Työpaikka, jonka saamiseen vaadittiin resume, kolmen suosittelijan arviointi ja pukukoodillinen Orientation Day, mutta ei koe-esiintymistä (kiitos mentorini)

Ohjasin tänään ensimmäisen bodypump-tuntini. Oli jännittävää. Attackin suhteen sain paljon harjoitusta mentorini tunneilla ja kahden harjoitteluvideon teossa, mutta pumppia en ole ohjannut koskaan kellekään muulle kuin muille muille pumppiohjaajille videoni teossa. Tämä eka oikea tunti meni ihan kohtalaisen hyvin, mitä nyt meinasin skipata hauis-biisin kokonaan. Tällä viikolla minulla on tulossa vielä kaksi muuta pumppituntia, joten harjoitusta on onneksi tiedossa.

Tuntini oli aamulla Palo Altossa, jonne on matkaa meiltä noin 20 kilometriä. Reitti kulkee 101-motaria, joka on tunnetusti aina täysin tukossa aamuruuhkassa tuohon suuntaan, jonne olin menossa (kartassa oranssi tarkoittaa keskitasoista ruuhkaa ja punainen täyttä tukosta). Minulla meni aikaa noin 45 minuuttia (Google Maps vähän valehteli). Onko moinen matka ja ajankäyttö yhdestä tunnista saatavan rahallisen korvauksen arvoista? Tuskin. Onko moinen matkustaminen yhdestä tunnista saatavan kokemuksen arvoista? Todellakin. Eihän kotirouvalla muutakaan tekemistä olisi. ;)

Ohjasin tunnin Palo Altossa YMCA:lla, jonne minut palkattiin virallisesti viikonloppuna. Mentorini on tuolla salilla hyvässä asemassa ja hänellä on sanavaltaa. Noin kuukausi sitten mentorini ilmoitti minulle, että ko. salille tarvitaan attack-ohjaajaa kiertävälle tunnille (tarkoittaa sitä, että joka toinen viikko tunnin ohjaa ohjaaja x ja joka toinen viikko ohjaaja y). Hän suositteli minua paikan jonkinlaiselle avustavalle johtajalle (oikea termi on Associate Executive Director - ota näistä nyt selvää) ja käski minun tehdä työhakemuksen netissä. Myös tämä johtaja otti minuun yhteyttä ja käski täyttää hakemuksen.

Tein hakemuksen kuukausi sitten. Siihen piti liittää resume. Resume on ihan eri asia kuin CV ja täällä täysin erilainen kuin Suomessa, eikä minulla todellakaan ollut sellaista tehtynä. Mentorini kehotti täyttämään hakemuksen mahdollisimman nopeasti, mieluiten saman päivän aikana, joten tuli vähän kiire ruveta rakentamaan omaa resumeta. Varmaan tuollaisen tekemiseen pitäisi käyttää paljon aikaa ja ajatuksia, mutta minä tein omani muutamassa tunnissa. Netistä onneksi löytyi hyviä malliesimerkkejä ryhmäliikunnan ohjaajan resumeihin. Sain siis kohtalaisen nopeasti käsityksen siitä, miten resume rakennetaan ja mitä siinä ajetaan takaa.

Aikamoista kehumista kyllä ovat nämä paikalliset resumet. Ei kerrota, mitä on tehty, vaan mitä on saavutettu. Jos ei ole saavutettu oikein mitään niin kuin minä aloittelevana ohjaajana en ole, listataan omia taitoja niin kehuvin sanakääntein, että melkein hävettää. Näytin oman tekeleeni miehelleni, joka totesi, että "onpas amerikkalaista kehumista". Ehkä siis onnistuin.  

Aamuruuhkassa kesti varmaan melkein 15 minuuttia ennen kuin olin päässyt edes motarille, ja motari on sentään meiltä vain muutaman kilometrin päässä. Tämä autojono melkein meidän asuintalon vieressä tuntui kestävän ikuisuuden.

Hakemuksen täyttäminen netissä oli suoraan sanottuna sanonko mistä, sillä nettilomake oli täysin kivikautinen, eikä oikein toiminut kunnolla millään selaimella. Yksinkertaisen hakemuksen täyttämiseen meni enemmän aikaa kuin sen resumen tekoon, ja jouduin viimeistelemään hakemukseni asuinkompleksimme "nettikahvilan" yleisellä tietokoneella, koska sieltä löytyi sellainen selain, jolla hakemus toimi edes hiukan. Amerikkalaisten työhakemuspohjia ei ole välttämättä suunniteltu ulkomaalaisia miettien, sillä mm. suomalaisen puhelinnumeron syöttäminen ei onnistunut suuntanumeron kanssa ja osoiterivit vaativat aina osavaltion (omien vanhojen työnantajien kohdalla on pakko listata työpaikkojen osoitteet ja puhelinnumerot). Tällä kertaa ei löytynyt niitä Suomen läänejä osavaltio-valikon takaa niin kuin siinä yhdessä toisessa hakemuksessa. Aika kauan sai ähertää, että hakemus meni lävitse ilman, että ohjelma herjasi puuttuvia pakollisia tietoja. Huoh.

