sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Chicago kuvin ja kylmin kertomuksin, osa 2

Loppuviikko Chicagossa jatkui kylmissä tunnelmissa, vaikka keskiviikosta alkaen olikin hiukan lämpimämpää kuin alkuviikosta. Ilma oli silti edelleen niin vihlovan kylmää, että halusin pysytellä sisätiloissa ja suuntasin keskiviikkoaamusta museoon. Yleensä en tykkää lyhyillä lomilla tuhlata aikaa museoissa, mutta Chicagossa kävin kolmessakin eri museossa juurikin sään takia.
Chicago muistuttaa mielestäni välillä todella paljon New Yorkia. 
Olin kuullut Science and Indusrty -museossa olevan tähän aikaan vuodesta Christmas Around the World -näyttely, joka alkoi heti kiinnostaa. Museo sijaitsee kohtalaisen kaukana downtownista, yli 14 kilometrin päässä hotelliltamme, eikä sinne oikein päässyt lähelle hyvin metrolla. Yksinkertaisista metromatkoista rohkaistuneena päätin ottaa bussin. Sen kanssa kulkeminen oli yhtä helppoa kuin metronkin. Kaiken lisäksi Google Maps luetteli jokaisen matkan varrella olevan välipysäkin niin kätevästi, ettei omaa päätepysäkkiä mitenkään voinut olla tajuamatta. Sitä paitsi, kun olin bussiin noustessani varmistanut kuskilta bussin menevän tahtomalleni pysäkille, sekä kuski että kysymykseni kuullut toinen mies molemmat huutelivat minulle, kun pysäkkini lähestyi, vaikken ollut pyytänyt apua. Amerikkalaiset ovat kyllä mukavan avualiaita. Muutoin en ollut kovin ihastunut bussikuskiin, joka jostain käsittämättömästä syystä kutsui minua sweetyksi kysyessään, olenko menossa Science & Industry -museoon. Kun keski-ikäinen mies kutsuu lähes 30-vuotiasta naista tuollaisilla nimityksillä, minun uskoni ihmiskuntaa kohtaan ei nouse kovin korkealle. Tosin saatoin näyttää piponi ja reppuni kanssa enemmän teini-ikäiseltä... Joskin siinä tapauksessa on vielä karmivampaa, kun keski-ikäinen mies kutsuu sweetyksi.
Museum of Science and Industry.
Tämä oli museon ovessa. Illinoisissa on siis samanlainen meininki kuin Nevadassa ja Teksasissa. Itse asiassa näitä näkyi jopa enemmän kuin noissa kahdessa muussa osavaltiossa, esimerkiksi monien ravintoloiden ovilla.
Joulunäyttelyyn kuului eri maiden joulukuusia. Kuusia ei oltu koristeltu ehkä niin perinteisellä, jokaiselle maalle ominaisella tavalla kuin odotin, vaan enemmänkin niistä löytyi jokaisen maan kulttuuriin liittyviä koristeita. Tai en ainakaan usko, että belgialaiset laittavat kuusiinsaa vohveleita, mutta toisaalta mistäs minä tiedän. Enkä myöskään usko, että Puolassa kuuset näyttävät tällaiselta:
Pohjoismaat olivat muuten kaikki edustettuina.
Suomen kuusi. Esittelytekstissä kerrottiin riisipuurosta, mantelista ja siitä, että joulupukki saapuu jo päivällä, jolloin lapsilla on mahdollisuus tavata hänet.
Ruotsin kuusestakin löytyi tutun näköisiä koristeita. Tuollaiset vihreä-punaiset koristeet on askarreltu varmaan aika monella ala-asteella.
Arkiaamu on muuten huono ajankohta käydä museoissa, koska tilat ovat täynnä koululaisryhmiä. Menin museoon heti, kun se avautui, ja hetken aikaa tunsin oloni tyhmäksi, kun siellä ei ollut paljon muita. Kunnes sitten ovista alkoi rynniä sisään kasapäin meluavia lapsia.

