keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ne ovat vihdoin täällä!

Nimittäin Ikean irtokarkit! Sellaiset kunnon irttarit, ihan niin kuin suomalaiset irttaritkin ovat!

Tästä on kohuttu Piilaakson suomalaisten ja USA:n suomalaisten Face-ryhmissä jo pitkään. Ihmiset ovat käyneet kyselemässä Ikeoista karkkien saapumisajankohtia ja raportoineet Face-ryhmissä, mihin Ikeoihin karkit ovat saapumassa ja milloin. Jokin aika sitten niitä karkkeja alkoi tupsahdella Ikeoihin ympäri maata, mutta meidän lähi-Ikeaan, East Palo Alton Ikeaan, niitä sai odottaa hetken. Jotkut malttamattomat suomalaiset olivat käyneet siellä muutamiakin kertoja katsomassa.
Ikea - tuo ulkosuomalaisen pelastus, monessa eri mielessä. Irttareita, Daimeja ja Maraboun suklaata. Kyllä Ikeassa osataan.
Mutta nyt, näin heinäkuun loppupuolella, karkit vihdoin saapuivat. Oi autuutta! Saa nähdä, kuinka kauan kestää ennen kuin kaikki Piilaakson suomalaiset ja ruotsalaiset ovat käyneet kahmimassa mässyt loppuun. Tosin kuulemma kovaan menekkiin on varauduttu Ikean puolella...

Mutta miksi se moinen kohu näiden irttiksien saapumisesta? Suurin osa suomalaisesta porukasta täällä on sitä mieltä, etteivät täkäläiset karkit ole mistään kotoisin ja ettei niitä pysty edes syömään. Meillä ei mieheni kanssa ole moisia ongelmia, kyllä meille kelpaa.
Mutta niin kelpaavat nämäkin! Minun ehdottomat lempparini. 
Koska meidän herkkukaappi on aina täynnä amerikkalaisia karkkeja, en aluksi kokenut mitään suurta intoa ikeairttareiden saapumisesta. Kunnes sitten kuulin, että ne ovat saapuneet, ja näin valokuvia. En tiedä, olisinko oikeasti lähtenyt ajamaan Ikeaan vain karkkien takia, mutta nyt kun olen käynyt töissä Palo Altossa, East Palo Alton Ikeaan on ihan helppo kurvata. Onnistuin vastustamaan kiusausta vielä viime viikolla, vaikka vähän jo alkoi tehdä mieli. Tällä viikolla en sitten enää kyennyt vastustamaan, joten tiistaina sen jälkeen, kun olin ohjannut sekä attackin että pumpin peräkkäin, oli pakko kiertää Ikean kautta kotiin.
Pakkohan nämä oli nähdä omin silmin. Noitapillejä, suomalaisia lakuja (tosin Pandaa täältä saa joka nurkan takaa) ja melkein kuvaan mahtuneita liitulakuja.
Ihan kumma juttu kyllä. Ei oikeastaan edes erityisemmin tehnyt mieli karkkia, mutta pakkohan tähän villitykseen oli lähteä mukaan. Irttiksistä iloitseminen ja niiden hakeminen tuntui niin sellaiselta asialta, mikä ulkosuomalaisen on tehtävä. Kuin velvollisuudelta. ;)

Saattoi vähän niin sanotusti mopo lähteä keulimaan siellä karkkihyllyllä, sillä herkkuja tuli pussiin ihan hiukan yli kilo. Oho. Ja hinnaksi yli $20, sillä lbs-hinta ei vaikuta miltään ihan halvalta. $7.99/lbs eli jos laskukaavani eivät menneet aivan pieleen, noin 1,60 euroa/100 grammaa eli 16 euroa per kilo. Mitä Candy King maksaa Suomessa?
Ostokseni Ikeasta. Mukaan tarttui ihan vahingossa myös Maraboun daim-suklaalevy. Ostin sentään vain yhden. Näkkäriä löytyy lähikaupastakin, mutta halusin kokeilla Ikean versioita.
Mutta kyllä oli hyviä. Voi että. Karkkien syömisestä tuli kummallisen kotoinen olo. Vaikka en minä Suomessa pahemmin mitään irttareita syönyt, paitsi leffateatterissa. Mutta silti. Outo juttu.

