Kotini, joka toimii edelleen kotinani myös seuraavan vuoden ajan

Postauksen kuvitukseksi olen laittanut muuttoomme ja asuntoomme liittyviä valokuvia, joita en aiemmin ole täällä julkaissut.

Allekirjoitimme eilen vuokrasopimuksen jatkon nykyiseen asuntoomme. Onnistuimme saamaan vuokrankorotusta hiukan alhaisemmaksi. Korotus laski 63 dollarista 25 dollariin. Jos kuitenkin ajatellaan sitä alennushintaa, jota olemme koko tämän ensimmäisen vuoden ajan maksaneet, maksamme jatkossa kuukausittain noin 340 dollaria enemmän vuokraa. Mikäli yksi niistä asuntotarjouksista, joita silloin muutama viikko sitten saimme, olisi ollut vielä voimassa (emme tarkistaneet), olisimme voineet saada uuden asunnon tuolla yli 300 dollaria halvemmalla. Päätimme kuitenkin jäädä tähän asuntoon, koska suoraan sanottuna muuttaminen ei nyt yhtään kiinnosta ja koska tässä asunnossa on niin isoja etuja.

Pakkauskaaos Turussa maaliskuussa 2014. Oli vähän hankala valita, mitä vaatteita pakkaa mukaan. Näin jälkikäteen ajateltuna olisi voinut pakata mukaan vähemmän erinäisiä kenkiä ja enemmän lämpimiä vaatteita. Tämä erehdys tuli onneksi korjattua joululomalla Suomessa, josta toimme mukanamme talvitakkimme. 

Neuvotteluprosessi - jos sitä nyt sellaiseksi voi kutsua - vuokranantajafirman kanssa oli mielenkiintoinen. Kävimme viime viikolla pihallamme olevassa vuokraustoimistossa, kun olimme ensin saaneet sähköpostilla tiedon siitä, etteivät vuokrat ole neuvoteltavissa. Ekan kerran, kun yritimme mennä tapaamaan leasing manageria, hän ei voinut ottaa meitä vastaan, koska hänellä oli asiakas, eikä meillä ollut varattua aikaa. Paitsi että olimme käyneet sähköpostilla keskustelua toisen toimiston työntekijän kanssa ja ilmoittaneet hänelle, että tulemme tapaamiseen. Hän ei ollut vaivautunut konsultoimaan manageria, muttei myöskään ilmoittamaan meille, onnistuisiko tapaaminen vai ei. Jouduimme siis varaamaan ajan, joka oli viime lauantaina.

Näiden kanssa me muutimme. Mitään kontteja meillä ei ollut. 

Manager oli puoli tuntia myöhässä sovitusta tapaamisajasta. Hän tuli pyytämään, että palaisimme vartin jälkeen, joten kävimme kääntymässä asunnollamme ja palasimme sitten. Jouduimme kuitenkin istuskelemaan odotustilassa toisen vartin ajan ja taisimme näyttää kohtalaisen ärsyyntyneiltä. Odottaessamme yksi vuokraustoimiston työntekijä tuli ja pyysi nähtäväksi miehen kädessä olevaa vuokrasopimuksen uusimistarjousta, jotta "näkisi hinnan". Ihan kuin hän ei tietäisi hintoja. Siinä hän sitten tutkiskeli tarjousta ja totesi, että "not bad" ja hehkutti, miten hyvää hintaa meille on tarjottu. Tässä vaiheessa suoraan sanottuna se v-alkuinen käyrä alkoi nousta aika korkealle. Ja manager vain viipyi ja viipyi.

Ostimme huonekaluja ensimmäisen täällä asutun viikon aikana, mutta Ikean käyttämän kuljetuspalvelun kanssa tapahtuneen säädön takia huonekalujen saamisessa kesti muutama päivä pidempään kuin oli tarkoitus. Minulle tuli siis tutuksi lounaan syöminen keittiön lattialla, joten pakko fiilistellä uuden tällaisen kuvan kanssa, vaikka oikeastaan samanlainen kuva on linkitetyssäkin postauksessa. 

Lopulta kuitenkin pääsimme tapaamiseen managerin kanssa. Minun valitusulosantini on parempi kuin miehelläni, joten minä hoidin puhumisen. Kävin läpi asioita, jotka meidän mielestämme ovat (mukamas) huonosti ja miksi emme haluaisi maksaa enempää. Kysyin myös selvitystä siihen, miksi hinnat vaihtelevat, kun esimerkiksi kaverimme viereisessä talossa maksavat samanlaisesta asunnosta halvempaa hintaa. Amerikkalainen asiakaspalvelija ottaa kaiken iloisesti vastaan, mutta kuin trampoliinin tapaan kritiikki kimpoaa hänestä heti pois. Managerilla oli vastaus kaikkeen ja sieltä tuli niin paljon suoranaista bullshittia, etten kestä. Suu vain kävi koko ajan, mutta mitään asiaa tai tilanteen kannalta relevanttia sieltä ei oikeastaan tullut. Ja sitten hän hoki koko ajan "I do apologise", kun valittelin erinäisistä asioista ja siitä, ettei kukaan ollut vastannut edes sähköposteihimme.

Kun Ikean kuljetus vihdoin suvaitsi saapua, asunnossamme vallitsi jonkin aikaa kaaos. Mutta hyvin me pärjäsimme, koska kuten kuvasta näkyy, meillä oli miehen kollegalta lainattu tuoli sekä (tärkeimpänä kaikesta :D) nettiboksi ja toimiva netti. 

Ikean pakkauksista saa kyllä aika ison kasan roskaa aikaiseksi. 

Vuokrankorotusasiassa manager totta kai vetosi siihen, että hinnat päätetään ylemmällä taholla ja että meidän korotus on prosentuaalisesti hyvin pieni (vain se $63). Hän ei voinut luvata mitään suuntaan tai toiseen, vaan kirjoitti vetoomuksemme omin sanoin ja lähetti sen sähköpostilla päättäjätaholle. Ehdotuksena oli, ettei vuokraa korotettaisi ollenkaan siitä oikeasta alkuperäisestä hinnasta (manager ilmoitti meille tapaamisessa, ettei ole mitenkään mahdollista, että saisimme enää pitää alennushintamme tai että saisimme alhaisemman vuokran kuin oikea hintamme on, vaikka kaverimme maksaisivatkin vähemmän, koska vuokran hinta on aina ajankohdasta riippuvainen). No, sanomattakin selvää, ettei ehdotus mennyt lävitse. Maanantaina manager ei vielä ollut saanut vastausta, mutta eilen hän ilmoitti ensin, että ehdotus oli hylätty ja sitten, että ehdottaisimme $25/kk nousua. Tuon nousun hyväksyimme sekä me että päättäjätaho. Tai siis päättäjätahosta manager koko ajan puhui. Itse henkilökohtaisesti epäilen, että tällä managerilla oli kyllä tiedossa se, kuinka paljon neuvotteluvaraa missäkin hinnassa on ja että kaikki nämä sähköpostivaihdot ylemmän tahon kanssa olivat jotain ihan turhanpäiväistä humpuukia, jonka tarkoituksena oli ehkä saada meille sellainen fiilis kuin manager henkilökohtaisesti ajaisi juuri meidän asiaamme eteenpäin tässä kasvottomassa korporaatiossa.

Lopulta alkoi muuttokaaos kirkastua! Yksi meksikolainen tuli maalaamaan meille accent wallin olohuoneeseen, kun näin malleja vuokranantajan nettisivuilla ja ihastuin niihin. Mutta mitään vauvavärejä ei meille tullut, me halusimme harmaata. Ystävien läksiäislahjaksi antama Föri-tyyny on matkassa mukana, totta kai.

Kävimme eilen siis allekirjoittamassa uuden 12 kuukauden vuokrasopimuksen. Meillä oli taas varattu aika managerin kanssa, ja juuri kun astuimme sisään käytävään, manager oli lähdössä jonnekin starbucksit kädessä. "Shows up 15 minutes late with Starbucks" vai miten se meni... :D No, hän kuitenkin tuli heti kanssamme kirjoittamaan uutta sopimusta, emme onneksi joutuneet odottamaan. Tällä kertaa sopimus oli vain 3 sivua pitkä, ei 36 sivua. Nimikirjaimet tulivat vain pariin paikkaan ja allekirjoitus yhteen. Koska jatkoimme vuokrasopimustamme, saamme "palkinnoksi" $100 lahjakortin Target-kauppaan. Aikamoinen kannustin...

Mäyräkoira-faneilla täytyy olla mäyräkoirista muistuttavia esineitä esillä, vaikka pääsääntöisesti en pidäkään koriste-esineistä, koska niihin kertyy vain pölyä. Tämä koirajuttu löytyi Crate&Barrellin outletistä ja se oli pakko saada. Pöydältä löytyy myös Muumi-lasinalusia.

