sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Les Mills -elämää 34 päivän jumppaputkessa: opettelua, uudelleenopettelua ja lanseerausta

Kun ohjaa Les Millsin jumppia, joka kolmas kuukausi on aina aikamoista ruljanssia, stressiä ja kiirettä. Kolmen kuukauden välein nimittäin julkaistaan aina uudet ohjelmat joka formaattiin. Täällä USA:n länsirannikolla ohjaajat saivat uudet ohjelmat (BP97, BA92, CX22) itselleen reilu kuukausi sitten. Kuntosaliketjut sitten päättävät, koska uusia ohjelmia saa alkaa ohjata eli koska on lanseeraus, launching date. Yleensä ohjaajille annetaan noin kuukausi aikaa opetella uudet jutut. Suomessa ilmeisesti ainakin joissakin paikoissa on jo otettu nämä uudet ohjelmat käyttöön ajat sitten, mutta USA tulee jälkijunassa.

Minulla viimeiset pari viikkoa ovat siis kuluneet stressissä ja opettelussa. Kuukausi on pitkä aika, mutta harva alkaa opetella ohjelmia heti. Minä yleensä aina katson ohjelmat heti lävitse ja lataan itselleni musiikit, jotta voin alkaa kuunnella biisejä niin, että opin ne ulkoa, mutta siihen se sitten jää. Välillä foam rollailessa ja venytellessä opettelen koreoita mielessäni samalla, kun kuuntelen musiikkia. Oikea fyysinen opettelu alkaa yleensä kuitenkin helposti vasta pari viikkoa ennen ilmoitettua launching-aikaa.
Aiheeseen liittymätön kuva, mutta eilen illalla sai sentään vähän rentoutua, kun menimme mieheni kanssa ravintolaan syömään. Oli muuten ylihinnoiteltu mesta: minun flat breadini maksoi 17 dollaria, miehen hampurilainen 24 dollaria (euroissa melkein sama, miinusta vain pari euroa)! Plus verot, plus tipit tietenkin. Ravintola oli fancy ja eurooppalaistyylinen sisustukseltaan, ei mikään sellainen perusjenkkimesta. Hävyttömät hinnat silti. Ei enää koskaan uudelleen.
Miksi ei voi opetella heti? Syitä on monia, enkä minä osaa puhua kuin omasta puolestani, vaikka monella syy kyllä on sama kuin minulla. Minulla syy on se, että ohjaan koko ajan joka päivä, joten joudun parin viikon välein muuttamaan ohjaamiani kappaleita. Turussa asuessani salilla, jolla kävin, pidettiin aikoinaan pitkänkin aikaa samoja ohjelmia ja kappaleita, mutta täällä pääsääntöisesti monet ohjaajat miksaavat ja muuttavat kappaleitaan 1-3 viikon välein. Koska minä olen kohtalaisen uusi ohjaaja, opettelen käytännössä koko ajan minulle uusia kappaleita vanhoista ohjelmista. Olen käynyt bodypumpissa vuosia, mutta enhän minä niitä vanhoja ohjelmia ja kappaleita osaa ulkoa. Koreon jotenkuten muistaminen on ihan eri asia kuin se, että sen osaa ohjata ja osaa kokonaan ulkoa niin hyvin, että voi tulla vaikka pieni kalifornialainen maanjäristys kesken kappaleen ja silti pääsee heti uudelleen kiinni koreoon pienestä keskeytyksestä huolimatta.

