Vielä Montréalista

Tällä viikolla olen edelleen tutkiskellut Montréalin eri alueita. Alkuviikosta tänne rantautui kammottava keli (kova lymipyry ja tuuli sekä reilun -20 asteen "feels like -36" -pakkanen), joten oli kyllä vähän vaikea ulkoilla. Ei kuitenkaan auttanut kuin lähteä uhmaamaan säätä, koska oli maanantai ja monet museot siksi kiinni ja koska museot eivät oikeastaan edes napanneet. Onneksi julkinen liikenne toimii täällä mainosti, niin otin sitten metron ja menin Little Italy -alueelle. Kävimme siellä yksi ilta syömässä todella hyvää napolilaista pitsaa ja havaitsimme alueen olevan näin talvella täysin kuollut. Halusin kuitenkin käydä katsomassa siellä yhtä markettipaikkaa ja kauppaa, joka myy quebecilaisia tuotteita.

Little Italyn kaduilla ei kävellyt oikeastaan kukaan. Yhdessä "italialaisessa" kahvilassa, jossa kävin, kyllä kuhisi.

Quebecilaiskaupasta löytyi lähinnä ruokatarvikkeita, joita en oikein voinut ostaa, mutta viihdyin kyllä aika kauan vaahterasiirappituotehyllyllä. Mukaan lähti vaahterasiirappivoi (maple butter), vaahterasiirappikeksejä ja vaahterasiirapilla päällystettyjä pekaanipähkinöitä. Aiemmin olin jo ostanut pehmeitä vaahterasiirappikarkkeja, ja suurin osa niistä on jo syötykin, vaikka ne eivät kyllä olleet kovin hyviä. Toistaiseksi en ole ostanut itse sitä siirappia... Mutta saahan sitä onneksi kotoakin yhtä lailla. Näitä vaahterasiirappituotteita myydään täällä luonnollisesti ihan joka turistikrääsäkaupassa ja muissakin kaupoissa.

Ai miten niin tykkään vaahterasiirapista?

Kaupan myyjä muuten pahoitteli kohtalaisen hataralla englannillaan minulle sitä, miten olen sattunut Montréaliin vuoden pahimpana päivänä (sään suhteen). Hän kuitenkin helpottui kuullessaan, ettei sää ole minulle mikään ihan ennenkuulumaton kotimaani vuoksi.

Montréalin katukuvaan liittyvät vahvasti tällaiset asuntojen ulkoportaat. Tällä tyylillä on jokin historia, mutta ei nyt mennä siihen. Eivät näytä kauhean turvallisilta talvisäässä, eivätkä ne tietenkään olekaan. Turistibussikierroksen opas kertoi siitä, miten ihmiset yrittävät epätoivoisesti aamuisin päästä liukkailta ja lumisilta portailtaan alas kadulle. 

Ehkäpä juuri maanantain kaltaisia lumipyry- ja pakkaspäiviä - ja varmaan koko Montréalin talvea - ajatellen Montréaliin on rakennettu Underground City. Kyseessä on maan alla menevä verkosto kauppoja, ravintoloita ja maanalaisia käytäviä, jotka yhdistävät toisiinsa osan downtownin rakennuksista ja metrot. Mikäli sattuu asumaan ja työskentelemään hyvällä paikalla, Montréalin talveen ei tarvitse välttämättä kovin usein astua. Underground City näyttää ihan tavalliselta kauppakeskukselta ainakin niissä muutamissa paikoissa, joissa kävin kurkkaamassa. Hämmentävästi siellä kulki joitakin ihmisiä ihan vähissä vaatteissa, mm. capreissa, balleriinoissa ja t-paidassa. Lämpötila siellä on lukemani mukaan noin 20-21 astetta.

Lisää kaunista katukuvaa.

Ja vielä kauniimpaa.

Poikkesin maanantaina myös McGill-yliopiston kampuksella olevassa pienessä ja ilmaisessa luonnonhistoriallisessa museossa, Redpath-museossa. Onneksi oli ilmainen, viivyin siellä nimittäin noin vartin ajan.

Redpath-museo. Miksei Turun yliopiston kampuksella ole näin hienoja rakennuksia...

Lumipyryiset näkymät downtowniin museolta.

Koska maanantaina piti kulkea metrolla, tiistaina otin sitten kaiken irti paremmasta säästä ja kävelin koko päivän, ainakin yli 10 kilometriä. Kylmää oli edelleen, mutta aurinko sentään paistoi. Kiipesin aamupäivällä Mont-Royalille eli Montréalin ainoalle vuorelle. En kyllä kutsuisi sitä vuoreksi sen nimestä huolimatta, en itse asiassa edes kukkulaksi. Aikamoinen pieni mäennyppylä on kyseessä.

Mont-Royalin portaat. Minulla oli ihan liikaa vaatteita päällä ja tuli kuuma.

Näkymät olivat kivat downtowniin. Näköalapaikka taitaa olla noin 194 metrin korkeudessa eli ehkä se Mont-Royal on kuitenkin vähän pientä nyppylää korkeampi.