Manager muuten mainitsi puheissaan sen, että joku it-firma on vuokrannut asuntoja meidän kompleksista (varmaan erinäisiä firmoja on vuokraillut asuntoja paljonkin erinäisistä komplekseista). Kertoo siitä, että valitettavan huonot taitaa olla tavallisten pulliaisten mahdollisuudet neuvotella vuokria paljon alemmaksi, kun iso firma tulee ja maksaa... Ja onhan niitä tulijoita muutoinkin.

Mutta nyt on siis kodin jatko turvattu. Olemme tosiaan sen verran kiintyneet tähän asuntoomme, ettemme halunneet muuttaa, vaikka vuositasolla muutolla olisikin jonkin verran säästänyt. Tosin eihän se muuttokaan olisi ollut ilmaista.

Suomesta matkalaukuissa tuli mukaan vaatteiden lisäksi joitain valokuvia ja koruni, joita käytin Suomessa koko ajan, mutta joita olen käyttänyt täällä tämän vuoden aikana ehkä noin 10 kertaa. Aikamoisia pölyn kerääjiä nuokin...

Kuten jo viime perjantain postauksessa mainitsin, olen mielestäni sopeutunut San Josehen ja uuteen kotiini kohtalaisen hyvin. Osaan sanoa tätä kotia kodikseni, ja koti tuntuu vahvasti omalta alueeltani. Vielä loppukesällä lomalla koti-ikävää potiessani ikävöin Turun asuntoamme, mutta nyt esimerkiksi Kanadassa ollessani ja koti-ikävää potiessani ikävöin jo tätä oikeaa Kalifornian kotiani. En myöskään ajattele enää aktiivisesti sitä, että tämä kotini on vain väliaikaiskotini tai että tämä kaupunki vain väliaikainen asuinkaupunkini. Alussa ajattelin niin, sillä muistan monesti kironneeni sitä, miten ei huvittaisi ostaa paljoa tavaroita tai hienoja ja kalliita huonekaluja, koska "pian me kuitenkin muutetaan taas pois".

Suomesta mukaan lähtivät myös jääkaappimagneettimme. Amerikkalainen jääkaapin ovi ei muuten kestä magneetteja, minkä tajusin sen jälkeen, kun olin jo lätkäissyt magneetit paikoilleen. Siinäkin muuten yksi syy siihen, miksi tästä asunnosta ei olisi kannattanut muuttaa pois. ;)

En ole tämän ensimmäisen vuoden aikana ikävöinyt Suomea enkä Turkua erityisen paljon ja jatkan mielelläni asumista täällä. Mutta toisaalta vuosi on todella lyhyt aika, eikä tietenkään sovi unohtaa sitä faktaa, että tämän hetkisen suunnitelman mukaan meidän asuminen täällä on määräaikaista, mikä totta kai vaikuttaa siihen, kuinka paljon ja miten ikävöin Suomea.

Vaikken suoranaisesti olekaan paljoa ikävöinyt, jollain tietyllä, ehkä jopa vähän oudolla tavalla saatan kuitenkin edelleen välillä ajatella Turkua ja vanhaa kotiamme. En osaa eritellä näitä ajatuksiani enkä oikein välttämättä saa niistä edes kiinni. Yksi ajatus liittyy ainakin siihen, että osa omaisuudestamme on Suomessa Paimiossa miehen vanhempien luona. Itse asiassa suurin osa tavaroistamme varmaan on siellä, joskaan ne eivät ole sellaisia tavaroita, joita tarvitsisimme. Se, että omia tavaroita on jossain muuallakin kuin omassa kodissa, totta kai vaikuttaa omiin ajatuksiin, sillä aina silloin tällöin tajuan kaipaavani jotain tavaraa. Onneksi joululomalla suurimmat kaipuut sai tyydytettyä tuomalla lisää omaisuutta tänne.

Suomesta on muistuttamassa Angry Bird miehen työhuoneen ikkunalaudalla. Paitsi että tämä ei ole Suomesta, vaan Arkansasista ostettu. Eikä se siis oikeastaan muistutua minua Suomesta lainkaan. 