Hakemuksessa piti ilmoittaa ainakin kolme suosittelijaa, eikä hakemusta voinut edes lähettää ilman näitä tietoja. Suosittelijat ovat täällä suosittu juttu. Joskus katsoin mielenkiinnosta yhtä eläimiin liittyvää vapaaehtoistyötä ja siihenkin vaadittiin 3-5 suosittelijaa. Siis vapaaehtoistyöhön! Onneksi sain suosittelijoiksi mentorini lisäksi kaksi muuta ohjaajaa. 

Kun hakemus oli lähetetty netin kautta, sain vielä johtajalta pyynnön toimittaa hänelle kolmen suosittelijan sähköpostit (hakemukseen olin laittanut vain puhelinnumerot). Sitten hän lähetti kaikille kolmelle suosittelijalle lomakkeen täytettäväksi. Kaikkien kolmen oli täytettävä lomake, jotta hakemukseni otettiin eteenpäin käsittelyyn. Tässä kohdin vaihdoin vielä yhden suosittelijan, sillä alkuperäinen ei vaikuttanut saavan lomaketta täytetyksi nopeasti. Mentorini käytännössä hankki minulle uuden suosittelijan eräästä yhteisestä tutustamme, sillä hän halusi saada hakemukseni eteenpäin heti.

Lomakkeessa suosittelijan piti arvostella persoonaallisuuttani ja taitojani monivalintojen avulla. Lisäksi oli avoimia kysymyksiä. Esimerkiksi mitä suosittelija pitää parhaimpana piirteenäni ja miksi soveltuisin kyseiseen työpaikkaan. Lempparini oli kysymys siitä, jättäisikö suosittelija mahdolliset lapsensa minun hoitooni ja miksi tai miksi ei. Minun mielestäni tämä lomake oli jotenkin huvittava ja ehkä jopa vähän nolo. Huvittavaa oli etenkin se, kun mentorini vaikutti täyttäneen lomakkeen monivalinnat sen kummempia ajattelematta:

Kyllä, minä olen tosi hyvä tyyppi. :D

Mutta kaipa tämä on amerikkalainen tyyli. Jos jossain kohdassa raksi olisikin kohdassa "good", niin ei varmaan työpaikka irtoaisi. Minäkin toimin muuten juuri suosittelijana yhdelle toiselle uudelle attack-ohjaajalle ja täytin tuon saman lomakkeen, luonnollisesti samalla tavalla kuin mentorini eli sen kummempia ajattelematta.

Suosittelulomakkeiden jälkeen hakemukseni eteni Human Resources -osastolle heinäkuun alussa. Johtaja ilmoitti minulle, että Offer Letter eli tarjouskirje pitäisi tulla muutaman päivän sisällä. Ei tullut. Ajattelin, että 4th of July oli syynä viivästykseen, enkä stressannut asiaa. Sitten johtaja laittoi minulle sähköpostia ja kysyi, olenko jo kuullut HR-osastolta. Kun sanoin, että en, hän ilmoitti hoputtavansa heitä. Muutaman tunnin kuluttua tästä recruiter eli jonkinlainen rekrytoija HR-osastolta soitti minulle. Hän kävi läpi työnimekkeeni, palkkauksen ja lähiesimieheni. Sitten hän varasi minulle paikan Orientation Dayhin ja lähetti minulle tarjouskirjeen sähköpostitse.

Tarjous piti hyväksyä netissä. Aivan kuten työhakemuksenkin kohdalla, myös tämän kohdalla nettilomake ei toiminut. En saanut millään tavalla tarjousta hyväksyttyä. Kokeilin muutamana päivänä, mutta ei. Lähetin sähköpostia tarjouskirjeeni allekirjoittaneille rekrytoijille. Kukaan ei vastannut. Soitin, mutta kukaan ei vastannut, joten jätin soittopyynnön. Kukaan ei soittanut takaisin. Tarjous piti hyväksyä 7 vuorokauden kuluessa ja hyvissä ajoin ennen orientaatiota, joten tuli pienoinen paniikki. Laitoin sähköpostin johtajalle, joka lupasi selvittää asian. Taas noin tunnin päästä tästä puhelimeni soi ja langan toisessa päässä oli rekrytoija. En edes kuunnellut, mitä hänellä oli sanottavana, ennen kuin aloin pajattaa siitä, etten saa tarjousta hyväksyttyä. Rekrytoija varmisteli, haluanko hyväksyä tarjouksen, ja kun vahvistelin hänelle, että yes yes, niin hän lupasi hoitaa asian. Hetken päästä minulle tuli sähköposti, jonka mukaan olen hyväksynyt tarjouksen.

