Ihania aamupaloja ja ulkoilua

Tykkään ravintoloiden aamupaloista, mutta kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät millään jaksaisi viikonloppuaamuisin raahautua ensimmäisenä jonnekin ulos syömään sitä aamupalaa. En edes brunssille, koska minun kirjoissani viikonlopun keskipäiväkin on vielä aamua.

Viikko sitten sunnuntaina lähdin kuitenkin brunssille parin naapurissa asuvan tuttuni kanssa, vaikka herääminen ennen yhtätoista sunnuntaina olikin aika kamalaa. ;) Menimme Hayes Mansion -nimiseen resorttiin, joka sijaitsee San Josessa. Resortin yhteydessä oleva ravintola tarjoaa sunnuntaisin brunssibuffetin. Hinta oli aika suolainen, verojen ja tippien kanssa noin $50 eli noin 43 euroa. Buffetti muistutti kaukaisesti ruotsinlaivojen "sitä parempaa" (eli sitä, jossa tarjoillaan skumppaa) aamubuffaa, joskin ruoka oli huomattavasti laadukkaampaa ja tarjonta laajempi. Itse asiassa tarjonta oli kummallisen laaja, koska aamupalatuotteiden lisäksi buffetista löytyi joitain liharuokia ja äyriäisiä. Ja kunnon jälkiruokapöytä, jossa oli montaa erilaista kakkua. Brunssiin kuului rajoittamattomasti skumppaa, mikä hiukan kompensoi kallista hintaa.

Pääruokaa.

Jotain ruokaa, joka ei ole jälkiruokaa. Jälkiruoasta ei valitettavasti ole kuvaa, koska se oli niin nannaa, etten jaksanut pysähtyä kuvaamaan.

Myös mieheni piti lähteä brunssille mukaan, mutta hän oli niin kipeä, ettei pystynyt tulemaan. Häntä harmitti hirveästi, joten varmaan vielä eksymme tuonne yhdessä tässä jossain vaiheessa. Jos kallis brunssibuffetti kiinnostaa Piilaakson alueella asuvia lukijoita ja jos kova hinta ei haittaa, kannattaa käydä tsekkaamassa Hayes Mansion. Eikä hinta ehkä ole kova, jos huomioi sen, ettei koko loppupäivänä tarvitse oikeastaan syödä enää mitään muuta ruokaa, jos tuolla jaksaa syödä kunnolla. ;)

Hayes Mansion on ulkoisesti aika hieno paikka.

Nälkä kasvaa syödessä vai miten sitä sanotaan. Kun pääsin maistamaan ihanaa aamupalaa viikko sitten, halusin sitä lisää tänä viikonloppuna. En nyt kuitenkaan samaan paikkaan halunnut heti uudelleen, joten kävimme eilen sunnuntaina tuttaviemme suosituksesta kunnon amerikkalaisessa dinerissa nimeltä Black Bear Diner. Mesta sijaitsee meiltä vain reilun 10 minuutin ajomatkan päässä Milpitas-kaupungissa.

Mielestäni jokaisen ihmisystävällisen ravintolan pitäisi tarjoilla aamupalaa aina. En tajua, miksi aamupalan tarjoilu lopetetaan puoleltapäivin - tai mikä pahempaa, jo klo 11! Hullua! Black Bear Diner tarjoilee aamupalaa aina, kun ravintola on auki, joten se sai minulta pisteitä jo tämän takia. Meilläkään laiskoilla ei siis ollut mikään kiire nousta aamulla ylös sängystä.

Ja voi mitä aamupaloja paikka tarjosikaan! Huh huh! Siinä vasta oli perinteistä jenkkiaamupalaa annoskokojen suhteen. Minä valitsin itselleni kanelilla maustettuja french toasteja ja niitä oli annoksessa neljä isoa kimpaletta. Aikalailla isompi annos kuin yleensä olen muualla toasteja saanut. Mutta miehenpä annos oli suurempi kuin koskaan olemme missään nähneet. Annoksen nimi oli The Volcano ja se sisälsi kolme ISOA ja paksua amerikkalaista pannukakkua (siis oikeasti isoa, ei sellaisia minimalleja, joita usein aamupaloilla tarjoillaan), kaksi makkaraa, kaksi siivua pekonia ja kaksi kananmunaa. Ja tietenkin vaahterasiirappia ja jotain makeaa voita pannareiden kanssa.

Minun toastini. Huomatkaa, miten annoksessa on huomioitu se, että lautaselta pitää löytyä myös vihreää.

The Volcano. Kuva valitettavasti hämää annoksen koon. Ei näytä lainkaan niin massiiviselta tässä kuin oikeasti oli. Ja salaatti löytyy tästäkin annoksesta. ;) 

Meitä nauratti tuo The Volcano. Aika älytöntä. Luojan kiitos ko. ravintola ei ilmoita annosten kalorimääriä ruokalistassaan...

Edellä näitte ennen-kuvat aamupalasta, tässä jälkeen-kuva:

Minuun upposi koko annos, mieheen ei. En kyllä usko, että tuollaisia annoksia kovin moni pystyy kokonaan syömään. Täällä on yleistä ottaa mukaan jäljelle jäänyt annos doggy bagissa, joten varmaan ihan kaikkia annoksia ei ole edes tarkoitettu kerrallaan syötäväksi. (Meillä on nuo jäljelle jääneet miehen pannarit edelleen jääkaapissa.)

Black Bear Diner on ketjupaikka ja todella amerikkalainen, onhan se diner. Paikka oli amerikkalainen myös kävijäkunnan suhteen: ei näkynyt niitä aasialaisia, vaan ravintola oli suurimmaksi osaksi täynnä jenkkejä (ainakin, jos puheesta ja aksenteista jotain pystyy päättelemään). Oli myös vähän kliseisen amerikkalaista, sillä meidän vieressämme istui kaksi aika lihavaa miestä ja heillä oli jättimäisten aamupala-annosten lisäksi vielä jättimäiset pannarit jälkkäriksi. Täällä Piilaaksossa ja Bay Arealla ei muuten paljoa näy lihavia ihmisiä....

Dinerin sisustus. Kun tulimme klo 12.45, oli täyttä ja pöytää piti odottaa jonkin aikaa, mutta puoli kahden aikaan paikka oli jo tyhjentynyt kiitettävästi.

Mies sanoi jotenkin aika osuvasti, että monet raflat täällä päin maailmaa tuntuvat jämähtäneen jonnekin 70-luvulle sisustuksensa suhteen. Black Bear Diner ei ollut poikkeus. Dainereissa on kyllä ihanaa jenkkitunnelmaa, pitäisi varmaan käydä useammin sellaisissa. Tosin tuollaisia aamupala-annoksia ei ehkä kannata kovin usein ruveta vetämään.

Noiden aamupalojen jälkeen ei sitten kyllä tehtykään paljon mitään liikkumista vaativaa. Asenteeni oli kerrankin tämä: God bless America ja sitä, että kaikkialle voi ajaa autolla! :D En olisi jaksanut ottaa montakaan askelta. Menimme elokuviin, koska mitäs muutakaan sitä aurinkoisena sunnuntaipäivänä tekisi. Kävimme katsomassa The Imitation Game, joka on juuri saanut 8 Oscar-ehdokkuutta. Emme olleet ihan ainoita, jotka olivat iltapäivänäytökseen eksyneet; ehkäpä Oscareiden julkistaminen vaikutti tähän.

Tänään maanantaina oli Martin Luther King Day, joka on vapaapäivä Yhdysvalloissa. Paitsi että jälleen monen toimiston parkkipaikka oli täynnä autoja, joten se siitä vapaapäivästä. Virastot olivat kiinni. Meillä mies piti vapaapäivän. Sää oli hyvin ankea, sillä oli täysin pilvistä ja sumuista ja yöllä tai aamulla oli jopa satanut. Me päätimme kuitenkin lähteä ulkoilemaan. Menimme Sierra Azul Open Space Preserveen eli Sierra Azulin vuoristoon ulkoilureitille.

Kummallisen löysät sähköjohdot ja sumu. Reittimme vei tuonne vastakkaiselle puolelle.

Menimme reitille, joka kulki Mount Umunhumin ympärillä. Emme kyllä nähneet vuorta, koska oli sumuista, emmekä edes tienneet, mikä kukkuloista tuo vuori on. Mt. Umunhumin huipulla on ollut Almaden Air Forcen tukikohta ja kylmää sotaa varten rakennettu tutkajärjestelmä. Tai jotain tuollaista. Alue on nykyään suljettu, koska siellä esiintyy jotain saastetta ja alue katsotaan vaaralliseksi. Ulkoilualueen virallisten nettisivujen mukaan alueen siivoamiseksi ja turvalliseksi saattamiseksi on suunnitelmia, joissa valtio on mukana, mutta toistaiseksi alue ja vuoren huippu eivät siis ole auki. Tukikohta on selvästi näkyvillä vuoren huipulla, myös alas laaksoon saakka, mutta me emme tosiaan nähneet siitä nyt vilaustakaan sumun takia.

Siellä se Piilaakso taas siintää.

Tänään oli kohtalaisen viileä päivä, noin 15 astetta, ja ylhäällä kukkuloilla oli kylmä, vaikka minulla oli pitkähihainen urheilupaita ja -takki. Jaksoimme kävellä noin 1,5 tuntia, minkä aikana etenimme vain vajaat 7 kilometriä eli aikamoinen löntystely oli kyseessä. Olimme muuten ainoat ulkoilijat, kun lähdimme liikkeelle. Ellei lasketa jotain peuroja/kauriita/mitä-lie otuksia, jotka puikkelehtivat puiden lomassa. Parkkipaikalle palatessamme autoja oli tullut muutama muukin, ja meitä vastaan käveli yksi perhe.

Minun eläintuntemukseni ei riitä kertomaan, mikä otus tämä on. 

Tällainenkin kaveri oli liikenteessä.

Viileästä ilmasta huolimatta oli kiva käydä ulkoilemassa, joskin olin aika tylsistynyt jo puolen tunnin jälkeen, sillä reitti oli tasainen. Toisaalta sumu ja kukkuloiden vihreys ja vehreys toivat minulle mieleen jotkut Skotlannin nummet, vaikken kyllä koskaan ole Skotlannissa saati nummilla käynyt, ja oli jopa vähän eksoottisen oloista. Joskin vähän pelottavaa, kun oli sumua, eikä muita ihmisiä missään.

Ei ole keltaista eikä kuivaa!

Jännää oli myös se, kun alhaalla menevästä todella pienestä purosta kuului veden lorinaa. Moiset äänet ovat harvinaisia täällä kuivuuden keskellä, eikä niistä varmaan saa montaa kuukautta enää nauttiakaan.

Bay Areallakin voi olla jäistä. 

Bongasin automatkalla sähköjohtoon heitettyjä Converseja ja oli pakko pysähtyä ottamaan kuva. Minua kiinnostaisi aina tällaisia nähdessäni kauheasti saada tietää, kuka haluaa heitellä tennareitaan ja miksi.