Kuumaa haikkailua ja luolailua Pinnacles National Parkissa

Luin Kaisan Ribs & Coke -blogista Amerikan uusimmasta, tammikuussa 2013 perustetusta kansallispuistosta, Pinnacles National Parkista, joka sijaitsee vain noin 1,5 tunnin ajomatkan päässä meiltä kotoa. Päätimme suunnistaa sinne lauantaina, sillä teki mieli mennä jonnekin pitkästä aikaa ulkoilemaan. Tai no, rehellisesti sanottuna ei erityisemmin tehnyt mieli, mutta Yosemiten Half Dome -haikki lähenee ja oli pakko käydä testaamassa niitä haikkikenkiä, jotka ostimme vuosi sitten, mutta joita emme oikeastaan kunnolla ole käyttäneet missään. Piti vähän testailla, miten askel niillä kulkee. Ei tee mieli lähteä haikkaamaan Half Domen huipulle kengillä, jotka alkavat heti hiertää tai jotain.

Ajomatkalla riitti keltaisia ja kuivia kukkuloita.

Edellisestä haikkailukerrasta olikin jo aikaa, joten sinänsä oli ihan mukava päästä taas ulkoilemaan. Sää tosin ei ollut haikkailulle mikään paras, sillä oli aivan tukalan kuuma. Pinnacles National Park sijaitsee meiltä etelään ja täysin sisämaassa, ja kesällä lämpötilat siellä nousevat yli 30 asteeseen. Perjantaina lämpöä oli ollut 38 astetta, mutta onneksi lauantaina ei tainnut olla aivan noin kuuma, oltiin vain noin 30 asteessa tai jotain.

Pinnacles National Park oli ennen pelkkä National Monument, kunnes se sai National Parkin leiman. Paikka vaikutti kohtalaisen pieneltä kansallispuistolta ja aika sympaattisen oloiselta. Kesä ei ole sesonkiaikaa juuri sen tukalan kuumuuden vuoksi, eikä puistossa ollut mitään erityistä ryysistä ainakaan sillä itäportilla, josta me menimme sisään.

Haikkipolulla. Tällä kertaa maasto oli aika tasaista minun harmikseni, sillä minusta haikkaus tasaisella maalla on aika tylsää.

Pinnaclesin nähtävyyksiin kuuluvat ainakin jylhät kalliot, erilaiset kivimuodostelmat ja kaksi luolaa. Toinen luolista on tähän aikaan vuodesta suljettu lepakoiden takia, mutta toinen luola oli auki. Me päätimme haikata tälle avoinna olevalle luolalle ja takaisin. Vähän olisi tehnyt mieli käydä tekemässä pidempi luuppi, mutta tiesimme, ettemme jaksaisi kävellä siinä kuumuudessa mitään yli 15 kilometriä ja kaikki luupit, joita katsoimme, olivat jotain tuota luokkaa.

Reitillä ylitettiin tällainen kalifornialainen joki ainakin kolmessa kohtaa.

Jylhiä kallioita.

Tämän avoinna olevan luolan nimi on Balconies Cave. Matkaa sinne oli muutama kilometri itäpuolen lähimmältä parkkipaikalta, ihan tarkkaa matkaa en tiedä. Kyseessä oli oikeastikin ihan luola, jonka läpi mentiin.

Reitti luolalle oli pitkälti todella hyväkuntoista polkua, mutta sitten yhtäkkiä piti kiipeillä tällaisten kivien ylitse. Ei siis mikään liikuntarajoitteisen paikka.

Kansallispuiston nettisivuilla ja ohjeissa sanottiin, että jos luolaan haluaa mennä, täytyy olla mukana taskulamppu. Tällä kertaa kyseessä ei ollut mikään amerikkalaisten turha hapatus, vaan taskulampulle oli oikeastikin käyttöä. Luolassa ei kuljettu pitkää matkaa, mutta aivan pilkkopimeää siellä kyllä oli. Lisäksi kulkureittiin sisältyi nousua tai laskua (omasta kulkusuunnasta riippuen) pienistä väleistä, joten oli pakko päästä valaisemaan, jotta tiesi, minne mennä. Yhdessä välissä piti melkein ihan kunnolla könytä, jotta pääsi läpi.

