Vihdoin lepoa!

Huomenna sunnuntaina kalenterissani on näkymä, jota olen odottanut kauan:

No Events. Oi mitä autuutta! Ei ohjattavia tunteja, ei uusien ohjelmien harjoittelua, ei launching partyja, vaan ihan vain ja ainoastaan mitä ikinä haluankaan tehdä.

Paitsi että nyt en saa tehdä mitä ikinä haluaisinkaan tehdä. Sillä eihän 34 päivän jumppaputkeni päätynyt hyvin. Ei tietenkään. Miksi moinen hulluus päätyisi hyvin.

Putkeni jäi lopulta vain 33 päivään, sillä minun oli pakko hankkia tämän päiväiselle tunnilleni sijainen. Olen voinut äärimmäisen huonosti. Ääneni alkoi pettää yli kaksi viikkoa sitten, kuten jo aiemmin kerroin. Tällä viikolla tilanne meni siihen, että ääneni petti lopullisesti - mitään ei tullut ulos. Menin silti ohjaamaan. Totta kai omat tunnit pitää hoitaa, jos ei muutoin ole kipeä. Ei kai ohjaamiseen nyt paljon ääntä tarvitse, haha. Ohjaaminen ilman, että pystyy puhumaan, on erään salin ryhmäliikunnan koordinaattorin mukaan "not fun, but doable", minkä hän minulle totesi, kun ilmoitin hänelle, että menen kyllä ohjaamaan oman tuntini, mutten sitten pysty puhumaan siellä juuri mitään.

Torstaina, kun ääneni puute oli pahimmillaan ja olin ohjannut sekä attackin, pumpin että cxworxin, ihmettelin, miten voi olla, että on tällainen olo, vaikkei ole kipeä. Sitten mittasin kuumeen ja olihan sitä kuumetta. Ei paljon, mutta kuitenkin vähän. Kuume nousi torstain aikana ja laskikin jo torstain ja perjantain välisen yön aikana eli en lopulta tullut enempää kipeäksi. Kroppani taisi totaalisesti vain ilmoittaa, että nyt riittää. Lepää ihminen! Perjantaina ohjasin vielä 1,5 tuntia, mutta sitten lähettelin lukuisia sähköposteja, yli kymmenen tekstaria ja stressasin monta tuntia eli toisin sanoen hankin lopuille tunneilleni sijaisen.

Sain siis kaksi kokonaista lepopäivää. Nyt on viikonloppu ja ulkona on 30 astetta lämmintä, sekä tänään että huomenna. Olisin halunnut vaikka ulkoilemaan, nauttimaan ihanasta ilmasta ja elämästä, joka ei sisällä ryhmäliikuntaa. El Niñon sateiden vuoksi täällä on edelleen todella vihreää ja kevätkukat kukoistavat, emmekä ole käyneet mieheni kanssa ulkoilemassa piiitkään aikaan, mutta emme kyllä pääse nytkään. Minun olotilani on nimittäin tällä hetkellä tämä:

Lämpöni on tällä hetkellä ehkä ihan lievästi tavallista korkeampi, mutta pahin tilanne on äänelläni, sillä se on edelleen poissa. Asetin itseni siis puhekieltoon, koska muutakaan ratkaisua en nyt tilanteeseen näe. Kielto alkoi eilen päivällä tuntieni jälkeen ja jatkuu huomisen sunnuntain ajan. Viikonloppu menee siis sohvalla leväten, täysin hiljaa ollen ja Netflixia katsellen sekä satunnaisessa pantomiimin harrastamisessa, kun yritän kommunikoida mieheni kanssa jotain. Ei auta muu. Tyhmällä päällä saadaan aikaiseksi tyhmä loppu, ja tämä on se, mitä saan nyt tehdä päivänä, jolloin kalenterissani lukee No Events. Vaikka mitäpä valittamista tässä on. Turussa asuessani vietin monet kauniit kevät- ja kesäpäivät sisällä, en avannut edes sälekaihtimia, ja maanantaina aamuisin herätin pahennusta työpaikan kahvihuoneessa kertomalla, etten käynyt ulkona kahteen päivään (ellei lasketa sitä, että joskus kävin jumppatunnilla), koska ei kiinnostanut mikään ulkoilma. Business as usual siis täälläkin päin maailmaa.

Maanantaina aamulla on taas aikaiset työt. Jos ääneni on yhä poissa, on varmaan aika tavata lääkäriä.