sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Matka kohti Green Cardia, osa 2: Lääkärintarkastuksessa

Osa 1. täällä.

Meidän Green Card -prosessi on nytkähtänyt eteenpäin. Heinäkuussa mieheni PERM-hakemus eli Labor Certification -prosessiin liittyvä hakemus meni audittiin, satunnaiseen tarkistukseen. Odotusajaksi ilmoitettiin 6-7 kuukautta. Marraskuun alussa eli vain noin reilun 3 kuukauden kuluttua lakimieheltämme tuli tieto, että PERM on hyväksytty. Jee!

Tästä alkoi varsinaisen Green Card -hakemuksen valmistelu. Tähän prosessiin on sisältynyt kaikenlaista, mutta tämä postaus keskittyy vain lääkärintarkastukseen; kerron GC-hakemuksesta lisää seuraavassa postauksessa.

Green Cardin saadakseen on siis läpäistävä lääkärintarkastus. Tarkastusta ei saa tehdä kuka tahansa lääkäri, vaan U.S. Citizenship and Immigration Services eli tuttavallisemmin USCIS on valtuuttanut tietyt lääkärit suorittamaan tämän tutkimuksen. USCIS:n nettisivuilta löytyy lista näistä lääkäreistä. Me emme ole koskaan edes kunnolla katsoneet sitä listaa, sillä valitsimme automaattisesti paikan, jossa mieheni kollegat ovat käyneet tutkimuksessa. Aikavarauksen sai nopeasti, kunhan ensin sai aikaiseksi soittaa. Olimme vähän saamattomia tämän suhteen.

Meidän käyntimme oli kaksi viikkoa sitten. (Tämä postaus on ollut luonnosteltuna pitkään, mutta laahaan tällä hetkellä kiireiden takia aika pahasti jäljessä näissä luonnoksieni viimeistelyssä ja julkaisussa.) Mieheni varasi meille yhteisen ajan. Periaatteessa kyseessä oli kaksi erillistä aikaa, mutta pääsimme tutkimushuoneeseen yhtä aikaa, ja hoitajan mukaan yhtäaikaa meneminen nopeuttaa käyntiä. Vastaanottovirkailija vielä varmisti meiltä paikan päällä odotushuoneessa, haluammeko mennä samaan huoneeseen.
Odotushuoneessa piti itse täyttää USCIS:een menevä lomake omien tietojensa osalta. Tuo kulmassa näkyvä punainen on kukka, joka on kynän päässä. Jostain syystä kaikissa niissä terveysasemissa, joissa olen täällä käynyt, on ollut tällaiset kukkakynät. Ja paikat eivät ole olleet samaa ketjua, vaan aivan eri mestoja. Mikähän juttu tämä on...? Jotta ihmiset eivät varastaisi kyniä mukaansa...?

Mitä lääkärintarkastuksessa tapahtui?


Kuten aina täällä lääkärissä, ensin hoitaja tuli hakemaan meidän odotushuoneesta ja vei tutkimushuoneeseen. Hän otti verenpaineet ja mittasi kuumeet. Sitten odottelimme hetken lääkäriä kahdestaan ja naureskelimme sille, miten kivikautinen vehje verenpaineen mittauslaite oli.
Mieheni mielestä vastaanottohuone oli kovinkin moderni, mutta minä en ainakaan ole nähnyt Turun terveydenhuollon mestoissa vuosikausiin tuollaisia verenpaineenmittausvälineitä, joita pitää itse pumpata (kuvassa vasemmalla). Muut laitteet sentään olivat hyvinkin moderneja.
Kun lääkäri tuli paikalle, hän varmisti uudelleen, onko ok, että puoliso on läsnä. Hän ilmoitti esittävänsä kysymyksiä, joista osa on sensitiivisiä, ja haluavansa varmistaa, että olemme "comfortable with your spouse". No kyllähän avioliitossa kaikki jaataan. :D Kyseessä ei edes ollut mikään fyysinen tutkimus, vaan lääkäri lähinnä vain kyseli kysymyksiä.