Koska me muutimme vain niiden vaatteiden ja muutaman valokuvan kanssa, meidän kodissamme ei ole niitä samoja tavaroita, joita vanhassa Turun kodissamme oli. Ei samoja huonekaluja, ei kodintarvikkeita, ei astioita eikä edes omaa rakasta mäyräkoiraamme, joka meidän muuttaessa Kaliforniaan muutti vain muutaman kilometrin päähän vanhempieni luokse. Kaikki oli siis alussa uutta, niin sisällä kodissa kuin ulkona ympäristössäkin. Oikeastaan mitään sellaista konkreettista, joka muistuttaisi vanhasta kodista, ei meillä täällä ole. Toisaalta olen kokenut tämän hyväksi, koska se on auttanut irrottautumaan vanhasta helpommin ja on ehkä tietyllä tavalla lieventänyt sitä, ettei ollut niin ikävä takaisin Turkuun. Kerrasta poikki ja sitä rataa. Toisaalta kuitenkin olen kokenut sen myös huonoksi siinä mielessä, että ehkä sitä kodin tuntua oli alussa vaikeampi löytää. Vaikkei se nyt kyllä erityisen vaikeaa ollut. Pahoittelut siitä, etteivät nämä ajatukseni ole kovin koherentteja.

Vessamme lavuaariviritys on äärimmäisen epäkäytännöllinen (vettä loiskii lavuaarin reunan yli tuohon tasolle, josta se valuu kohti reunaa), mutta sen kanssa on oppinut elämään. Pieniä laatikkoja ihmettelin alussa aika paljonkin, mutta osaan on jo löytynyt tavaraa. Edelleen tuo koko kyllä ihmetyttää, varsinkin kun en ole nähnyt tuon kokoisia laatikostoja niissä muissa asunnoissa, joita kävimme katsomassa.

Eräs Anonyymi lukijani antoi minulle yhdessä kommentissa linkin Annika Oksasen vuonna 2006 valmistuneeseen väitöskirjaan, jossa käsitellään ulkomaantyökomennuksille lähteneiden suomalaisnaisten kokemuksia Singaporessa. Tutkimuksessa on mainittu siitä, miten nämä kotirouvat eivät ole saavuttaneet vakuuttavaa kodin tuntua uudessa asuinpaikassaan. Ulkomaantyökomennusten (jollaisella me muuten emme ole, sillä me tulimme tänne ihan omasta tahdostamme) määräaikaisuus ja väliaikaisuus varmasti selittävät osaltaan tällaisia tuntemuksia. Mutta Oksanen kuitenkin toteaa, Anni Vilkon kaksitahoiseen kodin määrittelytapaan nojaten, että näiden suomalaisten kotirouvien fyysiset ulkomailla olevat kodit ja heidän mielensä kodit sijaitsevat eri maanosissa. Tämä vaikuttaa tuntemuksiin omasta kodista. Suomessa asuessa fyysinen koti ja mielen koti on helppo pitää samassa paikassa, mutta ulkomailla asuessa se ei välttämättä enää olekaan kovin helppoa, sillä Suomi on ja pysyy kotina monelle ulkosuomalaiselle. (Ks. Oksasen väitöskirja s. 77 ja lähdeluettelo tarkempien lähteiden osalta.)

Meillä on vain muutama huonekalu, joka ei ole Ikeasta: sohvapöytä, jonka vuoksi ajoimme aikoinaan 17 kilometrin matkaa 1,5 tunnin ajan, sekä makuuhuoneesta löytyvä sänky ja ihana turkoosi bed frame, jota rakastan edelleen yhtä paljon kuin silloin, kun ostimme sen. 

Tietyllä tavalla minä sain tästä Oksasen ajatuksesta kiinni. Vilkon kehittämä mielen koti on termi, jota en aikaisemmin ole kuullut, ja vaikka se tuntuu vähän abstraktilta käsitteeltä, se antoi minulle vähän uutta ajateltavaa ja perspektiiviä niihin paikoittain kummallisiin tuntemuksiini, joita minulla on omaan kotiini ja Suomeen liittyen. Tuo Oksasen väikkäri on muuten ihan mielenkiintoinen, olen sitä vähän lueskellut. Kiitos Anonyymille linkistä ja suosituksesta!

Kovin paljoa meillä ei kyllä huonekaluja ole. Esimerkiksi miehen työhuoneesta löytyvät tällä hetkellä vain työpöytä ja nämä kuvassa näkyvät lamppu ja taulu. Askeettista elämää siis. 

Ensimmäisen asuinvuoden täyttymiseen liittyvät postaukset jatkuvat edelleen. Ajattelin kertoa esimerkiksi siitä, miltä ensimmäinen vuosi kotirouvana on tuntunut.