Ja koska minä olen yhtä uusi ohjaaja kaikissa formaateissani - pumpissa, attackissa ja cxworxissa - opettelen siis koko ajan uusia kappaleita joka ikiseen näistä formaateista. Ei siinä välissä ihan heti ehdi eikä jaksa opetella uusia ohjelmia, jotka tulevat käyttöön vasta viikkojen päästä. Pitää elää tässä hetkessä, ei tulevaisuudessa. Alussa opettelin attackin heti, mutta sitten kun sitä piti alkaa ohjata vasta viikkojen päästä, piti kuitenkin kerrata ja vähän opetella uudelleen.
Brittifiilistä haettiin yhdestä San Josen downtownin pubista ruokailun jälkeen.
Uudelleenopettelu. Relearning. Se on sana, joka on tullut tutuksi. Silloin, kun olin osallistuja, minua joskus ärsytti, kun ohjaajat vetivät aina samoja kappaleita. Joskus totesin mentorilleni, että voisiko hän miksata jotain. "Do you actually think I remember the old ones just like that?" hän kysyi. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Liikkeet ja liikekuviot ovat toki pitkälti samoja yhden formaatin sisällä, mutta on aika mahdotonta muistaa, mikä kuuluu mihinkin kappaleeseen ja missä järjestyksessä ja temmossa ja niin edelleen. Monet sanovat, ettei ohjaaja koskaan unohda sitä ohjelmaa, jolla sertifioitui, mutta kun minä päätin palata ohjaamaan BA88-ohjelmaa eli ohjelmaa, joka oli serfifiointiohjelmani, en muistanut mitään, kun aloin soittaa musiikkia. Piti todellakin kaivaa koreovihko esiin ja kerrata. Sama juttu oli BP94-ohjelman kanssa. Kyllä se nopeasti muistui mieleen sieltä muistin perukoilta, mutta vaati kuitenkin pientä kertausta.

Joka kolmas kuukausi LM-ohjaajan elämässä on siis aika kamala. Samaan aikaan pitää tehdä kolmea eri asiaa: 1) ohjata tiettyjä kappaleita tunneillaan, 2) uudelleenopetella (tai uuden ohjaajan kohdalla opetella) miksauksia, joita ohjaa seuraavaksi tunneillaan, ja 3) sitten vielä opetella sitä uusinta ohjelmaa.

Pahin tilanne on se, kun joku kuntosaliketju on jo ottanut uudet ohjelmat käyttöön, mutta joku toinen ketju ei, ja kun sitä sattuu ohjaamaan molemmissa paikoissa. Pahimmassa tapauksessa saman päivän aikana. Minulla on juuri nyt kahden viikon ajan tällainen tilanne. Ohjaan Ymca:n saleilla vanhoja pumppiohjelmia ja sitten lähden niistä suoraan ohjaamaan pumppia 24:n saleille, joissa pitääkin ohjata jo uusinta ohjelmaa. Välissä on yleensä tunti aikaa. Kuuntelen paniikissa autossa uusia kappaleita ja toivon, että oikea koreo vain tulee jostain aivojeni sopukasta ja etten ala vahingossa tehdä väärää koreografiaa. Toistaiseksi en ole alkanut. Joskus harmittelen, kun en ohjaa attackia enkä cxworxia 24:n saleilla säännöllisesti, mutta tällä hetkellä olen vain iloinen, etten ohjaa.
Eiliseen iltaan kuului myös Broadway-musikaali Disneyn Kaunotar ja Hirviö. Tykkäsin älyttömästi ko. elokuvasta lapsena ja tämä musikaali oli ihan kuin kopio siitä leffasta. Mielessäni alkoi heti pyöriä kuvat leffasta, vaikken ole nähnyt sitä varmaan 15 vuoteen.
San Josehen on tulossa vaikka mitä Broadway-musikaaleja. Gotta love this city!
Ajattelin, että tämä on vain uuden ohjaajan ongelma. Sitten kun on kerran oppinut niitä vanhoja ohjelmia, ehkä ne muistuvat helposti mieleen. Toivoin, että ehkä tulevaisuudessa homma muuttuu helpommaksi ja ettei kaikkea tarvitse aina uudelleenopetella. Keskustelin aiheesta kahden muun ohjaajan kanssa, jotka molemmat ovat olleet alalla 20 vuotta. "This is the worst time in my life, every three months! You need to learn, relearn and then at the same time you need to teach something else!" totesi toinen ja jatkoi: "My brain is a fuzz!" Ilmeisesti siis homma ei muutu helpommaksi.

Jos joku on tässä ihmetellyt, miksi en päivittele blogiani tiheästi, tässä yksi syy. Aivoni ovat solmussa ja ihan muissa maailmoissa. Mieleni on tällä hetkellä 98 prosenttisesti koreografiaa ja kappaleita. Kun menen nukkumaan, päässäni soivat biisit ja mielessä pyörivät koreot. Kun herään, homma alkaa alusta. Kysyin mieheltäni, herääkö hän siihen, kun joskus aamuisin (tai kahdesti viikossa aamuöisin ennen kello viittä) soitan vessassa puhelimestani musiikkia samalla, kun teen aamupesua. "Mitä ihmettä, pitääkö sun vessassakin kuunnella niitä kappaleita, keskellä aamuyötä?!" hän ihmetteli. Todellakin pitää. Automatkat aamuisin ovat liian nopeita siihen. :D

Kaiken lisäksi tämä ainainen harjoittelu varsinkin nyt launching-aikana aiheuttaa sen, että termi lepopäivä on täysin tuntematon käsite. Kun palasimme Suomen ja Espanjan lomalta kotiin, minulla alkoi heti 20 päivän liikuntaputki. Sen jälkeen oli tasan yksi vapaapäivä ja siitä lähtikin sitten käyntiin nyt meneillään oleva 34 päivän (!) liikuntaputki ilman yhtäkään täydellistä lepopäivää. Tänään sunnuntaina minulla ei ole töitä, mutta aamulla oli bodyshredin koe-esiintyminen ja sitten piti lähteä harjoittelemaan attackia muiden ohjaajien kanssa. Olen niin väsynyt, ettei mitään rajaa, mutta pakko harjoitella, koska ensi viikonloppuna täytyy osata sekä attack että cxworx kokonaisuudessaan, kun Y:n kuntosalitkin viimein lanseeravat. Meillä on launching party eli ensi viikonloppuna ei ainakaan levätä, kun olen vetämässä kaikkia kolmea formaattiani sekä lauantaina että sunnuntaina.

Ryhmäliikunnanohjaajan arjen ongelmat näyttävät siis tältä. Tämä on ehkä Vol 1, haha. Jos joku suomalainen ohjaaja lukee tätä, kertokaa kiltit, etten ole ainoa lajissani, jonka aivot tuntuvat olevan vain ja ainoastaan näissä aiheissa ja kroppa koetuksella! Minusta tuntuu välillä, että nämä täkäläiset ohjaajat ottavat tällaisen ihan tavallisena osana elämää - ei lepoa eikä rauhaa, kunhan vedetään duunia, koska se on elämää.
Onneksi jumppaohjaus on kuitenkin kaiken tämän vaivan arvoista. Etenkin silloin, kun osallistujat tuovat minulle karkkia. ;) Tämän pääsiäisherkun sain viime viikolla. 

12 kommenttia:

  1. Kiitos tasta artikkelista. Todella tuttua hommaa, kuin omasta arjestani olisit kirjoittanu :-) Ma olen kanssa melko uusi LM-ohjaaja, ohjaan Pumppia ja Attackia ja kohta myos Balancea Lontoon lahella Englannissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olepa hyvä! Jaamme siis selvästi yhteisen stressin, eri mantereilla. One Tr1be ja silleen :) Bodybalance (täällä USA:ssa nimellä bodyflow) on ihanaa! Mä olen käynyt vain muutamilla tunneilla, mutta haluaisin alkaa ohjata sitä joskus tulevaisuudessa, jos joskus tulen tarpeeksi vetreäksi, haha. Valitettavasti vain tunteja ei ole täällä päin tarjolla paljoa, eikä sen takia koulutuksiakaan, joten kovin hyödyllinen laji ei siinä mielessä ole.

      Poista
  2. Itse ohjaan Ausseissa, oon ohjannut noin 8 vuotta, pumppia, steppiä ja combattia. Aivot ja kroppa on tosiaankin koetuksella aina kolmen kuukauden välein, ei se valitettavasti helpotu. Siihen vaan tottuu :) Pumpin jätin viime vuosina hiljalleen pois. Vaikka sitä rakastankin, se vaan verottaa kroppaa niin pirusti. Vedin jossain vaiheessa ihan hulluja määriä tunteja ja kärsin siitä varmaan vieläkin. Kroppa stressaantui. Nykyään osaan sanoa ei paremmin ja kuuntelen paremmin kroppaa. Onneksi täällä Ausseissa on siihen paremmat mahdollisuudet kuin aloittelevana ohjaajana Suomessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan siis kovasti sitä, että hommaan tottuu! :) Pumppi on kyllä todella rankka laji ohjattavaksi. Saako kysyä, miten aloit kärsiä liiallisesta ohjausmäärästä? Itse nimittäin pohdiskelen pumpin ohjausta lähes koko ajan. Ohjaan sitä vähintään 9 tuntia viikossa, mikä tuntuu aivan järkyttävältä määrältä ainakin mun kropalle, ja koko ajan mietin, että pitäisi ehkä vähentää. Pelottaa juuri se, että aiheuttaa itselleen pysyvää harmia.