Kun lähdin museosta pois bussilla, olin ainoa valkoihoinen matkustaja koko bussissa. Yksi aasialainen nainen siellä oli, mutta muut olivat kaikki tummaihoisia. Menomatkalla bussissa oli ollut minun lisäkseni vain kaksi matkustajaa, mutta olin jo silloin pistänyt merkille kaikkien vastakkaisella puolella tietä olevilla pysäkeillä odottavien ihmisten olevan tummaihoisia. Kuulinkin, että alue, jolla museo sijaitsee, on pitkälti tummaihoisten asuttamaa. Asuinalueiden epämääräisyys korreloi kyllä pelottavan vahvasti ihonvärin kanssa täällä päin maailmaa...
Hienot talot downtownissa. Alakerrokset ovat parkkihallia, mutta muutoin tuolla on asuntoja. 
Museon jälkeen tapasin #lifeisasmile-blogin Katjan lounaalla. Olen nyt siis treffannut ulkosuomalaisia sekä Dallasissa että Chicagossa, joten tämä bloggailu poikii loistavia mahdollisuuksia. :) Kiitos paljon seurasta ja Chicago-vinkeistä Katjalle!
River Walk, jossa sain kävellä täysin autuaassa yksinäisyydessäni.
Iltapäivästä alkoi vähän pyryttää lunta, mutta kuuro meni aika nopeasti ohitse, joten päätin lähteä taas kävelylenkille. Ei ollut ihan yhtä kamalan kylmä kuin maanantaina, mutta kylmä kuitenkin. Kävelin joenrantaa pitkin kohti satamaa ja järveä ja kävin katsomassa, miltä näyttää turistikaaosalue Navy Pier marraskuussa. Se näytti surulliselta. En oikein tajunnut, mitä nähtävää siellä niin kuin pitäisi olla edes turistiaikana, koska paikka vaikutti sisältävän lähinnä turistikrääsäkauppoja, ketjuravintoloita ja muutaman huvipuistolaitteen. Ihan niin kuin Pierit vaikkapa San Franciscossa tai Santa Monicassakin.
Navy Pier.
Navy Pierin sisätiloissa hengasi joitakin turisteja, ja kaikki kaupat olivat auki, mutta huvipuistolaitteet kiinni. Pierin edessä odotti kasapäin takseja ja pari bussia, joten ilmeisesti trafiikkia riittää tähänkin aikaan vuodesta. Minä päätin kävellä takaisin hotellille, koska matka Navy Pierille downtownista oli ollut vain noin kilometrin ja matka takaisin hotellille oli reilut kaksi. Minä muuten yllätyin monta kertaa siitä, miten lyhyet välimatkat Chicagon downtownissa ja lähiympäristössä on, vaikka kartasta katsottuna näyttää, että matkaa olisi monta kymmentä korttelia...
Näkymät Navy Pieriltä keskustaan.
Navy Pierin vieressä on ranta ja puistoalue, jossa kävin katsomassa, koska en ollut saanut tarpeekseni maanantain puistoiluista. Voi että maisemat olisivat varmasti upeat vihreään vuodenaikaan! Ja kesällä pääsisi varmaan uimaankin, keskeltä suurkaupunkia.
Autio ranta keskellä suurcityä.
Kävin myös torstaina museossa, sillä kertaa Chicago History Museumissa. Myös se kuhisi koululaisryhmiä aamusta. En voinut olla kiinnittämättä huomiota siihen, miten sekä Science and Industryssa että historiamuseossa koululaisryhmien kaikki lapset olivat tummaihoisia. En oikeastikaan ihmettele enää yhtään, miksi Yhdysvallat on kaksiajakautunut ja todella rasistinen maa, jos kerta lapsetkin jaetaan jo alakoulusta lähtien omiin kouluihin ja ryhmiin ihonvärin perusteella. Kammottavaa.