Lääkärin tulee täyttää USCIS:n virallinen terveystarkastuslomake (Report of Medical Examination and Vaccination Record) eli lomake, joka näkyy tuolla ensimmäisessä kuvassa. Tällä lääkärillä oli vauhti päällä ja 9-sivuinen lomake eteni rivakasti. Tosin kaikkia sivuja ei täytetty, koska ne koskivat esimerkiksi sitä, jos olisi pitänyt olla tulkki läsnä tarkastuksessa. Henkilötietoja täyttäessään lääkäri vähän small talkkasi meidän kanssa, ja mieheni totesi käynnin jälkeen autossa, että toivottavasti tuli passin numerot ja muut henkilötiedot oikein siinä keskustelun lomassa.

Lomakkkeen kysymykset eli lääkärin esittämät kysymykset koskivat sairaushistoriaa, nykyterveyttä ja rokotuksia. Sairauksia koskevat kysymykset vastauksineen menivät tyyliin näin: "Onko sinulla ollut tuberkuloosi?" Ei. "Onko sinulla todettu mielenterveyssairautta?" Ei. "Onko sinulla ongelmia huumeiden tai alkoholin kanssa?" Ei. "Sairastatko jotain sukupuolitautia [erikseen mainittiin kuppa ja tippuri], diabetesta, syöpää tai kroonista sairautta?" En. "Käytätkö tällä hetkellä lääkkeitä?" En. Sensitiivinen kysymys oli sitten kait se, onko ollut sukupuolitautia ja koska on viimeksi ollut sukupuolitautitestissä.

USCIS ja USA eivät kaiken osalta luota siihen, mitä vastaamme. Tuberkuloositesti on otettava, jos Green Cardin halajaa. Joskin kuulemma mieheni kollegalla oli näyttää tosite siitä, että hän on saanut rokotuksen tuberkuloosia vastaan, minkä vuoksi hän ei joutunut tähän testiin. Meiltä ei kuitenkaan kysytty mitään rokotteesta ja meidän annettiin ymmärtää, että testiin on pakko mennä. Samoin sukupuolitautitestit kupan ja tippurin osalta on pakko tehdä. Ainoastaan chicken pox eli vesirokko on tauti, jonka kohdalla valtiolle riittää pelkkä vastaus siihen, onko taudin sairastanut vai ei. Tai no, en minä tiedä, miten olisi toimittu, jos olisi ilmoittanut sairastaneensa tuhkarokon, vihurirokon tai sikotaudin, koska me emme moisia ole sairastaneet. Näistä lisää kohta tuolla alempana.

Sairauksien lisäksi rokotukset kiinnostivat. Miehelläni oli mukana Suomesta tuotu rokotuskortti, minulla ei. Pyysin aikoinaan sellaista työterveyshuollostani juuri tätä mahdollisuutta silmälläpitäen, mutta joko olen hukannut sen tai jättänyt sen Turkuun sinne jäävien tavaroiden luokse. En löytänyt sitä nyt mistään. En myöskään omista mitään vanhoja rokotuskorttejani. Kaikenhan olisi varmasti saanut tilaamalla, mutta olen saanut rokotuksia niin monessa eri paikassa, etten jaksanut edes harkita moista prosessia.

Olisin hyötynyt rokotuskortistani vain jäykkäkouristusrokotteen suhteen. Muistan saaneeni sellaisen viimeksi noin 5 vuotta sitten. Koska minulla ei ollut tositetta tästä ja koska en jaksanut soittaa keskellä yötä sinne, mistä olen rokotteeni Turussa saanut, jouduin hankkimaan rokotteen nyt uudelleen. Lääkärin mukaan uudesta rokotteesta ei ole mitään haittaa, joten samapa tuo. (Käsivarteni kyllä kipeytyi rokotteesta aika pahasti useaksi päiväksi, bodypumpin ohjaamisesta tuli astetta mielenkiintoisempaa...)

