Kiitos ei lomalle ja kiitos kyllä aikaisille herätyksille

Kun on ollut liian kauan tekemättä mitään töitä, on todella mukavaa päästä vaihteeksi tekemään kunnolla jotain. Niin mukavaa, ettei sitä oikein haluaisi tehdä enää mitään muuta. Siinä, missä vielä loppu- ja ehkä vähän alkuvuodestakin ajattelin, että matkustaminen ja erilaisten paikkojen näkeminen täällä asuessa on tärkeää, nyt ajatukseni ovat siirtyneet siihen, että "oikean elämän" - pelottavasti tämä tarkoittaa minulla tällä hetkellä lähinnä töiden tekemistä - eläminen on tärkeintä ja kaikki muu täysin toissijaista.

Ajatukseni ovat keskittyneet viime aikoina niin paljon työkuvioihin, ettei millekään muulle ole jäänyt tilaa. Ei edes kesälomamatkalle. Huhti-toukokuussa ennen bodyattack-videoni tekoa suunnittelin meille kesälomareissua itärannikolle, luin ihan matkaopasta ja tein muistiinpanoja ja kaikkea. Pidin tärkeänä sitä, että pääsisimme reissuun. Sitten kävin ensimmäisessä koe-esiintymisessä ja päätin mennä bodypump-koulutukseen, ja ajatukseni alkoivat suuntautua entistä vahvemmin työkuvioihin. Aloin myös miettiä, onko mitenkään järkevää lähteä lomalle, jos tarjolla voisi olla töitä. Matkan suunnittelu jäi aika nopeasti, ja vaikka se aina silloin tällöin oli mielen päällä, en kuitenkaan tehnyt asian eteen mitään. Niin oudolta kuin se ehkä jonkun mielestä kuulostaakin, minulla ei ollut motivaatiota miettiä lomaa yhtään niin paljon kuin oli mielenkiintoa miettiä mahdollisia töitä.

Jossain vaiheessa tässä kesän aikana tein päätöksen, etten halua lähteä minnekään. Haluan pysyä kotona ja keskittyä tähän uuteen uraani niin paljon kuin mahdollista. Uskon, että tämä päätös on ollut täysin oikea. Olen päässyt töihin kolmelle eri saliketjulle, ja töitä näyttäisi riittävän tällä hetkellä enemmän kuin minulla on energiaa ja aikaa tehdä (se ei tosin tarkoita erityisen paljoa, sillä energiaa ei riitä kaikkeen ja liikenne aiheuttaa ongelmia ajankäytön suhteen).

Kun on ollut liian kauan tekemättä mitään, alkaa kaivata vahvaa paluuta arkeen. Vaikka arkeahan minä olen täällä koko ajan elänyt - sellaista kotirouvan arkea. Tarkoitan arkeen paluulla sitä, että siirtyy elämään sellaista elämää, missä ihan koska tahansa ei voikaan tehdä ihan mitä tahansa haluaa, koska pitää käydä töissä. Se on hieno tunne näin tässä vaiheessa, kun on elänyt yli vuoden siten, että oikeastaan mihin tahansa aikaan päivästä saattoi tehdä mitä mieli teki. Ja kun on ollut liian kauan tekemättä töitä, jo muutamaa tuntia viikossa voi kevyesti kutsua työnteoksi. ;)

Itse asiassa paluuta arkeen saattaa kotirouvailun jälkeen kaivata niinkin paljon, että on valmis melkein sulaan hulluuteen. Kuten esimerkiksi siihen, että lupautuu ohjaamaan jumppatunteja, joiden alkamisaika on 6:00AM ja 5:45AM. Tällaisiin minä olen nyt lupautunut, kahdesti viikossa. Ja joka toinen viikko noiden kanssa tulee vielä kolmas 5:45AM-tunti.

Viime yö oli paha, sillä en saanut nukuttua kuin parisen tuntia ja herätyskello soi klo 4:40 ja attackia piti ohjata klo 5:45. Päivällä kävin kavereiden kanssa lounaalla, pedikyyrissa ja Starbucksissa, ja tällä kertaa oli pakko saada kunnon annos sokerista kahvijuomaa, kermavaahdolla tietenkin. Sokeri auttaa pysymään hereillä. ;)

En ikimaailmassa olisi Suomessa halunnut herätä vapaaehtoisesti ennen kuutta. Joskus yritin käydä lenkillä ennen työpäivää, mutta sekin jäi muutamassa viikossa. Syytän tästä hulluudesta nyt vain sitä, että olen ollut niin pitkään tekemättä mitään. Onhan minulla ollut selvät rutiinit kotirouvailussani, mutta olen silti elänyt yli vuoden ajan elämää, jossa olen kutsunut ennen aamukahdeksan herätystä aikaiseksi. Suomessa asuessa kasilta olin jo yleensä ollut hetken töissä.

Kotirouvalle koittavat nyt siis uudet ajat. Ehkä kovatkin ajat. Saa nähdä, kuinka kauan kestää ennen kuin alan kyrsiintyä aamuherätyksiin. Tai aamuyönherätyksiä nuo pikemminkin ovat. Pahinta on ehkä se, että minulla on myös myöhäisiä iltatunteja, mitkä aiheuttavat sen, että tulen kotiin myöhään illalla ja aamuyöstä pitäisi taas herätä. Kotirouvan hulluutta siis. :D Toivon, että mieleni ja kroppani tottuvat tähän rytmiin alkushokista päästyään.

Joku ehkä nyt muuten miettii, miten tämä töiden tekeminen ja se kesälomamatka sulkevat toisensa pois. No, eiväthän ne sinänsä suljekaan, etenkään koska minun kohdallani nyt puhutaan vain alle 10 työtunnista per viikko, ainakin toistaiseksi. Mutta minun pieneen päähäni mahtuu tällä hetkellä vain yksi asia ja se on se työnteko. Mielenkiintoni ja aivokapasiteettini eivät riitä muuhun. Sitä paitsi minulla on tällä hetkellä niitä omia tunteja, ja jos en pysty ohjaamaan omaa tuntiani, olen itse vastuussa sijaisen löytämisestä ja omasta tunnistani niin kauan, kunnes joku suostuu sen sijaistamaan. Ja jos sijaista ei löydy... no, en vielä tiedä, mitä sitten tapahtuu.

Ihan täysin ilman lomaa emme kuitenkaan ole. Mieheni on kesälomalla ensi viikosta alkaen kaksi viikkoa (hänellä olisi siis ihan Suomen kesälomat eli 5 viikkoa, mikä on täkäläisessä mittakaavassa täysin ennenkuulumatonta). Nyt viikonloppuna lähdemme Portlandiin Oregoniin kavereiden kanssa. Tämänkin matkan suhteen harkitsin kauan, haluanko lähteä. Portland on kuulunut niihin paikkoihin, joissa olisi kiva käydä, mutta tuntui vain siltä, että yhdellekin sivupolulle harhautuminen on tällä hetkellä liikaa. Lopulta päätin kuitenkin lähteä. Ja oikeasti on vain hyvä, että pääsee pariksi päiväksi pois. Tiedän myös, että sitten kun pääsee lähtemään, se tuntuu hyvältä (kunhan kyseessä on vain muutama päivä). Reilun viikon kuluttua meillä on myös luvassa se kauan odotettu Yosemiten Half Domelle haikkaaminen ja kipuaminen. Siihenkin menee pari päivää.

Mutta kyllä stressaa. Minulla on nimittäin omat tunnit reissujemme aikaan, enkä toistaiseksi ole löytänyt ketään sijaistamaan niitä...