Sain ensimmäiset omat ohjaustuntini, mutta niiden saamiseen liittyi mielenkiintoinen kehumisilmiö

Lupaan kirjoittaa jatkossa vielä muustakin kuin näistä työkuvioista. Tällä hetkellä vain pääni on aika täynnä näitä ohjausjuttuja ja tuntuu vaikealta keskittyä johonkin muuhun (eli en siis jaksa kirjoittaa muusta). Voisin sanoa, että tällä viikolla uusi urani lähti toden teolla käyntiin: minulla on 8 tuntia ohjattavana viiden arkipäivän sisällä. Tuo ei tietenkään ole mitään verrattuna niihin ohjaajiin, jotka ohjaavaat suurin piirtein yhden päivän aikana 8 tuntia, mutta minulle tuo on paljon.

Maanantaina oli kaksi tuntia, tiistaina yksi ja huomenna taas kaksi, mutta eilinen keskiviikko oli raskain, sillä silloin oli kolme tuntia. Yksi attack aamulla ja sitten illalla putkeen attack ja pumppi. Kun pääsin kotiin yhdeksän aikaan, olo oli kuin joku olisi ajanut ylitseni rekalla. Eihän tuo liikuntamääränä ole minulle erityisen uutta, mutta kun kuitenkin olen edelleen pienessä stressitilassa aina, kun ohjaan tunnin, niin tunnin jälkeen tila purkautuu ja pahentaa väsymystä.

Eilisen illan tunnit stressasivat vielä hiukan muita tunteja enemmän, sillä ne ovat jatkossa minun omat tuntini. Tästä lähtien vietän siis keskiviikkoiltani vetämällä attackin ja pumpin putkeen. Ekat omat tunnit, jee! Totta kai minua eilen stressasi se, että annan itsestäni hyvän ensivaikutelman niille ihmisille, jotka ovat käyneet noilla tunneilla ties miten pitkään ja tottuneet niihin ohjaajiin, jotka nuo tunnit ovat vetäneet tähän asti. Kauhukuvani on se, että porukkaa alkaa putoilla pois... Etenkin kun ne vanhat ohjaajat ovat aivan huippuja molemmat!

Näistä omista tunneista on totta kai kiittäminen mentoriani, jälleen kerran. Näitä tunteja ei siis luotu minulle, vaan ne ovat vanhat tunnit, joita aiemmin vetivät muut ohjaajat. Ja kuvio attack-tunnin suhteen oli vähintäänkin vähän epäselvä ja sisälsi erään mielenkiintoisen (amerikkalaisen?) ilmiön, joten on nyt pakko kertoa.

San Josen maaseutumaisemaa. Kävin tänään kahvilla kaverin kanssa ja nappasin tämän kuvan parkkihallista.

Eräs tuntemani ohjaaja halusi eroon yhdestä attackistaan ja yhdestä pumpistaan. Tunnit ovat samalla salilla, mutta eri päivinä. Mentorini ilmoitti minulle, että saan nämä tunnit, jos haluan. Ilmoitin, että totta kai otan ne, jos ne kerta ovat vapaana. Mentorini sanoi sopivansa asian salin johtajan kanssa, ja muuta emme asiasta keskustelleet. Parin viikon sisällä tästä sain sähköpostia eräältä toiselta tällä salilla työskentelevältä attack-ohjaajalta, jonka olen tavannut pari kertaa. Hän kertoi kuulleensa huhuja, että olisin ottamassa tämän yhden attack-tunnin ja kysyi, olinko keskustellut asiasta mentorini ja tämän tunnin nykyisen ohjaajan kanssa. Aistin, että tässä kysymyksessä oli varmasti jotain takana, mutta vastasin keskustelleeni asiasta. Sitten tämä ohjaaja kertoi minulle, että hän on sijaistanut kevään aikana useasti tätä attack-tuntia ja on itse keskustellut nykyisen ohjaajan kanssa siitä, että hän saisi tämän tunnin itselleen. Totesin hänelle, ettei minulla ole mitään käsitystä siitä, kuka haluaa ohjata, mitä, missä ja milloin, koska en silloin vielä työskennellyt ko. salilla ja tiesin siis ainoastaan vain sen, mitä mentorini oli minulle sanonut. Tämä ohjaaja totesi, että tiedonkulku on aina hyvin huonoa. Niin kuin monissa työpaikoissa valitettavasti usein on.