Orientation Day oli viime lauantaina. Siihen oli ilmoitettu pukukoodi, joka oli casual. Kun minun kaltaiselleni ihmiselle ilmoitetaan pukukoodi, se voisi herättää hiukan stressiä, mutta onneksi tiesin jo, että san joselaiset pukeutuvat lenkkareihin ja farkkuihin, vaikka pukukoodi olisi cocktail (nimerkillä kokemusta on). Epäilin, että pukukoodi ilmoitettiin varmaan siksi, ettei kukaan mene paikalle jossain läpsyissä tai siksi, että jumppaohjaajakin tajuaa, ettei tarvitse pukeutua jumppavaatteisiin.

San Josessa kun ollaan, osa porukasta oli paikalla sortseissa, jotka eivät mielestäni olleet kauhean casual. Kummallista kyllä en nähnyt flipfloppeja kellään. Lenkkareita kyllä oli. Minä pukeuduin pitkästä aikaa farkkuihin ja koin kauhun hetkiä aamulla, kun tajusin, että muutama kuukausi sitten ostetut farkut olivat päällä todella tiukat. Siis todella tiukat. Ilmeisesti on rajansa sillä, kuinka paljon herkkuja voi syödä, vaikka harrastaisikin monta tuntia liikuntaa päivittäin... Mikään ei ole parempi mittari lihomiselle kuin farkut pitkät tauon jälkeen. Suosittelen! Paitsi jos ei halua masentua, niin en suosittele.

Orientation Dayssa oli minun lisäkseni muutama kymmenen ihmistä, jotka YMCA on palkannut erinäisiin tehtäviin eri puolille Piilaaksoa oleviin pisteisiin. Monet olivat todella nuoria, sellaisia teini-ikäisiä high schoolilaisia. Minun lisäkseni paikalla oli vain kaksi muuta jumppaohjaajaa ja hekin eri toimipisteisiin kuin minä.

Yritin epätoivoisesti kuvata aamulla motarin ruuhkassa takanani näkyvää piiitkää automerta, mutta ei oikein onnistunut. Miljoonien ihmisten aiheuttama työmatkaruuhka on asia, joka pitää vain kokea itse. Tai ehkä mieluummin olla kokematta, ellei tykkää istua autossa.

Orientaatiopäivä alkoi vähän niin kuin työsopimuksen allekirjoittamisella. Näissä työlapuissa, joita minä olen allekirjoitellut, muuten korostetaan monessa eri kohdassa, että työsuhde on "at will", mikä tarkoittaa sitä, että kumpi tahansa osapuoli - työntekijä tai työnantaja - saa irtisanoa työsuhteen ilman varoitusaikaa ja heti voimaanastuvana. Mitään irtisanomisaikoja täällä ei siis tunneta ainakaan näissä tapauksissa.

Työsopimuksen vahvistamisen jälkeen olivat vuorossa taas ne new hire -paperit. En edes muista, kuinka moneen eri lomakkeeseen piti kirjoittaa oma nimi, osoite, social security number, driver license number, Alien Registration Number... Joo, noita numeroita täällä riittää. En muista vieläkään oma SSN:ia ulkoa. Enkä kyllä noita muitakaan numeroita.

Sitten kun paperit oli täytetty, sai mennä tietokoneille rekisteröimään itsensä työntunti- ja palkanmaksujärjestelmään. Paitsi että minä ja muutama muu ei saanut, koska emme olleet hyväksyneet työtarjoustamme, emmekä siis olleet YMCA:n järjestelmässä. Paitsi että minä mielestäni olin vahvistanut tarjoukseni, olihan minulla vahvistussähköpostikin siitä. En kuitenkaan ollut järjestelmässä. Voi huoh. Minun piti mennä hyväksymään tarjous netissä. Voitte varmaan arvata, toimiko se nettisivu nyt. No ei tietenkään toiminut. Eikä toiminut niillä parilla muullakaan. Yksi työntekijä alkoi selvitellä kuviota ja reilun tunnin kuluttua tuli siihen tulokseen, että vaikka olen hyväksynyt tarjouksen, tietojani ei saa siirrettyä sähköisesti järjestelmään, joten hänen piti lisätä minut sinne manuaalisesti. Jotta hän pystyi tekemään sen, minun piti vielä kerran antaa osoitteeni ja SSN.