Mutta sitten kun siiryttiin tutkailemaan historiamuseossa olevia aikuisia, he olivatkin lähes kaikki valkoihoisia (ellei lasketa koululaisryhmien vetäjiä). Täällä alkaa toden totta kiinnittää koko ajan vain entistä enemmän huomiota näihin ihonväriasioihin, koska välillä ne ovat niin räikeitä...
Bongaa museoista aina kaikki kotimaastasi kotoisin oleva! Tässä Chicagossa perustetun Crate & Barrel -kaupan vitriini. Kyseinen ketju tekee yhteistyötä Marimekon kanssa. 
Museon jälkeen kävin tutustumassa Chicagon Old Town -alueeseen kävellen. Vaikka torstaina paistoi aurinko lähes pilvettömältä taivaalta, oli kylmä ja ilmassa viilsi taas sen verran voimakas tuuli, että oli vaikea hengittää vastatuulessa. Välillä tuuli osui niin pahasti, etten pystynyt kävelemään suoraan, koska tuuli liikutti minua sivuttain. Chicagoa ei siis ihan turhaan kutsuta nimellä The Windy City!
Old Townin fiilistä.
Vuonna 1880 rakennettu tiilitalo, joka edustaa hyvin sitä, millaisia kotitaloja Chicagoon rakennettiin vuoden 1871 tulipalon jälkeen. 
Olisin halunnut tutkailla Old Townin lisäksi lähellä olevaa Gold Coast -aluetta, mutta en yksinkertaisesti pystynyt tekemään mitään ylimääräisiä kävelykierroksia kylmässä viimassa. Onneksi olin kuitenkin nähnyt Gold Coastia turistibussikierroksella.
Kävelin Old Townista hotellille. 2 kilsan matka tuntui pitkältä täysin suoraa tietä pitkin kylmässä tuulessa, mutta onneksi pilvenpiirtäjät tulivat lähemmäksi tasaista vauhtia. 
Torstaina illalla kävimme miehen kanssa Willis Towerin (ent. Sears Towerin) Skydeckillä. (Tämän nähtävyyden lisäksi mies pääsi muuten näkemään Chicagosta vain Millenium Parkin ja Michigan Avenuen eli töitä on paiskittu taas niin pirusti, kun kotirouva vain laiskottelee.) Willis Tower on ollut Yhdysvaltojen korkein pilvenpiirtäjä 110 kerroksellaan ja 442 metrin korkeudellaan ihan vielä vähän aikaa sitten, mutta tämän kuun alussa lopullisesti valmistunut New Yorkin uusin pilvenpiirtäjä One World Trade Center (tai Freedom Tower, kuten sitä aiemmin kutsuttiin) on noussut korkeammalle.

Willis Towerin Skydeck on 103. kerroksessa 412 metrin korkeudessa. Paikka on todella suosittu turistinähtävyys, mutta me pystyimme kävelemään suoraan turvatarkastukseen, lipputiskille (tämäkin torni kustansi sen $19) ja siitä hissiin. Hissimatka 103. kerrokseen kesti noin minuutin. En ihan ymmärrä, miksi John Hancockin 94. kerrokseen pääsi noin 30 sekunnissa, mutta Willis Towerissa vain muutaman kerroksen ylemmäs kesti minuutin. Hitaampi hissi vai mitä kummaa? Tai sitten työntekijät / infovideon tiedot valehtelevat hissimatkojen pituuden (tai minä muistan väärin). Itse en aikaa todellakaan mitannut.
Näkymät illan pimeydessä Willis Towerista olivat hienot. Mieskin totesi siinä olevansa täsmälleen samaa mieltä kanssani: Chicagon pilvenpiirtäjänäkymät ovat kauniimmat kuin New Yorkissa.
Willis Towerin näköalakerros menee astetta pidemmälle kuin kollegansa muissa jenkkikaupungeissa. Rakennuksen seinässä on nimittän muutama lasinen boksi, joka ulottuu metrin verran seinän ulkopuolelle. Näitä kutsutaan nimellä The Ledge. Willis Towerissa voi siis astua lasin päälle 412 metrin korkeudessa!

