Kadonnut mahakipu ja ajatuksia kesästä ja säästä

Mahakipuni alkoi selvästi parantua jo maanantaina. Ehkä lääkärissä käymisellä on myös psyykkinen vaikutus tai jotain. Tiistaina oli vielä hiukan lievää kipua ja lepäsin, mutta keskiviikkona menin jo jumppaan ja ravintolaan syömään. Vieraamme odottivat tältä matkalta paljon The Cheesecake Factoryn juustokakkuja, joista minulla oli joskus kuva Facebookissa, joten sinne oli pakko päästä.

Before ja after. Tai no, after vain toisen palan suhteen. ;) En useinkaan jaksa koko juustokakkutehtaan kakkupalaa, mutta nyt söin sen verran vähän pääruokaa (skippasin ranskikset melkein kokonaan), että kakku mahtui.

Lääkäri ei ole soittanut. Ei tietenkään. Jos olisi, olisin todella yllättynyt. Koska kukaan ei täällä koskaan soita, vaikka lupaa. En ole mitenkään katkera tai mitään, haha. Mutta ehkä tästä voi päätellä, ettei siellä minun veressäni mitään kovin kammottavaa näy, koska kai joku olisi siitä sitten heti soittanut. Täytyy itse soitella urgent caren suuntaan, koska olisihan ne tulokset kuitenkin ihan kiva kuulla.

Vieraamme lähtivät tänään. En tiedä, onko sattumaa vai jotain kieroa kohtaloa, mutta viimeksikin, kun meillä oli vieraita - silloinkin miehen perhettä - minä olin kipeä. Silloin kärsin ihan oikeasta vatsataudista. Miksiköhän mahani oireilee aina, kun tulee vieraita? ;)

Maanantain Memorial Day aloitti täällä virallisesti kesän. Viime vuonna ihmettelin itsekseni, miten nämä ihmiset voivat sanoa kesän alkavan vasta nyt, kun koko ajan on ollut aivan aurinkoista ja lämmintä. Olen edelleen hiukan samaa mieltä, mutta huomaan silti selvästi muuttuneeni kalifornialaiseen suuntaan. Valitan pilvistä, eikä mielestäni ole hieno ilma, ellei taivas ole täysin pilvetön ja lämpöä yli 20 astetta. Itsereflektoinnin paikka, kun totesin montakin kertaa vieraillemme, ettei ole kovin hieno ilma ja he totesivat, että heidän mielestään kyllä todellakin on.

Viime vuonna tähän aikaan ihmettelin, missä kevät oli, sillä vuodenajat eivät täällä Kaliforniassa kovin selkeästi erotu toisistaan. Tänäkin vuonna kevät meni täysin minulta ohi, mutta ei sään takia, vaan näiden liikuntajuttujeni takia. Tämä toinen Kalifornia-vuosi tuntuu menevän aivan täysin hujauksessa, jos aika jatkaa kulkemista samalla tavalla, kun se nyt kevään aikana on kulkenut. Kesäkin tulee menemään nopeasti, sen tiedän jo, eikä aikaa mihinkään chillailuun ja uima-altaalla lekotteluun varmastikaan ole niin kuin viime kesänä oli.

Sää tuli muuten mielenkiintoisesti esiin, kun keskustelimme vieraidemme kanssa siitä, haluaisimmeko jäädä tänne asumaan pidemmäksi aikaa kuin kahdeksi vuodeksi, jos se olisi mahdollista. Sää nimittäin vilahti minun vastauksessani. Jälleen itsereflektoinnin paikka. Tiedän jo, että Kalifornia on muuttanut minut selkeäksi sääsnobiksi, mutta tämä oli jo kaiken huippu. Minä en ole koskaan ollut mikään sääihminen. Suomessa vietin kesäisin paljon aikaa sisällä, eivätkä pimeys ja talvi ole koskaan olleet minulle erityisiä ongelmia (paitsi loska - se on aina ollut mielestäni kamalaa). Mutta nyt ajatus jostain pimeästä, sateisesta, loskaisesta marraskuusta tuntuu aika luotaantyöntävältä ja inhottavalta. Vai onko kyseessä sittenkään oikeasti sää vai ne muut jutut, jotka liittyvät Suomessa asumiseen...? Pohdittavaa riittää.

Vaikka pidän paljon nykyisen kotipaikkani ilmastosta, tällä hetkellä minusta tuntuu pahasti siltä, että missaan jotain, kun en asu Suomessa. Missaan sen upean tunteen, kun kesä vihdoin alkaa kunnolla kevään jälkeen. Missaan sen uutuuden viehätyksen sekä vihreyden ja vehreyden, sillä täällä "aurinko paistaa keskimäärin yli 360 päivää vuodessa"-kaupungissa auringonpaiste ja lämpö ei ole koskaan mitään uutta ja se vihreyskin kesti vain henkäyksen silloin joskus ajat sitten, enkä edes ehtinyt nauttia siitä kunnolla. Nyt kaverit postailevat Facebookiin kesäisiä kuvia Suomesta ja iloitsevat kesän alusta, mutta minä elän turtuneena tässä samassa fiiliksessä. Vaikka täällä onkin mielestäni ollut kummallisen pilvistä viime aikoina, ei tästä alkavasta kesästä (ja niistä sen myötä katoavista pilvistä) osaa iloita, kun on kerta ottanut aurinkoa uima-altaalla keskellä talvea.

Mutta kesä on nyt siis alkanut. Huomenna lauantaina miehen työpaikalla on kesäpäivät, joten juhlistamme kesän alkua ihan kunnolla. Suuntana on Santa Cruz, juurikin se paikka, jonne en alkuviikosta vieraidemme kanssa päässyt. En edes silloin muistanut, että tällainen kesäpäivätapahtuma on tällä viikolla. Tarkoituksena on eläytyä santa cruzilaiseen menoon ihan täysillä, surffauksia ja muita myöten. Luulin, että Half Dome koituu tänä kesänä kohtalokseni, mutta tässä on näköjään ensin aaltomaisia esteitäkin...