Vihdoin se tapahtui: meidän oli pakko ostaa toinen auto

Se päivä on vihdoin koittanut: olemme antaneet periksi amerikkalaiselle elämäntyylille ja hankkineet toisen auton. Kahden aikuisen kotitaloutemme on pärjännyt vain yhdellä autolla yllättävän pitkän aikaa, kaksi vuotta - ja se on muuten saavutus, sillä me sentään asumme alueella, jossa tarvitsee autoa käytännössä ihan koko ajan minne tahansa päästäkseen. Paitsi silloin, kun mieheni menee töihin. Tämä seikka on pelastanut meidät tähän saakka: mieheni on voinut joko kävellä tai mennä naapurissa asuvien kollegojen kyydillä.

Mies-parallani ei ole ollut autoa käytössään oikeastaan koskaan täällä asuessamme. Kun tulimme tänne, hän osti avoauto-bemarin ja rakastui siihen, mutta valitettavasti tämä kotirouva on tarvinnut sitä autoa koko ajan. Ensimmäisen vuoden ajan ajelin kuntosalille lähes päivittäin ja toisen vuoden aikana aloin käydä töissä (eli ajelen edelleen kuntosalille, haha). Pienoisia ongelmia yhden auton kanssa alkoi muodostua siinä vaiheessa, kun aloin käydä töissä iltaisinkin. Mieheni kun ei pääse edes kauppaan ilman autoa (tai no, pääsisi, jos haluaisi kävellä 3 km/suunta).

Olemme miettineet toisen auton ostamista oikeasti pitkään. Ensimmäisenä vuotena mietimme sitä muuten vain, toisen vuoden aikana sen takia, että se alkoi tuntua oikeasti hyvältä ajatukselta. Kun minä aloin käydä töissä, mietimme, että pitäisi varmaan ostaa sellainen auto, jolla minun olisi fiksu hoitaa työmatkani. Toisin sanoen ekologinen auto, hybridi- tai sähköauto. Moiset autot ovat täällä aika suosittuja, ja Kalifornian osavaltio antaa tietynlaisiin ekologisiin autoihin tarran, jolla saa ajaa carpool-kaistaa ruuhka-aikana, vaikka autossa olisikin vain yksi ihminen. Carpool saattaisi auttaa minua, kun ajelen töihin aamuisin ja joskus iltaisinkin.

Kävimme koe-ajamassa muutamaa hybridi-ja sähköautoa viime vuoden loppupuolella, mutta emme erityisemmin ihastuneet niihin. Sitä paitsi auton lataaminen meidän asuinkompleksissa olisi todella kallista, eikä minun työpaikoillani ole latauspisteitä (paitsi tietenkin Googlella, mutta se ei paljoa auta). Bensa on täällä sen verran kohtuuhintaista, ettei sähköauton ostaminen loppujen lopuksi tuntunut kannattavalta. Etenkin kun niiden range eli matka, jonka yhdellä akun latauksella ajaa, ei ole mikään huima (ellei osta Teslaa, mikä ei valitettavasti meille ainakaan ole ihan realistinen vaihtoehto :D). Minä en ainakaan halua yhtään stressiä yhdestä autosta ja siitä, kestääkö akku vai ei; auton tankkaaminenkin on jo tarpeeksi ärsyttävää ja sitä ei sentään tarvitse ihan joka päivä tehdä. Hybridiauto taas ei oikein innostanut meitä ajatuksena.

Kaiken tämän päälle minä muistin hirveän hyvin, miltä minusta oli tuntunut viime keväänä, kun ajoin SUV-autoa, jonka lankoni ja hänen vaimonsa vuokrasivat kyläillessään meillä. Se oli ihana auto! Olen aina pelännyt isoja autoja, mutta kun ajoin sitä, en voinut uskoa, miten hyvin sieltä näki eteenpäin. Näkymä motareilla muuhun liikenteeseen oli aika huima. Siis eihän meidän matalasta kaarasta näe yhtään mitään siihen verrattuna.

Aloimme siis kääntyä vähän SUV-auton puoleen. Meidän avobemari kun kuitenkin on vain 2-ovinen ja 4-paikkainen pienellä takaluukulla, niin toisen auton olisi järkevää olla isompi. Hyppäsimme siis kertaheitolla ekologisesta sähköautosta SUV-autoon. Aikamoinen hyppy vai mitä?