Miestä ei pelottanut lainkaan, vaan hän lampsi määrätietoisesti lasiboksiin maisemia tutkailemaan. Minä kuikuilin hetken reunalla ja astuin sitten varovasti. Eka askel lasille oli kammottava, mutta tunne meni nopeasti ohi. Sen jälkeen olin kuin kotonani ja jopa istahdin koppiin ihailemaan maisemia. Noihin koppeihin on ilmeisesti usein paljon jonoa, mutta nyt ryysistä ei ollut, joten oli aikaa ihastella ja tutkia. The Ledge on kyllä loistava keksintö ja todella hieno kokemus!
103. kerroksessa 412 metrin korkeudessa. Pelottaisiko?
Vaikka nuo lasiboksit nyt tietenkin kestävät vaikka minkälaista painoa (ilmeisesti yli 4500 kiloa), myönnän silti paenneeni nopeasti pois, kun kanssani samaan boksiin tuli kaksi lasta, jotka päättivät testata kestävyyttä hyppimällä lasin päällä ja hakkaamalla lasia jaloillaan. (En tiedä, mistä kertoo se, että pelastauduin nopeasti itse suomatta ajatustakaan näille äidin pienille kullannupuille, mutta toisaalta lasten vanhemmat olivat siinä vieressä, joten ehkäpä lasten pelastaminen mahdollisesti sortuvasta kopista kuului näille vanhemmille, ei minulle. :D) En muuten onneksi ollut kuullut tästä ennen vierailuamme Willis Towerissa tai olisin ehkä joutunut käyttämään minuuttitolkulla aikaa säröjen etsimiseen ennen kuin olisin uskaltautunut astumaan lasille, haha.
Chicagon yksi metrolinja menee downtownissa katujen yläpuolella. Siitä tulee kaupungin metron nimi L/El train eli Elevated train. 
Koska ulkona katujen yläpuolella metropysäkillä ei ole kovin kiva värjötellä talvella, ainakin yhdeltä pysäkiltä löytyi tällainen lämpölampullinen kohta. Näitä myös Suomeen pysäkeille, kiitos! 
Chicagosta puhuttaessa ei varmaan voi olla mainitsematta kaupungin värikästä gansterihistoriaa. Minä en ole varmaan eläissäni nähnyt yhtäkään Chicagoon sijoittuvaa ganstaleffaa, eikä kaupungin rikollinen historia olekaan minulle kovin tuttua. Päätinkin siis valistaa itseäni osallistumalla gansterituristibussikierrokselle. No joo, oikeastaan vain halusin viimeiselle päivälle eli perjantaille jotain sellaista tekemistä, ettei tarvitsisi koko päivää hortoilla ulkona, vaikka perjantaina olikin jo huomattavasti lämpimämpää. Ehkä jotain opinkin, vaikka ei tuo kierros nyt mitään kovin suurta infoa tarjonnut. Enemmänkin se oli aika viihteellinen. Oppaat olivat pukeutuneet 20-luvun ganstereiksi ja vetivät koko kierroksen ajan asiaankuuluvaa roolia, mikä oli hauskaa ehkä ensimmäisen 10 minuutin ajan. Parasta kierroksessa oli se, että bussi kulki mm. Chicagon Chinatownin, Little Italyn ja Pilsenin lävitse, jotka kaikki olivat sellaisia alueita, joihin en muutoin olisi päässyt käymään. Tulipa niitäkin siis ohimennen nähtyä. Ja tiedänpähän nyt, mitä 20-luvun Chicagossa on kieltolain aikana harrastettu ja mitä siellä on tapahtunut vuoden 1929 ystävänpäivänä.
Chicagon downtownista löytyy kohtalaisesti taidetta. Tässä on nimetön Picasson taideteos. Ja alareunassa joulumarkkinat. 
Chicagossa tuli nautittua myös paikallisia herkkuja: perinteistä chicagolaista deep-dish pitsaa kahdesti ja hot doggeja. Deep-dish pitsassa on paksu pohja, mutta se ei ole sellainen pehmeä kuin pannupitsassa, vaan se on todella rapea. Muistuttaa jotenkin murotaikinakakkupohjaa. Päällä on perinteisesti tomaattikastiketta ja paaaljon juustoa, mutta maistoimme myös pepperonilla päällystettyä pitsaa sekä kasvispitsaa. Tykkäsimme paljon, joskin deep-dish pitsa on todella tuhtia ja täyteläistä tavaraa. Ja pitsaa pitää odottaa ravintoloissa 30-45 minuuttia (tämä ilmoitetaan sekä menussa että ovella). Deep-dish pitsan lisäksi hot dogit ovat paikallista herkkua Chicagossa. Ne eivät ole mitään nakilla, ketsupilla ja sinapilla täytettyjä mauttomia hotdoggeja, vaan yleensä niistä löytyy nakin lisäksi ainakin tomaattia, sipulia, jotain suolakurkkumömmöä (en tiedä mitä), ihan suolakurkkukin, chilipippuria ja suolaa. Yllättävän hyvää! Söin kahdesti tätäkin.
Chicago style hot dog.
Kuulin, että chicagolaisista hotdografloista saatetaan heittää ulos, jos siellä pyytää hotdoggiinsa ketsuppia. Tässä esimerkki tästä ketsupin vastaisesta asenteesta turistikaupasta bongatun t-paidan muodossa.
Kiinnitin muuten jo ensimmäisten päivien aikana Chicagossa huomiota joihinkin seikkoihin, joihin sain varmistusta tulevien päivien aikana. Tässä huomioni, jos joku nyt jaksaa vielä lukea:

