Amerikkalaisella ryhmäliikuntatunnilla

Jatketaan vielä liikunta-aiheista! Nyt luvassa havaintoni 24HourFitness-kuntosalin ryhmäliikuntatunneilta. Olen käynyt täällä säännöllisesti LesMillsin attack-, pumppi- ja combat-tunneilla. Lisäksi keväällä kävin monta kertaa zumbassa, muutaman kerran joogassa ja pari kertaa U-jam-tanssitunnilla. Kokemukseni perustuvat näihin tunteihin ja ovat vain tältä yhdeltä kuntosalilta. Turussa asuessani kävin muutaman vuoden ajan LesMilssin tunneilla Motivuksessa, joten se toimii ainoana vertailukohtanani.

Koska LesMillsin tunnit olivat minulle Suomesta tuttuja, halusin ehdottomasti samoille tunneille täälläkin. Ajattelin, että LesMillsin tunneille meneminen olisi kuin menisi kotiin. Olin väärässä. Konsepti tunneilla on totta kai sama, mutta meininki on kyllä aika erilaista. Postauksen lopussa kerron, iskeekö minuun enemmän suomalainen vai amerikkalainen meno. Mutta nyt listaan:

- Se 24HourFitnessin kuntosali, jossa käyn, tarjoaa mielestäni kohtalaisen kattavasti tunteja, jos vertaa joihinkin muihin täkäläisiin saleihin, jotka tarjoavat ryhmäliikuntaa. Esimerkiksi combattia löytyy minun 24HourFitnessin salilta useana päivänä. Joillakin saleilla, joita keväällä tutkailin, combattia saattoi olla vain kerran viikossa. Kuitenkin jos vertaa Turun Motivukseen tai Elixiaan, tunteja on täällä tarjolla aika kehnonlaisesti. Esimerkiksi combattia on vain kolmena päivänä viikossa, joskin kahtena päivänä 2h/pvä. Ja nyt puhutaan kuntosalista, jossa kävijämäärä on ties kuinka paljon enemmän kuin jossain Turussa.

- Tunnit sijoittuvat ehdottomasti eri aikoihin kuin Turussa: Suurin osa tunneista on aamupäivällä ja lounasaikaan, klo 10-13 välillä. LesMillsin viikottaisista 16:sta attack-, pumppi- tai combat-tunnista vain 3 (yksi pumppi ja kaksi combattia) on viiden jälkeen! Joka arkiaamu klo 6 on jokin tunti. Viiden jälkeen on muutamia tunteja - LesMillsin tunteja vain kahtena iltana. Viikonloppuisin tunteja on ainoastaan puoleenpäivään saakka. Haluan kuvitella, että nämä tuntien ajankohdat kuvastavat ainakin hiukan sitä, miten erilaista työelämä on täällä kuin Suomessa. Iltaisin ihmisillä ei ole niin paljoa vapaa-aikaa pitkien työpäivien ja työmatkojen takia.

- Jumppien aikataulu on ollut sama koko sen ajan, kun minä olen salilla käynyt, eli maaliskuusta alkaen aina joulukuuhun saakka. Joulukuussa tuli muutamia muutoksia, koska salille tuli LesMillsin 30 minuutin pikatreenit. Mistään kevät-, kesä- ja talviaikatauluista tällä salilla ei siis selvästikään perusteta. En tiedä, onko muilla 24HourFitnessin saleilla sama tyyli.

- Tunneille ei ole ilmottautumista. Kuntosalin minulle esitellyt työntekijä sanoi, että "koskaan ei ole täyttä". Päivisin ei olekaan, vaikka pumppi ja combat ovatkin todella suosittuja aamulla tai lounasaikaan. Myöhään päivällä tai illalla olen käynyt vain muutamia kertoja, joten en osaa kauhean hyvin sanoa, mikä tilanne silloin on. Mutta kerran iltapumppi oli täynnä siinä mielessä, että painot loppuivat. Koska ilmoittautumissysteemiä ei ole, porukkaa tietenkin vain tuli lisää, vaikka kaikille ei riittänyt painoja. Ehkä tämä ei sitten ole yleinen ongelma, koska työntekijän mukaan koskaan ei muka ole täyttä ja koska systeemiä ilmoittautumiseen ei ole.

- Turun Motivuksessa tunneille ei päässyt tulemaan myöhässä, koska ovet vedettiin lukkoon. Täällä tunneille saa tulla kesken kaiken ja moni todellakin tulee. On myös yleistä, että tunneilta lähdetään kesken kaiken. Yleisesti voisi sanoa, että kaikenlainen ravaaminen kesken tunnin on tavallista. Jonkin verran näkyy myös niitä, jotka tulevat vaikkapa pumppiin 10 minuttia myöhässä ja lähtevät 10 minuuttia ennen tunnin loppumista. Kova treeni siis.