Valinnaksi päätyi lopulta BMV:n X3, joka on SUV, mutta kohtalaisen pieni sellainen. Mieheni teki tämän valinnan, koska minä en todellakaan ole mikään autoihminen. Osallistuin kuitenkin valintaan toistelemalla lauseita kuten "Mä en ainakaan luota amerikkalaisten automerkkeihin!", "Mä en ainakaan aja mitään japanilaisten autoa!", "Voiko saksalaisiin autoihin muka vielä luottaa?" ja "Ei hitsit vie kyllä ruveta miksikään bemariperheeksi!" :D

Kävimme koe-ajamassa muutamaa X3:sta jo vuoden alussa. Meillä oli hakusessa käytetty auto, joten se tietenkin rajasi valikoimaa paljon. Emme kuitenkaan päätyneet ostamaan, koska vaihtoehdot olivat jotenkin vähän huonoja ja koska emme me nyt kuitenkaan ihan oikeasti välttämättä tarvinneet toista autoa. Päätimme siis vain sinnitellä, koska käytännössä molemmat pääsivät töihinsä ja koska kauppareissut voitiin hoitaa silloin, kun oli aikaa ja se auto. Ei ollut kauhean monimutkaista, vähän vain ärsyttävää.

Mieheni työpaikka on nyt kuitenkin muuttamassa. Se on edelleen lähellä kotiamme, mutta sellaisen matkan päässä, ettei kävely enää oikein onnistu, ainakaan helposti. Tuli siis vain aika antaa periksi.

Eilen lähdimme sitten koe-ajamaan yhtä potentiaalista vaihtoehtoa Santa Cruz -kaupunkiin ja päädyimme ostamaan sen. Kätevästi käytän tässä nyt termiä "me", vaikka oikeasti mieheni on käytännössä se, joka tekee nämä autopäätökset ja minä vain enemmän katselen vieressä. En edes uskalla koe-ajaa autokaupan autoja.

Meidän autot. Ei auttanut, bemari-perheeksi piti ruveta. ;) 

Me ostimme ensimmäisen automme heti tänne muuton jälkeen käteisellä, joten emme tarvinneet silloin lainaa. Uuden maahanmuuttajan, jolla ei ole credit historya, on mahdollista saada täällä jonkinlainen autolaina, mutten osaa sanoa siitä prosessista tarkemmin mitään. Nyt tällä kertaa päädyimme ottamaan lainan. Tässä on käynyt ilmi, että tietyllä tavalla olisi ehkä silloin ensimmäisellä kerrallakin kannattanut ottaa se laina joka tapauksessa, sillä nyt mieheni on täällä first time car buyer. Emme ole ihan varmoja, miten tuo vaikutti lainan saamiseen mieheni hyvästä credit scoresta huolimatta, mutta ajattelin nyt mainita kuitenkin, jos tätä lukee joku suomalainen Yhdysvaltoihin muuttaja, joka pohtii, ottaako autolaina vai ei. Kannattaa tutkia asiaa!

Ostoprosessissa kävi ilmi, että vaikka kuinka olisimme amerikkalaistuneita, koska haluamme SUV-auton, niin emme kuitenkaan ole vielä tarpeeksi sulautuneet uuteen asuinmaahan, sillä meillä ei ollut mukana shekkivihkoa. Maksoimme downpaymentia yli puolet auton hinnasta, ja totta kai tuollaiseen summaan olisi tarvinnut kirjoittaa shekki. Hahahaha, miksi meillä nyt shekkivihko olisi taskussa?! Meidän piti siis ajaa tänään aamulla uudestaan Santa Cruziin viemään shekki ja nappaamaan uusi automme mukaan.

Päädyimme syömään aamupalaa erääseen autokauppiaamme suosittelemaan raflaan, joka tuntui olevan paikallisen väen suosima. Raflan edessä haisi voimakkaasti kannabis, ja asiakaskunta koostui elämäntapasurffareiden näköisestä jengistä sekä boheemista ja vähän epämääräisestä sakista. En ole varmaan koskaan kirjoittanut blogiini paljon mitään Santa Cruzista, mutta se on pieni surffikaupunki rannikolla, ja siellä on todella hämärää porukkaa aina liikenteessä. :D 

Onneksi jäi shekkivihko ekana päivänä kotiin, niin oli hyvä tekosyy mennä aamulla syömään epäterveellistä aamupalaa sen sijaan, että olisi syönyt kaurapuuroa kotona.