- Autoilijat tööttäilevät törkeän paljon! Jo vain yhden korttelin kävelemällä tööttäyksiä saattoi kuulla monta. Täällä Piilaaksossa ei pahemmin tööttäillä. Toki liikennemäärät Chicagon downtownissa ovat jotain aivan eri luokkaa kuin vaikkapa San Josen mitättömässä downtownissa, mutta silti.

- Liikenne downtownissa oli muutoinkin välillä kaoottisen oloista. Kalifornian tärkein liikennesääntö "do not block intersection" joko ei ole tärkeä sääntö Illinoisissa tai sitten porukka Chicagossa ei vain osaa ennakoida ja analysoida liikennettä tarpeeksi hyvin, sillä liian pitkiin autojonoihin juuri ennen valojen vaihtumista rynnineet yksityisautoilijat blokkailivat risteyksiä taukoamatta. (Toki liikennemäärät selittävät tätäkin osittain. Mutta vain osittain. Ennakoinnilla pärjäisi pitkälle.) Ja näistä blokkauksista tööttäyssota vasta syntyikin! Oli jopa huvittavaa seurattavaa.

- Liikenteenohjaajia ja poliiseja oli monessa kulmassa, vaikka liikennevalot toimivat. En kertaakaan hoksannut syytä, ellei syy sitten ole juuri tuo edellämainittu kaoottisuus.
Lisää downtownin taidetta.
- Autoilijat eivät anna tilaa jalankulkijoille kovinkaan turvallisesti. Kun tietä ylitti, kääntyviä autoja suhahti sekä takaa että edestä. Jopa kolmesti edestäni meni auto niin pienestä välistä, että mielestäni auton olisi pitänyt odottaa minun ensin pääsevän tien yli - kerran yksi auto meni jopa niin läheltä, että kättäni ojentamalla olisin kevyesti koskenut siihen. Ja yhden kerran yksi auto suhahti yhden naisen edestä niin läheltä ja niin kovalla vauhdilla, että hetken luulin naisen jäävän auton alle.