Mont-Royal on näköalapaikan lisäksi suuri puistoalue, ja kävelin vähän sen läpi Outremont-nimiselle alueelle ja sieltä Mile End -alueelle. Puisto tähän aikaan vuodesta tarkoittaa hiihtolatua, kävelytietä ja lumihankiin ihmisten tallomia polkuja. Lyhin reittini kulki nimenomaan tällaisia tampattuja polkuja pitkin, joita en olisi tajunnut käyttää, ellen olisi konsultoinut Google Mapsia. Oli muuten aikamoinen reitti, olin yhdessä vaiheessa lähes nilkkoja myöten hangessa (vaikka siinä kulki selkeä polku) ja lisäksi minun piti lasketella alas pientä mäkeä. Pääsin kuitenkin määränpäähäni ja huomattavasti lyhyempää reittiä kuin olisin joutunut kulkemaan, jos en olisi mennyt puiston ja hankien läpi.

Puistotie. Ohitseni hiihti ainakin kolme ihmistä. Lisäksi vastaan tuli muutama lenkkeilijä.

Outremont-alueella on paljon vanhoja ja hienoja kartanoita. En jaksanut kauheasti lähteä hortoilemaan kaduille, joten bongasin tällaisia vain muutamia.

Mile End -alueelta löysin lisää kauppa- ja ravintolakatuja, ja minua jaksoi ihmetyttää se, miten tämän kokoisesta kaupungista voi löytyä näin monia erilaisia vilkkaita (joskaan ei tähän aikaa vuodesta) alueita. Mile Endissa oli myös ensimmäinen (ja ainoa) kahvila, jossa minua tervehdittiin automaattisesti englanniksi ennen kuin ehdin edes suutani avata.

Outremontin hoodeilla oleva kirkko Eglise Saint-Viateur. Kävin repimässä ulko-ovea, mutta kirkko oli kiinni. Hävytöntä. 

Jostain matkan varrelta Mile Endista.

Tämäkin kirkko oli matkan varrella. 

Kun tiistaina illalla kävimme vielä miehen kanssa yhdessä syömässä The Villagessa, Montréalin homomekassa, voin sanoa käyneeni kaikilla keskeisimmillä Montréalin ydinalueilla. Tai no, Lachine-kanaali ja sen ympäristö jäi näkemättä, koska olin ihan vakuuttunut, ettei siellä(kään) ole talvella yhtään mitään nähtävää, joten en jaksanut lähteä metroilemaan sinne.

The Village helmikuun illassa. Täällä kadun tulevat pienoiseen loskaan tai ihan suliksi, vaikka on kunnon pakkanen. Johtuu ehkä jostain suolauksesta...?

Tuolla Villagessakaan ei muuten ollut oikeastaan mitään näin helmikuussa, paitsi trendikkäitä ravintoloita tietenkin. Harmi, sillä se on nimittäin San Franciscon Castron tavoin yksi Pohjois-Amerikan vilkkaimmista seksuaalivähemmistöalueista ja olisi ollut kiva nähdä paikallista menoa ja meininkiä.

Plateau Mont-Royal -alueen katutaidetta.

Tämän keskiviikon ja viimeisen päivän Montréalissa vietin käymällä taidemuseossa, jossa oli pieni Andy Warholin posterinäyttely. Museossa oli mielenkiintoinen hintapolitiikka: alle 30-vuotiaat saivat lipun halvemmalla kuin yli 30-vuotiaat. Aikamoista ikärasismia.

Musée des beaux-arts eli Museum of fine arts. Yksi sen rakennuksista on tässä. Museolla on useampia rakennuksia, ja ne ovat yhteydessä maanalaisella käytävällä toisiinsa. Vieressä jokin kirkko, mikäs muukaan.

Konserttitalo, tämäkin museon rakennus.

Museon pääsisäänkäynnin söpöt sydämet.

Luin muuten sellaista, että Quebecin provinssissa on voimassa jonkinlainen kielilaki, joka pakottaa kaupat, ravintolat ja muut yritykset laittamaan nimensä ja kylttinsä ranskaksi. Täällä on kielipoliiseja, jotka puuttuvat vääränlaisiin teksteihin. Kielipoliisi on mm. yrittänyt kieltää italialaisrafloilta sanan "pasta" käytön ruokalistoissa, koska se ei ole ranskaa. (En nyt laittanut tähän lähdettä, koska luin näitä juttuja monesta eri paikasta. Jos aihe kiinnostaa, googlettakaa Quebec language law / police ja perään vielä vaikka pasta-sana.) Suurimmasta osasta niistä ravintoloista, joissa olemme käyneet, on löytynyt englannin kielinen ruokalista ranskan kielisen lisäksi. Yleensä ne on kaivettu jostain meille. Mutta parissa paikkaa on ollut tarjolla vain ranskan kielinen lista.

Ei onneksi tarvitse osata ranskaa ymmärtääkseen, mikä liikennemerkki tässä on kyseessä. Liikennemerkit ja tiekyltit ovat täällä vain ranskaksi. Pärjäsimme autolla liikenteessä kuitenkin mainiosti. 

Tämä kielilaki selittää yhden ensimmäisistä ihmetyksenaiheistani eli sen, miksi Starbucks Coffee on täällä nimellä Café Starbucks Coffee. Mielestäni tuossa on hieman tautologian poikasta, mutta turha varmaan ruveta kinastelemaan ranskan kielisen kielipoliisin kanssa...

Ja vielä yksi kirkko, joka tuli aika randomisti nurkan takaa äsken matkalla ravintolaan. Kirkkobongareille riittää Montréalissa työmaata, ei voi muuta sanoa. 

Miehen Montréalissa pitämä koulutus päättyi tänään. Huomenna suuntaamme Quebec Cityyn katsastamaan sen meiningin. Siellä puhutaan kuulemma vielä vähemmän englantia kuin Montréalissa.