-  Aikataulu ei muutoinkaan ole täällä niin tärkeä juttu kuin Suomessa. Tunnit alkavat monesti 5-15 minuuttia myöhässä - tosin tämä on selvästi ohjaajakohtaista. Koska seuraavan tunnin täytyisi päästä alkamaan aina tasalta, tunnit eivät välttämättä ole sitä 60 minuuttia, eivät edes 50 minuuttia. Tämähän tarkoittaa sitä, ettei koko (LesMills-)ohjelmaa ehdi tekemään. Venyttelyt jäävät USEIN kokonaan pois tai vaillinaisiksi.

- Monet eivät edes jää venyttelemään, vaikka tunti ehtisikin sisältää venyttelyt. 

- En tiedä, miten suomalaisilla kuntosaleilla yleensä toimitaan, mutta ainakin Motivuksessa oli äärimmäisen kiellettyä viedä pumppikamoja kesken tunnin pois. Täällä se on ihan tavallista, eihän muuten olisi edes mahdollista tulla myöhässä ja lähteä ajoissa. Suurin osa vie kamoja pois kesken tunnin, kun niitä ei enää tarvitse. Ja kun osa porukasta tulee myöhässä tai lähtee ajoissa, kaman kantajia johonkin suuntaan on oikeastaan koko ajan liikkeellä. Turvallista? Ei todellakaan. Odotan sitä päivää, kun paino tippuu naamalle kesken venyttelyjen...

- Tunneilla saa tehdä omia juttuja ilman, että kukaan katsoo oudosti. Jotkut eivät edes yritä pysyä mukana, vaan improvisoivat. Yhdellä attack-tunnilla oli kerran vanha aasialainen herra, jonka pyöriminen ja jännät tanssiaskeleet saivat minun pokerinaaman repeämään. Kellään muulla ei näyttänyt olevan vaikeuksia pitää pokkaa. Syytän kulttuurieroja. Mutta ei siis haittaa, vaikka ei osaa tai vaikka ei pysy mukana! Ryhmäliikuntatunneille onkin helppo mennä täällä mukaan. Minuakaan ei hävettänyt zumbassa yhtään, vaikka olin aika pihalla ja vaikka olen varsinainen kankikaikkonen, kun verrataan niihin latinoihin, joita tunneilla oli. Voi toki olla vain minusta kiinni, mutta mielestäni suomalaisilla tunneilla on monesti sellainen kohtalaisen vakava tekemisen meininki ja kyräilykulttuuri. Ja monet sanovat, etteivät kehtaa mennä tunneille, koska eivät kuitenkaan pysy mukana. Täällä moisia ongelmia ei taida olla samassa määrin.

- Yllä olevasta huomiosta päästäänkin siihen, miten monet liikkuvat ihmiset ovat täällä iloisempia kuin Suomessa. Ei niin sanotusti olla sitruuna suussa ja keppi perseessä niin kuin Motivuksessa joskus (jälleen tämä näkemys Turun meiningistä on minun henkilökohtainen näkemykseni ja voi olla vain minun silmistäni kiinni). Täällä moni hymyilee iloisesti jumpatessaan, myös silloin, kun menee väärin. Liikunta on täällä hauskaa eikä sitä oteta niin vakavasti!

- Olen välillä pistänyt merkille, ettei porukka treenaa ryhmäliikuntatunneilla ehkä niin tosissaan kuin Motivuksessa. Esimerkiksi pumpissa monilla näkyy aika kevyitä painoja. Ja en nyt puhu vain pienikokoisista aasialaisista naisista, vaan muistakin. Mutta tämä vaihtelee toki paljon sen mukaan, keitä tunneilla on. Enkä nyt kauheasti ole pystynyt tätä tutkailemaan. (Kuulostan muuten ihan hirveältä kyylältä nyt. :D)

- Pumppitanko on ilmeisesti ihan sallittua "laskea" maahan siten, että sen pudottaa lattialle, koska mekkalasta päätellen tällainen toiminta ei ole ihan harvinaista. Monella ei tunnu olevan mitään käsitystä siitä, miten pumppitanko lasketaan alas turvallisesti ja terveellisesti.

