Valkosipulifestareilla maailman valkosipulipääkaupungissa

Tänä viikonloppuna juhlistimme mieheni kanssa synttäreitäni ja ensimmäisiä työviikkojani käymällä ulkona syömässä perjantaina. Sitten vielä eilen lauantaina juhlistimme minun synttäreitäni, kaverimme synttäreitä ja yhden kaverinkaverin synttäreitä San Franciscossa, jossa kävimme illallisella ja yökerhossa. Tämä oli minulle ja miehelleni ensimmäinen kerta San Franciscon yöelämässä. Olen välillä miettinyt sitä, että on vähän surku, ettemme ole käyneet tutustumassa SF:n ilta- ja yöelämään, mutta nyt täytyy sanoa, että kyllä se aika on tainnut ajaa minun yökerhoilujeni ohi. Olimme kotona jo vähän kahden jälkeen - ja meidän kotimatkakin kesti jo sen 45 minuuttia autolla. Suurin osa yökerhoista täällä sulkeutuu muuten jo kello kaksi yöllä, mikä on kyllä todella enemmän minun mieleeni kuin suomalaiset aukioloajat ovat.

Ainoa kuva tämän viikonlopun touhuista. Tämä on San Franciscosta.

Tästä viikonlopusta ei ole oikein mitään kerrottavaa eikä edes valokuvia, joten palataan hetkeksi viime viikonlopun tunnelmiin. Viime viikonloppu oli kiireinen, sillä sen kuuman haikkailun ja luolatutkiskelun lisäksi kävimme sunnuntaina valkosipulifestareilla Gilroy-kaupungissa.

Gilroy, lempinimeltään Garlic Capital of the World, sijaitsee meiltä noin tunnin ajomatkan päässä etelässä. Monet suunnistavat Gilroyhin, koska siellä sijaitsevat Premium Outlets, jossa mekin olemme kerran viettäneet kokonaisen päivän vieraidemme kanssa (emmekä ehtineet koluta kaupoista kuin pienen murto-osan). Mutta outlettien lisäksi Gilroy on tunnettu siitä, että siellä kasvatetaan valkosipulia. Paljon valkosipulia.

Gilroy on täynnä peltoja ja teiden varsissa olevia myyntikojuja. Valkosipulin lisäksi löytyy kaikkea muutakin, kuten kirsikoita, sieniä, maissia ja avokadoja.

Joka kesä Gilroyssa järjestetään Gilroy Garlic Festival. Viime vuonna missasin tämän tapahtuman. Tänä vuonna en enää edes muistanut tapahtuman olemassaoloa, mutta loistavan sattuman kautta kohtasimme lauantaina haikille lähtiessämme autohallissa naapurimme ja tuttumme, joka kertoi olevansa lähdössä valkosipulifestareille vaimonsa kanssa. Ilmoitin heti miehelleni, että meidänkin on pakko lähteä tapahtumaan seuraavana päivänä. Pidän valkosipulista, mutta halusin paikalle myös sen takia, että aina onnistun missaamaan kaikki tämän alueen tapahtumat (ja niitä on paljon!), koska en koskaan jaksa seurata mitään kanavia, joissa tapahtumista ilmoitetaan. Nyt oli kerrankin tilaisuus päästä katsastamaan yksi Bay Arean monista (kesä)tapahtumista.

Festareille johtavassa motarin exitissä oli jo aamulla ennen klo 11 aikamoinen tukos. Autojono alkoi mailia (1,6 km) ennen exitiä.

Sunnuntaina ajoimme sitten festaripaikalle. Tai pikemminkin ajoimme suurelle peltoalueelle, joka oli muutettu parkkitilaksi. Tuhannet ja taas tuhannet autot tungettiin nätisti riveihin pelloille, ja alueelta oli bussikuljetus festaripaikalle. Todella hyvin järjestetty, eikä jonottaakaan täytynyt mitenkään liian kauaa - joskin me olimme liikkeellä jo ajoissa ennen puoltapäivää.

Jono parkkialueelta bussikuljetukseen. Olo oli kuin Ruisrockin jonossa konsanaan.