Mutta aihe ei jäänyt tuohon. Tämä ohjaaja lähetti seuraavana päivänä sähköpostin, jossa vastaanottajina olivat salin johtaja, eräs tuntiasioihin liittyvä tyypi (olen aivan pihalla näistä managereista ja muista), mentorini, sen ko. tunnin nykyinen ohjaaja ja sitten minä. Hän ilmoitti sähköpostissa keskustelleensa nykyisen ohjaajan kanssa siitä, että hän ottaisi tunnin itselleen, ja olleensa siinä käsityksessä, että näin tulee tapahtumaan. Sitten hän kirjoitti aikovansa luopua yhdesta kiertävästä aamutunnistaan, jonka suhteen oli jo aiemmin sovittu, että minä alan ohjata sitä tuntia. Ja arvatkaapa, mitä amerikkalainen sitten tekee! Tuo samainen sähköposti jatkui aivan ylitsepursuavalla kehumisella, joka koski minua. Hän kirjoitti, että kuka tahansa minut tavannut tietää, että olen loistava lisä ko. salille ja että ohjaan aina energisen ja loistavan tunnin (hän ei ole koskaan edes ollut minun tunnillani, hän on vain nähnyt minut osallistujana ja kerran 10 minuutin koe-esiintymisessä 24:lla). Hän kirjoitti, että hänen on pakko suositella minua ohjaajaksi jompaan kumpaan tuntiin.

Näin siis täällä. Tai tässä tapauksessa ainakin, anteeksi taas tuo yleistäminen. Toista kehutaan maasta taivaisiin, mutta rivien välistä selvästi pystyy lukemaan, että oikeastaan vain ihmetellään, mitä hittoa on tapahtumassa. Täytyy sanoa, että moinen kehumissähköposti tässä yhteydessä tuntui kyllä aika suurelta kulttuurishokilta minulle. En osaa kuvitella moista Suomen työpaikkoihin. Enkä ihan usko, että tämä olisi vain yksittäistapaus. Jos nyt ajatellaan sitä, miten helposti ja turhanpäiväisesti täällä kehutaan, vaikka ei oikeasti tarkoiteta kehuja ja vaikka heti sekunnin päästä selän takana puhutaankin kaikkea muuta, epäilen, ettei tämä ollut ihan vain tämän yhden henkilön tapa toimia.

Koko kuviossa kävi lopulta niin, että tämä ohjaaja saa tämän yhden tunnin, mutta se attack-tunti, jota hän on vetänyt tähän asti, otettiin häneltä pois ja annettiin minulle. Tämä siksi, että se pumppitunti, joka oli se toinen tunti, josta tämä tunneistaan luopuva ohjaaja halusi eroon, on juuri tämän sähköpostiohjaajan attack-tunnin jälkeen. (Pahoittelut erittäin sekavasta selityksestä, haha. Pointti ehkä kuitenkin tulee selville.) Näin ollen minulla on kaksi tuntia peräkkäin ja fiksumpi syy ajaa töihin ruuhka-aikana. Tai näin mentorini ilmoitti.

Minä en tiedä, mitä tässä kuviossa oikeasti tapahtui. Juttelimme vähän ohimennen tämän sähköpostia lähettäneen ohjaajan kanssa, mutta se oli enemmän sellaista yleistä keskustelua siitä, kuka päättää siitä, kuka ohjaaja saa minkäkin tunnin. Tämä sähköpostiohjaaja on muuttamassa vähän kauemmas tästä salista, enkä ole varma, olisiko hän halunnut sekä pitää tämän vanhan tuntinsa että ottaa sen uuden. Ehkä fiksu ihminen olisi kysynyt suoraan, mutta minä lähinnä kuuntelin sivusta sitä kummallista keskustelua, jota mentorini, tunnista luopuva ohjaaja ja tämä sähköpostiohjaaja kerran kävivät. En tiedä, olisiko minun pitänyt ilmoittaa, etten ota tuntia, jos salilla kauemmin ohjannut sen haluaa. Ehkä. Mutta toisaalta saako työelämässä koskaan mitään, jos toimii noin? Tuskin. Päädyin lopulta siis vain olemaan hiljaa ja ajattelemaan, että jos mentorini (jolla tuntuu olevan pelottavan paljon sanavaltaa) ja salin johtaja ovat päättäneet, että jotain tehdään, niin sillä tavalla sitten tehdään.

Minusta muuten tuntuu, että täällä on paljon vaikeampi tietää, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat, kuin Suomessa koskaan oli. Kaikki ne mahdolliset negatiiviset tunteet peitotaan niihin turhanpäiväisiin ja mitään tarkoittamattomiin kehuihin ja lupauksiin, joita ei koskaan pidetä. Joojoo mä tekstaan sulle ja mennään lounaalle, vaikka koskaan ei todellakaan ole aikomustakaan viettää aikaa yhdessä. Kaikki on koko ajan vaan niin hemmetin awesomea ja fantasticia.