En kuitenkaan joutunut tuntia istumaan ja odottamaan, vaan orientaatiopäivä jatkoi matkaansa eteenpäin ja minä sen mukana. Katsottiin pari videota YMCA:n historiasta ja muutama powerpointti. Sitten leikittiin muiden kanssa kivi-sakset-paperia ja opeteltiin kyselemään avoimia kysymyksiä toisiltamme. Yksi työntekijä kierteli osallistujien new hire -paperinivaskoiden kanssa ja kävi yksitellen hakemassa jokaiselta todisteeksi henkilöllisyydestä ajokortin tai vastaavan ja SSN-kortin.

Orientaatioon liittyi myös sormenjälkien antaminen. Sitä varten piti täyttää lomake siitä, että suostuu antamaan sormenjälkensä. Jos ei olisi suostunut, ei työpaikkaa olisi herunut. Sormenjälkien antaminen oli mielenkiintoista, sillä vaikka täällä on tottunut siihen, että jäljet annetaan aina ja kaikkialla, niin nyt niitä otettiin ihan kunnolla. Ensin peukalosta ja sitten muista neljästä sormesta yhtä aikaa. Sitten toisesta kädestä sama juttu. Sen jälkeen jokaisesta kymmenestä sormesta otettiin vielä yksitellen sellainen sormenjälki, jossa sormi painettiin ja pyöräytettiin reunalta toiselle. Näitä sormenjälkiä varten sormenpäihin hierottiin koko ajan käsidesiä, jotta sormenpäät olisivat tarpeeksi kosteat. Koko ajan kone herjasi, ettei sormenjäljestä tullut tarpeeksi hyvää, joten sitten taas kostutettiin käsidesillä ja kokeiltiin uudestaan. Välillä sormenjäljen lukijaakin pyyhittiin sellaisella desinfiointiliinalla. Lopulta kaikki 10 jälkeä saatiin otettua tarpeeksi hyvin, ja sormeni lemusivat käsidesiltä.

Orientaatiopäivä alkoi yhdeksältä aamulta ja kesti kolme tuntia. Minun piti jäädä paikalle vielä puoleksi tunniksi, sillä tietoni oli vihdoin saatu sisälle tietojärjestelmään, joten minun piti rekisteröityä siihen työtunti- ja palkanmaksujärjestelmään. Sen jälkeen pääsin vihdoin lähtemään. Onneksi orientaatio oli palkallista aikaa.

Mutta nyt olen siis palkattu! Jei! Orientaatioon kuuluu vielä parin nettikurssin käyminen, aikaa on 30 päivää. Kurssit liittyvät tapaturmien ehkäisyyn ja lasten hyväksikäytön tunnistamiseen. Eikä tarvitse varmaan edes mainita enää, että tämäkin sali tekee background checkin, mutta saan kuitenkin ohjata jo nyt. 24 tuntuu olevan ainoa sali, jossa ei saa liikauttaa sormeakaan työntekijänä ennen kuin taustat on tutkittu. Mutta eikö olekin aikamoisia prosesseja vain sitä varten, että saa ohjata ryhmäliikuntaa?

Minä en ole koe-esiintynyt YMCA:n salille, en attackia enkä pumppia varten, eikä minun tarvitsekaan koe-esiintyä. Kiitos mentorini. Hänellä on siis paljon sanavaltaa. En ollut koskaan edes tavannut johtajaa tai puhunut hänen kanssaan puhelimessa ennen kuin sijaistin salilla ensimmäisen tuntini. Eka tuntini (attack) siellä oli eilen illalla. Tapasin johtajan ohimennen ja itse asiassa täysin vahingossa vasta tänään, kun menin sijaistamaan sen pumppitunnin.

Joku ehkä ihmettelee, miksi ihmeessä olen hankkiutunut töihin Palo Altossa sijaitsevalle salille. Suurin syy on tietenkin mentorini, joka käytännössä hankki minulle tämän työpaikan. Toinen syy on se, että tiedän jo useita ko. salin ohjaajia ja heillä tuntuu olevan hyvä ryhmähenki. Kolmas syy on se, ettei kaupungeilla ole mitään merkitystä täällä Bay Arealla ja Piilaaksossa. Kaikki tuntemani ohjaajat ajelevat ympäriinsä eri tunneille.

Aiheeseen täysin liittymätön kuva. Ostimme viikonloppuna vesimelonin. Kaikki on Amerikassa suurta.

Ps. Koin viime yönä elämäni ensimmäisen maanjäristyksen! Järistys oli Fremontissa, noin parinkymmenen kilometrin päässä meiltä, ja taisi olla asteikolla 4.0. Olen aina ennen nukkunut tyytyväisenä kaikkien järistysten (niitä on ollut muutamia) yli, mutta nyt olin sen verran levottomassa unessa, että heräsin. Sänky hytkyi hassusti edestakas hetken ja sitten se loppui. Kun ehdin tajuta, etten ole unessa ja että kyseessä on maanjäristys, hytkyntä loppui. Sitä ei siis tuntunut kauaa. Mutta kiintoisaa oli, haha.