Jäykkäkouristusrokotteen lisäksi kiinnosti MMR-(englanniksi)/MPR(suomeksi)-rokote eli siis juuri noita tuhkarokkoa, vihurirokkoa ja sikotautia vastaan suojaava rokote, ellei ole sairastanut noita tauteja. Mieheni rokotuskortissa oli maininta tästä rokotteesta, mutta se oli 10 vuotta vanha merkintä, eikä lääkäriä oikeasti edes kiinnostanut, mitä kortissa luki muuta kuin jäykkäkouristuksen osalta. Hän ilmoitti, että meillä on kaksi vaihtoehtoa: voimme joko vain hankkia MPR-rokotuksen nyt tai voimme mennä vasta-ainetestiin, jossa katsotaan, olemmeko immuuneja. Koska emme halunneet mitään turhia rokotteita, valitsimme jälkimmäisen vaihtoehdon.

Sitten tehtiin todella heppoinen fyysinen lääkärintarkastus: lääkäri katsoi korvat ja kurkun, kuunteli keuhkot ja sydämen ja sitten mukamas tsekkasi päänivelet. Sanon mukamas, koska oikeastikin se oli niin pieni hipaisu vähän sinne päin jostain olkapäästä ja polvesta ja that's it. Vaikutti siltä, että lääkäri heilui siinä niin kuin vähän näön vuoksi, jotta voi sanoa tehneensä tutkimuksen.

Lääkäri antoi meille molemmille listan siitä, mitä meidän pitää tehdä, jotta hän voi kirjoittaa meille lausunnot. Listat olivat tällaiset: 1) Hanki jäykkäkouristusrokote, tuo siitä tosite. (Vain minun kohdallani, miehelläni tämä oli kunnossa.) 2) Sukupuolitautitesti kupan ja tippurin osalta. 3) Vasta-ainetestaus tuhkarokolle, vihurirokolle ja sikotaudille. Jos ei ole immuuni, pitää ottaa MPR-rokote. 4) Tuberkuloositesti, joko kallis labratesti tai halvempi ihotesti ja sitten jos ihotestin tulos on positiivnen, täytyy ottaa keuhkoröntgen. 5) Influenssarokote.

Tuo influenssarokote minua vähän ärsytti. Se täytyy ottaa, jos lääkärintarkastus osuu flunssakauteen. Lääkärin mukaan mitään poikkeuksia tästä ei ole. Rokote on otettava, halusi tai ei. Tämä on mielestäni niin typerä juttu. Jos ei olisi funssakausi, rokotetta ei tarvitsisi ottaa. Me asumme tässä maassa jo, monta flunssakautta on mennyt ilman rokotuksia. Kovin loogista tämä ei siis ole. En ole mitenkään rokotevastainen, mutta tämän influenssarokotteen kanssa olen vain vähän sillä kannalla, ettei terveen, mihinkään riskiryhmään kuulumattoman nuorehkon (lapsettoman) aikuisen tarvitse sellaista ottaa, ellei tarvi sitä työn takia. Mutta ei auta, pakko oli nyt ottaa.

Kustannukset

Terveysvakuutukset eivät korvaa Green Cardiin tarvittavaa lääkärintarkastusta eivätkä siihen sisältyviä testejä. Tämä lääkärikäynti maksoi 85 dollaria per henkilö. Meillä mieheni työnantaja korvaa kaikki GC-kulut, myös nämä terveydenhuoltokulut. Tällainen lienee yleistä näissä tapauksissa, joissa Green Cardia haetaan töiden takia.

Me saimme päättää, missä hoidamme ne testit ja rokotteet, jotka lääkäri kirjoitti listaan: joko tällä samalla lääkäriasemalla tai jossain muualla. Jälkimmäisessä tapauksessa meidän pitäisi vain tuoda tositteet lääkärille lausuntoa varten. Lääkärin mukaan olisimme saaneet terveysvakuutuksemme kautta suurimman osan toimenpiteistä kohtalaisen halvalla, koska kyseessä on perusterveydenhuoltoon liittyvät testit. Hän puhui aika kauankin siitä, miten meidän kannattaa mennä muualle, sillä toimenpiteet heidän kauttaan ilman vakuutusta ovat kalliita.