Luolan sisäänkäynti.

Sekä taskulampulla että kännykän salamalla valaistu kuva. 

Luolan luona oli vähän enemmän porukkaa liikkeellä kuin haikkipolun varrella oli. Ilmeisesti kansallispuiston toiselta portilta, länsiportilta, luolan luokse kävelee vain kilometrin verran ja suurin osa ihmisistä kulki sitä reittiä.

Hyvällä taskulampulla valaistu kuva luolan sisään- ja uloskäynnistä. Nuo muutamat kivi"portaat" olivat oikeasti aika jyrkät.

Luolan ulkopuolellakin riitti mielenkiintoisia kiviä:

Reitti kulki tuosta alta.

Ja tästäkin välistä piti mennä. Kukaan kovin iso ihminen ei olisi mahtunut.

Hmm, onneksi kumpikaan ylläolevista kivistä ei pudonnut.

Meidän reittimme jatkui luolan jälkeen ylöspäin pienellä nousulla. Minä olin tyytyväinen, sillä mielestäni kunnon haikin pitää sisältää nousua edes vähän. Teimme lyhyen kiepauksen ennen kuin palasimme takaisin sille reitille, jota olimme tulleet. Näimme hienoja maisemia. Jälleen kerran sitä ei voinut muuta kuin ihmetellä, miten voi löytyä niin upeita maisemia ja niin läheltä kotoa.

Siellä se mies kipuaa.

Kaliforniassa on joskus ollut vettä jopa niinkin paljon, että sitä on valunut kallion seinää pitkin?

Kuuma! Mikään tuulenvire ei koskaan käynyt tuossa paikassa ja oli aivan läkähdyttävää.

Kiva kallionseinä kaukaisuudessa.

Tuolla kiepauksen luona näkyi myös niitä Pinnaclesin kuuluisia kivimuodostelmia ja jylhiä kallioita. Valitettavasti niistä ei vain saanut oikein hyvää kuvaa kännykällä, kun ne olivat niin isoja.

Siellä se polku, jota nousimme ylös, menee.

Kivimuodostelmia.

Yhteensä olimme liikkellä noin kolme tuntia, kun mukaan lasketaan vartin evästauko. Sportstrackerin mukaan olisimme kävelleet 12 kilometriä, mutta se näyttää kyllä aivan mitä sattuu. Teimme täysin saman reitin, mikä yhdellä luotettavalla haikkisivustolla on kuvattu, ja siellä matkan sanotaan olevan noin 9 kilometriä. Voin kyllä sanoa, että puolen päivän porottavassa auringonpaisteessa, pilvettömän taivaan alla ja täysin tuulettomassa paikassa tuo matka kyllä tuntui vähän pidemmältä...

Haikkaaminen kielletty. ;)

Haikkailun jälkeen kävimme Tres Pinos -kylässä syömässä. Tuo kylä tarkoittaa paria rakennusta yhden tien varrella. Ravintoloita taisi olla kaksi. Asukkaita 500. Paikka tuntui jämähtäneen jonnekin 30-luvulle tai jotain. Ajomatkalla totesimme miehen kanssa, että suurin osa Kaliforniasta on varmaan pelkkää kuivaa kukkulaa ja pieniä kylänpahasia, jotka eivät ole kehittyneet vuosikymmeniin...

Tres Pinos -kylä lähes kokonaisuudessaan. :D

Eilen illalla kävimme muuten vielä teatterissakin. Huomasin tällä viikolla, että San Jose Stage -nimisessä Off-Broadway-esityksiä esittävässä teatterissa on The Addams Family -musikaali. Joskus lapsena katsoin tuota sarjaa aina joskus, ja koska rakastan musikaaleja, halusin ehdottomasti katsomaan. Liput tuntuivat vähän hintavilta, $60/kappale, mutta täytyy sanoa, että oli koko rahan arvoinen! Pieni teatteri, loistavat näyttelijät ja kaiken lisäksi liveorkesteri! En ole kertaakaan nähnyt täällä liveorkesteria, sillä kaikissa baleteissa ja musikaaleissa musiikki on aina tullut nolosti nauhalta.

San Jose Stage.