Meidän automyyjä oli tekoruskettunut valkoihoinen amerikkalainen, joka heitti mielestäni vähän rasistisen oloista läppää. Myyjä pohti toisen myyjän kanssa, mistä mahdamme olla kotoisin. Ensin hän totesi, että "I can hear from your accent that you totally are BMV people", mutta hän ei kuitenkaan ajatellut meitä saksalaisiksi. Hän heitti jonkun oudon kommentin liittyen aasialaisiin (en muista enää miten se meni, mutta outo se oli) ja totesi sitten, että " - - and you are way too nice to be Russians!" Öh okei. Kun olimme koe-ajamssa (täällä autokauppias tulee lähes aina mukaan koe-ajamaan), hän kommentoi edellä ajavia meksikolaisia hivenen korviin särähtävään sävyyn.

Täällä päin muuten näkee kaikenlaisia automyyjiä: vain pieni osa on sellaisia siistejä niin kuin voisi luulla autokauppiaan olevan ja enemmistö on sitten ihan mitä sattuu sakkia. Osa myyjistä näyttää siltä, että he saattaisivat olla asiakkaita. Tai ehkä autokorjaajia. Oikeasti pari viikkoa sitten luulimme yhtä myyjää huoltomieheksi. Hänellä oli likaiset lötköt vaatteet ja kun hän kipusi autoon, puoli takamusta näkyi. Ostaisitko auton sellaiselta kaverilta...?

Myös autokaupat ovat aina välillä sellaisia mitä-lie epämääräisiä hökkeleitä. Tiettyjen automerkkien omat liikkeet ovat toki usein isoja liikkeitä, mutta eivät nekään mitään hienoja välttämättä ole. Mieheni sanoin: "Suomessa kävellään sellaiseen lasipalatsiin, täällä mennään nyrkkipajaan." Ehkä vähän kärjistetty, mutta aika hyvin paikkaansa pitävä kuvaus.

Miten muutoin auton ostaminen eroaa täällä, jos verrataan Suomeen? Autokaupassa menee aikaa. Kun istutaan alas puhumaan hinnasta, pitää kuunnella myyjän kaikenmaailman bullshittia huomattavasti enemmän kuin yleensä Suomessa ja sitten jos asiakas yhä epäröi, niin yleensä myyjä hakee paikalle managerin. Ja sitten bullshitti alkaa alusta. Onneksi monissa paikoissa myyjää ei välttämättä kiinnosta ja niistä pääsee helposti eroon, mutta kyllä me olemme jo mieheni kanssa oppineet sen, että tietyssä vaiheessa katsomme toisiamme ja toteamme, että "Ihan just kohta toi hakee paikalle managerin." Autokaupassa menee täällä siis yleensä noin puoli päivää.

Myös totta kai itse auton ostaminen on huomattavasti vaikeampaa täällä kuin Suomessa. Suomessa riittää ehkä yksi tai maksimissaan kaksi allekirjoitusta, mutta täällä allekirjoitetaan monia eri papereita ja ainakin kymmeneen eri kohtaan. Meidän ostoprosessi eilen kesti yli tunnin, eikä tähän ole laskettu sitä, kun on keskusteltu hinnasta. Mutta me otimme lainan autoliikkeen kautta, joten se toki pidensi prosessia.

Mutta nyt on toinen auto. Koska me asumme kahden makuuhuoneen asunnossa, meillä on koko ajan ollut kaksi autopaikkaa asuintalomme autohallissa eli mitään lisämaksuja tai ongelmia parkkipaikan suhteen ei tule. Paikkamme ovat typerästi peräkkäin sillä tavalla, että toinen auto ajetaan nokka edellä kohti seinää ja toinen siihen perään. Periaatteessa emme siis voi pitää "minun autoa" ja "mieheni autoa", koska käytännössä joudumme ajamaan molempia logistisista syistä.