Olen kuullut, etteivät vakuutukset korvaa näitä toimenpiteitä silloin, jos niitä tarvitaan GC-prosessin aikana ja lausuntoa varten. Mainitsin tästä lääkärille, mihin hän totesi, ettei kannata kertoa, että kyseessä on GC -prosessi. En tiedä, ketä uskoa. En varmaan koskaan saa tietääkään, ketä uskoa, sillä me hoidimme kaiken kuntoon tuossa samassa paikassa influenssarokotteita ja minun jäykkäkouristustani lukuun ottamatta. Tämä ihan vain siitä syystä, ettei meillä ole omalääkäreitä eikä näin ollen mitään terveydenhuoltopaikkaa, jonne olisimme helposti voineet mennä hoitamaan nämä asiat. Terveysvakuutuksemme muuttuu tammikuun alusta, joten nyt ei edes kannattanut etsiä omalääkäriä tätä varten. Flunssarokotteet ja minun jäykkäkouristusrokotteeni saimme suoraan apteekista ilman ylimääräisiä lääkärikäyntejä ja vakuutuksellamme täysin ilmaiseksi. Tositteet eli rokotereseptit piti viedä jälkikäteen lääkärille.

Testit kustansivat noin $240 per henkilö. Tosin koska otimme testit tämän paikan kautta, laskusta heivattiin pois USCIS:n lomakkeiden täyttö. Jos olisimme hoitaneet testit muualla, lääkärikäynnin lisäksi olisi pitänyt maksaa muutama kymppi lomakkeiden täyttämisestä.

Labratestit ja rokotukset

Hoidimme siis kaikki testit samalla lääkäriasemalla ja pääsimme testeihin heti lääkärinkäynnin jälkeen. Hetken jouduimme odottelemaan aulasssa, mutta emme kauaa. Sitten otettiin muutama näyte, iskettiin tuberkuloositestiaine käsivarteen ja se oli siinä. Tuberkuloositestin vaihtoehdoiksi annettiin labratesti, joka olisi maksanut yli satasen, ja ihotesti, joka maksoi 30 dollaria, joten päätimme ottaa ihotestin. Tosin ihotestin lisäksi voi tarvita röntgenin, jos testi on positiivinen.

Tuberkuloositestin aiheuttamaa ihoreaktiota piti käydä näyttämässä kahden vuorokauden kuluttua. Valitettavasti minun testini oli positiivinen. Käsivarressani oleva läikkä oli juuri ja juuri yli sen rajan, joka vaati keuhkoröntgenin varmistamaan, onko kyseessä aktiivinen tuberkuloosi. Keuhkoni olivat puhtaat, joten ei sentään onneksi löytynyt aktiivista tuberkuloosia. Huh, se tästä nyt vielä olisi puuttunut. Röntgen maksoi muuten $85. Pitäisi varmaan pyytää itselle tuo kuva, koska voi elämä minulla on nyt näitä kuvia: röntgen jalasta, magneettikuvat päästäni ja kurkustani... Voisin kerätä koko sarjan! Mitähän seuraavaksi...

Pari päivää tämän jälkeen tuli soitto muista labratuloksista. Kävi ilmi, ettei kummallakaan meistä ollut MPR-rokotteen antamaa immuniteettia. Kyseessä on siis tuhkarokko-vihurirokko-sikotauti -rokote. Ei mitään hajua, mitä on tapahtunut, koska luulisi, että tämän ikäisillä suomalaisilla on kaikilla tuo rokotus. Luin kyllä Suomen rokoteohjelmasta, että aikuinen tarvitsisi tehosteen kahdesti. Kaipa sitten olemme vain molemmat missanneet tällaiset, edes Suomen puolustusvoimat ei ole näköjään hoitanut asiaa kuntoon miehelleni. Kuulemani mukaan emme ole ihan ainoita suomalaisia, joille on tässä prosessissa selvinnyt, ettei MPR-rokote ole voimassa. Onpa siis hyvä, että tuli Green Card -prosessi tähän, niin selvisi tällainenkin seikka. Niin sitä vain kuvittelee saaneensa kaiken, mitä THL suosittelee, mutta näköjään ei.