- Chicagossa näkyi paljon ihmisiä silmälasit päässä. Olen täällä kotona huomannut, ettei monellakaan ole silmälaseja. En tiedä, selittääkö ihmisten kotimaatausta tätä: Piilaaksossa suurin osa näkemistäni ihmisistä on aasialaisia, joten ehkä heillä on parempi näkö? Mutta jotenkin epäilen, että kyse saattaa olla myös asenteesta silmälaseja kohtaan, sillä esimerkiksi silmälääkärini tuntuu olevan vaikea ymmärtää sitä, etten halua käyttää piilareita muuta kuin urheillessani. Mutta Chicagossa näin siis paljon ihmisiä silmälasien kanssa. Yhdessä ravintolassa laskin olleen jopa 7 nuorta naista minun lisäkseni silmälasien kanssa. Kotona en koskaan ole törmännyt moiseen; yleensä olen itse ainoa lasien kanssa.

- En oikein kiinnittänyt huomioita Chicagossa hintoihin, sillä en shoppaillut mitään. Ravintolaruoka oli mielestäni aikalailla samanhintaista kuin täällä kotonakin vastaavan tasoisissa paikoissa, ellei veroa oteta lukuun. Chicagon vero on nimittäin korkeampi kuin San Josen. Netin mukaan Chicagon sales tax olisi 9,250 %, mutta kun lasken ravintolakuiteista, niin prosentiksi tulee lähemmäs 10,5 % eli mukana on ehkä jokin muukin vero kuin pelkkä sales tax. San Josessa vero on 8,750 %. Mutta googlettelinpa äsken USA:n kalleimmat kaupungit listaa, eikä Chicago löytynyt kuin yhdestä TOP 10 -listasta (noita listoja on kyllä tsiljoona erilaista), mutta sen sijaan San Jose keikkui jokaisessa listassa aika ylhäällä.
Jokinäkymät illalla. 
Kaiken kaikkiaan Chicago oli mielestäni hieno ja ihana kokemus kylmästä säästä huolimatta! On niin kiva päästä näkemään näitä amerikkalaisia suurkaupunkeja, kun tämä Piilaakso ja San Jose nyt on lähinnä vain yhtä suurta lähiötä ilman mitään suurkaupunkituntumaa. Toisaalta samalla omasta kotikaupungista tajuaa sen loistavat puolet, jotka helposti näin 8 kuukauden asumisen jälkeen alkavat tuntua jo itsestäänselvyyksiltä. Meiltä pääsee mahtavaan (joskin kuivaan) luontoon, kukkuloille ja vuorille kädenkäänteessä, ja tämä luonnonrikkaus todella ansaitsee päivittäisen arvostuksen. Pilvenpiirtäjät ovat hienoja joo, mutta en minä sellaisten keskellä haluaisi asua. Hassua kyllä muutama vuosi sitten olisin todennut olevani totaalinen city girl, mutta tällä hetkellä sympaattiset pienet paikat ja luonnon läheisyys viehättävät paljon enemmän. Tosin ei kai San Joseta miljoonalla asukkaallaan, Piilaaksoa lähemmäs 4 miljoonalla asukkaallaan tai Bay Areaa 7.44 miljoonalla asukkaallaan voi kutsua ihan miksikään "pieneksi paikaksi". :D

10 kommenttia:

  1. Tiedänpä erään, jota ei saisi astumaan tommoseen Ledgeen vaikka kaikki menneet, olevat ja tulevat Al Caponet aseella tökkisivät...
    Kannatan tommosta ketsuppivaroitusta! Jos on pakonomainen tarve kuorruttaa automaattisesti kaikki ravinto ketsupilla ennen ensimmäistäkään suupalaa voi rauhassa tyytyä nauttimaan vaikkapa höyrytettyjä vuosikertakengänpohjallisia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisit selkeesti tarvinnut tollasen t-paidan. :D

