Lääkärissä Memorial Dayna

Juuri, kun pääsin sunnuntaina kirjoittamasta, että mahakipuni on helpottanut, se paheni jälleen. Syöminen on koko ajan pahentanut oloani, ja sunnuntaina illalla syömisen jälkeen kipu yltyi aivan sietämättömäksi. Nuokuin ruokapöydän ääressä, hampaidenpesu onnistui vain allastason päällä melkein puoliksi maaten ja päiväpeiton viikkaamisen aikana jouduin lyyhistymään lattialle kippuraan ja huutamaan miestäni apuun. Alkoi oikeasti jo vähän pelottaa, ja tulimme miehen kanssa siihen tulokseen, että maanantaina olisi varmaan syytä lähteä lääkäriin. Maanantaina aamulla olin niin väsynyt ja vatsaani kouristeli ja poltteli niin pahasti, etten pystynyt nousemaan ylös sängystä. Aamulla löysin myös puhelimestani kahden eri ihmisen viestin, joissa molemmissa niissäkin suositeltiin lääkäriin menemistä. Toisen huoli oli noussut blogissa kertomani perusteella, toisen tekstarissa kertomani perusteella. Ihmiset ovat ihania, kun he huolehtivat. :)

Maanantaina oli Memorial Day, kaatuneiden muistopäivä, eli arkivapaa. Tai siis vapaa niille, jotka ovat töissä virastoissa tai toimistoissa. Kaupat ja ravintolat ovat auki, ja Memorial Weekend Sale on iso iso juttu kauppakeskuksissa ja muissa. Niin kuin olen kertonut, tällä on vuodessa vain yksi päivä, jolloin kaupat ovat kiinni, ja se on joulupäivä. Minulle tuli vähän yllätyksenä se, että lääkärimestat ovat täällä kiinni niin sunnuntaisin kuin näköjään arkipyhinäkin.

Avoinna olevan urgent caren löytäminen Memorial Dayna ei siis ollut ihan yksinkertainen juttu. Se paikka, jossa viimeksi kävin, ei ollut auki. Vakuutusyhtiömme puhelinpalvelu ei ollut auki. Vakuutuksen nettisivut luettelevat kaikki urgent caret, mutta yksittäisten lääkäriasemien nettisivuilla ei ilmoiteta pyhien aukioloaikoja, joten jokaiseen piti soittaa erikseen ja katsoa, vastaako kukaan. Mies joutui soittamaan muutamaan ennen kuin löytyi paikka, josta joku vastasi puhelimeen. Lähdimme siis sinne. Vieraamme viettivät Memorial Dayn muuten surffikaupunki Santa Cruzissa, jonne olisin mielelläni lähtenyt mukaan, mutta onneksi me pääsemme sinne ihan koska vain.

Tämä urgent care oli vielä hämärämpi paikka kuin se, jossa olen käynyt. Ulkoa tupsahdettiin suoraan ahtaaseen odotushuoneeseen, jossa oli ihmeellinen sisustus ja kuuma ja trooppinen ilmasto (kumma juttu, kun ulkona oli kuitenkin vain 18 astetta). Ihan kuin jossain Aasiassa, vaikken koskaan ole Aasiassa terveydenhuollossa käynytkään. Kaksi paikalla ollutta hoitajaa puhuivat keskenään espanjaa, ja sitä puhetta sai kuunnella aika kauan, sillä vaikka olin ainoa asiakas, lääkäri ei ollut paikalla. En tiedä, oliko lääkärin lounastunti vai oliko pyhäpäivän takia käynnissä jonkinlainen päivystysmoodi, mutta aika kauan siinä kesti ennen kuin lääkäri vihdoin ilmestyi.

Lääkäri epäili minun kärsivän todennäköisesti gastriitista eli mahan limakalvon tulehduksesta ja siitä johtuvasta voimakkaasta närästyksestä (närästys on muuten englanniksi heartburn, mikä kuulostaa minusta enemmänkin joltain sydämen häiriöltä kuin vatsan ongelmalta). Tämä ei kuitenkaan ollut mikään virallinen diagnoosi, sillä paperille kirjattiin vain vatsakipu, jonka nyt olisin itsekin osannut diagnosoida, haha. Urheilusuorituksillani on ilmeisesti ollut merkitystä sen takia, että olen kuulemma juonut ja syönyt aivan liian vähän ennen moisia rankkoja hikitreenejä (urheilen aamuisin, joten luonnollisestikaan en ole ehtinyt syödä kuin aamupalan ja ehkä jonkun proteiinijuomavälipalan). En ihan ottanut selvää, sillä lääkärin aksenttia oli vaikea ymmärtää. Mitään tutkimuksia ei muuten tehty, vaan lääkäri ainoastaan haastatteli. Hoitona 10 päivän lääkekuuri, ja tarvittaessa sellaista vähän vahvempaa käsikauppalääkettä närästykseen.

Voi miten amerikkalaista! Tällaisia lääkepurkkeja näkyy aina leffoissa ja tv-sarjoissa ihmisten kaapeissa. Täkälaisissa apteekeissa kestää kummallisen kauan - nytkin ilmoitettiin, että 20-30 minuutin kuluttua voi tulla hakemaan lääkkeensä (tosin ensin kysyttiin, haluanko tulla hakemaan vasta seuraavana päivänä!) -, mutta ehkä tällaisten lääkepurkkien rakentaminen selittää kuviota osittain. Tosin työntekijöitä eilisessäkin apteekissa oli kyllä "enemmän kuin laki sallii" niin kuin mieheni asian ilmaitsi, joten en kyllä tiedä, mitä se porukka siellä tiskin takana oikein tekee, kun kaikki tuntuu kestävän, vaikka asiakkaita ei ole paljon.

Mielenkiintoisinta lääkärikäynnissä oli se, että parin vuoden takainen Aasia-matkani tuli puheeksi. Itse en maininnut tästä matkasta mitään, vaikka kerroinkin aikaisemmin kärsineeni närästysolosta. Lääkäri itse kysyi, olenko joskus matkustanut Aasiassa ja olenko sen matkan jälkeen kokenut tällaista oloa. Hän sitten päätyi epäilemään, että minulla saattaa olla matkaltani periytynyt bakteeri, joka on elänyt sisälläni, ja passitti minut labrakokeisiin. Mitään tutkimuksia Suomessa ei aikoinaan koskaan tehty, vaan sain ainoastaan närästyslääkityksen, joka paransi oloni. Tuntuukin vähän oudolta, että asiaa pitäisi nyt ruveta tutkimaan. Mutta kauhutarinoita kaikenmaailman pitkäikäisistä madoista ja bakteereistahan kuulee aina silloin tällöin, ja itse asiassa eräs hyvä ystäväni toi tuliaisiksi Aasian matkaltaan jonkinlaisen bakteerin, joka eli hänen sisällään aika kauan.

Kävin siis tänään labrassa. Sain urgent caresta lähetteen johonkin labraketjuun, eli verinäytettä ei jostain syystä voitu ottaa urgent caressa (labran työntekijäkin kysyi, miksi he eivät ottaneet näytettä itse). Labra sijaitsi kummallisella strip mallilla. Täytyy sanoa, että nämä terveydenhuollon paikat täällä ovat kyllä niiiin erilaisia kuin ne, joihin Suomessa on tottunut. Odottaa ei tarvinnut, ja verinäyte tuli otettua hetkessä. Maksua ei pyydetty eli vakuutuksemme taisi korvata tämänkin.

Labrassa kävi muuten hauska tilanne, kun minä en osannut sanoa, mitä rotua olen. :D Täällähän usein kaikissa virallisissa lomakkeissa on "race"-kohta. Yleensä ko. kohta on vapaaehtoinen, enkä minä nyt täyttänyt sitä, sillä pidin vaihtoehtoja vähän hämmentävinä. Tiedän, ettei valkoihoinen sinänsä ole rotu, mutta olen täysin varma rastineeni monessakin lomakkeessa kohdan "white", jota nyt ei kuitenkaan löytynyt. Rotutieto oli ilmeisesti nyt kovinkin tärkeä, sillä kun työntekijä huomasi juuri ennen näytteenottoa, etten ollut täyttänyt ko. kohtaa, hän alkoi kysellä, mitä rotua olen, ja minähän olin siinä sitten vähän ihmeissäni. Ovi odotushuoneeseen oli auki, ja mieheni kuuli keskustelun ja huuteli sieltä, että "me ollaan varmaan niitä caucasian". Minulla on varmaan aukko yleissivistyksessä tai sitten aivoni eivät toimi tämän vieläkin jatkuvan vatsakivun takia, mutta minulle tuli tuosta kaukaasialaisesta hiukan eri mielleyhtymät. Se oli kuitenkin ihan oikea vaihtoehto, ainakin googletuksen perusteella. :)

Lääkäri lupasi soittaa labratulokset huomenna. Katsotaan, kuuluvatko täkäläiset lääkärit samaan sarjaan kuin kaikki muutkin täällä eli siihen sarjaan, missä luvataan soittaa ja ties-mitä, mutta koskaan ei todellakaan soiteta.