MPR-rokotetta ei saanut lähiapteekista, jossa meillä on asiakkuus. Tämänkin rokotteen olisi saanut vakuutuksen kautta ilmaiseksi, mutta koska meillä ei ole niitä omalääkäreitä, ei oikein voi lähteä vain johonkin random-lääkäriin tämän takia. Varmasti jostakin apteekista olisi löytynyt, mutta meidän piti saada rokote mielellään heti, jotta prosessi etenisi mahdollisimman nopeasti. Päätimme lopulta vain ottaa rokotteet siellä lääkäriasemalla, jossa lausuntomme tehtiin, vaikka ne maksoivatkin sitä kautta $90/kappale, kun emmehän me nyt näitä itse maksa.

Kävimme hakemassa MPR-rokotteet viikko sitten ja äitini oli mukana. Hän odotteli aulassa ja kun palasimme, hän ihmetteli, mitä ihmettä hoitohuoneessa oli tapahtunut, kun kahden rokotteen saaminen kesti niin kauan. Amerikkalainen terveydenhuolto ei tosiaan toimi nopeasti. Ensin odotellaan odotushuoneessa, sitten viedään hoitohuoneeseen ja sitten siellä odotellaan vielä vähän lisää.

Lääkärinlausunto

Kun viimeinenkin rokote oli hoidettu, kaikki oli valmista lausuntoa varten. Lääkäri viimeisteli lausunnon seuraavana päivänä (viimeisen rokotteen saimme illalla). Nopeaa toimintaa siis sen osalta. Lausunnot sai hakea lääkäriasemalta. Ne tulivat sinetöidyissä kirjekuorissa.
Tällainen "sinetti". Ei kovin virallinen siis. Kuluneella leimalla on yritetty leimata useita punaisia Confidential-leimoja ympäri kirjekuorta. 
Kirjekuorta ei saa avata. Toimitimme lausunnot lakifirmalle, joka liittää ne GC-hakemukseen. Vain USCIS saa avata kuoren. Saimme sentään omat kopiot lausunnoistamme, joten tiedämme kyllä, mitä ne sisältävät.

Kaiken kaikkiaan tämä terveystarkastusprosessi oli helppo ja vaikutti lähes turhanpäiväiseltä, ellei nyt olisi selvinnyt näitä puuttuvia MPR-rokotteita. Mutta kovin sairas tai päihdeongelmainen ei siis ehkä kannata olla, jos haluaa Green Cardin...? Mitähän mahtaisi tapahtua, jos olisi vaikkapa diabetes tai syöpä...? Olen kuullut muuten myös juttuja siitä, miten GC-lääkärintarkistuksessa testataan HIV-positiivisuus ja että jos se löytyy, niin täältä ajetaan kyllä nopeasti pois. Tätä sairautta ei kuitenkaan erikseen kysytty eikä sitä testattu. Olen siis varmaan kuullut urbaania legendaa tai jotain.

Lääkäri selitti meille, että näitä tiettyjä sairauksia kysytään, sillä jos on jokin sairaus, on riski tulla toimintakyvyttömäksi. Eikä USA tietenkään ensimmäisenä halua sellaisia ihmisiä, vaikka en nyt siis ollenkaan tiedä, mikä sairaus estäisi pysyvän oleskeluluvan saamisen. Sitä paitsi yksityisten terveysvakuutusten maassa kustannuksethan kasautuvat sille raukalle sairaalle ihmiselle, eivätkä niinkään yhteiskunnalle eivätkä valtiolle... Tuolla ne sairaat ja kodittomat kerjäävät rahaa kauppojen edessä ja isojen risteyksien luona.

2 kommenttia:

  1. Meiltä otettiin kyllä HIV-testi myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaha no niinpä tietysti, olishan se pitänyt arvata, että tämä(kin) asia hoidetaan täällä joka kerta vähän miten sattuu ja vähän eri tavalla. :D Mä mietin eka, että ne ottavat sen salaa eivätkä kerro siitä, mutta eipä ne niin voi tehdä, kun me oltais voitu hoitaa testit ihan muuallakin ilman mainintaa GC-prosessista.

      Poista