      Poista
  2. Te ootte menneet kyllä just loistavaan aikaan tuonne Willis Toweriin, kun niihin lasikoppeihin on aina kamalat jonot, kun mä olen siellä käynyt :) Mut hienoa oli lukea sun tarinoita ja mietteitä Chicagosta :) P.s. Täällä on nyt taas lähemmäksi 10 astetta lämmintä, eikä pakkasesta tietoakaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, voisin tästä lähin aina alkaa hoitaa turisteilut sesonkiajan ulkopuolella. :)

      Poista
  3. tuskin mustia ja valkoisia varsinaisesti jaetaan eri kouluhin, tuppaavat vaan nykyäänkin asuvan aika paljon eri alueilla/kaupunginosissa/lähiöissä. luonnollinen kontakti eri väristen kanssa jää puuttumaan, ja kuulemma yhä edelleen joidenkin usassa vaihdossa olleiden mukaan yliopiston ruokalassa mustat ja valkoiset istuvat pääosin erillään. käyn usan mustien historiaa käsittelevää kurssia ja just puhuttiin tästä tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, asuinalueethan tuota varmasti selittää. Onhan sama ongelma näkyvillä myös Suomessa, tai ainakin Turussa, joissain asuinalueissa ja kouluissa aika selkeesti. Mutta sama ongelmahan tuossa taustalla on - miksi jakaudutaan omiin asuinalueisiin...

      Poista
  4. Tosta "sweetystä" tuli mieleen, että mua on moni (yleensä vanhempi) nainen kutsunut joko tuolla tai termillä "love", ja usein nämä ovat olleet mustia. Oliko bussikuskikin? Mun käsittääkseni tämä on osa sekä "black englishiä" että etelävaltioiden slangia, eli ei tarvitse häiriintyä henkilökohtaisesti.

    Mä muuten asun kaupungissa, joka on 80% valkoista ei-latinoa-populaa, mutta silti paikallisbussissa alle 10% on ei-latino-valkoisia, ja loput sitten latinoita tai mustia, joita kumpaakaan tuskin muuten kaupungissa näkyy. Mä olen jutellut tästä joidenkin paikallisten kanssa ja saanut käsityksen, että tämä ei johtuisi pelkästään elintasosta (eivät ne valkoiset opiskelijatkaan bussilla mene) vaan kulttuurista. Siis bussilla meno ei kuulu valkoisen amerikkalaisen kulttuuriin! Jotenkin musta aika käsittämätöntä, mutta minkäs teet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu musta, vaan valkoihoinen. Mun pitikin mainita tosta tekstissä, mutta näköjään unohdin. Tosiaan lovet ja sweetyt kuuluu mustien (ja myös brittinaisten!) kulttuuriin, mutta valkosen miehen suusta se on vaan pelottavaa. Epätasa-arvoinen ajatus ehkä tämäkin, kun toiselle sallitaan ja toiselle ei. :D

      Hyvä pointti tuo bussilla kulkemisen kulttuuri! Valkoinen jenkki taitaa ajella vain omalla autolla...

      Poista
  5. Aaaah, ihanaa fiilistella Chicagoa tän tekstin kautta. Kävimme ko kaupungissa keväällä pikaisen reissun mutta oikea Chicago-fiilis saatiin kyllä siinä lyhyessä ajassa aikaan. The windy city, eikä nimeä ole annettu turhaan ;) Lisäisin vielä elämyksenä ravintolan nimeltä Alinea. Olikohan viime vuonna no 7 huippuravintoloiden maailmanlistalla. U S K O M A T O N kokemus ja koko rahan arvoinen. Kirjoitimme tästä ihan oman postauksen: http://pitkankaavankautta.blogspot.fi/2015/09/alinea-chicagon-kuuluisuus.html

    -Tiina // Pitkän Kaavan Kautta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsit, sun kommentti toi mulle nyt mieleen Chicagon! Se oli kyllä kiva reissu. Mutta voi että siellä oli kylmä - alkoi ihan paleltaa nyt pelkkä ajatuskin! ;) Toivottavasti joskus on mahdollisuus vielä päästä sinne. Ja täytyy laittaa Alinea muistiin - näyttää hienolta!

      Poista