Karkkihyllyllä kanssani samaan aikaan oli muuten eräs (aksentista päätellen) amerikkalainen nainen, joka tutkaili valikoimaa hartaudella. Hän kysyi minulta, olenko aiemmin syönyt tällaisia karkkeja (irttarit ovat ilmeisen tuntematon käsite monille täällä ja etenkin tällaiset irttarit tietenkin). Totta kai sitten hehkutin näitä karkkeja. Nainen kysyi suosituksiani ja suosittelin etenkin noitapillejä, liitulakuja ja suomalaisia lakuja. Mainitsin kyllä, että ne saattavat tuntua aika oudoilta, jos ei ole tottunut sellaisiin karkkeihin. Nainen otti suosittelemiani makuja varovasti ja lähti kassalle. Kun minä olin uppoutunut karkkitaivaaseen, hän palasi hetken kuluttua koputtamaan minua olalle suu täynnä sitä Finnish licoricea. Hän ilmoitti sen olevan aivan älyttömän hyvää! Eli ehkäpä Ikean irttarit maistuvat muillekin kuin meille suomalaisille ja niille ruotsalaisille.
Namnamnam.
Mutta nyt on siis karkkia. Saa nähdä, kuinka kauan kestävät. Kun joululomalla toin kasan candykingejä Suomesta mukanani, söin ne parissa päivässä. Toivon, että tämä on sellainen "tyydytät omituiset halusi kerran ja sitten palaat takaisin arkeen" -tyylinen juttu ja etten jää koukkuun näihin, koska lähikaupoista löytyy niistäkin ihan hyvät karkit.

Minulla oli muuten tänään synttärit. Koska olen nykyään keskiviikkoiltaisin töissä (jee ja itse asiassa tuplajee, koska tunteja on kaksi peräkkäin!), emme juhlistaneet mieheni kanssa mitenkään. Viikonloppuna ehkä sitten.

Mutta muistatteko, kun hehkutin sitä, miten amerikkalaiset osaavat tehdä loistavat kortit? Tässä esimerkki:
Parasta ikinä, eikö? Ja tällaisia huippujuttuja ovat korttihyllyt täällä täynnä. Korttihylly on siis melkein yhtä taivas kuin Ikean karkkihyllykin.

14 kommenttia:

  1. Candy King ja karkkikatu about 7, 90e - 8,95e/kg, tarjouspäivinä 5,95e/kg.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli ei todellakaan ole mikään ihan halpa hinta Ikean karkeissa. Kiitos!

      Poista
  2. Noitapillejä! LIITULAKUJA!!! Eipä enää tarvitse pyytää suomalaisia vieraita tuomaan noita mukana, voi jättää senkin tilan turkkareilel ja ufoille. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko siellä päin World's Market -kauppaa? Niissä myydään liitulakupusseja (en muista, minkä maalaisia), ja täytyy sanoa, että ne liitulakut on kyllä paremman ja aidomman makuisia kuin nämä Ikean. Tosin ikeatkin ovat hyviä. :)

      Mutta siis noi noitapillit!! <3

      Poista
    2. On täällä World Market, mutta en ole tainnut katsella tarpeeksi hyvin, kun olen löytänyt vain Pandaa. Ensi kerralla silmä käteen!

      Poista
  3. Jahas, kohtaloni on sinetöity. Liitulakuja!! Ikeaan on 20 minuutin matka, ja viikonloppuna mennään vielä muussa tarkoituksessa siitä ohi... Se siitä herkkujen välttämisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut! :)

      Poista
    2. Olen iloinen voidessani levittää irtokarkkien ilosanomaa ja pilatessani muiden herkkujen välttelyt! ;) Toivottavasti teidän lähi-Ikeassa on näitä.

      Poista
  4. No niinpä kirjoitettiin samanaiheiset postaukset samana päivänä. Ja samasta Ikeasta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertoo vaan siitä, miten ISO juttu yhdet karkit voi ulkosuomalaiselle olla. :D

      Poista
  5. Mä oon käynyt Ikeassa hakemassa karkkia nyt viimeisen kuukauden aikana kaksi kertaa samasta syystä: olen käynyt YMCAlla, josta on enää noin vartin matka Ikeaan, joten on vaan ollut "pakko" mennä:D Vaarallista...Ja kallista (munkin pussit on ollut sellaista 15-20usd). Mä kuulun siihen jengiin, joka ei löydä amerikkalaisesta karkkihyllystä oikeen mitään syötävää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi ei, onpa Ymca:n salien sijainnit nyt aika huonot meidän molempien tapauksessa. :D Liikunnan jälkeen on muutenkin aina niin superhankala yrittää vastustaa kiusausta.

      Musta tuntuu, et mitä kauemmin täällä on asunut, sitä helpompi on löytää mieluiset herkut täkäläisistä valikoimista. Niin sitä makutottumukset muuttuvat...

      Poista
  6. Olen nyt käynyt kaksi kertaa irtokarkkikaupoilla - kerran Charlotten Ikeassa ja tänään Chicagossa. Ne on hyviä, varsinkin sellaiset vaahtokarkin tapaiset, jotka maistuvat salmiakille. Mössötin niitä koneessa ja tietysti sain palan hampaasta irti. Meille vanhemmille (tai muuten vaan heikkojampaisille) pitäisi olla varoitus pussissa....Eli maanantaina hammaslääkärille ! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ne vaahtokarkkisalmiakit on hyviä! Mutta harmi, että veivät sun hampaat mennessään... Karkeilla on monta huonoa puolta. :(

      Poista