lauantai 16. toukokuuta 2015

Hengissä ollaan

Oli kyllä viimeinen kerta, kun uskon amerikkalaisten varoituksia. Joka kerta annan jenkkien hapatuksen osittain vallata minut ja joka kerta olen joutunut toteamaan, että eihän tässä todellakaan mitään ollut.

Ei siis ollut talvimyrskyä Yosemitessa. Ei ollut edes myrskyä. Eikä erityisen talvista. En käsitä, mistä taas niin varoiteltiin, enkä myöskään käsitä, miksi jälleen kerran uskoin niitä varoituksia. Olin ennen lähtöä suurin piirtein valmis marssimaan kauppaan ostamaan vuokra-autoon lumiketjut, koska olin varma, ettemme pärjää muutoin. Hyvä, ettemme ostaneet.

Kun saavuimme Yosemiten kansallispuistoon torstaina iltapäivällä, satoi vettä. Sillä tavalla kohtalaisesti, mutta ei mitenkään rajusti. Sisäänkäynnin työntekijä ilmoitti, että pian näemme lunta. No niin, nyt tulee se winter storm, mietimme. Lumi tarkoitti kuitenkin vain muutamaa hassua lumipisaraa ja hentoa lunta tien varrella parissa kohtaa. Ehkä joku kalifornialainen tai joku, joka ei ole koskaan nähnyt lunta, kutsuu sitä näkymää talvimyrskyksi, mutta meille suomalaisille moinen ilma ja keli ei kyllä aiheuttanut mitään tarvetta panikointiin.
Tällaiselta maisema näytti siinä kohtaa, missä se oli pahimmillaan. Kun vähän ajoi eteenpäin, lumi katosi kokonaan.
Yosemiten kansallispuisto sijaitsee vuoristossa korkealla, joten siellähän oikeasti tulee lunta. Lunta voi tulla ihan kunnolla; jotkut Suomen pienet kinokset kalpenevat siinä rinnalla helposti nopeasti. Ja koska täällä ei ole totuttu lumeen ja koska täällä ei ole talvirenkaita, ihmiset eivät osaa ajaa (Yosemitessahan siis autoillaan). Ajaminen vuoristotiellä voi siis olla todella vaarallista ja vaikeaa lumisateella eli ei kai voi sanoa, että varoitukset olisivat millään tavalla turhia. Mitään myrskyä ei kuitenkaan ollut, ja olen sitä mieltä, että sen sään kutsuminen talvimyrskyksi oli pientä liioittelua. Toisaalta talvimyrskyvaroitushan se vain oli, eihän sääennustuksista kukaan voi sanoa mitään varmaa. Sitä paitsi vuoristossa sää vaihtelee todella paljon. Ehkä jossain ylempänä satoikin lunta kunnolla, mutta siellä, missä me olimme, tuli vain vähän vettä ja sitäkin vain torstaina. Yosemitessa oli suljettu pari tietä keskiviikkona illalla tulevan myrskyn vuoksi, mutta jo torstaina illalla ainakin toinen niistä oli avattu. Huomasivat ehkä itsekin liioitelleensa. ;) No ei, better safe than sorry.

Yosemiten maisemat olivat upeat. Ehkäpä kirjoittelen niistä jossain vaiheessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti