Les Mills -elämää 34 päivän jumppaputkessa: opettelua, uudelleenopettelua ja lanseerausta

Kun ohjaa Les Millsin jumppia, joka kolmas kuukausi on aina aikamoista ruljanssia, stressiä ja kiirettä. Kolmen kuukauden välein nimittäin julkaistaan aina uudet ohjelmat joka formaattiin. Täällä USA:n länsirannikolla ohjaajat saivat uudet ohjelmat (BP97, BA92, CX22) itselleen reilu kuukausi sitten. Kuntosaliketjut sitten päättävät, koska uusia ohjelmia saa alkaa ohjata eli koska on lanseeraus, launching date. Yleensä ohjaajille annetaan noin kuukausi aikaa opetella uudet jutut. Suomessa ilmeisesti ainakin joissakin paikoissa on jo otettu nämä uudet ohjelmat käyttöön ajat sitten, mutta USA tulee jälkijunassa.

Minulla viimeiset pari viikkoa ovat siis kuluneet stressissä ja opettelussa. Kuukausi on pitkä aika, mutta harva alkaa opetella ohjelmia heti. Minä yleensä aina katson ohjelmat heti lävitse ja lataan itselleni musiikit, jotta voin alkaa kuunnella biisejä niin, että opin ne ulkoa, mutta siihen se sitten jää. Välillä foam rollailessa ja venytellessä opettelen koreoita mielessäni samalla, kun kuuntelen musiikkia. Oikea fyysinen opettelu alkaa yleensä kuitenkin helposti vasta pari viikkoa ennen ilmoitettua launching-aikaa.

Aiheeseen liittymätön kuva, mutta eilen illalla sai sentään vähän rentoutua, kun menimme mieheni kanssa ravintolaan syömään. Oli muuten ylihinnoiteltu mesta: minun flat breadini maksoi 17 dollaria, miehen hampurilainen 24 dollaria (euroissa melkein sama, miinusta vain pari euroa)! Plus verot, plus tipit tietenkin. Ravintola oli fancy ja eurooppalaistyylinen sisustukseltaan, ei mikään sellainen perusjenkkimesta. Hävyttömät hinnat silti. Ei enää koskaan uudelleen.

Miksi ei voi opetella heti? Syitä on monia, enkä minä osaa puhua kuin omasta puolestani, vaikka monella syy kyllä on sama kuin minulla. Minulla syy on se, että ohjaan koko ajan joka päivä, joten joudun parin viikon välein muuttamaan ohjaamiani kappaleita. Turussa asuessani salilla, jolla kävin, pidettiin aikoinaan pitkänkin aikaa samoja ohjelmia ja kappaleita, mutta täällä pääsääntöisesti monet ohjaajat miksaavat ja muuttavat kappaleitaan 1-3 viikon välein. Koska minä olen kohtalaisen uusi ohjaaja, opettelen käytännössä koko ajan minulle uusia kappaleita vanhoista ohjelmista. Olen käynyt bodypumpissa vuosia, mutta enhän minä niitä vanhoja ohjelmia ja kappaleita osaa ulkoa. Koreon jotenkuten muistaminen on ihan eri asia kuin se, että sen osaa ohjata ja osaa kokonaan ulkoa niin hyvin, että voi tulla vaikka pieni kalifornialainen maanjäristys kesken kappaleen ja silti pääsee heti uudelleen kiinni koreoon pienestä keskeytyksestä huolimatta.

Ja koska minä olen yhtä uusi ohjaaja kaikissa formaateissani - pumpissa, attackissa ja cxworxissa - opettelen siis koko ajan uusia kappaleita joka ikiseen näistä formaateista. Ei siinä välissä ihan heti ehdi eikä jaksa opetella uusia ohjelmia, jotka tulevat käyttöön vasta viikkojen päästä. Pitää elää tässä hetkessä, ei tulevaisuudessa. Alussa opettelin attackin heti, mutta sitten kun sitä piti alkaa ohjata vasta viikkojen päästä, piti kuitenkin kerrata ja vähän opetella uudelleen.

Brittifiilistä haettiin yhdestä San Josen downtownin pubista ruokailun jälkeen.

Uudelleenopettelu. Relearning. Se on sana, joka on tullut tutuksi. Silloin, kun olin osallistuja, minua joskus ärsytti, kun ohjaajat vetivät aina samoja kappaleita. Joskus totesin mentorilleni, että voisiko hän miksata jotain. "Do you actually think I remember the old ones just like that?" hän kysyi. Nyt ymmärrän, mitä hän tarkoitti. Liikkeet ja liikekuviot ovat toki pitkälti samoja yhden formaatin sisällä, mutta on aika mahdotonta muistaa, mikä kuuluu mihinkin kappaleeseen ja missä järjestyksessä ja temmossa ja niin edelleen. Monet sanovat, ettei ohjaaja koskaan unohda sitä ohjelmaa, jolla sertifioitui, mutta kun minä päätin palata ohjaamaan BA88-ohjelmaa eli ohjelmaa, joka oli serfifiointiohjelmani, en muistanut mitään, kun aloin soittaa musiikkia. Piti todellakin kaivaa koreovihko esiin ja kerrata. Sama juttu oli BP94-ohjelman kanssa. Kyllä se nopeasti muistui mieleen sieltä muistin perukoilta, mutta vaati kuitenkin pientä kertausta.

Joka kolmas kuukausi LM-ohjaajan elämässä on siis aika kamala. Samaan aikaan pitää tehdä kolmea eri asiaa: 1) ohjata tiettyjä kappaleita tunneillaan, 2) uudelleenopetella (tai uuden ohjaajan kohdalla opetella) miksauksia, joita ohjaa seuraavaksi tunneillaan, ja 3) sitten vielä opetella sitä uusinta ohjelmaa.

Pahin tilanne on se, kun joku kuntosaliketju on jo ottanut uudet ohjelmat käyttöön, mutta joku toinen ketju ei, ja kun sitä sattuu ohjaamaan molemmissa paikoissa. Pahimmassa tapauksessa saman päivän aikana. Minulla on juuri nyt kahden viikon ajan tällainen tilanne. Ohjaan Ymca:n saleilla vanhoja pumppiohjelmia ja sitten lähden niistä suoraan ohjaamaan pumppia 24:n saleille, joissa pitääkin ohjata jo uusinta ohjelmaa. Välissä on yleensä tunti aikaa. Kuuntelen paniikissa autossa uusia kappaleita ja toivon, että oikea koreo vain tulee jostain aivojeni sopukasta ja etten ala vahingossa tehdä väärää koreografiaa. Toistaiseksi en ole alkanut. Joskus harmittelen, kun en ohjaa attackia enkä cxworxia 24:n saleilla säännöllisesti, mutta tällä hetkellä olen vain iloinen, etten ohjaa.

Eiliseen iltaan kuului myös Broadway-musikaali Disneyn Kaunotar ja Hirviö. Tykkäsin älyttömästi ko. elokuvasta lapsena ja tämä musikaali oli ihan kuin kopio siitä leffasta. Mielessäni alkoi heti pyöriä kuvat leffasta, vaikken ole nähnyt sitä varmaan 15 vuoteen.

San Josehen on tulossa vaikka mitä Broadway-musikaaleja. Gotta love this city!

Ajattelin, että tämä on vain uuden ohjaajan ongelma. Sitten kun on kerran oppinut niitä vanhoja ohjelmia, ehkä ne muistuvat helposti mieleen. Toivoin, että ehkä tulevaisuudessa homma muuttuu helpommaksi ja ettei kaikkea tarvitse aina uudelleenopetella. Keskustelin aiheesta kahden muun ohjaajan kanssa, jotka molemmat ovat olleet alalla 20 vuotta. "This is the worst time in my life, every three months! You need to learn, relearn and then at the same time you need to teach something else!" totesi toinen ja jatkoi: "My brain is a fuzz!" Ilmeisesti siis homma ei muutu helpommaksi.

Jos joku on tässä ihmetellyt, miksi en päivittele blogiani tiheästi, tässä yksi syy. Aivoni ovat solmussa ja ihan muissa maailmoissa. Mieleni on tällä hetkellä 98 prosenttisesti koreografiaa ja kappaleita. Kun menen nukkumaan, päässäni soivat biisit ja mielessä pyörivät koreot. Kun herään, homma alkaa alusta. Kysyin mieheltäni, herääkö hän siihen, kun joskus aamuisin (tai kahdesti viikossa aamuöisin ennen kello viittä) soitan vessassa puhelimestani musiikkia samalla, kun teen aamupesua. "Mitä ihmettä, pitääkö sun vessassakin kuunnella niitä kappaleita, keskellä aamuyötä?!" hän ihmetteli. Todellakin pitää. Automatkat aamuisin ovat liian nopeita siihen. :D

Kaiken lisäksi tämä ainainen harjoittelu varsinkin nyt launching-aikana aiheuttaa sen, että termi lepopäivä on täysin tuntematon käsite. Kun palasimme Suomen ja Espanjan lomalta kotiin, minulla alkoi heti 20 päivän liikuntaputki. Sen jälkeen oli tasan yksi vapaapäivä ja siitä lähtikin sitten käyntiin nyt meneillään oleva 34 päivän (!) liikuntaputki ilman yhtäkään täydellistä lepopäivää. Tänään sunnuntaina minulla ei ole töitä, mutta aamulla oli bodyshredin koe-esiintyminen ja sitten piti lähteä harjoittelemaan attackia muiden ohjaajien kanssa. Olen niin väsynyt, ettei mitään rajaa, mutta pakko harjoitella, koska ensi viikonloppuna täytyy osata sekä attack että cxworx kokonaisuudessaan, kun Y:n kuntosalitkin viimein lanseeravat. Meillä on launching party eli ensi viikonloppuna ei ainakaan levätä, kun olen vetämässä kaikkia kolmea formaattiani sekä lauantaina että sunnuntaina.

Ryhmäliikunnanohjaajan arjen ongelmat näyttävät siis tältä. Tämä on ehkä Vol 1, haha. Jos joku suomalainen ohjaaja lukee tätä, kertokaa kiltit, etten ole ainoa lajissani, jonka aivot tuntuvat olevan vain ja ainoastaan näissä aiheissa ja kroppa koetuksella! Minusta tuntuu välillä, että nämä täkäläiset ohjaajat ottavat tällaisen ihan tavallisena osana elämää - ei lepoa eikä rauhaa, kunhan vedetään duunia, koska se on elämää.

Onneksi jumppaohjaus on kuitenkin kaiken tämän vaivan arvoista. Etenkin silloin, kun osallistujat tuovat minulle karkkia. ;) Tämän pääsiäisherkun sain viime viikolla.