Festareilla hengasi eräs mies tällainen valkosipuliasu päällään. Festarilehden valokuvista päätellen tämä valkosipulina toimiminen on tämän miehen vakioammatti, sillä sama mies poseerasi edellisvuosien festarivalokuvissa. Festarit on järjestetty vuodesta -79 saakka, ja tähän kuluvaan vuoteen mennessä paikalliset hyväntekeväisyysjärjestöt ovat onnistuneet saamaan tuollaisen aika ison rahasumman lahjoituksia. Monet asiat tässä maassa tuntuvat pyörivän pitkälti vain erilaisten lahjoitusten varassa...

Valkosipulifestareille sisäänpääsy maksoi $20/henkilö, mikä oli mielestäni aika kova hinta siitä, että menee alueelle, jossa on tarjolla lähinnä maksullista ruokaa. Oikeasti festareilla oli myös paljon muuta kuin maksullista ruokaa, mm. musiikkiesityksiä ja bändejä, tekemistä lapsille ja nuorille, sekä erilaisia ruoanlaittoon liittyviä esityksiä ja kilpailuja. Me katsoimme yhden vähän kuin Master Chef -tyylisen kilpailun, jossa kasa paikallisten ravintoloiden kokkeja sai tietyt raaka-aineet, joista piti tunnin aikana väsätä kunnon gourmet-annokset. Kilpailu oli todella tylsää katsottavaa. Me jaksoimme katsoa siihen saakka, kunnes ruoat olivat valmiit ja kunnes tuomarit alkoivat arvostella annoksia, mutta sitten oli pakko luovuttaa. Miksi kukaan haluaa katsoa sitä, kun muut saavat syödäkseen kivan näköisiä annoksia...?

Kokkikilpailu. Äärimmäisen tylsää katsottavaa.

Minä olin halunnut paikalle ehdottomasti eniten syömisen takia. Festarialue olikin täynnä kojuja, joissa myytiin kaikenlaista valkosipuliruokaa. Ruoat valmistettin ihan paikan päällä, mutta aikamoista festariruokaa ne kyllä olivat. Minä tykkäsin, mutta mieheni oli sitä mieltä, että ne olivat aivan tavallisia ruokia, joihin oli vain lisätty valkosipulia. Ja tottahan se tietenkin oli.

Gourmet Alley -ruoka-alueita oli festarialueella useampia. Ruoka ei todellakaan ollut mitään gourmeta, mutta hyvää silti.

Valkosipulia ruoka-annoksissa oli todella reilusti. Ja kun ruokia söi useampia, suussa alkoi melkein poltella. Onneksi poltetta sai hiukan sammutettua valkosipulijätskillä. Olen kuullut valkosipulijätskistä, mutten ole koskaan maistanut sellaista missään. Festareilta sai pieniä maistiaisannoksia tavallisesta valkosipulijätskistä ilmaiseksi. Lisäksi siellä oli jätskikoju, jossa myytiin eri makuja: löytyi mm. pekaanipähkinävalkosipulijätskiä ja suklaavalkosipulijätskiä. Täytyy sanoa, että ilmainen valkosipulijätski ei maistunut erityiseltä, mutta pekaanipähkinävalkosipulijätski oli todella hyvää. Tosin söin sen lopuksi, joten suuni maistui valkosipulilta jo ihan valmiiksi.

Ilmaista valkosipulijätskiä.

Ruokia, joita söimme päivän aikana: valkosipulijätskiä, friteerattua artisokkaa, simpukoita, friteerattua mustekalaa ja valkosipulileipää, joka oli muuten parasta valkosipulileipää, jota koskaan olen maistanut. Aivan kaikki annokset eivät päässeet kuvaan.

Kerroin San Josen kirppistä koskevassa postauksessa siitä, miten ihmiset kulkivat kirppiksellä kaljamukit kädessä. Myös valkosipulifestareilla ihmiset kulkivat kaljojensa kanssa. Kaljaa sai ostaa erikseen rajatuilta "anniskelualueilta", mutta juomien kanssa ei tarvinnut jäädä tälle alueelle, vaan juomat sai ottaa mukaan.