- Iloisuus näkyy muutoinkin kuin hymyissä. Esimerkiksi combatissa menoon kuuluvat usein highfivet vierustovereiden kanssa sekä kannustushuudot ja joskus myös jonkinlaiset taisteluhuudot. Yksi combatohjaaja on erikoistunut siihen, että hän yrittää saada ihmiset huutelemaan kaikenlaista liikunnan lomassa. Lempparini on ollut se, kun combatissa tehdään saksiliike ja kun tämä ohjaaja huusi: "Rock, paper - " ja sitten kaikki muut huusivat (ja todellakin huusivat) jatkon: "SCISSORS!" :D En ole käynyt ko. ohjaajan tunneilla montaa kertaa. Combat on ollut liikuntalajeista ainoa, joka on ikinä saanut minut minkäänlaisen flow-tilaan (tosin vain Suomessa, ei enää täällä), mutta kertaakaan vielä en ole saanut suustani minkäänlaista ääntä kesken liikunnan.

- Monesti jokaisen biisin jälkeen myös taputetaan (paitsi pumpissa) tai jopa hihkutaan tai hurrataan.

- Jos väsyttää, sen saa antaa kuulua. Kaikenlainen ähinä, puhkinta ja voihkailu kuuluvat täällä asiaan ryhmäliikunnassa. Ja jos väsyttää, voi ihan hyvin mennä istumaan alas salin taakse.

- Pumppitunneilla joskus lasketaan viimeiset liikkeet yhdessä ääneen. Ja jälleen kerran tämä ei ole sitä, että muutama mumisee jotain vähän ääneen, vaan suurin osa laskee ja kovaan ääneen.

- Tunneilla on täällä enemmän yhteisiä juttuja kuin Suomessa, mutta se tuskin lienee mikään ihme. Sellaisia "jaetaan ihmiset puoliksi salin eri reunoihin" -tyyppisiä ratkaisuja on usein.

- Yleensä jos ohjaaja kysyy jotain, monet ihmiset vastaavat, eivät vain ne eturivin innokkaat niin kuin monesti Motivuksessa. Kuitenkin olen huomannut, että todella moni ei tervehdi ohjaajaa.

- Tunneilla näkyy mielestäni useammin miehiä kuin Motivuksessa näkyi. Pumppihan nyt on todella suosittu miesten keskuudessa myös Motivuksessa, mutta täällä myös combatissa ja attackissa käy kohtalaisesti miehiä. Joskin attack-tunnit nyt eivät ylipäänsä ole kovin suosittuja; niissä on yleensä alle 10 ihmistä.

- Kohteliaita eleitä harrastetaan jonkin verran. Kun esimerkiksi haetaan jumppamattoja, jotkut (yleensä miehet) saattavat ottaa ylimääräisiä ja antaa niitä sitten vastaantuleville. Ja se minua ahdistellut häiriköijämies kantelee ohjaajan ja monien naisten pumppikamoja pois, myös minun omiani joskus.

- Jotkut naiset käyvät jumpassa täyställingissä. On vahvat meikit ja korut. Eikä välttämättä mitään pieniä koruja, vaan esimerkiksi isoja korvarenkaita, jotka ovat minusta jo vähän pelottavia vaikkapa pumpissa. Meikissä ei olisi mielestäni mitään ihmeellistä päivällä tai illalla, mutta kun näitä tyyppejä näkyy tunneilla aamupäivisin. Ehkä he sitten ovat tulleet töistä lounaalla jumppaamaan. En tiedä, palaavatko he samalla naamalla töihin, mutta en ihmettelisi, vaikka palaisivat (kun ne hikiset hiuksetkin voi kuivata sillä käsienkuivauslaitteella).

Sitten vielä muutama poikkeushuomio, jotka eivät varmasti missään määrin kuvasta jenkkiryhmäliikuntatuntien menoa muuta kuin näissä yksittäisissä tapauksissa:

- Urheilun seuraaminen on täällä päin niin suosittua, että niistä jutuista jauhetaan jopa jumppatunneilla. Eräs ohjaaja kävi sesonkiaikana lähes joka kerta lävitse jonkun matsin ja kyseli, kuka katsoi sen tv:stä ja kuka kävi paikanpäällä. Minä olin ihan pihalla, mutta sen sentään tiedän, että puhe oli jenkkifutiksesta. Urheiluseurojen paitoja näkyy jumppapaitoina kohtalaisesti.

- Haluan vielä myös kertoa lempipumppiohjaajastani. Kyseessä on se mies, josta jo viimeksi mainitsin ja joka näyttää siltä, ettei itse ole koskaan pumpannut. Vaikka ohjaajat täällä puhuvatkin osallistujille enemmän kuin Suomessa, tämä mies on kuitenkin jo aikamoinen multihuipentuma. Hän keskittyy usein tuntien aikana siihen, että kommentoi osallistujille kaikenlaista. Yleensä hän ottaa jonkun uuden tyypin kohteekseen. Minäkin olin ensimmäisellä tunnillani se kohde. Sain sen tunnin aikana kuulla kahdesti, miten hän rakastaa minua, ja lisäksi hän kehui kenkiäni ja paitaani - ja kenkiäni siten, että tuli viereeni vertaamaan omia kenkiään minun kenkiini kesken biisin. Jokainen miesosallistuja on hänelle "brother" ja jokainen naisosallistuja "girlfriend". Hän aloittaa tunnit lähes aina tasan oikeaan aikaan, joten venyttelyt ehditään tehdä melkein poikkeuksetta. Hän ei koskaan käytä LesMilssin ohjelmaan kuuluvaa venyttelybiisiä, vaan soittaa yleensä jotain jazzia tai bluesia. Joskus hän myös tanssii ennen tuntia ja myös kesken kaiken. Tykkään todella paljon hänen tunnistaan, koska siellä ei voi olla hymyilemättä! Tämä mies on loistava esimerkki siitä, miten ohjaajalta ei välttämättä tarvitse vaatia omaa rautaista kuntoa ja kroppaa, vaan enemmänkin taitoa saada ihmiset nauttimaan.

Koin todella ison kulttuurishokin silloin, kun ensimmäistä kertaa menin täällä ryhmäliikuntatunnille. Eka tuntini oli combat, jossa ihmiset taputtivat, hurrasivat ja highfivettivat. Olin sitä mieltä, etten varmaan koskaan sopeudu tänne, ja muistan shokkitunteen jatkuneen useita viikkoja. Nykyään olen tietenkin jo tottunut. Itse asiassa olen tottunut niinkin pahasti, että kun joululomalla kävin Turun Motivuksessa combat-tunnilla, kulttuurishokki olikin päinvastainen. Kukaan ei hymyillyt, ei taputtanut biisien jälkeen, ei huutanut kannustushuutoja eikä highfivettanut vierustoveriaan. Minulla oli siellä kummallinen olo.

Toisaalta tykkään siitä, että täällä on näkyvillä selkeä liikunnan ilo ja ettei kaikkea oteta niin vakavasti. Sitähän ryhmäliikunnan kuuluisi parhaimmillaan varmaan ollakin - hauskanpitoa treenin ohessa. En tiedä, kuvittelenko vain, mutta joskus minusta tuntuu, että täällä hauskanpito alkaa välillä korvata sitä treeniä. Combat on juuri oiva esimerkki: Suomessa suurin osa vetää naama irvessä (ainakin kuvainnollisesti) ja kunnolla, täällä porukka saattaa vähän huiskia sinne päin suu hymyssä. Minä henkilökohtaisesti haluan mennä tunneille treenaamaan tosissani ja tykkään vetää täysillä. Koska moni vieressäoleva ei aina tee niin, minulle tulee vähän tyhmä olo. Mutta näistä mietteistäni ei nyt kannata päätellä, että täällä vain löysäiltäisiin. Ei se niin ole. Kyllä täälläkin osataan vetää kovaa ja täysillä. Ja ihmisestähän nämä riippuvat, tietenkin.

Edellä mainitun takia tykkään enemmän suomalaisista kuin täkäläisistä tunneista. Vaikkei liikunnan tarvitsisi ehkä olla ihan niin yrmeää kuin se mielestäni Motivuksessa joskus oli, tykkään kuitenkin sellaisesta totisesta tekemisen meiningistä. ;) Pidän kuitenkin myös täkäläisistä tunneista, enkä suostuisi luopumaan ryhmäliikunnasta. Lisäksi olen oppinut täällä rentoutumaan liikuntaa harrastaessani ja olen hoksannut, ettei aina tarvitse osata eikä edes välttämättä olla hyvä ja silti liikunta voi olla hauskaa. Sitä paitsi täkäläinen kulttuuri auttaa minua haastamaan itseni: saan uutta voimaa siitä, kun kuulen, kuinka vierustoverikin on ihan loppu, kun hän puuskuttaa ja voihkii ääneen (tai hokee f-sanaa, koska sitäkin joskus olen kuullut), mutta silti jaksaa jatkaa. Suomessa moinen puhina on esillä miesten keskuudessa siellä salin puolella - ehkä joskus se tulee myös suomalaisille jumppatunneille...

Mikäli joku Amerikassa asuva lukija harrastaa ryhmäliikuntatunteja, olisi hauska kuulla, onko minun listassani paljon tutulta kuulostavia seikkoja.