Sunnuntaiden ulkoiluja ja reissu Chicagoon

Odotan jo kevättä, koska olisi ihanaa, jos nämä kuivat keltaiset kukkulat muuttuisivat vihreiksi edes hetken ajaksi. Maisemissa täällä ei ehdottomasti ole mitään vikaa, mutta kyllä tämä keltaisuus alkaa vähän tympiä. Sääilmiöstä El Niño kirjoitetaan täällä lehdissä ihan koko ajan, ja viime viikon uutisista silmiin pomppivat lauseet eivät erityisemmin ole luoneet uskoa tuleviin vesisateisiin: Ensin uutisoitiin, että jotkin arvot ovat nyt niin korkeita, että El Niño on saapunut. Sitten uutisoitiin, että El Niño heikkenee. Ja sitten, ettei ihmisten kaipaamaa kosteaa talvea tule ainakaan El Niñon takia. Joku ei nyt ihan osaa päättää, tuleeko tämä ilmiö vai ei. Mutta ei täällä kuulemma viime talvenakaan satanut paljoa, ja silti täällä oli vihreää keväällä, kun saavuimme tänne. Joten en menetä uskoani.

Täytyyhän se silti myöntää, että sää on täällä yksi parhaimmista asioista. Koskaan ei tarvitse miettiä säätä ja sen vapaa-ajalle aiheuttamia mahdollisia hankaluuksia tai esteitä. Viikonlopuille voi aina suunnitella ulkoilua, koska ei kuitenkaan sada.

Tänään ihastelimme taas tätä kaunista keltaista kuivuutta, joka on joka paikassa täysin samannäköistä. En osaa edes ajatella, miltä maasto näyttäisi vihreänä, koska viime keväänä emme käyneet ulkoilemassa ennen kuin oli jo kuivaa.

Sää pääsee välillä myös yllättämään, usein toki pelkästään positiivisesti. Tänään yllätyin, kun lähdimme haikkailemaan Joseph D. Grant County Parkkiin. Ennusteen mukaan lämpöä tulisi olemaan 23 astetta, mutta ei minulle tullut mieleenkään pukeutua sortseihin. Sää on täällä vain välillä todella omituinen: joskus 20 astetta tarkoittaa pitkähihaista vaativaa koleutta ja joskus taas jotain ihan muuta. Tänään oltiin tällä "ihan muu" -linjalla. Jo parin askeleen jälkeen tajusin, että mustat trikoocaprit olivat täysin väärä valinta. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta ja ilma tuntui ihan kesäiseltä kuumuudelta. Luonto oli kuitenkin syksyistä ja lehdetkin putoilleet maahan.

Järvi-parka on vähän kuivunut. 

Kävelimme tänään 11 kilometrin reitin, ja lenkki oli näin pitkästä aikaa jopa hiukan rankka. Puoleen väliin saakka oli lähes pelkkää nousemista kukkuloille. Toistaiseksi en ole kyllästynyt kukkuloilla oleiluun. Mielestäni on joka kertaa hauskaa, kun edessä avautuu Piilaakson maisemat. Tänään maisemia näkyi tosin vain autosta.

Tälläinen järvi oli vielä olemassa. Mikä lie tekojärvi mahdollisesti... (Kännykkäni tekee tuollaisen jännän valoilmiön, kun kuvaa vasten aurinkoa.)

Järkyttävästä kuivuudesta kertoivat myös viime viikon ulkoilumaastojen synkät näkymät. Kävimme viime sunnuntaina Sunol Regional Wilderness -ulkoilualueella, jossa on paikka nimeltä Little Yosemite. (Oikea Yosemite on kansallispuisto vuoristossa täältä joidenkin tuntien ajomatkan päässä.) Olin nähnyt hienoja kuvia pulppuavasta vedestä ja muusta sellaisesta. Jälkeäkään mistään veden kaltaisesta ei tietenkään nyt ollut. Tai no, siellä oli suuri kivirakennelma, joka ilmeisesti toimii jonkinlaisena patona tai jotain (?), ja sen yläpäästä löytyi vielä pienen pieni lammikko vettä. Oikeasti jo aika surullista.

Tämä oli jäljellä.

Löysin lammikon, kun minun piti päästä kiipeilemään kivilohkarerykelmien ylitse. 

Ulkoilut jäävät nyt taasen pariksi viikoksi, kun miehellä on työmatkoja. Huomenna maanantaina kutsuu jälleen pitkästä aikaa Arkansasin Little Rock. Sinne minä en sentään lähde mukaan. Sen sijaan viikon päästä suuntaamme Chicagoon, jossa miehellä on 5 päivän työmatka. Tämän reissun mahdollisuus on leijunut yllämme jo pitkään, ja alusta alkaen ilmoitin ehdottomasti haluavani lähteä mukaan. Reissu varmistui lopullisesti viime viikolla.

Joki Little Yosemitessa. Tai siis se, mitä joen olemassaolosta on jäljellä... eli hiekkaa. 

Olen saanut Dallasissa tapaamaltani Sannalta vinkkejä Chicagoon, jossa hän aikaisemmin on asunut. Lisäksi yksi ystäväni on aikoinaan käynyt kaupungissa. Aikaa minulla on nyt hiukan paremmin kuin Dallasissa, kokonaista neljä ja puoli päivää. Hotellimme on aivan downtownissa, jossa ajattelin aikani viettää. Elättelen toivoa siitä, että pystyn liikkumaan kävellen, koska autoa meillä ei ole ja koska julkisiin meneminen vähän jännittää (jos siellä nyt sellaisia edes kovin kattavasti on). Nähtävyyslistallani on jo joitain perusjuttuja, kuten Willis Tower tai John Hancock Observatory/360 Chicago (tai miksei molemmatkin), Millenium Park ja The Bean, Navy Pier ja North Avenue Beach, joista tosin kaksi viimeiseksi mainittua tuskin ovat kovinkaan kummoisia tähän aikaan vuodesta. Tarkoitus olisi myös vain ihmetellä downtownia ja sen meininkiä ja rakennuksia. Toivottavasti sää ei aiheuta ylitsepääsemättömiä hankaluuksia. Mitään kunnon varusteita nollaa lähestyvään ja pakkasen puolelle menevään säähän meillä ei täällä kotona ole, hyvä jos edes vähän tuulta pitävä takki löytyy... Kylmään säähän sopivat kenkänikin rajoittuvat pelkkiin tennareihin. Mutta kyllä suomalainen aina yhden parin asteen pakkasen selättää vaikka vähän vääränlaisilla varusteillakin, haha.

Jos jollakin Chicagossa asuvalla lukijalla tai siellä käyneellä on jotain hyviä ehdotuksia tai vinkkejä, niin otan niitä mielelläni vastaan. Tai jos [anteeksi seuraava senssipalstailu/] jollakulla Chicagossa asuvalla kanssabloggaajalla on halua ja aikaa nähdä, niin olen käytettävissä. :) [/senssipalstailu päättyy]