sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Eka oikea bodyattack-tuntini ja bodypumpin koe-esiintyminen

En ole vielä kertonut siitä, mitä epäonnistuneessa neuvotteluyrityksessäni tapahtui tai edes siitä, miten koe-esiintymiskuvio meni kyseisen kuntosalin kanssa. En aio kertoa siitä nytkään, koska en jaksa kirjoittaa niin paljon. Kerronpa kuitenkin sen, että tänään ohjasin ensimmäisen oikean bodyattack-tuntini tällä nimenomaisella kuntosalilla! Oikean siis siinä mielessä, että olin töissä ja olin siis se, joka oli vastuussa koko tunnin ohjaamisesta. Olenhan aiemminkin ohjannut kerran kokonaisen tunnin oikealla salilla oikeille osallistujille (silloin kun tein harjoitteluvideoni), mutta se oli mentorini tunti ja hän oli läsnä, joten en laske sitä. Enhän ollut edes töissä silloin.

Paitsi että jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin en kyllä vielä virallisesti ole työsuhteessa edes tälle kuntosalille, jossa tänään ohjasin tunnin. Olen vastaanottanut työtarjouksen ja saanut läjän papereita täytettäväksi. Ryhmäliikunnan koordinaattori oli kuitenkin koko tämän viikon lomalla, joten paperitöitäni ei ole vielä tehty. Niiden tekemiseen on varattu aika tiistaina. Koordinaattorilla oli kuitenkin paniikki saada joku ohjaamaan tämä tunti ja minä olin selvästi ainoa vaihtoehto.

Minusta on hiukan mielenkiintoista, että minut päästettiin ohjaamaan, vaikka virallista työsopimusta ei vielä ole. Tämä Amerikkahan on kuitenkin oikeusasioiden luvattu maa. Voisi kuvitella, ettei iso sali haluaisi, että tunnilla hilluu joku, joka ei vielä ole palkattu työntekijä. Vaikka toisaalta ehkä tämä sitten kuvastaa taas sitä, miten sääntöjä ja ohjeita ei vain aina noudateta. Sitä paitsi olen minä joskus Suomessakin ollut töissä pari vuotta ilman kirjallista työsopimusta. Oho.

Vaikka kuvio onkin mielestäni kiintoisa, en silti ollut erityisen huolissani. Paperihommat hoidetaan tiistaina, ja ohjaamani tunti syötetään järjestelmään jälkikäteen. Luotan tähän saamaani tietoon, mutta jos nyt jostain syystä paljastuisin olleeni liian naiivi uskossani ja tämän yhden tunnin palkka jäisikin saamatta, niin en kuole siihen. Myönnän silti miettineeni hetken, että mitä jos tunnin aikana jokin menisi vikaan. Mitä jos minä vaikka loukkaantuisin - miten vakuutuskuviot menisivät? Mutta joo, ehkä kaikkea epätodennäköistä ei aina tarvitse panikoida pilkunviilauksen tarkkuudella.

Ensimmäinen oikea tuntini aiheutti aikalailla jännitystä. Etenkin kun kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun ohjaan uutta 89-ohjelmaa. Sain tiedon sijaistunnista kaksi päivää etukäteen ja olen ehtinyt harjoitella hyvin, mutta silti jännitti. Eilen illalla en jännittänyt mitenkään tietoisesti, mutta sitten en saanut nukuttua, joten selvästi kävin ylikierroksilla. Nukuin yön aikana noin kaksi tuntia, mikä on tietenkin loistava pohja lähteä ohjaamaan liikuntaa yhdeksältä aamulla... Aamulla muuten hetken jopa toivoin, ettei tarvitsisi mennä ollenkaan, eli jännitti oikeasti jo aika paljon.
Rakastan 89-ohjelman musiikkia! Olen saanut myös hienon attack-rannekkeen, tosin en käytä sitä ohjatessani (enkä kyllä muutoinkaan, haha - tämä on lavastettu kuva), koska en voi sietää koruja liikunnan lomassa.
Tunti meni oikein hyvin jännityksestä huolimatta. Koordinaattori oli mukana tunnilla osallistumassa melkein loppuun saakka ja sanoi, että tunti oli hyvä. Myös muutama osallistuja tuli kehumaan tunnin jälkeen. Itse tietenkin suhtaudun hyvin kriittisesti toimintaani (niin kuin pitääkin, jotta alkaa kehittyä), ja olen sitä mieltä, että olisin pystynyt paljon parempaankin. Mutta onneksi kyseessä oli vasta ensimmäinen sijaistus.

Minulla oli muutoinkin jännittävä viikonloppu, sillä eilen lauantaina kävin koe-esiintymässä 24 Hour Fitnessille bodypumppia varten. Jokaista formaattia varten pitää koe-esiintyä, eli ei riitä se, että kävin esiintymässä bodyattackin kanssa ja tulin valituksi silloin. Tämä koe-esiintyminen oli nyt eri ryhmäliikunnan aluemanagerille kuin aiempi esiintymiseni oli. Jostain syystä se edellinen aluemanageri antoi minulle tiedot tällaisesta koe-esiintymisestä, kun pyysin häneltä päivämääriä. En ihan ota selvää, mikä järki oli siinä, että koe-esiinnyn eri alueen managerille kuin sen alueen, missä pääsääntöisesti haluan työskennellä, mutta näin minua kehotettiin tekemään. Ja toki käytännössä kuitenkin alueiden välillä voi siirtyillä sitten, kun pääsee työntekijäksi.

Koe-esiintyminen oli samanlainen kuin attackinkin kanssa: kaksi biisiä, yhteensä noin 10 minuuttia, ja osallistujina olivat muut koe-esiintyjät. Kaikki meni hyvin ja pääsin sisään nyt myös pumpin osalta. Tällä kerralla en saanut mitään henkilökohtaista palautetta. Lähinnä manageri vain kyseli minulta, kuinka kauas hänen alueellaan oleville saleille olen valmis ajamaan töihin.

Se taustatutkimukseni 24HF:lle on edelleen käynnissä, joten mistään sijaistus- tai tuntikuvioista en vielä tiedä. En ole kuullut taustatutkimuksestani yhtään mitään. Parin tutun, joiden paperihommat tehtiin samoihin aikoihin kuin minun, taustatutkimukset on tehty ja heidät on jo palkattu. Mutta he ovat Yhdysvaltojen syntyperäisiä kansalaisia, se varmasti vaikuttaa. Minun ulkomaalaisen statukseni ilmeisesti pidentää prosessia. Manageri totesi eilen, että kansainvälisissä kuvioissa menee aina aikaa, kun tietoja pitää pyytää työntekijän kotimaasta. En koskaan tajua kysyä oikeita kysymyksiä silloin, kun hetki siihen olisi, ja nyt mietinkin, että mitä tietoja?? Koska täällä pitää ilmoittaa työhakemuksissa kaikki entisten työnantajien tiedot osoitteineen ja puhelinnumeroineen päivineen, mieheni on naureskellut jo pitkään sitä, että kuntosali on varmaan lähettänyt kirjeen entiselle työnantajalleni tai jotain...

Ja kyllä, koska olen koe-esiintynyt, olen siis saanut bodypumpin sertifikaattini. Videoni arvosteltiin reilussa viikossa. Ja kyllä, sen taisi arvostella mentorini. Arvostelussa käytettävät lauseet tulevat vissiin suoraan jostain Les Millsin arvostelijoiden lausepankista tai vastaavasta, koska osa lauseista oli täsmälleen samoja kuin attack-arvostelussanikin. Ja kaikki lauseet olivat täydellistä englantia, vaikka mentorini kirjoittaa kohtalaisen huonoa ja epäselvää englantia. Mielenkiintoista tietää nyt tämäkin. Olen pettynyt, sillä olin hyvin iloinen osasta niistä jutuista, joita attack-arvostelussani oli, mutta kaikille sanotaan selvästi samoja juttuja. :D

6 kommenttia:

  1. Mahtavaa :) Tästä postauksesta tuli hyvä mieli ja oon ylpeä susta <3 Siitä se lähtee! Ja varmasti teit oikean ratkaisun kun nyt keskityt töihin ja katsot miten pitkälle pääset, koska vaikuttaa siltä, että olet pääsemässä pitkälle, sinut halutaan töihin jne :) Tuo jännitys ohjaamisen kanssa aivan varmasti vähenee kerta kerralta ja jossain vaiheessa ei jännitä enää ollenkaan, kun homma hoituu ihan rutiinilla. Niinhän siinä aina uusien tilanteiden kanssa käy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Riikka! <3

      Ja joo, täytyy toivoa, että jännitys alkaa vähentyä, tai muuten edessä on rajut univelat. :D

      Poista
  2. Mielenkiintoista tuo, ettei paperitöitä tehdä ennen kuin työt aloittaa, mutta ei se kai aina ole niin justiinsa. Ja onhan suullinenkin työsopimus täysin validi. ;)

    Mulla on ruvennut tulemaan hinku ryhmäliikuntatunnille näitä sun postauksia lukiessa. Yritän kovasti vastustaa kiusausta ja pysytellä lenkkeilyssä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On joo mielenkiintoista. Mutta ei kai näillä aina ole aikaa siihen kauheaan byrokratiaan, mitä ihmisen työllistäminen vaatii (background checkit ja läjä papereita ja ties mitä) :D

      Eihän sitä lenkkeilyä tarvitse lopettaa tai vähentää, jotta voi mennä ryhmäliikuntaan (paitsi toki jos ajasta on kauhea pula). Kannattaa ottaa joku hyvä liikuntatunti tukemaan siihen rinnalle. Esim. bodypump olis oikein passeli. ;)

      Poista
  3. Onnittelut näistä saavutuksista - ja erikoismaininta tuosta, että joudut ihan oikeasti näyttämään haastattelussa mitä osaat ! Tuli ihan mieleen, että itsellä tuo olisi vähän vaikea toteuttaa :)
    Itse edelleen tapaan PT:tä ja "kauhulla" katson ikkunan takana olevaa ryhmäliikuntatuntia , kaikki näyttävät niin koordinoinnulta (tämä ei varmasti ole oikea sana, mutta toivottavasti tarkoitus tulee selville). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tiedän, mitä tarkotat tolla, että kaikki näyttää koordinoidulta. Mutta eiköhän sinne sekaan mahdu hyvin! Se varmaan tuntuu ihan erilaiselta, kun on itse mukana, kuin miltä se näyttää ulkopuoliselle. Eka kerta on aina pelottavin, mutta yleensä menee muutamakin kerta ennen kuin pääsee edes vähän perille siitä, mistä on kyse. Nimimerkillä oon ollut monesti ihan pihalla muutamilla ekoilla kerroilla siitä, et mitä tapahtuu. Mutta siitä sitten alkaa oppia ja päästä mukaan. Kannattaa muuten aina käydä kertomassa ohjaajalle, että on ekaa kertaa, eikä kadota sinne jonnekin kauimmaiseen nurkkaan. :)

      Poista