Ihan hauskaa viihdettä festareilla olivat kokit, jotka valmistivat ruokia kioskeihin. Liekit leimahtelivat suurina ja korkeina ja yleisö hurrasi.

Myös se mielestäni maailman paras valkosipulileipä valmistettiin paikan päällä. Tässä naiset ahertavat ja upottavat valmiita leipiä valkosipuliseokseen.

Minulla ja miehelläni ei mennyt kaljanosto ensin ihan putkeen, sillä emme tienneet, miten kuuluu toimia ja päädyimme toimimaan aivan väärässä järjestyksessä: Ensin menimme anniskelualueelle ja yritimme ostaa kaljat. Meille sanottiin, että meillä pitää olla kaljaliput, ja meidät käskettiin alueen ulkopuolella olevaan kioskiin ostamaan nämä liput. Kävelimme kioskille, jossa meiltä kysyttiin, missä meidän kaljarannekkeet ovat. Siis mitähäh. Jotta kaljalipun sai ostaa, piti olla ranneke. Rannekkeen sai, kun kävi todistamassa henkilöllisyytensä ja alkoholin ostoon vaadittavan ikänsä (vähintään 21 vuotta) toisella kioskilla. Siirryimme vieressä olevalle rannekekioskille, jossa näytimme ajokorttimme. Ajokorttien viivakoodi vedettiin jonkun skannerin läpi, ja sitten käteen sai rannekkeen, joka ilmoitti koko maailmalle, että me saamme ja haluamme ostaa kaljaa. Lopulta ranneketta näyttämällä sai ostaa kaljalipun, jonka kanssa sai käydä hakemassa sen kaljan anniskelualueelta. Aikamoinen prosessi siis. Oikeasti tähän kaikkeen kului aikaa ehkä 5 minuuttia, koska jonoja ei ollut, mutta iso prosessi se silti oli yhden kaljan ostamista varten. Olisi mielenkiintoista tietää, olisiko kaljat jääneet ostamatta, jos henkkariksi olisi yrittänyt tarjota jotain passia, jota ei olisi voinut ajaa viivakoodinlukijalaitteen lävitse...

Kaljarannekkeet, jotka kelpasivat vain kaljalipun ostoon, mutta eivät muiden alkoholijuomien ostoon. Kun ostin jäämargaritan, piti näyttää henkkarit. Ei mitään tietoa, miksi kaljan ostaminen oli niin paljon vaikeampaa. Tosin siinä margaritassa ei tainnut olla alkoholia oikein nimeksikään eli ehkä se selittää asian... :D

Päivän aikana tuli juotua vain yksi kalja ja yksi todella ylihinnoiteltu jäämargarita, mutta syötyä tuli sitäkin enemmän. Valkosipulin maku ja haju alkoi loppua kohden vähän ällöttää. Kotimatkalla oli pakko käydä Yogurtlandin kautta vetämässä vähän frozen yogurtia ihan vain sen takia, että saisi valkosipulinmakua vähän pois. Maha oli ihan täynnä, mutta se ei estänyt minua ostamassta jopa lisäannosta ekan annoksen jälkeen. Valkosipulin maku ei kyllä kadonnut mihinkään, vaan maku pysyi suussa vielä kaksi päivää festareiden jälkeenkin...

Olen viimeksi käynyt syömässä frozen yogurtia yli vuosi sitten. Pitäisi käydä ehkä useammin, sillä se on aivan sairaan hyvää! (Ja halpaa.)

Illalla oli vähän etova olo. Osa johtui valkosipulin ja rasvaisen ruoan yliannostuksesta ja osa siitä, että päivä tuli vietettyä suorassa auringonpaisteessa yli 30 asteen kuumuudessa ja liian vähäisellä veden juomisella. Onneksi oli sentään ollut päässä hattu.

Gilroyssa oli porottavan kuuma auringonpaiste. Varjopaikkoja oli tehty joitakin, mutta ne olivat aivan ääriään myöten täynnä koko ajan. Jostain syystä kukaan ei halunnut istua näissä auringonpaisteeseen asetetuissa heinäistuimissa.