      Poista
  3. Millaiseksi koet tuon ohjelmien ulkoa opettelun? Olen usein haaveillut ryhmäliikunnan ohjaamisesta ja melkein kävin kouluttautumassa, mutta sitten hain ja pääsin lääkikseen ja se on sen verran työläs paikka, etten pystyisi työskentelemään samalla. Mietin kuitenkin aina, että kyllä vaan olisi mahdottoman vaikea muistaa kaikkia sarjoja ulkoa. Onko tämä ulkoaopettelu ollut kamalan työlästä vai käykö helposti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm tämä on aika yksilöllinen kysymys, kun kaikki me ollaan erilaisia ja meillä on erilainen tyyli oppia. Eka kerta oli tietty vaikea, mutta mulle toinen kerta oli jo helpompi ja nyt menee jo rutiinilla. Ja mulla on siis menossa vasta 4. tai 5. kerrat kaikissa mun Les Mills-formaateissa. Mä siis kehityin tässä hyvin nopeasti. Hyvä rytmikorva auttaa!

      Periaatteessa mä voin oppia yhden kappaleen ulkoa tunnissa tai parissa, mutta tuolla tavalla sitä ei oikeasti sisäistä ja sen helposti unohtaa. Mun ainakin täytyy sisäistää asiat. Mun mentori sanoo katsovansa pumpin koreon lävitse kerran ja sitten hän osaa sen - hän on ohjannut monia vuosia. Ei onnistuisi multa, vaikka opinkin kohtalaisen nopeasti. Ja sitten on toki vielä se kysymys, kuinka monta kertaa haluaa harjoitella fyysisesti. Mielessään osaaminen ei riitä.

      Sitten kun osaa koreon, pitää vielä osata ohjaus. Jotkut ohjaajat harrastavat skriptaamista/käsikirjoittamista eli kirjoittavat ylös sen, mitä aikovat sanoa missäkin kohdassa. Toiset eivät halua tai heidän ei tarvitse kirjoittaa mitään ylös. Voin kertoa, että (hyvä) skriptaaminen vie aikaa!

      Loppujen lopuksi kysymys on siitä, millainen ohjaaja haluaa olla. Haluaako olla se, joka osaa koreon 110 prosenttisesti niin hyvin, että voi keskittyä vain ja ainoastaan ohjaamiseen ja osallistujien huomioimiseen. Tämä on ideaalitilanne. Vai haluaako olla se, jonka täytyy koko ajan aktiivisesti miettiä, mitä seuraavaksi on tapahtumassa ja josta todella näkee tämän miettimisen ja mahdollisen epäröinnin ulospäin. Vai haluaako olla se, joka tekee virheitä usein eikä hallitse koreotaan. Se, miten hyvä haluaa olla, vaikuttaa siihen, miten iso urakka oppiminen on. Itse en lähde ohjaamaan mitään, mistä en ole 100% varma, enkä henkilökohtaisesti voi sietää ohjaajia, jotka eivät ole vaivautuneet sisäistämään koreota niin hyvin, että voivat keskittyä vain siihen ohjaamiseen. Kaikki me teemme virheitä joskus, uusien ohjelmien alkaessa välillä useinkin, mutta valitettavasti aina välillä näkee ohjaajia, jotka eivät ole rytmissä, sekoittavat asioita ja sähläävät ja jotka tekevät näin useilla tunneillaan. Mä oon nähnyt heitä Suomessa ja oon nähnyt heitä täällä. Ja niistä ohjaajista osallistujat valittavat!

      Oho, tulipa pitkä vastaus. :) Mä tiedän ohjaajia, jotka ohjaavat useita eri lajeja joka päivä ja tekevät ohessa jotain muuta päätyötä ja joilla on vielä lapsiakin. Jotenkin he onnistuvat tässä kaikessa. Uskon siis, että ohjaamisen voi yhdistää lääkiksen kanssa, jos niin haluaa. Mutta yksi juttu on varma: ohjaamiseen täytyy olla kutsumus, sitä täytyy rakastaa ja siitä täytyy nauttia, koska muuten homma on vain liian työlästä. :)

      Poista
    2. Kiitos perusteellisesta vastauksesta :) nyt vasta tulin vastausta lueskelemaan, kun muistin että olen jotain johonkin blogiin kommentoinut, mutta en sitä että minne ja mihin postaukseen :D Homma tuntui kutsumukselta ja olin jo selvittänyt koulutusmahdollisuudet ja muut, mutta sitten kävin vaihdossa (San Josessa ;D) ja tuli opiskelut, joten aika on ollut kortilla. Tällä hetkellä olen päättänyt nauttia ryhmäliikunnasta pelkkänä aikatauluihin sitoutumattomana asiakkaana, koska koen etten vain yksinkertaisesti pysty kaikkeen nyt samaan aikaan. Lääkisopiskelu sisältää myös paljon hajautusviikkoja Poriin, Vaasaan ym koska emme kaikki mahdu samoille osastoille TYKSiin, mikä tekee vakiaikatauluista haastavia. Mutta haaveena se olisi :)

      Poista
    3. Mullekin käy usein niin, että muistan kommentoineeni jonnekin, mutten muista mitä ja minne. :D

      Poista
  4. Moi, terveiset täältä Seattlen kupeesta Kirklandista suomalaiselta Les Mills -ohjaajalta :) Muutimme tänne (mieheni työn saattelemana) tammikuussa ja odottelen vielä työlupaa että pääsen ohjaushommiin. Omaan repertuaariin kuuluu Bodypump, Bodystep, Bodyflow ja RPM.
    Gold's Gymiltä on jo töitä tiedossa heti kun saan virallisen luvan. Ja olen tiimiohjauksia tehnytkin, niin on pysynyt homma hanskassa edelleen.

    Kaveri oli linkannut tämän postauksesi Facebookiin, ja sitä kautta tutustuin blogiisi. Kivaa luettavaa!

    t. Emma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui kauhee, kuka mun postauksia jakelee jossain Facessa... Toivottavasti sentään hyvässä mielessä. :)

      Tervetuloa lukemaan ja kiitos kommentista! Sitten, kun alotat Goldilla, olisi kauheen kiva kuulla joskus kokemuksia! Musta meno on täällä niin erilaista kuin Suomessa, mutta välillä tuntuu, että ehkä oon vain unohtanut, millaista Suomessa oli (enkä mä myöskään koskaan ohjannut Suomessa, olin vain osallistuja).

      Poista
    2. Hän on myös Les Mills -ohjaaja, joka tämän jakoi ;)
      Me asuttiin tätä ennen pari vuotta Lontoossa, ja voin sanoa että siihen verrattuna meno täällä on ihan ookoo! Lontoo oli todellinen kulttuurishokki liikuntahommissa. Olen itse ollut alalla 11 vuota.
      Tietenkin täälläkin on varmasti paljon aluekohtaisia eroja... Mutta mä kyllä tykkään tästä täkäläisestä meiningistä.
      Kyllä, eroja Suomeen on paljon. Mutta ehkä tää on kuitenkin lähempänä mun omaa näkemystä, kuin se Lontoo.
      Voin vaikka laittaa sulle sähköpostia kun hommat Goldilla alkaa. Mukavaa viikonloppua!

      Poista
    3. Mulla ei ole mitään käsitystä siitä, millaista Lontoossa mahtaa olla, mutta varmasti tosiaan erilaista. Yks mun osallistuja on UK:sta ja käy aina lomilla siellä LM-jumpissa (en muista, missä kaupungissa) ja se sanoo, että ne on kuin diskoja: musiikki kovalla ja sit painetaan menemään. Kuulostaa hauskalta, haha! Mutta tosiaan, aluekohtaisia eroja on varmasti paljon, koska kyllähän se on se ohjaaja, joka tekee tunnelman ja fiiliksen.

      Jos suinkin jaksat laitella joskus sähköpostia, niin olisi hirveen kiva vaihdella kokemuksia!

      Poista