maanantai 9. maaliskuuta 2015

Urheiluvaateostoksilla (aka maanantainen täytepostaus)

Kun aikaa on vaikka muille jakaa, yksinkertaisten ja mukavienkin asioiden hoitamisesta tulee joskus hirveän ylitsepääsemättömiä. Minun on pitänyt jo iäisyyden ajan käydä ostamassa uusia urheiluvaatteita, koska 95 prosenttia ajastani kuluu nykyään joko kotivaatteissa tai urheiluvaatteissa. En vain ole saanut aikaiseksi. Hirveä vaiva ajaa ostarille. Ja vaikka kävin hieronnassa tällä ostarilla jokin aika sitten, olisi ollut aivan liian vaivalloista lähteä shoppailemaan samalla.

Tänään lopulta kuitenkin skippasin liikunnan jälkeisen foam rollailun ja venyttelyn ja lähdin kaupoille (molempiin ei mukamas ollut aikaa). Onnistun aina olemaan jotenkin väärään vuodenaikaan liikkeellä näissä urheiluvaateshoppailuissani. Olisin tarvinnut toppeja, mutta eihän sellaisia pahemmin ollut. Pitkähihaisia löytyi niidenkin edestä. Viikonlopuksi on luvattu yli 25 astetta lämmintä, joten pitäähän sitä pitkähihainen olla. On kuitenkin maaliskuu. Muistan, että viime loppukeväällä yritin etsiä pitkähihaista ja silloin en löytänyt niitä. Elän selvästi jossain ihan eri kaudessa näiden tarpeideni suhteen.
Ostokset. Löysin valitettavasti vain yhden topin. Eivätkö kalifornialaiset tarvitse toppeja talvella edes sisäliikuntaan...
Urheiluvaatteet ovat tietenkin halvempia täällä kuin Suomessa. Tällä kertaa hinnat pyörivät kuitenkin mielestäni aika korkealla, koska ei ollut mitään erikoisen suuria alennuksia. Toiset Niken housut maksoivat $65 eli noin 60 euroa (hitsit kun tuo kurssi on nykyään tuollainen, että summat vastaavat melkein toisiaan!) ja toiset vain hiukan vähemmän, vaikka kävin sentään Niken Factory Storessa. Samoin toiset urheilurintsikat kustansivat $40 eli noin 37 euroa. Ja huom, nuo hinnat ovat siis verottomia eli eivät edes lopullisia. Tosijenkki olisi tietenkin säästänyt rahaa jättämällä urheilutopin ostamatta, koska urheilurintsikat menevät täällä ihan hyvin ainoana jumppapaitana julkisella salilla.
Kauppakeskuksen kulmaa ja Piilaakson kukkuloita.
Shoppailusta tuli pää kipeäksi ja siihen meni niin paljon aikaa (kun pitihän sitä käydä tutkimassa muitakin kuin urheiluvaatekauppoja), etten ehtinyt tänään tekemään loppuun sitä postausta, joka minun piti julkaista, joten tyytykäämme nyt tähän.

Olen tässä muuten shoppaillut muutakin kuin vaatteita. Hankin eilen liput Tuhkimo-balettiin toukokuulle ja tänään liput Madonnan keikalle lokakuulle. Madonnan kiertuekonsertti San Josen SAP-Centerissä (eli siellä Sharksien jäähallissa) kustantaa kahdelta henkilöltä $208 eli noin 200 euroa. Hintavaa on siis tälläkin puolella rapakkoa nämä konserttitouhut.
Täällä ei paljoa harrasteta katuvaloja, mutta silloin kun niitä on, ne ovat päällä jostain syystä aika mystisen valoisiin aikoihin. 
Täällä siirryttiin muuten jo kesäaikaan (kuvassa päällä oleva katuvalo saattaa selittyä sillä). Unirytmini oli jotenkin valmiiksi sekaisin ja nyt vasta onkin hankalaa. Edellisenä kahtena yönä olen nukahtanut vasta kolmen jälkeen. Mikähän siinäkin muuten on, että kesäaikaan siirrytään aivan eri aikoihin eri maissa... (Ja joissakin Yhdysvaltojen osavaltioissa ei muuten siirrytä ollenkaan.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti