merenkävijä on kokenut loppunsa näissä kivissä Montereyn lahtea etsiessään...

Yhden pysähdyspaikan nimi oli the Restless Sea.

Maisemat olivat ihan hienot. Mies vaikutti yhdessä vaiheessa hiukan ärsyyntyneeltä siihen, että noin puolen mailin välein pysähdyttiin ja noustiin autosta tuijottamaan "tota samaa merta".

Näkymät China Rockilta. Tietenkin piti taas kiipeillä kiville ja kallioille.

Minua ihastuttaa tämä meren väri.

Näin rannikolla ja lahden kärjessä oli kyllä aika kova tuuli ja sumu. Olin vahingossa unohtanut takin kotiin, joten minulla oli vain farkkupaita pitkähihaisena. Yhdessä vaiheessa olinkin ihan täysin jäässä. Mies oli sitä mieltä, ettei edes ole kauhean kylmä, mutta hänellä olikin tuulenpitävätakki. (Ja kyllä, tarjosi sitä myös minulle! :) ) Hänen takkinsa oli mukana vain siksi, koska minä muistutin häntä ottamaan sen mukaan, koska tiesin, että tuolla on kylmä. Miehen mukaan kesällä voisi kulkea vain sortseissa ja t-paidassa koko ajan, haha.

Tuonne ei olisi saanut mennä. Juuri tällä tavoin turistit kuolevat... Onneksi tämä herra pääsi elävänä takaisin.

Tsunamiriskikin oli. Tai on.

17-Mile Driven varrella on paljon eläimiä. Pysähdyspaikkoihin kuuluvat mm. Bird Rock eli lintuja täynnä oleva kivi ja Seal Rock, jossa suurin osa elukoista taisi olla niitä merileijonia.

Me bongasimme tällaiset hylkeet. Opastaulun mukaat ovat ilmeisesti harbor sealeja eli kirjohylkeitä.

Osa pysähdyspaikoista kuhisi ihmisiä, mutta osassa taas ei ollut juuri ketään. Yksi suosituimmista paikoista taisi olla The Lone Cypress eli yksinäinen sypressipuu.

Yksinäinen sypressipuu. Se näyttää hyvin yksinäiseltä kaukaa, mutta lähempää katsottuna ei ollutkaan enää ihan niin yksin.

Yksinäinen sypressi on Pebble Beach Companyn logo, ja puun kuvion ja silhuetin käyttö on kielletty ilman erillistä lupaa. Valokuvia sai sentään ottaa omaa käyttöön.

Sumuiset näkymät Carmel Bayhin. 

Tämä puu vasta yksinäinen olikin.

Koko 17 mailin kierros ei tietenkään mennyt rannikolla. Puolet reitistä meni sisämaassa metsässä. Metikön puolella tie kulki aika paljon ylös. En tiedä, kuinka paljon nousua oli, koska opaslehtinen ei kertonut.

17-Mile Drivella. Välillä mentiin myös ihan "kunnon metsässä".

Reitin korkeimpien kohtien olisi pitänyt opaslehtisen mukaan antaa "grand view" Montereyn lahteen ja Santa Cruzin vuoristoon. Päädyimme kuitenkin seisomaan keskelle pusikkoa ja ihmettelemään, mitä sieltä muka pitäisi näkyä. Edessä oli aika paljon pöpelikköä. Ja sitten oli vielä se sumu. Emme olleet ihan ainoita, jotka ajattelit näin, koska kuulin vieressä seisovan naisen toteavan miehelleen "Well, I wouldn't say this is grand..."

Maisemat muistuttivat välillä muuten hieman Suomesta. Tai sitten kärsin vain koti-ikävästä.

Suomimai- ei kun siis maisemaa Kaliforniasta. Tämä oli reitin korkein kohta, ja täältä olisi ehkä jopa hiukan näkynyt maisemia, ellei olisi ollut tuota sumua ja pilveä.

En tiedä, kuinka usein tuolla niemellä on sumuista. Veikkaan, että usein. Ja tuo kasvillisuushan tarvitsee sumua:

17-Mile Drive on paitsi maisemia katselevien turistien, myös rikkaiden suosiossa. Pebble Beachin alueella asuu ihmisiä, ja 17-Mile Drivelta näkyikin aika hulppeita taloja ja kunnon kartanoita. Alue on myös täynnä golf-kenttiä, joita näkyi joka puolella melkein koko ajan. Pitäähän olla harrastusmahdollisuuksia, ettei rikkaille tule tuolla tylsää. Kivat golfausmaisemat kyllä, mutta ehkä hiukan kylmää...

Hyväosaisten taloja ja leikkikenttiä.

Näitä kylttejä riitti. 

Pebble Beachilla sijaitsee tietenkin myös resort- ja kauppakeskittymä. Kaupat olivat todella hienostuneita ja niissä myytiinkin lähinnä golf-tarvikkeita ja -vaatteita. Bongasimme keskittymästä kiinteistönvälityksen seinän, josta pääsi vähän tutkailemaan noita alueen talojen hintoja. Halvin näkemämme oli hiukan päälle 2 miljoonaa dollaria ja kallein yli 22 miljoonaa dollaria. Aika suuri hintahaitari siis! Hiukan ihmettelin tuota 2 miljoonan dollarin "halpaa hintaa". Nimittäin perusomakotitalo Piilaaksossa voi ihan helposti maksaa yli miljoonan, joten siihen suhteutettuna Pebble Beachilta talon omistavan ei tarvitse välttämättä olla mikään ihan superrikas... Tosin ihan kaikilla ei taida olla asiaa edes Piilaakson omakotitalobisnekseen.

Pebble Beachin fancy hotelli.

Täytyy kyllä sanoa, että 17-Mile Drive vaikutti hiukan pinnalliselta. Toki maisemat olivat aitoja, mutta jotenkin nuo vieressä olevat golf-kentät ja asumukset veivät alueelta luonnollisuuden tunteen pois. Miehen tuomio on se, että koko maisemareitti vaikutti väkisin väännetyltä. Rannikko kuin rannikko.

Ennen kuin aloitimme matkan kohti kotia, kävimme syömässä crepsejä Monterey Crepe Companyssa Montereyn downtownissa. Sitten jaksoi taas istua autossa. Reissussa meni ihan koko päivä, ja vaikka suurin osa ajasta meni autossa, olimme kuitenkin molemmat illalla ihan loppu. Maileja kertyi päivän aikana 183.5 eli noin 295 kilometriä. Ja mies ajoi ne kaikki. :)